Kohti joulukuuta

Kulunut viikko on ollut aikataulullisesti melko kiireistä, mutta ei koskaan niin kiireistä etteikö ehtisi hieman fiilistellä tulevaa kuukautta. Viikonloppuna löysin kaupan  lehtihyllystä minulle hieman epätyypillisen joululehden...

Tämän vuoden joululehdet askarteluineen ja leivontaohjeineen eivät oikein innostaneet minua, joten valinta osui tähän ranskalais-romanttistyyliseen sisustuslehteen. Tyyli ei ole ihan omintani, mutta kauniit kuvat ja esineet puhuttelivat minua. Nyt olen muutaman iltana nautiskellut esteettisistä kuvista ja stailauksista. Mukavaa vastapainoa suht hektiseen arkeen...

 

 

 

Meillä joulua koristellaan tänä(kin) vuonna maltillisesti. Poika jo pyyteli kausivaloja huoneeseensa, joten viikonloppuna olisi tarkoitus aloitella.

Perinteisesti meillä vietetään pikkujoulua lauantaina, mutta koska isäntä kotiutuu hiihtoreissultaan yötä vasten, siirsimme pikkujoulun viettoa sunnuntai-iltaan.

Ja siitä meillä alkaa virallisesti joulun odotus, sillä silloinhan on myös 1. Adventti.

 

 

 

 

 

 

 

 

Jouluvalmistelut ovat minulla täysin alkutekijöissään. Yhtään lahjaa en ole vielä ostanut, enkä aio asian suhteen vielä panikoida.

Huomaan, että viime vuosina lahjojen osto on myös helpottunut. Sukulaislapset ovat sen verran jo kasvaneet/aikuistuneet, joten heitä ei enää "lahjota".

Lahjalistassa on enää vain lähisuku ja heidän pienet lapset. Oman lapsen kohdalla joululahjat eivät ole enää "lelukrääsää", vaan todellisia tarvelahjoja.

Lahjojen määrä on vuosien aikana merkittävästi vähentynyt, mutta ovat vastaavasti myös arvokkaampia.

 

 

 

 

Joulukuu on perinteisesti töissä (koulussa) kiireistä aikaa. Joulujuhlavalmistelut ja oppilaiden arvioinnit ovat vielä työn alla. Tässä kohtaa syyslukukautta alkaa ilmassa olla havaittavissa pientä kisaväsymystä sekä lapsissa että henkilökunnassa. Onneksi jo ensi viikolla on tiedossa pieni breikki, kun itsenäisyyspäivä ja sen jälkeinen perjantai ovat meillä vapaapäiviä. Nyt kuitenkin annetaan marraskuun vaihtua ja toivotaan, että joulumieli ehtii saavuttamaan meidän jokaisen...

 

 

 

 

 

Uusia aluevaltauksia

Vuoden kääntyessä kohti loppuaan, olen saanut kaksi mielenkiintoista sisustukseen liittyvää toimeksiantoa. Toinen on juhlakattauksen suunnittelu ja toinen valaistussuunnitelman tekeminen. Molemmat ovat ajankohtaisia aiheita, sillä tähän vuodenaikaan on paljon juhlia ja sen lisäksi elämme pimeimpiä aikoja, jolloin valaistuksen puutteet erityisesti korostuvat.

Molemmat toimeksiannot ovat minulle tavallaan uusia aluevaltauksia, sillä nämä ovat ensimmäiset ns. viralliset (=tilatut) suunnittelut, joihin minua on pyydetty.
Yhden kattauksen toteutin viime keväänä opiskelun yhteydessä Sataedun messuosastolle, mutta tämä tuleva on tehty jo ihan "omiin nimiin".
Olen ehtinyt hakemaan kattausideoita netin ihmeellisestä maailmasta ja jotain alustavia hahmotelmiakin on jo syntynyt.
Koska kyseessä on uudiskohde (keittiö), olen päättänyt, että kattaus tulee olemaan melko yksinkertainen ja selkeä.

