Stailiamo

lauantai 30. kesäkuuta 2012

Kotona taas!!!

Muutama päivä meni lapsenvahtina miehen vanhimman pojan lapsia hoitaessa. Hyvin meni. Hengissä ollaan sekä lapset, isäntä ja minä!!!! Meillä meni oikeasti tosi kivasti. Lapset leikkivät mielellään keskenään ja "pahnan pohjimmainenkin" (ikä 1,5 vuotta) yritti pysyä menossa mukana.

Päivät menivät leikkiessä ja touhotessa. Mitään ihmeellistä ohjelmaa ei tarvinnut järjestää, pihan trampoliini riitti. Välillä muistettiin tankata ja iltaisin pikkuväki hiljeni kahdeksan aikoihin. Eilen illalla käytiin sentään läheisessä puistossa leikkimässä.


Tässä koko poppoo sohvalla istumassa. Harvinainen kuva, kaikki istuu suht paikoillaan!!!



Perjantaina paistoi onneksi aurinko ja olimme paljon takapihalla.



Tässä "prinsessa" kuvattuna tramboliinilla vauva-nukkensa kanssa...



Tänään olikin sateinen ja tuulinen päivä. Aamupäivä sujui sisällä televisiota katsoen, piiloa leikkien ja iPodia pelaten (nykyajan lapsia!!!)



Aika meni itselläkin nopeasti lasten kanssa peuhatessa. Mukavaa siis oli, mutta kyllä oli mukava päästä omaan kotiinkin. Pari yötä on tullut nukuttua vähän huonommin ja luulen, että uni omassa sängyssä tulee tänään helposti.

Huomenna ajattelin esitellä blogissani kyseisen perheen uutta/remontoitua rivitaloa. Otin paikanpäältä muutamia kuvia ja heillä on kivoja sisustukseen liittyviä yksityiskohtia ja oivalluksia. Mutta niistä vasta huomenna...

Jaksaiskohan vielä hetken katsoa EM-kisoja... viikonlopun jatkoja vaan!!!



torstai 28. kesäkuuta 2012

Värkkäys

Virkkausintoni on hieman riistäytynyt käsistä. Näköjään niin kauan virkkaan kuin talossa kudetta on. Virkkaamasta matosta jäi vielä intoa jäljelle , joten toisesta ostamastani trikookudevyyhdestä oli pakko päästä tekemään jotain. Mattoon kudetta oli liian vähän, mutta jos tekisi jotain muuta. Siitä se ajatus sitten lähti...


Halusin tehdä korin (säilytykseen?) ja tämän mallin ja ohjeen oli löytänyt viime kesänä netistä. Tälläistä ajattelin ruveta värkkäämään. Siis tuota isompaa koria.



Minun koristani tuli kyllä pulleareunaisempi eikä ollenkaan noin korkea kuin mallissa.



Korin teki todella nopeasti. Kerroksia oli vain kaksikymmentä ja tämän tosiaankin teki yhdessä illassa.


Minä kun en osaa seurata näköjään noita ohjeita, niin lopputulos oli tällainen. Ei ihan alkuperäisen mallin näköinen. Pohjasta tuli isompi ja reunoista matalampia, mutta käy tämä minulle näinkin. Kahvoja on sentään kaksi niin kuin mallissakin. :)



Langan kanssa meinasi käydä "vanhanaikaisesti". Jännitin koko ajan riittääkö se vai ei. Loppujen lopuksi lankaa jäi jäljelle n. 30 cm:n pätkä. Tarkaksi meni!



Kori on päättelyä myöten valmis ja olen ihan tyytyväinen värkkäykseeni.


Loppu viikon blogikirjoittamiseni on vähäisempää. (Tosin nyt olenkin kirjoittanut joka päivä.) Tänään menen hoitamaan mieheni pojan jälkikasvua ja tiedossa on sen verran touhukkaat kaksi päivää, että todennnäköisesti en ehdi vierailla täällä blogimaailmassa. Ja vaikka ehtisinkin, niin voi olla, että olen päivistä rättiväsynyt.

Tänään teen vielä makaronilaatikon valmiiksi ja huushollaan vähän täällä kotona. Iltapäivällä otan kimpsut ja kampsut ja "muutan" pojan kanssa muutamaksi päiväksi sukulaisiin. Mies liittyy seuraan, kun työkiireiltänsä ehtii. Pikkusen mua jännittää, miten meillä menee, mutta eiköhän se tästä...



keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Terassihahmotelmia

Lomailu alkaa olla siinä vaiheessa, että alkaa jo viikot ja viikonpäivät menemään sekaisin (onko hyvä juttu?). Kesäloman alussa vierailimme kirjastossa ja mukaan tarttui useampi sisustus ja puutarhakirja.



Tätä kirjapinoa on ahkerasti selattu. Haettu tietoa, ideoita ja inspiraatioita.



Kotipihan aidat ja portit- kirjasta löysin muutamia terassihahmotelmia, joita mahdollisesti tullaan hyödyntämään meidän terassilla. (Kuvat otettu suoraan kirjasta.)


