Unelmia ja haaveita

Meistä taatusti jokainen unelmoi ja haaveilee erilaisista asioista. Ne voivat olla aineellisia tai aineettomia ja ne saattavat toteutua tai jäädä ikuisiksi ajoiksi tavoittamattomiin...

 

Mieheni lähti tänään Pohjois-Ruotsiin toteuttamaan yhtä haavettaan, patikoimaan yksikseen ja selviytymään luonnossa suhteellisen vähäisillä varusteilla.

 (Kyllä, miehelläni taitaa virrata suonissa hyvin vahvat "luolamiehen geenit") 

Vaellusreittinä on Ruotsissa sijaitseva Kungsleden (Kuninkaan polku), jota pitkin kuulemma kuninkaalliset ovat jo aikanaan patikoineet matkustaessaan pohjoisempaan Ruotsiin. Mieheni suunnitteli reittiä perusteellisesti ja lähti rohkeasti toteuttamaan unelmaansa.

 Reissuvalmisteluja sivussa seuranneena, jäin pohtimaan tätä unelmien ja haaveiden problematiikkaa...

 

Tähän ikään mennessä moni lapsuuden ja nuoruuden haaveeni ja unelmani on tavalla taikka toisella jo toteutunut.

Olen saanut opiskella ja tehdä työkseni unelmaani, jopa useampaakin. Minulla on perhe ja olen saanut elää terveellistä ja suhteellisen tasapainoista elämää.

Omaisuutta on kertynyt yhden omakotitalon ja sen unelmamökin verran. Mitäs tässä enää sitten unelmoisikaan...?

Olenko tyytymätön, jos vielä uskallan haaveilla tai unelmoida, kun minulla periaatteessa on jo "kaikkea"?

 

 

 

 

 

 

 

Minulle unelmat ja haaveet kuuluvat "elämän eliksiiriin".

Ne toimivat ainakin osittain alitajunnassa jonkinlaisina suunnannäyttäjinä.

En tavoittele mahdottomia pilvilinnoja (paitsi lottovoittoa!), vaan olen aika realistinen haaveilija.

Olen myös tietoinen, ettei kaikkien haaveiden ja unelmien pidäkään toteutua, mutta silloin ne toimivat minulle eräänlaisina mielen virkistäjinä. 

 

 

 

 

 

 

Olen ylpeä mieheni rohkeudesta lähteä pois työelämän paineista ja joka tällä hetkellä toteuttaa omia haaveitaan ja unelmiaan.

Hyvä ystäväni otti omasta työstä opintovapaata ja aloittaa ensi maanantaina vuoden kestävän opiskelun.

Yksi jos toinenkin tuttu miettii elämänsä suuntaa ja mahdollisia vaihtoehtoja...ja niitä unelmia.

Ehkä unelmointi on muuttunut ikääntymisen myötä ajatusleikiksi "mitä ehtisin vielä tekemään...?"

Jollakin riittää vielä rohkeutta lähteä toteuttamaan niitä... ja joku jää paikoilleen.

 

 

 

 

Minä uskallan ja haluan vielä haaveilla. Jonkun unelman prosessointiin saattaa mennä pitkäkin aika, mutta jossain määrin olen kuitenkin hyvin päämäärätietoinen. Omien haaveiden ja unelmien toteutumisen esteeksi voi löytyä monia syitä, mutta väitän, että suurin syy taitaa löytyä kuitenkin meistä itsestämme ja "korvien välistä". Mitä olen valmis tekemään unelmani toteutumisen eteen vai odotanko vain, että joku "ihme" tapahtuisi? Siinäpä kysymys, jota tulee itsekin miettineeksi...ja viime aikoina aika useinkin...

 

 

 

Tällaista pohdiskelua tänään.

 

;)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ja kuinkas sitten kävikään...

Taisin edellisessä postauksessa puhua jostain lempeästä arkeen palaamisesta. Totuus on ollut kuitenkin hieman karumpaa. Päivät työpaikalla ovat venyneet pitkälle iltapäivään. Sen jälkeen on pitänyt jo kiirehtiä kotiin tai hoitamaan kaupungille juoksevia asioita. Illat ovat menneet tiiviisti tietokoneella istuessa tai lasta kuskatessa jääkiekkotreeneihin...

