sunnuntai 3. heinäkuuta 2022

Kirjasuositus keski-ikäisille naisille

Heinäkuun olen pyhittänyt lomakuukaudeksi, jolloin pyrin hidastamaan hieman tahtia. Minulla tähän auttaa lukeminen ja siksi kävin heti loman alussa kirjastossa lainaamassa muutaman kirjan. Varsinainen lainakohteeni oli Regina Raskin "Onnellisen salaseura", joka onneksi löytyi hyllystä.




Kirja takakannessa kirjoitetaan, että "Kirja on sinulle keski-ikäinen nainen, joka luulit, että elämä viidestäkymmenestä eteenpäin on pelkkää hikoilua ja viiksikarvojen nyppimistä. Tarkkaan varjeltu salaisuus nimittäin on, että elämämme on parhaimmillaan lähestyessämme kuuttakymmentä". Koska kuulun kohderyhmään, päätin lähteä ottamaan selville, minkälaisesta salaseurasta onkaan kysymys.






Kirjassa Regina Rask kirjoittaa omakohtaisesti ikääntymisestä ja tarjoaa samalla lukijalle oivaluksia ja näkökulmaa ikääntymisen hyvistä puolista. Teksti on kirjoitettu humoristiseen ja jopa kevyen  sarkastiseen tyyliin. Lukiessa tekstiin oli helppo samaistua ja muutaman kerran taisin naurahtaa ihan ääneenkin. 

Kirja vahvisti omaa käsitystä nykyisestä elämästäni. Väkisinkin sitä on tullut mietittyä vanhenemista ja kuitenkin hyvin harvoin olen ajatellut siitä negatiivisesti. Olen todennut, että prosessi on luonnon määräämää ja sitä on oikeastaan turha vastustaa tai murehtia. Kirjaa lukiessani se avasi ajattelumaailmani ehkä vielä piirun verran enemmän. Siksi minun on helppoa yhtyä ajatukseen, että elän elämäni parasta aikaa ja todeta, että "keski-ikä on uusi musta".





Lukiessani kirjaa, se vahvisti minun jo olemassa olevia ajatuksia omasta vanhenemisesta ja siitä missä vaiheessa elämää olen. Löysin monta yhtymäkohtaa ja tiedostin selvemmin, että moni muukin ajattelee keski-iästä samalla tavalla kuin minä...tai ainakin minä ja Regina Rask. On ollut oikeastaan aika helpottavaa ja jopa vapauttavaa huomata, että jollain tasolla on päässyt eroon jo siitä "mitä muut ajattelevat minusta" ja pystyn rohkeasti olemaa sitä mitä olen. 

Olen myös sen ikäinen, että eletty elämä "näkyy ja tuntuu" sekä hyvässä että pahassa -  ja varsinkin siinä hyvässä. En tiedä uskallanko puhua jo elämänviisaudesta, mutta elämänkokemuksesta kylläkin. Olen aidosti ja oikeasti ylpeä siitä kaikesta, mitä olen elämässäni tehnyt ja kokenut. Jotain tekemättömiä tai tehtyjä asioita saatan katua, mutta päällimmäisenä tunteena on, että olen saavuttanut ja saanut elämältäni paljon hyvää.  Aina ei ole ollut helppoa, mutta elämä on kuitenkin kohdellut tähän asti minua hyvin.







Kirjan luki nopeasti ja se toimi ainakin minulle jonkinlaisena omien ajatusten kokoajana. Ihan kaikilta osin en pystynyt samaistumaan kirjailijaan, sillä en ole ajatellut hankkia koiraa enkä ole innostunut puutarhanhoidosta, ainakaan vielä. Muilta osin taida olla jo aika lähellä Onnellisten salaseuralaisten jäsenyyttä. 


Hyvää lomalukemista keski-ikäisille elämänpohdiskelijoille!














maanantai 20. kesäkuuta 2022

Syksyn suunnitelmat selvillä

Kesäkuun aikana meidän perheessä on eletty jännittäviä aikoja, mutta yksi kerrallaan asiat ovat alkaneet selkiytyä. Vaikka kesä on juuri nyt parhaimmillaan, eletään täällä jo vähän sen jälkeistä elämää...



