sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Sisustusneuvontaa ja psykologiaa


Tammikuussa olen päässyt tekemään muutaman sisustusneuvonnan. Toimeksiannot ovat olleet sisällöltään hieman erilaisia, mutta näissä on tarvittu sekä sisustussuunnittelijan että psykologin ominaisuuksia. Ihmeisellä elämäntilanteissa tapahtuu erilaisia muutoksia. On aikuistumista ja itsenäistymistä, opiskelua, työelämää, perheenperustamista, ehkä avioero, uusi työpaikka tai muuten muuttuva elämäntilanne. Asumisen muodot vaihtelevat enemmän tai vähemmän vuosien aikana ja joskus voi olla tarvetta pyytää sisustussuunnittelija apuun.








Minulle tarjoutui tilaisuus päästä mukaan tilanteeseen, jossa henkilö on muuttamassa isommasta omistamastaan asunnosta pienempään ja vuokralle. Tähän asumismuutokseen liittyy asiakkaan toiveen täyttymys päästä asumaan idylliseen Vanhaan Raumaan. Pelkästään jo tämän kohteen löytyminen oli jo sattumaa, mutta ei siitä sen enempää, todettakoon vain, että joskus on vain otettava tilaisuudesta vaari ja hypättävä mukaan. Asunto myytiin nopeasti ja asiakas tarvitsi neuvontaa tilanteeseen, jossa huonekaluja on suhteessa enemmän kuin uudessa asunnossa neliöitä.  




 
 
 

Sovimme kotikäynnin sekä nykyisessä (jo myydyssä kodissa) ja tulevassa kodissa. Kotikäynnillä haastattelin asiakasta aika tarkkaa; mikä on hänen elämäntilanne, mitä hän haluaa uudelta kodilta (tyyli, budjetti, toiminnot), mitä säilytettään ja mitä on valmis laittamaan pois jne. Loppujen lopuksi kyseessä on suuri prosessi, sillä tällaisessa tilanteessa asiakas aloitti oikeastaan kokonaan uuden elämäntilanateen. Prosessin, jossa vanha koti häviää, vieden monet lukuisat muistot eletystä elämästä. Tässä kohtaa tunne, että sisustussuunnittelijan tarvitsen myös psykologin taitoja, sillä samalla asiakas tekee myös jonkinlaista surutyötä.





 
 


Muuttaessaan ihminen siirtyy jollain tasolla aina uuteen elämäntilanteeseen. Se on luopumista, vaikka muutettaisiin opiskelijakämpästä toiseen, sillä niissä "vanhojen seinien sisällä" on aina eletty elämää. Se on ollut koti ihmiselle niin hyvässä kuin pahassa. Siellä on koettu erilaisia tunteiden kirjoa; iloa ja surua, onnistumisia ja epäonnistumisia. Uuteen asuntoon liittyy usein unelmia ja toiveita ehkä jopa helpotusta. Joskus muutto on vain väliaikainen ratkaisu, mutta silti se tilanne liittyy vahvasti ihmisen elämään.
 
 
 
 




Kun elämässä tehdään isoja muutoksia (ja muuttoja), tulee siihen mahdollisuuksien mukaan käyttää myös aikaa. Kun nyt asiakkaani muuttaa, jättää hän taakseen kodin, jossa hän on elänyt lastensa kanssa,  nähnyt heidän kasvavan ja varttuvan aikuisiksi. Aikuiset lapset asuvat  jo omissa kodeissaan, mutta silti heidän eletty elämä näkyy tässä vanhassa kodissa. Tavaroista ja muistoista luopuminen herättää taatusti monenlaisia tunteita. Elettyä elämää käy läpi jälleen kerran. Prosessi, joka voi olla joskus jopa ahdistava, mutta myös voimaannuttava kokemus. Varastoja siivotessa ihminen konkreettisesti heittää osan elämästään "roskikseen ja kirpputoreille", mutta onneksi ne muistot säilyvät.
 
 
 
 
 
 
 
Koska asiakkaan uudessa kodissa neliöitä ei ole käytettävissä ruhtinaallisesti, annoin hänelle tehtäväksi miettiä, mitkä esineet ja huonekalut hän haluaa ehdottomasti mukaansa. Hänellä on muutamia hienoja perintöhuonekaluja, jotka hän halusi ehdottomasti mukaan. Asunnosta ei ollut pohjakuvaa, joten kotikäynnillä mittasin myös huoneet. Tein niistä suuntaa-antavat pohjakuvat, joihin sijoitin huonekalut. Huonekalut ovat melko suuria, joten niiden sijoittelussa oli kieltämättä hieman haastetta. Sain kuitenkin tehtyä kolme erilaista kalustesuunnitelmaa, joita asiakas voi käyttää jatkossakin.
 
