tiistai 27. kesäkuuta 2017

Etätehtäviä


Blogia jo jonkin aikaan seuranneet tietävät, että aloitan elokuussa Käsi-ja taideteollisen perustutkinnon suorittamisen. Eilen maanantaina "totuus valkeni", kun sähköpostiini tupsahti melkoinen määrä etätehtäviä, joiden palautuspäivä on elokuussa, heti opintojen alkaessa.







Samalla sain tulevan syyslukukauden lukujärjestyksen ja näyttää siltä, että meikäläisen vapaa-aika täyttyy opiskeluista.
Minulla on kunnianhimoinen ajatus, että pystyisin suorittamaan syksyn opintoja oman päätyöni ohessa. Ainakin yritän.
Ajattelin olla kaukaa viisas (jos se nyt meikäläisen tapauksessa on mahdollista) ja aloitan etätehtävien tekemistä kesälomani aikana.
Pientä silmäilyä ja tehtäviin orientoitumista olen jo ehtinytkin tehdä.
 
 
 
Tästä se opiskelu lähtee käyntiin. En tiedä, kupliiko sisälläni tällä hetkellä iloinen jännitys vai alkava ahdistus...
 
 
 

sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Juhannuksen mökkielämää


Meillä juhannuksen vietto sujui suhteellisen rauhallisesti ja perinteisesti mökkeillessä...




 
Viime vuonna jäimme kaupunkiin katsastamaan juhannushulinaa (RMJ), mutta tänä vuonna suuntasimme jälleen saaristoon.
Sään haltija tarjosi vähän kaikenlaista säätä, mutta pääasiallisesti saimme nautiskella ihan kelpo kelistä.
Vain lauantai oli kylmä ja sateinen, muuten saimme nautiskella auringonpaisteesta.
 
 
 
 


Poikamme oli kutsunut kaverinsa mukaan ja heidän aikansa kului lähinnä saunoessa ja uidessa.
 Perjantaina lapsijoukkomme vielä lisääntyi, sillä mieheni vanhimman pojan lapset (3 kpl) tulivat yökyläilemään.
Ohjelmassa oli edelleen saunomista ja uimista sekä iltalisänä kalastamista ja läheisellä mäyränpesällä vierailu.
Ikimuistoisia elämyksiä kaikille "koko rahan edestä".
 



 
 
Mökkijuhannus tuntui tänä vuonna erityisen mukavalta, sillä edellisestä mökkiyöpymisestä oli kulunut jo useampi kuukausi.
En ollut ehtinyt käymään mökillä viime talvena (kiitos pojan kiekkoharrastuksen ja kaikkien muiden menojen) enkä myöskään keväällä. 
Nyt oli hyvä syy ja korkea aika aloitta mökkeily!
 
 
 
 
Vaikka mökkimme sijaistee kaupunkialueella (siis kuitenkin saaressa), pääsee siellä hyvin irti kaupungin hälinästä ja hulinasta. Tänä juhannuksena maltoimme ottaa mökillä rennosti, vaikka pientä nurkkien siivousta tulikin aina välillä tehtyä. Meillä tiskit tiskataan käsin, vessassa käydään "huussissa" ja sauna lämmitettään puilla. Sopivasti "extremeä" nykylapsille ja riittävästi mukavuuksia (sähkö ja  kesävesi) aikuisille.
 
 
 
Juhannus on nyt vietettynä ja mieli on rentoutunut. Katseet on suunnattuna kesäkuun viimeiselle viikolle, jossa on odotettavissa jännittäviä (ja toivottavasti hyviä) uutisia sisustuksen parissa...
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

torstai 22. kesäkuuta 2017

Musta laatikko


Keräilen hyväkuntoisia ja tukevia kenkä-tai pakkauslaatikoita. Kaapeissani lojuu niitä jo melkoinen määrä ja siellä ne ovat odottaneet askarteluinspiraationi heräämistä. Samaa inspiraatiota ovat odottaneet myös erilaiset kontaktimuovirullat. Nämä asiat yhdistämällä pääsin vihdoinkin toteuttamaan erään pitkään kyteneen projektini...



 
 
Musta pakkauslaatikko oli kokenut aikojen kuluessa vähän kovia, joten ajattelin tuunata sitä mustalla liitutaulumuovilla.
Aluksi piti vähän suunnitella, miten homma kannattaisi oikein tehdä...
 
