Matka lähenee...

Minun ja poikani juhlavuoden matkamme lähestyy. Viimeinenkin maksuerä matkasta on maksettu ja lähtölaskenta (tai aamukampa) matkan alkuun aloitettu. Orientoituminen tulevaan matkaan on tapahtunut tutustumalla lainaksi saatuihin New Yorkin matkaoppaaseen ja Manhattanin karttaan...

Matkamme suuntautuu siis Atlanttin toiselle puolelle USA:hin ja sen itärannikolle.

Matkamme ensimmäinen pysähdys on New Yorkissa, jonka jälleennäkemistä odotan innolla.

Olemme myös ostaneet liput NHL-otteluun, joten katsottavaa ja jännitettävää riittää varmasti...

 

Sieltä lennämme sisäisellä lennolla Orlandoon, joka onkin ehkä suunnitelmallisin ja ohjelmallisin etappimme, sillä vierailemme elokuvastudioilla, Disneylandissa ja suoajelulla. Viimeisenä kohteena on Miami, jossa aiomme ottaa jo rennommin.

Osan matkastamme käytössämme on vuokra-auto, jonka kanssa olemme ajatelleet käydä mm. Key Westissä.

 

 

 

 

Matkamme ei ole perinteinen pakettimatka, vaan tämä on räätälöity juuri meidän tarpeisiimme.

Ihan hetken mielijohteesta tätä reissua myöskään ei ole järjestetty. Jo muutaman vuoden ajan olen laittanút rahaa säästöön matkakassaan, sillä kyllähän tällainen kahden viikon matka kaikkine huvituksineen kolmelle hengelle ohentaa jo kukkaroa. Räätälöity matka ei kuitenkaan ole mitenkään erityisen kallis ja saamamme palvelu on ollut erinomaista. Kohdemaana USA ei ole tällä hetkellä myöskään sieltä halvimmasta päästä. Nyt lähdemme kuitenkin hakemaan sellaisia "Once in a lifetime" -kokemuksia...

 

 

 

Voitte uskoa, että täällä ollaan jo ihan täpinöissä...

 

 

 

Tuli tarpeeseen

Sain pidettyä pienen miniloman varsinaisesta työstäni ruhtinaallisen kolmen palkallisen vapaapäivän verran. Nämä päivät olivat kertyneet 20 vuoden palveluksesta kaupungille ja nyt alkoi olla viimeiset hetket lunastaa nämä vapaat. Ja ne tuli kyllä tarpeeseen, sillä viimeisen kuukauden aikana meikäläiselle oli kasaantunut jonkin verran töitä, jotka kuuluivat tämän minilomani "to do-listalle"...

Osan minilomastani olen käyttänyt erilaisissa sisustusprojekteissa.
Tätini kaipasi pikaista sisustusneuvontaa tulevaan remonttiin ja sain oikein hyvän syyn käydä rautakaupoissa katsastamassa niiden tapettivalikoimia. Lisäksi olen auttanut miestäni asuntojen stailaamisessa. Tulipahan siinä kasattua ohimennen yksi sohvakin.
On hämmästyttävää kuinka paljon aikaa näihin sisustussuunnitteluun saa menemään, joka osittain tämä  johtuu kokemuksen puutteesta.
Toisaalta työ on aivan erilaista kuin oma päätyöni ja tuo mukavaa vaihtelua.

 

 

 

Lomalla ehdin tekemään myös hieman perusteellisemman siivouksen ja valmistelemaan joulua.

Suurempaan joulusiivoukseen en vielä ryhtynyt, mutta sain sentään suurimmat pölypallerot nurkista pois.

Tämän jälkeen olikin mukava lisäillä kotiin joulukoristeita.

 

 

 

 

Samassa "lomarytäkässä" päätin tehdä myös toiminimeni kirjanpidon ajan tasalle.

Olen näissä kirjanpitoasioissa ensikertalainen, joten sain kulutettua siihen melko paljon aikaa.

Kirjanpitoni on yksinkertainen, mutta muutama kirjausvirhe laittoi tämän perfektionistin tekemään homman osittain uusiksi.

Nyt sekin on sitten tehty. Huh, huh.

 

 

 

 

Tämän päivän ajattelin pyhittää vielä ns. juokseville asioille. Sen jälkeen loman "to do"- lista on suoritettu ja voin palata tiistaina jälleen "omiin hommiin". Sellaista perinteistä lomailua en oikein tähän kohtaan suunnitellut, sillä tämä tekemättömien tehtävien lista on jo pitemmän aikaa kolkuttanut taka-alalla. Nyt olo on jokseenkin keventynyt, kun moni asia on hoidettu pois päiväjärjestyksestä. Hyvä miniloma, joka tuli käytettyä tehokkaasti. Eikä tässä enää montaa viikkoa tarvitse muutenkaan kärvistellä, kun alkaa se ihan oikea (joulu)loma...joka sekin tulee tarpeeseen!