Valaistusasioista minulla on kertynyt kokemusta vielä vähän ja ne ovat olleet osana jotain muuta suunnitelmaa.
Tässä toimeksiannossa valaistus on se todellinen ongelma, johon pyritään saamaan myös ratkaisu.
Hieman olen joutunut tekemään etukäteisvalmisteluja, jotta osaan ottaa riittävästi asioita huomion.
Maanantaina minulla on tapaaminen, jossa kartoitan asiakkaan todellisen tilanteen.





 

 

Kävin tänään katsastamassa paikallista valaisintarjontaa ja samalla kävin Pentikin liikkeessä hakemassa vähän kattausinspiraatiota.
Ihan näin runsasta tai värikästä kattausta en ole ajatellut tehdä, vaan suunnittelen käyttäväni enemmän luonnonmateriaaleja.
Ajattelin tehdä muutaman koekattauksen kotona, jolloin lopullisen suunnitelman toteuttaminen olisi helpompaa.
Voi olla, että projektia varten minun täytyy ehkä hieman askarrella tai kenties jopa leipoa.
Tästä tulette kuulemaan vielä lisää blogissani...

Molemmat toimeksiannot ovat mielenkiintoisia, sillä lyhyen yrittäjäurani aikana en ole tällaisia vielä tehnyt. Nämä suunnittelutyöt osoittavat sen, että sisustussuunnittelijaa voi pyytää avuksi kodin pieniinkin projekteihin, olipa kyseessä juhlien järjestäminen, huonekalun osto, verhojen valinta tai esim. seinien värin päättäminen. On tilanteita, jolloin on ihan järkevää ja perusteltua panostaa ammattilaiseen, jotta vältytään esim. mahdollisilta virheostoksilta.Väärän kokoisen sohvan ostaminen voi pitkällä aikavälillä harmittaa ja tulla jopa kalliiksi. Ei ehkä suoraan rinnastettavissa, mutta samasta syystä, käyn esim. n. kerran kuukaudessa kampaajalla leikkauttamassa tai värjäämässä (nykyään harvemmin) hiuksiani tai huollan autoni autokorjaamolla. Nyt haluaisinkin tiedustella, missä asioissa sinä voisit käyttää sisustussuunnittelijan apua?

Viikonloppuna työstän molempia töitä ja ehkä maltan jossain välissä vähän rentoutuakin.

 

 

Oikein leppoista viikonloppua kaikille!

 

 

 

 

 

 

Se on siinä!!!!

...nimittäin tutkintotodistukseni. Melkoisen tiukan opiskeluvuoden jälkeen posti toi vihdoin valmistumispaperini. Nyt ole ihan virallisesti  "Ympäristön suunnittelun ja rakentamisen osaamisalan artesaani" ja voin hyvällä omalla tunnolla kutsua itseäni sisustussuunnittelijaksi.

 

 

Vuosien aikana minulle on kertynyt jo kolme tutkintoa (kaikki opetus-ja kasvatusalalta), mutta tämä viimeisin on sitten jo ihan jotain muuta. Tällä hetkellä olotila on edelleen hieman epätodellinen. Tätä ei meinaa oikein uskoa todeksi, vaikka tuossa on ihan selvästi mustaa valkoisella ja oikein virallisilla leimoilla varustettuna. Pitkäaikainen jahkailu ja opiskelupäätöksen tekeminen on saanut onnellisen päätöksen.

 

Olen aina ollut hyvin koulutusmyönteinen. Pidän itseni kehittämisestä ja tämän uuden (sisustusalan) myötä olen innostautunut jälleen opiskelemaan.

Muutaman vuoden takainen vuorotteluvapaa ja Sisustusakatemian tarjoama koulutus olivat minulle jonkinlainen lähtölaukaus tälle kaikelle.

Hurahdin sisustamiseen oikein kunnolla ja sillä tiellä olen edelleen.

