lauantai 20. lokakuuta 2018

Blogitapaaminen


Meillä Rauman seudun bloggaajilla on oma ryhmä, RAUMAblogit, joka on toiminut nyt muutaman vuoden ajan. Tapaamisia on epäsäännöllisen säännöllisesti ja blogijoukkommekin on kirjava kattaus kaikentyylistä bloggaaja. Kuluneella viikolla Kaisa Unelmoiden ja haaveilen- blogin kirjoittaja sai kutsuttua pienen porukan koolle…








Koko olemassaolomme aikana olemme miettineet ja pohtineet meidän oman blogiyhteisömme tarkoitusta.
Koska meillä jokaisella oman blogin kirjoittamisen on monia motiiveja, on näistä tapaamisista tullut lähinnä mukavia yhdessäolon hetkiä.
Vaihdamme kuulumisia ja aina joltakin saa jotain uutta kokemusta tai näkemystä blogiasioihin.
Illan aikana keskustelimme mm. blogiportaaleista ja valokuvien käsittelystä.
 
 
 



Tällä kertaa olimme saaneet houkuteltua paikalle myös uuden blogisiskon Pikkupioni- blogia kirjoittavan Marin.
Hän kertoi omasta blogistaan ja ajatuksistaan bloggaamisesta. Samalla Marille vieraammat bloggaajat saivat kertoa myös omistaan.
Vaikka meidän blogiporukka on hyvinkin kirjava, yhdistää meitä kuitenkin yksi yhteinen tekijä eli se bloggaaminen.
Ihana harrastus, jota saa harrastaa juuri omien näkemysten ja voimavarojen mukaan.
 
 
 
 



Illan aikana saimme tehtyä myös alustavia suunnitelmia mahdollisista yhteistyökuvioista paikallisten yritysten kanssa, sillä ainakin täällä Raumalla olemme kuitenkin melko tuntemattomia. Emme ole  päässeet vielä näyttämään, miten yritykset voisivat käyttää meitä bloggaajia mainonnassa ja näkyvyyden lisäämisessä. Mehän olemme valmiita yhteistyöhön, kunhan tuote tai yritys on meidän ajatusfilosofiamme (tai etiikan kanssa) kanssa sopusoinnussa. Meillä RAUMAblogissa on bloggaajia todella monessa eri kategoriassa; matkailusta elämän hallintaan ja sisustamiseen sekä kaikkea  muuta "maan ja taivaan väliltä". Emme ole todellakaan vain yhden blogityylin edustama yhteisö.


 
 
Runsaan puolentoista tunnin jälkeen olimme saaneet tehtyä jonkinlaisen suunnitelman jatkoa ajatellen.
Vaikka blogiyhteisömme toimii pienimuotoisesti, saimme kuitenkin luotua myös hieman tulevaisuuden näkymiä.
Jokaisen meidän elämä on tällä hetkellä melko hektistä, joten mihinkään kovin isoon tai sitovaan juttuun ei voimavarat riitä.
Nämä tapaamiset koemme kuitenkin tärkeiksi, jossa voimme jakaa ajatuksia ja nauttia mukavasta seurasta.

 
 
Kiitos teille läsnäolijoille mukavasta illasta!
 
Pikkupioni *  Mari
SisustEllen *  Ulla
Hannas Home *  Hanna
ja
Unelmoiden ja haaveillen * Kaisa



Seuraava tapaamista odotellen...:)





 
 

keskiviikko 17. lokakuuta 2018

Se loppurutistus


Meillä on syysloma ensi viikolla ja minulle se on myös eräänlainen päätepiste kiireisen ajanjaksoni päättymiselle. Monen asian maaliin saattaminen konkretisoituu päivä päivältä. Tunne on jopa hieman epätodellinen...






Viimeisen viikon aikana olen tehnyt opiskeluasiat siihen malliin, että niistä puuttuu enää viimeiset arvioinnit. Kolme näyttötutkintoa, jotka ovat vieneet viime kesästä melkeinpä kaiken vähäisen vapaa-aikani, ovat käyneet ohjaavalla opettajalla arvioinnissa ja varsinaisen tutkintotilaisuus on huomenna, torstaina. Samalla olen työstänyt myös tyyli- ja kulttuurihistoriaan liittyvää istuimen suunnittelutehtävää, jonka sain tehtyä viime viikon loppuna eli tällä hetkellä näyttää siltä, että opinnot olisivat tehtynä. Tiukka loppurutistus ja valmistuminen sisustusartesaaniksi alkaa olla todellakin lähellä...!
 
 
 
 




 
Omassa palkkatyössäni erityisopettajana on takana myös melkoinen joka syksyinen "savotta", kun jokaiselle oppilaalle laaditaan henkilökohtaiset oppimisen tavoitteet. Vanhempien kanssa pidettävät palaverit on pidetty ja nyt on jäljellä enää niiden kirjaaminen virallisiin asiakirjoihin. Oppilaiden määrä ei ole iso, eikä ole rinnastettavissa siihen työmäärään, mitä näiden tavoitteiden kirjaamiseen saa kulutettua aikaa. Tässä täytyy olla vielä muutama päivä ahkerana, niin tämänkin asian suhteen olisin suunnitellussa aikataulussa.
 
 
 
 
 
 

Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisempänä asiana, rintamamiestalon sisustussuunnitelma alkaa konkreettisesti toteutua ensi viikolla, kun remonttimiehet ryhtyvät purkamaan vanhaa uuden tieltä. Viimeiset dokumentit on tehtynä ja homma voi minunkin puolestani alkaa. Tästä olen niin innoissani, sillä suunnitelmasta tuli mielestäni onnistunut ja odotukset lopputuloksesta ovat korkealla. Tuskin maltan odottaa...
 
 
 

Aika moni asia kiteytyy tähän viimeiseen viikkoon ja edessä oleva syysloma on meikäläiselle monella tapaa merkityksellinen. Aihetta ei ihan vielä varsinaiseen juhlaan ole, mutta ehkä joku pieni irtiotto voisi olla paikallaan. Niin kuin jo aikaisemmin olen todennut, monen samanaikaisen projektin päättyminen voi aiheuttaa hetkellisesti myös tyhjyyden tunteen, mutta sekin tuntuu vain positiiviselta asialta. Pieni nollaus ja hengähtäminen tuntuu tässä kohtaa hyvältä, jonka jälkeen olen taas valmis kohtaamaan uusia haasteita...ja seuraavia loppurutistuksia.




Mutta tosiaankin, huomenna vielä pieni pinnistys.





