sunnuntai 22. toukokuuta 2022

Uuden edessä...

Elämä osaa yllättää juuri silloin kun sitä kaikkein vähiten odottaa ja onneksi tällä kertaa positiivisesti. Parin viikon aikana olen kokenut melkoisen tunnemyllerryksen ja nyt on aika kertoa siitä myös täällä blogissani. Tiedossa on hieman pitempi postaus, mutta (ehkä) sitäkin kiinnostavampi.



Blogiani seuraavat saattavat tietää, että olen miettinyt palaanko syksyllä töihin erityisluokanopettajaksi vai jäänkö vielä opintovapaalle suorittamaan Some -ja palvelumuotoiluopintoni valmiiksi. Olin alustavasti laittanut viestiä jo koulumme rehtorille, jotta siellä tiedettäisiin suunnitelmistani ja hetken olin jo siinä luulossa, että jatkan tyytyväisenä syylukukauden vielä opintovapaalla opintojeni parissa. 

Koska aikuisopintotukeni ei enää riittäisi syksyyn, olin ajatellut, että voisin yrittää tehdä samalla lyhyitä sijaisuuksia silloin tällöin eri oppilaitoksissa hyödyntäen nykyisiä opintojani. Olin maaliskuussa yhteydessä useampiin oppilaitoksiin ja Porin Winnova pyysi minut haastatteluun. Silloisessa haastattelussa he kertoivat myös tulevista opettajan paikoista, mutta epäpätevänä ilmoitin, että en ole oikeastaan kiinnostunut niistä, enemmänkin tuntiopettajan tehtävistä tai sijaisuuksista. Hyvin vähän tiesin vielä silloin...




Aikaa kului ja näin huhtikuussa Winnovan ilmoituksen tulevista opettajan paikoista. Kävin jälleen tutustumassa tarjontaan ja toteamassa, että periaatteessa työ kiinnostaisi, mutta paikkaan vaadittava pätevyys mietitytti, joten siirsin asian mielessäni syrjään. Meni taas muutama päivä, kunnes yksi tuttu siellä työskentelevistä opettajista laittoi minulle henkilökohtaisen viestin ja yllytti hakemaan paikkaa. Edelleen epäpätevyyteni laittoi "sisäisiä kapuloita rattaisiin", mutta ajatus hakemisesta alkoi kiinnostaa. Jos sittenkin... 

Mietin asiaa ja lopulta tulin siihen tulokseen, että eihän minulla olisi mitään menetettävää. Voin hakea paikkaa epäpätevänä ja pätevän hakijan puuttuessa minulla voisi olla jopa pieniä mahdollisuuksia. Jonkun muun kuin minun tehtävänä on päättää, olenko sopiva/soveltuva tehtävään vai en. Työhakemuksen kirjoittamiseen en käyttänyt kovinkaan paljon aikaa, koska minusta tuntui, että se piti saada pian pois omista käsistä, etten tulisi enää katumapäälle. Niinpä hakemus lähti ja toukokuun alussa sain pyynnön tulla haastatteluun. Olin jo tästä mahdollisuudesta aivan hämilläni. Haastattelutilanteessa en osannut oikein edes jännittää, vaikka edellisestä työpaikkahaastattelusta oli kulunut jo yli 20 vuotta. Suoriuduin siitä omasta mielestäni kohtuullisesti ja sen jälkeen en miettinyt asiaa kovinkaan paljon.




Viikon sisällä haastattelusta sain yllättävän puhelun, jossa kuulin, että minut oli valittu tehtävään, jos vain otan sen vastaan. Siinä hetkessä olin aivan "puulla päähän lyöty", hyvin hämilläni ja jokseenkin sekavassa tunnetilassa. En ollut osannut odottaa valintaani ja onneksi sain aikaa miettiä päätöksen tekemistä  seuraavaan päivään, sillä pitihän minun keskustella asiasta myös mieheni kanssa. Hyvin pian tuli selväksi, että otan paikan vastaan. Mieheni mielipide ja suhtautuminen asiaan sai minut vakuuttumaan, että minun pitää ottaa tehtävä vastaan. Hän sai minut ymmärtämään, että tämän ikäiselle tulee enää harvoin tällaisia tilaisuuksia ja onhan kyseessä on "vain" vuoden sitoutuminen. Hän näki, että tässä olisi jopa ainutkertainen mahdollisuus, jossa voisin hyödyntää kaikkea osaamistani mukaan lukien viimeisen vuoden aikana opiskelemiani asioita. Tämän jälkeen päätöksen tekeminen oli jopa helppoa.