 

 

 

 

 

 

Sisustusakatemian jälkeen olen kouluttanut ja kurssittanut itseäni useaan otteeseen ( esim. Sketchup alkeis- ja jatkokurssi sekä Vanhan talon sisustuskurssi). Suunnitelmissa olisi vielä hankkia mahdollisesti lisäkoulutusta valaistuksen suunnitteluun ja julkitiloihin. Aikaisemmat opinnot ja kurssit täydensivät mukavasti artesaaniopintojani ja sain tutkinnon tehtyä tiivistetysti n.vuodessa. Näyttötutkintoja suoritin kaiken kaikkiaan seitsemän kappaletta ja ne olivat laajuudeltaan melko laajoja. Opintojani henkilökohtaistettiin ja mielestäni sain tehdä sellaisia näyttöjä, jotka hyödynsivät minua sekä ammatillisesti että yrittäjänä.

Opiskeluni on vaatinut päättäväisyyttä, itsekuria ja melkoista aikatauluttamista sekä opettajantyössäni koulussa että myös kotona. Viimeisen vuoden aikana vapaa-aikaa ei ole juurikaan ollut ja muutaman kerran mietin, oliko opiskelussani mitään järkeä. Nyt taaksepäin katsoessani voin todeta, että oli. Rahallisesti opiskeluvuosi ei rikastuttanut minua, mutta sen sijaan olen saanut uusia ystäviä, työkokemusta ja ammattitaitoa eli sellaisia rikkauksia, joita ei voi edes rahalla mitata. Opiskeluni on vaatinut myös perheeltäni joustoa ja ymmärrystä, mutta hyvin tästä vuodesta selvittiin. Yhdessä.

Tutkintotodistus hyppysissäni voin olla tyytyväinen saavutukseeni ja suunnata katseet eteenpäin.

Oman kokemuksen syvällä rintaäänellä voin suositella aikuisopiskelua lämpimästi ihan jokaiselle.

Paljon se ottaa, mutta paljon se myös antaa...vaikkapa uuden ammatin.

 

 

 

 

 

 

 

Käymistilassa

Tässä on nyt hetken aikaa saanut nautiskella suhteellisen kiireettömästä arjesta. Opiskelut sain päätökseen noin kuukausi sitten ja työrintamallakin on ollut hetken rauhallista. Olen nauttinut olotilastani ja on ollut kivaa, kun on ollut ihan oikeasti vapaa-aikaa. Se, että on ollut enemmän aikaa, on antanut aikaa myös pohdiskeluille...

Työssäni erityisopettajana elämme mielenkiintoisia aikoja, sillä ensi lukuvuonna muutamme täysin uuteen kouluun. Meidän erityiskoulumme siirtyy saman katon alle kahden muun pienen alakoulun kanssa ja tiedossa on paljon uusia haasteita. Uuteen toimintakulttuuriin ja avoimeen oppimisympäristöön sopeutuminen ei välttämättä käy ihan helposti. Vaikka olen jossain määrin uudistusmielinen, koen hetkittäin pientä epävarmuutta. Olen samalla sekä varovaisen innostunut että epäileväinen. Välillä huomaan pohtivani, onko minusta siihen työhön...tai vielä tarkemmin ajateltuna, haluanko tehdä edes sitä?

Ja nyt ei saa ymmärtää väärin, sillä pidän erityisopettajan työstäni todella paljon.


 

Sitten on tämä toinen (sivutoiminen) työni, sisustussuunnittelu. Yksi tavoitteestani täyttyi, kun sain tutkintoni tehtyä valmiiksi, mutta miten tästä eteenpäin? Yritykseni S T A I L I A M O on ollut perustamisesta lähtien enemmänkin harrastus, mutta siihenkin pitäisi pystyä panostamaan enemmän. Minun pitäisi tehdä enemmän asiakashankintaa (ja mainostaa), mutta aika ja taidot eivät tällä systeemillä oikein riitä. Ajatuksissa siintää yrittäjäkurssin käyminen (ehkä jopa yrittäjän ammattitutkinto) ja mahdollisesti lisäkoulutuksen hankkiminen julkitilasuunnittelun puolelta. Olen tullut siihen tulokseen, että jotain vähän isompaa ja konkreettista pitäisi tehdä, jotta tässä olisi jotain järkeä...



