Stailiamo

sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Yksi uusi projekti?

Mökillä on tullut vietettyä muutama päivä pääsiäislomaa viettäen. Samalla on tullut katsottua mökin nurkkia vähän sillä silmällä, jos vaikka kehittelisi pientä projektia. Uusin projektikohteemme olisi meidän mökin keittiö...mahdollisesti.




Keittiö on ollut ihan toimiva. Aluksi keittiössämme oli vain tuon ikkunaseinällisen verran kaappeja. Aikojen saatossa se on vähän muokkautunut meidän tarpeidemme mukaan. Lasikaapin alapuolella olevan sivupöydän ja yläkaapistot lisättiin jo vuosia sitten. Lisäksi hankimme vielä takan kylkeen pyörien päällä olevan "saarekkeen" (näkyy vähän pöydän kulmaa oikeassa alakulmassa). Lieden takaa on koko ajan puuttunut välitilan laatat?/ levy? /lasi?, mutta seinäpaneeli on yllättävän hyvässsä/ siistissä kunnossa ilman mitään sen ihmeellisempää ratkaisua.

Mökkikeittiömme on palvellut meitä uskollisesti jo yli 15 vuotta ja se on alkanut tulla ns. tiensä päähän. Liesi vaihdettiin muutama vuosi sitten, mutta mikroaaltouuni meiltä on puuttunut koko ajan.

Sen tarpeellisuudesta olemme välillä montaa mieltä, mutta jos se meille tulisi, pitäisi keittiötämme vähän "modifioida". Muutama kaappi menisi kokonaan uusiksi, mutta suurimman osan kaapeista voisi edelleen hyödyntää. Välitilaratkaisukin olisi jo selvillä. Samalla voisi vaihtaa kaappien ovet ja ottaa tuon koivuisen valolistan pois.





Mikroaaltouuni tulisi jääkaapin viereen  yläkaappiin, joka pitäisi siis vaihtaa leveämpään. Tästä on suora seuraamus myös alakaappiin eli se pitäisi  myös vaihtaa leveämmäksi. Samalla saisimme laskutasoa sellaiset 20 cm lisää. Tuntuu vähältä määrältä, mutta näyttää isolta muutokselta...





Keittiön kulmauksesta otettaisiin yksi kaappi pois ja siirrettäisiin mahdollisesti lasikaapin kylkeen toiselle seinustalle. Astiakaappi (tuo pariovellinen) ja alakaapit jäisivät paikoilleen.



 

Lasikaappiseinustalla kaappirivistöä jatkettaisiin yhdella uudella "vanhalla " yläkaapilla ja kaappilinja jatkuisi avohyllyillä kuvasta katsottuna vasemmalle nurkkaan asti (sen poistetun yläkaapin aiheuttamaan "koloon"). Alakaappi vaihdettaisiin yhteen leveämpään ja laatikolliseen kaappiin. Verhosysteemi- kolo jäisi edelleen, koska siellä säilytämme mm. vesikanistereita ja muuta sellaista.







Hahmottelin ja luonnostelin mahdollisia muutoksia ensin paperilla. Tästä hommasta minä pidän, vaikka en mikään piirtäjä olekaan! Mittanauhaa tuli venyteltyä useamman kerran päivän aikana...
 




Ja sitten halusin kokeilla saman suunnitelman tekemistä tietokoneen avulla.
 
 



IKEA:n sivustossa on ihan suht näppärä suunnitteluohjelma, jonka avulla pääsin ainakin vähän hahmottelemaan kalustesijoittelua muutamastakin vaihtoehdosta. Ohjelma vaatia aluksi pientä harjoittelua, mutta sain kuin sainkin luotua ihan keittiön näköisen keittiön!






