keskiviikko 27. helmikuuta 2019

Kohinalla kohti kevättä


Niin se vain on todettava, että kevät on täällä ihan pian. Helmikuu on vaihtumassa maaliskuuksi ja kalenteri alkaa täyttyä erinäisistä menoista ja tapahtumista. Valon lisääntyessä huomaan, että energiataso alkaa lisääntyä... ja hyvä niin.







Töissä uuden koulun suunnittelu ja henkilökunnan "sisäänajo" alkaa näkyä. Kalenteriin on merkattuna päiviä, jolloin lähdemme tutustumaan samankaltaisiin kouluihin, joissa toteutetaan opetusta avoimessa oppimisympäristössä, uuden opetussuunnitelman mukaisesti. Kuukauden sisällä vierailemme kahdella koululla (Porissa ja Turussa) ja sen lisäksi meillä on yksi koulutusiltapäivä uuden koulun henkilökunnalle, joten tiedossa on pitempiä (ja taatusti mielenkiintoisia) koulutuspäiviä.
 
 
 

 
 

Kotona kevään tulo ei näy vielä mitenkään. Koti kaipaisi kunnollista kevätsiivousta, mutta ainakin toistaiseksi se inspiraatio ja aika puuttuu.
Maaliskuun (ja vähän huhtikuukin) viikonloput menevät vielä tiiviisti pojan jääkiekkoharrastuksen parissa, joten perusteellisempi kevätsiivous saa vielä odottaa.
Jotain pientä piristystä kuitenkin kaipaisin.
 
 
 
 
 

Piristyksestä puheen ollen, sillä tällä viikolla saatiin ystäväni kanssa lyötyä lukkoon mukava naisten virkistyspäivä Turkuun. Lähdemme toukokuussa kolmen naisen porukassa shoppailemaan, syömään ja hakemaan kulttuurielämystä. Samalle kuulle on alustavasti sovittu muutakin hupailua, sillä työporukka on järjestämässä jäähyväisristeilyä lopetettavalle koulullemme ja sen henkilökunnalle. Kaiken tämän lisäksi meidän perhe on lähtee toukokuun lopulla lomareissulle Turkkiin, joten yhdessä kuukaudessa taitaa olla tapahtumia enemmän kuin minulla oli viime vuonna yhteensä.
 
 
 
 
 
 




Tänään kävellessäni töistä kotiin pysähdyin ottamaan tämän postauksen kuvia. Niistä huomaa hyvin, miten kevät tekee tuloaan.
Läheinen joki on reunojaan myöten täynnä lumien sulamisvesiä, linnut laulelevat ja sorsat näyttävät hakevan jo omaa puolisoaan.
Vaikka säätiedotus ennustaa jälleen kylmenevää säätä, on ilmiselvää, että talven selkä on taittunut.
Luonnossa kaikki näyttää vielä pysähtyneeltä, vaikka todellisuudessa siellä käy jo kova kuhina.
 
 
 
 Oikein energistä loppu viikkoa teille kaikille!
 
 
 




sunnuntai 24. helmikuuta 2019

"Liikuttava loma" Vuokatissa


Viime vuotiseen tapaan suuntasimme tänä vuonna Vuokattiin hiihtoloman viettoon. Kohde todettiin sen verran monipuoliseksi paikaksi, että lomakohteen valinta oli helppoa. Vuokatti tarjoaa perheille hyvän mahdollisuuden harrastaa liikuntaa monipuolisesti, sillä tekemistä löytyy varmasti.







Meille ykkösasia oli tietenkin laskettelu ja Vuokatin rinteet tarjoavat ihan sopivasti haastetta vähän jokaiselle taitotasolle.
 Ostimme hissiliput koko loman ajaksi ja vain viimeisenä päivänä emme jaksaneet enää lähteä laskettelemaan.
Kelit vaihtelivat tällä kertaa todella paljon; aluksi oli tuulista, sitten suhteellisen lämmintä, mutta suttuista keliä.
Torstaina saatiin lasketella kirpakassa pakkaskelissä ja viikkoon mahtui yksi lumimyräkkäpäiväkin.