 

Olen jo pitemmän aikaa pohtinut myös työuraani ja ammattipolkuani. Vahvasta opettajataustastani johtuen olen miettinyt sen hyödyntämistä. Voisinko toimia kouluttajana tai kurssittajana esim. 2. asteen oppilaitoksessa vaikkapa tuntiopettajana ("asiantuntijana") joko kasvatus-ja opetusalaan liittyen tai jopa sisustusalalla? Vai, uusimpana ajatuksena, alkaisinko pitämään "kommunikaatiokerhoja" alle kouluikäisille?  Koen, että minulla on paljon osaamista (ja vahvuuksia), mutta en osaa hyödyntää sitä. Turha vaatimattomuus tässä kohtaa ei ole mikään hyve, vaan heikkous...

Yhteenvetona voidaan todeta, että olen ammatillisesti eräänlaisessa käymistilassa. Asiat saavat kuitenkin kypsyä rauhassa ja luultavasti tässä prosessissa alkaa jossain vaiheessa jotain tapahtua. Käymistila ei  tällaiselle ihmistyypille taida oikein sopia, mutta nyt se on välttämätöntä. Minulla on luultavimmin jonkinasteinen "positiivinen ammattikriisi". Jos Luoja suo, työvuosia on edessä vielä sellaiset 15 vuotta, joten ehtisi tässä vielä tekemään ja kokemaan vaikka mitä...

Näillä ajatuksilla kohti uutta työviikkoa!

 

 

 

 

Toistuva ongelma

Joskus tässä arjen pyörittämisessä pienestäkin asiasta voi saada ison ongelman. Minulle harmaita hiuksia eniten aiheuttaa ruoanlaitto. Ei ole viikkoa, etten tuskailisi jollain tasolla sen kanssa. Tuntuu, että samaa ruokalistaa pyörittää koko ajan eikä siihen ilmesty vahingossakaan mitään uutta.

Koska ruoanlaitto ei kuulu vahvuuksiin, saan tehtyä tästä toisinaan "elämää suuremman" asian. Onneksi meillä isäntä osallistuu muonitukseen kiitettävästi, joten saan ainakin välillä helpotusta ongelmaani. Katselen aina silloin tällöin uusia reseptejä, mutta en tiedä miksi ne eivät koskaan pääse edes kokeiluasteelle. Sen perinteinen resepti kun voisi uusiutua ihan pienilläkin muutoksilla. Olen ennenkin valittanut samasta asiasta, mutta viime viikolla oikein tuskastuin. Miten ruoanlaitto voi olla meikäläiselle (välillä) NIIN vaikeaa. Tai jos ihan tarkkoja ollaan, niin ei tuskaa tuota ruoan tekeminen, vaan se, että mitä ruokaa yleensäkin laittaisi. Joskus olen miettinyt kuukauden tai kahden viikon ruokalistan tekemistä, mutta en ole päässyt ajatustani pidemmälle.
Niinpä jatkan "ruokatuskailuani" edelleen...

Ruoanlaiton haasteita lisää myös arjen aikataulujen sovittaminen. Omien työaikojen ja lapsen harrastusten linkkittyminen tuottaa välillä pään vaivaa. Tiedän, että joskus ruokaa voisi tehdä valmiiksi edeltävän päivänä/iltana, mutta kun aina ei jaksaisi olla vääntämässä ruokaa. Kaiken lisäksi kauppojen valmisruoasta ei ole tämä perheen pelastusta, sillä sitä syödään meillä niin vähän. On päiviä, jolloin lapsi lähtee harjoituksiin hieman heikommalla tankkauksella ja siitäkös minä saan huonon omantunnon. Saan töissä lämpimän ruoan ja periaatteessa aikuisena voin pärjätä sillä ja vaikka kevyellä salaatilla, mutta kasvava lapsi ei.



