lauantai 8. toukokuuta 2021

PERUSHÄRDELLIÄ... JA YLPEYTTÄ!

 Toukokuu tuo tullessaan melkoista härdelliä töihin eikä tänäkään vuonna siinä ole tullut poikkeusta...




Samalla kun kuluvaa lukuvuotta pistetään vähitellen pakettiin, koulumaailmassa suunnitellaan myös tulevaa; mietitään uusia opetusryhmiä, henkilökunnan sijoittumista ja pidetään tiedonsiirtopalavereja. Jokaisella opettajalla oppilasarvioinnit ovat juuri nyt enemmän tai vähemmän työn alla. Äitienpäivätekemiset ja kevätjuhlat tuovat vielä oman lisänsä koulu-/työpäiviin. Tänä(kään) keväänä koronatilanne ei mahdollista perinteisiä luokkaretkiä eikä kevätjuhlia, joten nyt ideoidaan jälleen luovasti. Tämän postauksen kuvissa näkyvät päivittäiset tarpeelliset työvälineeni (puhelin, pussukka, avaimet ja kommunikaatioviuhka/-passi), joita kannan mukanani joka päivä. Kieltämättä tässä kohtaa lukuvuotta ne näyttävät jo nuhrautuneita ja käytössä kuluneita, vähän niin kuin niiden kantajakin, mutta samalla ne kertovat myös koulussa eletystä elämästä. 


 



Päivät ovat tällä hetkellä jokseenkin työntäytteisiä ja huomaan, että stressitasoni on hieman koholla. Nukun aika huonosti (heräilen monta kertaa yössä) ja aamulla herään hyvissä ajoin ennen kellon soittoa. Olen jonkinasteisessa ylivirittyneessä tilassa, sillä kaikesta huolimatta en tunne erityistä väsymystä. Energiatasoni ovat jopa yllättävänkin hyvät. Mihinkään ylimääräiseen luovuuspuuskaan ei kuitenkaan löydy enää aikaa eikä rahkeita ja nämä viimeiset viikonloput pyrin rauhoittamaan lepoon. Edessä siintävä kesäloma auttaa tässä kohdassa jaksamaan. Eihän tässä ole enää kuin neljä viikkoa jäljellä.





Toukokuinen perushärdelli toistuu säännöllisesti ja onneksi tilanne on hetkellistä. Koronan sävyttämä lukuvuosi on ollut meille kaikille raskas, mutta toisaalta siihen on jollain tavalla myös tottunut. "Uuteen normaalin" on ollut sopeutuminen, halusimme tai emme. Tuskinpa kukaan meistä olisi uskonut, että uuden koulumme käynnistyessä, syksyllä 2019, meidät pusketaan vielä koronaprässistäkin läpi ja näin on vain käynyt. Lukuvuoden viimeisten viikkojen huvetessa voimme olla vain ylpeitä itsestämme ja todeta, että me selvisimme siitä - yhdessä!


Rentouttavaa viikonloppua ja erityisesti hyvää äitienpäivää kaikille äideille!




sunnuntai 2. toukokuuta 2021

Huhtikuun kooste

Tähän postaukseen tein lyhyen koosteen kuluneesta kuukaudesta. Vaikka tuntuu siltä, että omassa elämässä ei oikein tapahdu mitään, näissä koosteissa huomaa, että kaikkea on tullut tehtyä ja touhuttua. Vuodenaikojen vaihtuminen näkyy blogipostauksien kuvissa, sillä talven jälkeen näkyy taas väriä ja elämää - kevättä parhaimmillaan. 




* Huhtikuuna alussa innostuin vaihtamaan viherkasvien mullat ja samalla tuli kokeiltua herneiden kasvattamista hyvällä menestyksellä.

* Lämpimät säät houkuttelivat myös pihatöihin. Nurmikko tuli haravoitua ja tein kesän varalle pientä pihasuunnitelmaa.