 
Viime vuotiseen tapaan päivän ohjelma toistui samanlaisena lähes joka päivä.
Aamulla herätys 7.30-8.00 välillä, aamupala mökillä ja sitten laskettelemaan. Taukoja pidettiin silloin kuin siltä tuntui.
Mökille tulimme iltapäivällä laittamaan "kunnon ruokaa" ja illaksi lähdimme vielä tekemään jotain muuta mukavaa aktiviteettia: pulkkailua, keilailua, kylpylää. Perjantai taisi olla ainut poikkeus, kun pojat (ja minä) halusimme mennä heti aamulla SuperParkkiin ja siellä päivä venyi niin pitkäksi, ettei meistä ollut enää rinteeseen lähtijöiksi.
 
 
 
 
 




Kohteena Vuokatti on hyvä talvilomakohde, sillä laskettelun lisäksi siellä riittää paljon muutakin aktiviteettia.
Vuokatissa on ymmärtääkseni myös hyvä latuverkosto murtomaahiihtäjille, mutta meidän porukasta vain isäntä kävi muutaman kerran kokeilemassa lajia.
Meillä muilla "murtsikat" pysyivät tiukasti auton katon suksiboksissa, vaikka läheinen Nuasjärvi olisi tarjonnut loistavat hiihtomahdollisuudet.








Meille Vuokatti on myös matkustamisen (autoilun) suhteen ollut hyvä kohde, sillä täältä Länsi-Suomesta matkaan saa kulumaan aikaa n. 8 tuntia, riippuen kuinka monen pysähdystaktiikalla mennään. Matkanteko on istuinlihaksille siedettävä ja tähän aikaa vuodesta se sujuu vielä valoisan ajan aikana. Mökkivarauksien suhteen kannattaa näin sesonkiaikaan olla hyvissä ajoin liikkeellä, sillä meilläkin kohtuuhintaista majoitustarjontaa oli enää vähän tarjolla.
Saimme kuitenkin ihan oivallisen mökin suhteellisen lähellä rinnettä, jossa viihdyimme loman ajan erinomaisen hyvin.




Lomaviikko meni oikein mukavasti (ja nopeasti) Vuokatin maisemissa ja edelleen voin suositella kohdetta lämpimästi. Loma tuntui todellakin lomalta eikä työasiat pahemmin pyörineet ajatuksissa. Minulla oli reissussa mukana tietokone, mutta aukaisin sen vain kerran koko loman aikana. Tarkoituksena oli tehdä jonkinlaista blogipäivitystä paikan päällä, mutta päätin olla myös "blogilomalla". Tällaisen aktiiviloman ja totaalinollauksen jälkeen arkirytmiin palautuminen voi tuntua hieman takkuiselta, mutta eiköhän siitä selviä. Lomasta on jäljellä enää mukavat muistot kuvina...ja iso pyykkikasa pesuhuoneen lattialla. Paluu arkeen voi alkaa!





keskiviikko 13. helmikuuta 2019

Jonkin sortin "ekoteko"


Tämän vuoden tavoitteena on ollut lisätä liikuntaa. Koska säännölliset ryhmäliikuntatapahtumat on tällä hetkellä laskettu pois, olen pyrkinyt lisäämään hyötyliikuntaa ihan tavallisessa arjessa. Meikäläisen kohdalla se tarkoittaa yksinkertaisesti kävelyn lisäämistä eikä mitään muuta.







Olen jo pitemmän aikaa onnistunut jättämään auton kotiin useamman kerran viikossa ja tehnyt työmatkani kävellen. Koska työpaikka on vain 1,5 km:n päässä, ei ole ollut edes tarkoituksenmukaista hurauttaa autolla töihin, koska matka taittuu kävellenkin n. 15 minuutissa. Kävelyyn menee tietenkin hieman enemmän aikaa, mutta tämän olen pysynyt ottamaan huomioon aikatauluissa aika hyvin. Kieltämättä totaalikävelyyn en ole pystynyt, mutta työmatkakävelyä olen pystynyt lisäämään reilusti.