Ja koska projekteilla on tapana laajentua, niin tämäkin. Jääkaappi menisi vaihtoon, koska tämä on todellakin jo 15 vuotta vanha. Tupakeittiömme seinät pitäisi myös valkaista ja lattiallekin pitäisi tehdä jotain (hiota ja "färjätä"). Ei ihme, että mies alkoi vielä epäröidä, tarvitaanko me sittenkään sitä mikroaaltouunia, koska siitähän tämä ajatus alunperin lähti liikkeelle.


Nähtäväksi jää...








lauantai 30. maaliskuuta 2013

Pajunkissoja etsimässä


Tulimme eilen tänne mökille pääsiäisen viettoon. Täällä olemisen pituudesta ei ole tietoa, mennään päivä kerrallaan. Eilen ajattelin tehdä vähän pääsiäistunnelmaa myös tänne mökkille...niinpä ylös, ulos ja pajunkissojen metsästykseen!




Sää oli mitä hienoin. Aurinko paistoi eikä tuullut juuri lainkaan. Pajujen löytäminen täältä saaristosta ei ollutkaan mikään helppo juttu...jopa mahdotonta!
 



Käpyjä kyllä löytyi ja eläinten jälkiä...mutta vain yksi (harvaoksainen) pajupensas ja sekin meidän tontilta. Siinä oli niin vähän pajunkissoja, etten lähtenyt katkomaan oksia ollenkaan. Niinpä jäimme ilman pajunkissoja.
 
 


Pojan kanssa teimme vielä pienen tutkimusretken läheiseen niemenkärkeen.
 
 


Paluumatkalla ihastelimme mökin edustalla jäämuodostelmaa...
 
 



Ilta-aurinko heitti hienot varjot jäälle. Tästä ei pääsiäisen kelit voi paremmiksi tulla.
 
Mikäs täällä on meidän ollessa.
 
 
 
 




torstai 28. maaliskuuta 2013

Hiljainen viikko



Kohta takana hiljainen viikko ja minä olen noudattanut tätä melkeinpä kirjaimellisesti. Minulla on ollut ääni enemmän tai vähemmän kadoksissa, mutta töissä olen pystynyt kuitenkin olemaan. Tänään aamulla minulla oli kuitenkin lääkäriaika ja minulla todettiin äänihuulten tulehdus. Minulle määrättiin lääkekuuri, yskänlääkettä, yhden päivän sairasloma ja (mikä pahinta) muutaman päivän puhekielto...



 
Ihanaa aloittaa pääsiäisloma melkoisen "sairastumisrumban" jälkeen. Pääsiäisen pyhät vietämme rauhallisesti (ja hiljaa) oman perheen parissa. Isäntä taitaa nauttia tästä tilanteesta eniten ja varmasti poikakin :) . 
 
Otin eilen illalla kuvan meidän suklaamunakokoelmasta ja huomasin, että siellä on käynyt melkoinen kato...
 
 
Makeiden kuvien myötä haluan toivottaa kaikille ....


OIKEIN HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ!

 
 
 
 


tiistai 26. maaliskuuta 2013

Maakuntamatkailua

Erinnäisten järjestelyjen jälkeen pääsin kuin pääsinkin viime viikolla reissuun. Lähdin muutamien työkavereiden kanssa jo keskiviikkoiltana matkustamaan keskiseen Suomeen, määränpäänä Jyväskylä.

Kaksi päivää sujui erityisopettajien kanssa oikein luonnikkaasti. Saimme jokainen varmasti kotiin viemisenä uusia ajatuksia ja ideoita, miten kohdata omat erityiset oppilaamme ja heidän tarpeensa.

Kaksi yötä yövyimme ilmeisesti Jyväskylän uusimmassa hotellissa, joka sijaitsi ns. Lutakon aukiolla, aivan koulutuspaikkamme vieressä. Seuraavaksi ajattelin esitellä teille kuvina tämä suomalaista desingia hienosti hyödyntävän hotellin (Sokos Hotel Solo).





Ulko-ovien vieressä oli heti kauniisti suunniteltu "odotusaula". Tila oli hyvin olohuonemainen.
 