(Ja koska en löytänyt tähän postaukseen hyviä kuvia omasta arkistostani lainasin nämä kuvat Pixapayn sivuilta)





sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Varaslähtö mopoiluun


Meillä mopoilu alkoi odotettua aikaisemmin, kun lapsi sai tällä viikolla sähkömopon. Kaikkein ihmeellisintä tässä on ollut se, että alun perin en ole ollut järin innostunut edes varsinaisesta mopoilusta ja nyt kuitenkin meidän perheessä suostuttiin kyseisen menopelin hankintaan.







Teknisiä tietoja en tästä kyseisestä sähkömoposta osaa juurikaan antaa, mutta netin kautta haimme (isäntä) tietoa ja vertailimme niiden hintoja. Samalla tuli perehdyttyä myös liikennesääntöihin ja vakuutusasioihin. Tämä sähkömopo on sellainen, että sen kanssa ajetaan pyörätiellä, sitä ei tarvitse rekistöröidä, mutta siinä pitää olla valo ja takaheijastin. Tähän ei myöskään saa liikennevakuutusta. Mopossa on myös painoraja, joka tässä versiossa oli muistaakseni  65 kg.
Akun lataus käy näppärästi siihen kuuluvalla laturilla ja yhdellä latauksella voi ajaa 1,5 tuntia.








Mopon kanssa on nyt tullut ajettua ja todettu kelpo peliksi. Käyntiääni on hiljainen (tai oikeastaan olematon), koska mopo on sähkökäyttöinen. Rungoltaan se on matala, hieman "tossumopomainen", joten lapsi ylettyy hyvin maahan, mutta samalla se aiheuttaa autoilijoille ja muille liikenteessä liikkujille näkyvyysongelmaa.
Mopolla pääsee myös yllättävän lujaa, joten vaikka siinä ei ole kypäräpakkoa, on sen käyttäminen enemmän kuin suotavaa.








Näitä kaikenlaisia sähköisiä kulkupelejä on tullut katukuvaan viimeaikoina enemmänkin ja lainsäätäjien (ja vanhempien) pitää olla tarkkana ohjeistuksissa.
Sähkömopo vaikuttaa toistaiseksi ihan asialliselta hankinnalta eikä ollut hinnaltaan mitenkään erityisen kallis. Tämän versio maksoi 380 ja toimitus kotiin oli nopeaa. Poika pääsi nauttimaan mopoilusta vielä ennen talvikauden saapumista... ja varsinaisen mopoiän saavuttamista.
 
 
 
 
 
Olotila on hieman samanlainen, kun lapsi oppi aikoinaan ajamaan pyörällä ja lähti ensimmäisiä kertoja laajentamaan reviiriään äidin valvovan katseen alta. Kun lapsi on liikenteessä (ihan millä tavalla vaan), olotilaan tulee tietynlaista sisäistä levottomuutta, joka oikeastaan hälvenee vasta sitten, kun lapsi on jälleen turvallisesti kotona. Tämän tunteen kanssa täytyy tulla toimeen, sillä eihän lapsia voi "kuplassakaan kasvattaa". Silti taidan toivoa muutaman suojelusenkelin aina matkalle mukaan...

 

perjantai 12. lokakuuta 2018

Minun päiväni, tavallinen torstai


Silloin tällöin blogeissa kirjoitetaan tavallisista arjen päivistä, niinpä minäkin ajattelin laittaa tänne jutun omasta päivästäni, meikäläisen ihan tavallisesta torstaista...






Herään jo ennen herätyskellon soittoa, hieman ennen klo 6.00. Nousen ylös ja laitan kahvikeittimen päälle. Sen jälkeen käyn vessassa ja haen postilaatikosta aamun lehden. Useana aamuna olen viritellyt myös tulen puuhellaan, mutta tänään jätän sen tekemättä (...laiskottaa). Syön aamupalan ja luen samalla sanomalehden.

N. klo 6.30 olen suorittanut aamutoimet ja siirryn tietokoneelle. Vilkaisen ensimmäisen kerran työpostini eli sähköpostin ja mahdolliset Wilma-viestit. Tänään ei tarvinnut kumpikaan jatkotoimenpiteitä, joten ehdin myös pikaisesti vilkaisemaan muutamia blogeja.

N. klo 6.45 siirryn aamupesulle ja laittautumaan ihmismäisempään kuntoon. Tänä aamuna vaatteet eivät tarvitse silitystä, joten olen melko pian suoriutunut ítseni laittamisesta.. Ehdin vaihtamaan myös muutaman sanan juuri heränneen mieheni kanssa ennen kuin teen lähtöä töihin. Poika jatkaa vielä nukkumista, sillä hänen koulunsa alkaa vasta 9.15. Tänään olen päättänyt mennä kävellen, ja siksi lähden liikkeelle normaalia aikaisemmin eli 7.15. Kaiken lisäksi minulla on yhden oppilaan HOJKS-palaveri jo klo 8.00, joten päivän valmistelut täytyy saada kutakuinkin tehtyä ennen palaverin alkua.






Olen työpaikallani n. klo 7.35. Huikkaan muutamille työkavereilleni ohi kulkiessani "hyvät huomenet", käyn sopimassa muutaman asian (välituntivalvonnan, oppituntiohjeistuksen) ja valmistelen palaverin alkua ja haen oppitunneilla käytettävää materiaalia. Työpäivä kuluu jouhevasti oppitunteja pitäen. Kun oppilaat ovat lähteneet klo 12.15  (ja opetusvelvollisuuteni päättynyt), menen henkilökunnan kahvihuoneeseen todetakseni, että kahvi on vasta tulossa. Hyödynnän luppoaikani ja käyn koneella katsomassa työsähköpostini ja mahdolliset Wilma-viestit. Samalla hoidan yhden ensi viikon taksikyyteihin liittyvän asian ja tiedustelen toiselta opettajalta saamiani opetusmateriaalivinkkejä.

Käyn kahvilla n. klo 13.00 ja sen jälkeen lähden valmistelemaan huomisen päivän juttuja. Meillä on kolmen luokan kesken yhteisopettajuutta ja huominen liikuntatunnin tarkemmat sisällöt on vielä sopimatta. Käyn pikaiset keskustelut näiden kahden muun opettajan kesken ja teen näiden keskustelujen jälkeen valmistelut seuraavan päivän suunnistukseen. Alun perin ajattelin, että pääsisin lähtemään töistä klo 14.00, mutta muutaman asian hoitaminen ja keskustelu myöhästytti hieman lähtöäni. Työmatkalla ihastelen kaunista syksyistä luontoa ja otan kännykällä kuvia (ovat nyt tässä postauksessa).