Viime viikolla minulle myönnettiin vihdoin ja viimein virkavapautta yhdeksi vuodeksi eteenpäin ja siltä osin uuden työn aloittaminen elokuussa Porin Winnovassa tuntuu mukavalta. Edelleen välillä vähän "hirvittää", mihin olen lupautunut, mutta uskon selviäväni työn tuomista haasteista. Motivaatio ja innostus uudesta työstä voittaa tällä hetkellä sen "pahimmankin" pelon ja epävarmuuden tunteen.




Meidän perheessämme varmistui viime viikolla myös teinimme opiskelupaikka. Hän sai tänä keväänä peruskoulun päätökseen ja kevään yhteishaussa hän oli ensisijaisesti hakenut liiketalouden opintoihin. Lukio oli toisena vaihtoehtona (ja olisi pääsytkin sinne), mutta ammatillinen oppilaitos tuntui  hänestä paremmalta vaihtoehdolta. Tulosten saaminen taisi jännittää sekä äitiä että teiniä lähes yhtä paljon, mutta nyt voimme huokaista helpotuksesta. Ensi syksynä meidän perheessä on kaksi Winnovalaista, joista toinen opiskelee ja toinen opettaa liiketalouden yksikössä. Teinin onneksi sentään eri kaupungeissa.




Nykyiset visualistiopintoni saan päätökseen sopivasti juuri ennen töitä. Olen viimeistellyt kahta näyttöä ja sain viikonlopun aikana työstettyä ne valmiiksi. Heinä-elokuun vaihteessa lähetän näytöt lopullisesti eteenpäin ja varsinainen näyttötutkintotilaisuus on todennäköisesti elokuun aikana. Toivotaan, että näytöt menevät silloin hyväksytyksi läpi ja saan visualistin tutkinnon valmiiksi.



Syksyllä keskityn selviytymään uudesta työstä ja tavoitteena olla kuormittamatta vapaa-aikaani liikaa. Koska kulunut vuosi on ollut minulla hyvin tiivistä opiskelua, olen ajatellut pitää (vaihteeksi) pientä taukoa siitä. Olen saavuttanut niitä opiskeluetappeja, joista olen joskus haaveillut ja meikäläisen osalta aikuisopintotuki taitaa olla melkein loppuun asti hyödynnetty. Jotain pientä webinaaria ja lyhytkurssia voin harkita, mutta en enää mitään pitkäkestoista ja sitouttavaa...kunnes toisin sanotaan.

Tällä viikolla vietetään juhannusta ja me lähdemme viettämään sitä mökille. Kulunut vuosi on ollut siitä harvinainen mökkeilyhistoriassani, että en ole koskaan aikaisemmin aloittanut mökkikautta näin myöhään. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan - ja silloinkin juhannuksena. ja nyt toivottelen mukavaa viikkoa!


P.S. Huomaan, että meikäläisen kuvauskohteena viimeisen kuukauden aikana ovat olleet lukuisat luonnonkukat,  joten kuvasaldo postauksissa on ollut hieman yksipuolista.






sunnuntai 12. kesäkuuta 2022

Pientä kremppaa

Sanonta: "Vanhuus ei tule yksin" taitaa pitää paikkansa. Olen elämässäni säästynyt isoimmilta terveysmurheilta, mutta iän myötä on alkanut ilmetä kaikenlaista pientä vaivaa, joista olen kirjoittanut täällä blogissani ennenkin.



Keväällä minulla diagnosoitiin olkapään kiertäjäkalvosimen oireyhtymä ja minut määrättiin lääkekuurille ja fysioterapiaan. Olen käynyt hakemassa jumppaohjeita n. 3 viikon välein ja joka kerta saan jotain uutta harjoiteltavaa. Koska kuntoutus pohjautuu myös kotona tehtäviin harjoitteisiin, olen saanut kyytipoikana erilaisia kuminauhoja, joilla olkapään alueen lihaksia on vähitellen vahvistettu. Viimeisimmän fysioterapiankäynnin jälkeen kävin ostamassa vähän lisää välineitä ja nyt minun tehtäväni on löytää vielä se sisäinen motivaatio näiden liikuttamiseen. Itsekseen ne eivät ilmeisesti liiku.




Vaikka vaiva ei varsinaisesti ole kovin paljon haitannut elämää, olen halunnut saada olkapääni kuntoon. Olen huomannut, että se on toiminut samalla jonkinasteisena porkkanana olemattoman lihaskunnon metsästämiseen. Olen huomannut, että opiskelu ja pitkään istuminen ei oikein sovi minulle.  Erityisluokanopettajan työssä tulee liikuttua päivän aikana yllättävän paljon ja työasentoja tulee vaihdettua, joten muutos on ollut merkittävä.