 





Liikunnan lisäksi tuntuu, että olen muutenkin vähentämässä turhaa autoilua. Meillä välimatkat kaupungin sisällä ovat melko lyhyet, joten kävellen pääsee melko hyvin joka paikkaa, kunhan vain on riittävästi aikaa. Samalla tuntee tekevänä jonkinlaista ilmastotekoa, kun ei talvipakkasilla käynnistä autoa pienten reissujen takia lainkaan, säästän luontoa ja tietenkin myös rahaa. Tällä hetkellä kävelen viikon aikana useammin kuin käytän autoa. Tämä henkilökohtainen ekotekoni ei ole suuren suuri, mutta minulle merkittävä, sillä saan tästä päätöksestäni kuitenkin sen liikunnallisen hyödyn. Siksi aion jatkaa itseni kävelyttämistä jatkossakin.
 
 
 
 
 
 
 
Kävellessä minulla on aikaa hengähtää ja joskus jopa pysähtyä ottamaan valokuvia.
Viimeaikaiset luontokuvat ovat kaikki työmatkani varrelta ja niistä kuvista huomaa hyvin, miten kelit ovat vaihdelleet.
Tämän postauksen kuvat ovat viime viikon alusta ja nyt lumimassat ovat sateiden myötä huvenneet merkittävästi.
 
 
Kevät taitaa sittenkin tehdä tuloaan...
 
 
 

sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Kerran elämässä


Työssäni erityisopettajana minulla on edessä mielenkiintoiset ajat. Kesän jälkeen koulumme yhdistyy  muutaman muun pikku koulun kanssa yhdeksi uudeksi isoksi peruskouluksi, Pohjoiskehän kouluksi. Se, että saa olla mukana opettajana suunnittelemassa koulun toimintoja on jo sinällään uutta, mutta myöskin se, että oppimisympäristö on tarkoitus muovata uuden opetussuunnitelman mukaiseksi, on jotain ainutlaatuista meikäläisen työhistoriassa...








Vaikka koulu tulee olemaan oppilasmäärältään iso, yli 500 oppilaan koulu, koulurakennus tullaan jakamaan pienempiin "soluihin" luokka-asteittain. Lisäksi koulussamme tulee olemaan myös esiopetusryhmiä ja iltapäivähoitopaikka 1-2 luokkalaisille. Luokat suunnitellaan niin, että ne mahdollistavat ja tukevat oppilaan oppimista. Niitä ei tulla kalustamaan perinteisesti täyteen pulpeteilla, vaan oppilailla on mahdollisuus valita oppimispaikkansa hänelle parhaimmalla katsomallaan tavalla, vaikka lattialla istuen. Pari viikkoa sitten sain olla mukana  info-tilaisuudessa, jossa käytiin läpi mahdollisia kalustevaihtoehtoja ja niiden mukaan muovautuvia oppimisympäristöjä. Vähitellen asiat alkavat toden teolla konkretisoitumaan ja kohta tehdään jo kalustetilauksia. 









Koulu tullaan toteuttamaan ns. avoimena oppimisympäristönä. Koulumme on suunniteltu niin, että kaikilla on ns. kotiluokat, mutta yhteisopettajauuden (tai pariopettajuuden) myötä opetusryhmät saattavat vaihdella tekemisestä ja lapsista riippuen. Koko koulu on fyysisesti käytettävissä oppilaiden oppimiseen. Meillä on aulatiloja ja "toreja", joihin oppilas voi mennä opiskelemaan tai esim. tekemään ryhmätöitä. Luokkahuoneiden välissä on ovet, jolloin opetusryhmiä voi tarpeen mukaan luontevasti yhdistellä. Uusi opetussuunnitelma mahdollistaa opettajalle käsitellä laajempia oppimiskokonaisuuksia ja käyttää toiminnallista (=tekemällä) oppimista. Ajattelumallina perinteiselle opettajalle ehkä aluksi haastava ja työläs, mutta myöskin mielenkiintoinen. 




 
 
 
Siirtyminen uuteen kouluun vaatii paljon työtä, ihan jo ajatuksen tasolla. Koko henkilökunta tulee muodostumaan sellaisista kouluista, joissa on ollut pieni työyhteisö. Yhtäkkiä meidän pitää sopeutua paljon isompaan kokonaisuuteen ja tämän kaiken lisäksi vielä uuteen tapaan tehdä työtä yhteisopettajuuden ja avoimen oppimisympäristön kanssa. Muutos on aiheuttanut tietenkin paljon keskustelua ja vastusteluakin, sillä jokainen meistä lähtee omasta "lintukodosta" melko isoihin ammatillisiin haasteisiin. Kukaan meistä ei tiedä, miten käytänteet alkavat sujumaan ja kuinka uudistushaluisia me loppujen lopuksi olemme. Yhdessä olemme kuitenkin luomassa jotain uutta ja jokainen meistä on omalta osaltaan vastuussa, miten homma lähtee toimimaan.