 

 

 

 

Ruokalistaongelmani korostuu toisinaan ehkä hieman liikaa, sillä pääsääntöisesti meillä syödään hyvää perusruokaa. Ongelman(i) ydin taitaakin olla siinä ruoanlaitossa. Koska en osaa olla luova sillä osa-alueella, tulee ruoanlaitostakin välillä "pakkopullaa". Asian kanssa on elettävä, sillä ongelmahan on minun korvien välissä. Eikä asiaa auta yhtään, että TV:stä tulee joka kanavalta kokkiohjelmia ja lehdet ovat täynnä toinen toistaan hienompia ruokaohjeita. Realiteetit on kuitenkin nämä, että ruoanlaitto ei ole minun juttuni, eikä se muuksi muutu, ellei ihmeitä tapahdu. Joten tämän viikon  ruokalistalla meidän perheessä on mm. perinteistä spagettia ja jauhelihakastiketta, tosin hieman omalla reseptillä tuunattuna.

 

Bon Apetit!
  

 

P.S Ja ruokakuvat edustavat tällä kertaa meidän perusarkea, kännykällä kiireellä otettuja "reality"-kuvia... :)





 

 

 

 

Isänpäivänä

Tänään on juhlistettu isää ympäri Suomen maan. Niin myös meillä.

 

Meillä päivää juhlittiin melko perinteisin menoin eli lempeä aamuherätys valmiiseen kahvipöytään, jossa odotti lahjat ja kortti.

 Tänä(kin) vuonna poika oli tehnyt kortin koulussa ja sen lisäksi isä(ntä) sai lahjakortin jalkahoitoon ja ison pussillisen karkkeja.

Lapsen itse tekemät kortit alkavat olemaan varmaan niitä viimeisiä ellei jopa viimeisin, sillä tuskin yläkoulun puolella näitä ihanuuksia enää väsätään.

Jälleen yksi osoitus ajan vääjäämättömästä kulumisesta.

 

 

 

Perinteiseen tapaan söimme kotona ravintolatasoisen lounaan.

Mies toimi pääkokkina ja loihti hyvää liharuokaa riistasta kanttarellikastikkeella ja minä tein lisukkeeksi veneperunoita uunissa.

Jälkiruoan tein valmiiksi jo eilen illalla. Koska meikäläisen leivontataidot ovat hieman hatarat, päätin kokeilla helpon (ja pienen) juustokakun tekemistä.

 

 

Erilaisia juustokakun ohjeita on tarjolla runsaasti ja minä halusin tällä kertaa kokeilla sellaista, jossa ei käytetä uunia eikä liivatetta.

Juustokakun pohja oli perinteinen keksipohja ja  muut ainekset olivat Mascarpone-tuorejuusto, kerma, tomusokeri, vanilijasokeri ja vähän sitruunaa. 

Tyylilleni uskollisena muutin vähän ohjetta ja lopputulos oli ihan onnistunut. 

 

 

 

 

Alkuperäisessä ohjeessa koristelussa oli käytetty tuoreita marjoja, mutta nyt oli tyytyminen ulkolaisiin mansikoihin. Laitoin niitä myös täytteen sekaan.

Koristelussa ei ollut oikein mitään ajatusta...ja kieltämättä siltä se vähän näyttääkin. Kahvipöydän lisukkeena juustokakku kävi kuitenkin vallan mainiosti.

Meillä kun ei perinteisistä kakuista muutenkaan erityisemmin välitetä.

 

Miehen vanhimman pojan perhe poikkesi alkuillasta vielä kahville ja juustokakku meni hyvin kaupaksi.

Lapsille tarjottiin lisäksi jäätelöä, joten näillä herkuilla isänpäivän juhlinta ei muuta enää tarvinnutkaan. 

 

Seuraavassa vielä ihana runo/ajatelma pojan isänpäiväkortista:

 

 

"Pieneen sydämeen ei paljon mahdu,

mutta isälle siellä on aina tilaa."

 

 

 

 

Hyvää isänpäivää kaikille maailman isille...

ja omalle isälle sinne pilven reunalle.

<3

 

 

 

 

Harmaata vain

Marraskuun harmaus toistuu meidän makuunhuoneessammekin. Viime viikonlopun siivoussessiossa vuodevaatteet vaihtuivat puhtaisiin eikä väri-ilottelusta ole tietokaan. Värivalinta on kuitenkin tarkkaa harkittu.