Kesä mennään vielä kotiharjoitteilla, mutta siellä kuntoutuksen lopussa pitäisi siirtyä kuntosalinpuolelle punttitreeneihin. Niin se taitaa olla, että viimeistään tässä vaiheessa täytyy yrittää tehdä sitä ennaltaehkäisevää työtä, jotta pysyisi mahdollisimman hyvässä kunnossa myös myöhemmällä iällä. Tähän olkapäävaivaan ei kävely-ja juoksulenkit auta, joten nyt on hyvä syy lähteä hakemaan kadonnutta lihasvoimaa. Toivotaan, että saan siitä lisäksi uuden mukavan viikkorutiinin. 


Seuraavaa kremppaa odotellessa...




tiistai 7. kesäkuuta 2022

Kesäkuun mietteitä...

Kesäkuu tuli minulle vähän niin kuin varkain. Jos olisin ollut erityisopettajan työssäni olisin nyt jo kesälomalla, mutta sen sijaan opinnot pitävät minut tämän kuukauden vielä kiireisenä.



Meidän teinimme sai lauantaina peruskoulun päätökseen ja tänä vuonna minun oli mahdollista päästä kevätjuhliin mukaan. Koronatilanteesta johtuen nämä juhlat olivat myös ensimmäiset (ja viimeiset) juhlat yläkoulussa, joten olin todistamassa jotain meille ainutlaatuista tapahtumaa. Juhlat olivat asialliset, jossa peruskoulunsa päättäneet olivat tietenkin pääosassa. Tunneskaala oli samalla sekä haikea että helpottunut. Oli hienoa katsoa näitä juhlapukuisia nuoria, jotka olivat hieman hämillään saamastaan huomiosta, mutta samalla ylpeitä yhden aikakauden päättymisestä. Päättötodistus kädessä jokainen suuntaa nyt omille elämän poluille...




Meillä ei ole vielä tietoa teinin jatko-opiskelupaikasta, joten tässä kuussa on vielä vähän jännitettävää. Minä yritän valmistautua tulevaan uuteen lukuvuoteen Porin Winnovassa käymällä perehdytyksessä. Uusia omaksuttavia asioita on enemmän mitä pääkoppa pystyy ottamaan vastaan, mutta onneksi oma opettajantausta on kuitenkin jotain hyötyä. Sähköinen  opintojärjestelmiä ja muut systeemit ovat minulle uusia, mutta onneksi  työkaverit ovat luvanneet auttaa. Minulle ehkä suurin ja mullistavin asia on se, että kaikki työ mikä liittyy työhöni kirjataan ylös -  ja siitä saa myös palkkaa! 





Elokuussa alkavista töistä johtuen olen asettanut itselleni tavoitteen, että saisin kesäkuussa visualistiopintoihin liittyvät näytöt (2 kpl) valmiiksi. Lisäksi teen vielä "sisällöntuotannon ja hakukoneoptimointi"- opinnot  sekä palvelumuotoiluopinnot niin valmiiksi kuin vain voin. Koska tässä on hieman "lopun alkua", huomaan, että sen viimeisen puristuksen ja motivaation ylläpitäminen on jokseenkin haasteellista. Varsinaiset näyttöjen antaminen jää väkisinkin elokuulle, mutta jos saisin ne  kirjalliset tehtävät tehdyksi vielä ennen heinäkuuta, niin voisin rauhassa lomailla ja keskittyä sen jälkeen uuteen työhön.





Jos joku kysyy minulta, että olenko nyt lomalla vai töissä, täytyy minun todeta, että taidan tehdä vähän kaikkea. Omasta erityisluokanopettajantyöstäni olen lomalla, mutta samalla kuitenkin opiskelen ja teen STAILIAMOn työjuttuja. Oma kalenterini on tässä kohtaa merkittävässä asemassa, sillä sen avulla pystyn pitämään aikatauluja joten kuten hyppysissä...ja onhan tässä kesäkuuta vielä monta viikkoa jäljellä.


Ihanaa kesäkuuta kaikille!



sunnuntai 29. toukokuuta 2022

Vielä vähän jälkimainingeissa

Ensi syksyn uudet työkuviot laittoivat elämän hetkeksi aikaa sekaisin. Tunnetilat vaihtelevat edelleen lähes päivittäin innostuksesta epäuskoon ja kaikkea siltä väliltä.