Kieltämättä meikäläiselläkin tunnetilat vaihtelevat, välillä olen todella innoissani ja välillä taas epäilevän varovainen. Haasteita tulee olemaan varmasti, enkä suinkaan pelkää niitä. On hieno olla mukana sellaisessa prosessissa, mihin joku ei pääse koskaan ja todennäköisesti minäkin vain yhden kerran opettajaurallani ja elämässäni. Tiedossa on  melko työläs kevät ja kesä, sillä prosessiin liittyy paljon suunnittelupalavereita ja yhteistyökoulutusta. Siitä huolimatta odotan elokuutta ja uuden lukuvuoden alkamista mielenkiinnolla ja ennen kaikkea uteliaana...














keskiviikko 6. helmikuuta 2019

Kaikki on suhteellista


Viime viikonloppuna minulla oli mahdollisuus pitkästä aikaa tavata hyvää ystävääni. Teimme treffit pieneen kahvillaan ja saimme istua nenätysten useamman tunnin pohtien elämää ja "syntyjä syviä". Siinä kaiken muun höpinän keskellä ystäväni yllätti minut aivan ihanalla valmistumislahjalla...

 

 
 
 
 
Sain häneltä Artekin metallisen suhdeviivaimen sisustussuunnitelmien apuvälineeksi.
Hankin yhden isomman ja muovisen suhdeviivaimen aikoinani opiskellessani Sisustusakatemian kurssilla ja sille on kieltämättä ollut paljon käyttö, varsinkin kun pidän käsin piirtämisestä...ja muutenkin. Tämä lahjamallini on kooltaan pienempi ja näppärämpi. Metallisena versiona ehdottomasti tyylikkäämpi ja Artekin nimi tekee siitä just minulle sopivan. Kyllä ystäväni tietää tyylini!






Huomasin, että tähän suhdeviivaimeen kiteytyy hienosti yksi elämän tosiasioista, sillä loppujenlopuksi kaikki on vain suhteellista. Riippuen asiasta tai katsojan näkövinkkelistä. Seuraavan kerran, kun huomaan pähkäileväni jotain asiaa tai ongelmaa, täytynee muistaa suhteuttaa asia johonkin (isompaan tai pienempään) kokonaisuuteen ja ehkä sen jälkeen se näyttävätkin jo toisenlaiselta. Pieni katsontakannan vaihto saattaakin kääntää asian mittasuhteet ihan toisenlaisiksi.

 
 
 




Valmistumislahja on minulle tärkeä työväline. En tiedä, oliko ystäväni miettinyt lahjan monimerkityksellisyyttä, mutta tästä lähtien se toimii minulla myös muistutuksena sekä elämänohjeena asioiden suhteellisuudesta ja elämään suhtautumisena. Jos vaikka opettelisi, yrittäisi ja muistaisi laittaa asiat joskus tärkeysjärjestykseen... ja ennen kaikkea oikeisiin mittasuhteisiin. Ehkä oppisin ottamaan rennommin, olemaan hötkyilemättä ja murehtimatta, ottamaan asiat asioina ja nauttimaan elämästä vieläkin enemmän!
 
 
 
 "Suhteellisen" mukavaa keskiviikkoa kaikille! :D
 
 
 




lauantai 2. helmikuuta 2019

Takana tahmea viikko


Kulunut viikko on tuntunut jostain syystä tahmealta. Päivät ovat sujuneet kuin hidastetusta filmistä. Yleensä se peruspositiivinen-minä on ollut vain häivähdys itsestä. Olen tuntenut oloni väsyneeksi, enkä työpäivän jälkeen ole jaksanut oikein tehdä mitään.