 
 

 
 
 
Tein joskus samaa hommaa liimalla ja tapetilla, mutta nyt toteutin tämän kontaktimuovilla.
Liimalla läträäminen jäi pois, mutta kontaktoinnin "ihanuus" tuli tilalle.
 Ei ihan helppoa, mutta onneksi liima-aines ei ollut helposti tarttuvaa.
 
 
 

 
 
 
Alkuhankaluuksien jälkeen homma alkoi sujua ja entinen musta laatikko siistiytyi (hih, hih) uudeksi mustaksi laatikoksi.
Kaapissa olisi vielä muutama laatikko ja kontaktirulla odottamassa samanlaista tuunausta....ja inspiraatiota.
Kenkälaatikoista voi saada suhteellisen pienellä vaivalla "sisustussiedettäviä" säilyttimiä
 
... ja onhan tämä jonkin sortin kierrättämistäkin.
 
 
 
Tämän "laatikkoleikin" jälkeen siirrymmekin viettämään juhannusta koko perheen voimin,
joten blogini tulee päivittymään seuraavaksi vasta ensi viikolla.
 
 
 
Toivottelen kaikille  oikein mukavaa juhannusta!
 
 
 
 
 
 

tiistai 20. kesäkuuta 2017

Vähän huonolta näyttää...


Meidän pihassamme on yksi ainoa omenapuu, jonka poikani on saanut lahjaksi ristiäispäivänään...



 
 
Yhdentoista vuoden aikana se on kokenut muutaman kerran melko kovaa kohtelua.
Muutama kesä sitten sen oksa repeytyi poikki lapsenlapsen kiipeilystä.
Useampi talvi sitten sen kuori on päätynyt myös paikallisen rusakon ruokalistalle.
Omenapuun oksia on leikattu muutamana syksynä hieman ronskimmin
ja nyt näyttää siltä, että se ei oikein jaksa kukkia...
 



 
 
Kyseinen omenapuu on talvilajike ja se tekee yleensäkin sekä lehdet että kukinnot hieman myöhempää kuin muut lajikkeet.
Tänä vuonna kukkia on vain muutama, joten ennustan omenasadon jäävän vähäiseksi.
Jos nyt omenasadosta voi tässä kohtaa edes puhua...
 
 Toivotaan, että omenapuulla olisi vain välivuosi ja se innostuisi kukkimaan ensi kesänä runsaammin.
 
 
Juhannusviikolla meillä ei ole luvassa mitään erikoista ohjelmaa. Voi olla, että käymme mökillä, koska se on ihan lähistöllä. Suunnitelmat juhannuksen suhteen on enemmän tai vähemmän auki. Paikallinen juhannusfestari RMJ (Raumanmeren juhannus) huolehtii juhlimisesta ja me voimme seurata sitä sivusta, kirjaimellisesti, sillä asumme aivan festarialueen laidalla. 
 
 
 
Sääennusteet ovat lupailleet tänne päin sellaista perinteistä juhannussäätä.
Vähän huonolta näyttää sekin...
 
 
 
 
 
 

sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Melkein aitoa...


Ostan mielelläni leikkokukkia kotiin. Kukkakimpulla saa kodin ilmettä kohennettua kertaheitolla. Edullinen ja helppo sisustusvinkki, sanoisin...



 
 
Käväisin katsastamassa Vanhassa Raumassa uusimman sisustus-ja lahjatavaraliike FannyMaryn valikoimaa.
Liikkeessä myydään ihania Finnmarin tuotteita, joten ostettavaa olisi ollut enemmänkin. Käykäähän katsomassa!
Tällä kertaa tyydyin hankkimaan tämän kesäisen (teko)kukkakimpun, pari muuta juttua jäi vielä "kytemään".
 
 
 
 
 
Kimpussa on hortensiaa, pioneja ja ruusu ja se on todella aidon näköinen
Ainut, mitä näistä tekokukkasista jää puuttumaan, on kukkien tuoksu...
 