Ajatuksena on,että terassi pysyisi mahdollisimman avonaisena ja seinää/sermiä tulisi vain välttämättömiin kohtiin eli vain näkösuojaksi lähimpään naapuriin ja kadulle.



Ja meidän terassiin sijoitetaan ruokapöytä penkkeineen ja tuolineen ja jos tilaa jää, niin laitetaan joku löhöilypaikka.



Toteutusaikataulu on täysin auki. Mies kyllä ilmoitti, että sitä aloitettaisiin tekemään jo tänä kesänä (!!). Minä en uskalla kauheasti painostaa päälle...meillä kun on tätä projektia ollut vähän joka suunnalla. Kun miehen iskee "toimintavaihde" päälle, niin sitten mä kyllä "peesaan" ja olen täysillä mukana.

Pihalla siis ollaan vähän vaiheessa, mutta onneksi siirtonurmikko näyttää voivan hyvin ja piha on edes jollain tavalla pihan näköinen. Miehen loma alkaa tämän viikon jälkeen. Jään jännityksellä odottamaan tapahtuuko meidän pihalla jotain edistystä vielä tämän kesän aikana.





tiistai 26. kesäkuuta 2012

Kukkaloistoa

Vihdoinkin juhannusruusut kukkivat ja muutenkin on havaittavissa kukkaloistoa...tosin ei meidän pihalla vaan naapurin!!! Aidan toisella puolella väriloistossa ovat komeat unikot.


Nämä ovat hieman jo sateen voimasta kärsineitä, mutta silti tosi kauniita.



Ja juhannusruusut todellakin kukkivat täydellä voimalla naapurissa.



Voisin kelpuuttaa juhannusruusun meidänkin pihalle.



Tässä vielä sateen kastelema kukka.



Meilläkin on/oli juhannusruusu, mutta vain virkattuna mattona. Tämän mallin nimi on ihan oikeasti "Juhannusruusu".



Sain maton siis valmiiksi, mutta valitettavasti trikookude loppui hieman kesken. Ulkoreunaa piti mukailla. Alkuperäisessä versiossa ulkoreuna on "pitsisempi".


Tästä tuli läpimitaltaan myös pienempi kuin alunperin olin suunnitellut. Tämän maton läpimitta on n. 90 cm. Olin suunnitellut tekeväni 110-130 cm kokoisen, mutta minkäs teet kun käsiala on pikkasen piukempaa (!) ja materiaali loppuu eikä lisää ole saatavilla. Tässä kävi melkein niin kuin sadussa, jossa hiiri alkoi tehdä housuja... Tässä tarinassa ei tullut eteisen mattoa, mutta tuli vessan matto (tai jotain).



Annoin tämän miehen vanhimman pojan uuteen kotiin tupaantuliaislahjaksi. Samalla juhlittiin heidän prinsessan syntymäpäiviä. Päättäköön he, mihin kotona maton sijoittavat. Vaikka sitten sinne vessaan.





maanantai 25. kesäkuuta 2012

Pärekoreja

Salakavalasti pärekorit ovat hivuttautuneet sisustukseen. Mielestäni ne ovat todella kauniita, eivätkä maksa hirmuisia summia. Pärekorit tuovat lämpöä (ja vaihtelua) meidän musta-valko-harmaaseen sisustukseen ja muistuttavat meitä suomalaisuudesta.

Meidän huushollin pärekoreilla on kaikilla vähän erilainen historia. Joku on vanhaa "perintöä", joku on ostettu kirpputorilta ja joku on ostettu ihan uutena. Tässäpä pieni katsaus meidän pärekorikokoelmaan.



Tämä pikkuinen pärekori toimi meillä jonkin aikaa mökin ruokakassina, mutta jostain syystä se oli kulkeutunut takaisin alakertaan ja unohtunut sinne. Kesälomallani toin sen takaisin yläkertaan.



Nyt se saakin toimittaa lehtikorin tehtävää.



Se pääsi käsityökorin kaveriksi olohuoneeseen.



Puutarhatyökalujen kanssa sulassa sovussa majaili tämä pikkuinen pärekori. Tässä on joskus ollut kesäkukkia, mutta nyt pelastin sen sisälle.


Käyttötarkoitusta en ole sille vielä keksinyt, mutta olkoon se nyt väliaikaisesti ruokahuoneessa jakkaran vieressä. Pärekorin alkuperästä ei ole tietoa, mutta jakkaran on mieheni tehnyt kansakoulussa...joskus kauan sitten...




Mökiltä bongasin tämän pärekorin, joka on ihan uutena ostettu puunkantoa varten ja siinä tehtävässä se on edelleenkin.


Mökillä on kaksi samannäköistä pärekoria. Toinen saunassa ja toinen puuhellan vieressä. Tämä suorakaidemalli on todettu meillä hyväksi...tai ainakin minun mielestäni :)   .




Meillä täällä kotona olisi vielä yksi pärekori, mutta siitä ei ole enää kuvaa. Sen sanka on korjattu rumasti muoviköydellä ja minä olen ajatellut, että jos vähän tuunaisi sitä jossain vaiheessa. Sitä koria voisi kokeilla vaikkapa maalata ja korvata muovisen narun luonnonköydellä. Jos vaikka tänä kesänä saisi jonkun inpiraation...

Näin jälkikäteen ajatellen, olipa vähän kummallinen postausaihe. Ajattelin vain välillä laittaa jotain sisutusjuttua...vaikkapa pärekoreista...
(Eivätkö olekin kauniita?)

Mukavaa alkavaa viikoa kaikille!




sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Vielä vähän juhannuksesta


Juhannus on tältä vuodelta juhlittu ja vietetty. Meillä se sujui hyvinkin rauhallisesti. Meidän mäessä ei "juhannusjuomat virranneet", mutta kyllä saunan jälkeen oli mukava laittaa itselle kauniin näköinen juhannusjuoma.





"Sini-siskonen" jäi aattona yöksi (ja pikkuveljensä iloksi) ja juhannuspäivän aamuna aamuaurinkoiselta terassilta löytyi tällainen mytty...



Siellä sisarrukset loikoilivat ja koekäyttivät siskosen makuupussia...



... ja oli meiningeissä tietenkin mukana siskosen koira, Alma.



Almalla olikin tärkeä tehtävä vahtia (ja haukkua) kaikkea ympärillä liikkuvaa.



Osa porukasta kävi myös metsäkävelyllä ja tuomisena oli kaksi kaunista kimppua luonnonkukkia. Pienempi kimppu tuotiin sisälle.




Ja suurempi kimppu sai jäädä koristamaan terssin pöydälle.


Kauniita ovat...sanonpahan vaan!!!


Tässä vielä kuvia "Laakonpassin juhannusajoista". Poikamme innostui crossailemaan terassia ympäri...





Huomenna edessä siis/ taas arki. Meillä ei pojan kanssa ole tiedossa mitään suunniteltua ohjelmaa alkuviikoksi eli lomailu jatkuu. Huomenna voisi käväistä kaupungilla vaikka alennusmyynneissä...

Tulevalla viikolla olisi tiedossa 3-vuotisjuhlat ja lapsenvahtina olemista...eikös siinä ole ohjelmaa jo yhdeksi viikoksi...?!!!




perjantai 22. kesäkuuta 2012

Juhannuksen vietossa

Lähdimme eilen juhannuksen viettoon tänne mökille. Juhlan kunniaksi yritin ikuistaa kuvia juhannusruusuista (naapurin pensas!), mutta kukinnot olivatkin vasta nupuillaan.



Mökille tulimme siis iltapäivällä ja asettuimme taloksi (vai mökiksi?!). Hetken päästä miehen vanhin poika ja perhe tulivat saunomaan ja grillaamaan.  Paikalle tupsahti vielä miehen kummipoika vesijettinsä kanssa eli kyllä porukkaa oli. Tässä miehistä nuorin vetelee retkievääksi grillattua verilettua...ja hyvältä näyttää maistuvan... (!!???)


Tämän päivän projektit ovat olleet kädentaito-painotteiset. Isäntä ja poika olivat aamulla kalassa/ verkoilla ja minä virkkasin mattoa terassilla. Poika lähti isoveljen perheen mukana saaristoretkelle  koko päiväksi ja tämä "vanha pari" jäi ihmettelemään, mitä sitten tehtäisiin...?

Ei muuta kuin maalaamaa saunan terassia. Lähtöasetelma (ja väri) oli tällainen. Peruskyllästettyä (siis entistä vihreätä) ja jo vähän harmaantunuttakin lautaa.


Vähän harmaan sävyä pintaan ja ero oli jo huomattava. Terassi on kuin uusi!!


Ja harmaa sävy sopii punamullan (ja vihreän) kanssa oikein hyvin.


Tämä oli siis kokeiluversio ja seuraavaksi olisi tarkoitus käydä kaikki tämä mäen terassit läpi samalla sävyllä. Ja voi olla, että väriä vaihtaa myös yksi puutarhakalustus pihan perällä... Tänään ei kuitenkaan rehkitä enempää. Onhan sentään juhannus!!!


Mies loihti meille "vanhoille variksille" hyvää juhannusruokaa. Eli ruokalistalla oli tänään aamulla pyydettyjä ahventa (nyt siis paistettuna), uusia perunoita, kanttarellikastiketta ja kesäistä salaattia...NAMI, NAMI!!!




Tämä annos ei nyt näytä tässä kuvassa kovinkaan houkuttelevalta, mutta voin sanoa, että hyvää oli... vaikka en ole edes kalaruoan "ylin ystävä".



Jälkiruoaksi oli arvatenkin jäätelöä ja suht tuoreita mansikoita. Sekä kahvia.


Mikäs tässä oli herkutellessa.



Juhannuksenvietto jatkuu siis täällä mökillä, toistaiseksi erinomaisessa säässä. Rauhallista on...mies heräsi juuri päiväunilta...



Leppoista juhannusta kaikille!!!