perjantai 23. toukokuuta 2014

Työn merkeissä


Kulunut viikko on mennyt melkeinpä totaalisesti työn merkeissä. Työtahdin kiihtyessä myös meikäläisen pinna on ollut kiristymään päin. Töissä jaksaa vielä nippa nappa, mutta kotona en varmasti ole sieltä miellyttävimmästä päästä. Yritän lohduttautua ajatukseen, että tämä on onneksi ohi menevää...



 
 
Myös tämä viikonloppu menee meikäläisen osalta työn merkeissä. En ole pysynyt suunnitellussa aikataulussa, joten oppilaiden arvioinnit ja todistukset pitää tehdä tänä viikonloppuna, halusin tai en. Blogia olen ehtinyt päivittämään kehnonlaisesti ja tämäkin on tälläinen pikapostaus.
 
 
 
 




Poika ja isäntä lähtivät tätä "kotimonsteria" pakoon mökille ja mukaan he saivat vielä vanhimman pojan tyttären. Minulla kuluu aika siis mukavasti (?!) tietokoneella sekä kotona että työpaikalla.
 
 
 

Säätieteilijät ovat lupailleet, että tänä viikonloppuna olisi hienoa keliä. Kieltämättä olisin paljon mielummin mökillä, kuin sisällä koneen ääressä, mutta ei nyt auta. Työt on nyt tehtävä. Jos olisin oikein tehokas ja ahkera, voisin minäkin päästä edes vähän nauttimaan vapaa-ajasta...eli nyt itse niskasta kiinni ja hommiin!










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti