perjantai 30. joulukuuta 2022

Katse taakse- ja eteenpäin

Kulunut vuosi 2022 on ollut minun kohdallani hyvin kaksijakoinen. Opiskelijaelämä typistyi puolen vuoden jälkeen työelämäksi. Monet suunnitelmat menivät uusiksi, mutta se toi tullessaan myös paljon positiivisia asioita.



Tämä vuosi on ollut minulle monessa suhteessa hyvin opettavainen vuosi. Opiskelut toivat hyvin moninaista sisältöä elämääni tuoden samalla sekä hengähdys- että mietintätaukoa. Sain opiskella alkuvuoden monia minua kiinnostavia asioita. Valmistuminen visualistiksi oli ehdottomasti yksi tämän vuoden kohokohdista, joka poiki hieman yllätyksellisiä asioita elämääni.




Tähän vuoteen mahtuu merkillisiä yhteensattumia ja onnenkantamoisia, joita ei vuosi sitten olisi  omalle kohdalle uskonut tapahtuvan, mutta näin vain on käynyt. Hetken mielijohteena lähetetty työnhaku Winnovaan ja valinta ammatilliseksi opettajaksi oli jotain sellaista, jonka koen jonkinlaiseksi "johdatukseksi". Uudet työkuviot eivät suinkaan ole olleet helppoja ja haasteita on ollut paljon, mutta samalla ne ovat antaneet minulle valtavan määrän innostusta ja uusia kokemuksia. 




Vuoden vaihteen jälkeen joudun jossain vaiheessa tekemään tämän hetkisen työurani vaikeimman päätöksen. Ammatillisen opettajan työ on vain yhden lukuvuoden mittainen ja tiedän, että en saa enää vakituisesta työstäni virkavapaata. Irtisanoudunko tästä vakituisesta työsuhteesta ja jättäydyn "tyhjän päälle" vai palaanko takaisin erityisluokanopettajaksi? Vai haluanko tehdä opettajantyötä perinteisessä muodossa enää ollenkaan? Siinäpä kysymyksiä, joita olen joutunut miettimään ja punnitsemaan viime aikoina todella paljon.





Ja niin kuin elämässä yleensä, on tähän vuoteen mahtunut myös epämukavia asioita. Oman iäkkään äitini terveyshuolet ovat sävyttäneet arkeani viimeiset puoli vuotta. Tutkimusten ja hoitojen välillä on ollut epätoivoa ja turhautumisen tunnetta. Elämän rajallisuus on muistuttanut olemassaolostaan aina hetkittäin ja kaikesta huolimatta pienet positiiviset asiat antavat lohtua. Kun elettyä elämää on takana enemmän kuin edessä ja tietää, että mikään täällä ei ole ikuista, saa se kuitenkin välillä mielen haikeaksi.    




Kun katson taaksepäin kulunutta vuotta, se on ollut minulle selvästi jonkinlainen kasvun vuosi. Tämä vuosi on erityisesti opettanut, että 

* kaikkea ei voi suunnitella etukäteen. Elämä osaa yllättää.

* kannattaa uskaltaa heittäytyä oman mukavuusalueen ulkopuolelle, sillä silloin näkee itsestä uusia ominaisuuksia.

* uusien haasteiden edessä hetkellinen epävarmuus kuuluu asiaan. Se, että ei hallitse tai osaa kaikkia pitää nöyränä ja kun jonkun asian oppii tai huomaa osaavansa, se tuntuu isolta onnistumiselta.

* koskaan ei voi olla liian vanha unelmoimaan ja toteuttamaan haaveita.

* elämä on täynnä valintoja ja joskus täytyy uskaltaa ottaa myös riskejä.



Uuden vuoden vaihtuessa en ole erityisemmin ajatellut tulevaa vuotta. Tilanne on minulle hieman epätyypillinen, sillä suunnitelmallisena ihmisenä olen usein visioinut elämää eteenpäin jonkinlaisella puolivuotissuunnitelmalla. Jotain askelmerkkejä olen itselleni asettanut, mutta viime vuosien päämäärätietoudesta ei ole tietoakaan. Kuluneen vuoden kokemuksella uskaltaudun enemmän heittäytymään ja ottamaan riskejä. Ehkä...

"Meidän täytyy olla valmiita luopumaan siitä elämästä, jonka suunnittelimme,
jotta saisimme elämän, joka odottaa meitä."