 
 
 
 
 
On totta, että ei ole aidon kukan voittanutta, mutta joskus tekokukallekin on tarvetta.
On ihmisiä, jotka ovat tuoksuille allergisia ja heille nämä tekokukat ovat oivallinen vaihtoehto.
Ja sitten on sellaisia(kin) ihmisiä, joiden hoidossa leikkokukat eivät kauan pysy hengissä...
 
...esimerkiksi meikäläinen. 
 
 
 
Tämän postauksen myötä toivottelen mukavaa sunnuntaita ja uuden viikon alkua kaikille!
 
 
 
 
 
 
 
 
 

lauantai 17. kesäkuuta 2017

Järjestystä työpöydälle


Kesälomani alussa olen yrittänyt saada tehdyksi pitkäksi venähtäneitä projekteja pois. Yksi niistä on ollut työpöytäni siivoaminen ja siinä majailevien epämääräisten paperipinojen selvittäminen...



 
 
Erityisopettajana teen töitä myös kotona. Yritän mahdollisimman paljon suunnitella ja valmistella tunteja työpaikalla, mutta väkisinkin hommaa jää myös kotona suoritettavaksi. Toinen työni sisustussuunnittelijana on kausiluontoista ja kaikenlaista paperia ja esitettä kasaantuu väkisinkin pöydän reunoille pinoihin.
 
 
 
 
 
 
 
Kävin kirjakaupassa ostamassa kuvassa näkyvän kynätelineen ja lomakelaatikon.
Niiden pinta on hieman kangasmainen ja sopii sisustukseen mielestäni oikein hyvin.
Kynät ja paperit on helppo laittaa paikoilleen ja keskeneräiset jutut löytyvät näppärästi lomakelaatikosta.
 
 
 

 
 
Vietän paljon aikaa työpöydän ääressä ja tietokoneella, siksi työympäristön viihtyvyys (=siisteys)  on minulle tärkeätä.
Työpöydän sijoittaminen ikkunan alle ei ole kaikkien suositusten mukainen, mutta minulle taas tärkeätä.
Minusta on mukava katsella välillä ulos ja lepuuttaa silmiä...
 
 
 
Pienillä jutuilla työpöydästä saa toimivamman ja uusilla tavaroilla pöytähommatkin tuntuvat mielekkäämmiltä. Järjestysprojektini päätteeksi moni paperi päätyi roskakoriin ja pinot alkoivat löytää paikkansa. Kyllä tässä kelpaa taas istuskella...
 
 
 

torstai 15. kesäkuuta 2017

Taulutehtailua



Eräänä sunnuntaina istuin koneellani ja selasin Picasan valokuva-albumistani kuvia. Maalitehtaan mainoslausetta lainatakseni:"Siitä se ajatus sitten lähti"...






Valokuvaajana minulla  on vielä paljon opittavaa, mutta nyt halusin kokeilla, miltä vuosien varrella otetut kuvani näyttäisivät tauluna.
Niinpä printtasin kokeiluversioni vähän paksummalle tulostuspaperille ja tulostin alkoi raksuttamaan.
Kun innostus on suuri ja inspiraatiokohtaus iskee, ei sitä auta muu kuin ryhtyä hommiin.





 
 
Olen pitemmän aikaa pitänyt mustavalkoisista kuvista, mutta nyt halusin kokeilla värillisiä versioita.
Ostin Prismasta erikokoisia mustia kehyksiä, yhden "paspiksen" ja kehystin valokuvat.
Valokuvatessani näitä innostuin myös hieman sommittelemaan asetelmia.




 
 
Mukaan mahtui yksi syksyisempi kaupunkikuva Vanhasta Raumasta muutaman vuoden takaa.
Pari talvisempaa otosta jäi vielä kehystämättä ja odottamaan oikeaa vuodenaikaa...
 
 
 
 
 
 
 
Ja lopuksi kehystin vielä yritykseni mainostekstin ja logon mahdollista myöhempää käyttöä varten
 
 
 
Lopputulokseen olin enemmän kuin tyytyväinen.
Nämä nopeat DIY-projektit on NIIN parhaita!



 
 
 

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Hiljaiseloa kesäkukkarintamalla


Työkiireet, kylmä kevät...juu, ja yleinen saamattomuus näkyvät meidän pihalla niin, ettei kesäkukista ole vielä tietoakaan. Muutamat kesäisemmät päivät eivät ole herättäneet minun sisäistä hortonomia vielä istutuspuuhiin...