Viimeisen muutaman viikon sisällä olen kokenut melkoista mielenmyllerrystä. Ilmoitin muuttuneesta tilanteestani esihenkilöilleni niin pian kuin mahdollista ja tällä hetkellä en tiedä, saanko vielä opintovapaata vai irtisanoudunko virastani. Tunnelmat ovat olleet samanaikaisesti innostuneet ja pelonsekaiset, kun en tiedä, mihin olen ryhtymässä. Sen kuitenkin tiedän, että tiedossa on takuulla paljon uutta opittavaa ja vuosi ei tule olemaan helppo. Koen tämän ehdottomasti mahdollisuutena, johon minun tulee tarttua.




Tässä prosessissa muistin, että olen ollut vastaavissa tilanteissa aikaisemminkin. Joskus aikoinaan tulin Porista Raumalla päiväkodin erityisryhmään töihin. Irtisanouduin silloin virastani, vaikka minulle ei ollut edes vakituista työpaikkaa tiedossa. Toisen kerran olen hypännyt pois mukavuusalueeltani, kun siirryin erityislastentarhanopettajan tehtävästä koulun puolelle tuntiopettajaksi autististen nuorten luokkaan, Se oli ehkä työhistoriani vaativin vuosi, mutta samalla myös opettavaisin. Sen jälkeen siirryin erityisluokanopettajaksi nykyiseen tehtävääni, jota olen saanut tehdä jo yli 20 vuotta ja nyt - olen jälleen uuden edessä. En tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta sen tiedä, että päätös on ollut oikea.


"Jos pelaat elämäsi aina varman päälle, päätät samalla, ettet halua enää kasvaa"
- Shirley Hufstedler


Näin se taitaa olla.



sunnuntai 15. toukokuuta 2022

Hyötyviljelyä ja muuta sekalaista

Meidän kaupunkikodin pihamaalla ei ole viime vuosina näkynyt kesäisten ruukkuistutusten lisäksi mitään uutta. Jaoin tämä postauksenaiheeseen liittyviä kuvia jo muutama viikko sitten Instagramin puolella, joten ihan tuore asia tämä ei enää ole. Mieheni innostui kokeilemaan hyötyviljelyä, joten nyt pihallamme tapahtuu pitkästä aikaa edes jotain...




Meillä mieheni ja hänen tytär ovat jo muutamana kesänä innostuneet viljelemään hyötypuutarhaa mökillämme. Nyt viljelyinnostus on siirtynyt kotipihallemme pienempimuotoisena. Niin kuin arvata saattaa, esikasvatus täytyy tehdä sisätiloissa ja siihen parhaimmaksi kasvupaikaksi on osoittautunut meidän olohuone. Jostain syystä tillin kasvattaminen siemenestä on osoittautunut tänä vuonna erityisen vaikeaksi, kun taas peruna ja sipuli näyttävät itävän hyvin. Sisustajan silmään värikkäät maitopurkit aiheuttavat joka kevät pientä ahdistusta, mutta onneksi tiedän tilanteen olevan väliaikainen. Isäntä nikkaroi tänä keväänä pihalle terassin kylkeen isohkon kasvatuslaatikon, johon kuvan perunat on jo siirretty kasvamaan. Muutaman päivän päästä niiden kaveriksi istutettiin vielä sipulit ja tällä viikolla mies osti vielä tomaatintaimia, joten olemme ottaneet jonkinlaisen harppauksen kohti omavaraisuutta.



Vaikka yläasteella minulla oli valinnaisaineena maa- ja metsätalous sekä puutarhanhoito (kyllä!), en ole koskaan ollut mikään erityinen viherpeukalo. Viherkasvit saan pidettyä hengissä vaihtelevalla menestyksellä. Puutarhanhoidosta (=nurmikon leikkuu) selviän ihan kelvollisesti, mutta esim. perennapenkeistä en ole koskaan haaveillut. Hyötyviljely on kokonaan mieheni harrastus. Viime vuoden pihan/ puutarhan ehostussuunnitelmat siirtyivät tälle kesälle, mutta toteutuksesta ei ole edelleenkään takuuta. 