Kotona vaihdan pojan kanssa pikaiset kuulumiset ja ryhdyn valmistelemaan meille ruokaa. Tänään ruokana on hirvenjauhelihasta tehtyä kastiketta ja spagettia. Ruokaa tehdessä ehdin vähän järjestelemään kotona olevia asioita (katsomaan päivän postin, viikkaamaan puhtaat pyykit ja kattamaan pöydän)  Ruoka on klo 16.00, jonka jälkeen ehdin hengähtämään hetken. Istahdan tíetokoneelle ja työskentelen siinä vähän aikaa esim. kirjoittelen tätä postauksen alkua... Valmistaudun myös viemään lapsen jääkiekkoharjoituksiin ja itseni työpaikan bänditreeneihin. Pakkaan sekä lapsen varustekassin että oman soitinkassin autoon ja lähdemme liikkeelle n. klo 17.40. Vien hänet jäähallille, josta siirryn omalle työpaikalle, joskin hieman myöhässä.

Parituntinen menee mukavasti soitellessa ja laulellessa. Harjoittelun alla on monenlaista sävelmää. Koska esiinnymme henkilökunnan pikku jouluissa marraskuussa, harjoittelumme koostuu lähinnä siellä esitettävistä kappaleista. Soittamisen välissä intoudumme välillä keskustelemaan aiheesta, musiikista yleensä tai sitten ihan vain jostain muusta. Tunnelma harjoituksissa on leppoisaa ja virkistävää.


 
 
 
 

Harjoituksien jälkeen palaan jäähallille hakemaan lapseni. Menemme kotiin. Poika ajaa muutaman kierroksen uudella sähkömopollaan ja minä menen purkamaan sekä peli-että soitinkassin. Klo 21.00 valmistaudumme menemään saunaan koko perhe. Saunassa vaihdamme päivän kuulumiset ja muutenkin höpötellään  "niitä näitä". Kello lähestyy jo melkein kymmentä ja laitan pojalle vielä iltapalaa. Sen jälkeen hän menee nukkumaan ja minäkin alan valmistautumaan päivän päättymiseen. Lataan kahvinkeittimen aamuksi ja laitan huomiset vaatteet valmiiksi. Menen miehen seuraksi katsomaan Kympin uutiset, jonka jälkeen olen valmis iltapesulle ja nukkumaan. Loppu viikko alkaa tuntua koko kropassa ja uni tulee hetkessä. Vielä yksi arkiaamu edessä...



Päivään on mahtunut paljon kaikenlaista touhua ja tällaiset minun päiväni ehkä tyypillisimmillään ovat.
Päivässä ei ollut mitään erityisen ihmeellistä ja siksi se varmasti tuntukin ihan tavalliselta...ja hyvältä.
Sellainen mukava päivä, jonka jälkeen jaksaa mennä hyvillä mielin kohti uutta seuraavaa päivää.



Toivottelen mukavaa perjantaita ja alkavaa viikon vaihdetta!


 
 














keskiviikko 10. lokakuuta 2018

Nyt helpottaa...


Olen viime aikoina ollut hieman ristiriitaisissa tunnelmissa. Kun aloitin sisustusopinnot viime vuoden elokuussa, olin tietoinen, että edessä olisi melkoinen rypistys. Ei niinkään sen takia, että opiskelu olisi ollut erityisen raskasta, vaan pikemminkin se kaikki muu elämä siinä sivussa aiheutti lievästi sanottuna stressiä. Opiskelu ja työssä käyminen samanaikaisesti ei ollut ideaaliratkaisu ja sivutoiminen yrittäjyys loi myös pientä painetta. Nyt alan olla kuitenkin "voiton puolella"...




 
 
Kesätyöni Sisustustalo Kodinonnessa tiivisti omaa aikatauluani vielä enemmän. Työstin opiskeluun liittyviä näyttöjäni kesän aikana ja lisäksi sain vielä toimeksiannoksi kaksi sisustussuunnitelmaa. Tiesin palaavani elokuussa erityisopettajan töihin, joten opiskeluasiat piti saada vietyä mahdollisimman pitkälle, jotta työmäärä syksyllä ei olisi aivan valtava. Totuus on se, että jos, olisin jatkanut nyt syksyllä helmikuussa aloittamaani opintovapaata, minulla ei olisi ollut ollenkaan näin kiireistä. Lisäksi oma päähänpinttymäni tutkinnon valmistumisesta aikaisemmin ei ainakaan helpottanut tilannetta, mutta nyt voin todeta, että selvitty on!
 
 
 
 



Ensi viikolla menen viimeisiin näyttötutkinnon arviointeihin ja sisustussuunnitelmatyötkin ovat hyvässä mallissa. Suurimmat työt on ikään kuin paketissa ja tehtynä. Erityisopettajan työhön kuuluu palavereiden ja erilaisten asiakirjojen laadinta, mutta niiden kanssakin olen ihan aikataulussa. Työtä on tasaisesti, mutta niiden kuormittuminen tai kasaantuminen on hallinnassa. Nyt pystyn irrottautumaan ajatuksesta, että koko ajan pitää tehdä jotain työn alla olevaa, pystyn jopa välillä vain olemaan ja rentoutumaan.






Tosin heti, kun vauhti vähän hiljeni, iski minuun myös syysflunssa, joka tuntuu pitkittyneen ihan näihin päiviin asti. On se ihmisen keho mielenkiitoinen kokonaisuus, kun stressi alkaa helpotta, antaa kroppakin luvan sairastaa. Johtuneeko sitten flunssasta vai stressin jälkitilasta, mutta olen ollut viimeaikoina myös aika väsynyt. Ehkä olen ollut jonkinlaisessa "viritystilassa" pitemmän aikaa ja kun se alkaa helpottamaan, tulee tilalle jonkinasteinen väsymys (tai uupumistila).
Tähän olen antanut itselleni luvan, enkä pode lainkaan huonoa omatuntoa, sillä kaikki tämä osoittaa vain sen, että en ole kone. Onneksi.



Nyt siis alkaa vihdoin helpottaa. Olotilani on huojentunut ja rauhallinen...ehkä jopa vähän tyhjä. Kun on mennyt viimeisen vuoden "turbovauhdilla", hiljentäminen on paikoitellen vaikeaa. Olen huomannut, että "hyvä stressi" toimii minulle jonkinlaisena polttoaineena, joka vie minua myös eteenpäin, mutta tässä(kin) olisi muistettava se kohtuus. Nyt yritän hiljentää tahtia, nauttia syksystä ja tästä kiireettömyydestä. Taitolaji sekin!



