lauantai 24. syyskuuta 2022

Kotihiiren sesonkiaikaa



Syksyn edetessä ja päivänvalon vähentyessä minussa on havaittavissa kotihiiren ominaisuuksia. Pimenevät illat antavat "luvan" hitaampaan elämään ja kotoiluun.



Rakastan hämyistä tunnelmaa ja siksi kynttilöiden polttaminen on jo alkanut. Ilmojen viiletessä kotimme puuhella ja takka lämpiävät joka päivä. Villasukkalaatikon sisältö on otettu käyttöön ja kesävaatteet on siirretty odottamaan seuraavaa sesonkia. 



Olen aina rakastanut vuodenaikojen vaihtelua ja iän myötä niiden jokaisen tarkoitus on muuttunut merkityksellisemmäksi. Kun keväällä kevätaurinko herättelee meidät horroksesta ja kesä on jollain tasolla aktiivisempaa aikaa, syksy saa meidät rauhoittumaan ja siirtymään jonkinlaiseen horrostilaan. Talvella vireystaso on ehkä alimmillaan tai ainakin toisenlainen kuin kesällä. Näinhän luonto toimii ja samaa pätee meihin ihmisiinkin.



Syksy on tällä hetkellä parhaimmillaan. Luonto tarjoaa väriterapiaa ennen kuin se vaipuu pimeyteen ja harmauteen. Jokaisella meillä on omat keinot selviytyä pimeimmästä ajanjaksosta. Minulla se kotihiirenä olemista ja yleistä tunnelmointia. Voi olla, että tänä syksynä aloitan jonkun villasukkaprojektin, mutta minulle tärkeämpää on se, että voin rauhassa möllötellä sohvannurkassa ja poltella kynttilöitä - talvea ja joulua odotellessa....


Miten sinä selviydyt syksystä ja talvesta? 



sunnuntai 18. syyskuuta 2022

Opintovuoden viimeiset vedot

Syyskuun alussa sain visualisti-opintoni päätökseen ja sen jälkeen minulla on ollut jäljellä enää yhden "ylimääräisen" palvelumuotoiluopintojen suorittaminen. Olen työstänyt sitä oikeastaan koko kesän ja viikonloppuna sain laadittua näyttöön vaadittavat dokumentit kasaan.


Viimeisenä opintona minulla on ollut asiakaskokemuksen kehittäminen ja palvelumuotoilu tutkinnon osa, jonka laajuus on 60 osp. Kyseessä on ollut jokseenkin laaja opintokokonaisuus, sillä visualisti-opintojen ohessa suorittamani muut tutkinnon osat ovat olleet kaikki laajuudeltaan 15 osp. Prosessi on ollut melko pitkä, koska se on vaatinut välillä konkreettista työstämistä tietokoneella ja välillä asioiden pohtimista ja kypsyttelyä. Nyt se on kuitenkin tehtynä, tosin vielä lähettämistä ja arviointikeskustelua vailla.



Alkuperäisen suunnitelman mukaan minun piti olla opintovapaalla vuoden loppuun asti, mutta elokuussa alkaneet uudet työkuviot laittoivat opiskeluaikatauluni uusiksi. Tässä on ollut kieltämättä monenlaista painetta, kun on yrittänyt saada viimeisimmät opiskelut suoritettua pois alta ja samalla selviytyä uudesta työstä. Nyt alkaa kuitenkin helpottamaan ja viikoissa alkaa olla enemmän vapaa-aikaa. Aikamoiseen prässiin sitä on tullut itsensä vuoden aikana laitettua, mutta paljon se on myös antanut.





Tiedän olevani määrätietoinen (tietyissä asioissa) enkä luovuta ihan helpolla. Stressinsietokykyni on ollut ajoittain koetuksella ja välillä olen epäillyt sen kestävyyttä, mutta onneksi olen nyt (melkein) maalissa. Blogiskirjoituksistakin huomaa, että viimeisempään vuoteen ei ole paljon ylimääräistä mahtunut. Toivotaan, että opintojen päättymisen myötä blogin sisältö muuttuisi jälleen hieman monipuolisemmaksi. Elämään voisi mahtua välillä jotain muutakin kuin vain työtä, perhe-elämää ja opiskelua - tai ainakin hieman toisenlaisella painotuksella.



maanantai 12. syyskuuta 2022

"Tää ystävyys ei raukene..."


Minulla ystävyyttä ei mitata määrässä vaan laadussa. Olen harrastanut aikoinani partiota ja sen  kautta luodut ystävyyssuhteet ovat kestäneet tähän päivään asti.




Lapsuudessa ja nuoruudessa partion parissa vietetyt ajat sisältävät lukuisan määrän huikeita muistoja. Tulihan sen parissa vietettyä useampi vuosi; monta arki-iltaa ja viikonloppua, leiriä, vaellusta ja jopa yksi ulkomaanmatkakin. Se on ennen kaikkea luonut koko elämän kestäneitä ystävyyssuhteita.




Lauantaina partiolippukunta Karimo järjesti vanhoille jäsenilleen "muistelo"-tapahtuman Kuuskarin saaressa. Paikalle oli kerääntynyt n. 50 naisen joukko ja jälleennäkemisen riemu oli tunteikasta ja äänekästä. Esittelykierroksella meitä "ikipartiolaisia" oli jokaiselta vuosikymmeneltä, jopa 40-luvulta lähtien. Oli hieno huomata, miten partioaate on kulkenut meidän jokaisen elämässämme mukana, tavalla taikka toisella. Uskallan väittää, että se on ollut edesauttamassa myös monen ammatinvalintaa opetuksen, kasvatuksen ja terveydenhoidon alalle. Partiosta olemme saaneet takuulla hyvät "eväät" elämälle.




Ilta kului jutustelun, syömisen ja kahvittelun merkeissä. Joillakin oli mukana vanhoja partioesineitä tai valokuvakansioita, mutta minun mielestäni ehdottomasti sykähdyttävin hetki oli, kun lauloimme yhdessä meidän lippikuntamme oman Karimon iltalaulun. Vaikka joukossa oli hyvin eri-ikäisi partiolaisia, laulu yhdisti meidät yhdeksi partiosiskojen joukoksi. Tällä perinteikkäällä laululla on taatusti meillä jokaisella paikka sydämessä...



