keskiviikko 17. elokuuta 2016

Jonkin sortin balanssia...


Tässä vaiheessa alku syksyä voi olla vielä hieman ennen aikaista arvioida omaa sopeutumista ja palautumista työelämään. Melko pian ja suhteellisen kivuttomasti nämä arkiset asiat ovat alkaneet kuitenkin sujua, omalla painollaan...ja viikonloput ovat jälleen arvossaan.






 
Koulun ja töiden alkaminen näin lomien jälkeen on aina "uuden alkua", tavallaan vähän niin kuin uusi vuosi. Tällä kertaa olen välttänyt suunnittelemasta elämääni liian pitkälle. Kalenteri täytyy uhkaavasti lapsen harrastuksista ja omista menoista, mutta yritän pitää ajanhallinnassani jonkinlaista balanssia ja välttää sitä hallitsematonta kiireen tuntua. Pieni stressi meikäläisellä on ihan hyvä ja jopa toimintoja ylläpitävä voima, mutta liika-annoksena jopa sietämätöntä. Yritän rauhallisesti tunnustella työtahtini (ja -rutiinin) toteutumista. Siksi en ole (vielä) suunnitellut edes minkään harrastuksen aloittamista. Ehtiihän tässä vielä.


 
 
 


 
 
Lapseni harrastaminen täyttää kalenteriani jonkin verran, mutta onneksi nekin menot tiedetään jo hyvissä ajoin. Sen verran elokuu toi meidän perheessä muutoksia, että meillä mies jäi pois matkatöistään ja nauttii olostaan "kotimiehenä", ainakin hetken aikaa. Meidän arjen pyörittämisessä tämä oli jopa tervetullut ratkaisu, mutta sen lopullisesta kestosta ei ole vielä täyttä varmuutta. Miehelläni kun on yleensä "10 rautaa tulessa" ja uusia suunnitelmia menossa koko ajan. Kuulostaa ehkä hieman dramaattiselta, mutta ajattelin, että nyt voin rauhallisin ja hyvillä  mielin keskittyä työn ja perhearjen tasapainon hallitsemiseen pitkän ( ja ansaitun) "sapattivuoden" jälkeen.
 
 
 
 
 
Huomaan, että ajattelutavassani on tapahtunut viimeisen vuoden aikana muutoksia, enkä oikein edes tiedä mihin tämä johtaa. Tällä hetkellä arvostan ja annan elämän perusjutuille (terveys, hyvät ihmissuhteet ja mukava työ) vieläkin enemmän painoarvoa. Tämä sisäinen hyväolo on meikäläisen yksi onnellisen ja tasapainoisen elämän kulmakivistä. Ja nyt just on aika hyvä olla...
 
 
 
 
Näillä ajatuksilla eteenpäin...
 
 
 


 

12 kommenttia:

  1. Kiva, että töihin paluu on tapahtunut rauhallisissa merkeissä.
    Mukavaa keskiviikkoa, kohta on taas onneksi viikonloppu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin, että töihin paluuseen voisi liittyä suurempaakin kriiseilyä, mutta aika mukavasti tämä arki on käynnistynyt. Onneksi on hyviä työyhteisö...!!! :)

      Poista
  2. Sisäinen hyvänolo on tärkeä asia ❤️ Itsekin huomannut että elämän myötä alkanut ajatella asioista eri tavoin ja eri näkemyksin 😃Mukavaa loppu viikkoa ja iloa arjen pyöritykseen ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On nämä ikäjuttujakin ja viime vuosi taisi tehdä enemmän kuin hyvää!!! Laittoi miettimään moniakin asioita...;)

      Poista
  3. Kiva tosiaan kuulla, että arki on alkanut hyvin. Uskon kovasti siihen, että suurimman stressin voi välttää (tai ainakin sitä voi siirtää ajassa eteenpäin) kun tosiaan keskittyy jarruttelemaan kalenterin täyttämisessä ja pysähtyy säännöllisesti vetämään henkeä arjen keskellä. Tuota työtä olen tehnyt itsekin vuodenvaihteesta asti ja tuntuu, että vähä kerrallaan se alkaa tuottaa hedelmää. Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän aina välillä muistaa vetää henkeä tässä arjen keskellä. Näin lukuvuoden alussa päivät töissä venyvät pitkiksi, koska suunnittelua on paljon. Tämäkin vasta tasaantuu ajan kuluessa. Pojan harrastukset alkavat löytää myös paikkansa, joten luulisin sen arkirytmin löytyvän melko pian. Loppu viikosta kyllä huomaa, että aikaiset aamuherätykset alkavat vaikuttaa... ;)

      Poista
  4. Hyvä kun osaa tehdä asioita silleen varovasti. Katsoa mihinkä aika riittää, eikä vedä itseään piippuun, tulee väsähdys helposti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos totta puhutaan, en ole kovin hyvä tunnistamaan itsessäni tuota piippuun laittamista. Onneksi meillä isäntä on melko hyvä tekemään havaintoja puolestani. Niin kuin edellisessä kommentissani kirjoitin, päivät venyvät vähän pitkiksi, mutta uskoisin, että se tästä vielä rauhoittuu...

      Poista
  5. Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta katsella miten arki lähtee rullaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin. Yritän olla hötkyilemättä ja ottaa hieman rennommin...siis yritän! :D

      Poista
  6. Mahtavaa huomata itsessään tapahtuvaa ajattelutavan muutosta - ainakin itse pidän sitä positiivisena viestinä siitä, ettei jämähdä liikaa samoihin vanhoihin kaavoihin.
    Huikean ihanat kuvat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuorotteluvapaani laittoi monta hyvää asiaa liikkeelle ja toivon, etten enää palaa siihen vanhaan "oravanpyörään", vaan osaisin kuunnella enemmän itseäni, tarpeen tullen heittäytyä ja nauttia elämästä. Tässä ja nyt!
      Ja tunnustan, että kuvat eivät ole minun otoksiani, vaan haettu sieltä PixaPayn puolelta - jälleen kerran ;)

      Poista