sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

Vierailulla Lönnströmin kotimuseolla


Opettajan työssä pääsen välillä viemään oppilaita mielenkiintoisiin retkikohteisiin. Kuluneella viikolla vierailimme Rafael ja Teresia Lönnströmin kotimuseolla, täällä Raumalla. Kotimuseo sijaitsee n 150 metrin päässä kotitalostamme, mutta täällä olen vieraillut vain muutamia kertoja. Retkikohteena se on mielenkiintoinen, sillä koti on pyritty säilyttämään mahdollisimman autenttisessa muodossa.






 Alakerrassa on lukuisa huoneita, joissa on nähtävillä  Teresia Lönnströmin sisustustyyliä. 
Hänen intohimona on ollut kerätä taidetta ja sitä löytyykin jokaisesta huoneesta runsaasti.
Sisustuksesta löytyy paljon hienoja yksityiskohtia ja erityisesti taiteen suuri määrä saa ihastumaan.
 Vitriineissä ja sivupöydillä on pieniä taide- ja koriste-esineitä taidokkaasti aseteltuina. 
 
 
 



Sisustustyyli on melko runsasta, mutta kuitenkin arvokkaan tyylikästä.
Huoneissa kierrellessä yksityiskohtien määrä on huikeaa.
 
 

 
 



Vierailumme aikana saimme kuulla lyhyen historiikin talon ja sen asukkaiden historiasta.
 Teresia Lönnsröm piti mielellään juhlia ja iso ruokasali tarjosi hyvät puitteet niiden järjestämiseen.







Kotimuseosta löytyy monenlaista sisutuksen tyylisuuntaa.
Alakerrassa on hieman hienostuneempaa, yläkerran aulatilassa ja makuuhuoneessa on hieman maltillisempaa.










Yläkerrassa on tunnelmallinen makuuhuone, jossa Teresian vankkumaton tyylitaju jatkuu
 
 
 
 
 
 
 
Jos on kiinnostunut elämänkerrallisista asioista, on tämä Lönnströmin kotimuseo erinomainen vierailukohde.
Täällä voi aistia menneiden aikojen tunnelmaa, ripauksen varakkaan parsikunnan elämää, jossa Teresia eli vielä pitkään leskenä.
Tällaiselle sisustusnälkäiselle miljöö tarjoaa myös erinomaisen katsauksen tyylihistoriaan.
 
 
 
Oli hieno huomata, miten pienet oppilaamme vaikuttuivat hienosta ympäristöstä. He jaksoivat kuunnella opasta ja esittää myös hyviä kysymyksiä. Yläkerran mustavalkoinen televisio ja 70-luvun lankapuhelin herättivät heissä kummastusta. Erityisesti talossa oleva "sisäkön kutsukello" ja portaikossa esillä oleva aserivistö jäivät monen oppilaan mieleen. Tällä museokäynnillä saimme kokea myös palan oman paikkakuntamme historiaa. Uudemmassa siivessä pääsimme vielä tekemään aiheeseen liittyvän väritystehtävän ja kokeilemaan virtuaalilaseja. Totesimme kaikki, että vierailukohde sopii ehdottomasti kaikille, "vauvasta vaariin" ja suosittelen sitä vierailukohteeksi sekä turisteille että  meille raumalaisille.
 
 
 
 

sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Kirjahylly vanhoista puulaatikoista


Viime aikoina en ole kovinkaan paljon ehtinyt sisustamaan, mutta nyt ajattelin jakaa teidän kanssanne kivan sisutusvinkin tai oikeastaan DIY-jutun. Toteutin  tämän kirjahyllyn yhdessä stailauskohteessa ja lopputulos oli mielestäni kiva.





 
Olin jonkin aikaa sitten ostanut kolme vanhaa omenalaatikkoa työkaveriltani.
Alkuperäisenä tarkoituksena oli, että kiinnittäisin ne jossain vaiheessa seinähyllyksi meillä kotona.
Seinälle nämä eivät ole vielä ehtineet, mutta sain ajatuksen käyttää niitä eräässä stailauskohteessa.
Pinosin laatikot vain päällekkäin, jonka jälkeen somistin sen kirjahyllyksi. Tosi helppo juttu toteuttaa.
 
 
 




Koska asuntojen stailauksissa huonekalujen tulee olla suhteellisen kevyitä, oli tämä kolmen laatikon kirjahylly oivallinen ratkaisu. Laatikoiden kantaminen ei ollut raskasta ja  niiden kokoaminen tapahtui nopeasti. Kaiken lisäksi lopputulos on vielä hieman persoonallinen, ei ihan designia... eikä tusinatavaraa.
 
 
 
 
 
 
 
 
Vanhoja puulaatikoita voi joku onnekas löytää vielä kirpputoreilta tai sitten voi tuunata uusia laatikoita esim. kalkkimaalilla maalaten.
Laatikoita en kiinnittänyt mitenkään toisiinsa, mutta jos tällaisen toteuttaisi kotona, tulisi osat kiinnittää toisiinsa ja varmuuden vuoksi vielä seinäänkin.
Vaikka meillä kotona sisustustyyli on hieman toisenlainen, minua kiehtoo tällaisten vanhojen tavaroiden yhdistäminen muuhun sisustukseen.
Tietynlainen rouheus ja kerroksellisuus tekee sisustuksesta omaperäisen ja yllättävän.
Puulaatikkoviritelmäni todistaa, että tavaroille voi keksiä uusia käyttötarkoituksia...
 
 
 
ja lopputulos voi yllättää positiivisesti.
 
 
 
 
 
 
 

lauantai 9. maaliskuuta 2019

Tässä elämän vaiheessa


Tässä päivät ja elämä soljuu vauhdikkaasti eteenpäin. Jostain syystä olen viime aikoina olen miettinyt paljon ikääntymistä ja yleensäkin ihmisen elämän vaiheita. En ole oikeastaan koskaan "kärsinyt" mitään ikäkriisiä, mutta nyt ehkä tunnistan miettiväni ikääntymistä hieman eri tavalla kuin ennen.






