perjantai 1. toukokuuta 2015

Vappuhulinassa


Meidän vappu on jo muutaman vuoden ajan vaihtunut mökkivapusta kaupunkivapuksi. Tämä vuosi ei tehnyt poikkeusta. Puolen päivän aikoihin lähdimme pyörillä kaupungille katsomaan vappuhulinaa ja mukaan otimme vielä pojan luokkakaverin.




 
 
 
Ensimmäinen pysähdyspaikka oli tietenkin jäätelökioski. Sää suosi tänä vuonna (ainakin täällä päin Suomea) vapun juhlijoita ja jäätelökioskeille alkoi muodostua jopa jonoa.
 
 
 




Perinteinen vappupotretti piti tietenkin ottaa. "Ylen oppineet" vuosimallia -79 ja -85... siis edelliseltä vuosituhannelta... :D
(= vanha ja tosi vanha)
 
 



Pääkadulla pääsimme katsomaan jälleen nostalgisia autoja ja kulkuneuvoja. Nekin edelliseltä vuosituhannelta...;)
 






Myös moottoripyöräkulkue oli komeaa katseltavaa. Pyöriä oli tänä vuonna ehkä viime vuotista enemmän ja ilmassa olikin melkoista pärinää...







Ehdottomasti paikalliseen vappuperinteeseen kuuluu Rauman Poikasoittokunnan vappumarssi. Ihmisiä oli kerääntynyt pääkadun varrelle runsaasti seuraamaan vappukulkueita ja tunnelma oli keväisen hilpeää.
 




 
 
Nälän kävimme taltuttamassa läheisessä Hesessä, jonka jälkeen suunnistimme ns. Kipparipuistoon tervehtimään tuttuja.
Isännän vanhin poika perheineen ja ystävineen olivat puistopicnicillä.
 






 
Retkikohde oli vallan mainio, sillä lapset saivat rauhassa pyöräillä ja potkulautailla turvallisesti liikennepuistossa aikuisten seurustellessa nurmikolla...
 




 
 
 
"Miniä" oli loihtinut aamulla tippaleipäkakun picniciä varten ja minun oli ehdottomasti otettava tästä herkullisesta luomuksesta kuva.
 
 
 
 
 
Meillä vappua ei juhlittu eikä juhlita mitenkään erityisemmin. Tuosta kaupungilla käynnistä on selvästikin tullut meille eräänlainen vappuperinne ja vielä ihan kiva sellainen. Vapun päivän ja vieton kruunaa tänään alkava jääkiekon maailmanmestaruuskisat. Täällä ainakin aletaan viritellä kisastudiota valmiiksi...Suomi voittoon!!!
 
 
 
 
 

6 kommenttia:

  1. Tippaleipäkakkua en olekaan ennen nähnyt, kuulostaa herkulliselta:)
    Iloista vappua teille kaikille<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nähtiinkin teidän isäntä ja perheen "pienin" kaupungilla. Iloista vapun jatkoa sinnekin!!!

      Poista
  2. Hyvää vappua! Kivoi kuvii :)
    Meillä vappupäivä mennyt kotosalla auringosta ja sohvasta nauttien :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sitä samaa sinne. Onpa mukavaa, kun on tällainen "miniloma"...voi ihan luvan kanssa ottaa rennosti ;)

      Poista
  3. Ihania vapun vietto kuvia <3 Aurinkoista viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan ja aurinkoista viikonloppua sinnekin. Tänne ennustelevat sadetta...:(

      Poista