Vaikka en ole ollut enää vuosikymmeniin ollut partiotoiminnassa aktiivisesti mukana ja mukavuudenhalu pidättelee minut turvallisesti kaupunkioloissa, muistot saavat minut toisinaan kaipaamaan eräelämään ja luonnon helmaan. Ehkä sain sytytettyä kuitenkin pienen kipinän, sillä illan  päätteeksi huomasin liittyneeni Karimon Kafftratteihin. Tähän porukkaan kuuluu vanhoja lippukuntamme jäseniä ja ymmärtääkseni he kokoontuvat epäsäännöllisen säännöllisesti. Tapaamisissa tehdään erilaisia juttuja mm. melontaretkiä ja  elvytetään muutenkin partiotaitoja. Ans kattoo, mitä tästä vielä seuraa. Joudunko uusimaan olemattoman retkeilyvarusteeni perinpohjin...?


Viikonlopun kohtaamisista voimaantuneena oli tänää hyvä aloittaa uusi viikko...ja ehkä uusi (vanha)  harrastus.







tiistai 6. syyskuuta 2022

Pientä juhlan aihetta

Kiireisen työsyksyn keskellä sain päätökseen viime vuonna aloittamani opintoni. Posti toi viime viikolla kirjatun kirjeen ja sieltä paljastui tutkintotodistus. Nyt olen ihan virallisesti suorittanut liiketoiminnan ammattitutkinnon, myynnin ja markkinointiviestinnän osaamisalan - ja olen siis visualisti.



Viime syksynä aloittamani opinnot SASKY koulutuskuntayhtymä, Huittisten ammatti-ja yrittäjäopistossa hieman venahtivat, mutta se ei tässä kohtaa vähennä tutkinnon suorittamisen arvoa. 150 osp tuli suoritettua ja sen oheen liitetyt opinnot Salon seudun ammattiopistossa ovat yhtä tutkinnon osaa suorittamista vaille tehtynä. Kieltämättä nämä Salon lisäopinnot teettivät hieman päänvaivaa, mutta ne myös täydensivät visualisti-opintojani erittäin hyvin. Koska osa opinnoista liittyi liiketoiminnan ammattitutkinnon sijaan taideteollisuusalan perustutkinnon osiin, sain hieman toisenlaista ja täydentävää näkökulmaa visualistin työhön.




Yksi etappi (ja ammattinimike) on jälleen saavutettu ja viime viikonloppuna pysähdyttiin hetkeksi juhlistamaan sitä oman perheen voimin, onnittelumaljoja kilistellen. Tunnustan samalla, että olen miettinyt jo hieman uusiakin opiskelukuvioita, mutta niiden aika ei ole kuitenkaan vielä. Tämän hetken  työ vaatii panostamista, eikä vapaa-ajasta taida tällä hetkellä löytyä sopivaa rakoa opiskelulle. Sen tiedän, että opiskelu ei kuitenkaan jää tähän. Hengähdän hetken ja myhäilen tyytyväisenä saavutustani. Minä tein sen!



sunnuntai 21. elokuuta 2022

Tämän hetken merkkipaaluja

Edellisessä postauksessa kirjoitin uusista työkuvioista ja sen hetkisistä tunnelmista. Edelleen uutta asiaa tulee omaksuttavaksi lähes päivittäin, mutta nähtävillä on myös tasaantumisen ja rauhoittumisen merkkejä. Ja on tässä saavutettu yksi merkkipaalukin...



Elokuun alkuun kerääntyi työnaloituksen lisäksi muutakin painetta, sillä olin ajattelut saattaa visuaistiopintoni valmiiksi samassa hötäkässä. Onneksi olin työstänyt kahta viimeistä näyttöäni jo kesän aikana, joten jäljelle jäi enää asioiden kokoaminen ja viimeistely. Käytin siihen yhden viikonlopun ja sen jälkeen päätin lähettää näytöt arvioitavaksi, tuli mitä tuli. Kesä oli opiskelujen osalta työtäytteinen ja tiiviin opiskeluvuoden jälkeen aloin nähdä jo pieniä väsymisen merkkejä. Päätin tehdä näytöt vähän vaatimattomammalla vaatimustasolla ja siksi  "ihan hyvä"-suoritus piti tässä kohdassa riittää.



Viime viikolla minulla oli näyttöjen arvioinnit ja molemmat menivät hyväksytysti läpi. Näytöissä oli pieniä puutteita, mutta ne eivät onneksi vaikuttaneet lopputulokseen. Runsaan tunnin arviointikeskustelun jälkeen sain vihdoin huokaista helpotuksesta. Vuoden opiskelumaratonin  jälkeen sain opintoni päätökseen ja nyt olen VISUALISTI. Olotila on vielä hieman epätodellinen, mutta uskon, että valmistuminen konkretisoituu "todelliseksi",  kun tutkintotodistus tulee muutaman viikon sisällä postissa kotiin.




Vuoden opintovapaa on ollut joka tavalla positiivinen kokemus, koska sain keskittyä opiskeluun täysipäiväisesti. Otin opintovapaasta kaiken hyödyn irti minkä kykenin. Visualisti-opintojeni (150 osp) lisäksi tein erilaisia tutkinnonosia Salon seudun ammattiopistossa, mm. stailaus-ja tuotekuvausopinnot (15 osp), visuaalinen myyntityö (15 osp) ja sisällön tuottaminen digitaaliseen ympäristöön (15 osp) eli yhteensä 195 osaamispistettä ja kuusi näyttöä. Vielä kun saan syksyn aikana tehtyä asiakaskokemuksen kehittäminen ja palvelumuotoiluopinnot (60 osp) valmiiksi, luulen että taidan pitää pienen tauon opiskeluissa. Näin taaksepäin katsottuna vuosi oli kuitenkin melkoinen rypistys.


Opiskelu antoi minulle paljon enemmän, mitä uskalsin toivoa - tai edes kuvitella. Se antoi minulle paljon uutta osaamista, jota pystyn hyödyntämään esim. uudessa työssäni. Ennen kaikkea se antoi uskoa omaan itseeni - ja paljon uutta ajateltavaa. Opiskelun päättymisen jälkimainingeissa joudun väkisinkin pohtimaan tulevaisuutta. Prosessi on lähtenyt liikkeelle jo kauan aikaa sitten ja edessä on monien asioiden punnitsemista...



Mihin tämä kaikki päätyy, sitä en vielä tiedä, mutta sen tiedän, että tämä matka kannatti tehdä.










perjantai 12. elokuuta 2022

Elokuun alun päivitystä

Niinhän siinä kävi, että työelämä imaisi minut hetkessä mukaansa ja se on sen jälkeen pitänytkin aika hyvin otteessa. Mielenkiintoista tässä on ollut se, että tunneskaalassani on ollut hyvin sekalaisia tuntemuksia; epätoivosta innostukseen...



Edellisestä täysin uudesta työelämärupeamasta on sentään kulunut yli kaksikymmentä vuotta, kun siirryin varhaiskasvatuksesta opetuksen puolelle. Nyt muutos on ollut saman suuntainen, tosin  20 vuodessa maailma on muuttunut melkoisesti. Koulutusjärjestelmämme tietoteknisine sovelluksineen on muuttanut opetusta ja sen sisältöä -  ja minä olen vanhentunut siinä mukana. Tässä kohtaa voin todeta, että "kyllä se vanhakin koira oppii uusia temppuja", mutta vauhti on vain vähän hidasta.



Olen ollut nyt kaksi viikkoa uudessa työssäni 2. asteen oppilaitoksessa ja onpa tehnyt hyvää nähdä tämänkin puoli. Opettajan toimenkuva on jokseenkin erilainen ammatillisessa koulutuksessa kuin peruskoulussa, sillä kirjaamista tehdään melkoisesti ja koko "systeemi" on erilainen. Pikaisella aikataululla minun on pitänyt omaksua paljon uusia käytänteitä ja valehtelematta sen "tuhannen" erilaista sovellusta, joiden logiikan ymmärtäminen ja sisäistäminen on ollut haasteellista. Joka päivä olen  kuitenkin oppinut jotain ja kokenut hetkittäin onnistumisen kokemuksia, mutta sen jälkeen tilalle on tullut ainakin pari uutta juttua lisää. Pääkoppa on ollut melkoisen kuormituksen alla ja välillä olen vaipunut lähes epätoivon partaalle.



Lukuvuoden alussa työtä ja tehtävää on riittänyt kotiin tuomisenakin ja tätä joudun tekemään vielä hetken aikaa. Alkuhärdellin jälkeen työtaakka tulee rauhoittumaan, mutta toistaiseksi viikkotuntimäärä on ollut vielä melkoinen. Vaikka uudet asiat ovat tuntuneet haastavilta, työkaverit ovat olleet todella mahtavia. He ovat auttaneet, kannustaneet ja tukeneet minua koko ajan ja muutenkin olen sopeutunut työyhteisöön omasta mielestäni hyvin. Tässä on joutunut opettelemaan kärsivällisyyttä siihen, ettei todellakaan osaa eikä hallitse kaikkea. Hyvät työkaverit ja ennen kaikkea mukavat nuoret kääntävät nämä epätoivon hetket roimasti plussan puolelle. Työ on tuntunut kaikesta kaoottisuudesta huolimatta todella mukavalta.


Jos nyt kuulostan epätoivoiselta, sitä en kuitenkaan ole, vaan enemmänkin innostunut ja optimistinen.  Yritän heikkona hetkinä muistuttaa itseäni "ettei elefanttiakaan syödä kokonaisena, vaan pieninä paloina"... sillä näinhän se on. Hiljaa hyvä tulee.








sunnuntai 31. heinäkuuta 2022

Uusiin tuuliin...ja seikkailuun!

Viimeiset lomapäivät ovat kuluneet Rauman Pitsiviikon tapahtumissa ja miettiessä vähän tulevaa. Huomenna se sitten alkaa - yhden lukuvuoden kestävä uusi opetustyö Porin Winnovassa... 



Tässä on koko kesä mennyt enemmän tai vähemmän asiaa sulatellessa, vaikka olen ihan tietoisesti yrittänyt olla miettimättä sitä sen enempää. Valehtelisin, jos sanoisin, että minua ei jännitä. Eniten taidan jännittää sitä, että saan opiskelijat perehdytettyä opettamaani oppiaineisiin riittävästi ja ennen kaikkea motivoitumaan opiskelusta. Oletan, että opiskelijat tulevat tarvitsemaan vaihtelevasti ohjausta ja tukea opinnoissaan, toisinaan jopa arjessa ja elämän hallinnassa. Toivottavasti osaan kuunnella heitä  riittävästi, auttaa ja olla läsnä.




Mielenkiintoista tässä uuden työrupeamana aloittamisessa on se, että olen toisaalta aika levollisin mielin ja toisaalta taas jännittynyt. Minulta puuttuu 2. asteen koulutuksen opettajakokemus, mutta opettamista en varsinaisesti osaa oikein jännittää. Olettaisin pedagogisten ja didaktisten menetelmien olevan yli 20 vuoden kokemuksella meikäläisellä ainakin jotenkin hallinnassa. Teknisten opetusvälineiden kanssa voi olla toisinaan pientä säätöä, mutta enköhän selviä niistäkin. Ehkä eniten stressaan tai otan paineita vastuuopettajan tehtävistä, sillä nimensä mukaisesti olen vastuussa opiskelijoistani ja heidän opintojensa edistymisestä. Onneksi työyhteisössä on kokenutta ja asiantuntevaa porukkaa ja tiedän, että heiltä saan tarvittaessa apua ja tukea.




Suhtaudun alkavaan työhön jonkinlaisena "seikkailuna". En ole pystynyt kovinkaan paljon suunnittelemaan tulevaa ja siksi opettelen ottamaan vastaan sen mitä tulee. Ehkä tässä kohtaa viimeistään on myös hyvä opetella tekemään opettajan työtä uudella tavalla ja ennen kaikkea työn rajaamista. Koska kuulun nyt ns. vuosityöajan piiriin, minulle maksetaan palkkaa pidettyjen tuntien lisäksi myös suunnittelusta, palavereista yms. ja tämä on minun opettajahistoriassani aivan uusi kokemus.