 
Luin mielenkiintoisen artikkelin siitä, miten ihmisellä on työelämässä eri vuosikymmeninä erilaisia vahvuuksia ja tunnistin itseni sieltä viiskymppisten joukosta, jolloin alkaa tuntea fysiologisia muutoksia. Nukkumiskykyni on muuttunut ja uusien asioiden oppiminen on hidastunut ja vaikeutunut.  En ole enää innokas kaikelle uudelle niin kuin nuorempana, vaan suhtaudun työntekoon "tasaisemmin", elämän tuomalla kokemuksella. Edelleen olen sitoutunut työhöni ja teen sitä koko sydämelläni, mutta mukaan on tullut myös aimo annos maltillisuutta...ja ehkä jopa realismia. Tulevat muutokset työssäni koulumaailmassa uusine opetussuunnitelmineen eivät saa minua vastustamaan muutosta, mutta en ole myöskään siellä innokkaimpien joukossa. Suotakoon se nuoremmille työkavereilleni, jotka pystyvät oppimaan ja omaksumaan asioita nopeammin ja keneltä löytyy myös enemmän virtaa ja jaksamista.
 
 
 
 
 
 



Eläkeikä häämöttää jossain tulevaisuudessa ja työelämässä tulisi pystyä jaksaa olemaan vielä ainakin 15 vuotta.
Siihen liittyvät asiat pyörivät päässäni ehkä kaikkein eniten. Mitä ja miten  haluan tehdä työtä, tai mikä elämässä ylipäätään on tärkeintä?
Terveys, hyvä parisuhde ja yleensäkin suhteellisen tasapainoinen elämä ovat tietenkin se "pääprioriteetti", mutta työn tärkeyttä ja sen mielekkyyttä pohdiskelen paljonkin, onhan se iso osa tämän hetkistä elämää ja omaa hyvinvointia. Huomaan väsyväni nopeammin ja aina viikonloppu ei meinaa riittää palautumiseen.
Koska en ole enää nuori, en tee työtä samalla tavalla kuin ennen. Tämän lisäksi maailma muuttuu...ja minä sen mukana.
 
 
 
 




Olen saanut lapsen piirun alle nelikymppisenä ja tällä hetkellä meillä eletään mielenkiintoista murrosikäisen lapsen ja kahden menopaussia elävien ihmisten arkea. Välillä kuohuu ja tunteet ovat pinnassa. Yritän ymmärtää sekä murrosikäisen että omia mielialanvaihteluja vaihtelevalla menestyksellä. Valittelin täällä blogissani alku vuodesta yöheräämisistäni, mutta syyksi olen löytänyt juurikin vaihdevuodet. Jotenkin sen asian toteaminen tuntui vapauttavalta. En ole enää nuori ja kehossa tapahtuvat asiat alkavat muistuttaa ikääntymiseen liittyvistä asioista. Näin luonto on päättänyt -  ja hyväksyn asian mukisematta.
 
 
 
Yritän kuitenkin joka päivä oppia jotain uutta ja säilyttää uteliaisuuteni...
 
 
 
Näillä ajatuksilla toivottelen kaikille mukavaa viikonloppua!
 
 
 
 
 
 

sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Pientä kevään ryhtiliikettä


Tämän vuoden alussa kirjoitin blogissani jonkinlaisia henkilökohtaisia tavoitteita tälle vuodelle. Ne eivät olleet mitenkään järisyttäviä, suuria mullistuksia, vaan enemmänkin elämän sisältöön vaikuttavia, ajanhallintaan ja elämän laatuun, liittyviä juttuja.






Oli oikeastaan hyvä, että kirjasin ne ylös, sillä aika ajoin olen käynyt muistuttamassa itseäni niistä.
 Nyt kun alkoi maaliskuu, huomaan, että olen pysynyt melko hyvin tavoitteisani ja suunta näyttää oikeanlaiselta.
Liikunta on pysynyt päivittäisessä kuviossa mukana. Työmatkat sujuvat pääsääntöisesti kävellen.
Tämän lisäksi olen aloittanut lapseni kanssa pienen lihaskuntoilun, jossa harjoittelemme muutamia lihasryhmiä.
Alakerrassa meillä on huone, jossa jumppaamme ja tsemppaamme toisiamme muutaman kerran viikossa...
ja yhdessä se on  paljon mukavampaakin.


 

 
 

Hiihtoloman jälkeen päätin myös vähentää sokerin syöntiä (jälleen kerran).
Edellisen kerran pystyin olemaan "karkkilakossa" puolitoista vuotta, mutta oikeastaan viime kesänä makeanhimoni ryöpsähti jälleen.
Sokerin vähentäminen ei tarkoita totaalikieltäytymistä, mutta selvää vähentämistä. Yhtään karkkia en ole syönyt, mutta yhden leivoksen ja pullan olen nauttinut.
Tässä makeisremontissa olen vähentänyt myös sipisen syöntiä, sillä sitäkin lajia on tullut syötyä ihan liikaa.
Herkutella saan edelleenkin, mutta kohtuudella.








Viimeisin ryhtiliikkeeni olen tehnyt ajankäytössä. Perjantain olen pyhittänyt "tietokoneettomaksi päiväksi".
Tämä tarkoittaa sitä, että kun perjantaina lähden töistä ja suljen tietokoneen, en aukaise sitä myöskään kotona.
Tietokoneella tulee helposti tehtyä töitä tai muuten vaan eksyttyä internetin ihmeellisen maailmaan. Huomaamatta sen ääressä menee tunti jos toinenkin.
Olen todennut sen muutenkin melkoiseksi "aikasyöpöksi", joten myös muina päivinä pyrin sulkemaan tietokoneen viimeistään klo 19.00.
Sen jälkeen pyhitän aikaa itselleni ja perheelleni. Loppujen lopuksi aika pieni asia, jolla on ollut ajankäytöllisesti suuri merkitys.
 