 
 
 





Minulla on  asiakkaan kanssa vielä tapaaminen ennen muuttopäivää, jossa käymme läpi suunnitelmat. Varsinaisena muuttopäivänä huonekalut on helpompi kantaa suoraan omille paikoilleen. Hetken asumisen ja elämisen jälkeen kodin toiminnot vielä muokkautuvat ja huonekalut löytävät sen oikean paikkansa. Koen,että tässä prosessissa olen auttanut asiakasta selkiyttämään ajatuksia tavarapaljouden keskellä. Tämän lisäksi olen ollut jonkinlaisena "henkisenä kainalosauvana", jossa olen kuunnellut asiakasta, myötäelänyt, tukenut ja vahvistanut päätöksentekoa. 
 
 
 
Sisutussuunnittelu tai- neuvonta on useimmiten paljon muutakin kuin vain suunnitelmien tekemistä.
Se on kuuntelemista, vuorovaikutusta ja läsnäoloa.
Ihmisenä ihmiselle.
 
 
 
<3
 
 

perjantai 18. tammikuuta 2019

Kaikenlaista tohinaa ja touhua...


Tammikuu huristaa tasaisesti eteenpäin. Ennen hiihtolomaa pitää rypistää tiukka palaverisetti töissä ja tämä viikko on kaiken kukkuraksi normaalia pidempi, sillä huomenna, lauantaina, minulla on ns. Kiky-päivä.






Meillä opettajilla on tiedossa huomenna ihan mielenkiintoisia luentoja ja on mukava nähdä muutenkin muiden koulujen opettajia. Kaiken kukkuraksi sunnuntaina minulla on kuulutusvuoro pojan jääkiekkopelissä ja yksi sisustusneuvonta, joten ei se sunnuntai taida ihan lepopäivän kriteereitä täyttää.
Menetetty vapaapäivä ja lyhyt viikonloppu vähän tökkii, mutta ei tässä nyt muutakaan voi.







 
Eikä seuraavakaan viikko näytä mitenkään kevyeltä, sillä viikkoon mahtuu perustyön lisäksi muutaman oppilaan palaveri, uuden esimiehen tapaaminen, yhden taloyhtiön kokous, työporukan bändiharkat, lapsen oikomishoitoon liittyvä hammaslääkärikäynti sekä ne jokaviikkoiset harrastuskuljetukset.
Nämä taitaa olla niitä kuuluisia ruuhkavuosia...tai ainakin ruuhkaviikkoja.
 
 
 
 

 
 
Vaikka tässä meikäläisen arjessa tuntuu vähän vauhtia ja ohjelmaa riittävän, yritän muistaa myös hengähtää. Tammikuussa olen pyrkinyt kävelemään mahdollisimman paljon ja ottaa arjen askareet hyötyliikunnan kannalta. Tässä tavoitteessa olen pysynyt hyvin. Ohjattuihin jumppiin en itseäni tällä hetkellä saa hilattua, joten työmatka- ja iltakävelyt ovat minun liikuntaani ja latautumisaikaani. Ja mikäs tuolla ulkona on liikkuessa, Suomen talven näyttäessä parastaan, vaikka välillä vähän lunta tupruttaakin. Ulkoilusta ja kävelystä saan lisävirtaa ja lumityöt korvaavat lihaskuntotreeniä.
 
 
 
Miten minusta tuntuu, että täällä blogin puolella olen viime aikoina aika paljon (ehkä jopa kyllästymiseen asti) kirjoittanut omasta kiireestäni.
Minun ei ole ollut tarkoitus missään vaiheessa valittaa siitä, mutta nyt minusta tuntuu, että siitä on tullut minulle jonkinlainen "kestoaihe".
Pitäisiköhän sille ruveta tekemään jotain?
 
 
Joten...
Taidanpa tästä siirtyä sohvalle ja aloittaa perjantai-illan viettoa.
Huomenna saa sentään nukkua tunnin pitempään kuin ns. normiaamuna.
Luksusta sekin.
 
;)
 
 
 
 
 
 


tiistai 15. tammikuuta 2019

Elämä on


Arki on lähtenyt sellaisella vauhdilla liikkeelle, että hädin tuskin itse pysyy mukana. Tällaisina hetkinä epäilen omaa ajanhallintataitojani, vaikka todellisuudessa tiedän, että se on ihan kunnossa. Nykyinen elämäntilanne sattuu nyt vain olemaan sen verran hektistä ja aikataulutettua, että virran mukana mennään...