Kuva: @elli.halonen

Tuleva vuosi ei tule varmasti olemaan helppo, mutta uskon että tämän kokemuksen jälkeen minulle selkiytyy, miten haluan opettajaurani jatkuvan - vai jatkuuko se lainkaan. Opintovapaani laittoi ajatteluani ja arvomaailmaani hieman uusiksi, jälleen kerran. Toivotaan, että tuleva "seikkailuvuoteni" sujuisi myötäisissä tuulissa karikkoja vältellen ja perillä olisin monta kokemusta rikkaampana. Ja ehkä matkalla mukaan tarttuu jotain muutakin...

Näillä mietteillä lähden alkavaan viikkoon. Ymmärrätte varmaan, jos blogissani on hetken aikaa hieman hiljaisempaa, sillä suuntaan energiani nyt arkeen ja uuteen työhön.


Ihanaa alkavaa elokuuta kaikille! 

keskiviikko 20. heinäkuuta 2022

Konmaritusta vaatekaapissa

Toiseksi viimeinen lomaviikko on alkanut jonkinlaisella lomanlopetusstressillä, jossa kehittelen uusia juttuja, joita pitäisi ehtiä tekemään vielä ennen töihin paluuta. Ensimmäistä kertaa tiedostan, että tämä sama ilmiö näyttää toistuvan meikäläisellä lähes aina. Sen johdosta olen saanut siivottua teinin huoneen perusteellisesti ja samassa tunnetilassa jatkoin vielä oman vaatekaapin konmarittamista.



Jos olen oikein ymmärtänyt konmarituksen periaatteeseen kuuluu, että ihminen järjestää kotinsa (ja elämänsä) tavaroita karsimalla kuntoon. Elämme tavarapaljoudessa ja siksi tähän ei ryhdytä kertarysäyksellä vaan karsimista tehdään vähitellen. Periaatteena on, että kaikki tarpeeton laitetaan tavalla taikka toisella kiertoon, mutta konmaritusta ei kuitenkaan rinnasteta minimalismiin. Minun kohdallani konmaritus tapahtui vain ja ainoastaan vaatekaapissani.



Minun päivän projektissani oli kaksi tavoitetta. Ensimmäinen tavoite oli ottaa käyttöön ns. pystyviikkaus, jolloin vaatteet mahtuvat tavallaan pienempään tilaan ja ne on myös helpompi ottaa käyttöön. Toinen tavoite oli tehdä inventaariota ja karsia vaatteita kierrätykseen. Ensimmäinen  tavoite onnistui hyvin, tosin säilytyslaatikoita piti käydä ostamassa lisää, mutta toinen tavoite jäi vähän vaisuksi.

Alku lähti lupaavasti liikkeelle ja ajattelin, että konmarittamalla minulle vapautuu useampiakin hyllyjä, mutta projektin edetessä todellisuus alkoi hahmottua selvemmin. Jos ei luovu kovinkaan monesta vaatekappaleesta, ei tilantarve vähene oleellisesti pelkästään pystyviikkauksella. Jossain vaiheessa ajattelin, että kaikki vaatteeni eivät mahdukaan kaappiin, koska hyllyjen ja laatikoiden mitoitus ei ollut optimaalinen konmaritukseen. Pienen pähkäilyn ja muutaman vaatelaatikon sovittelun jälkeen tilanne alkoi näyttämään paremmalta. Jonkin verran piti tehdä myös kompromisseja, mutta tärkeintä oli lopputulos.



Nyt on  (yksi) vaatekaappi konmaritettu ja vaatteet ovat TODELLAKIN järjestyksessä. Projektin aikana tein havainnon, että minulla on liikaa vaatteita -  tai ainakin sukkia, sukkahousuja, bikinin ylä-ja alaosia, puolihameita ja huiveja. Taisin luopua yhdestä huivista, joka ei ilmeisesti ollut edes minun sekä äitiyssukkahousuista (2 kpl), joita olen käyttänyt yli 16 vuotta sitten. Niille ei taida olla enää käyttöä. Samaan hengenvetoon voin todeta, että väittämä "minulla ei ole mitään päälle pantavaa" ei voi pitää kohdallani paikkansa. En ole ennenkään joutunut alasti kulkemaan ja konmarituksen jälkeenkin vaatteita näyttää olevan riittävästi.




Konmaritukseen meni minulta useampi tunti, vaikka en edes sovittanut vaatteita. Karsitut vaatteet lajittelin kahteen pussukkaan: UFF:n kierrätyspisteeseen ja tekstiilikeräykseen menevät. Vaatteiden viemistä kirpputorille en tässä lomanlopetusstressissäni edes ajatellut. Niitä ei ollut niin paljon, että se olisi ollut kannattavaa. Vaatteiden lajittelu ja järjestäminen oli (hetkittäin) jopa rentouttavaa. Oli palkitsevaa nähdä,  kun laatikko täyttyi hyvin laskostetuista vaatteista ja sen sisällön näki yhdellä silmäyksellä. Tällä systeemillä sinulla ei ole enää sitä "kasan alimmaista vaatetta" etkä pysty kaatamaan enää koko vaatepinoa, koska sitä pinoa ei enää ole.

Nyt minulla on  konmarituskokemusta teinin ja oman vaatekaapin verran. Tankokaappini on vielä käymättä, mutta sen osalta järjestelypaine ei ollut niin kova kuin hyllykaapissa. Teinillä suurin osa vaatteista säilytetään laatikostossa ja kieltämättä vaatteet on helpompi viikata laatikostoon. Epäilen kuitenkin, että ei ole olemassa minkään valtakunnan säilytysjärjestelmää, joka kykenisi pitämään teinin vaatteita pitkäkestoisesti järjestyksessä. Jos nyt edes muutaman päivän pysyisi. Nähtäväksi jää myös, jääkö pystyviikkaus meikäläisellä pysyväksi käytännöksi vai valtaako kaaos vaatekaappini heti arjen alkaessa. 