Leppoisia lokakuun päiviä teille kaikille!
 
 

sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Pieni opintomatka


Kävin viikonloppuna tutustumassa Raumalla järjestettyyn Rakenna-Sisusta- Asu-messuille. Tällä kertaa en lähtenyt hakemaan messuilta asia-tai materiaalitietoutta, vaan katsomaan messuosastoja sillä silmällä, että joskus voisin päästä suunnittelemaan joko omaa tai jonkun toisen messuosastoa. Samalla tuli katsastettua Kaupungin kaunein olohuone-kisan osallistujien suunnitelmat



 
 
Olohuoneita oli esillä neljä ja oli kiva huomata, että jokainen suunnittelija oli luonut hieman erilaisen tilan.
Jokainen messuilla kävijä saisi taatusti hyviä vinkkejä myös  omaan kotiinsa.
Tässä Sisustustalo Kodinonnen/Johanna Närvän toteuttama tunnelmallinen olohuone.
 
 
 
 
 
 
 
HL Sisustus/ Hilja Lahtisen suunnittelema olohuone oli positiivinen poikkeus.
Tässä olohuoneessa ei ollut lainkaan sohvaa, vaan siihen oli ryhmitelty iso säkkityyny ja erikokoisia tyynyjä antamaan vielä lisämukavuutta.
 
 
 
 
 
Sisustussuunnittelu Paula Hellbergin olohuoneessa oli kivana teemana "raumalaisuus".
Paula oli saanut lainaksi raumalaisen taiteilija Lasse Kempaksen tauluja ja muissakin sisustuksen yksityiskohdissa näkyi paikallisuus.
Osa olohuoneen kalusteista oli löydetty kirpputorilta ja lopputulos oli hyvin kodinomainen.
 
 
 
 
 
 
 
Sisustussuunnittelu Sari Huhtamaan olohuone oli klassisen kaunis, jossa näkyi syksyn sävyjä
 
 
 
 
 
 
Kiertelin messuilla muutenkin ja tein havaintoja messuosastojen esillepanosta ja yritysten yleisilmeestä.
Ainakin näillä messuilla osastojen esillepanoon oli panostettu todella vaihtelevasti. Joukossa oli ihan tyylikkäitä messuosastoa (lähinnä talopakettien edustajat) ja sitten aivan ala-arvoisia, joissa muutamalla "rullakolla" oli tuotu yrityksen tuote tai tiedot esille. Mietin muutaman kerrankin, miten pienellä (sisustussuunnittelijan/visualistin) panostuksella messuosastoista voisi saada edustavamman, viihtyisämmän ja houkuttelevamman.
On valitettavaa, että messuosastoihin ei raskita panostaa kunnolla, vaikka se on osa yrityksen imagoa.
 
 
 
Minulle messukokemus oli monella tapaa eräänlainen opintomatka. Viime keväänä osallistuin opiskelujen puitteissa yleismessuille ja silloin sain kokeilla messuosaston rakentamista ihan konkreettisesti. Nyt tein havaintoja messujen yleisilmeestä, valaistuksesta, erilaisista esillepanoista ja messuosastojen koosta, joten ei tämä reissu ollut ollenkaan turha, pikemminkin päinvastoin. Tämän syksyn messuihin osallistuminen meni kiireiden vuoksi ohi, mutta jos vaikka ensi keväänä ehtisi itsekin mukaan...
 
 
Ja kukas sen Kaupungin kauneimman olohuone-kisan voitti?
 
Sisustustalo Kodinonni, 44 % äänimäärällä.
Lämpimät onnittelut voittajalle! <3
 
 
 
 

keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Ihana sisustussuunnitteluprojekti


Viime toukokuussa minuun otettiin yhteyttä sähköpostilla. Asiakas tiedusteli mahdollisesta halukkuudesta tehdä sisustussuunnitelma 50-luvun rintamamiestaloon. Tiedossa oli keskikerroksen pintaremontti eli meikäläisen mittakaavassa jo melko laaja sisustussuunnitelma, mutta koska pidän haasteista, otin toimeksiannon innolla vastaan. Heti ensi tapaamisesta lähtien yhteistyö on sujunut erinomaisesti. Sain luvan julkaista heidän kodistaan kuvia ja tässä niitä olisi. Seuraavassa hieman lähtötilannetta...






Talossa on tehty aikojen myötä remontteja, mutta nyt halutaan uusia pintoja ja samalla palauttaa ainakin osittain aikakaudelle tyypillistä tyyliä. Huonejako on perinteinen, mutta talosta löytyy myös hauskoja rakennuskokeiluja ja yksityiskohtia. Talon emännällä on oma tyyli, josta pidän kovasti. Hän on halunnut säilyttää suvussa kulkeneita huonekaluja ja ne tuovat sisustukseen myös sitä nyt niin trendikästä kerroksellisuutta.






Huoneet ovat isoja ja täällä on tilaa hengittää. Remontissa ei tulla tekemään mitään kovin isoja huonemuutoksia. Suurin muutos tulee tapahtumaan keittiössä, jossa näillä näkymin suljetaan yksi oviaukko, puretaan kaksi kiinteää kaappia ja kaadetaan pieni pätkä seinää, jotta sinne saadaan riittävästi kaappeja ja laskutilaa. Muissa huoneissa vaihdetaan "vain" lattiat ja pintamateriaalit. Myös pienen pieni vessa tulee kokemaan muutoksen.






 
Pintamateriaaleissa on huomioitu perheen tämän hetkinen elämäntilanne. Talossa asuu kaksi teini-ikäistä, urheilevaa lasta ja joukossa vilistää muutama kappale koiria ja yksi kissa. Nykyinen lattia on laminaattia ja siitä halutaan ehdottomasti eroon. Uuteen lattiaan valittiin vinyylikorkkia, joka kestää myös kosteutta jonkin verran ja kaikki seinätapetit ovat pyyhittäviä. Yleisilme tulee olemaan nykyistä hieman vaaleampi, mutta huoneiden sävymaailma halutaan säilyttää edelleen mahdollisimman murrettuna ja pellavansävyisenä.
 