Samalla kun olen aloitellut erityisopettajan työtäni, olen työstänyt myös kahden asiakkaan tilaamaa sisustussuunnitelmaa.

Toinen niistä on hieman laajempi rintamamies-talon pintaremontti ja toinen 60-luvun talon keittiöremontti.

Molemmat projektit etenevät, mutta onneksi hieman eri tahdissa. Työstän näitä syksyn aikana ja samalla viimeistelen vielä opintojani.

Onneksi toinen näistä sisustustöistä on näillä näkymin  myös se viimeinen (puuttuva) näyttötutkintoni.

Kesätyöni Sisustustalo Kodinonnessa päättyi runsas viikko sitten ja nyt teen siellä vain pientä tuurausta silloin tällöin.

Olen lupautunut auttamaan heitä satunnaisesti  ja ihan hyvä niin, ettei kesällä oppimani asiat pääsisi ihan kokonaan unohtumaan.

Tosin huomaan jo tässä lyhyessäkin ajassa putoavani "kärryiltä" liikkeen arjesta ja siellä olevista asioista.

Tämän postauksen kuvat ovat myymälästä, tosin esillepano on kuvien ottamisen jälkeen jo muuttunut.

 

 

 

 

Ja sitten on tuo liikunta puoli. Tällä hetkellä päivät on buukattu sen verran täyteen, ettei liikunnalle ole juurikaan jäänyt aikaa, vaikka kuinka yrittäisin aikatauluja järjestää. Stressihän siitä(kin) tulee. Toivotaan, että "täysbuukkaus" kuitenkin hellittäisi lähiaikoina. Koska elämässä tapahtuvat asiat pyörivät nyt melko pientä piiriä, on jutun aiheetkin hieman hakusessa...eikä aina viitsisi ruikuttaa samoista asioista.

 

 

 

Siksipä nostan kädet ylös ja totean, että pieni blogitauko taitaa olla (taas) paikallaan...

 

 

 

 

Lempeästi paluu arkeen

Minä aloitin koulutyön tällä viikolla ja meidän perheen koululainen aloittaa oman koulurupeamansa maanantaina. Taitaa olla kaikkien edun mukaista, että meillä arkeen palaaminen tapahtuu hieman vaiheittain...

Kahtena päivänä töissä on hoidettu koulun arkeen liittyviä asioita.

Onneksi aamuheräämiset ovat olleet inhimilliseen aikaan, sillä molemmat päivät ovat alkaneet vasta klo 9.00.

Minulle työhön palaamista helpottaa myös se, että suurin osa oppilaistani ovat ns. vanhoja oppilaita (jos 7-8 vuotiaista voi nyt niin sanoa) ja luokallani aloittaa vain kaksi uutta oppilasta. Lisäksi oman luokkani koulunkäynnin ohjaajat ovat ennestään tuttuja ja jo melkoisia konkareita muutenkin.
Tarkoitus on vielä lisätä arkeen pieni annos liikuntaa. Noin vuosi sitten, nilkan loukkaamisen jälkeen, juoksulenkit jäivät, mutta nyt olen aloitellut sitäkin. Tavoitteena on tehdä 2- 3 juoksulenkkiä viikossa ja ehkä aloitan vielä jonkun säännöllisen (ohjatun) liikuntaharrastuksen...

Pojalla arkeen palautuminen on alkanut vähitellen, sillä jääkiekkotreenit alkoivat kaksi viikkoa sitten. Lomapäiviin on tullut hieman enemmän sisältöä, kun viikossa on ollut 2-3 treeniä. Onneksi vielä ensi viikolla koulussa on ensimmäisen viikon ajan lyhyemmät päivät, joten koulun aloitus ja treenien yhdistäminen sujunee hieman helpommin sekä lapsella että meille aikuisilla, jotka vielä joudumme (ja saamme ) olla treenikuskina. Aikataulujen säätäminen alkaa varsinaisesti vasta sitä seuraavalla viikolla, kun lukujärjestys ja treeniaikataulut synkronoidaan keskenään.