- Joseph Cambell - 


Näillä ajatuksilla uuteen vuoteen 2023.



sunnuntai 18. joulukuuta 2022

Perinteisellä tyylillä kohti joulua

Edellisessä postauksessa tuskailin kadoksissa olevasta joulumielestä, mutta jo nyt huomaan, että kyllä se alkaa löytyä omien tekemisten kautta. Joka vuosi joulun tulo yllättää  - ja tänä vuonna erityisesti.



Joululoma alkaa minulla vasta aatonaattona. Työtahti tulee olemaan viimeiseen asti melko täyteen tuupattu ja alkuviikon työpäivät venyvät pitkälle iltaan. Tästä syystä olen aloitellut tekemään jouluvalmisteluja pienissä osissa ja vaiheittain. Aikataulullisista haasteista johtuen olen jakanut siivousurakan useammalle päivälle ja joululahjojen oston yritän tehdä "täsmäostoksina" muutaman päivän aikana. Joulukuusen olen ajatellut kotiuttaa pari päivä ennen joulua.




Jouluruoka noudattaa meillä suhteellisen perinteistä linjaa, joten siitä en ota mitään painetta. Joka vuosi haluan tuoda joulupöytään myös jotain uutta ja tällä hetkellä "se jokin" on vielä suunnitteluasteella. Laatikot ostan suosiolla (ja perinteisesti) kaupasta valmiina. Ennen joulua olen ajatellut tehdä pienen satsin joulupipareita ja - torttuja, mutta katsotaan ehdinkö. 




Vielä muutama päivä täytyisi jaksaa puristaa ennen ansaittua joululomaa ja jouluaattoa. Monen vuoden kokemuksella tiedän, että joulu tulee vähemmälläkin tekemisellä -  ja sen, että pienimuotoinen joulustressi kuuluu asiaan.


Tunnelmallista neljättä adventtia!





sunnuntai 11. joulukuuta 2022

Joulumieli kadoksissa?

Kirjoitin jo eilen IG-tililleni, että jostain syystä jouluvalmistelut ovat minulla aivan alkutekijöissä ja ehkä tästä syystä myös joulumieli on hieman kadoksissa.



Yleensä olen aloittanut kodin koristelua jo marraskuun lopulla, mutta tänä vuonna olen saanut (toistaiseksi) viritettyä vain kaksi valosarjaa. Joululahjat ovat vielä kaupassa ja ajatukset ovat muualla kuin lähestyvässä joulussa. Joulutorttuja olen tehnyt muutaman kerran ja glögiä on tullut lipitettyä useampana iltana, mutta muuten on ollut jokseenkin ponnetonta meininkiä. Tosin onhan tässä jouluun vielä aikaa.





Onneksi meille on kuitenkin satanut lunta ja koko kaupunki on saanut kauniin lumikuorrutuksen. Marraskuun musta pimeys on vaihtunut vihdoinkin valkoiseen pumpuliharsoon. Eilen oli pakko päästä ulkoilemaan ja poikkesin iltakävellyllä Rauman OKL:n puutarhassa ihastelemassa talven ihmemaata. Kaiken kiireen ja tohinan keskellä pieni pysähtyminen teki hyvää. Ympäröivä luonnon kauneus oli terapeuttista ja jollain tavalla jopa voimaannuttavaa.






Joululoman alkuun on hieman vajaa kaksi viikkoa aikaa ja sitä ennen töissä on tasaista hulinaa. Työpäivät täyttyvät opetuksesta, erilaisista palavereista, tuntien suunnittelusta ja osallistumisesta Nuori yrittäjä-kurssin opiskelijoiden joulumyyjäistapahtumiin. Olen suunnitellut, että seuraavana viikonloppuna tekisin meille joulua kotiin ja jos olen oikein ahkera, yritän ehtiä toimimaan myös joulupukin apulaisena.


Vaikka jouluvalmistelut laahaavat hieman perässä, uskon joulumielen löytyvän - kaikesta huolimatta.
Hyvää 3. adventtia!








sunnuntai 27. marraskuuta 2022

Jokavuotinen "jouluharha"

Olen syntynyt päivää ennen joulua, jouluaaton aattona. Tunnustaudun olevani sydänjuuriani myöten jouluihminen, tosin se ei näy toiminnoissani mitenkään erityisemmällä tavalla. Ihailen jossain määrin niitä ihmisiä, jotka pystyvät omistautumaan jouluvalmisteluihin ja tekemään siitä ns. täydellisen joulun, Tiedostan, että se oma joulu on ihan yhtä hyvä, vaikka siihen ei kuulukaan monen viikon valmisteluja ja aaton rekiajelua.