(kuva Pixapaylta)



Pihalla omenapuu alkaa kukkia (meillä talvilajike) ja voikukat valtaavat nurmikkoa, muuten kukkaloisto on minimissään.
Useampana kesänä ostanut valkoisia pelargonioita ja luulenpa, että en poikkea tänäkään kesänä hyväksi havaítusta linjasta.
Kukat ovat edullisia ja ne säilyvät jopa minun hoidossani hyvin.
 
 


(kuva Pixapaylta)



Viime kesänä perustamaani yrttilaatikkoon olen ajatellut laittaa myös jotain kasvamaan, mutta mitä? Se on vielä mietinnän alla.
Tässäkin asiassa ajattelin ottaa ns. varman päälle;  ostan yrtit valmiina ja istutan laatikkoon.





Minulle puutarhanhoito ei kuulu "meditatiivisiin kokemuksiin" eikä ihan lempi ajanvietteeseen muutenkaan, mutta jotain pientä tulee aina laitettua. Nurmikon leikkaamisesta selviydyn ihan kohtuullisesti, mutta kukkien hengissä pitäminen onkin jo toinen juttu. Viikonloppuna tuli ajettua nurmikko, kitkettyä vähän rikkaruohoja ja voikukkia. Puutarhanhoidon otan enemmänkin hyötyliikunnan kannalta... ja kieltämättä siisti piha on nautintoa myös silmille...


lauantai 10. kesäkuuta 2017

Luonnollisesti


Lähdin tässä eilen pitkästä aikaa lenkille. Otin jopa jonkinlaisia juoksuaskelia ja se tuntuikin ihan mukavalta. Matkani taittui rauhalliseen tahtiin, kunnes näin tien varressa kasvavat lupiinit....




 
 
Vaikka lupiinit ovatkin haitallisia rikkakasveja, pidän niistä erityisen paljon.
Meidän lähistöllämme ihmiset ovat alkaneet hävittää näitä ja lupiineja saa oikein hakemalla hakea.
Onneksi minulla on vielä muutama varma paikka, josta näitä vielä löytää. Lupiinien kaveriksi taitoin vielä koiranputkia.
Kesän ensimmäinen luonnonkimppuni oli valmis.
 
 
 
 
 
 
Juoksulenkki muuttui reippaaksi kävelylenkiksi ja kotona laitoin kukat heti vaasiin.
Suurimpia ötököitä ei näyttänyt tällä kertaa tulevan mukana ja kukkien tuoksu alkoi tuntua välittömästi.
 
 
 
 
 
Koiranputkesta luin uutisen, jossa kehotettiin olemaan tarkkana kasvin tunnistamisessa.
Suomestakin on löydetty hyvin samalta muistuttava kasvi, joka tunnetaan nimeltä myrkkykeiso ja on kuulemma erittäin myrkyllinen.
Minä vertailin heti uutisen kuvaa ja totesin kukkani (onneksi) vaarattomaksi koiranputkeksi.
 
 
 
 
 
 
Kesän kukkakimpusta innostuneena kaivoin pitkästä aikaa minijärkkärini esille ja otin muutamia valokuvia.
Voi, miten hauskalta tuo kuvaaminen tuntuikaan, pitkän tauon jälkeen.
Ja on se vain todettava, että kuvat ovat myös parempia kuin kännykällä otetut.
 
 
 
Jos tässä nyt yrittäisi kesälomalla ryhdistäytyä sekä juoksussa että valokuvauksessa.
Nyt kun olen lomalla, ei kummankaan  harrastuksen toteuttaminen luulisi olevan ainakaan ajasta kiinni....
 
 
 

perjantai 9. kesäkuuta 2017

Sydämellinen pullapäivä


Vaikka en himoleipuri olekaan, innostun toisinaan tekemään pieniä kokeiluja. Nyt oli vuorossa perinteinen pullataikina, mutta hieman erilaisella toteutuksella. Tällä kertaa apujoukoissa minulla oli mukana pojan lisäksi hänen serkkunsa. Yhdessä tehden leivonta sujui nopeasti...