Muutama vuosi sitten ostetut pellavalakanat ovat osoittautuneet erinomaiseksi ostokseksi. Käytön ja pesujen seurauksena nämä vain paranevat. Harmaus on sopivan vaaleaa, jotta petaus ei mene liian tummaksi ja tunkkaiseksi. Päiväpeitto on hieman kiiltävä, mutta on sopivasti vastakohta pellavalle ja tuolle karvaiselle tekoturkis päiväpeitolle. Muutamalla lisätyynyllä petauksesta saisi hotellimaisemman, mutta nyt saa on hieman pelkistetympää mallia.

Olen myös haaveillut muutaman vuoden ajan sängyn päädystä, mutta sitä oikeaa en ole vielä löytänyt.

 

 

 

 

Meille on tullut käytännöksi, että pesetämme vuodevaatteet ja pyyheliinat nykyisin pesulassa.

Tekstiilien kuivaus on tähän vuoden aikaan (ja muutenkin) meillä hieman hankalaa. On  melkein luksusta, kun vien ison kassillisen lakanoita ja pyyheliinoja pesulaan ja saan ne sekä puhtaina että mankeloituna takaisin. Maksan tästä palveluksesta oikein mielelläni ja mukisematta.

 

 

 

 

 

 

Siivousoperaationi pääteeksi innostuin lisämään myös tunnelmavaloja.

 Hyllyn päälle asettelin valosarjan ja viritelmä saa olla nyt hetken.

Tähän pimeyteen ja harmauteen valosarjoilla saa niin mukavaa tunnelmaa...

 

 

 

 

Tällä viikolla marraskuun harmaus on ollut melkein käsin kosketeltavaa.

Säätila ei ole millään tavoin ollut mieltä ylentävää, mutta en anna se haitata.

Olotila on tässä kohtaa viikkoa jo hieman väsähtänyt, mutta haitanneeko tuo.

Onneksi perjantaille on luvassa työpaikan pikkujoulut...

 

 

 

Oi aikoja, oi tapoja!

Silloin tällöin innostun pohdiskelemaan jotain asiaa enemmänkin ja sen johdosta saan siitä usein aiheen kirjoittaa täällä blogini puolella. Tämän pohdiskeluni pohjautuu viikolla tapahtuneeseen asiaan, joten pieni alustus lienee paikallaan.

Pojallamme oli tiedossa illaksi jääkiekkotreenit. Liekö sitten koulupäivä vai syysloma aiheuttanut totaalisen väsymistilan, joten häneltä jäi harjoitukset väliin sillä seurauksella, että illan aikana ei ollut mahdollisuutta viihdyttää itseä pelikoneella eikä puhelimella. Poika tiesi  tämän seuraamuksen ja tyytyi kohtaloonsa. Tästä johtuen vietimme pitkästä aikaa hieman toisenlaisen illan; röhnötimme sohvalla (poika kainalossa) ja katsoimme telkkaria yhdessä, oikeastaan koko illan, emmekä pidelleet kännykkää. Vosinpa jopa väittää, että meillä oli "laatuaikaa". Illan jälkeen jäin oikein miettimään omaa (ja yleistä) SOME-käyttäytymistä.

Sosiaalinen media taitaa olla nykypäivänä melkoinen aikasyöppö. Kuin huomaamatta puhelin tulee otettua käteen ja selattua ohi mennen Instagramia tai Facebookia...ja sitä tekee vielä monta kertaa päivässä. Nykynuoriso ja lapset tuntuvat kasvaneen kiinni kännyköihin ja meillä onkin tapana vitsailla, että kännykkä on yhtä tiiviisti käytössä kuin pienellä lapsella tutti...ja vierottaminen yhtä vaikeaa ellei vaikeampaakin. Me vanhemmat emme taida olla yhtään sen parempia tässä asiassa. Koska kännykästä on tullut yleislaite (sähköpostit, TV-ohjelmat, uutiset, kamera...) ja se on kokonsa puolesta helppo pitää joka paikassa mukana, tulee sitä myös katsottua/selattua monta kertaa päivässä. Me aikuiset käytämme kännykkää hieman eri tarkoituksiin, mutta ajallisesti myös paljon.