Lapsuudenkodissani äitini loihti meille yltäkylläisen joulupöydän ja minä sain vähän isompana koristella kotia omilla askarteluillani. Rakastin kuusenkoristelua ja sitä, että koti valmistautui juhlaan. En muista, että kumpikaan sisaruksistani olisi ollut niin innostunut koristelusta kuin minä. Lapsuudenkodissani olen kokenut, että se on todellakin ollut meidän lasten juhla, jossa isoveli on lukenut jouluevankeliumin ja me siskot olemme saaneet tehdä jouluesityksiä. Välillä joulua on vietetty isommalla porukalla sukulaisten kesken ja välillä oman perheen kesken. Jouluuni kuuluu paljon ihania, lämpimiä muistoja, joissa tunnelma on jäänyt parhaiten mieleen.




Aikuisena nautin yhä edelleen joulunajan esteettisestä puolesta ja ruokapuoli jää sen sijaan minun osaltani vähemmälle huomiolle. Joka vuosi heittäydyn mukaan aikakauslehtien luomaan jouluilluusioon ja haaveilen tekeväni yhtä jos toistakin jouluvalmisteluja. Itsetehdyt joulukalenterit ja muut askartelut saavat minut innostumaan joka vuosi ja yhtä monta kertaa huomaan joulun jälkeen varsinaisen toteutuksen jääneen olemattomaksi. Minulle joulufiilistely on kuitenkin tärkeätä ja tässä iässä olen jo hyväksynyt sen, että "jouluharhani" kuuluu asiaan. Joka vuosi. 




Olen jo monta vuotta aloittanut jouluvalmistelut (ne vähäiset) marraskuun lopulla, sillä haluan nauttia joulun tunnelmasta jo hyvissä ajoin ennen joulua. Ensimmäiset joulutortut on leivottu isänpäivänä ja piparit leivotaan perinteisesti itsenäisyyspäivänä. Kodin koristelu noudatan vähemmän on enemmän-linjaa ja joulukuusi tuodaan sisälle muutama päivä ennen joulua. Jouluruokien reseptejä olen jo alustavasti silmäillyt ja tänä(kin) vuonna yritän tehdä jotain uutta kokeilua, jos ei muuten niin ainakin jälkiruoan osalta. Joululahjojen hankinta jää perinteisesti viimeisille viikoille, joista yritän selviytyä hyvin suunnitelluilla lahjalistoilla ja "täsmäostoksin". Tänä vuonna oman haasteen tuo pitkäksi venyvät työpäivät, mutta yritän selviytyä lahjarumbasta kunnialla.




Meidän perheen joulumme on muotoutunut vuosien saatossa moneen kertaan; kahden aikuisen ja uusperheen joulusta lapsi perheen jouluksi ja nyt vähitellen aikuistuvan lapsen myötä joulunvietto on jälleen hieman toisenlaista. Tietyt jouluperinteet kuuluvat edelleen jouluumme, mutta elämäntilanteiden myötä niissä tapahtuu väkisinkin muutoksia. Toistaiseksi olemme halunneet viettää kotijoulua, mutta ehkäpä joskus tulevaisuudessa vietämme joulua muualla. Toivon, että en ole aiheuttanut lapselleni mielikuvaa joulustressistä ja -kiireestä tai jonkinlaisesta joulusuorittamisesta. Rakastan perinteitä ja toivon, että olen pystynyt luomaan omalle lapselleni jonkinlaisia joulutraditioita, jossa kiireen ja lahjojen sijaan korostuisi rauhoittuminen, hiljentyminen ja yhdessäolo. 


Tänään vietämme ensimmäistä adventtia ja joulun odotus voi alkaa. Haen ensimmäiset joulukoristeet esille ja taidanpa laitaa joululaulut soimaan...

Hyvää 1. adventtia!



lauantai 19. marraskuuta 2022

Kakun toinen olomuoto

Keittiössä en ole kummoinenkaan kokki tai leipuri, mutta siitä huolimatta innostun aina silloin tällöin kokeilemaan jotain uutta. Etenkin leivonnassa haluan testata erilaisia reseptejä ja niissä menestyminen on hyvinkin vaihtelevaa. Niin tälläkin kertaa...