 
 
 



Olemme tavanneet kesän aikana muutamia kertoja ja matkan aikana sisustusratkaisut ja materiaalivalinnat ovat selkiytyneet. Tapettien ja lattioiden valinnat ovat sujuneet nopeasti ja mukaan on mahtunut muutama yllätysvalintakin. Tällä viikolla menemme tekemään materiaalitilaukset ja kolmen viikon päästä remontin pitäisi alkaa. Perheen emäntä (ja koko perhe) on tulevasta remontista hyvin innoissaan ja kieltämättä niin olen minäkin. Tämä projekti on ihan ensimmäinen isompi projekti, joka ei ole enää kenenkään "tutun projekti", vaan ihan oikea remonttikohde ja aivan uusi asiakassuhde.
 



Tällä viikolla olen tehnyt vielä viimeiset tarkistuslaskelmat ja laskinta on tullut naputeltua kuumeisesti. Kun remontti aikanaan valmistuu, olen saanut luvan julkaista myös valmiita kuvia kohteesta. Yhteistyö on sujunut tähän mennessä mutkattomasti ja toivotaan, että remontti sujuisi yhtä leppoisissa merkeissä. Vanhan talon remontoinnissa kun saattaa tulla eteen pieniä yllätyksiä...






sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Voimaannuttavia hetkiä


Tänä viikonloppuna pääsin viettämään laatuaikaa vanhojen partiokavereitteni kanssa. Tapaamiset ovat vuosein saatossa harventuneet, mutta kahden partiosiskomme merkkipäivien viettäminen saattoi meidät taas yhteen. Valitettavasti yksi meistä oli estynyt pääsemästä paikalle, mutta muuten mentiin vanhalla  Tarpojat-kokoonpanolla...





 
 
Toinen päivänsankareista kutsui meidät mökilleen Pyhämaan Lyökkiin.
Mökki sijaistee aivan meren äärellä, joten pääsimme nauttimaan syksyisestä merestä ihan joka solulla. 
Yksi meistä uskaltautui jopa menemään illalla uimaan hyiseen mereen. Ja sen en ollut minä!
 
 
 
 
 
 
Meillä ei sen kummempaa ohjelmaa ollut; kunhan söimme ja keskustelimme...ihan kaikesta.
Tähän ikään mennessä meidän jokaisen elämään on mahtunut jo vähän kaikenlaista.
Jokaisella on hieman erilaisia tarinoita, mutta vastoinkäymisistä huolimatta me kaikki olemme vahvasti elämässä kiinni.
En tiedä, johtuuko partiotaustastamme, mutta teemme kaikki työtä ihmisten parissa ja kolme viidestä toimii vielä opetus- ja kasvatusalalla.
 
 
 
 
 
 
Uskon vahvasti siihen, että olemme saaneet partiosta paljon eväitä elämäämme.
Kasvoimmehan me sen parissa lapsista aikuisiksi. Opettelimme kantamaan vastuuta ja huolehtimaan lähimmäisestä ja siinä sivussa vähän erätaitojakin.
Tällä ja vähän isommallakin porukalla olemme viettäneet varhaisnuoruuden viikonloput lähes aina yhdessä.
Ja vaikka aikuisina tiet erkanivat hetkeksi, olemme silti pitäneet yhteyttä.
Partiosta olen todellakin saanut elinikäisiä ystäviä.
 
 
 
 
 
 
 
Vaikka näemme nykyisin harvoin, koen nämä yhteiset tapaamiset hyvinkin voimaannuttaviksi.
Tässä porukassa meillä ei ole mitään rooleja: me olemme toisillemme vain Päkä, Susku, Jolhe, Salhe ja Hansako. Nämä ovat siis meidän partionimiämme :)
Ja vaikka vuodet ovat vierineet, ei oikeastaan mikään ole muuttunut...vai pitäisikö sanoa, että emme ole muuttuneet.
Tunnen suurta kiitollisuutta tätä meidän vanhaa partioporukkaa kohtaan. Se on sellaista yhteenkuuluvuuden tunnetta, jota on vaikea kuvailla tai pukea sanoiksi.
 
 
 
 
Niin...ja ensi kesäksi suunnittelimme jo pientä purjehdusreissua tällä samalla porukalla...
 
 
 
 
 
Tämän voimaannuttavan viikonlopun jälkeen onkin kiva aloittaa uutta työviikkoa ja lokakuuta!
 
 
 
 

perjantai 28. syyskuuta 2018

Lieveilmiöitä


Tässä kun on reilun vuoden päivät ollut aikuisopiskelijana, on tähän arkeen tullut hieman lisää sitä kuuluisaa aikatauluttamista. Olen jo useaan otteeseen kirjoittanut täällä blogini puolella suhteellisen kiireisestä elämäntilanteesta, jonka hallinnassa on ollut nähtävissä muutamia lieveilmiöitä, osa hyviä ja osa ei niin hyviä.





Koska oma ajankäyttö ja se ns. vapaa-aika on ollut suhteellisen vähäistä, olen joutunut hyväksymään tosiasian, että elämä on hetkellisesti todella kiireistä ja sen kanssa on täytynyt vain elää. Ja onneksi tiedän tämän olevan vain väliaikaista, sillä eihän tällaista menoa loputtomasti jaksaisikaan.
Tässä tilanteessa asiat on pitänyt vaan laittaa yksinkertaisesti tärkeysjärjestykseen.
 
 
 




Viimeisen vuoden aikana lempiharrastukseni, kodin sisustaminen, on jäänyt huomattavasti vähemmälle kuin yleensä.
Tilanne on jokseenkin vierasta, sillä yleensä minulla on ollut aina joku sisustusprojekti menossa. Kodissa asiat ovat pysyneet melkeinpä stabiilini lukuun ottamatta muutamia huonekalusiirtotempauksia, jotka ovat tulleet lähinnä pakon sanelemana, mutta muuten sisustusrintamalla on ollut suhteellisen rauhallista. Siihen ei ole ollut aikaa eikä välttämättä rahaakaan...opiskelijabudjetilla kun ei kauheasti ihmeitä tehdä. Kodin siivousrutiineista olen joutunut myös hieman hellittämään, mutta jossain määrin tämä muutos on ollut ihan positiivista.
 






Toinen asia, joka on ollut lievästi sanottuna hieman huonolla kantimilla, on meidän pihamme. Se on jäänyt auttamattomasti hunningolle. Sen verran olen kesällä saanut itsestäni irti, että nurmikon olen leikannut, mutta istutusten osalta työpanokseni on ollut olematon. Tälläkin hetkellä ruukkuistutuksissa on pystyyn kuolleita samettiruusuja ja tämän syksyn istutukset ovat vielä taimimyymälässä ja taitavat sinne jäädäkin. Pihalla oleva pengerrys rehottaa rikkakasveista ja se ainoa istutuspenkki elää omaa elämäänsä. Tämän kasvukauden osalta olen jo luovuttanut, sillä aika ei vain riitä kaikkeen.
 