Viime viikolla kävin tapaamassa esihenkilöäni Porissa ja hänen kanssa kävimme alustavasti läpi tulevaan työhön liittyviä asioita. Perehdytystä tulee vielä lisääkin, mutta nyt sain sähköpostitilin ja nivaskan papereita luettavaksi. Sain myös suunnitelman aiheista, joita tulen opettamaan omalle ryhmälleni. Vaikka minulla on monen vuoden kokemus opettamisesta, olen kuitenkin tässä työssä epäpätevä ja siitä johtuen koen hetkittäin epävarmuuden tunnetta. En ole koskaan opettanut toisen asteen oppilaitoksessa, joten tässä on joutunut muutaman kerran psyykkaamaan itsenä, että mitä on tullut luvattua. Uskon ja tiedän, että didaktiset ja pedagogiset keinot pitäisi olla hallinnassa, mutta minulle "vieraat oppiaineet"  ja pitkät oppitunnit asettavat työmenetelmien valintaan haasteita.




Uuden oppimista ja omaksuttavaa tuntuu olevan paljon. Olen nyt lueskellut saamiani papereita ja tehnyt jo vähän pohjatyötä tuleviin opintoihin. Tulen opettamaan nuorille esim. asiakaspalvelun perusteita ja  työelämän pelisääntöjä sekä työvälineohjelmia (Word ja PowerPoint). Tässä saa nyt laittaa luovuutta kehiin eri tavalla, kun miettii sisältöjä ja sitä, että oppiminen olisi nuorille mielekästä, tarkoituksenmukaista ja erityisesti käytännönläheistä. Kovin tarkasti en voi suunnitelmia tehdä, mutta jonkinlaista tehtävä-/ideapankkia olen vähitellen kokoamassa.




Syksy uudet kuviot sekoittivat jonkin verran myös opiskelukuvioitani. Yritän tehdä ja valmistella keskeneräisiä opintojani mahdollisimman paljon kesän aikaan. Minun on melkeinpä pakko venyttää opintojani vähän pidemmälle, mitä alustavasti suunnittelin...tai sitten rutistan kaikki kesäkuussa niin valmiiksi kuin se on vain mahdollista. Uusi työ tule varmasti verottamaan jaksamistani ja siksi tässä kohtaa minun täytyy ymmärtää malttaa olla haalimatta liian paljon tehtävää enää syksylle. Yleensä tähän aikaa vuodesta alan virittelemään itseni kesälomamoodille, mutta tänä kesänä on toisin...


ja jossain vaiheessa pitäisi ennättää kerätä vähän akkujakin.



sunnuntai 22. toukokuuta 2022

Uuden edessä...

Elämä osaa yllättää juuri silloin kun sitä kaikkein vähiten odottaa ja onneksi tällä kertaa positiivisesti. Parin viikon aikana olen kokenut melkoisen tunnemyllerryksen ja nyt on aika kertoa siitä myös täällä blogissani. Tiedossa on hieman pitempi postaus, mutta (ehkä) sitäkin kiinnostavampi.



Blogiani seuraavat saattavat tietää, että olen miettinyt palaanko syksyllä töihin erityisluokanopettajaksi vai jäänkö vielä opintovapaalle suorittamaan Some -ja palvelumuotoiluopintoni valmiiksi. Olin alustavasti laittanut viestiä jo koulumme rehtorille, jotta siellä tiedettäisiin suunnitelmistani ja hetken olin jo siinä luulossa, että jatkan tyytyväisenä syylukukauden vielä opintovapaalla opintojeni parissa. 

Koska aikuisopintotukeni ei enää riittäisi syksyyn, olin ajatellut, että voisin yrittää tehdä samalla lyhyitä sijaisuuksia silloin tällöin eri oppilaitoksissa hyödyntäen nykyisiä opintojani. Olin maaliskuussa yhteydessä useampiin oppilaitoksiin ja Porin Winnova pyysi minut haastatteluun. Silloisessa haastattelussa he kertoivat myös tulevista opettajan paikoista, mutta epäpätevänä ilmoitin, että en ole oikeastaan kiinnostunut niistä, enemmänkin tuntiopettajan tehtävistä tai sijaisuuksista. Hyvin vähän tiesin vielä silloin...