 

 

 

 

 

Pientä joulua...

Vietimme lauantaina perinteisesti pikkujoulua oman perheen piirissä. Meillä tämä ei ole mikään iso juhlaspektaakkeli, mutta se aloittaa joulun odotuksen virallisesti. Ja vaikka se on pieni juhla, on siitä vuosien saatossa tullut meille tärkeä, erityisesti pojallemme...

Perinteeksi on tullut laittaa kotia vähitellen jo jouluasuun. Tekokuusi haetaan kellarista ja koristellaan "pienesti".

Tänä vuonna poikamme meni katsomaan edustuksen jääkiekkopeliä ja kotiutui siellä vasta iltasella. Sillä välin minä olin siivonnut kodin, koristellut kuusen ja kodin. Jo muutamilla koristeilla, jouluisilla  liinoilla ja valoilla kotiimme tuli joulun tuntua, vesisateesta huolimatta.

Meillä on myös perinne, että käymme saunassa ja sillä välin "tonttu" käy tuomassa pienet lahjapaketit jokaiselle.

Vaikka tänä vuonna meidän pojalle selvisi lopullisesti, ettei niitä tonttuja tai joulupukkia ole, ei se hälventänyt sitä jännityksen tunnetta, mitä lahjojen saamiseen liittyy...

 

 

 

Meillä joulun odotus on siis virallisesti aloitettu.
 

Oikein hyvää ensimmäistä adventtia!

 

 

 

 

 

Korjausliikettä

Eräänä päivänä havahduin siihen, että liikunta on jäänyt meikäläisellä todella vähäiseksi ellei jopa olemattomaksi. Tähän täytyy tulla muutos.

Juoksuharrastus kuihtui viime keväänä jostain syystä, mutta kävelyä olen kuitenkin harrastunut suhteellisen ahkerasti. Kun syksyllä aloitin työt, siirryin pyöräilyyn, joka sekin tuntui ihan mukavalta. Työmatkaa ei ole kuin vaivaiset 1,5 kilometriä, mutta parempi sekin kuin ei mitään. Se pienikin hyötyliikunta on ollut hyväksi meikäläiselle. Säännölliset ryhmäliikuntatunnit eivät tällä hetkellä sovi kalenteriini, sillä se aiheuttaa vain lisää "aikataulupainetta", sillä seurauksella, että liikkuminen on jäänyt kaiken muun ohjelman jalkoihin.

 

Marraskuussa viikko-ohjelman tiivistyessä (=kiireinen aikataulu) ja huonot kelit ovat olleet syynä siihen, että autoa on tullut käytettyä viime aikoina enemmän. Aikaisemmin kävin samaan aikaan kävelylenkillä, kun pojalla oli jääkiekkotreenit, mutta sekin aika tyrehtyi juoksevien asioiden hoitamiseen. Muutama viikko sitten sairastamani epämääräinen flunssa  ja sen jälkitautitina sairastettu poskiontelotulehdus veivät viimeisetkin liikunnanrippeet. Illat ovat olleet niin ohjelmoituja, että liikunta ei mahtunut enää ohjelmaan tai en jaksanut lähteä edes kävelylenkille. Miten helposti tuo liikunta jäikään pois päivän ohjelmasta!

Tässä on tehtävä nyt pieni korjausliike ennen kuin on liian myöhäistä. Lupauduin alustavasti jo työpaikan viestijoukkueeseen juoksemaan ja ihan kylmiltään ei siihen voi ryhtyä. Onneksi tuo juoksutapahtuma on vasta keväällä, joten tässä ehtii vielä hyvin hakemaan sitä kadonnutta kuntopohjaa. Taidanpa kaivaa lenkkarit  "naftaleenista" ja lähteä varovasti liikkeelle. Tosin ensin rauhallisesti kävellen...



Kuvat ovat otettu Pixapaysta, sillä kuntoilukuvia ei todellakaan ole!

Kotona nyhräily (=hyggeily)

Vaikka suomen kielessä on paljon kuvailevia sanoja, on tälle tanskalaisella hygge-sanalle ilmeisen vaikea löytää vastinetta suomen kielestä. Sanat "kotona nyhräily" tai "kotoilu"  ei ilmeisesti tavoita tuon tanskalaisen sanan perimmäistä tunnelmaa, mutta uskon, että me suomalaiset tiedämme, mitä sillä tarkoitetaan...