Maanantaista on minulle tullut sellainen "lempparipäivä" (perjantain lisäksi), jolloin minulla on yleensä vähiten ohjelmaa. Usein se täyttyy työpäivän jälkeen kotitöistä, mutta ehdin minä joskus ihan löhöämään sohvalla ja katsomaan televisiota. Arkipäivistä tiistai, keskiviikko ja torstai menevät pääasiallisesti lapsen jääkiekkotreeneihin kuskaamisessa. Pojan harjoitukset kestävät, riippuen päivästä, kahdesta ja puolesta tunnista kolmeen tuntiin. Silloinkin yritän sen "luppoajan" tehdä jotain yleishyödyllistä: käydä kaupassa, kävelylenkillä, kirjastossa, äidin luona ja tietenkin yritän seurata myös pojan harjoituksia, edes vähän. Perjantai on se toinen luksuspäivä, jolloin ei ole mitään säännöllistä menoa. Ja viikonloput menevät enemmän tai vähemmän jääkiekon parissa.
Näin se vain meillä menee.




 
 

Töissä erityiskoulussa päivät soljuvat tilanteesta toiseen. Työpäivät vaihtelevat ja henkilökunnan äkilliset poissaolot aiheuttavat hieman ylimääräistä säätöä koulupäivän, koulun tai luokan sisällä, mutta sen kanssa on vuosien varrella oppinut elämään...ja ottamaan asiat asioina. Se perustyö lasten kanssa on kuitenkin ihan sitä parasta. Olen ollut kohta kasvatus -ja opetusalalla 30 vuotta ja uravalintaani en ole kyllä katunut kertaakaan. Iän karttumisen ja yhteiskunnan kasvavien vaatimusten myötä työ tuntuu toisinaan raskaalta, mutta hyvä työyhteisö auttaa kummasti jaksamaan.
 
 
 
 
 
 
 
Taidan olla niitä ihmisiä, joille kerääntyy (tai kerään) kalenteriin kaiken maailman menoja ja kissanristiäisiä. Olen ollut sellainen varmaan koko nuoruusikäni. Lapsen ja nuorena aikuisen harrastin ahkerasti tai olin muuten vain "ohjelmoitu". Vuosien aikana tapani elää ei ole oikeastaan muuttunut, vain sen sisältö on hieman vaihtunut. Uusin lisäys oli on ollut yritykseni luominen kolme vuotta sitten ja sen kehittäminen. Se tuntuu vievän joka vuosi enemmän aikaani, sillä asiakkuuksia on tullut mukavassa tahdissa lisää. Vielä pystyn suoriutumaan siitä hyvin oman työni ohella, mutta tosiasia on, että vuorokaudessa ei ole kuitenkaan lisää tunteja eikä viikossa päiviä.
 
 
Silloin kun elämä on kiireistä, yritän muistaa nauttia pienistä hetkistä. Viime perjantaina ostin itselleni kimpun näitä ihania tulppaaneja, arjen piristykseksi.
Keltainen väri on ehdottomasti minun voimavärini ja näistä tulppaaneista olen saanut nauttia jo monta päivää. Tämänkertaisen postauksen tarkoitusperä jää ehkä epäselväksi, mutta koin jonkin epämääräisen tarpeen tulla vain kirjoittamaan tekstiä...ehkä halusin jäsentää ajatuksiani
Nyt asiat on kirjoitettu, sen enempää tekstiä muokkaamatta tai sensuroimatta.
 
 
Ei siis mitään järisyttävää eikä taatusti mitään uuttakaan...;)
 
 

 
 Toivottelen näiden keltaisten tulppaanien myötä energistä viikon jatkoa!
 
 
 







perjantai 11. tammikuuta 2019

Tällä viikolla






… se arki ei olekaan tuntunut niin pahalta kuin ensin ajattelin.
 
… työpäivät ovat vähän venyneet, mutta loman jälkeen se ei ole haitannut.
 
… kalenteri on täyttynyt ihan kiitettävästi erilaisista menoista.
 
… olen nauttinut näistä ihanista talvisista keleistä.

 



… olen ehtinyt kävelemään vähemmän kuin alun perin suunnittelin.
 
… olen joutunut kokemaan äitinä pettymyksen ja harmituksen tunnetta omaan lapseen.

… olen ollut turhautunut hitaaseen tietokoneeseen.
 
… sain aloittaa yhden mukavan sisustussuunnitteluprojektin.
 
