Kun ei ole enää nuori

Täytin viime vuoden lopulla sen 50-vuotta ja hyväksyttävä se on, etten ole enää nuori. Tai siis, enhän minä ole ollut nuori enää pitkiin aikoihin.

Olin tänään poikani koulun kevätjuhlissa ja juhlan jälkeisissä tunnelmissa (ja jopa hieman laittautuneena) napsin kännykälläni selfieitä oikein urakalla, jonka jälkeen poistin enemmän tai vähemmän epäonnistuneita versioita. Suhtaudun omiin kuviin hyvinkin kriittisesti, mutta siitä huolimatta uskaltauduin laittamaan muutamia kuvia tänne omien ajatuksieni ja kirjoitukseni tueksi...

 

 

Minulla ei ole (tietääkseni) koskaan ollut mitään suurta ikäkriisiä.

Ilmeisesti olen hyväksynyt sen tosiasian, että ikääntymiseen ei voi juurikaan vaikuttaa.

Me vanhenemme, halusimme tai emme, ja vuosilukuja kertyy väkisinkin mittariin.

Eletty elämä alkaa näkyä myös ulkonäössä.

 

 

 

 

 

 

 

Nuorempana olen näyttänyt ikäistäni huomattavasti nuoremmalta, jopa lapselliselta, mutta tätä "ongelmaa" ei enää ole.

Ikääntyminen näkyy meikäläisessä lukuisina ryppyinä ja hieman jo "väsyneenä" ulkonäkönä. Ja tietenkin moniteholaseina!

 Iho ei ole enää kimmoisa. Ikääntymiseen liittyviä juonteita ja poimuja on vähän joka paikassa.

Olen elänyt suhteellisen tervettä elämää ja muutenkin olen säilynyt elämässä ilman sen suurempia kolhuja.

Elämä on toistaiseksi kohdellut minua hyvin.

 

 

 

 

 

 

Hiukseni ovat jo reippaasti harmaantumaan päin, mutta silti en suostu niitä enää värjäämään.

Huuleni, otsani tai silmäkulmani tarvitsisivat varmasti jonkun mielestä täyteainetta tai kauneuskirurgiaa, mutta minusta olen ihan hyvä näin.

Naururyppyjä minulla on ollut melkein aina ja silmäpussit olen tainnut periä isältäni.

Näiden kanssa olen kuitenkin ajatellut elää lopun elämäni.

 

 

 

 

 

Uskon, että voimme vaikuttaa siihen, miten suhtaudumme yleisesti ikääntymiseen

Paras lääke "ikääntymisen kurjistumista" vastaan on positiivinen asenne (ja valokuvissa kuvakäsittely!).

Huomasin, että poistettujen kuvien joukossa suurin osa oli ns. vakavia kuvia, joissa en nauranut tai hymyillyt.

Tästä vedin pikaisen johtopäätöksen, että vanhetessa kannattaa hymyillä ja nauraa (entistä) enemmän.

Ilme muuttuu heti valoisammaksi ja se tarttuu helposti myös ympäristöön, eikä se myöskään maksa mitään!

 

 

 

Kehossani näkyvät vanhenemisen merkit kannan ylpeänä mukanani.

Eletty elämä ja kuljettu matka saavat jo näkyäkin minussa

Hyväksyn itseni juuri tällaisena kuin olen...

vikoineni ja puutteineni,

 

 

keski-ikäisenä ja onnellisena naisena.

 

:)

 

 

 

Loppusuoralla

Kohta alkaa se vihoviimeinen työviikko ennen hyvin ansaittua lomaa. Viimeiset viikot ovat pitäneet meikäläisen suhteellisen kiireisenä ja viimeinenkin työviikko näyttää olevan ihan sopivasti ohjelmoitu...

Todistuksia olen vääntänyt puolitoista päivää, mutta onneksi tässä on ollut näitä vapaa päiviä!
Oppilaillamme on sanalliset todistukset ja asioiden kirjaaminen vaatii sopivassa suhteessa faktoissa pysymistä ja "silkkihansikkaita".  Arviointityö on prosessina minulla hyvin intensiivistä ja keskittymistä vaativaa hommaa. Jonkin sortin perfektionistina, saan koko prosessiin kulumaan luvattoman paljon aikaa. Nyt voin hyvällä mielellä jakaa todistukset oppilailleni, sillä arvioinnit on tehtynä. Huh, huh!