Marraskuun pimeinä päivinä, jolloin aamun vaihtuminen päiväksi ja taas illaksi on hädin tuskin havaittavissa, on tämä "hyggeilyn" parasta aikaa. Villasukat jalkaan, kääriydytään torkkupeiton alle sohvalle tai nojatuolille köllöttämään, käteen hyvä kirja, läppäri tai kaukosäädin.

Jos vielä kodista sattuisi löytymään lasi viiniä tai lämmintä glögiä, olisi hyggeily jo huipussaan.

Se on tosiasia, että tämä kaamos ja pimeys valtaa meidät täällä pohjoisella pallonpuoliskolla ihan joka vuosi, halusimme tai emme. Miksi emme voisi nauttia vain siitä, sen sijaan, että surkuttelemme ja huokailemme kesän perään. Miksei tätä pimeyttä ja harmautta voisikin ajatella mahdollisuutena? Mahdollisuutena hidastaa tahtia, olla luvan kanssa "tekemättä mitään"? Voisiko tästä hyggeilystä tehdä trendin?

Minä ainakin kannatan!

 

 

 

(ja kuva Pixapaysta lainattu)

 

 

 

 

Viikon kevennys

Meikäläisen on viime aikoina ollut kovinkin hetkistä, mutta ei sentään niin hektistä etteikö aikaa irtoaisi sisustamiselle....

Paikallinen sisustusliike Kodinonni järjesti teemaillan viime keskiviikkona, jonka aiheena oli sohvan valinta ja sen sijoittelu.

Lähdin mielenkiinnolla kuuntelemaan illan aihetta ja tietenkin ihastelemaan kauniita asioita....

 

 

 

 

 

Paikallaolijat saivat tuhdin tietopaketin sohvan ja mattojen valinnasta. Näiden lisäksi teemaillassa käsiteltiin hieman kalustesijoittelua.

Teemaillassa ei sinänsä ollut minulle mitään "järisyttävän" uutta asiaa, mutta toisaalta pieni kertaaminen on aina paikallaan.

Kodinonnen Johannalla on jo monen vuoden kokemus sisustamisesta, joten hänen tietoaan ja kokemuksiaan kuuntelee oikein mielellään.

 

 

 

 

 

 

Ilta oli ehdottomasti viikon kevennys. Sain hetken pysähtyä ja rauhoittua...olla vain.

Samalla sain jälleen kunnon annoksen estetiikkaterapiaa kauniiden tavaroiden keskellä.

 

 

 

 

Tämä viikko on ollut jo hieman rauhallisempi ja loppu viikolla minulla on vielä ansaittuja palvelusvapaita tiedossa. Muutama päivä on jo ohjelmoitu, mutta ajattelin (yritän) ottaa myös vähän rennommin. Tehtävälistalla olisi joululahjojen ostamista, sisustamista, yrityksen kirjanpidon päivitystä ja siivoamista. Ei siis mitään luksusvapaata, vaan ihan perussettiä...

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Erään tarinan päätös...

Vaikka olen yrittänyt "varjella" lastani tältä tiedolta mahdollisimman pitkään, tiesin, että jossain vaiheessa tämä asia on kohdattava. Olen ollut jo pari vuotta hieman varuillani, miten kohdata tämä totuuden hetki, kun se ihan oikeasti tulee eteen. Nimittäin se, että joulupukkia tai tonttuja ei ole olemassa...

 

 

 

Meillä vietetään marraskuun lopulla pikkujouluja joka vuosi oman perheen parissa. 

Tuolloin  koristelemme pienen tekokuusen ja saunan jälkeen kuusen alle on salaperäisesti ilmestynyt pienet lahjat.

Tässä muutama ilta sitten poika alkoi kyselemään asiasta tarkemmin ja hän epäili vahvasti, että me laitamme ne lahjat sinne.

Mieheni ja minä tunsimme totuuden koittaneen...

 

 

 

 

 

 

 

Oli tullut aika kertoa lapselle totuus tästä maagisesta tarinasta, johon miljoonat pienet lapset ympäri maailmaa uskovat.

Olin jollain tavalla pelännyt lapseni reaktiota, sillä tiedän tapauksen, jossa lapsi suuttui totaalisesti vanhemmilleen asian valjettua.

Tämän lapsen mielestä vanhemmat olivat vuosia valehdelleet hänelle asiasta, jonka kaikki tiesivät, paitsi ei hän.

Ehkä pelkäsin vähän samaa reaktiota, mutta toisin kävi. Onneksi.