     

Lomanlopetusstressini on oireilua lähestyvästä työstä ja konmaritus oli oikein hyvä keino sen lievittämiseen. Sain hyvän olon tehdystä työstä ja tunnetilan, että elämä on järjestyksessä - ainakin vaatekaapissani.





perjantai 8. heinäkuuta 2022

DIY- taulut mökillä

Joskus inspiraatio iskee minulla hetkessä ja silloin täytyy toimia. Mieheni nuorin lapsenlapsi oli tehnyt kolme uistinta papalle. Niiden kalastusominaisuudet oli todettu heikohkoksi, joten ne odottivat mökillä  uusiokäyttöä toisessa ominaisuudessa. Muutama kokeilu oli tehtykin huonolla menestyksellä, mutta seuraava idea päätyi loppuun asti...



Meidän mökki sijaitsee saaressa ja vuosien saatossa tänne on kerääntynyt kaikenlaista (sisustus)tavaraa ja rompetta. Olin jo pitkään ajatellut, että haluan uistit koristeeksi seinälle, mutta toteutustapa odotti inspiraatiota. Yhtenä päivänä tutkiskelin kätköjäni ja löysin vanhat puiset Ikean kehykset. Lisäksi meidän mökkinurkista löytyi avaamaton (!) musta kalustemaalipurkki ja kanaverkkoa...ja siitä se ajatus sitten lähti.



Irrotin lasit ja taustat kehyksistä ja pyyhin puuosat pölystä. Maalasin puuosat mustiksi ja leikkasin kanaverkosta kehyksiin sopivat palat. Tämän jälkeen kiinnitin verkon kehyksien taakse nitojalla ja sen jälkeen vielä uistit. Runsaan tunnin nikkaroinnin jälkeen minulla oli kolme kappaletta ainutlaatuisia sisustustauluja valmiina. Kaiken lisäksi lopputulos oli paljon parempi, mitä aluksi olin ajatellutkaan.



Seuraavana päivänä minun piti päättää niiden sijoituspaikka. Alkuperäinen suunnitelma oli, että olisin laittanut ne meidän saunan pukuhuoneeseen, mutta hetken mallailtuani päätinkin sommitella ne mökin tupakeittiöön. Isännän avustuksella kiinnitimme sekä taulut että uuden naulakon seinälle seinäkellon kaveriksi ja keittiön nurkka ehostui merkittävästi. Viimeistelin (=stailasin) koko komeuden vielä patalapuilla, lankakorilla ja tekokasvilla.



Tämä DIY-projekti oli joka tavalla onnistunut. Se oli helppo ja nopea tehdä, siinä käytettiin jo olemassa olevia materiaaleja ja lopputulos oli mielestäni erittäin onnistunut. Sanoisin jopa, että nyt oli täydellinen suoritus!


 





sunnuntai 3. heinäkuuta 2022

Kirjasuositus keski-ikäisille naisille

Heinäkuun olen pyhittänyt lomakuukaudeksi, jolloin pyrin hidastamaan hieman tahtia. Minulla tähän auttaa lukeminen ja siksi kävin heti loman alussa kirjastossa lainaamassa muutaman kirjan. Varsinainen lainakohteeni oli Regina Raskin "Onnellisen salaseura", joka onneksi löytyi hyllystä.




Kirja takakannessa kirjoitetaan, että "Kirja on sinulle keski-ikäinen nainen, joka luulit, että elämä viidestäkymmenestä eteenpäin on pelkkää hikoilua ja viiksikarvojen nyppimistä. Tarkkaan varjeltu salaisuus nimittäin on, että elämämme on parhaimmillaan lähestyessämme kuuttakymmentä". Koska kuulun kohderyhmään, päätin lähteä ottamaan selville, minkälaisesta salaseurasta onkaan kysymys.






Kirjassa Regina Rask kirjoittaa omakohtaisesti ikääntymisestä ja tarjoaa samalla lukijalle oivaluksia ja näkökulmaa ikääntymisen hyvistä puolista. Teksti on kirjoitettu humoristiseen ja jopa kevyen  sarkastiseen tyyliin. Lukiessa tekstiin oli helppo samaistua ja muutaman kerran taisin naurahtaa ihan ääneenkin. 

Kirja vahvisti omaa käsitystä nykyisestä elämästäni. Väkisinkin sitä on tullut mietittyä vanhenemista ja kuitenkin hyvin harvoin olen ajatellut siitä negatiivisesti. Olen todennut, että prosessi on luonnon määräämää ja sitä on oikeastaan turha vastustaa tai murehtia. Kirjaa lukiessani se avasi ajattelumaailmani ehkä vielä piirun verran enemmän. Siksi minun on helppoa yhtyä ajatukseen, että elän elämäni parasta aikaa ja todeta, että "keski-ikä on uusi musta".





Lukiessani kirjaa, se vahvisti minun jo olemassa olevia ajatuksia omasta vanhenemisesta ja siitä missä vaiheessa elämää olen. Löysin monta yhtymäkohtaa ja tiedostin selvemmin, että moni muukin ajattelee keski-iästä samalla tavalla kuin minä...tai ainakin minä ja Regina Rask. On ollut oikeastaan aika helpottavaa ja jopa vapauttavaa huomata, että jollain tasolla on päässyt eroon jo siitä "mitä muut ajattelevat minusta" ja pystyn rohkeasti olemaa sitä mitä olen. 

Olen myös sen ikäinen, että eletty elämä "näkyy ja tuntuu" sekä hyvässä että pahassa -  ja varsinkin siinä hyvässä. En tiedä uskallanko puhua jo elämänviisaudesta, mutta elämänkokemuksesta kylläkin. Olen aidosti ja oikeasti ylpeä siitä kaikesta, mitä olen elämässäni tehnyt ja kokenut. Jotain tekemättömiä tai tehtyjä asioita saatan katua, mutta päällimmäisenä tunteena on, että olen saavuttanut ja saanut elämältäni paljon hyvää.  Aina ei ole ollut helppoa, mutta elämä on kuitenkin kohdellut tähän asti minua hyvin.