… mies varasi koko perheelle lomamatkan Turkkiin.







… olen ollut innostunut monesta asiasta.

… olen saanut kuunnella,  lohduttaa ja myötäelää.

… olen elänyt ihan tavallista elämänmakuista arkea.



Nyt kuitenkin ansaittuun viikonlopun viettoon!





 

keskiviikko 9. tammikuuta 2019

Parannusta (ulko)näköön


Se on kuulkaas vaan todettava, että iän myötä näkö on alkanut heikentyä siihen tahtiin, että optikolla on tullut nyt käytyä joka toinen vuosi. Näissä näköaisoissa huomaa se parannuksen vasta siinä vaiheessa, kun saa uudet prillit nenille...






Sain ensimmäiset kaksiteholasit viisikymppisenä ja edellisestä näöntarkastuksesta ehti kulmaan melkein kaksi vuotta.
Tässä ajassa sekä kauko- että lähinäössä oli tapahtunut muutoksia. Samalla reissulla tarkistettiin myös silmäpaineet.
Silmät todettiin terveiksi ja näön heikkenemisen lisäksi sain apua myös pitkään vaivanneisiin kuiviin silmiin.


 


 
 
 Koska olen saanut silmälasit vasta näin myöhemmällä iällä, niiden osto tuntuu edelleen mukavalta vaihtelulta.
Piilolasejakin kokeilin aikoinaan, mutta niiden kanssa en jaksa vaan pelata. Olen jo niin tottunut näihin, että ilman laseja meikäläinen näyttää vähän "kalpealta".
Tällä kertaa valitsin silmälaseihin muoviset ja hieman kirjavat kehykset. Ne ovat muodoltaan hieman erilaiset ja pienemmät kuin vanhat.
Sopivasti vaihtelua, mutta ei  kuitenkaan liikaa. Mustiakin kokeilin, mutta ne olivat minulle liian "kovat".







Vaikka minulla on joskus äärimmäisen vaikea tehdä valintoja ja päätöksiä, olen huomannut, että silmälasikehyksien kohdalla teen valinnat nopeasti.
Näin kävi viime kerralla ja myös nyt. Kokeilen useampia laseja, joista melko nopeasti valikoituu 2-3 vaihtoehtoa...ja se lopullinen valinta tapahtuu jo helposti.
Luotan tunteeseen (intuitio?) ja usein se ihan ensimmäinen kehys on osoittautunut myös lopulliseksi valinnaksi.

 
 
 

Nyt tuli sekä piristystä ulkonäköön että parannusta näkökykyyn.
Maailma näyttää taas hetken selkeämpänä ja kirkkaampana
 Mukava päivitys, jolla oli vaikutusta moneen asiaan..


 

P.S Tällä kertaa harvinaisempia postauskuvia. Koko rahan edestä mustavalkoisia Satu-selfieitä... :)

 
 

sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Loman loppuja...


Joululoma alkaa olla muisto vain ja se on tehnyt tehtävänsä. Loma on tuntunut ihan oikeasti pitkältä, vaikka sitä loppujen lopuksi oli vain rapiat kaksi viikkoa. Selitys tähän tunteeseen johtuu osittain siitä, että meikäläisen edellisestä yhtä pitkästä lomasta on aikaa vuoden verran ja sen jälkeen lomat (tai vapaat) ovat olleet lyhyinä pätkinä, siellä täällä.







Joululoma meni pääsääntöisesti kotinurkissa. Nautittiin joulusta ja kiireettömyydestä.
Sen verran on käyty muualla, että joulupäivänä vierailimme siskon luona Nakkilassa ja välipäivänä kävimme Turussa.  
Pojalla oli yksi koko päivän jääkiekkoturnaus, jossa mekin olimme kannustamassa (ja kuittaamassa turnausvoiton!). Samalla reissulla käytiin isännän kanssa Raision Myllyssä katsastamassa alennusmyyntien tarjontaa, joten tällä lomalla harrastettiin enemmänkin "maakuntamatkailua".
Tässä kohtaa tämä "kotiloma" tuntui enemmän kuin sopivalta ja olen todellakin nauttinut!
 