 

Loppusuoralla siis ollaan ja loma häämöttää ihan tuossa tuokiossa.

Oikein mukavia viikonlopun päiviä!

 

 

 

 

NYT SAISI ÄÄNESTÄÄ!!!!

 

Joukko sisustusbloggaajia otti Dekon ja Suomen Asuntomessujen lukunurkkaushaasteen vastaan, minä mukaan lukien. Ehdotuksia oli lukuisia ja minun ehdotukseni pääsi kymmenen suunnitelman joukkoon...

Nyt minulla olisi pieni vieno pyyntö, että kävisit katsomassa ehdotuksia ja äänestäisit omaa suosikkiasi 5.6.2017 mennessä.

Kaikkien äänestykseen osallistuneiden kesken arvotaan kolme Deko-lehden vuosikertaa.

Yleisöäänestyksen voittanut bloggaaja saa 200 euron arvoisen lahjakortin Suomalaiseen Kirjakauppaan.

 

Kampanja on voimassa 23.5.–5.6.2017.

Lopullinen voittaja valitaan kolmen eniten ääniä saaneen ehdotuksen joukosta.

Hän sisustaa lukunurkkauksen Mikkelin Asuntomessuille heinä-elokuussa 2017 ja saa 1 000 euron lahjakortin Kaluste Marsalkkaan.

Kilpailun voittanut lukunurkkaus esitellään myös Dekossa. Tuossa yläpuolella vielä oma suunnitelmani.

Tässä kohtaa on kait luonnollista todeta, että olisin enemmän kuin kiitollinen, jos saisin muutaman äänen ehdotukselleni. Käypä katsomassa alla olevasta linkistä näitä kymmentä erilaista ehdotusta ja ennen kaikkea... äänestä!



https://dekolehti.fi/asuntomessut/dekon-ja-asuntomessujen-blogihaasteen-finalistit-ovat-tassa-aanesta-suosikkiasi-ja-voita/

 

YLLÄTYSJUTTU!!!

Osallistuin keväällä Deko-lehden, Suomen Asuntomessujen ja Maraboun järjestämään blogihaasteeseen, jossa piti suunnitella moodboard lukunurkkauksesta...

Hetken mielijohteesta aloin suunnitella omaani. Alun perin suunnittelin, että olisin tehnyt suunnitelmani 100- vuotiaan Suomen ja suomalaisen desingin pohjalta. Lähtökohtana oli tietenkin metsä ja koivu. Siitä lähti myös sisutuksen väritys: valkoinen, vihreä ja musta. Asiaa vielä pohdittuani, hylkäsin desing-lähtökohdan. Kokeilin saisinko samanlaisen tunnelman luotua myös halvemmalla versiolla ja tein suunnitelmani niin, että jokainen suomalainen voisi hankkia nämä verkkokaupasta/postimyynnistä, asui sitten Helsingissä tai Utsjoella ja vielä kohtuulliseen hintaan. Lopullinen versioni on siis nähtävillä tuossa ylhäällä.

Lähetin suunnitelmani eteenpäin ja unohdin koko asian, kunnes eräänä päivänä sähköpostiini oli tullut viesti, että suunnitelmani on valittu 10 ehdotuksen joukkoon!!!! MITÄ?! En ollut uskoa silmiäni ja minun piti lukea viesti muutamaan kertaan (ja taisin naurahtaakin ääneen) ennen kuin uskoin sen todeksi. Olen mukana kisassa, jossa en koskaan ajatellut pärjääväni. Jo pelkästään 10 joukkoon pääseminen on jo huimaa ja henkilökohtainen voitto. Mielenkiinnolla jään odottamaan muiden ehdokkaiden suunnitelmia ja lähiaikoina näitä päästään myös äänestämään...HUISIII!!!!

Luopumista...

Olemme mieheni kanssa jo muutaman vuoden makustaneet ajatusta luopua mökistämme. En ajatellut, että koskaan olisimme tämän tilanteen edessä, mutta tähän pisteeseen on vain tultu. Emme ehdi viettämään siellä aikaa riittävästi ja se on "tyhjän panttina" ja huolen aiheena suurimman ajan vuodesta.