 
Elämäntapamuutokset eivät meikäläisen kohdalla tapahdu yhdellä rysäyksellä vaan hitaasti. Näillä pienillä ryhtiliikkeillä pyrin terveellisempään elämään ja parempaan elämänlaatuun. Tällä hetkellä työ(t) vie ajastani liian iso osan, mutta sillekin on tehtävissä jotain. Kaiken tämän kirjoittamani ohella työstän koko ajan ajatuksissani tulevaisuuttani, lähinnä töiden osalta. Olen asettanut itselleni jonkinlaisia askelmerkkejä tai välietappeja, joita kohti menen. Katse suunnattuna eteenpäin - hitaasti, mutta varmasti.
 
 
 
Sillä tosiasia on, että jos haluaa elämäänsä muutosta, täytyy se lähteä omasta itsestä.
Niin yksinkertaista se vain on.
 
 





keskiviikko 27. helmikuuta 2019

Kohinalla kohti kevättä


Niin se vain on todettava, että kevät on täällä ihan pian. Helmikuu on vaihtumassa maaliskuuksi ja kalenteri alkaa täyttyä erinäisistä menoista ja tapahtumista. Valon lisääntyessä huomaan, että energiataso alkaa lisääntyä... ja hyvä niin.







Töissä uuden koulun suunnittelu ja henkilökunnan "sisäänajo" alkaa näkyä. Kalenteriin on merkattuna päiviä, jolloin lähdemme tutustumaan samankaltaisiin kouluihin, joissa toteutetaan opetusta avoimessa oppimisympäristössä, uuden opetussuunnitelman mukaisesti. Kuukauden sisällä vierailemme kahdella koululla (Porissa ja Turussa) ja sen lisäksi meillä on yksi koulutusiltapäivä uuden koulun henkilökunnalle, joten tiedossa on pitempiä (ja taatusti mielenkiintoisia) koulutuspäiviä.
 
 
 

 
 

Kotona kevään tulo ei näy vielä mitenkään. Koti kaipaisi kunnollista kevätsiivousta, mutta ainakin toistaiseksi se inspiraatio ja aika puuttuu.
Maaliskuun (ja vähän huhtikuukin) viikonloput menevät vielä tiiviisti pojan jääkiekkoharrastuksen parissa, joten perusteellisempi kevätsiivous saa vielä odottaa.
Jotain pientä piristystä kuitenkin kaipaisin.
 
 
 
 
 

Piristyksestä puheen ollen, sillä tällä viikolla saatiin ystäväni kanssa lyötyä lukkoon mukava naisten virkistyspäivä Turkuun. Lähdemme toukokuussa kolmen naisen porukassa shoppailemaan, syömään ja hakemaan kulttuurielämystä. Samalle kuulle on alustavasti sovittu muutakin hupailua, sillä työporukka on järjestämässä jäähyväisristeilyä lopetettavalle koulullemme ja sen henkilökunnalle. Kaiken tämän lisäksi meidän perhe on lähtee toukokuun lopulla lomareissulle Turkkiin, joten yhdessä kuukaudessa taitaa olla tapahtumia enemmän kuin minulla oli viime vuonna yhteensä.
 
 
 
 
 
 




Tänään kävellessäni töistä kotiin pysähdyin ottamaan tämän postauksen kuvia. Niistä huomaa hyvin, miten kevät tekee tuloaan.
Läheinen joki on reunojaan myöten täynnä lumien sulamisvesiä, linnut laulelevat ja sorsat näyttävät hakevan jo omaa puolisoaan.
Vaikka säätiedotus ennustaa jälleen kylmenevää säätä, on ilmiselvää, että talven selkä on taittunut.
Luonnossa kaikki näyttää vielä pysähtyneeltä, vaikka todellisuudessa siellä käy jo kova kuhina.
 
 
 
 Oikein energistä loppu viikkoa teille kaikille!
 
 
 




sunnuntai 24. helmikuuta 2019

"Liikuttava loma" Vuokatissa


Viime vuotiseen tapaan suuntasimme tänä vuonna Vuokattiin hiihtoloman viettoon. Kohde todettiin sen verran monipuoliseksi paikaksi, että lomakohteen valinta oli helppoa. Vuokatti tarjoaa perheille hyvän mahdollisuuden harrastaa liikuntaa monipuolisesti, sillä tekemistä löytyy varmasti.







Meille ykkösasia oli tietenkin laskettelu ja Vuokatin rinteet tarjoavat ihan sopivasti haastetta vähän jokaiselle taitotasolle.
 Ostimme hissiliput koko loman ajaksi ja vain viimeisenä päivänä emme jaksaneet enää lähteä laskettelemaan.
Kelit vaihtelivat tällä kertaa todella paljon; aluksi oli tuulista, sitten suhteellisen lämmintä, mutta suttuista keliä.
Torstaina saatiin lasketella kirpakassa pakkaskelissä ja viikkoon mahtui yksi lumimyräkkäpäiväkin.






 
Viime vuotiseen tapaan päivän ohjelma toistui samanlaisena lähes joka päivä.
Aamulla herätys 7.30-8.00 välillä, aamupala mökillä ja sitten laskettelemaan. Taukoja pidettiin silloin kuin siltä tuntui.
Mökille tulimme iltapäivällä laittamaan "kunnon ruokaa" ja illaksi lähdimme vielä tekemään jotain muuta mukavaa aktiviteettia: pulkkailua, keilailua, kylpylää. Perjantai taisi olla ainut poikkeus, kun pojat (ja minä) halusimme mennä heti aamulla SuperParkkiin ja siellä päivä venyi niin pitkäksi, ettei meistä ollut enää rinteeseen lähtijöiksi.
 
 
 
 
 




Kohteena Vuokatti on hyvä talvilomakohde, sillä laskettelun lisäksi siellä riittää paljon muutakin aktiviteettia.
Vuokatissa on ymmärtääkseni myös hyvä latuverkosto murtomaahiihtäjille, mutta meidän porukasta vain isäntä kävi muutaman kerran kokeilemassa lajia.
Meillä muilla "murtsikat" pysyivät tiukasti auton katon suksiboksissa, vaikka läheinen Nuasjärvi olisi tarjonnut loistavat hiihtomahdollisuudet.