Minulla on ollut jo jonkin aikaa sellainen jakso, että yöuneni ovat olleet katkonaisia.
En ole koskaan ollut erityisen hyvä nukkuja, etenkään lapsen syntymän jälkeen, mutta tällä hetkellä herään säännöllisesti 1-2 kertaa yössä.
Menen säännöllisesti nukkumaan n. klo 22.00 aikoihin ja nukahdan vielä aika nopeasti. Ensimmäisen kerran herään klo 3.00, seuraavan kerran saatan herätä 4 tai 5 aikaan. Aamuyöstä saan kyllä unesta uudestaan kiinni, mutta klo 5.00 aikoihin en meinaa saada enää nukuttua. Aamuisin en kutenkaan tunne itseäni mitenkään erityisemmin väsyneeksi, mutta kyllähän nämä yöheräämiset tuntuvat yleisessä olotilassa. Väkisinkin tulee "tunnetakaumia" katkonaisista yöunista sieltä vauvavuosilta, tosin nyt on meikäläisellä vuosia hieman enemmän mittarissa.


 




Luin jostain, että jos herää säännöllisesti klo 3-4 aikoihin yöllä, voi se olla merkkinä stressistä. Nyt olenkin pohtinut, voiko tämä katkonaisuus liittyä stressiin tai johonkin ylivirittyneeseen tilaan...tai kenties jopa vaihdevuosiin. Jollain tasolla tunnistan, että viime vuoden "opiskelupaine" on jäänyt päälle. Minun on ehkä vaikea rentoutua ja ottaa sitä omaa aikaa, kun on niin paljon kaikkea muuta. Tällä viikolla junailin tarkoituksella muutaman menon pois omasta almanakastani ja tätä karsimista aion tehdä jatkossakin. Yritän enemmän kuunnella itseäni ja tunnistaa sen hetkiset voimavarani. Yritän olla tuntematta syyllisyyttä siitä, että en ehdi tekemään kaikkea. Teen sen minkä pystyn ja mikä on tarkoituksenmukaista. Sen on vain riitettävä.


 
 

 

Koska elämäntyylini on jokseenkin hektinen, olen viime aikoina pyrkinyt tekemään siihen tietoisesti muutoksia. I
ltaisin pyrin irrottautumaan kaikista työasioista ja olenkin ottanut tavaksi laittaa tietokoneen kiinni viimeistään kello 19.00.
Perjantaina en ollut kotona tietokoneen ääressä ollenkaan. Löhöilin sohvalla, katsoin televisiota ja olin tekemättä mitään.
  Minulle nämä "löhöilyillat" ovat harvinaisia ja tiedän, että näitä voisi olla enemmänkin, tuntematta huonoa omaatuntoa.
Lapsen harrastuksiin lähden mielelläni, sillä silloin joudun irrottautumaan kaikista töistäni, niin koti- kuin palkkatyöstäkin.
 Liikuntaa (kävelyä) ja ulkoilua olen pyrkinyt lisäämään arkeen niin paljon kuin mahdollista, oman aikatauluni puitteissa.
Työmatkat teen nykyisin kävellen, jos vain suinkin mahdollista ja auto on ihan kiitettävästi jäänyt aamulla autokatokseen.

 






Kärvistelyni tahmean viikon kanssa aiheuttaa myös syvällistä pohdiskelua eikä kiireinen työ ja siellä riittämättömyyden tunne tee oloa ainakaan helpommaksi. Meillä on töissä paljon pitkiä poissaoloja ja se tietenkin kuormittaa sekä fyysisesti että henkisesti. Viikolla ilmestynyt Yhteishyvä-lehti käsitteli myös tätä kiireen tunneta ja huomaan, että minulla on suuri tarve hakea tietoa aiheesta ja yrittää ymmärtää olotilaani.  Olen tällä viikolla ollut kotonakin se hieman hiljaisempi ja vaisumpi Satu, sillä yritän tehdä jonkinlaista itsetutkiskelua sieluni sopukoihin ja  kanavoida ajatuksiani. Yritän olla purkamatta olotilaani muihin, mutta valitettavasti hieman vaihtelevalla menestyksellä.




Onko kyseessä hetkellinen tilanne, vaihdevuosiin liittyvä olotila vai jotain muuta mullistavaa, en osaa vielä sanoa...vai onko tämä monen asian summa.
Aika näyttää (ja toivo elää). Jos vaikka ensi viikko olisi vähän vähemmän tahmea...