Terassi ja osa pihamme istutuksista kaipaisi ehdottomasti kohennusta. Puutarhakalusteet ovat nähneet parhaat päivänsä jo kauan aikaa sitten, terassin vieressä kasvava hortensia ja viiniköynnös ovat hieman kitukasvuisia. Nurmikon reunat pitäisi ehdottomasti suoristaa, sillä ne rehottavat epäsiisteinä miten sattuu. Vaikka puutarhatrendeissä suositaan tällä hetkellä tiettyä rentoutta ja luonnollisuutta, ei se varmasti tarkoita ylikasvuista nurmikonreunaa ja rikkaruohojen peittämää rinnettä, jossa pitäisi näkyä vuorimäntyjä.



Piharuukkuihin olen perinteisesti ostanut helppohoitoisia ja kestäviä kesäkukkia, mutta ne ovat tällä hetkellä vielä kaupassa. Kevät tuntuu etenevän hieman hitaasti, joten en ole pitänyt hoppua niiden kanssa.  Ensimmäiseksi pitäisi kuitenkin ottaa ruukuista viime syksyn pystyyn kuivuneet istutukset pois, jonka jälkeen voisin miettiä uusia istutuksia. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, ostan nekin vasta, kun kukkia myydään alennuksella ja valikoima on suppea. Mutta nyt meillä sentään vihertää jo perunamaalla.


Pihasta on tällä hetkellä jokseenkin haasteelista saada esteettisesti kaunista. Tosiasia on, että pihaamme koristaa pari jääkiekkomaalia, frisbeegolf-kori, peräkärry ja pari venetraileria. Olosuhteiden pakosta (ja hyvällä tekosyyllä) olen päättänyt olla stressaamatta puutarhanhoidosta. Nurmikon lannoitus olisi ajankohtaisin asia, josta ehkä suoriudun - tai sitten en...





sunnuntai 1. toukokuuta 2022

Vappu 2022

Niin se vaan tuli toukokuu tänäkin vuonna. Meillä vappuaattoa juhlittiin perinteisen hillitysti kotosalla omalla pienellä porukalla. Minulla alkanut flunssa hillitsi juhlamenoa vielä piirun verran enemmän, mutta siitä huolimatta halusin laittaa vapputunnelmaa...



Vaikka en ole nykyisin mikään juhlija-tyyppi, haluan kuitenkin AINA vähän koristella kotia. Näin tein pääsiäisenä ja nyt vappuna. Muutamalla ilmapallolla, serpentiinillä ja ylioppilaslakilla tuli jo ihan eri tunnelma. Lapsen varttuessa teini-ikään vappukoristelu on huomattavasti hillitympää ja vappuhuiskan asemasta ostin lähikaupasta kimpun ruusuja.





Meillä juhlimiseen kuuluu yleensä hieman parempi ruoka. Päivällä söimme riistaa ja kilistelimme kevään ensimmäiset maljat. Päiväkahvin kanssa herkuttelimme munkeilla. Tänä(kin )vuonna oikaisin (perinteisesti) vappuvalmisteluissa, joten ostin munkit ja siman kaupasta. Meillä vappuherkkujen menekki on niin vähäistä, joten en näe tarpeelliseksi tehdä niitä itse. Pieni laatikko munkkipalloja ja pari berliininmunkkia riittävät meille oikein hyvin.




Illalla tein vielä herkkutarjottimen, jossa oli erilaista naposteltavaa. Meillä ei ole tapana syödä olohuoneessa, mutta silloin (harvoin), kun meillä on jotain naposteltavaa, teemme poikkeuksen. Teinikin tuli hetkeksi herkuttelemaan ja katsomaan  U18 jääkiekko-ottelua meidän "vanhojen varisten" kanssa. Flunssapöperöisenä päädyin nukkumaan hyvissä ajoin ennen ilta yhtätoista. Että sellaista vappuhulinaa...




Meikäläisen osalta vapunvietto on rauhoittunut nuoruusvuosista merkittävästi. En kaipaile suurten ihmismassojen joukkoon ja vielä vähemmän ravintoloihin. Valkolakki saa olla koristeena lipastonpäällä ja shampanjalaseissa on alkoholitonta juomaa. Vaikka vappua ei ole juhlittu kaupungilla kahteen vuoteen, jätän vappumarssin katsomisen flunssa takia tänä vuonna suosiolla väliin. 