* Vietimme pääsiäistä kotona hyvin rauhallisissa merkeissä. Muutaman päivän loma tuntui tässä kohtaa oikein tervetulleelta. 

* Kotona tuli pestyä osa kodin ikkunoista. Kiitos tästä kuuluu meidän teinille, sillä hän on tehnyt huhtikuussa kotitaloustehtäviä kiitettävästi.

* Kevätauringon paistaessa ja päivien pidentyessä huomasin olevani energisempi ja saan enemmän aikaiseksi. Työmatkakävely on kuitenkin ollut huhtikuussa jokseenkin vaihtelevaa.





* Huhtikuun lopulla sain tietää, että syksyn opiskelupaikkani oli varmistunut. Suunnitelma seuraavaksi vuodeksi on selvä ja jos kaikki käy hyvin, syksyllä 2022 minulla pitäisi olla visualistin tutkinto suoritettuna. Jään päivätyöstäni opintovapaalle ja täysipäiväiseksi opiskelijaksi.

* Meillä mies vanheni yhdellä vuodella ja juhlistimme sitä pienesti perheen parissa. Tällä kertaa teinimme teki herkullisen täytekakun.

* Minusta tuli isotäti, kun siskoni vanhin lapsi sai pojan. <3

* Huhtikuun lämpimät kelit vaihtuivat loppukuusta suhteellisen koleaan säähän. Vaihdatutin kesärenkaat (tietenkin) juuri ennen kylmien kelien palaamista. Onneksi säästyimme isommalta takatalvelta. Kotona palasimme takaisin takan lämmitykseen ja se näyttää jatkuvan edelleen...



Ja nyt onkin jo toukokuu. Se aloitettiin vapun vietolla mökillä ja siellä tuli tehtyä samalla puutalkoita. Tästä alkaa meikäläisellä (taas) vähän tiiviimpi työjakso, sillä oppilaiden arvioinnit tulee olla tehtynä muutaman viikon päästä. Työn ohessa tiedossa on vielä muutama palaveri ja valmistautumista vuoden poissaoloon. Väkisinkin jotain jää loman alkuun hoidettavaksi, mutta nyt keskityn kuitenkin jäljellä oleviin viiteen työviikkoon. Vähiin käy.


Touhukasta toukokuuta siis!








keskiviikko 28. huhtikuuta 2021

Hei, meillä leivotaan!

Meidän teinillä on valinnaisaineena kotitaloutta ja kotona suoritettavien tehtävien myötä, meillä on tänä keväänä leivottu useammin kuin ehkä koskaan aikaisemmin. Kovin innokkaasti ei teini leipomista ehdota, vaan ideointipuoli jää minulle. Poika leipoo ihan kiitettävästi ja minää häärään muuten vaan neuvonantajana taustalla. Ajatuksena meillä on ollut se, että joka kerta olisi jotain uutta leivottavaa. Viime viikolla bongasin paikallislehdestä hyvän ja helpon focaccia-leivän ohjeen, jonka ajattelin jakaa myös täällä blogissani.





F O C A C C I A

8,5 dl vehnäjauhoja

2,5 tl suolaa

11 g kuivahiivaa (1 pss)

1/4 dl oliiviöljyä

3,5 dl kylmää vettä

Lisäksi oliiviöljyä, timjaminlehtiä, rosmariininoksia ja sormisuolaa

Sekoita jauhot, suola, hiiva ja oliiviöljy kulhossa. Lisää kylmä vesi vähitellen taikinaan. Sekoita pari minuuttia. Taikina saa jäädä hyvin kosteaksi. Vaivaa taikinaa 18 minuuttia, kunnes siitä tulee venyvää. Anna taikinan levätä kulhossa puoli tuntia.

Sivele uunivuoka oliiviöljyllä. Painele taikina vuoan pohjalle. Nypi timjamista ja rosmariinista lehtiä ja painele ne taikinaan sormin. Sivele pintaan kevyesti oliiviöljyä.