 
 





Koska aikatauluttaminen on ollut tämän viimeisen vuoden juttuni, on se opettanut myös tietynlaista tiukkuutta. Ennen olen helposti siirtänyt asioita huomiselle tai hamaan tulevaisuuteen, opiskelujen myötä se ei ole ollut enää mahdollista. Opiskelu- ja työtehtävien kasautumiset ovat pakottaneet minut hoitamaan asioita ajallaan ja melko systemaattisesti. Tässä kohtaa kalenteri ja post it-laput ovat olleet tärkeitä työvälineitäni asioiden ja ajan hallinnassa.
Parasta tässä kaikessa on ollut se, että olen todella tehnyt asiat pois alta ja työmäärä on pysynyt kohtuullisena, tosin tasaisen ruuhkaisena.
 





Tämän vuoden aikana olen myös joutunut luopumaan säännöllisestä liikunnasta ja jonkun verran perheen yhteisistä jutuista.  Lomareissuille ei ole voinut mennä entiseen tyyliin ja se vapaa-aikakin on ollut vähän kortilla. Tästä asiasta olen kärsinyt ehkä eniten, mutta senkin olen kestänyt, kun tiedän, ettei tämä tilanne ole lopullista. Perhe on sopeutunut tilanteeseen hyvin, mutta yhtenä päivänä poika varovasti tiedusteli, mahdanko minä ehtiä jo seuraavalle lomareissulle mukaan...kieltämättä tunsin pienen piston sydämessäni...




Viimeisen vuoden aikana olen samalla opetellut sekä tietynlaista tiukkuutta, että höllentämistä. Tällaiselle suhteellisen kunnianhimoiselle ja tunnolliselle ihmiselle kulunut vuosi on ollut erinomaista "elämän koulua" ja itsensä kouluttamista. Olen ehkä oppinut jo suhteuttamaan asioita ja ennen kaikkea olemaan itseäni kohtaan armollisempi. Totesin eräänä iltana isännälle, että opintojeni päättyessä, en taida vähään aikaa tehdä yhtään mitään. Isäntä taisi tässä kohtaa vain hieman hymähtää... ;)



Tämän pitkän vuodatuksen jälkeen voinkin toivottaa mukavaa viikonloppua kaikille!





sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Uusi sohva, uusi järjestys


Olen ehtinyt jo hehkuttamaan Facebookin ja Instagramin puolella kuvia meidän uudesta sohvasta, joten laitanpa siitä kuvia myös tänne blogini puolelle.

Viikonloppuna meille kotiutui uusia Adean SLIM-sohva. Olin jo pitkään haaveillut sohvasta, jossa olisi irtonainen, istuintyynyn levyinen rahi eli tavallaan saisin kulmasohvan. Kesätyöpaikassani Sisustustalo Kodinonnessa pääsin tutustumaan näihin Adean sohviin ja heidän tuotantoonsa lähemminkin...







Olohuoneemme on melko pieni ja jokseenkin hankalasti kalustettavissa. Sohvan maksimikoko sai olla 220 cm ja tämän sohva koko 201 cm. Meille sohva on enemmänkin löhöilypaikka, joten myös istuinsyvyyttä sai olla normaalia enemmän. Sohvatyynyjä otin "koko rahan edestä" eli neljä kappaletta, kahta eri kokoa. Tyynyt ovat untuvatäytteisiä ja mukavan pehmeitä. Nyt sohva on todellakin löhöilypaikka. Sohvaan valikoin vielä puiset mustat jalat, jolla sain sohvasta hieman ilmavamman ja helposti sohvan alta imuroitavan. Mainittakoon vielä, että sohvassa kaikki päälliset ovat irrotettavissa eli siis pestävissä...






Uusi sohva aiheutti pientä huonekalurallia, sillä halusin kokeilla sohvalle toisenlaista sijoitusta.
Yksi pieni sivupöytä lähti olohuoneesta kokonaan pois ja sohva kääntyi toiselle seinälle. Keltainen TV-tuolia piti myös siirtää uuteen paikkaan.
 Uusi järjestely vaatii hieman totuttelua ja voi olla, että kokeilen sohvaa vielä vanhalla järjestyksellä, mutta nyt mennään tällä.
 
 
 
 


Sohvan kotiutuessa vaihdoin hieman myös olohuoneen tekstiilejä. Koska sohvassa on jo tyynyjä ihan riittävästi, laitoin niiden kaveriksi vain muutaman koristetyynyn. Torkkupeiton vaihdoin keltaiseen tuomaan hieman lisää väriä. Samassa rytinässä vaihdoin vielä olohuoneessa olevan yhden värillisen verhon (ei näy kuvassa) takaisin valkoiseksi, jotta värimaailma pysyisi keltaisesta väristä huolimatta rauhallisena.
Sohva on osoittautunut erinomaiseksi hankinnaksi ja siinä viihtyy nyt koko perhe.
 
 
 
 
Tämä viikonloppu meni muuten suoraan sanottuna "harakoille", sillä olen koko loppu viikon ollut totaalisesti flunssan kourissa. Torstai-iltana olotilassa tapahtui sellainen muutos, etten enää perjantaina kyennyt töihin. Päänsärky oli sitä luokaa, että perjantaina vain nukuin, niistin ja pärskin. Lauantaina jaksoin olla juuri ja juuri huonekalurallin verran pystyasennossa, jonka jälkeen olin enemmän vaakatasossa. Tänään on ollut jo hieman parempi päivä, joten eiköhän tämä tästä vielä iloksi muutu. Tosin olin suunnitellut tänä viikonloppuna tekeväni nuo viimeiset opiskeluni liittyvät asiat päätökseen, mutta nyt ajankohta hieman vaihtui. Ehkä tämä "pakkolepo" tulikin ihan tarpeeseen.
 
 
 
Ja hei hulinaa, alkava viikko onkin jo syyskuun viimeinen viikko.
Pakko se on myöntää, että syksy on täällä...
 
 
 
 
 
 




keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Arkista hulinaa


Meikäläisen arki on nykyisin melkoista hulinaa. Tämä ei suinkaan ole mitenkään poikkeavaa, vaan pikemminkin lähes "normitilanne". Kalenteri täytyy tasaisesti erilaisista menoista ja arki on melkoista säätämistä omien ja lapsen menojen välillä. Tällä viikolla isäntä on ollut reissussa, joten säätämistä on ollut vielä normaalia enemmän.