Meille Vuokatti on myös matkustamisen (autoilun) suhteen ollut hyvä kohde, sillä täältä Länsi-Suomesta matkaan saa kulumaan aikaa n. 8 tuntia, riippuen kuinka monen pysähdystaktiikalla mennään. Matkanteko on istuinlihaksille siedettävä ja tähän aikaa vuodesta se sujuu vielä valoisan ajan aikana. Mökkivarauksien suhteen kannattaa näin sesonkiaikaan olla hyvissä ajoin liikkeellä, sillä meilläkin kohtuuhintaista majoitustarjontaa oli enää vähän tarjolla.
Saimme kuitenkin ihan oivallisen mökin suhteellisen lähellä rinnettä, jossa viihdyimme loman ajan erinomaisen hyvin.




Lomaviikko meni oikein mukavasti (ja nopeasti) Vuokatin maisemissa ja edelleen voin suositella kohdetta lämpimästi. Loma tuntui todellakin lomalta eikä työasiat pahemmin pyörineet ajatuksissa. Minulla oli reissussa mukana tietokone, mutta aukaisin sen vain kerran koko loman aikana. Tarkoituksena oli tehdä jonkinlaista blogipäivitystä paikan päällä, mutta päätin olla myös "blogilomalla". Tällaisen aktiiviloman ja totaalinollauksen jälkeen arkirytmiin palautuminen voi tuntua hieman takkuiselta, mutta eiköhän siitä selviä. Lomasta on jäljellä enää mukavat muistot kuvina...ja iso pyykkikasa pesuhuoneen lattialla. Paluu arkeen voi alkaa!





keskiviikko 13. helmikuuta 2019

Jonkin sortin "ekoteko"


Tämän vuoden tavoitteena on ollut lisätä liikuntaa. Koska säännölliset ryhmäliikuntatapahtumat on tällä hetkellä laskettu pois, olen pyrkinyt lisäämään hyötyliikuntaa ihan tavallisessa arjessa. Meikäläisen kohdalla se tarkoittaa yksinkertaisesti kävelyn lisäämistä eikä mitään muuta.







Olen jo pitemmän aikaa onnistunut jättämään auton kotiin useamman kerran viikossa ja tehnyt työmatkani kävellen. Koska työpaikka on vain 1,5 km:n päässä, ei ole ollut edes tarkoituksenmukaista hurauttaa autolla töihin, koska matka taittuu kävellenkin n. 15 minuutissa. Kävelyyn menee tietenkin hieman enemmän aikaa, mutta tämän olen pysynyt ottamaan huomioon aikatauluissa aika hyvin. Kieltämättä totaalikävelyyn en ole pystynyt, mutta työmatkakävelyä olen pystynyt lisäämään reilusti.


 





Liikunnan lisäksi tuntuu, että olen muutenkin vähentämässä turhaa autoilua. Meillä välimatkat kaupungin sisällä ovat melko lyhyet, joten kävellen pääsee melko hyvin joka paikkaa, kunhan vain on riittävästi aikaa. Samalla tuntee tekevänä jonkinlaista ilmastotekoa, kun ei talvipakkasilla käynnistä autoa pienten reissujen takia lainkaan, säästän luontoa ja tietenkin myös rahaa. Tällä hetkellä kävelen viikon aikana useammin kuin käytän autoa. Tämä henkilökohtainen ekotekoni ei ole suuren suuri, mutta minulle merkittävä, sillä saan tästä päätöksestäni kuitenkin sen liikunnallisen hyödyn. Siksi aion jatkaa itseni kävelyttämistä jatkossakin.
 
 
 
 
 
 
 
Kävellessä minulla on aikaa hengähtää ja joskus jopa pysähtyä ottamaan valokuvia.
Viimeaikaiset luontokuvat ovat kaikki työmatkani varrelta ja niistä kuvista huomaa hyvin, miten kelit ovat vaihdelleet.
Tämän postauksen kuvat ovat viime viikon alusta ja nyt lumimassat ovat sateiden myötä huvenneet merkittävästi.
 
 
Kevät taitaa sittenkin tehdä tuloaan...
 
 
 

sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Kerran elämässä


Työssäni erityisopettajana minulla on edessä mielenkiintoiset ajat. Kesän jälkeen koulumme yhdistyy  muutaman muun pikku koulun kanssa yhdeksi uudeksi isoksi peruskouluksi, Pohjoiskehän kouluksi. Se, että saa olla mukana opettajana suunnittelemassa koulun toimintoja on jo sinällään uutta, mutta myöskin se, että oppimisympäristö on tarkoitus muovata uuden opetussuunnitelman mukaiseksi, on jotain ainutlaatuista meikäläisen työhistoriassa...








Vaikka koulu tulee olemaan oppilasmäärältään iso, yli 500 oppilaan koulu, koulurakennus tullaan jakamaan pienempiin "soluihin" luokka-asteittain. Lisäksi koulussamme tulee olemaan myös esiopetusryhmiä ja iltapäivähoitopaikka 1-2 luokkalaisille. Luokat suunnitellaan niin, että ne mahdollistavat ja tukevat oppilaan oppimista. Niitä ei tulla kalustamaan perinteisesti täyteen pulpeteilla, vaan oppilailla on mahdollisuus valita oppimispaikkansa hänelle parhaimmalla katsomallaan tavalla, vaikka lattialla istuen. Pari viikkoa sitten sain olla mukana  info-tilaisuudessa, jossa käytiin läpi mahdollisia kalustevaihtoehtoja ja niiden mukaan muovautuvia oppimisympäristöjä. Vähitellen asiat alkavat toden teolla konkretisoitumaan ja kohta tehdään jo kalustetilauksia. 