Anna nousta liinalla peitettynä kaksinkertaiseksi. Siihen menee noin tunti. Pirskota pintaan vielä oliiviöljyä ja ripottele päälle sormisuolaa. Paista 215 asteessa uunissa noin 20 minuuttia.

Posta focaccia paistamisen jälkeen vuoasta ja jäähdytä ritilän päällä.





Leipä ei ole mitenkään nopeasti valmistuvaa, sillä taikinaa nostetaan useampaankin kertaan. Ja kuten yleensä meillä on tapana, leivonnassa piti tällä(kin) kertaa soveltaa, sillä ohjeessa oli käytetty oliiviöljyä ja  meiltä löytyi kaapista vain rapsiöljyä. Yrttien kohdalla piti myös vähän mukailla, sillä meillä oli tuoretta rosmariinia, mutta timjamia vain kuivemmassa muodossa. Todennäköisesti oliiviöljystä olisi tullut enemmän makua, mutta tällaisena sovellettunakin versiona se oli erinomaista.






Tässä kuussa meillä on leivottu enemmänkin. Viime aikoina poika on tehnyt myös kuivakakun ja tällä viikolla täytekakun. Leipomukset on tarkoituksella valittu suhteellisen helpoiksi, sillä haluan, että pojalle tulisi onnistumisen iloa ja ennen kaikkea "matala kynnys" leipomisen aloittamiseen. Ei meillä vielä kovin innokasta jauhopeukalo-teiniä ole, mutta toivotaan, että joskus myöhemmin. Pääasia on, että hän tekee edes jotain... ja saa mallin siitä, että aina ei tarvitse ostaa kaikkea valmiina kaupasta.



Focaccia-leipä onnistui ja todennäköisesti tätä tehdään meillä jatkossakin, sillä ei ole tuoreen ja itseleivotun leivän voittanutta. Kannattaa kokeilla!











  

lauantai 24. huhtikuuta 2021

Nyt se on varmaa

Olen kirjoittanut opiskelusuunnitelmistani jo aikaisemminkin täällä blogissani ja pyöritellyt päässäni muutamaakin vaihtoehtoa. Pitkällisen pohdinnan jälkeen hain maaliskuussa suorittamaan liiketoiminnan ammattitutkintoa. Tällä viikolla sain varmistuksen, että ensi syksynä lähden jälleen opiskelemaan...




Koulutus kestää noin vuoden ja painotusala on myynnin ja markkinointiviestinnän osaamisala, visualisti. Opiskelu toteutetaan monimuotokoulutuksena, joka koostuu lähiopetuspäivistä, pienryhmätyöskentelystä, etä- ja verkkotehtävistä sekä työssäoppimisjaksoista. Koulutusalana hyppään "kohti tuntematonta", sillä markkinointi ja kaupallinen ala on minulle (kasvatustieteilijälle) todellakin uutta. Olen kuitenkin ajatellut, että voisin hyödyntää tulevia visualistin koulutuksen oppeja ja yhdistää niitä omassa sisustusalana yrityksessäni. 




Tutkinto perustuu näyttötutkintojen suorittamiseen, joten tiedossa on jälleen mielenkiintoisia aikoja, kun saan haastaa itseni oikein kunnolla. Koen olevani tällä hetkellä jopa etuoikeutettu, koska minulla on mahdollisuus päästä opiskelemaan minua kiinnostavaa alaa. Haluan tarttua tähän tilaisuuteen, sillä elämäntilanteeni ja aikuiskoulutustukijärjestelmä mahdollistaa sen. Voin olla täysipäiväinen opiskelija ja keskittyä vain siihen, vaikka en ihan tarkalleen tiedä, mihin olen ryhtymässä. Mutta olen ennenkin tainnut todeta, että "se ei pelaa, joka pelkää". 