 

 

 

 

Meillä isäntä jäi pois "työelämän oravanpyörästä" melkein kaksi vuotta sitten ja se on ainakin jonkun verran helpottanut meidän arjen pyörittämistä. Meillä sentään se on vielä kohtuullista, kun ei ole kuin yksi lapsi ja hänellä yksi harrastus, mutta jotain säätämistä tässäkin yhtälössä vain on. Kieltämättä töistä on mukava palata kotiin, kun kotona on joskus valmis ruoka tai koti on siivottu. Pieniä, mutta suuria asioita arjen (ja kiireen) keskellä. Kesäloman ja opintovapaan jälkeen arki ei suinkaan ole mikään "peikko", vaan tuntuu jopa hyvältä. Elämiseen tulee taas toisenlaista sisältöä; säännöllisyyttä ja rytmiä. Siitähän minä pidän.

 

 

 

Tervetuloa tavallinen arki! 

 

 

Mutta nyt kuitenkin viikonlopun viettoon...

 

 

 

 

 

Pientä "kisaväsymystä" ilmassa...

Olen pakertanut opiskelutehtävieni kimpussa koko kesän. Ei tosin jokapäiväisesti, mutta kuitenkin. Viimeisistä kolmesta näyttötutkinnoistani kaksi nivoutuu yhteen, joten niitä olen työstänyt enemmänkin. Tällä viikolla olen yrittänyt saada niitä epätoivon vimmalla valmiiksi.

Näyttötutkinnossani olen perehtynyt vanhojen talojen korjausrakentamiseen, jonka pohjat olen tehnyt Power Point-esityksen.
Olen lukenut alan kirjallisuutta, selaillut nettiä, osallistunut keväällä kaksipäiväiselle vanhojen talojen sisutuskurssille ja käynyt muutaman kerran Rauman Tammelan korjausrakentamiskeskuksessa. Tietoa olen kerännyt sisustamisen, en niinkään korjausrakentamisen, näkökulmasta. Siitä huolimatta näyttötutkinnossani on pieni perehdytys esim. hirsitalojen historiaan ja vanhoihin pintamateriaaleihin. Voi olla, että joskus voin hyödyntää historiaosuutta esim. kurssimateriaalina, mutta ensisijaisena tehtävä sen on ollut olla pohjustuksena (teoriapohjana) toiseen näyttötutkintooni, jossa olen tehnyt sisustussuunnitelman siskoni 1920-luvun hirsitaloon.



 

Sisustussuunnitelman olen tehnyt makuuhuoneeseen pintamateriaalien osalta. Tällä samalla periaatteella idea on kuitenkin "monistettavissa" talon muihinkin tiloihin. Materiaalivalinnoissa olen pyrkinyt huomioimaan korjausrakentamisen periaatteita, joten ne ovat olleet sen mukaiset; mahdollisimman hengittävät ja luonnonmukaiset. Koska minulla on  kokemusta aiheesta vielä suhteellisen vähän, on tehtävän/suunnitelman tekemiseen mennyt paljon aikaa.
Tutkimusmatka on ollut samalla mielenkiintoinen ja opettavainen.

 

 

 

Nyt sisustussuunnitelma alkaa olla kuitenkin viimeistelyä myöten valmiita. Menekkilaskelmat ja kustannusarviot on laskettuna ja huonekortti tehtynä. Värimaailman pyrin tekemään rauhalliseksi ja kuinka ollakaan sisustuksen yhdeksi pääväriksi tuli jälleen (inhokkivärini) vihreä. Tapeteissa ja seinissä sävy on kuitenkin kauniin vaalea. Lattia uusittaisiin, joten se maalattaisiin kuultovärillä vaalean harmaaksi (Kelo). En halunnut uudesta lattiasta peittomaalattua, sillä näin lattia olisi kevyempi. Katto pysyy edelleen valkoisena, kuten huoneen kaikki listat. Mielestäni materiaalivalinnat sopivat hyvin hirsitalon henkeen ja tyyliin.
Nyt kun suunnitelma on tehtynä, olisi se hieno nähdä myös valmiiksi toteutettuna...