Siitä huolimatta (-niisk-) kohotan maljan keväälle ja toivotan toukokuun tervetulleeksi!  - ATSHIIII...





perjantai 22. huhtikuuta 2022

Roolit suloisesti sekaisin

Postaustahtini on edelleen jokseenkin harvaa, mutta tähän on oikeastaan syykin olemassa. Elämänmeno on ollut pitemmän aikaa hyvin opiskelupainotteista ja minulla ei oikeastaan ole ollut mitään aihetta kirjoitella. Väkisin en ala aiheita keksimään, joten kirjoittelen tänne, kun siltä tuntuu...ja nyt tuli se hetki.



Opiskelijaelämä on tuntunut koko ajan erittäin hyvältä. Olen saanut opiskella ja oppia uusia asioita. Suunnittelin opintovapaata varten opintoni sellaisiksi, että saisin niistä mahdollisimman parhaan hyödyn ja näin on käynytkin. Matkan varrella opintoja on kertynyt vähän ylimääräistäkin ja kieltämättä välillä on ollut pientä ruuhkanpoikasta. Minun piti saada visualisti-opinnot päätökseen jo kesäkuussa, mutta minusta riippumattomista syistä valmistuminen siirtyy elokuulle. Asialla ei ole minulle merkitystä, joten nyt sain hieman ekstra-aikaa valmistella viimeisimpiä näyttöjäni. Niihin tuli viime hetken muutoksia, mutta onneksi ei mitään katastrofaalista.




Opintojeni ohessa olen saanut keskittyä paremmin myös yrittäjyyden ihmeelliseen maailmaan. Sekalaisten opintojeni tarkoitus oli alun perin tukea ja kehittää yritystoimintaani ja paljon on lyhyessä ajassa tapahtunutkin. Välillä opiskelija- ja yrittäjärooli menee suloisesti sekaisin, sillä niin tiiviisti ne kietoutuvat toisiinsa. Olen pystynyt hyödyntämään oppimaani sekä teoriapohjalla että käytännössä. Kun olen toimistolla, en välillä tiedä,  olenko siellä opiskelijan vai yrittäjän roolissa, eikä sillä taida olla merkitystäkään. 




Osittain päällekkäisten asioiden takia aikatauluissa on "positiivista tehokkuutta". Kun työstän esim. some- tai markkinointistrategiaani, voin hyödyntää sen suoraan yritystoimintaani. Pystyn ottamaan opiskeluun tarvittavan ajan (ainakin osittain) yrittäjäajastani ja siksi minulla on aikaa olla enemmän myös vapaalla (voikohan yrittäjän sanoa näin?...ai niin, minähän olen opiskelija!) Opinnot ovat tuoneet myös toisenkin positiivisen asian. Osaamista on tullut eri osa-aluilta sen verran lisää, että minun on täytynyt alkaa miettiä, mihin ihan oikeasti haluan keskittyä eli tiedossa on vielä todennäköisesti jonkinlaista myllerrystä...


Visualisti-opintoni ovat loppusuoralla, mutta some- ja palvelumuotoiluopintoni jatkuvat pitkälle syksyyn, joten täällä on vielä hetken täysi "pöhinä" päällä! 


Nyt kuitenkin viikonlopun viettoon...






perjantai 8. huhtikuuta 2022

Sitä kevättä odotellessa

Kevät otti melkoista takapakkia tällä viikolla, kun alkuviikosta oli tuulta ja lumimyräkkää. Samanaikaisesti myös kevätfiilikset jäivät hetkeksi taka-alalle. Talven jatkuminen näin pitkälle kevääseen on aiheuttanut jopa pientä "taantumista".



Olen ollut nyt kaksi viikkoa yritykseni uudella toimistolla ja olen todennut ratkaisun erinomaiseksi. En ole siellä joka päivä, mutta nämä toimistopäivät ovat auttaneet minua selvästi työn ja opiskelun rajaamisessa. Nyt työt jäävät pääsääntöisesti toimistolleni eikä iltaisin tule enää kiusausta jatkaa asioiden työstämistä. Vapaa-ajastani on tullut selkeämpää ja ennen kaikkea laadukkaampaa.