Opiskeluni mahdollistaa myös eräänlaisen sapattivuoden pitämisen erityisluokanopettajani työstäni. Edellisestä opiskelujaksosta tulee kuluneeksi nyt keväällä kolme vuotta ja viisi vuotta vuorotteluvapaastani. Iän myötä huomaan tarvitsevani näitä "irtiottoja" saadakseni hieman etäisyyttä omaan työhöni. Huomaan väsyväni tässä monenlaisessa työelämän turbulenssissa helpommin  ja yli vuoden kestänyt koronatilanne ei ole ainakaan helpottanut sitä. Pieni tauko taitaa tulla nyt juuri oikeaan kohtaan...


 Kouluissa lukuvuosi menee tänä vuonna jonkin matkaa kesäkuun puolelle, enemmän ja vähemmän koronatilanteen ehdoilla, mutta onneksi "tunnelin päässä on havaittavissa jo valoa". Tässä on muutamia viikkoja vielä työtä ja ne mennään loppuun asti täysillä. Ja vaikka kevätkelit ottivat hetkellisesti pientä takapakkia, en anna sen vaikuttaa olotilaani. Just nyt kaikki on hyvin. 




lauantai 17. huhtikuuta 2021

Päässä pyöriviä ajatuksia

Ihmisenä olen omasta mielestäni melkoisen pohdiskelevaa tyyppiä. Tuonne pääkoppaan mahtuu pyörimään yllättävän paljon asioita "maan ja taivaan" välillä. Osa niistä aiheuttaa tyytyväisyyttä ja iloa, osa huolta ja murhetta.






Huomaan, että minussa on samoja huolinkaisen piirteitä kuin omalla äidillänikin, tosin hän taitaa olla tässä asiassa  "suurmestareiden suurmestari". Kestohuoli meillä taitaa olla läheisten elämä ja hyvinvointi, mutta sen lisäksi osaamme kantaa huolta monesta muustakin asiasta. Minut elämä pitää vielä sen verran kiireisenä, että kovin suuria huolia en ehdi kerralla kantamaan, mutta kieltämättä aika monen turhankin asian takia saatan menettää yöuneni tai ainakin nukkua huonosti. Toisinaan tämä huoli-ominaisuus on kieltämättä vähän rasittava piirre, mutta tiedostan sen myös. Tunne-ihmisenä realiteetit saattavat välillä unohtua ja huoli kasvaa mittasuhteiltaan (kohtuuttoman) suureksi. Onneksi vieressä peesaa realisti-mies, joka tuo elämään toisenlaista näkemystä ja sopivaa vastapainoa.








Stressinsietokykyni ei ole sieltä parhaimmasta päästä, mutta vuosien varrella olen pystynyt kehittymään sen hallinnassa. Työni luonteen vuoksi työmäärä ruuhkautuu kausittain ja silloin olen yrittänyt priorisoida asioita päässäni. Väsyneenä ja stressaantuneena en ole niitä helpompia ihmisiä lähipiirissäni, mutta aika hyvin tunnistan nykyisin stressitilani enkä sorru tiuskimaan tunnetilojani heille, ainakaan niin helposti kuin vuosia sitten. Olen opetellut sanoittamaan ja kertomaan tunteistani paremmin, jotta läheisten olisi (ehkä) helpompi ymmärtää minua tai jopa ottaa se huomioon. Tiuskittua tulee vieläkin ja toisinaan "kuppi mene nurin", mutta ehkä iän (ja elämänkokemuksen) myötä temperamenttini säröt ovat hieman jo hioutuneet  ja pyöristyneet.