(Keväinen maisema terassilta merelle päin)

 

Mökin omistaminen oli meidän molempien unelma.

Rakensimme sen yhdessä miehen  ja hänen edesmenneen isänsä korvaamattomalla avustuksella. Siellä on vietetty monet lomat, juhannukset ja uudet vuodet, jopa lapsemme 1-vuotis synttärit ja koettu mitä hienoimpia asioita muutenkin.

 

(Syksyinen kuva mökistämme)

Tosiasia on se, että elämäntilanteemme on viimeisimpien vuosien aikana muuttunut niin paljon, ettemme ehdi käymään siellä läheskään niin paljon kuin haluaisimme. Jälkikasvumme harrastaa talvisin jääkiekkoa (myös viikonloppuisin) eikä häntä muutenkaan meinaa enää mökille saada, ellei sitten tule joku kaveri mukaan. Isännän metsästysharrastus vie yhä useammin "muille maille  vierahille" eikä miehen vanhimmat lapsetkaan ole mökkeilystä kovinkaan innoissaan. Kymmenen vuoden päästä tilanne voi olla toinen, mutta silloin me olemme myös kymmenen vuotta vanhempia...

 

(Sisäkuva mökistämme)

Asian pyörittelyä ja luopumisen tuskaa on nyt puitu useampi vuosi ja on tullut aika saattaa päätökseen yksi aikakausi.

Kiinteistövälittäjä kävi tällä viikolla jo tiluksiamme arvioimassa. Jossain vaiheessa mökkimme menee siis myyntiin, tosin ajankohta jäi hieman auki (tänä vuonna- ensi vuonna- joskus- ei koskaan...?). Toivomme, että sille saadaan hyvä ostaja, joka osaisi arvostaa mökkiämme ja nauttia  mökkeilystä yhtä paljon kuin mekin.

 

(Vierasmajamme ja varastomme)

Tiedän jo nyt, että siihen viimeiseen mökkireissuun tulee liittymään paljon haikeutta, mutta joskus on vain osattava luopua sellaisista asioista, jotka aiheuttavat turhaa huolta ja stressiä. Mökkimme on palvellut meitä enemmän kuin hyvin näiden kahdenkymmenen yhteisen vuoden aikana. Nyt on vuoro antaa sama mahdollisuus jollekin toiselle. Ja voi olla, että mökkimme ei mene vielä pitkään aikaa kaupaksi, mutta se "henkinen" myyntipäätös on kuitenkin tehty...

Näillä mietteillä viikonlopun viettoon.

 

 

Vanhan puun viehätys

Olen melko klassinen sisustaja. En ole kuitenkaan yhden suuntauksen kannattaja, vaan pidän loppujen lopuksi aika monestakin sisustustyylistä. Pidän skandinaavisesta ja industrial-tyylisistä, Alvar Aaltoja Art Deco miellyttää erityisesti ja samalla pidän myös folkloristisesta tyylistä (pärekorit, ryijyt, keinutuolit jne...). Kaikkea näitä en suinkaan yhdistele kotonani, mutta mieltymys näihin asioihin on ilmeinen. Vanha puu on alkanut miellyttämään silmääni vähitellen enemmänkin..

Kävin Viherkäisellä (joka on siis taimimyymälä) ja siellä heillä on myynnissä myös sisustustavaraa. 

Kiertelin kauniita tavaroita katsoen ja hypistellen jolloin katseeni osui tähän valaisimeen.

Olen väkertänyt joskus samantyylisen valaisimen, mutta tässä minua viehätti erityisesti puinen kantaosa.

 

 

Jokin tässä valaisimessa vei sydämeni enkä voinut jättää tätä ostamatta.

Minulla ei ole valaisimelle edes paikkaa kotona, mutta se ei ostopäätöstäni horjuttanut.

Viime kesänä ostin tämän kuvassa olevan vanhan puristimen ja yhdessä ne ovat hauska pari.