Koulu tullaan toteuttamaan ns. avoimena oppimisympäristönä. Koulumme on suunniteltu niin, että kaikilla on ns. kotiluokat, mutta yhteisopettajauuden (tai pariopettajuuden) myötä opetusryhmät saattavat vaihdella tekemisestä ja lapsista riippuen. Koko koulu on fyysisesti käytettävissä oppilaiden oppimiseen. Meillä on aulatiloja ja "toreja", joihin oppilas voi mennä opiskelemaan tai esim. tekemään ryhmätöitä. Luokkahuoneiden välissä on ovet, jolloin opetusryhmiä voi tarpeen mukaan luontevasti yhdistellä. Uusi opetussuunnitelma mahdollistaa opettajalle käsitellä laajempia oppimiskokonaisuuksia ja käyttää toiminnallista (=tekemällä) oppimista. Ajattelumallina perinteiselle opettajalle ehkä aluksi haastava ja työläs, mutta myöskin mielenkiintoinen. 




 
 
 
Siirtyminen uuteen kouluun vaatii paljon työtä, ihan jo ajatuksen tasolla. Koko henkilökunta tulee muodostumaan sellaisista kouluista, joissa on ollut pieni työyhteisö. Yhtäkkiä meidän pitää sopeutua paljon isompaan kokonaisuuteen ja tämän kaiken lisäksi vielä uuteen tapaan tehdä työtä yhteisopettajuuden ja avoimen oppimisympäristön kanssa. Muutos on aiheuttanut tietenkin paljon keskustelua ja vastusteluakin, sillä jokainen meistä lähtee omasta "lintukodosta" melko isoihin ammatillisiin haasteisiin. Kukaan meistä ei tiedä, miten käytänteet alkavat sujumaan ja kuinka uudistushaluisia me loppujen lopuksi olemme. Yhdessä olemme kuitenkin luomassa jotain uutta ja jokainen meistä on omalta osaltaan vastuussa, miten homma lähtee toimimaan.




Kieltämättä meikäläiselläkin tunnetilat vaihtelevat, välillä olen todella innoissani ja välillä taas epäilevän varovainen. Haasteita tulee olemaan varmasti, enkä suinkaan pelkää niitä. On hieno olla mukana sellaisessa prosessissa, mihin joku ei pääse koskaan ja todennäköisesti minäkin vain yhden kerran opettajaurallani ja elämässäni. Tiedossa on  melko työläs kevät ja kesä, sillä prosessiin liittyy paljon suunnittelupalavereita ja yhteistyökoulutusta. Siitä huolimatta odotan elokuutta ja uuden lukuvuoden alkamista mielenkiinnolla ja ennen kaikkea uteliaana...














keskiviikko 6. helmikuuta 2019

Kaikki on suhteellista


Viime viikonloppuna minulla oli mahdollisuus pitkästä aikaa tavata hyvää ystävääni. Teimme treffit pieneen kahvillaan ja saimme istua nenätysten useamman tunnin pohtien elämää ja "syntyjä syviä". Siinä kaiken muun höpinän keskellä ystäväni yllätti minut aivan ihanalla valmistumislahjalla...

 

 
 
 
 
Sain häneltä Artekin metallisen suhdeviivaimen sisustussuunnitelmien apuvälineeksi.
Hankin yhden isomman ja muovisen suhdeviivaimen aikoinani opiskellessani Sisustusakatemian kurssilla ja sille on kieltämättä ollut paljon käyttö, varsinkin kun pidän käsin piirtämisestä...ja muutenkin. Tämä lahjamallini on kooltaan pienempi ja näppärämpi. Metallisena versiona ehdottomasti tyylikkäämpi ja Artekin nimi tekee siitä just minulle sopivan. Kyllä ystäväni tietää tyylini!






Huomasin, että tähän suhdeviivaimeen kiteytyy hienosti yksi elämän tosiasioista, sillä loppujenlopuksi kaikki on vain suhteellista. Riippuen asiasta tai katsojan näkövinkkelistä. Seuraavan kerran, kun huomaan pähkäileväni jotain asiaa tai ongelmaa, täytynee muistaa suhteuttaa asia johonkin (isompaan tai pienempään) kokonaisuuteen ja ehkä sen jälkeen se näyttävätkin jo toisenlaiselta. Pieni katsontakannan vaihto saattaakin kääntää asian mittasuhteet ihan toisenlaisiksi.

 
 
 




Valmistumislahja on minulle tärkeä työväline. En tiedä, oliko ystäväni miettinyt lahjan monimerkityksellisyyttä, mutta tästä lähtien se toimii minulla myös muistutuksena sekä elämänohjeena asioiden suhteellisuudesta ja elämään suhtautumisena. Jos vaikka opettelisi, yrittäisi ja muistaisi laittaa asiat joskus tärkeysjärjestykseen... ja ennen kaikkea oikeisiin mittasuhteisiin. Ehkä oppisin ottamaan rennommin, olemaan hötkyilemättä ja murehtimatta, ottamaan asiat asioina ja nauttimaan elämästä vieläkin enemmän!
 
 
 
 "Suhteellisen" mukavaa keskiviikkoa kaikille! :D
 
 
 




lauantai 2. helmikuuta 2019

Takana tahmea viikko


Kulunut viikko on tuntunut jostain syystä tahmealta. Päivät ovat sujuneet kuin hidastetusta filmistä. Yleensä se peruspositiivinen-minä on ollut vain häivähdys itsestä. Olen tuntenut oloni väsyneeksi, enkä työpäivän jälkeen ole jaksanut oikein tehdä mitään.







Minulla on ollut jo jonkin aikaa sellainen jakso, että yöuneni ovat olleet katkonaisia.
En ole koskaan ollut erityisen hyvä nukkuja, etenkään lapsen syntymän jälkeen, mutta tällä hetkellä herään säännöllisesti 1-2 kertaa yössä.
Menen säännöllisesti nukkumaan n. klo 22.00 aikoihin ja nukahdan vielä aika nopeasti. Ensimmäisen kerran herään klo 3.00, seuraavan kerran saatan herätä 4 tai 5 aikaan. Aamuyöstä saan kyllä unesta uudestaan kiinni, mutta klo 5.00 aikoihin en meinaa saada enää nukuttua. Aamuisin en kutenkaan tunne itseäni mitenkään erityisemmin väsyneeksi, mutta kyllähän nämä yöheräämiset tuntuvat yleisessä olotilassa. Väkisinkin tulee "tunnetakaumia" katkonaisista yöunista sieltä vauvavuosilta, tosin nyt on meikäläisellä vuosia hieman enemmän mittarissa.