Samaan hengenvetoon voin todeta, että murrosikäisen kanssa eläminen on mielenkiintoista. Meillä kotona elää suht rauhallinen teini, mutta toisinaan tilanteet haastavat tällaisen "ammattikasvattajankin". Kunnianhimoisena äitinä minun on vaikea ymmärtää/hyväksyä, että lapseni menee sieltä mistä "aita on matalin". En voi käydä koulua hänen puolestaan, mutta samalla haluisin auttaa ja tukea häntä. Koulun käyminen ja opiskelu ei ehkä kuulu siihen nuoren TOP 10 juuri tällä hetkellä, sillä onhan elämässä paljon muuta kiinnostavampaa. Monissa asioissa huomaan kyseenalaistavani omia ajatuksiani.  Tässä kasvatustehtävässä lapsi/nuori kasvattaa myös meitä vanhempia. Kesällä meillä on tiedossa yksi elämän tärkeistä "riiteistä", kun lapsi menee rippikouluun ja siirtyy jollain tasolla uuteen elämänvaiheeseen. En haikaile sitä aikaa, että lapseni olisi vielä pieni, enkä kipuile sitä, että lapseni kasvaa isoksi, sillä näin sen elämän kuuluu vain mennä.







Tässä kohtaa kevättä ajatukset alkavat siirtyä väkisinkin koulujen viimeisiin viikkoihin. Tiedossa on vielä ne kuuluisat viimeiset (7 viikon) puristukset, jonka jälkeen koittaa pitkä ja ansaittu kesäloma. Minulle tämä kevät on erilainen, sillä jään vuodeksi opintovapaalle. Ratkaisuni on herättänyt kaksijakoisia ajatuksia. Toisaalta olen helpottunut tekemästäni päätöksestäni ja toisaalta olen vähän murheellinen. Työni on henkisesti raskasta ja välivuosi tekee tässä kohtaa minulle oikein hyvää. Samalla kuitenkin suren sitä, että luokkani ja lähitiimini hajoaa. On todennäköistä, että tällä nykyisellä porukalla emme tule enää tekemään töitä yhdessä. Oppilaita siirtyy ylemmille luokille ja osa jatkaa. Luopuminen 2-3 vuoden yhteisistä kokemuksista on minulle aina pienimuotoisen kriisin paikka ja tämä toistuu tasaisesti muutaman vuoden välein. Sen kanssa on oppinut elämään, mutta se tekee erityisesti viimeisenä työpäivänä olon haikeaksi. Onneksi nenäliinapaketilla selvitään tästäkin...


Tässä varmaan päällimmäiset tuntoni tällä hetkellä. Vähän on sekalaisia ajatuksia (ja paljon muitakin), mutta näistä tunnelmista siirrytään viettämään nyt viikonloppua. Samalla tyhjennetään päätä -  ja saadaan taas uutta mietittävää... ;)




sunnuntai 11. huhtikuuta 2021

Kevätkylvöjä

En ole kovinkaan kummoinen viherpeukalo, mutta aika ajoin innostun kasvatusprojekteista. Tänä vuonna sain kylvettyä pääsiäisruohot menestyksekkäästi ja siinä samalla halusin kokeilla myös herneiden kasvatusta, lähinnä versojen takia...





Liotin herneitä vuorokauden vedessä, jonka jälkeen laitoin ne kahteen eri astiaan itämään. Kotoa löysin jonkun pussinpohjalta riittävästi multaa ja istutusastiaksi kävi vanha alumiininen kakkuvuoka. Keittiön ikkunan edessä on taso, jossa ne saavat nyt rauhassa kasvaa ja rehottaa. Alussa mietin, onko multamäärä liian vähäinen, mutta muutaman päivän jälkeen huoleni osoittautui vääräksi, sillä mullan seassa alkoi näkyä jo itämistä.





Herneenversojen kasvaminen on ollut nopeaa ja tällä hetkellä niitä kasvaa yli meidän tarpeiden. Kahdesta kasvatusastiasta olisi ilmeisesti yksikin riittänyt. Nyt yritämme käyttää versoja vähän joka paikassa ja välillä tulee napsittua niitä suoraan suuhunkin. Herneiden kasvatuksen lisäksi ostin kaupasta vielä pienet ruukut rosmariinia ja basilikaa, ja nekin näyttävät voivan ihan hyvin hoidossani.