Opiskelutehtävät (ne viimeiset näytöt) alkavat olla kutakuinkin valmiita. Toinen on arvioitavana työpaikkaohjaajallani ja se viho viimeinenkin pitäisi olla arviointikunnossa ensi viikon aikana. Tiukkaa pusertamista on ollut, mutta olen myös yrittänyt pitää aikatauluista kiinni, sillä muuten vaarassa olisi asioiden pitkittyminen ja niiden siirtyminen eteenpäin. Jotain on saatava päätökseen, jotta pystyy keskittymään seuraaviin töihin.
 










Kesällä aloitetut asiakkaiden sisustussuunnitelmat ovat olleet myös pitkään työn alla ja niidenkin osalta alkaa näkyä jonkinasteisia valmistumisen merkkejä. Näiden erilaisten projektien määrä on ollut juuri ja juuri hallittavissa, mutta tämä on ollut tiedossa. Olosuhteiden pakosta olen joutunut kehittelemään hieman toisenlaista lähestymistapaa ajan (ja arjen) hallintaan, jonka olen kiteyttänyt sanontaan "ei elefanttiakaan syödä kokonaisena, vaan pieni pala kerrallaan". Olen yrittänyt ottaa käsittelyn alle aina yhden asian ja työstänyt sitä vähitellen eteenpäin. Sen lisäksi olen pitänyt välipäiviä (tai ainakin iltoja), jolloin en ole tehnyt mitään ja tämä näyttää toimivan jollain tasolla. Työt eivät ole pahasti kasaantuneet eikä stressitasoni ole merkittävästi noussut.





 
 
 

Jonkun verran olen joutunut myös tekemään valintoja. Kesän lopulla olin vielä suurella innolla menossa lokakuun alussa järjestettäville Rakenna, Sisusta ja Asu-messuille ja myös muutama säännöllinen liikuntaharrastus oli suunnitteilla, mutta tässä kohtaa minun on ollut jo pakko luovuttaa. Aika (ja energia) ei yksinkertaisesti enää riitä, varsinkin, kun tuo päivätyö vie vielä oman osuutensa. Säännöllinen liikunta on toistaiseksi keskittynyt hyötyliikuntaan, mutta parempi sekin kuin ei mitään.




Valo häämöttää jo tunnelin päässä ja näillä näkymin syyslomaan mennessä  (viiden viikon päässä!) moni edellä kirjoittamani asia on (toivottavasti) saavuttanut päämääränsä. Viikot ovat tehokkaasti aikataulutettuja, mutta koen sen myös jonkinlaisena eteenpäin vievänä voimana. Taidan olla sitä ihmistyyppiä, joka tarvitsee sitä "ekstraohjelmaa".Tosin siinä(kin) olisi hyvää pitää mielessä jonkinlainen kohtuus....




Tällainen välitilinpäätös tällä kertaa.
Ja auringonkukkien voimalla eteenpäin! 
 
 
 
 
 

maanantai 17. syyskuuta 2018

Aihetta juhlaan


Viime viikonloppuna rakas äitimme täytti pyöreitä vuosia, huikeat 80 vuotta. Päivänsankarin toivomusta kunnioittaen olimme järjestäneet hänelle pienimuotoiset juhlat vain meidän läheisten kesken...





Äitimme on syntynyt Turussa, joten nyt halusimme viedä hänet synnyinseudulleen juhlistamaan päivää. Mukaan oli itseoikeutettuna kutsuttu myös hänen pikkusiskonsa (tätimme), jonka avustuksella olimme saaneet järjestettyä ruokailun Aurajoen rannalla sijaitsevaan Tårget -ravintolaan. Miljöö oli ihastuttavan rouhea ja menù kerrassaan herkullista. Söimme ns. pitkän kaavan mukaan, äiti muisteli siskonsa kanssa lapsuuden ja nuoruuden aikoja. Puhetta ja naurua riitti ja aina välillä tirautettiin muutamia liikutuksen kyyneleitä. Kolme tuntia meni kuin siivillä hyvässä seurassa.
 
 
 
 
 
 
 
Ruokailun jälkeen lähdimme vielä kävelemään Turun Tuomiokirkolle päin.
Kävimme katsastamassa äitimme  lapsuuden kotikulmia Piispankadulla.
Matkan varrella pysähtelimme aina välillä kuuntelemaan hänen muistelojaan.
Valitettavasti hänen kotitalonsa oli purettu jo kauan sitten ja tilalle oli rakennettu uusi kerrostalo.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Lapsuuden tammi seisoi kuitenkin vielä tukevasti paikoillaan tontin kulmalla ja oli liikuttavaa nähdä äitimme vanhan puun vieressä hänen muistellessa omaa lapsuuttaan. Äitimme sukupolvi on sitä aikakautta, jolloin elämä ei ole ollut helppoa. On ollut sotaa ja jo aivan pieninä viisi sisarusta joutuivat olosuhteiden pakosta eroon toisistaan. Kaikista elämän tragedioista huolimatta nämä sisarukset ovat pitäneet yhteyttä toisiinsa.
 
 
 
 
 
 
 
80 ikävuoteen mahtuu jo paljon elettyä elämää ja elämän koko kirjo. Suhteellisen hyväkuntoisena hän pystyy asumaan vielä omillaan.
Vauhti on väkisinkin hidastunut nuoruuden päivistä eikä kaiken maailman vaivoiltakaan ole voinut välttyä 
Äitimme on kuitenkin hyvä esimerkki siitä, miten positiivisella elämänasenteella pääsee eteenpäin.
 
 
 
Juhlapäivä oli kaikin puolin onnistunut.
Sää oli syksyisen kaunis ja päivänsankari enemmän kuin tyytyväinen. 
Voiko päivältä enempää toivoakaan...
 
 
 
 
 
 

 

keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Pientä muistutusta

Siivosin laatikoita ja löysin erinäisten papereiden sekamelskasta kortin, jonka olen joskus saanut eräältä blogiystävältäni. Kortin sanoma on aika selvä ja ajattelin se jakaa teillekin, ihan pieneksi muistutukseksi vain...






Kymmenen asiaa, jotka sinun tulee tietää hyvinvoinnista.
 