Olin päättänyt tarjota isänpäivänä miehelleni aamubrunssin ja sen lisäksi leipoa isänpäiväkakun uudella reseptillä. Olin bongannut jonkin aikaa sitten brasilialaisen porkkanakakkuohjeen ja päätin kokeilla sitä. Kakkuvuoan valinnassa otin tietoisen riskin "meni syteen tai saveen"-ajatuksella. Taikina onnistui vielä  ihan hyvin, mutta jo paistovaiheessa tuli pientä ongelmaa, joka todennäköisesti johtui kakkuvuoan hieman epätyypillisestä muodosta. Pidentyneen paistoajan jälkeen kakku irtosi vuoasta huonosti ja kakkupohja mureni epämääräiseksi "kasaksi". 




Lopputulos ei ollut todellakaan sitä mitä olin lähtenyt hakemaan. Kakusta ei saanut tekemälläkään perinteisen näköistä, mutta en halunnut heittää hyvin paistunutta kakkupohjaa poiskaan. Hetken aikaa pyörittelin päässäni erilaisia vaihtoehtoja. Lopuksi päädyin laittamaan kakun tarjolle hieman toisessa olomuodossa tekemällä kakun juomalasiin, Pappilan hätävara-tyylisesti.




Paloittelin ja murustelin kakkupohjan juomalaseihin, jonka jälkeen lisäsin annoksiin kakun reseptin mukaisen suklaakastikkeen. Alkuperäisessä ohjeessa kakkua ei koristeltu erityisemmin, mutta tässä kohtaa päätin olla luova ja hieman rönsyillä. Koska kakku tarjoiltiin nyt annosmaisesti lasista, päätin täräyttää päälle vähän kermavaahtoa ja koristelusuklaata. Lisää ilmettä sain vielä viimeistelemällä annokset aamubrunssilla jääneillä marjoilla.
Muunneltu brasilialainen porkkanakakku à la Satu oli valmis.




Isänpäiväkahvituksessa kakkukupposet maistuivat erinomaisilta eikä kakun hieman toisenlainen olomuoto vaikuttanut menekkiin. Hävikkiä jäi kahden kupin verran ja nekin katosivat jääkaapista muutaman päivän sisällä. Alun pienoinen epäonnistuminen taisi sittenkin kääntyä luovan ongelmaratkaisun myötä voitoksi. 


Vaikuttaa vahvasti siltä, että joulun lähestyessä leipomiskokeiluni heräilee jälleen, jota ei edes hetkittäiset epäonnistumisetkaan lannista.
Toiveikkaana ja ennakkoluulottomasti kohti seuraavaa leivontakertaa...




sunnuntai 6. marraskuuta 2022

Marraskuun alun mietteitä

Edellisenä viikonloppuna siirryttiin talviaikaan ja sen myötä marraskuu jysähti pimeydellä arkeen  kertaheitolla. On tässä positiivisemmallakin ihmisellä hieman asenneongelmaa, miten löytää puhtia arkeen. Työmatkat pidentävät päivää, joten päivänvaloa ehtii näkemään melko vähän.




Vuoden pimeimpänä ajanjaksona viikonlopuista on tullut minulle merkityksellisiä. Pyrin entistä enemmän antamaan aikaa rentoutumiselle ja omalle puuhastelulle. Tiettyjen rutiinien (=kotityöt) tekeminen kuuluu nykyisin viikonloppuun, mutta muuten pyrin tekemään ja olemaan omien fiiliksien mukaan - hiljentämään tahtia ja kuuntelemaan itseäni.




Tunnistan, että uusi työ on vienyt aika paljon voimavarojani ja olen nykyisin armollisempi itseäni kohtaan. Omien työtapojen löytyminen on vienyt paljon aikaa ja uusien esiin tulevien asioiden omaksuminen kuormittaa hetkittäin. Niitä tulee edelleen lähes viikottain. Kaikesta huolimatta työ tuntuu erittäin mielekkäältä, koska se on niin erilaista kuin aikaisempi työni. Se on tuonut opettajan työhöni paljon uutta sisältöä ja näkökulmaa, vaikka se "perustyö" siellä pohjalla onkin.




