Kun ei ole enää nuori

Täytin viime vuoden lopulla sen 50-vuotta ja hyväksyttävä se on, etten ole enää nuori. Tai siis, enhän minä ole ollut nuori enää pitkiin aikoihin.

Olin tänään poikani koulun kevätjuhlissa ja juhlan jälkeisissä tunnelmissa (ja jopa hieman laittautuneena) napsin kännykälläni selfieitä oikein urakalla, jonka jälkeen poistin enemmän tai vähemmän epäonnistuneita versioita. Suhtaudun omiin kuviin hyvinkin kriittisesti, mutta siitä huolimatta uskaltauduin laittamaan muutamia kuvia tänne omien ajatuksieni ja kirjoitukseni tueksi...

 

 

Minulla ei ole (tietääkseni) koskaan ollut mitään suurta ikäkriisiä.

Ilmeisesti olen hyväksynyt sen tosiasian, että ikääntymiseen ei voi juurikaan vaikuttaa.

Me vanhenemme, halusimme tai emme, ja vuosilukuja kertyy väkisinkin mittariin.

Eletty elämä alkaa näkyä myös ulkonäössä.

 

 

 

 

 

 

 

Nuorempana olen näyttänyt ikäistäni huomattavasti nuoremmalta, jopa lapselliselta, mutta tätä "ongelmaa" ei enää ole.

Ikääntyminen näkyy meikäläisessä lukuisina ryppyinä ja hieman jo "väsyneenä" ulkonäkönä. Ja tietenkin moniteholaseina!

 Iho ei ole enää kimmoisa. Ikääntymiseen liittyviä juonteita ja poimuja on vähän joka paikassa.

Olen elänyt suhteellisen tervettä elämää ja muutenkin olen säilynyt elämässä ilman sen suurempia kolhuja.

Elämä on toistaiseksi kohdellut minua hyvin.

 

 

 

 

 

 

Hiukseni ovat jo reippaasti harmaantumaan päin, mutta silti en suostu niitä enää värjäämään.

Huuleni, otsani tai silmäkulmani tarvitsisivat varmasti jonkun mielestä täyteainetta tai kauneuskirurgiaa, mutta minusta olen ihan hyvä näin.

Naururyppyjä minulla on ollut melkein aina ja silmäpussit olen tainnut periä isältäni.

Näiden kanssa olen kuitenkin ajatellut elää lopun elämäni.

 

 

 

 

 

Uskon, että voimme vaikuttaa siihen, miten suhtaudumme yleisesti ikääntymiseen

Paras lääke "ikääntymisen kurjistumista" vastaan on positiivinen asenne (ja valokuvissa kuvakäsittely!).

Huomasin, että poistettujen kuvien joukossa suurin osa oli ns. vakavia kuvia, joissa en nauranut tai hymyillyt.

Tästä vedin pikaisen johtopäätöksen, että vanhetessa kannattaa hymyillä ja nauraa (entistä) enemmän.

Ilme muuttuu heti valoisammaksi ja se tarttuu helposti myös ympäristöön, eikä se myöskään maksa mitään!

 

 

 

Kehossani näkyvät vanhenemisen merkit kannan ylpeänä mukanani.

Eletty elämä ja kuljettu matka saavat jo näkyäkin minussa

Hyväksyn itseni juuri tällaisena kuin olen...

vikoineni ja puutteineni,

 

 

keski-ikäisenä ja onnellisena naisena.

 

:)