Kirjan luki nopeasti ja se toimi ainakin minulle jonkinlaisena omien ajatusten kokoajana. Ihan kaikilta osin en pystynyt samaistumaan kirjailijaan, sillä en ole ajatellut hankkia koiraa enkä ole innostunut puutarhanhoidosta, ainakaan vielä. Muilta osin taida olla jo aika lähellä Onnellisten salaseuralaisten jäsenyyttä. 


Hyvää lomalukemista keski-ikäisille elämänpohdiskelijoille!














maanantai 20. kesäkuuta 2022

Syksyn suunnitelmat selvillä

Kesäkuun aikana meidän perheessä on eletty jännittäviä aikoja, mutta yksi kerrallaan asiat ovat alkaneet selkiytyä. Vaikka kesä on juuri nyt parhaimmillaan, eletään täällä jo vähän sen jälkeistä elämää...



Viime viikolla minulle myönnettiin vihdoin ja viimein virkavapautta yhdeksi vuodeksi eteenpäin ja siltä osin uuden työn aloittaminen elokuussa Porin Winnovassa tuntuu mukavalta. Edelleen välillä vähän "hirvittää", mihin olen lupautunut, mutta uskon selviäväni työn tuomista haasteista. Motivaatio ja innostus uudesta työstä voittaa tällä hetkellä sen "pahimmankin" pelon ja epävarmuuden tunteen.




Meidän perheessämme varmistui viime viikolla myös teinimme opiskelupaikka. Hän sai tänä keväänä peruskoulun päätökseen ja kevään yhteishaussa hän oli ensisijaisesti hakenut liiketalouden opintoihin. Lukio oli toisena vaihtoehtona (ja olisi pääsytkin sinne), mutta ammatillinen oppilaitos tuntui  hänestä paremmalta vaihtoehdolta. Tulosten saaminen taisi jännittää sekä äitiä että teiniä lähes yhtä paljon, mutta nyt voimme huokaista helpotuksesta. Ensi syksynä meidän perheessä on kaksi Winnovalaista, joista toinen opiskelee ja toinen opettaa liiketalouden yksikössä. Teinin onneksi sentään eri kaupungeissa.




Nykyiset visualistiopintoni saan päätökseen sopivasti juuri ennen töitä. Olen viimeistellyt kahta näyttöä ja sain viikonlopun aikana työstettyä ne valmiiksi. Heinä-elokuun vaihteessa lähetän näytöt lopullisesti eteenpäin ja varsinainen näyttötutkintotilaisuus on todennäköisesti elokuun aikana. Toivotaan, että näytöt menevät silloin hyväksytyksi läpi ja saan visualistin tutkinnon valmiiksi.



Syksyllä keskityn selviytymään uudesta työstä ja tavoitteena olla kuormittamatta vapaa-aikaani liikaa. Koska kulunut vuosi on ollut minulla hyvin tiivistä opiskelua, olen ajatellut pitää (vaihteeksi) pientä taukoa siitä. Olen saavuttanut niitä opiskeluetappeja, joista olen joskus haaveillut ja meikäläisen osalta aikuisopintotuki taitaa olla melkein loppuun asti hyödynnetty. Jotain pientä webinaaria ja lyhytkurssia voin harkita, mutta en enää mitään pitkäkestoista ja sitouttavaa...kunnes toisin sanotaan.

Tällä viikolla vietetään juhannusta ja me lähdemme viettämään sitä mökille. Kulunut vuosi on ollut siitä harvinainen mökkeilyhistoriassani, että en ole koskaan aikaisemmin aloittanut mökkikautta näin myöhään. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan - ja silloinkin juhannuksena. ja nyt toivottelen mukavaa viikkoa!


P.S. Huomaan, että meikäläisen kuvauskohteena viimeisen kuukauden aikana ovat olleet lukuisat luonnonkukat,  joten kuvasaldo postauksissa on ollut hieman yksipuolista.






sunnuntai 12. kesäkuuta 2022

Pientä kremppaa

Sanonta: "Vanhuus ei tule yksin" taitaa pitää paikkansa. Olen elämässäni säästynyt isoimmilta terveysmurheilta, mutta iän myötä on alkanut ilmetä kaikenlaista pientä vaivaa, joista olen kirjoittanut täällä blogissani ennenkin.



Keväällä minulla diagnosoitiin olkapään kiertäjäkalvosimen oireyhtymä ja minut määrättiin lääkekuurille ja fysioterapiaan. Olen käynyt hakemassa jumppaohjeita n. 3 viikon välein ja joka kerta saan jotain uutta harjoiteltavaa. Koska kuntoutus pohjautuu myös kotona tehtäviin harjoitteisiin, olen saanut kyytipoikana erilaisia kuminauhoja, joilla olkapään alueen lihaksia on vähitellen vahvistettu. Viimeisimmän fysioterapiankäynnin jälkeen kävin ostamassa vähän lisää välineitä ja nyt minun tehtäväni on löytää vielä se sisäinen motivaatio näiden liikuttamiseen. Itsekseen ne eivät ilmeisesti liiku.




Vaikka vaiva ei varsinaisesti ole kovin paljon haitannut elämää, olen halunnut saada olkapääni kuntoon. Olen huomannut, että se on toiminut samalla jonkinasteisena porkkanana olemattoman lihaskunnon metsästämiseen. Olen huomannut, että opiskelu ja pitkään istuminen ei oikein sovi minulle.  Erityisluokanopettajan työssä tulee liikuttua päivän aikana yllättävän paljon ja työasentoja tulee vaihdettua, joten muutos on ollut merkittävä.




Kesä mennään vielä kotiharjoitteilla, mutta siellä kuntoutuksen lopussa pitäisi siirtyä kuntosalinpuolelle punttitreeneihin. Niin se taitaa olla, että viimeistään tässä vaiheessa täytyy yrittää tehdä sitä ennaltaehkäisevää työtä, jotta pysyisi mahdollisimman hyvässä kunnossa myös myöhemmällä iällä. Tähän olkapäävaivaan ei kävely-ja juoksulenkit auta, joten nyt on hyvä syy lähteä hakemaan kadonnutta lihasvoimaa. Toivotaan, että saan siitä lisäksi uuden mukavan viikkorutiinin. 


Seuraavaa kremppaa odotellessa...




tiistai 7. kesäkuuta 2022

Kesäkuun mietteitä...