 

 

 

 

 

 

 

Lapseni on ollut tässä joulupukkiasiassa pitkään hyväuskoinen  ja nyt tunnen sydämessäni jopa pientä haikeutta.

Miten monta vuotta olemme saaneetkaan kokea yhdessä tämän joulun ihanan salaisuuden ja -jännityksen ja nyt se taika on rauennut. Lapsellani on jo muutaman vuoden ollut omia epäilyksiä asiasta, osin varmaan sosiaalisesta paineesta johtuen, mutta silti minulla ei ole ollut sydäntä kertoa asioiden oikeaa laitaa, ennen kuin nyt. Ja nytkin halusin kertoa sen niin "pehmeästi" kuin mahdollista, kuitenkin totuudessa pysyen. Luotin siihen, että kymmenen vuotias pystyi kohtaamaan tämän asian jo (ehkä) paremmin.

 

 

 

 

En tiedä onko oloni yhtään helpottunut, sillä samalla minusta tuntuu, että lapseni siirtyy koko ajan kauemmaksi lapsuuden "kulta-ajoista". Olo oli keskustelun jälkeen vähän haikea. Meidän joulusalaisuuttamme täytyy kuitenkin edelleen pitää yllä, sillä suvun nuorimmat uskovat vielä täysin joulupukkiin. Tähän salaisuuden pitämiseen oli poikakin helppo houkutella mukaan, sillä tietäähän hän nyt enemmän kuin nuo nuoremmat. Illan joulupukki-keskustelun päätteeksi poika oli sitä mieltä, että joulupukki voisi tulla meille aattona. Siitäkin huolimatta, että se on vain se "tilauspukki".

 

 

 

 

 

 

Juhlatunnelmia...

Kulunut viikko on ollut jokseenkin kiireinen. Viikko huipentui eilisiin työpaikan pikkujouluihin, joiden suunnittelussa oli (tietenkin) mukana. Tässä vähän kuvia tunnelmasta ja juhlapaikasta...

 

 

Juhlapaikanemme toimi koulun aula, joka koristeltiin lyhdyillä ja kynttilöillä.

 

 

 

 

 

 Punatiiliset seinät ja tunnelmavalaistus loivat kauniit puitteet juhlalle.

Melko pienellä vaivalla ja kekseliäisyydellä saimme tästä eteistilasta juhlavan.

 

 

 

 

 

 

Kattaus pöydissä oli selkeä ja juhlatunnelman kruunasi ehdottomasti nämä hienot kynttilänjalat.

Työkaverini oli käyttänyt näitä joskus häissään ja hänen ehdotuksestaan, saimme käyttää niitä myös juhlissamme.

Muualle juhlatilaan laitoimme paljon lyhtyjä ja muutamia valosarjoja. Muita koristeita ei enää tarvittukaan.

 

Viidenkymmenen hengen juhlien järjestely ei ole ihan yksinkertainen juttu.

Suunnittelutiimi kokoontui työ ohessa viimeisten viikkojen aikaan moneen kertaan ja lopputuloksesta saimme nauttia eilen.

Illan aikana olimme jakaneet erilaisia vastuutehtäviä (alkuglögi, ruoka, kahvi, siivous), jottei kenenkään työpanos kasvaisi liian suureksi.

Illan pääohjelmasta vastasi henkilökunta ja illan kruunasi pikaisella varoitusajalla tilattu "bilebändi".

Hyvä ruoka, riittävästi ohjelmaa ja tunnelmallinen ympäristö tekivät juhlistamme (jälleen kerran) onnistuneet.

 

 

Nyt voin kuitenkin hengähtää hetken. Viikonloppu menee osittain pojan jääkiekon merkeissä, mutta muuten voisin löytää jopa pienen raon rentoutumiselle....sille ansaitulle.

Oikein rentouttavaa viikonloppua!

 

 

Mitä seuraavaksi?

Ja tämä itsetutkiskelu ja elämän pohdinta näyttää jatkuvan...

Viime vuoden vuorotteluvapaani aikana opiskelin Turussa Sisustusakatemiassa sisustussuunnittelua. Kurssi sai aikaa sen, että opiskelumotivaationi on pienessä "viritystilassa" lähes koko ajan. Kurssilta valmistumisen jälkeen olen käynyt aiheeseen liittyviä lisäkursseja ja jossain vaiheessa minun tekisi mieleni vielä opiskella alaa lisää tai jotain läheltä liippaavaa...