Kun aiemmin työskentelin kotitoimistolla, saatoin tehdä samanaikaisesti monenlaista muuta sijaistoimintaa esim. ruoanlaittoa tai pyykin pesemistä. Asiassa oli myös hyvät puolensa, sillä kotityöt tulivat tehtyä samalla päivän aikana, mutta on myös tunnustettava,  että työtehokkuuteni kärsi tästä. Nyt lähden aamulla toimistolle, teen tehokkaasti töitä (tai opiskelen) ja sen jälkeen lähden kotiin. Kotona tietokoneella oleminen iltaisin on vähentynyt oleellisesti ja minun kohdallani työnrajaaminen on onnistunut (ainakin toistaiseksi) hyvin.




Yleensä kevät aiheuttaa minulla pientä sisustusbuumia, mutta sillä rintamalla on ollut nyt rauhallista. Kodin työhuone pitäisi järjestää uudelleen, sillä tällä viikolla yhden asunnon tyhjennyksessä meille kotiutui vanha vuodesohvani, joka ei mahtunut enää stailausvarastooni. Samaan sisustusprojektiin  kuuluu myös sohvapäällisten pesu, joten viikonloppuna olisi tiedossa pientä työhuoneen uudistusta.




Ja vaikka kevät etenee hitaasti, tuovat saamani tulppaanikimput kuitenkin iloa ja valoa päiviini.
Hyvää viikonloppua ja palmusunnuntaita kaikille!




sunnuntai 27. maaliskuuta 2022

Kuulumisia

Tänään siirryttiin jälleen kesäaikaan ja maaliskuukin on kohta muisto vain. Viimeisemmästä blogipostauksesta on kulunut muutama viikko, joten ajattelin kirjoittaa sekalaisia kuulumisia ja vähän tämän hetken tunnelmista. 



Visualistiopintoni jatkuvat edelleen ja maaliskuussa olen käynyt muutaman päivän ajan myös lähiopetuksessa Huittisissa. Teen samanaikaisesti työssäoppimista omassa yrityksessäni ja tavoitteena on tehdä kaksi näyttöä toukokuussa. Visualistiopintojeni lisäksi aloitin maaliskuussa etäopintoina suorittamaan Sisällön tuottaminen ja hakukoneoptimointi- koulutuksen Salon seudun ammattiopistossa. Tämä opintokokonaisuus pitäisi kestää elo-syyskuulle asti, joten olen edelleen vahvasti ja kokonaisvaltaisesti opiskeluissa kiinni.




Opintojen lisäksi tein nopealla aikataululla ison päätöksen ja vuokrasin yritykselleni (STAILIAMO) toimistotilan keskustasta. Ajatus omasta toimitilasta on kytenyt jo kauan ja muutaman sisäisen keskustelun (ja kompromissin) jälkeen päädyin vuokraamaan n. 20 neliön työhuoneen. Ajatuksena on, että siellä voin ottaa vastaan asiakkaita ja järjestää myös pienimuotoisia koulutustilaisuuksia. Työhuone on nyt melkein valmis ja alkavalla viikolla minun on tarkoitus aloittaa siellä  "virallisesti". Aika näyttää, tuottaako ratkaisuni mitään sen suurempaa tulosta, mutta olen uskaltanut tehdä yhdestä haaveestani totta. Tässä kohtaa minun oli tehtävä toimitilapäätös... tai muuten se olisi jäänyt todennäköisesti minulta tekemättä. Ikiajoiksi.




Kuluneella viikolla olen saanut myös muutaman muistutuksen elämän rajallisuudesta ja ne, yhdessä maailman tilanteen kanssa, ovat laittaneet elämänarvot jälleen oikeisiin mittasuhteisiin. Aina hetkellisesti nämä "omat jutut" menettävät merkityksensä ja sitä huomaa arvostavansa  hyvinkin yksinkertaisia jokapäiväisiä asioita: sitä, että on terve, koti ja ruokaa. Sitä, että ei tarvitse pelätä henkensä puolesta, voi käydä koulua, opiskella ja saa harrastaa. Sitä, että on joku kenen viereen voi mennä nukkumaan ja joka jakaa kanssasi arkea, sillä elämä voi muuttua hetkessä.