Kaksi näyttötutkintoani ovat (melkein) valmiita. Enää puuttuu papereiden laittaminen esityskuntoon ja varsinainen näyttötutkinto. Sen jälkeen pitäisi koota vielä kolmannen näyttötutkinnon materiaalit "kirjoihin ja kansiin", joka onneksi on laajuudeltaan hieman pienempi. Vähän alkaa ilmassa olla pientä kisaväsymystä, mutta kyllä nämä tästä vielä puserretaan. Jos ei muuten, niin vaikka väkisin...

Elokuun kukkaloistoa...ja ajatuksia

Tänä kesänä meidän pihalla ei kukkaloistosta ole ollut tietoakaan, ellei rikkaruohojen rehottamista ja kukkimista oteta huomioon. Puutarhanhoidosta en ole jaksanut ottaa paineita, joten pihamaa on ollut jokseenkin luonnontilassa. Nurmikkoa on sentään muutaman kerran leikattu ja muutama kukka istutettu ruukkuihin. Siinä kaikki. Kävin eilen, matkalla äitini luokse, pikaisesti Seminaarin puutarhalla ja näkymä siellä oli aivan erinäköistä kuin viimeksi kesäkuussa käydessäni…

Kuivasta ja helteisestä kesästä huolimatta kesäkukkamaalla kukki monenlaisia kukkia.

Alku viikon myrsky oli runnellut hieman puutarhassa, mutta kukkien väriloisto oli edelleen nähtävissä.

 

 

 

 

 

Kesäkukissa loistavat useat eri värit.

Kukinta näyttää monissa istutuksissa olevan loppusuoralla, enteillen päättyvää kesää ja lähestyvää syksyä. 

 

 

 

 

 

 

Auringonkukka on tämän ajanjakson ehdoton suosikkini.

 

 

 

 

 

 

 

Puutarhassa oli myös lasten tekemiä juttuja, joista tässä yksi.

Kiva tuoli-idea kesäkukkien joukkoon..

 

 

 

 

 

 

Nämä marjapensaiden variksenpelättimet saivat minun sympatiat puolelleen.

Ihania oppilaiden tekemiä luomuksia, jotka toimittavat tärkeätä tehtävää puutarhassa

Näitä katsoessa ei voi tulla kuin hyvälle tuulelle.

Alkavalla viikolla palaan töihin kouluun, sillä torstaina ja perjantaina on suunnittelupäivät, jolloin valmistelemme lukuvuoden aloitusta. En tiedä johtuuko juurikin tästä "koulurytmistä", mutta koen elokuun jonkinlaisena uuden ajanjakson alkuna, vähän niin kuin uusi vuosi. Tunnelmat ovat aina hieman jännittyneet ja odottavat, sillä tässä vaiheessa ei vielä tiedä, miten lukuvuosi (ja arki) lähtee sujumaan. Meillä lapsella alkaa viimeinen alakouluvuosi ja sekin tuntuu kummalliselta, sillä vasta äskenhän hän aloitti koulutaipaleensa.

Hieman sekalaisissa tunnelmissa aloitellaan siis viimeistä lomaviikkoa...

 

 

 

HUIKEE reissu!

Tässä reissussa kävi niin, että matkan aluksi emme oikein tienneet minkälainen päivä olisi tulossa. Lähdimme äiti-lapsi porukalla Porin Yyterissä sijaitsevaan Huikee- kiipeilypuistoon hieman varovaisin mielin. Alkumatkalla meinasimme tehdä jopa täyskäännöksen, sillä keli oli sateista. Pieni säätiedustelu Porin suuntaan sai meidät kuitenkin jatkamaan matkaa ja hyvä niin, sillä muuten olisimme jääneet paisti tästä todellakin huikeesta kokemuksesta... ja päivästä.