 

Vaihtoehtoja olisi vaikka kuinka paljon; visualistin opinnoista valokuvaukseen. En ole poissulkenut ajatusta myös sisustusopintojeni täydentämisestä sisustusartesaanin tutkinnoksi., mutta asiaa täytynee vielä hieman tutkiskella. Osa opinnoista/kursseista olisi itse kustannettava ja osa kuuluisi aikuisopintotuen piiriin. Vaihtoehdot ovat viikonlopun kurssin  ja muutaman vuoden opintojen välillä...

Parhaiten meikäläiselle sopisi monimuoto-opiskelu, jolloin läsnäoloja olisi 1-2 kertaa kuukaudessa. Oman työn ja perhe-elämän sovittaminen onnistuisi kaikkein kivuttomin monimuotoisella tavalla, mutta ei oppisopimuskoulutuskaan olisi täysin poissuljettu vaihtoehto. Viime vuoden opiskelu oli niin positiivinen kokemus, että haluan ehdottomasti kokea samaa oppimisen iloa vielä uudestaan.
Tähän "opiskelunälkääni" sopii hyvin myös nämä ns. lyhytkurssit, joihin olenkin kiitettävästi osallistunut.

Täällä opiskeluasiaa nyt makustellaan ja pohdiskellaan ihan rauhassa, hötkyilemättä. On jännä juttu, että tässä opiskeluasiassa en ajattele ikääni, vaan sitä, mitä ehdin ja haluaisin vielä opiskella. Kasvatustiedettä ja erityispedagogiikkaa on tullut opiskeltua elämäni aikana (omasta mielestäni)  "riittävästi", joten nyt olisi muiden sisäisten intohimojeni vuoro. En vielä itsekään tiedä, mitä tästä seuraa, mutta aika sen näyttää. Tuntuu, että asiasta kirjoittaminen tänne blogiin auttaa jonkin verran asian prosessoinnissa. Ja tosiasiahan on, että elämässä pitää olla myös niitä unelmia ja haaveita, jotka vievät meitä eteenpäin, vaikka eivät edes toteutuisikaan. Ehkä näistä ajatuksista kehkeytyy ajan saatossa vielä jotakin...



Kuvat lainattu tietenkin sieltä Pixapayn sivuilta... ;)

 

 

 

 

 

"Nyhjää tyhjästä"

Aina joskus tulee tilanteita, kun pitää ns. "nyhjäistä tyhjästä". Viimeisin ongelmaratkaisutilanne oli isänpäivänä, kun mietin noutopöytäämme jotain koristelua tai koristetta. Kukkalaitetta ei ollut ja jotain piti keksiä...

 

 

 

Kaappien kätköistä löysin Pentikin maljakon ja siihen sopivan paksun kynttilän.

Maljakon yläosa kaipasi jotain pientä juhlavaa ja pähkäilin hetken aikaa ongelman kanssa.

Koska tästä talosta ei löytynyt siinä tilanteessa yhtään ainoaa koristenauhaa, päätin kokeilla rannekoruja...

 

 

 

 

 

 

 

 

Ensimmäinen versio oli sellainen "blig-bling- versio, joka oli ihan ok, mutta ei sopinut päivän teemaan.

Koska juhlakattauksessa oli muutenkin keltaista, sain idean käyttää puuhelmistä tehtyä rannekoruani.

Tämä nopea DIY oli osoitus siitä, miten hetken oivalluksesta voi saada ihan kelpo lopputuloksen.

 

Vai mitäs sanotte?

 

 

 

 

 

 

 

Isänpäivänä

Meillä isänpäivää vietettiin jo perinteisin menoin. Aamulla oli lempeä herätys ja aamukahvit. Puolen päivän jälkeen isännän vanhimmat lapset perheineen tulivat meille syömään. Meillä isäntä hoiti tuon kokkaus puolen ja minun vastuulleni jäi tämä esteettisempi puoli...

 

 

 

Kattaukseen halusin vaihteeksi väriä ja pöytäliinan valinta määritteli myös serviettien värin.

Koristeelliset kynttilänjalat "kruunasivat" tämän kattauksen, jossa tällä kertaa ei ollutkaan kukkia.

 Ruoka haettiin noutopöydästä, jolloin meille jäi enemmän tilaa varsinaiseen ruokailuun.

Ruokailijoita oli sen verran, että osa piti sijoittaa myös pöydän päihin istumaan, mutta hyvin mahduimme.

 

 

 

 

 

Ja koska talon isäntä ja hänen vanhin poikansa ovat metsämiehiä, oli itsestään selvää, että ruokalistalla oli riistaa eri muodossa.

Jälkiruuaksi oli kahvia ja kakkua kermavaahdolla. Halusin tehdä tällä kertaa pienen kakun ja googlettamalla löysin tämän ohjeen.