Pysähtymisiä tarvitaan aina välillä, jotta huomaa, miten asiat omalla kohdalla ovat. Ihan pienistä asioista ei viitsi valittaa - ja kaikesta huolimatta pitää uskaltaa elää ja unelmoida!






lauantai 12. maaliskuuta 2022

Ikääntymisen (lieve)ilmiöitä

Blogin postaustahti on harventunut huomattavasti, mutta  en aio ottaa siitä painetta. Opiskelurintamalla sama meno jatkuu, joten ei siitäkään sen enempää. Maailmantilanteesta en aio enkä halua tässä kohtaa enempää surkutella, sillä se vie helposti meikäläisen tunnetilan "syville vesille". Sen sijaan ajattelin  jakaa ajatuksiani ikääntymisestä ja siihen liittyvistä lieveilmiöistä...



Tosiasiahan on se, että meikäläisellä on ikämittariin kerääntynyt vuosia jo ihan kiitettävästi. Varsinaista ikäkriisiä en ole tainnut koskaan potea, mutta huomaan selvemmin, että fyysinen vanheneminen etenee. Muistan joskus hieman kyseenalaistaneeni työkaverini väittämää joitakin vuosia sitten, jolloin hän sanoi, että kun ihminen täyttää 50,  alkaa tulla kaiken maailman kremppoja. Silloin olin vielä epäuskoinen, mutta nyt minullakin alkaa olla omakohtaisia kokemuksia. 




Yhtenä iltana naurahdin miehelleni, että nuorempana, kun tuli jotain kiputiloja, ne lähti ajan kanssa pois. Nyt kun joku paikka kipeytyy, todennäköisyys, että se jää pysyväksi on todennäköisempi kuin vaivan katoaminen. Tosiasiassa minä olen omasta mielestäni ihan perusterve, mutta tällä hetkellä poden ainakin kuivia silmiä, kipeytyneitä peukaloita ja nyt viimeisimpänä olkapäätä/käsivartta, jossa alkaa olla jonkinasteista liikerajoitteisuutta. Inhottava vaiva, joka on tullut vähitellen ja jota olen yrittänyt hoitaa itse - tuloksetta.





Syksyllä kävin kuivien silmien takia silmälääkärillä ja hän määräsi lämpöhoitoa, silmätippoja ja antiseptisiä liinoja. Ja jos oikein ymmärsin tämän vaivan (ja rohtojen) kanssa saan elää elämäni loppuun asti. Peukalovaivalle en ole tehnyt mitään, mutta olkapään vaivaan jouduin tilamaan ajan oikein ortopedille. Onneksi olen joskus aikoinaan ottanut vakuutuksen, joka tässä kohtaa alkaa tuntua jopa järkevältä päätökseltä. Pääsen suhteellisen nopeasti erikoislääkärille ja mahdolliseen jatkohoitoonkin eikä minun tarvitse maksaa kuin omavastuun osuus.





Niin, että kyllä niitä kremppoja vaan tulee, isoja ja pieniä, koska ihminen (ja keho) yksinkertaisesti vanhenee. Jollekin sairauksia ja vaivoja tulee enemmän ja jollekin vähemmän. Yritän pitää huolen itsestäni liikunnalla ja syömällä terveellisesti. Ylimääräiset kilot ovat pysyneet vuosien saatossa kurissa, vaikka vyötärönseudulle on alkanut kertymään ylimääräisiä makkaroita. Niistä en jaksa kovinkaan paljon stressata, sillä olen lähes koko elämäsi ollut hoikka, nuorempana jopa laiha. 




Fyysisen hyvinvoinnin lisäksi pidän tärkeänä myös henkisen hyvinvoinnin vaalimista. Suhteellisen tasapainoinen elämätilanne ja hyvä parisuhde nousee tässä kohtaa meikäläisen kohdalla arvoon arvaamattomaan. Lisäksi koen, että tämän hetkinen opiskelu on jopa parantanut elämänlaatuani. Ehkä tämän psyykkisen hyvinvoinnin takia fyysiset krempatkaan eivät tunnu niin isoilta, kun mieli on positiivinen ja olen jokaisesta uudesta päivästä innostunut ja kiitollinen. Luulenpa, että meikäläisellä on tekemistä ja ohjelmaa sen verran, että en taida ehtiä ihan kaikkia pieniä vaivoja edes huomata...


Jääköön tämä blogipostaus historiaan ensimmäisenä "vaivaiskertomuksena" ja toivotaan, että jatkossa elämä toisi niitä eteen kuitenkin säästeliäästi.


"Keski-ikä on sitä, kun tunteesi alkavat vaihtua oireisiin" 


Kuvat: Elli Halonen 
Kuvauspaikka: Prassen Konditoria ja Cafe