Aikaa kului ja näin huhtikuussa Winnovan ilmoituksen tulevista opettajan paikoista. Kävin jälleen tutustumassa tarjontaan ja toteamassa, että periaatteessa työ kiinnostaisi, mutta paikkaan vaadittava pätevyys mietitytti, joten siirsin asian mielessäni syrjään. Meni taas muutama päivä, kunnes yksi tuttu siellä työskentelevistä opettajista laittoi minulle henkilökohtaisen viestin ja yllytti hakemaan paikkaa. Edelleen epäpätevyyteni laittoi "sisäisiä kapuloita rattaisiin", mutta ajatus hakemisesta alkoi kiinnostaa. Jos sittenkin... 

Mietin asiaa ja lopulta tulin siihen tulokseen, että eihän minulla olisi mitään menetettävää. Voin hakea paikkaa epäpätevänä ja pätevän hakijan puuttuessa minulla voisi olla jopa pieniä mahdollisuuksia. Jonkun muun kuin minun tehtävänä on päättää, olenko sopiva/soveltuva tehtävään vai en. Työhakemuksen kirjoittamiseen en käyttänyt kovinkaan paljon aikaa, koska minusta tuntui, että se piti saada pian pois omista käsistä, etten tulisi enää katumapäälle. Niinpä hakemus lähti ja toukokuun alussa sain pyynnön tulla haastatteluun. Olin jo tästä mahdollisuudesta aivan hämilläni. Haastattelutilanteessa en osannut oikein edes jännittää, vaikka edellisestä työpaikkahaastattelusta oli kulunut jo yli 20 vuotta. Suoriuduin siitä omasta mielestäni kohtuullisesti ja sen jälkeen en miettinyt asiaa kovinkaan paljon.




Viikon sisällä haastattelusta sain yllättävän puhelun, jossa kuulin, että minut oli valittu tehtävään, jos vain otan sen vastaan. Siinä hetkessä olin aivan "puulla päähän lyöty", hyvin hämilläni ja jokseenkin sekavassa tunnetilassa. En ollut osannut odottaa valintaani ja onneksi sain aikaa miettiä päätöksen tekemistä  seuraavaan päivään, sillä pitihän minun keskustella asiasta myös mieheni kanssa. Hyvin pian tuli selväksi, että otan paikan vastaan. Mieheni mielipide ja suhtautuminen asiaan sai minut vakuuttumaan, että minun pitää ottaa tehtävä vastaan. Hän sai minut ymmärtämään, että tämän ikäiselle tulee enää harvoin tällaisia tilaisuuksia ja onhan kyseessä on "vain" vuoden sitoutuminen. Hän näki, että tässä olisi jopa ainutkertainen mahdollisuus, jossa voisin hyödyntää kaikkea osaamistani mukaan lukien viimeisen vuoden aikana opiskelemiani asioita. Tämän jälkeen päätöksen tekeminen oli jopa helppoa.




Viimeisen muutaman viikon sisällä olen kokenut melkoista mielenmyllerrystä. Ilmoitin muuttuneesta tilanteestani esihenkilöilleni niin pian kuin mahdollista ja tällä hetkellä en tiedä, saanko vielä opintovapaata vai irtisanoudunko virastani. Tunnelmat ovat olleet samanaikaisesti innostuneet ja pelonsekaiset, kun en tiedä, mihin olen ryhtymässä. Sen kuitenkin tiedän, että tiedossa on takuulla paljon uutta opittavaa ja vuosi ei tule olemaan helppo. Koen tämän ehdottomasti mahdollisuutena, johon minun tulee tarttua.




Tässä prosessissa muistin, että olen ollut vastaavissa tilanteissa aikaisemminkin. Joskus aikoinaan tulin Porista Raumalla päiväkodin erityisryhmään töihin. Irtisanouduin silloin virastani, vaikka minulle ei ollut edes vakituista työpaikkaa tiedossa. Toisen kerran olen hypännyt pois mukavuusalueeltani, kun siirryin erityislastentarhanopettajan tehtävästä koulun puolelle tuntiopettajaksi autististen nuorten luokkaan, Se oli ehkä työhistoriani vaativin vuosi, mutta samalla myös opettavaisin. Sen jälkeen siirryin erityisluokanopettajaksi nykyiseen tehtävääni, jota olen saanut tehdä jo yli 20 vuotta ja nyt - olen jälleen uuden edessä. En tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta sen tiedä, että päätös on ollut oikea.