Matkan varrella pieni suklaakakku jalostui lopulta yllä olevan kuvan mukaiseksi... ja oli vielä hyvääkin.

 

 

 

Oli kiva kokoontua pitkästä aikaa vähän isommalla porukalla syömään. Meillä on lähipiirin yhteisiä juhlahetkiä aika harvoin. Seuraavan kerran taidamme nähdä saman porukan joulun aikoihin. Tämän päivän saldona on kuitenkin täysinäinen vatsa ja tyytyväinen  mieli...

 

 

 

 

Tästä se lähtee...

...nimittäin loppu vuoden juhlakausi...

 

 

Suuntaan tänään töiden jälkeen Turkuun viettämään pikku joulua yhdessä sisustuskurssikavereiden kanssa.

 

 

 

 

 

 

Tiedossa on taatusti mukava ilta mitä parhaimmassa seurassa.

Olen toipilaana (poskiontelon tulehdus), joten yritän pysyä/jaksaa vauhdissa mukana.

Viikon päästä, perjantaina, on vuorossa samaiset juhlat omalla työporukalla.

 

 

Välillä on ihan kiva ottaa pieni irtiotto arjesta...

 

 

Joku tässä nyt mättää...

En tiedä, olenko maailman surkein ajan käytön hallinnassa vai onko minulla ihan oikeasti liikaa ohjelmaa, vai olenko liian kiltti (en osaa sanoa ei! ) vai enkö ihan oikeasti tunnista omia rajojani? Viekö työ minulta liikaa voimavaroja, vaikka se mukavaa työtä onkin? Tai sitten olen iän myötä tullut hitaammaksi enkä vain ehdi enää suoriutumaan kaikista asioista niin nopeasti kuin ennen...

Tiedän, että olen aina ollut sellainen joka paikan säätäjä. Töissä minun pitää olla vähän jokaisessa hommassa tavalla taikka toisella mukana. Olen kyllä oppinut vähän jo säästelemään itseäni, mutta kun olen niin helposti innostuva ja kaiken maailman ideoita pursuava ihminen. Ja kun niitä ideoita sitten pukkaa ja täytyy olla niitä myös toteuttamassa (olen siis huono asioiden delekoinnissa ) alkaa se oma aikataulu täyttymään melko nopeasti.

Arjen hallinta onnistuu vain kalenterin avustuksella. Arkipäivät täyttyvät työstä. Oma liikunta on pienen sairastelun jälkeen jäänyt aivan minimiin (hyvä tekosyy!), pojan harrastukset (=kuskaamiset) verottavat oman osansa ja sitten on kaikkea muuta epämääräistä elämään tupsahtavaa asiaa. Tämä ja viime viikko on ollut jälleen sellaista "normihulinaa". Inhoa kiire-sanaa, mutta sitä tämä meikäläisen elämä on.


 

Tunnustan, että kyllä minä vähän kaiholla muistelen viime vuotta, jolloin sain olla kotona ja opiskella.
Päiväni täyttyivät sopivassa suhteessa ja tunsin, että se arki ja ajan hallinta oli kuitenkin minun hallinnassani.
Tällä hetkellä ei todellakaan aina tunnu siltä ja olen vaarallisesti luiskahtamassa samoihin vanhoihin uomiin.

Mikä tässä oikein mättää? Miksi en saa  kiireen tuntua hallintaan? Huomaan, että ajattelen tätä asiaa paljon ja haluaisin siihen muutoksen... tai ainakin jonkinlaisen "valaistumisen". Olisiko siellä joku, joka voisi antaa hyviä vinkkejä? Ehkä minun pitäisi mennä Mindfulness-kurssille tai johonkin...paitsi, että en taida ehtiä, kun on tätä kaikkea muuta...


(Ja kuvat jälleen Pixapayn sivulta...)

Se "viimeinen väri"

Runsas vuosi sitten päätin, etten enää värjää hiuksiani kestoväreillä, vaan annan sen "viimeisen värin" vallata pääni. Olin jo pitemmän aikaa ajatellut, että värjääminen on jo vähän turhaa ja se on taistelua väistämätöntä lopputulosta vastaan. Minun osaltani oli tullut aika hyväksyä tämä tosiasia ja antaa luonnon hoitaa värjäämisen.

Tällä hetkellä hiuskuontaloni näyttää tällaiselta. Omaa väriä kaikki.

Ajan kuluessa olen tottunut tähän uuteen, harmaaseen, väriin ja olen jopa tyytyväinen siihen.

 

 

 

 

 

 

 

Aina silloin tällöin otan hiuksiini (mieltä piristävän) kevytvärin, joka haalenee pesussa vähitellen pois.