 

Kellarissa meillä olisi myös vanha höyläpenkki, jota haluaisin hyödyntää joskus sisustuksessa. Ei välttämättä meillä, mutta ehkä jossain muualla. Puristimesta olen ajatellut joskus tehdä kirjapidikkeen seinälle. Samassa tilassa höyläpenkki, valaisin ja puristin toisivat sisutukseen hauskaa folklore-henkeä ja persoonallisuutta. Toistaiseksi suunnitelmani jää muhimaan ja lamppu joutaa vielä hetkeksi varastoon. Toivotaan, että sille tulee vielä muutakin käyttöä kuin olla varaston täytteenä.

Sydän pakahtuen...

 

KIITOLLISUUDESTA JA ONNELLISUUDESTA!

 

 

 

Olen niin kiitollinen omalle äidilleni

...siitä, että hän on olemassa ja  mitä hän on.

...siitä, miten hän on meitä lapsia ja lapsenlapsia kasvattanut, huolehtinut ja hoitanut.

...siitä, miten hän on meitä rakastanut, koko sydämellä ja suurella äidin rakkaudella.

 

 

Olen niin onnellinen

...siitä, että minä saan olla äitinä omalle lapselleni.

...siitä, että saan tuntea tätä ainutlaatuista äidinrakkautta.

 

 

OIKEIN HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ!

❤

 

 

 

 

 

 

 

 

Paikallinen

Monilla paikkakunnilla bloggaajat ovat koonneet yhteisen blogiryhmän. Täällä Raumalla asiaa on kypsytelty pikku hiljaa ja tällä viikolla pääsimme vihdoinkin kokoontumaan oikein "livenä"...

Ryhmä perutettiin aluksi Facebookissa Pian (Jotain elämää-blogista) ja Marian (Simola-blogista) toimesta, mutta nyt saimme vihdoinkin aikaiseksi kokoontua yhteen oikein kasvotusten. Yksi meistä (Hanna, Hannas Home- blogista) varasi tilan, toinen (Kaisa, Unelmoiden ja haaveillen - blogista) laittoi kokouskutsun Facebookiin ja minulle jäi illan puheenjohtajan (ja sihteerin) rooli. Illan aikana paljastettiin myös meidän logomme, jonka on suunnitellut taitava Milona Sadekallio, visionääri tuotemerkki HELLAPUU:n takaa. 

 

 

 

Meitä ehti paikalle kahdeksan erilaista blogin ylläpitäjää ja illan aikana kerroimme jokainen vuorollaan itsestämme ja blogihistoriastamme. Virittelimme myös ajatuksia eteenpäin, miten haluaisimme blogiyhteisömme toimivan. Keskustelimme myös siitä, miten toivoisimme, että paikalliset firmat ja mahdolliset yhteistyökumppanit osaisivat hyödyntää meitä bloggaajia, sillä monella meistä on seuraajia ja lukijoita paljon. Toivoisimme, että näkyvyyttä ei pidettäisi ilmaisena etuutena ja itsestään selvyytenä, vaan sille annettaisiin myös sille kuuluva arvo. Me bloggaajat käytämme julkaisuihin yllättävän paljon aikaa ja siksi asiallinen korvaus olisi mielestämme aiheellista

 

 

 

 

 

 

Ilta kului hyvässä seurassa nopeasti. Oli kiva huomata, että vaikka blogimme ovat hyvin erilaisia, olimme kuitenkin "hengenheimolaisia". Meidän porukassa on paljon eri alojen osaamista ja henkilökohtaista vahvuutta, tietotaitoa ja elämänkokemusta, joista me saamme myös keskenämme vertaistukea. Olipa joukossamme jopa yksi "tubettajakin". Verkostoituminen on nykyään päivän sana ja RAUMAblogit- yhteisömme on tässäkin mielessä hyvä pohja sille. Nyt meillä on yhteinen blogi ja FB-sivut, joilla pyrimme tuomaan blogejamme ja toimintaamme tunnetuksi.

 

 

Ryhmämme lupautui kokoontumaan epäsäännöllisen säännöllisesti ja seuraava kokoontuminen sovittiin elokuulle. Tässä välissä jokainen jatkaa tätä rakasta harrastusta omissa blogeissaan ja kesän jälkeen viritellään kenties jotain mukavaa yhteistä juttua.
Voitte varmasti kuvitella, että olen jokseenkin innoissani tästä kaikesta...