 




Luin jostain, että jos herää säännöllisesti klo 3-4 aikoihin yöllä, voi se olla merkkinä stressistä. Nyt olenkin pohtinut, voiko tämä katkonaisuus liittyä stressiin tai johonkin ylivirittyneeseen tilaan...tai kenties jopa vaihdevuosiin. Jollain tasolla tunnistan, että viime vuoden "opiskelupaine" on jäänyt päälle. Minun on ehkä vaikea rentoutua ja ottaa sitä omaa aikaa, kun on niin paljon kaikkea muuta. Tällä viikolla junailin tarkoituksella muutaman menon pois omasta almanakastani ja tätä karsimista aion tehdä jatkossakin. Yritän enemmän kuunnella itseäni ja tunnistaa sen hetkiset voimavarani. Yritän olla tuntematta syyllisyyttä siitä, että en ehdi tekemään kaikkea. Teen sen minkä pystyn ja mikä on tarkoituksenmukaista. Sen on vain riitettävä.


 
 

 

Koska elämäntyylini on jokseenkin hektinen, olen viime aikoina pyrkinyt tekemään siihen tietoisesti muutoksia. I
ltaisin pyrin irrottautumaan kaikista työasioista ja olenkin ottanut tavaksi laittaa tietokoneen kiinni viimeistään kello 19.00.
Perjantaina en ollut kotona tietokoneen ääressä ollenkaan. Löhöilin sohvalla, katsoin televisiota ja olin tekemättä mitään.
  Minulle nämä "löhöilyillat" ovat harvinaisia ja tiedän, että näitä voisi olla enemmänkin, tuntematta huonoa omaatuntoa.
Lapsen harrastuksiin lähden mielelläni, sillä silloin joudun irrottautumaan kaikista töistäni, niin koti- kuin palkkatyöstäkin.
 Liikuntaa (kävelyä) ja ulkoilua olen pyrkinyt lisäämään arkeen niin paljon kuin mahdollista, oman aikatauluni puitteissa.
Työmatkat teen nykyisin kävellen, jos vain suinkin mahdollista ja auto on ihan kiitettävästi jäänyt aamulla autokatokseen.

 






Kärvistelyni tahmean viikon kanssa aiheuttaa myös syvällistä pohdiskelua eikä kiireinen työ ja siellä riittämättömyyden tunne tee oloa ainakaan helpommaksi. Meillä on töissä paljon pitkiä poissaoloja ja se tietenkin kuormittaa sekä fyysisesti että henkisesti. Viikolla ilmestynyt Yhteishyvä-lehti käsitteli myös tätä kiireen tunneta ja huomaan, että minulla on suuri tarve hakea tietoa aiheesta ja yrittää ymmärtää olotilaani.  Olen tällä viikolla ollut kotonakin se hieman hiljaisempi ja vaisumpi Satu, sillä yritän tehdä jonkinlaista itsetutkiskelua sieluni sopukoihin ja  kanavoida ajatuksiani. Yritän olla purkamatta olotilaani muihin, mutta valitettavasti hieman vaihtelevalla menestyksellä.




Onko kyseessä hetkellinen tilanne, vaihdevuosiin liittyvä olotila vai jotain muuta mullistavaa, en osaa vielä sanoa...vai onko tämä monen asian summa.
Aika näyttää (ja toivo elää). Jos vaikka ensi viikko olisi vähän vähemmän tahmea...








keskiviikko 30. tammikuuta 2019

Kiva "porkkana"


Opiskelu on nykyisin helpompaa myös aikuisiällä. Erilaiset tukimuodot ja monimuotoiset opiskelumahdollisuudet saattavat alentaa kynnystä lähteä opiskelemaan...







Kun viime keväänä, melkein tasan vuosi sitten, jäin opintovapaalle, hain aikuiskoulutustukea, joka on ansiosidonnaista opintorahaa.
Meikäläinen täytti aikuiskoulutustuen  kriteerit ja mahdollisti myös täysipäiväisen opiskelun muutamaksi kuukaudeksi
Monimuotoinen opiskelu mahdollisti artesaaniopintojeni suorittamisen osittain päivätyöni ohella, vaikkei se ihan helppoa ollutkaan.
Sain kuin sainkin opintoni tehtyä yhden vuoden aikana ja tällä viikolla uurastukseni "palkittiin" vielä ammattitutkintostipendillä.
 

 
 




Olin jo edellisellä viikolla saanut tiedon, että minulle oli myönnetty tutkintostipendi.
Se ei suinkaan tule automaattisesti, vaan se pitää erikseen hakea ja tietenkin todistaa, että on tutkinnon suorittanut.
Stipendin suuruus vaihtelee ilmeisesti tutkintoalasta, mutta meikäläinen sai sen täysimääräisenä eli 400 euroa mätkähti maanantaina tililleni.
Tämän tutkintostipendin tarkoitus on olla houkuttimena opiskelun viemisenä loppuun asti ja saada tutkinto valmiiksi.
Mielenkiintoinen "rahasto" tänä päivänä, mutta tässä kohtaa meikäläinen on kiitollinen samastaan "valmistumislahjasta"...







Palkintona tästä kaikesta opiskelusta. olen päättänyt hankkia jotain ikimuistoista, todennäköisesti jotain sisustukseen liittyvää.
Kun täytin 45- ja 50-vuotta, ostin Aallon jakkaroita ja  Mademoiselle-tuolin (tosin käytettynä).
Nyt minulla on pienoinen positiivinen ongelma, mitä tällä 400 eurolla hankin.
Kierros sisustuskaupoissa taitaa olla paikallaan.