 
1. Päätä tässä ja nyt, että kaikki järjestyy. Se on hyväksi terveydellesi.
2. Makeat unet ja mielenrauha ovat vähintään yhtä tärkeitä kuin kuntosali ja kukkakaali.
3. Kaunis ympäristö antaa voimaa. Joskus riittää, kun tyhjentää tiskipöydän ja sytyttää kynttilän.
4. Ystävyys on ilmaista terapiaa. Kunhan muistaa antaa toisillekin suunvuoron.
5. Liikunnan tuoma euforia päihittää nousuhumalan mennen tullen.
6. Joskus sohva ja sipsitkin ovat hyvinvointia.
7. Mielekäs työ palkitsee. Tosin työ on hyvä renki, mutta huono isäntä.
8. Ole armollinen itsellesi. Annan itsellesi samaa myötätuntoa, jota annat ystävillesi.
9. Katsetta ei kannata pitää menneisyydessä - elämässä suunta on eteenpäin.
10. Pidä huolta itsestäsi. Olet sen arvoinen.





Pieni kertaus oli paikallaan ja jälleen kerran täytyy todeta, että nämä kymmenen asiaa " osui ja upposi" ainakin meikäläiseen.






 

sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Tähän on tottuminen...


Olen joskus aikaisemminkin kirjoittanut täällä blogissani vanhemmuudesta, sen tuomista iloista ja suruista. Siitä näkymättömän napanuoran venymisestä, kun lapsi kasvaa ja kehittyy. Onneksi me vanhemmat (ja erityisesti me äidit) saamme totutella tähän irtiottoon vähitellen...







Lapseni on ollut viikonloppuna pelaamassa jääkiekkoa Jämsässä ja tämä reissu oli ensimmäinen yön yli- reissu, johon tämä äiti ei lähtenyt kannustamaan, vaan jäi kotiin. Ja jatkoa seuraa, sillä tulevalla viikolla poika lähtee luokkansa kanssa kolmeksi päiväksi ( ja kahdeksi yöksi) leirikouluun Pukkilan leirikeskukseen. Viikon sisällä poika on melkein enemmän pois kotoa kuin paikan päällä.






Nämä pienet erot ovat tärkeitä meille molemmille, sillä silloin saame tärkeän kokemuksen siitä, että lapsi pärjää...ja se äitikin ihan hyvin.
Lapseni kassia pakatessa tuntui, että olisin valmistellut häntä johonkin "elämää suurempaan" tapahtumaan.
Kassiin taisi lähteä myös pieni pala äidin rakkautta, huolta ja huolenpitoa, jonka toivon kestävän pitempäänkin kuin vain yhden pelireissun.
Älkääkä nyt ymmärtäkö väärin, sillä ei tähän liity sen enempää draama. Kunhan vain totuttelen ajatukseen siitä, että "lapset on lainaa vain"...
 
 
 
 



 
Illalla viestittelimme pojan kanssa puhelimessa ja siellä tuntui kaikki olevan hyvin.
Pojat olivat hotellihuoneessa keskenään ja nukkumaan piti mennä jo kello 21.00 aikaisen aamuherätyksen takia.
Sitä, miten reissu on mennyt, en vielä tähän mennessä tiedä, mutta sen tiedän, että matka nuoruuteen ja aikuiseksi kasvamiseen on jo alkanut. 
Vanhempien on turha pyristellä peruuttamatonta vastaan, eikä se taida olla tarkoituskaan. Toivon kuitenkin lapseni saavan kotoa sellaisia eväitä, että se kantaisi hänen koko elämänsä; niin tyynessä kuin tuulessakin. Tunteen, että hän pärjää ja elämä kantaa...
ja siinä suhteessa nämä pienet irtiotot ovat mitä parhainta harjoitusta.
 
 
 
Lapsen kasvaessa minun äitinä täytyy hyväksyä se, että lapsi ei tarvitse minua enää joka hetki.
Vanhemmuus muuttuu toisenlaiseksi huoltajuudeksi ja ehkä se oma rooli äitinä ja ihmisenä vaatii pientä tarkastelua.
Minulla onkin enemmän aikaa myös itselleni...ja mitäs sitten teen..?!
 
 
 
 
Tällaisilla ajatuksilla tulevaan viikkoon.
 
 
 
 

sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Kiireen vastapainoksi


Elokuu on vaihtunut syyskuuksi. Arki ja sen kiireet ovat löytämässä jonkinlaista tasapainoa. Kalenteri täyttyy tasaisesti erilaisista menoista. Päivät ja viikot kulkevat nopeasti ja yritän pysyä tämän kaiken härdellin mukana. Onneksi olen löytänyt tähän arkeen mukavan vastapainoin...








Lapseni jääkiekkoharrastus rytmittää arjen iltoja jonkin verran.
Harjoitushallin ympäristössä on vallan mainiot ulkoilumaastot ja siitähän täytyy ottaa ilo irti.
Juoksemaan en ole (vielä) alkanut, mutta sen sijaan kävelen lenkkipolulla ja otan valokuvia luonnosta.
Ihanaa luontoterapiaa!
 
 
 
 




 
Sää on toistaiseksi ollut kesäinen, joten ulkoilu on ollut hyvinkin nautinnollista. 
Ajattelin, että yritän tehdä näitä kävelylenkkejä muutaman kerran viikossa ja tästä syystä luontokuvia kertyy myös blogin puolelle.
Valokuvaaminen tuntuu jälleen mukavalta, kun siihen on "enemmän" aikaa, vaikka tässä kohtaa olen tehnyt myönnytyksen ja kuvaan  kännykällä...
 
 
 
 
 
 
 
Kävelylenkkiin ja kuvaamiseen menee hyvinkin toista tuntia aikaa. Sen aikana saan hyvän annoksen liikuntaa ja raitista ilmaa.
Lisäksi pää tyhjenee hetkeksi kaikesta ja siksi tämä on osoittautunut erinomaiseksi nollauskeinoksi.
 
 
 
 
Koska arki on tällä hetkellä kiireistä, olen ajatellut että blogini päivittyy n. kerran viikossa, joskus ehkä useamminkin. Vaikka arki verottaa jaksamista, blogiharrastusta en ole missään vaiheessa jättämässä pois, sillä tämä(kin) toimii eräänlaisena terapiakeinona ja vastapainona kaikelle muulle. Kirjoittamaisen aiheista ei tunnu olevan pulaa, mutta koneella istumisen sijaan, haluan käyttää aikani jononkin muuhun...joskus jopa sohvalla löhöämiseen. Olisi kiva kuulla, minkälaisia "terapiakeinoja" sinä käytät arjessa selviytymiseen?
 
 
 
 
 
Oikein mukavia syyskuun alkupäiviä kaikille lukijoilleni!