Viikonloppuisin minulla on alkanut olla enemmän vapaa-aikaa ja se on tuntunut mukavalta muutokselta. Kodin laittaminen on jäänyt pitkäksi aikaa viikkosiivouksen tasolle, mutta nyt huomaan, että minulla riittää enemmän energiaa myös hieman luovempaan ajatteluun. Lähestyvä joulun aika herättelee hetkittäin askarteluinnostustani, vaikka vielä ne ovat ideankeräystasolla muhimassa. Kodin tunnelmassa eletään nyt välivaihetta; hämärähyssytellään ja poltellaan kynttilöitä.


Koska emme voi mitään marraskuun pimeydelle ja lohduttomuudelle,
tehkäämme siitä omalla asenteellamme kuitenkin edes jollain tasolla siedettävämpi.



sunnuntai 30. lokakuuta 2022

Syyslomanen

Heti aluksi täytyy todeta, että onpa ollut mukava syysloma. Hektisen syksyn jälkeen hieman hitaampi viikko on tehnyt pelkästään hyvää. Tuntuu, että olisin lomaillut pitempäänkin.



Olin laatinut lomalle tietoisesti löyhän suunnitelman. Ajatuksena oli, että alkuloman aikana toteutan "to do"- juttuja ja loppuviikon otan rennommin. Heti loman alkuun sain haravoitua pihan lehdistä. Tämä hyötyliikunnan ja ulkoilun yhdistäminen oli juuri oikea "veto". Työmoodi siirtyi ajatuksissa taka-alalle ja tehtävälistan lyhentyminen toi tyytyväisyyden tunnetta ja mielihyvää aikaansaannoksesta.

Alkuviikon tein kolme päivää tiivisti pintaremonttia omistamassani kolmiossa, sillä asuntoon oli tulossa uudet vuokralaiset. Remonttiurakan oli mitoittanut päiviini sopivaksi ja sain tehtyä sen, minkä olin suunnitellutkin. Remontissa minua oli auttamassa myös teinimme ja tuleva vuokralainen. Ilman heidän apuaan olisin joutunut tekemään pidempää päivää, mutta nyt remonttipäivät olivat inhimillisen pituiset ja remontti valmistui ilman sen suurempaa stressiä. 



Loman lopulla tekemisen tahti on tarkoituksellisesti hidastunut. Kotona olen hieman siistinyt paikkoja ja tehnyt mm. tässä postauksen kuvissa näkyvää "pikatuunauksen". Perjantaina kävin äitini kanssa tekemässä kauppareissun, jonka jälkeen menin STAILIAMO:n toimistolle tekemään mm. kirjanpitoa,  ja laskutusta. Illemmalla kävin vielä kahvittelemassa ystäväni kanssa ja "parantamassa maailmaa". Kaiken kaikkiaan sellaista mukavaa lomaohjelmaa, jotka ovat tuoneet paljon hyvää mieltä.

Lauantaille oli alustavasti suunnitellut tekeväni jotain askartelua tai tee -se itse- juttua, mutta aamupäivän kotitöiden jälkeen innostus jotenkin lopahti. Päivään olin sopinut tapaamisen mahdollisen autonostajan kanssa ja siinä kuluikin odotettua enemmän aikaa. Autokauppoja ei tullut ainakaan vielä, mutta loppupäivä (ja iltakin) meni sen jälkeen enemmän tai vähemmän "haahuillessa" kotona ja askarteluajatukset siirtyivät hamaan tulevaisuuteen.



Viime yönä siirryttiin talviaikaan ja selaillessani kalenteria laskeskelin, että jouluun on enää kahdeksan (8) viikkoa! Syksy on mennyt todella nopeasti. Uuden työn tuoma alkuinnostus ja mielenkiinto on pitänyt mielen virkeänä. Lokakuuta on varjostanut iäkkään äitini yleiskunnon huonontuminen ja suru-uutinen tätini miehen kuolemasta. Asioita, jotka muistuttavat elämän rajallisuudesta ja sen arvokkuudesta - hetkistä tässä ja nyt, jossa arkiset ja hyvin pienetkin asiat nousevat tärkeiksi.




Tänään, loman viimeisenä päivänä, ajattelin orientoitua hieman alkavaan työviikkoon. Tapana on vilkaista tulevan viikon kalenteria ja hahmottaa viikon aikataulut (työkuviot, omat menot ja teinin jääkiekkotreenit). Töissä on tiedossa aika paljon palavereita ja erilaisia valmisteluja, joten ihan kevyttä loman jälkeistä viikkoa ei ole tulossa. Opiskelijani lähtevät kahden viikon päästä ensimmäiseen harjoitteluun ja siihen liittyvät asiat ovat minullekin uusia, joten valmisteltavaa riittää. 


