sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Jouluinen kattaus


Minulla oli tänään ilo päästä tekemään Gloria-keittiön kanssa yhteistyötä. Heillä oli eräässä uudiskohteessa keittiön esittely ja he pyysivät minua/ STAILIAMOa tekemään kohteeseen hieman juhlavamman kattauksen...








Tähän taloon oli juuri muutettu ja yhtenäiseen olohuone-keittiö-tilaan oli hankittu hieno pyörä pöytä Vepsäläiseltä.
Olin käynyt jo viikolla katsastamassa asukkaiden astiavalikoimaa, sillä kattaus oli tarkoitus tehdä heidän omilla astioilla.
Hyvin pian minulle tuli selväksi, että haluan tehdä kattauksen värikkäällä Iittalan Taika-astiastolla.
 Pöydän ympärille mahtuisi sujuvasti kuusikin ruokailijaa, mutta kattaus tehtiin vain neljälle.
Yleisilme pysyi ilmavana ja selkeänä.
 
 
 
 
 





Alkuperäisessä suunnitelmassa oli, että pöydän keskelle olisi tullut runsas, hieman tumman sävyinen kukkakimppu.
Aikataulullisista syistä luovuin kuitenkin ajatuksesta ja ostin jouluisemman kukka-asetelman, jota vielä hieman tuunasin tyyliin sopivammaksi.
 
 
 
 
 

 
 
 
Koska talon tyyli on aika moderni ja pelkistetty, en lähtenyt kikkailemaan kattauksen kanssa.
Sisustuksessa on käytetty mustaa ja tammea, joten muutama kullanvärinen tehoste täydensi kattausta
Astiasto tuo mielestäni riittävästi väriä ja tumma pöytä antaa mukavasti kontrastia. Iso käpy löysi paikkansa syvästä lautasesta.
Ison lautasen alle tein lahjapaperista eräänlaisen tabletin ja kultaisesta helminauhasta tein lautaliinavyötteen.
Aika pienillä jutuilla kattauksesta tuli juhlava olematta kuitenkaan ihan "överi".
Eikä pöydässä tarvitse aina olla edes pöytäliinaa...
 
 
 
 

  


Valitettavasti tänään päivänvalo oli minimaalista, joten kuvien ottaminen oli enemmän kuin haasteellista.
Tämän postauksen viimeiset kaksi kuva on otettu kännykällä, eikä ne ole yhtään parempia kuin järjestelmäkameralla otetut.
Vaikka yritin säätää kuvia, valaisimien värisävy teki kuvista keltaisia ja siksi kattaus ei pääse ihan oikeuksiinsa...
 
 
 
 
 
 
Tämä toimeksianto oli erittäin mukava kokemus ja tätä voisi tehdä enemmänkin.
Vaikka tehtävänä oli tehdä vain kattaus, stailasin myös keittiötä hieman jouluisemmaksi.
 
 
 
 
 
Vaikka tämä keikka oli ns. työpäivä, ei se tuntunut siltä. Tulevalla viikolla sen sijaan on luvassa kokolailla kiirettä ja ohjelmaa. Viikolle on tupsahtanut kasapäin kaikenlaista hommaa ja töissäkin mennään enemmän tai vähemmän"vajaamiehityksellä". Tiedossa siis melkoinen loppurutistus ennen joululomien alkua, mutta eiköhän se tästä...
 
 
 
 
Mukavaa alkavaa viikkoa sinne lukijoilleni!
 
 
 
 
 
 

10 kommenttia:

  1. Oi miten kaunis kattaus ja ihanat kuvat! Olipas kiva tuollainen toimeksianto! Mukavaa toista adventtia ja leppoisaa sunnuntai-iltaa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tehtävä oli kyllä mieluinen ja lopputuloskin tyydytti. Vähän tuleva viikko aiheuttaa painetta, mutta eiköhän siitä selvitä...tunnelmallista adventin aikaa sinullekin!

      Poista
  2. Kaunis kattaus! Ihana muuten tuo valaisinkin :)
    Leppoisaa sunnuntaita Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Valaisin on Secton valaisin ja sopii pyöreän pöydän päälle vallan mainiosti.
      Tällä nautitaan vielä sunnuntai- illasta ja kerätään voimia tulevaan...:)

      Poista
  3. Upea kattaus ja upean näköinen koti muutenkin<3 Kävyt ovat loistava idea ja sopivat hyvin tuon asiasarjan tunnelmaan.
    Tsemppiä joulukiireisiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Asukkaat olivat suunnitelleet kodin pohjan ja sisustuksen aivan itse. Kattausideaan olin suunnitellut vähän enemmänkin luonnonmateriaalien käyttöä, mutta suunnitelmat vähän muuttuivat matkan aikana. Jokavuotinen joulukiire on jo eräänlainen perinne sekin...;)

      Poista
  4. Mukavaan projektiin olet päässyt mukaan. Ja, ihana tuo astiasto. Voisin täydentää meidän valkoista astiastoa muutamalla kirjavalla, koko astiastoa kun ei ole tarvis uusia.
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toimeksianto oli minulle erittäin mieluisa. Ihastuin itsekin tuohon Taika-astiastoon. Se on sopivasti kirjava olematta sitä kuitenkaan liikaa. Minulla mietinnässä tämän astiaston hankinta...;)
      Täällä vauhti sen kuin vain kiihtyy, joten odottelen jo joululomien alkamista, jotta saisi vähän hengähtää...

      Poista
  5. Kaunis asetelma. Mä yleensä teen aattona ns. kauniin kattauksen, sen jälkeen teen normi kattauksen.
    Selkä ei kestä kuin yhden päivän hienoudet. Syömistä kyllä riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meillä on samanlainen tapa, että aattona syödään fiinimmin ja muina pyhinä hieman vähemmällä. Jouluna odotettavissa ruoka- ja suklaaähkyä... Mukavaa joulun odotusta edelleen...! <3

      Poista