Kesäkuu tuli minulle vähän niin kuin varkain. Jos olisin ollut erityisopettajan työssäni olisin nyt jo kesälomalla, mutta sen sijaan opinnot pitävät minut tämän kuukauden vielä kiireisenä.



Meidän teinimme sai lauantaina peruskoulun päätökseen ja tänä vuonna minun oli mahdollista päästä kevätjuhliin mukaan. Koronatilanteesta johtuen nämä juhlat olivat myös ensimmäiset (ja viimeiset) juhlat yläkoulussa, joten olin todistamassa jotain meille ainutlaatuista tapahtumaa. Juhlat olivat asialliset, jossa peruskoulunsa päättäneet olivat tietenkin pääosassa. Tunneskaala oli samalla sekä haikea että helpottunut. Oli hienoa katsoa näitä juhlapukuisia nuoria, jotka olivat hieman hämillään saamastaan huomiosta, mutta samalla ylpeitä yhden aikakauden päättymisestä. Päättötodistus kädessä jokainen suuntaa nyt omille elämän poluille...




Meillä ei ole vielä tietoa teinin jatko-opiskelupaikasta, joten tässä kuussa on vielä vähän jännitettävää. Minä yritän valmistautua tulevaan uuteen lukuvuoteen Porin Winnovassa käymällä perehdytyksessä. Uusia omaksuttavia asioita on enemmän mitä pääkoppa pystyy ottamaan vastaan, mutta onneksi oma opettajantausta on kuitenkin jotain hyötyä. Sähköinen  opintojärjestelmiä ja muut systeemit ovat minulle uusia, mutta onneksi  työkaverit ovat luvanneet auttaa. Minulle ehkä suurin ja mullistavin asia on se, että kaikki työ mikä liittyy työhöni kirjataan ylös -  ja siitä saa myös palkkaa! 





Elokuussa alkavista töistä johtuen olen asettanut itselleni tavoitteen, että saisin kesäkuussa visualistiopintoihin liittyvät näytöt (2 kpl) valmiiksi. Lisäksi teen vielä "sisällöntuotannon ja hakukoneoptimointi"- opinnot  sekä palvelumuotoiluopinnot niin valmiiksi kuin vain voin. Koska tässä on hieman "lopun alkua", huomaan, että sen viimeisen puristuksen ja motivaation ylläpitäminen on jokseenkin haasteellista. Varsinaiset näyttöjen antaminen jää väkisinkin elokuulle, mutta jos saisin ne  kirjalliset tehtävät tehdyksi vielä ennen heinäkuuta, niin voisin rauhassa lomailla ja keskittyä sen jälkeen uuteen työhön.





Jos joku kysyy minulta, että olenko nyt lomalla vai töissä, täytyy minun todeta, että taidan tehdä vähän kaikkea. Omasta erityisluokanopettajantyöstäni olen lomalla, mutta samalla kuitenkin opiskelen ja teen STAILIAMOn työjuttuja. Oma kalenterini on tässä kohtaa merkittävässä asemassa, sillä sen avulla pystyn pitämään aikatauluja joten kuten hyppysissä...ja onhan tässä kesäkuuta vielä monta viikkoa jäljellä.


Ihanaa kesäkuuta kaikille!



sunnuntai 29. toukokuuta 2022

Vielä vähän jälkimainingeissa

Ensi syksyn uudet työkuviot laittoivat elämän hetkeksi aikaa sekaisin. Tunnetilat vaihtelevat edelleen lähes päivittäin innostuksesta epäuskoon ja kaikkea siltä väliltä.




Viime viikolla kävin tapaamassa esihenkilöäni Porissa ja hänen kanssa kävimme alustavasti läpi tulevaan työhön liittyviä asioita. Perehdytystä tulee vielä lisääkin, mutta nyt sain sähköpostitilin ja nivaskan papereita luettavaksi. Sain myös suunnitelman aiheista, joita tulen opettamaan omalle ryhmälleni. Vaikka minulla on monen vuoden kokemus opettamisesta, olen kuitenkin tässä työssä epäpätevä ja siitä johtuen koen hetkittäin epävarmuuden tunnetta. En ole koskaan opettanut toisen asteen oppilaitoksessa, joten tässä on joutunut muutaman kerran psyykkaamaan itsenä, että mitä on tullut luvattua. Uskon ja tiedän, että didaktiset ja pedagogiset keinot pitäisi olla hallinnassa, mutta minulle "vieraat oppiaineet"  ja pitkät oppitunnit asettavat työmenetelmien valintaan haasteita.




Uuden oppimista ja omaksuttavaa tuntuu olevan paljon. Olen nyt lueskellut saamiani papereita ja tehnyt jo vähän pohjatyötä tuleviin opintoihin. Tulen opettamaan nuorille esim. asiakaspalvelun perusteita ja  työelämän pelisääntöjä sekä työvälineohjelmia (Word ja PowerPoint). Tässä saa nyt laittaa luovuutta kehiin eri tavalla, kun miettii sisältöjä ja sitä, että oppiminen olisi nuorille mielekästä, tarkoituksenmukaista ja erityisesti käytännönläheistä. Kovin tarkasti en voi suunnitelmia tehdä, mutta jonkinlaista tehtävä-/ideapankkia olen vähitellen kokoamassa.




Syksy uudet kuviot sekoittivat jonkin verran myös opiskelukuvioitani. Yritän tehdä ja valmistella keskeneräisiä opintojani mahdollisimman paljon kesän aikaan. Minun on melkeinpä pakko venyttää opintojani vähän pidemmälle, mitä alustavasti suunnittelin...tai sitten rutistan kaikki kesäkuussa niin valmiiksi kuin se on vain mahdollista. Uusi työ tule varmasti verottamaan jaksamistani ja siksi tässä kohtaa minun täytyy ymmärtää malttaa olla haalimatta liian paljon tehtävää enää syksylle. Yleensä tähän aikaa vuodesta alan virittelemään itseni kesälomamoodille, mutta tänä kesänä on toisin...


ja jossain vaiheessa pitäisi ennättää kerätä vähän akkujakin.



sunnuntai 22. toukokuuta 2022

Uuden edessä...