Hiukset saavat samalla pienen hoitokäsittelyn ja sitä inhottavaa juurikasvua ei ole lainkaan.

Kevytväri on niin kevyt, että se ei edes peitä harmaitani, mutta antaa hiuksilleni kauniin kiillon.

 

 

 

 

 

 

Kieltämättä tämä "viimeinen väri" on vaatinut totuttelua ja on ottanut oman aikansa..

Asian hyväksymistä on auttanut se, että aika monelta olen myös kuullut hiuksiani kehuttavan.

Eikä tässä kohtaa voi olla painottamatta oman kampaajan ammattitaitoa, joka on tukenut minun päätöstäni.

Ammattitaitoinen kampaajani pitää muutenkin tämän kuontalon ryhdissä. Ensi viikolla on tiedossa jälleen pään päivitystä.

 

 

 

Näin lyhyessä hiusmallissa tärkeätä on hyvä leikkaus. Valitettavasti meikäläisen hiustenkasvu on jokseenkin nopeaa ja runsasta. Jo muutaman viikon päästä viimeisestä kampaajakäynnistä niskani muistuttaa enemmänkin bulgarialaisen painonnostajan niskaa...ja tällä tarkoitan siis vain karvoituksen määrää. Tästä johtuen kampaajakäynnit ovat joka 4. viikko ja sen viimeisen viikon kärvistelen aina jo hieman ylikasvaneen hiusmallin kanssa

 

 

 

Mikä teidän ajatusfilosofianne on hiusten värjäämisen ja yleensä kampaamojen suhteen?

 

 

 

 

 

 

 

Huurteista

Olemme saaneet nauttia raikkaasta pakkassäästä jo useamman päivän ajan. Meillä päin lumentuloa saadaan vielä odottaa, mutta pakkanen on ehtinyt  tehdä maiseman kauniin huurteiseksi....

Kävin pikaisesti aamulla ottamassa pihan istutuksista kuvia uudella objektiivillani.

Koska objektiivi on kiinteällä polttovälillä (ei siis voi zoomata), on tässä kuvaamisessa vähän uutta opeteltavaa.

 

Tällä objektiivilla kuvaaminen tuntuu erilaiselta ja mukavalta.

Valovoimaisuus on ihan ehdoton asia tähän vuodenaikaa, kun valon määrä on lähes olematonta.

Kuvan käsittelyssä lisäsin vielä hieman utuisuutta ja valoa lisää...

 

 

 

 

Valokuvaaminen tuntu olevan tällä hetkellä kausiluonteista. Arjen aikataulu (ja se kiire) tuntuu vähän rajoittavan tätä harrastusta.

Olen räpsinyt uudella objektiivillani kuvia sieltä ja täältä vaihtelevalla menestyksellä, joista osa päätyy varmasti tännekin...

Nyt täytyy lähteä valmistautumaan miehen siskon syntymäpäiville.

Oikein leppoista ja rauhallista sunnuntaipäivän viettoa kaikille!

 

 

 

 

Uusia ulottuvuuksia

Joskus se iänikuinen jahkailu päättyy meikäläiselläkin. En enää edes muista, kuinka kauan olen mahtanut pähkäillä tämä ostopäätöksen kassan, mutta nyt se on tehty. Vihdoin ja viimein.

 

 

Ostin kameraani valovoimaisemman objektiivin (f1.8) .

Nyt elättelen toivoa ja odotan jonkinlaista ihmettä, että kuvien laatu paranee täällä kalustolla jotenkin oleellisesti.

Tai ehkä löydän kadonneen kuvausintoni uudelleen, sillä näissä syksyn valaistusolosuhteissa kuvaaminen ei ole ollut oikein mielekästä.

 

 

 

 

 

 

 

Suurin syy objektiivin hankintaan oli se, että haluan kuvata luonnon valossa ja ilman salamaa mahdollisimman paljon.

Kuva tarkentuu pienetä alueelta terävämmäksi, joten saan kuviini myös sellaisen sumean taustan.

Näillä nykyisillä putkilla luulisin nyt pärjäävän hamaan tulevaisuuteen asti.

 

 

 

Ihan ihmetekoihin tämä uusin hankintani ei kuitenkaan pysty, joten edelleen meikäläisen täytyy harjoitella valokuvaamista...ja paljon! 

 

 

 

Nyt kuitenkin viikonlopun viettoon...

 

 

 

 

 

 

Halloween

Ennen kaupoissa virallisesti alkavaa jouluhössötystä, näyttää Halloween-ilmiö ottavan oman osansa. Joka vuosi vähän enemmän ja näyttävämmin, melkein jo kyllästymiseen asti. Kaupat ja lehdet alkavat markkinoida Halloweenia hyvissä ajoin ja juhlaan liittyviä asioita näkyy lähes joka paikassa...

