torstai 9. tammikuuta 2014

Iltalukemista


Tällä viikolla postilaatikosta on tullut jälleen kiitettävästi sisustuslehtiä luettavaksi.


 
 
Deko-lehden olen ehtinyt selaamaan ja lukemaan kertaalleen läpi, muut lehdet ovat saaneet odottaa rauhassa. Näiden lehtien lisäksi tänään tuli vielä Kodin Kuvalehti, jonka tilaus päättyykin tässä kuussa.
 
 
 



Minulla on muutamia "MUST-lehtiä", jotka minun on tilattava aina uudestaan ja uudestaan. Tässä postauksessa on ne kaikki ja lisäksi olen myös Koti ja keittiö-lehden kestotilaaja. Muita lehtiä minulle tulee satunnaisesti ja yritän pysyä tiukkana näiden lehtien kanssa, etten sortuisi tilaamaan mitään uusia lehtiä. Olen todennut, että olen kuitenkin lehtimyyjille oivallinen kohde. Minun on todella vaikea kieltäytyä ns. hyvistä tarjouksista. Viime aikoina olen kuitenkin ryhdistäytynyt huomattavasti tässä asiassa. Mies voi olla hieman eri mieltä.
 




 
Joulun pyhinä meillä kotona on ollut havaittavissa jonkinasteista lukuinnostusta. Poika sai lahjaksi vitsikirjan ja siitä hän on joka ilta lukenut ääneen meille vitsejä. Isäntä sai lahjaksi minulta Jorma Ollilan muistiinpanojen pohjalta kirjoitetun Nokia-aiheisen kirjan (nimeä en muista) ja sitä mies on lueskellut iltaisin. Kirja on kuulemma hyvä. Minä olen tyytynyt vähän kevyempään lukemiseen eli sisustuslehtiin ja blogien lukemiseen.





 
Minulle nämä lehdet eivät todellakaan ole mitään kertakulutustavaraa, vaan säilytän lehtiä huolellisesti ja aina silloin tällöin palaan lukemaan niitä uudestaan. Ennen säilytin vuosikertoja kauan aikaa siis vuosia. Tällä hetkellä minulla on periaate, että kaksi vuotta vanhemmat lehdet saavat mennä kierrätykseen. Joulun jälkeen laitoin ison kasan "vanhoja" lehtiä pois ja kyllä minulla oli todella vaikea luopua niistä, mutta eihän niitä voi loputtomasti säilyttääkään.



Ajatus sähköisestä sisustuslehdestä kuulostaa minusta ihan kauhealta. Minun on ehdottomasti tunnettava lehti käsissäni ja toivonkin, ettei tämä sähköistyminen laajene koskaan näihin sisutuslehtiin. Lehtien pläräämisessä on vain SITÄ JOTAIN...


Täällä viikko on sujunut töissä ja koulussa ns. normaalin kaavan mukaan. Varsinaista kiirettä ei juuri tällä hetkellä ole, mutta päivät on kyllä melkoisen ohjelmoituja. Tänäänkin olen jo monet hommat ehtinyt tehdä: käytiin pojan kanssa parturissa, kävin kaupassa, tarkistin pojan kotiläksyt, tein ruoan, laiton yhden koneellisen pyykkiä (on jo kuivumassakin) ja päällystin pojan kolme koulukirjaa. Perussetin lisäksi valmistelin huomisen yhteikuntaopintunnin (kirjoitin aiheeseen liittyvän A4-paperin ja hain netistä aiheeseen liittyvä kuvan). Olen siis ollut ihan tehokas tänään. Jos sitten vaikka illemmella ehtisi/jaksaisi vielä selailla tällä viikolla tulleita sisustuslehtiä. Tai sitten huomenna.

Ja huomenna onkin jo perjantai. Onpa ihanaa!!!








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti