Tässä elämän vaiheessa

Tässä päivät ja elämä soljuu vauhdikkaasti eteenpäin. Jostain syystä olen viime aikoina olen miettinyt paljon ikääntymistä ja yleensäkin ihmisen elämän vaiheita. En ole oikeastaan koskaan "kärsinyt" mitään ikäkriisiä, mutta nyt ehkä tunnistan miettiväni ikääntymistä hieman eri tavalla kuin ennen.

 

Luin mielenkiintoisen artikkelin siitä, miten ihmisellä on työelämässä eri vuosikymmeninä erilaisia vahvuuksia ja tunnistin itseni sieltä viiskymppisten joukosta, jolloin alkaa tuntea fysiologisia muutoksia. Nukkumiskykyni on muuttunut ja uusien asioiden oppiminen on hidastunut ja vaikeutunut.  En ole enää innokas kaikelle uudelle niin kuin nuorempana, vaan suhtaudun työntekoon "tasaisemmin", elämän tuomalla kokemuksella. Edelleen olen sitoutunut työhöni ja teen sitä koko sydämelläni, mutta mukaan on tullut myös aimo annos maltillisuutta...ja ehkä jopa realismia. Tulevat muutokset työssäni koulumaailmassa uusine opetussuunnitelmineen eivät saa minua vastustamaan muutosta, mutta en ole myöskään siellä innokkaimpien joukossa. Suotakoon se nuoremmille työkavereilleni, jotka pystyvät oppimaan ja omaksumaan asioita nopeammin ja keneltä löytyy myös enemmän virtaa ja jaksamista.

 

 

 

 

 

 

Eläkeikä häämöttää jossain tulevaisuudessa ja työelämässä tulisi pystyä jaksaa olemaan vielä ainakin 15 vuotta.

Siihen liittyvät asiat pyörivät päässäni ehkä kaikkein eniten. Mitä ja miten  haluan tehdä työtä, tai mikä elämässä ylipäätään on tärkeintä?

Terveys, hyvä parisuhde ja yleensäkin suhteellisen tasapainoinen elämä ovat tietenkin se "pääprioriteetti", mutta työn tärkeyttä ja sen mielekkyyttä pohdiskelen paljonkin, onhan se iso osa tämän hetkistä elämää ja omaa hyvinvointia. Huomaan väsyväni nopeammin ja aina viikonloppu ei meinaa riittää palautumiseen.

Koska en ole enää nuori, en tee työtä samalla tavalla kuin ennen. Tämän lisäksi maailma muuttuu...ja minä sen mukana.

 

 

 

 

Olen saanut lapsen piirun alle nelikymppisenä ja tällä hetkellä meillä eletään mielenkiintoista murrosikäisen lapsen ja kahden menopaussia elävien ihmisten arkea. Välillä kuohuu ja tunteet ovat pinnassa. Yritän ymmärtää sekä murrosikäisen että omia mielialanvaihteluja vaihtelevalla menestyksellä. Valittelin täällä blogissani alku vuodesta yöheräämisistäni, mutta syyksi olen löytänyt juurikin vaihdevuodet. Jotenkin sen asian toteaminen tuntui vapauttavalta. En ole enää nuori ja kehossa tapahtuvat asiat alkavat muistuttaa ikääntymiseen liittyvistä asioista. Näin luonto on päättänyt -  ja hyväksyn asian mukisematta.

 

 

 

Yritän kuitenkin joka päivä oppia jotain uutta ja säilyttää uteliaisuuteni...

 

 

 

Näillä ajatuksilla toivottelen kaikille mukavaa viikonloppua!