Pullataikinan toteutin perinteisen ohjeen mukaan ja taikinan nostatus tapahtui saunassa, saunan kiukaan päällä (siis sellainen heti valmis-malli, jossa kansi päällä). Siinä leivontasalaisuuteni, jolla saan pullataikinan nousemaan hyvin .

 
 
 

 
 
Perinteisen korvapuustimallista poiketen halusin kokeilla näitä "sydämen" muotoisia.
Kun taikina on kaulittu ja levitetty voi sekä sokeri ja kaneli, rullataan levy molemmista reunoista keskelle päin saman verran.
Pötköstä leikataan vain paloja ja asetellaan pellille. Vielä voitelu kanamunalla, raesokeria päälle ja uuniin paistumaan
. Helppoa...jopa meikäläisen mielestä.
 
 
 
 
Sydänpullien lisäksi poika halusi ehdottomasti tehdä vielä perinteisiä korvapuusteja, joten puolet taikinasta toteutettiin vanhalla kaavalla.
Näistä harvoista leivontasessioista on tullut meidän perheessä mukava yhdessä tekemisen hetki.
Poika osallistuu leipomiseen mielellään ja lopputulos kruunaa koko hienon projektin.
Ja mikäs sen parempaa onkaan kuin vasta leivottu pulla ja lasi kylmää maitoa.
 
 
 
 
Se olisi muuten jo perjantai ja ensimmäinen lomaviikko takana. Olen päässyt "lomamoodiin" oikein hyvin.
Lomailussa parasta on ehdottomasti kiireettömät aamut ja tietynlainen aikatauluttomuus.
Nautin tästä kaikesta joka solullani!
 
 
 
 
 
 
..
 
 
 
 

keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Eräänlainen ihmiskoe


Suvussamme esiintyy jonkin verran migreeniä ja minulla se alkoi vaivata joskus vähän yli kaksikymppisenä. Minulla kohtaus on suhteellisen lievä (ainakin omasta mielestäni), sillä päänsärky pysyy melko siedettävänä särkylääkkeen kanssa. Pahoinvointia tai puutumista minulla ei ole ollut koskaan. Tyypillisempää minulle on, näköhäiriön lisäksi, väsyminen ja pään "asentoarkuus", jossa naurahtaminen tai nopeat pään liikkeet tuntuvat kovana jomotuksena. Kohtaukseen auttaa parhaiten lepo ja muutaman tunnin nukkuminen.






Olen jo pitemmän aikaa syönyt omega3:sta, magnesiumia ja D-vitamiinia pillereinä, sillä olen ajatellut niiden vaikuttavan/ehkäisevän ikääntymiseen liittyviä vaivoja. Omalla isälläni oli aikoinaan migreeniä ja hän sai vähän yli kuusikymppisenä lievän aivoinfarktin. Sen lisäksi hän oli käynyt läpi sydämen ohitusleikkauksen, joten riskiryhmään kuuluminen on enemmän kuin todennäköistä.
 
 
 




Otan pilleriannokseni aina aamuisin ja tässä keväällä kävi niin, että unohdin ottaa päiväannokseni useampana aamuna peräti kahden viikon ajan. Sillä seurauksena, että yhden viikon sisällä minulla oli kaksi lievää migreenikohtausta.
 
 





Tämän jälkeen ryhdistäydyin jälleen aamun lisäravinteiden ottamisessa ja kuinka ollakaan, migreeni on pysytellyt poissa. 
Mietin syy-seuraussuhdetta ja jostain alitajunnasta muistan lukeneeni magnesiumin ja migreenin yhteydestä. Eräänä iltana istuin tietokoneella ja googletin magnesiumista lisää tietoa. Hämmästykseni oli suuri, sillä monissa kirjoituksissa ja tutkimuksissa oli todettu, että magnesium auttaa migreenin ehkäisyssä. Tähän minun on helppo yhtyä, sillä omakohtainen ihmiskokeeni todisti väitteen paikkansa pitäväksi. Tai tähän haluan uskoa...







Minun tekisi mieleni testata tätä asiaa vielä uudestaan, mutta migreenin tahallinen aiheuttaminen ei tunnu kovinkaan houkuttelevalta. Haluan uskoa siihen, että magnesiumin käyttäminen on auttanut pitämään migreenin loitolla tai ainakin harventanut sitä. 
 