 


Samassa kerroksessa oli ravintola (ison oviaukon takana), josta sai todella hyvää ruokaa...ja ah, ne jälkiruoat..
 
 


Samassa aulassa oli myös Kupla- tuolit hienosti edustettuina.




Ja hieno oivallus viherseinästä. Taisi olla kylläkin tekokasveista tehty, mutta hieno siltikin.
 
 
 
Kun istahtaa Kupla-tuoliin, äänimaailma muuttuu ihan erilaiseksi. Ulkopuoliset taustahälinät vaimenevat ja sulkeudut tavallaan "kuoren" sisälle. Kannattaa kokeilla, jos joskus siihen on mahdolisuus. Näissä tuoleissa olisi voinut istua vaikka kuinka kauan.
 



Hotellin käytävät muistuttivat avaruusasemaa. Jokaisen valotolpan kohdalla oli huoneen numero.
 


 
Hotellihuoneet olivat selkeitä, ei niinkään ylelliset, mutta selkeydessään todella kauniita.
 
 


Sängyn päätyseinä oli mielenkiintoista kuviollista lasia ja tyynyjen valikoima melkoinen.
 


Huoneessa oli myös nojatuoli. Suomalaista muotoilua, tietenkin.
 
 



Tämän hotellihuoneen vessa oli kauttaaltaan valkoinen ja tyylikäs. Huoneen sai joko kylvyllä tai suihkulla.
 
 


Tässä vessaa vähän toisesta "vinkkelistä" kuvattuna. Oli muuten valkoisuudessaan melkoisen haasteellinen kuvattava.
 
 

 

Yksityikohdat olivat tarkkaan harkittuja. Tässä WC: n saippuakuppi ja rekvisiittaa.





Huoneen eteinen noudatti samaa selkeätä linjaa ja koko huoneen valaistus oli toteutettu epäsuoralla valaistuksella. Valitettavasti en saanut ikuistettua huoneen tunnelmaa, mutta se oli todella "silmäystävällinen".





Tässä vielä simppeliä vaatesäilytyratkaisua eteisestä. Muutama koukku ja pitkä tanko henkarivaatteille. Tätä seinää vastapäätä oli vielä kunnon vaatekaapit.
 
 



Aamupalalta bongasin vielä hienon seinän, johon minun ymmärtääkseni oli koottuna Arabian lautasia. Samassa tilassa oli keksitty tehdä Hacmnannin kattiloista pöytälamppujen varjostimia. Harmi, kun en huomannut ottaa kuvia niistä. Se oli vain veikeä idea.




Jos liikut Jyväskylässä päin, niin suosittelen hotellia lämpimästi. Huoneiden hintatasoa en tiedä (=työnantaja maksoi!), mutta ympäristö oli hieno, palvelu hyvää ja ruoka erinomaista. Ainakin minun mielestäni.

Tällaista maakuntamatkailua ja sisutusbongailua tuli harrastettua viime viikolla. Tällä viikolla on vielä menty "matalalla profiililla". Pojan kanssa piti sunnuntaina käydä päivystyksessä hakemassa korvatulehdusdiagnoosi (flunssan jälkitautia) ja antibioottikuuri. Minä olen kähissyt töissä kurkunpää kipeänä eli ilmeiseti minunkin pitäisi käydä lääkärissä. Sitkeässä on näköjään tämä sairastelu.


Pääsiäislomaa odotellessa, siis.









sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

(Siivous)urakkaa

Vihdoin ja viimein sain itseeni ladattu sen verran energiaa ja päättäväisyyttä, että aloitin siivousurakan täällä kotona.  Urakka (=tekemättömien töiden lista) oli paisunut sen verran isoksi, että ajattelin käyttää tähän koko viikonlopun.