Loman aikana olen yrittänyt ulkoilla ja kävellä, sillä nyt siihen on ollut aikaa.
Perjantaina kävin työkaverin kanssa patikoimassa läheiselle laavulle. Kävelykilometrejä taisi kertyä sellaiset 10 km ja ulkoiltua 4 tunnin verran.
Mukaan olimme ottaneet vähän retkimuonaa (suklaata, keksiä, kahvia, glögiä, makkaraa...), jotka maistuivat erityisen hyvältä ulkoilmassa.
Metsäiselle kävelyosuudelle oli kertynyt sen verran lunta, että siellä tunsi ihan oikeasti tarpovansa ja tuli hiki.
Päiväretki oli oikein mukava loman lopetus-tapahtuma ja tätä patikointia yritetään tehdä työkaverin kanssa vähän useamminkin.
Oli se sen verran mukavaa touhua.
 
 


 
 

Koska lomalla on ollut aikaa, olen työstänyt myös toiminimeni asioita vähän eteenpäin.
Vireillä on muutamia mielenkiintoisia ja kivoja yhteistyökuvioita, mutta niistä ei ole vielä sen enempää kerrottavaa.
Muutenkin olen käyttänyt loma-aikaa hyödyksi, sillä normiarjessa ei yrityksen kehittämiseen oikein ole aikaa. Tosiasia, jonka kanssa minun on elettävä.
 Paljon olen pohtinut, ajatellut ja ideoinut ja sen pohjalta olen tehnyt eräänlaista 5-vuotis -suunnitelmaa.
Loman aikana olen luonut jonkinlaisia toimintastrategioita, joita vien nyt rauhallisesti eteenpäin.







Loman loppuessa olen lähes aina tunnetasolla jollain tavalla vähän ahdistunut.
Töihin palaan kuitenkin mielelläni ja arjen rutiinit ovat enemmän kuin tervetulleita.
Hitaat aamut siirtyvät viikonloppuihin ja kaiken maailman menot alkavat jälleen aikatauluttamaan arkea. 
Toisaalta se on ihan ok, mutta toisaalta se aiheuttaa myös stressiä - sekä hyvässä että pahassa.
 


Eilen joulukuusi ja -koristeet saivat lähteä. Joulusta jäi muistoksi enää muutama kukka-asetelma ja ihanasti kukkiva amaryllis.
Koska en ole voittanut lotossa enkä ole tekemässä suuria elämänmuutoksia (ainakaan vielä), tyydyn tähän ja otan arjesta ilon irti.
Jotta totuus ei unohtuisi, taidan seuraavaksi alkaa suunnitella tulevaa viikkoa ja oppitunteja.
Sen lisäksi ajattelin tänään vielä ulkoilla ja nauttia kiireettömästi sunnuntaista.
 
 
 
Tervetuloa loman jälkeinen arki!
Olen valmis...luulisin.
 
;)
 
 
 
 
 

torstai 3. tammikuuta 2019

Mitään en lupaa, mutta yritän...


En ole enää vuosiin tehnyt uuden vuoden lupauksia, mutta jotenkin sitä vuoden vaihtuessa miettii tulevaa. En edelleenkään lupaa mitään, mutta tähän kokosin pienen listan siitä, mitä tänä vuonna yritän tai mihin pyrin.







Tänä vuonna yritän kuunnella enemmän itseäni.
Olla armollisempi itselleni ja kuunnella sisintäni.
Unohtamatta kuitenkaan kaikkein läheisimpiä ihmisiä.

 





Tänä vuonna yritän löytää paremmin tasapainoa työn ja vapaa-ajan välillä.
Priorisoida asioita paremmin ja sanoa useammin "Ei nyt käy".
Yritän tehdä parhaani ja sen on riitettävä. Myös minulle.
 


 
 
 
 
Tänä vuonna yritän elää terveellisesti ja levätä riittävästi.
Yritän hillitä sokerin syöntiä, mutta silti herkutella.
Ottaa ilon hyötyliikunnasta ja kävellä paljon.
 



 
 
 
Tänä vuonna yritän unelmoida ja haaveilla entistäkin enemmän, sillä se kantaa minua eteenpäin.
Yritän olla vähemmän vaatimattomampi ja  enemmän rohkeampi, jotta uskaltaisin tarttua uusiin haasteisiin.
Yritän ajatella, että "minää osaan -  minä voin - minä pystyn". Olkoon tämä jonkinlainen mantrani.
 
 
 
 

Tämä lista olkoon minun  henkilökohtainen "aarrekarttani", joka toivottavasti muistuttaa minua tärkeistä asioista.
Olen nyt kirjannut ne tänne ja vuoden lopussa voin tehdä yhteenvetoa, miten tässä on oikein kävikään...
 

 
 Kaiken tämän "yrittämisen" keskellä pyrin nauttimaan elämästä ja elämään enemmän hetkessä.
Tässä ja nyt, mutta katseet suunnattuna eteenpäin!