 

 

 

 

 

Lukulistalla sisustuskirjoja

Kävin maanantaina läheisessä sivukirjastossamme ja kuinka ollakaan oli tuloaulassa esillä kaksi uusinta sisustusaiheista kirjaa, joihin olen ajatellut tutustua ja jopa mahdollisesti ostaa omaan käsikirjastooni...

Kovin syvällisesti en ole ehtinyt kumpaankaan kirjaa paneutua, mutta jonkinlaista mielipidettä olen ehtinyt muovaamaan.

Sekä Milla Alftan että Helena Karihtala ovat molemmat rautaisia sisustuksen ammattilaisia ja näissä kirjoissa heidän tyylinsä tulee hyvin esille. Erilaiset sisustajat ja erilaiset kirjat. Onneksi.

 

 

 

Milla Alftanin sisustustyyli on meikäläisen makuun ehkä hieman liian raskas ja ylellinen. Hän on loistava yhdistelemään värejä ja materiaaleja. Minun on helppo uskoa, että hänen kokonaisvaltaiset sisustukset ovat taatusti myös elämyksellisiä kokemuksia, eikä ihan laihalle kukkarolle. Kirjan kuvitus oli myös hienosti toteutettu, vaikka ehkä niissä tuli hieman liian paljon saman tilan toistoa...tosin katselen kauniita kuvia mielelläni.

Helena Karihtalan tyyli on taas selkeä ja klassinen, ehkä enemmän minun tyyliäni.

Kirjassa oli niin paljon tietoa sisustamisesta, että sitä ei ihan yhdellä eikä kahdellakaan istumisella omaksu.

Kirjan kuvat ovat ihan hyvät, mutta en kokenut samalaista "estetiikkaelämystä" kuin Alftanin kirjassa.

Lisäksi minua häiritsi se, että olen nähnyt jo osan kuvista/sisustuskohteista aikojen saatossa sisustuslehdissä.

 

 

 

 

 

 

On luonnollista ja ymmärrettävää, että sisustuskuvat ovat heidän omista kohteistaan. Molemmat kirjat tarjoavat lukunautintoa, mutta hieman eri näkökulmasta. Tällä lukukokemuksella uskoisin, että käyn vielä ostamassa itselleni tuon Karihtalan kirjan, koska se voisi toimia meikäläisellä jonkinlaisena käsikirjana sisustuksia suunnitellessani.

Ja vinkiksi jollekin, että molemmat kirjat voisivat olla myös hyviä hankintoja äitienpäivälahjaksi sisustusintoiselle äidille...

Kohti uusia seikkailuja...

Olen tehnyt päätökseni. Lähden opiskelemaan muutamaksi vuodeksi sisustamista...

(Kuva: Pixapay)

 

 

Otin perjantaina opiskelupaikan vastaan ja elokuussa olisi tarkoitus aloittaa Sataedussa, Kokemäellä, sisustusalan opinnot.

Vielä on epäselvää, minkälaisiksi opintoni tulevat muotoutumaan, mutta eiköhän se tässä selviä aikanaan.

Edessä on taatusti vaikeitakin hetkiä ja monenlaisia esteitä, mutta luottavaisena uskon, että selviä näistä.

Pienen hetken epäröin asian kanssa, mutta opiskelupaikan vastaanottaminen oli kuitenkin helppo päätös.

Kunnianhimoisena ihmisenä en voinut jättää tätä(kään) tilaisuutta käyttämättä.

 

"Se ei pelaa joka pelkää"- mentaliteetillä mennään...

 

 

 

...joten kesän jälkeen lähdetään kohti uusia seikkailuja!

 

 

 

 

 

Pellavaa

Olen tainnut haaveilla ja pähkäillä jo vuosia pellavalakanoiden perään. Viime viikon blogitapaamisessa tein nopean ostopäätöksen ja sieltä kotiin viemisenä oli ihanat pellavalakanat...

Lakanat ovat sävyltään hyvin vaalean harmaat ja tuntuivat jo petausta tehdessä yllättävän pehmeiltä.