 

 

 

Minulle kyseinen juhla herättää vähän ristiriitaisia tunteita. Toisaalta ymmärrän sen, että se on "lasten juhla", mutta tässä minua ärsyttää se, että helposti asiassa sekoittuvat täysin kaksi eri juhlapäivää: amerikkalainen Halloween ja meidän pyhäinpäivämme, jotka kuitenkin ovat taustoiltaan aivan erilaiset juhlat.

 

 

 

 

 

 

Minusta on ihan ok, että vietetään juhlia Halloween-teemalla, mutta se ei enää oikein sovi meikäläisen ajatusmaailmaan, että pyhäinpäivänä kierretään naapurustoissa "karkki tai kepponen "-kierroksella. Varsinkin, kun USA:ssa Halloween on lokakuun viimeisenä päivänä, eikä suinkaan pyhäinpäivänä.

 

 

 

 

 

 

Meidän pojalla on perjantai oikein "Halloween-päivä", sillä koulussa on teemapukeutumisen viikko ja perjantaina pukukoodina on tietenkin Halloween. Saman iltana hänen kaverinsa on kutsunut ystäviään Halloween-juhliin, joten samalla teemalla (ja vaatteella) taitaa mennä vielä iltakin. Lauantaina on vielä tiedossa luokkakaverin syntymäpäivät, mutta onneksi ei sentään enää samalla aiheella.

 

 

 

 

Toivon, että minua ei nyt ymmärretä väärin. En vastusta Halloweenia, mutta en myöskään halua, että se sekoitetaan meidän perinteiseen ja hartaampaan pyhäinpäivän viettoon. Vaikka meidän perheessä pyhäinpäivän viettoon ei liity sen ihmeellisimpiä traditioita, en halua muuttaa sitä "karkkiin ja kepposiin". Tulevana lauantaina käyn todennäköisesti hautausmaalla viemässä kynttilät läheisten haudoille ja muistelen keskuudestamme poistuneita...omalla tavallani. Ja siihen ei kyllä kurpitsalyhdyt oikein sovi...

 

 

 

 

 

 

 

Pysähdyksiä...

Tämän postauksen aihe  kumpuaa aina silloin tällöin jostain syystä. Onko syynä ikääntyminen vai vallitseva vuodenaika tai kuukausi (marraskuu, lähestyvä pyhäinpäivä)? Ajanjakso, jolloin pysähtyy miettimään tätä elämää vähän syvällisemmin.

Tähän meikäläisen elettyyn puolivuosisataani mahtuu paljon ja enimmäkseen hyviä asioita.
. Mitä vanhemmaksi on tullut, sen ihmeellisemmältä ja merkillisemmältä tämä eläminen ja elämä tuntuu.
Kaikkia asioita ei pidä enää ollenkaan itsestään selvyytenä, vaikka se välillä tässä arjessa unohtuukin.

Minulle viime aikoina pysähdyksiä ja ajattelemisen aiheita ovat antaneet, ei ihan lähipiirissä tapahtuneet, vakavat sairastumiset, elämän kriisit, avioerot, kuolema...se elämään kuuluva "varjoisa puoli". Ymmärrän ja tiedän, että elämään kuuluu koko tämä elämän kirjo, laidasta laitaan ja silti se välillä laittaa miettimään...




 

Muistanko ja osaanko olla kiitollinen siitä, mitä minulla on juuri tässä ja nyt?

Sillä kaikesta huolimatta tämä elämä on elämisen arvoista, ihan joka hetki. Sen perimmäistä tarkoitusta ei meistä kukaan taida tietää. Elämän aikana tulee paljon MIKSI-kysymyksiä, joihin ei edes saa vastausta. Meidän on vain tyydyttävä siihen, että elämä on...elämää!
Ja näissä "elämän turbulensseissa" olen melko nöyränä...ja kiitollisena.

 

 

Vaikka välillä liikuskelen näissä "syvissä vesissä", en tunnista olevani tällä hetkellä erityisen alakuloinen.

Minulle tuli vain tarve kirjoittaa omia (epämääräisiä) ajatuksiani tänne.
Kaikesta huolimatta...

 

 

 

.... muistetaanhan elää!


Hyvää marraskuuta kaikille!

 

 

 

 

 

 

 

(Ja nämä hienot kuvat on sieltä Pixapay:n sivustoilta lainattu. Miten olenkaan ennen pärjännyt ilman sitä?)