lauantai 27. elokuuta 2016

Tänä vuonna


Tänään pitäisi juhlistaa Venetsialaisia, niitä kesä-/ mökkikauden päättäjäisiä. Meidän mökkiviikonloppuna on jotain ihan muuta ohjelmaa, sillä poikamme pelasi jo eilen Luvian jäähallissa yhden jääkiekko pelin ja tänään vielä jatketaan kahdella pelillä. Viimeinen peli loppuu joskus seitsemän aikoihin ja kotona ollaan vasta joskus kahdeksan pintaan, joten mökille lähteminen ei tämän jälkeen enää oikein innosta. Tänä vuonna Venetsialaiset jäävät meiltä siis tältä osin juhlimatta.






Poikamme kuitenkin ehdotti, että jos viettäisimme Venetsialaisia sitten huomenna täällä kotona.
 Hänen ideoimanaan meillä on tarjolla tortilloja ja ehkä poltellaan kynttilöitä sisällä ja ulkona.
 Teemme näistä juhlista omannäköiset, sillä totuushan on, että aina löytyy jotain juhlimisen aihetta.
'Meillä se on tällä kertaa "Venetsialaisten jälkeiset" .
 
 
 
Tämän lainakuvan myötä toivottelen:
Oikein tunnelmallisia Venetsialaisia sinne mökeille ja rantoihin!
 
 
 
Ehkä olemme ensi vuonna taas juhlimassa mukana...
 
 




15 kommenttia:

  1. Tsemppiä peleihin ja mukavaa iltaa!

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä peleihin. Pojan idea on hyvä <3
    Kivaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niin minustakin, eihän tämä nyt niin päivän päälle ole...;)

      Poista
  3. Kivaa venetsialaisen jälkeistä!

    VastaaPoista
  4. Täälläkin suunniteltiin venetsialaisia, mutta luonto oli toista mieltä. Täällä pohjoisessa tuli vettä koko päivä ihan taivaan täydeltä :) Mukavaa alkavaa viikkoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli myös melkoiset täällä melkoiset tuulet, joten monen veneilijän Venetsialaiset ovat saattaneet jäädä väliin. Tosin illaksi täälläkin tuuli jo tyyntyi...Oikein mukavaa viikon alkua ja alkavaa syyskuuta!

      Poista
  5. Hieno idea pojalta! Meilläkin siirtyi oman perheen kesken suunnitellut Venetsialaiset sisätiloihin. Ihan hurja tuuli oli - lentoonhan tuolta terassilta olisi lähtenyt. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta pojan asenne oli ihan kohdallaan! Ei nämä nyt aina niin päivän päälle ole. Täällä oli myös melkoiset tuulet, mutta onneksi illaksi tuuli jo tyyntyi.
      Tänään syötiin jo tortillat ja illemmalla ajattelin laittaa vähän pihallekin tunnelmavalaistusta...

      Poista
  6. Teidän venetsialaiset kuulostaa oikein kivalta. :) Mukavaa uutta viikkoa Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivasti ne menivätkin. Täällä tuuli melkoisesti, joten oli ihan hyvä, että siirsimme "juhlintaa" seuraavalle päivälle, tosin vähän pienemmässä mittakaavassa...
      Mukavaa viikon alkua sinnekin!

      Poista
  7. Hyvää venetsialaisen jälkeistä :) ja mukavaa alkavaa viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan. Tuossahan ne menivät tortilloja syöden ja laitoin kattauksen hieman fiinimmäksi.. :)
      Hyvää alkavaa viikkoa sinne myös!

      Poista
  8. Ei noita venetsialaisia joka paikassa vietetä. Teidän juhlia oli hyvä juhlia noin.
    Jotkut kun ei juhli ollenkaan.

    VastaaPoista