Meillä isäntä on laittanut myös muutamia taimia kasvamaan ja esikasvatuksen jälkeen ne siirtyvät meidän mökille. Viime vuonna saimme nauttia mm. oman maan salaateista ja perunoista. Tänä vuonna kokeillaan niiden lisäksi jotain uuttakin. Minä kuitenkin pitäydyn toistaiseksi näissä pienimuotoisissa viljelyksissä -  ja niiden hengissä pitämisessä. Maissin kasvatus lähtee seuraavaksi kokeiluun ja toivotaan, että niistä saadaan lähinnä koristekasveja terassille. Ja voi olla, että laitan kodin pihalla olevaan kasvatuslaatikkoon vielä muutaman valmiin "purkkiyrtin" kasvamaan. 


Olen havaitsevani meikäläisessä jopa pientä innostusta asiaan...



keskiviikko 7. huhtikuuta 2021

Tauluprojektini

Olen harrastanut valokuvausta suunnilleen saman verran kuin blogin kirjoittamista. Joskus lukioikäisenä kävin kurssin, jossa otimme valokuvia (oikein filmirullalle) ja kehitimme niitä pimiössä ihan itse. Valokuvaaminen kiinnosti jo silloin nuorempana, mutta harrastaminen jäi moneksi vuodeksi kokonaan unholaan.




Nykyajan digitekniikka on mahdollistanut sen, että kuvaaminen on ns. helpompaa, kun epäonnistuneet kuvat voi vain poistaa ja lisäksi kuvien käsittely onnistuu ihan kotikonsteinkin. Bloggaamisen myötä innostuin  jälleen valokuvaharrastuksesta ja tällä hetkellä valokuvaan hyvin kausiluonteisesti. Vuosia sitten ostin "minijärkkärin" ja vähitellen ostin runkoon  vielä muutaman objektiivin. Ne ovat riittäneet minun kuvaustarpeeseen vallan mainiosti ja nyt täytyy tunnustaa, että nykyisin kuvaan pääosin kännykän kameralla...valitettavasti. 






Välillä innostun kuvaamaan enemmänkin ja minulle mieluisimmat kuvauskohteet löydän ehdottomasti luonnosta ja sieltä löytyvistä yksityiskohdista. Tässä postauksessa näkyvät valokuvat kuvasin muutama vuosi sitten järjestyskameralla meidän mökin metsästä. Tein niistä suurennoksia ja sen jälkeen viimeistely jäi "puolitiehen". Löysin niihin sopivat kehykset, mutta tulostusten kuvakoko oli sen verran poikkeava, ettei niihin sopinutkaan enää standardikokoiset paspartout. Muutama vuosi ehti kulua ennen kuin sain vietyä tämän projektin loppuun.




Nyt valokuvasuurennokset ovat vihdoinkin kehyksissä; kaksi isoa ja kolme vähän pienempää. Mielestäni näistä tuli hienot, vaikka ne eivät olekaan ammattivalokuvaajan tasoisia otoksia. Täytyy samaan hengen vetoon todeta, että sekä kehyksillä että paspiksilla on merkittävä vaikutus myös lopputulokseen. Näissä kuvissa halusin ehdottomasti käyttää mustia kehyksiä ja valkoista paspista, sillä tämä yhdistelmä korostaa kuvissa olevaa vihreyttä.  





Nyt sitten ihmettelen ja pyörittelen täällä kotona tauluja ja mietin, mihin ne sijoittaisin. Parhaiten ne tulisivat eduksi tauluryhmänä, mutta meiltä kotoa ei löydy niin isoa seinäpintaa, mitä se ympärilleen vaatisi. Niinpä tyydyin hajasijoittamaan taulut väliaikaisesti ympäri taloa ja niitä katsoessani mietin,  miten kivasti ne tuovat eloa ja väriä sisustukseen. Voisin jopa sanoa, että luonto tuli sisälle.


Mikäs on teidän tuomionne? Hitti vai huti?