Elämä osaa yllättää juuri silloin kun sitä kaikkein vähiten odottaa ja onneksi tällä kertaa positiivisesti. Parin viikon aikana olen kokenut melkoisen tunnemyllerryksen ja nyt on aika kertoa siitä myös täällä blogissani. Tiedossa on hieman pitempi postaus, mutta (ehkä) sitäkin kiinnostavampi.



Blogiani seuraavat saattavat tietää, että olen miettinyt palaanko syksyllä töihin erityisluokanopettajaksi vai jäänkö vielä opintovapaalle suorittamaan Some -ja palvelumuotoiluopintoni valmiiksi. Olin alustavasti laittanut viestiä jo koulumme rehtorille, jotta siellä tiedettäisiin suunnitelmistani ja hetken olin jo siinä luulossa, että jatkan tyytyväisenä syylukukauden vielä opintovapaalla opintojeni parissa. 

Koska aikuisopintotukeni ei enää riittäisi syksyyn, olin ajatellut, että voisin yrittää tehdä samalla lyhyitä sijaisuuksia silloin tällöin eri oppilaitoksissa hyödyntäen nykyisiä opintojani. Olin maaliskuussa yhteydessä useampiin oppilaitoksiin ja Porin Winnova pyysi minut haastatteluun. Silloisessa haastattelussa he kertoivat myös tulevista opettajan paikoista, mutta epäpätevänä ilmoitin, että en ole oikeastaan kiinnostunut niistä, enemmänkin tuntiopettajan tehtävistä tai sijaisuuksista. Hyvin vähän tiesin vielä silloin...




Aikaa kului ja näin huhtikuussa Winnovan ilmoituksen tulevista opettajan paikoista. Kävin jälleen tutustumassa tarjontaan ja toteamassa, että periaatteessa työ kiinnostaisi, mutta paikkaan vaadittava pätevyys mietitytti, joten siirsin asian mielessäni syrjään. Meni taas muutama päivä, kunnes yksi tuttu siellä työskentelevistä opettajista laittoi minulle henkilökohtaisen viestin ja yllytti hakemaan paikkaa. Edelleen epäpätevyyteni laittoi "sisäisiä kapuloita rattaisiin", mutta ajatus hakemisesta alkoi kiinnostaa. Jos sittenkin... 

Mietin asiaa ja lopulta tulin siihen tulokseen, että eihän minulla olisi mitään menetettävää. Voin hakea paikkaa epäpätevänä ja pätevän hakijan puuttuessa minulla voisi olla jopa pieniä mahdollisuuksia. Jonkun muun kuin minun tehtävänä on päättää, olenko sopiva/soveltuva tehtävään vai en. Työhakemuksen kirjoittamiseen en käyttänyt kovinkaan paljon aikaa, koska minusta tuntui, että se piti saada pian pois omista käsistä, etten tulisi enää katumapäälle. Niinpä hakemus lähti ja toukokuun alussa sain pyynnön tulla haastatteluun. Olin jo tästä mahdollisuudesta aivan hämilläni. Haastattelutilanteessa en osannut oikein edes jännittää, vaikka edellisestä työpaikkahaastattelusta oli kulunut jo yli 20 vuotta. Suoriuduin siitä omasta mielestäni kohtuullisesti ja sen jälkeen en miettinyt asiaa kovinkaan paljon.




Viikon sisällä haastattelusta sain yllättävän puhelun, jossa kuulin, että minut oli valittu tehtävään, jos vain otan sen vastaan. Siinä hetkessä olin aivan "puulla päähän lyöty", hyvin hämilläni ja jokseenkin sekavassa tunnetilassa. En ollut osannut odottaa valintaani ja onneksi sain aikaa miettiä päätöksen tekemistä  seuraavaan päivään, sillä pitihän minun keskustella asiasta myös mieheni kanssa. Hyvin pian tuli selväksi, että otan paikan vastaan. Mieheni mielipide ja suhtautuminen asiaan sai minut vakuuttumaan, että minun pitää ottaa tehtävä vastaan. Hän sai minut ymmärtämään, että tämän ikäiselle tulee enää harvoin tällaisia tilaisuuksia ja onhan kyseessä on "vain" vuoden sitoutuminen. Hän näki, että tässä olisi jopa ainutkertainen mahdollisuus, jossa voisin hyödyntää kaikkea osaamistani mukaan lukien viimeisen vuoden aikana opiskelemiani asioita. Tämän jälkeen päätöksen tekeminen oli jopa helppoa.




Viimeisen muutaman viikon sisällä olen kokenut melkoista mielenmyllerrystä. Ilmoitin muuttuneesta tilanteestani esihenkilöilleni niin pian kuin mahdollista ja tällä hetkellä en tiedä, saanko vielä opintovapaata vai irtisanoudunko virastani. Tunnelmat ovat olleet samanaikaisesti innostuneet ja pelonsekaiset, kun en tiedä, mihin olen ryhtymässä. Sen kuitenkin tiedän, että tiedossa on takuulla paljon uutta opittavaa ja vuosi ei tule olemaan helppo. Koen tämän ehdottomasti mahdollisuutena, johon minun tulee tarttua.




Tässä prosessissa muistin, että olen ollut vastaavissa tilanteissa aikaisemminkin. Joskus aikoinaan tulin Porista Raumalla päiväkodin erityisryhmään töihin. Irtisanouduin silloin virastani, vaikka minulle ei ollut edes vakituista työpaikkaa tiedossa. Toisen kerran olen hypännyt pois mukavuusalueeltani, kun siirryin erityislastentarhanopettajan tehtävästä koulun puolelle tuntiopettajaksi autististen nuorten luokkaan, Se oli ehkä työhistoriani vaativin vuosi, mutta samalla myös opettavaisin. Sen jälkeen siirryin erityisluokanopettajaksi nykyiseen tehtävääni, jota olen saanut tehdä jo yli 20 vuotta ja nyt - olen jälleen uuden edessä. En tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta sen tiedä, että päätös on ollut oikea.


"Jos pelaat elämäsi aina varman päälle, päätät samalla, ettet halua enää kasvaa"
- Shirley Hufstedler


Näin se taitaa olla.