Perille päästyämme suuntasimme suoraa Huikee kiipeilypuistoon. Aluksi saimme tietenkin kunnolliset kiipeilyvarusteet ja lyhyen perehdytyksen, jonka jälkeen olimme ns. omillamme. Aloittelimme hieman helpommista radoista, mutta halusimme myös hieman haastetta.



 

Radat olivat suunniteltu ja rakennettu superturvallisiksi. Siitä huolimatta paikkapaikoin kyllä tätä äitiä välillä hirvitti (pääsääntöisesti enemmän ja välillä vähemmän), sillä kun radalle päättää lähteä kiipeilemään ei paluuta enää ole. Siellä ei voi keskeyttää, vaan sinun on pakko jatkaa "etapilta" toiselle radan loppuun asti.




 

Minulle eteneminen oli helpompaa, sillä lapseni pituus (hieman yli 150cm) ja varovaisuus asetti paikka paikoin haasteita hänelle. Oli hieno huomata, miten hän tsemppasi ja taisteli omia pelkoja vastaan ja oli selvästi tyytyväinen, kun pääsi tekemään loppuliun ja rataosuus oli selvitetty. Menimme helpot radat kaikki ja keskivaikeista menimme vielä kaksi, joten kaiken kaikkiaan kävimme seitsemän erilaista rataa läpi. Aika hupeni ja huomasimme, että kaksi ja puoli tuntia kiipeilyä oli mennyt todella nopeasti. Jokainen meistä oli hiestä märkänä, mutta todella tyytyväisiä tähän kiipeilykokemukseen.



 

Kiipeilyn jälkeen pääsimme kokeilemaan vielä maastopyöräilyä FAT-pyörien kanssa ja tämä jos mikä olikin vasta hienoa!  

Paksurenkaisilla pyörillä pääsi liikkumaan ketterästi maastossa eikä aivan pienet töyssyt tuntuneet missään.

 Pyöräilyreitti oli suunniteltu kivasti kulkemaan kangasmaastoisessa metsäpoluilla ja eteneminen oli hauskaa.

Mehän hurahdimme tähän lajiin välittömästi. Tätähän voisi tehdä useamminkin.




 

 

 

Syömisen jälkeen lähdimme kävellen vielä Yyterin uimarannalle uimaan päivän hiet pois. Vesi oli sopivan vilpoista ja uimareissu teki todellakin hyvää.
Tämän jälkeen olimme valmiita lähtemään kotiin päin, suhteellisen väsyneinä, mutta onnellisina, sillä olimme viettäneet todella mukavan päivän.



 

 

 

Retkikohteet täytyy nykyisin valita vähän sen mukaan mitä lapset haluavat, sillä luulen, että nämä yhteiset äiti-lapsi-reissu voivat lähivuosina olla sellaista harvinaista herkkua. Porin Huikee on meidän alueella lähin seikkailupuisto, joka on siis ulkona. Tämän päiväisen kokemuksen jälkeen en voi muuta kuin suositella paikkaa. Henkilökunta oli avuliasta ja mukavaa ja paikallinen palvelu pelasi muutenkin kiitettävästi. Jos haluat lähteä kokemaan hieman jännitystä (ja korkeita paikkoja) ja ehkä jopa ylittää itsesi, on Huikee loistava paikka siihen. Se ei valitettavasti sovi pienille lapsille, mutta Yyterin hiekkaranta sen sijaan on näkemisen ja kokemisen arvoinen paikka ihan koko perheelle.




 

 

 

 

 

Lähetän vielä ison kiitoksen Tiilalle ja Eelille, että saimme jakaa näin huikean päivän kanssanne! 
Tällä porukalla olemme tehneet kahtena kesänä äiti-lapsi- reissut ja nyt suunnittelimme, jos ensi kesänä lähtisi "seikkailemaan" Ruotsin puolelle

Katsotaan, saadaanko vielä silloin pojat mukaan. Toivottavasti, sillä yhdessä tekeminen ja kokeminen on ihan parasta! <3