"Jos pelaat elämäsi aina varman päälle, päätät samalla, ettet halua enää kasvaa"
- Shirley Hufstedler


Näin se taitaa olla.



sunnuntai 15. toukokuuta 2022

Hyötyviljelyä ja muuta sekalaista

Meidän kaupunkikodin pihamaalla ei ole viime vuosina näkynyt kesäisten ruukkuistutusten lisäksi mitään uutta. Jaoin tämä postauksenaiheeseen liittyviä kuvia jo muutama viikko sitten Instagramin puolella, joten ihan tuore asia tämä ei enää ole. Mieheni innostui kokeilemaan hyötyviljelyä, joten nyt pihallamme tapahtuu pitkästä aikaa edes jotain...




Meillä mieheni ja hänen tytär ovat jo muutamana kesänä innostuneet viljelemään hyötypuutarhaa mökillämme. Nyt viljelyinnostus on siirtynyt kotipihallemme pienempimuotoisena. Niin kuin arvata saattaa, esikasvatus täytyy tehdä sisätiloissa ja siihen parhaimmaksi kasvupaikaksi on osoittautunut meidän olohuone. Jostain syystä tillin kasvattaminen siemenestä on osoittautunut tänä vuonna erityisen vaikeaksi, kun taas peruna ja sipuli näyttävät itävän hyvin. Sisustajan silmään värikkäät maitopurkit aiheuttavat joka kevät pientä ahdistusta, mutta onneksi tiedän tilanteen olevan väliaikainen. Isäntä nikkaroi tänä keväänä pihalle terassin kylkeen isohkon kasvatuslaatikon, johon kuvan perunat on jo siirretty kasvamaan. Muutaman päivän päästä niiden kaveriksi istutettiin vielä sipulit ja tällä viikolla mies osti vielä tomaatintaimia, joten olemme ottaneet jonkinlaisen harppauksen kohti omavaraisuutta.



Vaikka yläasteella minulla oli valinnaisaineena maa- ja metsätalous sekä puutarhanhoito (kyllä!), en ole koskaan ollut mikään erityinen viherpeukalo. Viherkasvit saan pidettyä hengissä vaihtelevalla menestyksellä. Puutarhanhoidosta (=nurmikon leikkuu) selviän ihan kelvollisesti, mutta esim. perennapenkeistä en ole koskaan haaveillut. Hyötyviljely on kokonaan mieheni harrastus. Viime vuoden pihan/ puutarhan ehostussuunnitelmat siirtyivät tälle kesälle, mutta toteutuksesta ei ole edelleenkään takuuta. 



Terassi ja osa pihamme istutuksista kaipaisi ehdottomasti kohennusta. Puutarhakalusteet ovat nähneet parhaat päivänsä jo kauan aikaa sitten, terassin vieressä kasvava hortensia ja viiniköynnös ovat hieman kitukasvuisia. Nurmikon reunat pitäisi ehdottomasti suoristaa, sillä ne rehottavat epäsiisteinä miten sattuu. Vaikka puutarhatrendeissä suositaan tällä hetkellä tiettyä rentoutta ja luonnollisuutta, ei se varmasti tarkoita ylikasvuista nurmikonreunaa ja rikkaruohojen peittämää rinnettä, jossa pitäisi näkyä vuorimäntyjä.



Piharuukkuihin olen perinteisesti ostanut helppohoitoisia ja kestäviä kesäkukkia, mutta ne ovat tällä hetkellä vielä kaupassa. Kevät tuntuu etenevän hieman hitaasti, joten en ole pitänyt hoppua niiden kanssa.  Ensimmäiseksi pitäisi kuitenkin ottaa ruukuista viime syksyn pystyyn kuivuneet istutukset pois, jonka jälkeen voisin miettiä uusia istutuksia. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, ostan nekin vasta, kun kukkia myydään alennuksella ja valikoima on suppea. Mutta nyt meillä sentään vihertää jo perunamaalla.


Pihasta on tällä hetkellä jokseenkin haasteelista saada esteettisesti kaunista. Tosiasia on, että pihaamme koristaa pari jääkiekkomaalia, frisbeegolf-kori, peräkärry ja pari venetraileria. Olosuhteiden pakosta (ja hyvällä tekosyyllä) olen päättänyt olla stressaamatta puutarhanhoidosta. Nurmikon lannoitus olisi ajankohtaisin asia, josta ehkä suoriudun - tai sitten en...