En lähtenyt niitä silittämään, sillä mielestäni pellavalakanoiden kuuluu olla ryppyiset.

Meikäläisen unelmamateriaali, koska hyvin harvoin vaivaudu silittämään lakanoita.

 

Pellavalakanoissa oli myös pieni tuotetieto, jota lainaan myös tässä:

 

"Pellava on todellinen luonnon lahja ihmiselle.

Sellaiset pellavan ominaisuudet kuin sileys, lujuus,

kulutuskestävyys ja sähköistymättömyys tekevät siitä suosittua".

 

 

 

Lakanat ovat nyt testauksessa ja voi olla, että näistä tulee vielä kestosuosikit. Hinta-laatu -suhde vaikuttaa hyvältä ja ostopaikkakin on kahden kilometrin sisällä...jos vaikka innostun ostamaan näitä lisää. Lakanoiden vaihtoon liittyy yksi arjen pienistä nautinnoista, sillä onni on pujahtaa saunan jälkeen puhtaisiin (ja uusiin) lakanoihin...Nyt muutaman päivän kokemuksella voin todeta, että pellavalakanoiden ostaminen oli hyvä päätös.


Viikonloppua kohti ollaan menossa kovaa vauhtia. Minulla lauantai on poikkeuksellisesti  työpäivä, jolloin teemme Helatorstain jälkeisen perjantain vapaaksi. Tiedossa on koulumme järjestämä Unicef-kävely ja näillä näkymin se näyttää toteutuvan hyvinkin raikkaassa kevät säässä...

 

 

 

Puistopiknikillä

Heittäydyimme vappuna isännän kanssa vallan hurjiksi. Tai oikeastaan meillä isäntä ehdotti asiaa vappupiknikistä ja minä lämpenin asialle hieman hitaasti. Muutama esivalmistelu kotona, korin pakkaaminen ja suuntasimme kaupungille...

 

 

Isäntä oli tehnyt pieniä pizzan paloja ja minä olin laittanut purkkeihin ja purnukoihin "sormiruokaa".

Suolakeksit, juomat ja viinirypäleet kävin hakemassa pikaisesti kaupassa, mutta muuten piknik-ruokamme koostui niistä aineksista mitä kotonamme sattui olemaan.

Piknik puisto (Parpansali) sijaitsee keskustassa, aivan Rauman kanaalin vieressä.

Kanaalin toisella puolella on kirjasto ja kaupunginteatteri, jonka edessä paikallinen soittokunta soitti viihdyttävää puhallinmusiikkia.

Puistoalueelle oli kerääntynyt aika paljon piknikille porukkaa, mutta me valitsimme hieman syrjäisemmän (ja rauhallisemman) paikan.

Aalueella oli havaittavissa yksi ikävä "luonnonilmiö", sillä paikalliset hanhet oliva sotkeneet (tämänkin) puiston jätöksillään.

Puhdasta paikkaa oli suhteellisen vaikea löytää, mutta pökäleitä potkimalla saimme jonkinlaisen alueen puhdistettua...

 

 

Nautimme kauniista vappusäästä ja -tunnelmasta. Ihmisiä oli liikenteessä paljon ja kaikki olivat iloisella mielellä.

Piknikpeitolla kävi tasaisesti kuhinaa, kun nuorempi poika kävi kavereiden ja vanhempi poika perheensä kanssa vähän napostelemassa.

Hyvin riitti eväistämme kaikille ja huomasimme, että suhteellisen pienestäkin määrästä voi saada itsensä kylläiseksi

...kunhan vaan kippoja on riittävästi.

Mukava Vapunpäivä tuli vietettyä puistopiknikillä. Vaikka en alun perin ollut kovinkaan innostunut asiasta, voin todeta, että kannatti lähteä. Oli se hyvä juttu, että isäntä sai päähänsä ehdottaa mukavaa pikku ekstraa...ja sai minut vielä houkuteltua mukaan. Tästähän voisi tulla vaikka joka vuotinen perinne (Ullanlinnan tyyliin)...ainakin silloin, kun vappuna paistaa aurinko...

Nyt on kuitenkin vapun jälkeinen arki edessä...ja se olisi kuulkaas TOUKOKUU!!!