 

Television katselu on muuttunut meillä mielenkiintoiseksi. Edelleen katsomme sitä koko perhe voimin, mutta joko mainostauoilla tai ohjelmien lomassa jokainen meistä räplää kännykkää enemmän tai vähemmän. Sellaiset spontaanit keskustelut ovat vähentyneet, sillä jokainen syventyy siihen omaan SOME-maailmaansa. Nyt kun meillä oli tämä yksi ilta SOME-vapaata, yhdessäolomme oli mielestäni laadukkaampaa. Ikävä tunnustaa, mutta näin vain on. Tämä samainen ilmiö on nähtävissä joka puolella: kahviloissa, bussipysäkeillä, koulun välitunneilla, kaupan jonossa...aina, kun meillä ei ole ns. "mitään tekemistä", etsimme puhelimen käteen sen sijaan, että vain olisimme tai keskustelisimme. Ihmisten väliseen vuorovaikutukseen on tullut kolmas osapuoli (mobiililaite/ SOME-maailma) ja tilanne on toisinaan jopa kummallinen.

Meillä kotona kännykän käytön suhteen on laadittu muutamia pelisääntöjä. Ruokapöydässä kännykkää ei näy ja illalla se pyritään sulkemaan hyvissä ajoin ennen nukkumaan menoa. Sama pätee myös pelikoneeseen. Tämän SOMEttoman illan  jälkeen ehdotin, että voisimme tehdä "somettomuudesta" joka viikkoisen tavan, mutta se ei saanut ( yllätys, yllätys!) kannatusta. Yritän kuitenkin omalla esimerkilläni viestittää, että nykyiset tekniset laitteet ovat "hyviä renkiä, mutta huonoja isäntiä". Nyt kun sain opiskelut ja pari muutakin asiaa päätökseen, olen tietoisesti välttänyt esim. tietokoneella istumista. Niin helposti sen ääressä menee tunti jos toinenkin, ihan huomaamatta. Tiedostan myös, että paluuta entiseen ei ole, mutta tästä kaikesta pitäisi pystyä myös aika ajoin irtautumaan.

Mihin kehitys mahtaa johtaa, sitä meistä ei kukaan tiedä, mutta sen tiedän, että tärkeintä olisi pyrkiä olemaan edelleen läsnä, ihmisenä ihmiselle.

 

Mitä huomioita tai ajatuksia Some-maailma teissä herättää?

 

 

 

(Kuvat Pixapayn sivuilta)

Viikonlopun aloitus

Marraskuu tuntuu ihan marraskuulle. Puut ovat paljaina lehdistä, ilma on harmaa ja kostea. Tuntuu, ettei päivä ole valjennut lainkaan, eikä tänään oikein jaksa ryhtyä mihinkään ihmeellisiin ponnistuksiin.

Syysloman jälkeinen työviikko on takana ja edessä olisi viikonloppu. Kävin tänään töiden jälkeen kampaajalla päivittämässä hiukseni, jonka jälkeen tulin kotiin, laitoin koneellisen pyykkejä pyörimään ja kävin hätäisesti kaupassa. Imurointia en taida jaksa suorittaa, joten teen pienen "taikatempun" eli vähennän vain valaistusta, jotta suurimmat pölypallerot eivät näkyisi. Ihan kätevää näin syksyn pimeinä päivinä, kun oikein laiskottaa...

 

 

 

Eilen virittelin olohuoneeseen kausivalot, joten hyggeilyn ja hämärähyssyn voin aloittaa ihan virallisesti.

Joulukoristeet saavat hetken odotella varastossa ja tekstiilipuolella haluan hetken nautiskella vielä syksyn väreistä.

Marraskuun lopulla on sitten niidenkin vuoro vaihtua talvisempaan.Vaikka tunnustaudunkin jouluihmiseksi, yritän malttaa mieleni.

 

 

Eilinen Avotakka-lehti odottaa toista lukukertaa ja tänään ostin lukulistalle vielä yhden (jouluaskartelu)lehden lisää.

Taidanpa laittaa mukavampaa vaatetta päälle, villasukat jalkaan ja majoittautua illaksi sohvannurkkaan.

 

 

Oikein tunnelmallista viikonloppua kaikille!