Tässä kohtaa voin todeta, että on se vaan hienoa, että meillä Suomessa on mahdollisuus kouluttautua eri väyliä pitkin.
Erilaiset tutkintojärjestelmät ja tukimuodot mahdollistavat aikuisopiskelun myöhemmälläkin iällä... ja pääsyä kohti unelma-ammattia.
Opiskelu antaa pienen hengähdystauon työelämästä ja muutenkin toisenlaista sisältöä elämään.
Vaikka vuosi oli myös rankka, oli se myös palkitsevaa. Sainhan minä uuden ammatin.


Tällä kokemuksella en voi muuta kuin suositella!






 


sunnuntai 27. tammikuuta 2019

"Suutarin lapsella ei ole kenkiä"


Otsikon sanonta pitää niin paikkansa. Minä, entinen sisustusintoilija ja järjestyksen vaihtaja, en ole enää pitkään aikaan sisustellut omaa kotia mitenkään erityisemmin. Vuodenaikojen vaihtelut näkyvät hieman sisustuksessa, mutta mitään massiivista muutosta ei kesän sohvan ja lipaston oston jälkeen ole tapahtunut.







Muistan vielä ajan, ennen sisustussuunnittelijaksi ryhtymistä, kun huonekalut vaihtoivat paikkaa ja kodissa oli menossa lähes koko ajan jonkinlaista muutosta. Se, että nyt on vähän seesteisempää, voi selittyä monellakin syyllä, mutta päällimmäisenä taitaa olla se, että kun sisustamista tekee jo (sivu)työkseen, ei sitä jaksa enää kotona kauheasti tehdä. Kotona toiminnot ovat ihan ok, tosin suurin muutospaine on meidän keittiössä. Sen kanssa pystyy kuitenkin elämään, eikä sen suuruinen remontti oikein jaksa innostaa tällä hetkellä.
 
 
 
 
 

 
 

Sen sijaan suunnittelen oikein mielelläni toisten ihmisten koteja. Viikonloppuna sain tehtyä kahden eri asiakkaan sisustusneuvonnat. Toinen asiakkaistani on muuttamassa pienempään asuntoon ja toisella asiakkaalla keittiöremontti laajeni vähän muihinkin huoneisiin. Molemmat asiakkaat tarvitsivat apua kalusteiden sijoitteluun ja kodin yleisilmeen hahmottamiseen. Toimeksiannot ovat päällisin puolin samantyyppiset, mutta sisällöltään kuitenkin erilaiset.
 
 
 
 
 
 
 
Molemmat toimeksiannoissa pyrin löytämään sisustuksen punaisen langan ja yhdistämään sen asiakkaan tyyliin ja toiveisiin. Vaikka sisustuksissa hyödynnetään nykyisiä kalusteita, pyrin myös antamaan neuvoja ja ehdotuksia uusien kalusteiden hankinnassa; esim. mitä kokoluokkaa tai tyyliä sen pitäisi olla. Prosessin aikana on hauska huomata, miten kodin sekalaisista huonekaluista alkaakin löytyä yhteneväinen linja. Värimaailman tai tyylin löytäminen auttaa asiakasta tekemään mahdollisia uusia hankintoja ja minimoimaan mahdollisia virheostoksia.
 
 
 
 
 
 
Näissä molemmissa toimeksiannoissa koin olevani oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Koteja ja ihmisiä on erilaisia. Joskus on ihan perusteltua ja järkevää pyytää sisustussuunnittelijaa apuun, joka näkee kodin "uusin silmin". Vaikka kodin tyyli olisi selvillä ja sisustusmaku "timantin kirkas", sisustussuunnittelija voi auttaa toimintojen miettimisessä tai materiaalivalinnoissa, varsinkin ns. uudis- ja remonttikohteissa.
Sisustussuunnitteluun sijoitetut rahat tulevat taatusti moninkertaisena takaisin.
 
 
 
 
 
 
 
Se, että saan auttaa ihmisiä kodin sisustamisessa tuntuu erityisen mukavalta ja samalla myös vastuulliselta. Kun saan työni tehtyä, koen aina pientä epävarmuutta siitä, onko asiakas tyytyväinen lopputulokseen. Ammattivarmuus on kuitenkin vuosien varrella vahvistunut ja vahvistuu koko ajan.
Kun tätä työtä tekee intohimolla ja sydämellä, ei lopputulos voi olla ihan huono...
 
 
 
 
Ja ehkä minä joskus innostun sisustamaan omaakin kotia...
 tai sitten pyydän jonkun ammattilaisen paikalle...
 
 
;) 
 
 
Mihin sinä voisit tarvita sisustussuunnittelijan  apua?
 
 
 
 
 
 
 

torstai 24. tammikuuta 2019

Nautin


Olen ehdottomasti talvi-ihminen, vaikkei muissakaan vuodenajoissa ole mitään vikaa.






Nautin siitä, kun saan pukea lämpimästi vaatteita päälle tai kotiin tullessa voi laittaa puuhellaan tulen ja villasukat jalkaan.
Nautin siitä, kun pakkaslumi narisee jalkojen alla ja kirpakka keli tuntuu poskipäissä ja hengityksessä...


 




Nautin siitä, miten lumi peittää maiseman luoden aivan uusia muotoja.
Miten rauhoittavalta tuntuu katsoa lumihiutaleiden kevyttä tanssia ikkunan takaa.
Nautin siitä, miten ulkoilusta saa toisenlaisia kokemuksia kuin muina vuodenaikoina.
Talvella luonto hiljenee ja kaupungin äänet vaimenevat mielenkiintoisella tavalla.
Kaikkialla on puhdasta ja valkoista...








Nautin siitä, miten lapset saavat ilon irti lumesta ja lumikasoista. Ainakin toistaiseksi lumityötkin tuntuvat mukavilta.
Tänä talvena olemme saaneet jälleen kerran nauttia kauniista talvipäivistä ja vähän lumimyräköistäkin.
Talven ihanuudesta nauttii sen pienen hetken, sillä kohta huomaamme, että on jo kevät.