Mahtaakohan minulla olla muita "kohtalontovereita", jotka ovat saaneet magnesiumista tai jostain muusta lisäravinteesta apua migreeniin? Olisi mielenkiintoista kuulla kokemuksianne. Minä jatkan magnesiumin popsimista ja toivon, että migreeni pysyisi tällä konstilla poissa.


P.S Ja tämä ei ole mikään maksettu mainos, vaan ihan omakohtainen kokemus, jonka halusin jakaa kanssanne.











sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Vielä ehtii äänestämään!


Dekon, Suomen Asuntomessujen ja Maraboun järjestämä lukunurkkaushaaste sisustusbloggaajille on vielä hetken aikaa käynnissä...





(kuva Pixapayn sivuilta)


Vielä ehdit antamaan äänesi omalle suosikillesi, sillä äänestys päättyy huomenna 5.6. 2017
Käypä antamassa äänesi, sillä kaikkien osallistujien kesken on tiedossa mukavia palkintoja!
Minun suunnitelmani kilpailee numerolla 4!
 
 

 
 
Tämän postauksen kuva ei liity mitenkään kyseiseen kisaan, mutta siitä välittyy sellainen ihana kesätunnelma.

 
Täällä kesäloma on alkanut ja fiilikset ovat sen mukaiset...
 
 
 
 
 

lauantai 3. kesäkuuta 2017

Enemmän kuin mattokauppa


Kävin Vanhassa Raumassa sijaitsevassa Mattoraumassa fiilistelemässä heidän muuton jälkeisiä tunnelmia...



 
Uudessa liiketilassa oli avaraa ja tavaroita oli laitettu kauniisti esille.
Sisustustavaroiden valikoima on hieman laajentunut ja ihasteltavaa löytyi vähän joka puolelta.
Ja tuo takaseinän tapetti on NIIN ihana!
 
 

 
 
Kiertelin liiketilassa kaikkea ihastellen ja otin kuvia kännykkäkamerallani.
Löysin paljon kaikkea kaunista ja kiinnostavaa, joten näissä kuvissa on vain murto-osa tarjonnasta.
 
 

 
 
Mattorauman liiketilan sisutustyyli on hieman teollisuushenkinen ja minä pidin siitä todella paljon.
Liikkeen etuosaan on aseteltuna kodin sisutukseen liittyvää tavaraa.Takaosassa sekä yläkerrassa on  enemmän kodin remontoinnissa tarvittavia materiaaleja.
 



 
 
Ja koska Mattorauma on myös täyden palvelun remonttiliike, löytyy heidän valikoimistaan uskomaton määrä tapetteja.
Paikan nykyisellä omistajalla on pitkä kokemus remontoinnista, joten asiakas saa tarvittaessa myös  asiantuntija-apua.
 
  

 
 
Heidän valikoimissaan on myös maaleja ja löysin sieltä näitä suosittuja kalkkimaaleja. Lisäpisteitä  nämä saa kotimaisuudesta.
Liikkeessä oli käsiteltynä yksi seinä kalkkimaalilla, tosin seinä (väri) oli toteutettu tilaustyönä tähän kohteeseen, joten sitä ei löydy, ainakaan vielä, mistään maalipurkista. Suunnitelmissani olisikin kokeilla kalkkimaalia omassa tämän kesän  maalausprojektissani.
 
 

 
 
Ja koska tämä on mattoliike, on heidän valikoimissaan myös hurja määrä erilaisia mattoja.
Minua viehättää erityisesti nämä nykyiset muovimatot, jotka eivät vaikuta lainkaan sellaisilta.
Värimaailma on ihanan raikas ja nämä matot piristävät taatusti keittiötä tai parveketta.
 
 
 
 
Mattorauman liike on hyvä osoitus siitä, miten remontointiin keskittynyt kauppa voi olla myös elämyksellinen ja kaunis paikka. Omistajavaihdoksen myötä liikkeen toimintamalli ei ainakaan ole mennyt huonompaan suuntaan. Muuton jäljiltä osa liikkeestä oli vielä kesken, joten yläkerrassa olevat lattiamateriaalit (kaakelit, laatat ja parketit) jäivät vielä näkemättä. Onpahan hyvä syy käydä siellä uudestaan, vaikka akuuttia remontin tarvetta ei tällä hetkellä olekaan...