torstai 15. kesäkuuta 2017

Taulutehtailua



Eräänä sunnuntaina istuin koneellani ja selasin Picasan valokuva-albumistani kuvia. Maalitehtaan mainoslausetta lainatakseni:"Siitä se ajatus sitten lähti"...






Valokuvaajana minulla  on vielä paljon opittavaa, mutta nyt halusin kokeilla, miltä vuosien varrella otetut kuvani näyttäisivät tauluna.
Niinpä printtasin kokeiluversioni vähän paksummalle tulostuspaperille ja tulostin alkoi raksuttamaan.
Kun innostus on suuri ja inspiraatiokohtaus iskee, ei sitä auta muu kuin ryhtyä hommiin.





 
 
Olen pitemmän aikaa pitänyt mustavalkoisista kuvista, mutta nyt halusin kokeilla värillisiä versioita.
Ostin Prismasta erikokoisia mustia kehyksiä, yhden "paspiksen" ja kehystin valokuvat.
Valokuvatessani näitä innostuin myös hieman sommittelemaan asetelmia.




 
 
Mukaan mahtui yksi syksyisempi kaupunkikuva Vanhasta Raumasta muutaman vuoden takaa.
Pari talvisempaa otosta jäi vielä kehystämättä ja odottamaan oikeaa vuodenaikaa...
 
 
 
 
 
 
 
Ja lopuksi kehystin vielä yritykseni mainostekstin ja logon mahdollista myöhempää käyttöä varten
 
 
 
Lopputulokseen olin enemmän kuin tyytyväinen.
Nämä nopeat DIY-projektit on NIIN parhaita!



 
 
 

4 kommenttia:

  1. Todella kauniita tauluja. Kaupunkikuva on upea!

    VastaaPoista
  2. Kaunnilta näyttää. Ja, vaikka itsekin mustavalkoisten taulujen suosija olenkin, on värikkäänpi taulu kyllä välillä kiva. Ja, tällaisia tauluja on helppo vaihtaa vuodenaikojen mukaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli hauska "kokeilu" ja nuo värikkäät taulut ovat vaihteeksi kivoja. Näiden väkertäminen oli edullista ja mukavaa puuhaa... :)

      Poista