Nautitaan tästä kaikesta!

 
 



 
 
 

sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Sisustusneuvontaa ja psykologiaa


Tammikuussa olen päässyt tekemään muutaman sisustusneuvonnan. Toimeksiannot ovat olleet sisällöltään hieman erilaisia, mutta näissä on tarvittu sekä sisustussuunnittelijan että psykologin ominaisuuksia. Ihmeisellä elämäntilanteissa tapahtuu erilaisia muutoksia. On aikuistumista ja itsenäistymistä, opiskelua, työelämää, perheenperustamista, ehkä avioero, uusi työpaikka tai muuten muuttuva elämäntilanne. Asumisen muodot vaihtelevat enemmän tai vähemmän vuosien aikana ja joskus voi olla tarvetta pyytää sisustussuunnittelija apuun.








Minulle tarjoutui tilaisuus päästä mukaan tilanteeseen, jossa henkilö on muuttamassa isommasta omistamastaan asunnosta pienempään ja vuokralle. Tähän asumismuutokseen liittyy asiakkaan toiveen täyttymys päästä asumaan idylliseen Vanhaan Raumaan. Pelkästään jo tämän kohteen löytyminen oli jo sattumaa, mutta ei siitä sen enempää, todettakoon vain, että joskus on vain otettava tilaisuudesta vaari ja hypättävä mukaan. Asunto myytiin nopeasti ja asiakas tarvitsi neuvontaa tilanteeseen, jossa huonekaluja on suhteessa enemmän kuin uudessa asunnossa neliöitä.  




 
 
 

Sovimme kotikäynnin sekä nykyisessä (jo myydyssä kodissa) ja tulevassa kodissa. Kotikäynnillä haastattelin asiakasta aika tarkkaa; mikä on hänen elämäntilanne, mitä hän haluaa uudelta kodilta (tyyli, budjetti, toiminnot), mitä säilytettään ja mitä on valmis laittamaan pois jne. Loppujen lopuksi kyseessä on suuri prosessi, sillä tällaisessa tilanteessa asiakas aloitti oikeastaan kokonaan uuden elämäntilanateen. Prosessin, jossa vanha koti häviää, vieden monet lukuisat muistot eletystä elämästä. Tässä kohtaa tunne, että sisustussuunnittelijan tarvitsen myös psykologin taitoja, sillä samalla asiakas tekee myös jonkinlaista surutyötä.





 
 


Muuttaessaan ihminen siirtyy jollain tasolla aina uuteen elämäntilanteeseen. Se on luopumista, vaikka muutettaisiin opiskelijakämpästä toiseen, sillä niissä "vanhojen seinien sisällä" on aina eletty elämää. Se on ollut koti ihmiselle niin hyvässä kuin pahassa. Siellä on koettu erilaisia tunteiden kirjoa; iloa ja surua, onnistumisia ja epäonnistumisia. Uuteen asuntoon liittyy usein unelmia ja toiveita ehkä jopa helpotusta. Joskus muutto on vain väliaikainen ratkaisu, mutta silti se tilanne liittyy vahvasti ihmisen elämään.
 
 
 
 




Kun elämässä tehdään isoja muutoksia (ja muuttoja), tulee siihen mahdollisuuksien mukaan käyttää myös aikaa. Kun nyt asiakkaani muuttaa, jättää hän taakseen kodin, jossa hän on elänyt lastensa kanssa,  nähnyt heidän kasvavan ja varttuvan aikuisiksi. Aikuiset lapset asuvat  jo omissa kodeissaan, mutta silti heidän eletty elämä näkyy tässä vanhassa kodissa. Tavaroista ja muistoista luopuminen herättää taatusti monenlaisia tunteita. Elettyä elämää käy läpi jälleen kerran. Prosessi, joka voi olla joskus jopa ahdistava, mutta myös voimaannuttava kokemus. Varastoja siivotessa ihminen konkreettisesti heittää osan elämästään "roskikseen ja kirpputoreille", mutta onneksi ne muistot säilyvät.
 
 
 
 
 
 
 
Koska asiakkaan uudessa kodissa neliöitä ei ole käytettävissä ruhtinaallisesti, annoin hänelle tehtäväksi miettiä, mitkä esineet ja huonekalut hän haluaa ehdottomasti mukaansa. Hänellä on muutamia hienoja perintöhuonekaluja, jotka hän halusi ehdottomasti mukaan. Asunnosta ei ollut pohjakuvaa, joten kotikäynnillä mittasin myös huoneet. Tein niistä suuntaa-antavat pohjakuvat, joihin sijoitin huonekalut. Huonekalut ovat melko suuria, joten niiden sijoittelussa oli kieltämättä hieman haastetta. Sain kuitenkin tehtyä kolme erilaista kalustesuunnitelmaa, joita asiakas voi käyttää jatkossakin.
 
 
 
 





Minulla on  asiakkaan kanssa vielä tapaaminen ennen muuttopäivää, jossa käymme läpi suunnitelmat. Varsinaisena muuttopäivänä huonekalut on helpompi kantaa suoraan omille paikoilleen. Hetken asumisen ja elämisen jälkeen kodin toiminnot vielä muokkautuvat ja huonekalut löytävät sen oikean paikkansa. Koen,että tässä prosessissa olen auttanut asiakasta selkiyttämään ajatuksia tavarapaljouden keskellä. Tämän lisäksi olen ollut jonkinlaisena "henkisenä kainalosauvana", jossa olen kuunnellut asiakasta, myötäelänyt, tukenut ja vahvistanut päätöksentekoa. 
 
 
 
Sisutussuunnittelu tai- neuvonta on useimmiten paljon muutakin kuin vain suunnitelmien tekemistä.
Se on kuuntelemista, vuorovaikutusta ja läsnäoloa.
Ihmisenä ihmiselle.
 
 
 
<3