Lauantaina vein petivaatteet tuulettumaan ja vaihdoin puhtaat tilalle, pyyhin pölyt, pesin osasta taloa ikkunat (vain sisäpinnat), vaihdoin keittiöstä verhot, imuroin ja vaihdoin olohuoneesta järjestystä. Samalla toin vähän väriä taloon. Ja tulihan niitä kasvatushommiakin tehtyä.



 
Sohva pysyi vanhalla hyvällä paikalla, mutta nojatuoli ja TV-taso vaihtoivat jälleen paikkaa.




Kotimme muutaman (elossa olevan) viherkasvin ryhmitin isojen ikkunoiden eteen omaksi ryhmäksi.
 



Mustat tyynypäälliset vaihdoin keltaisiin.
 




Sama tila ruokahuoneen puolelta kuvattuna. Huom! Lapsen liikennematto kuuluu olohuoneen vakiokalustukseen :)
 
 
 


Ja edelleen samaa kuvakulmaa, mutta eri rajauksella.
 




Nojatuolin viereen laitoin toisen jalkalamppumme. Tässä on hyvä lueskella ja katsoa samalla TV:tä.
 


Tässä ovat ne istuttamani narsissit nyt pöydällä.
 
 
 


Eilen ostamani tulppanikimppu tuli olohuoneeseen siivousurakan päätteeksi.




...ja tietenkin keltaisena.


 


Keittiössä vaihdoin verhot. Keittiökin sai vähän keväistä väriä.
 



Olohuone raikastui kertaheitolla ja järjetyskin tuntuu vaihteeksi toimivalta.


Urakointi jatkuu vielä tänään. Osittain olen sen jo aloittanutkin. WC:t täytyy pestä, pukuhuone imuroida, työ-/pelihuoneessa olisi ikkunan pesu ja verhojen vaihto (sekä pimennysverhon asennusta...). Jos intoa löytyy vielä taidan vaihtaa työpöytäni ja kirjahyllyjen paikkaa. Vaihtelua vähän muihinkin nurkkiin.

Välillä täytyy kuitenkin tankata, jotta jaksaa urakoida eli seuraavaksi olisi tarkoitus lähteä koko porukka pitsalle.


Tulevalla viikolla vain neljä työpäivää ja sitten olisi taas pieni (pääsiäis)loman poikanen...sitä odotellessa!




lauantai 23. maaliskuuta 2013

Kasvatusasiaa

Kasvatusalan ammattilaisena (?!) ja äitinä ei aina näe oman kasvatuksensa ja opetuksensa tuloksia...ainakaan ihan heti. Tänään pääsin kuitenkin toteuttamaan kasvatustehtävää ihan konkreetisesti.




Hain tänään  kukkakaupasta narsisseja ja kimpun tulppaaneja.
 



 
Kotona kaivoin vanhoja alumiinisia leipävuokia ja yhden jouluasetelmasta jääneen korin. Siitä se ajatus sitten lähti.
 
 



Pieneen koriin laitoin pienimmät narsissit...
 
 


 
...ja pidemmät narsissit laitoin riviin kahteen alumiinivuokaan. Paikkansa ne löysivät meidän ruokapöydältä. Hyvä tuli.
 
 


Kori päätyi koristamaan olohuoneen pöydälle.
 
 
 


Sitten oli pääsäisruohon aika, pääsiäinenhän on jo ensi viikolla.
 



Jälleen mietin jotain kivaa istustusruukkua ja löysin keittiöin kaapista kaksi iso teekuppia ja alakerran kätköistä rottinkikorin.
 




Tänä(kin) vuonna laitoin kasvamaan ohraa. Se on enemmän minun mieleeni kuin perinteinen rairuoho.
 
 



Vähän talouskelmua päälle ja ikkunan viereen "valohoitoon".



 
 
Sitten vain jännitetään alkaako tämä kasvatustyö tuottamaan tulosta.
 
 
 
Huomenna tiedossa vähän vähemmän kasvatusasiaa...;)