Hyvän loman viettäneenä ja levänneenä uskon, että selviän tulevasta ajanjaksosta. Marraskuun pimeimpinä hetkinä tunnelmointi ja sohvan nurkkaan käpertyminen olkoon apuna kaamokseen taltuttamisessa. Mukavaa marraskuuta kaikille - kaikesta huolimatta!



lauantai 15. lokakuuta 2022

Kuulumisia...

Aika näyttää menevän niin nopeasti, että hyvä, kun itse pysyn mukana. Blogissani on ollut hiljaiseloa, koska minusta on tuntunut, että ei ole ollut mitään kirjoitettavaa. Ajattelin kuitenkin kertoa vähän kuulumisia...



Uutta työtä on takana muutama kuukausi ja arki on vaatinut myös uudenlaista sopeutumista. Alkukaaoksen jälkeen olen löytänyt vähitellen tasapainoa työn ja vapaa-ajan välillä. Olen pystynyt pitämään etäpäiviä eikä viikottaiset tuntimäärät ole kohonneet enää ihan mahdottomiksi. Viikonloput olen voinut "pyhittää" vapaa-ajalle ja tämä on meikäläisellä jo melkoinen saavutus. Olen omasta mielestäni selvinnyt tästä kaikesta ihan hyvin, mutta kieltämättä viikon päästä häämöttävä syysloma taitaa tulla oikeaan kohtaan.




Mihinkään ylimääräiseen en ole jaksanut suunnata energiaani. Uuden työkuvion lisäksi iäkäs äitini on tänä syksynä tarvinnut enemmän apua ja huolenpitoa kuin aikaisemmin. Hänen yleiskuntonsa on hiipunut alaspäin ja vauhti hidastunut. Olen halunnut löytää arjestani lisäaikaa hänen luona kyläilyyn tai kauppareissuun. Nämä pienet yhteiset hetket ja pysähdykset ovat tuntuneet kiireisen arjen keskellä arvokkailta.




Opiskelut tulivat viimein minun osaltani tällä erää päätökseen. Siitä huolimatta vapaa-aikaa ei tunnu olevan edelleenkään liikaa. Tällä hetkellä osa vapaa-ajastani menee omistamani asunto-osakkeen pintaremontin parissa, jota teen oman jaksamisen ja aikataulun puitteissa. Lisäksi teinimme jatkaa jääkiekkoharrastustaan, jossa olen vielä suhteellisen aktiivisesti mukana. Liikunnan lisääminen ja suunnitelmat kuntosaliharjoittelun aloittamiselle tyssäsi jo alkusyksyllä, joten sillä saralla ei ole juurikaan kehumista. 




Tänä syksynä olen yrittänyt opetella ottamaan rennommin ja päästää irti jatkuvasta suorittamisesta. Koska olen hyvin tunnollinen, työorientoitunut ja suorituskeskeinen, on tässä ollut aika paljon tekemistä itseni kanssa. Tietokoneen kiinni pitäminen iltaisin tai hetkeksi alas istuminen ja rauhoittuminen on vaatinut määrätietoista asian tiedostamista. Edistymistä on tapahtunut, mutta tekemistä vielä riittää...


Niin, että ihan hyvää tänne kuuluu. Ei mitään dramaattista tai ihmeellistä, vaan sellaista perusarkea höystettynä välillä isompien ja/tai pienempien huolien kanssa - eli sellaista ihan tavallista elämää.



lauantai 24. syyskuuta 2022

Kotihiiren sesonkiaikaa



Syksyn edetessä ja päivänvalon vähentyessä minussa on havaittavissa kotihiiren ominaisuuksia. Pimenevät illat antavat "luvan" hitaampaan elämään ja kotoiluun.



Rakastan hämyistä tunnelmaa ja siksi kynttilöiden polttaminen on jo alkanut. Ilmojen viiletessä kotimme puuhella ja takka lämpiävät joka päivä. Villasukkalaatikon sisältö on otettu käyttöön ja kesävaatteet on siirretty odottamaan seuraavaa sesonkia. 



Olen aina rakastanut vuodenaikojen vaihtelua ja iän myötä niiden jokaisen tarkoitus on muuttunut merkityksellisemmäksi. Kun keväällä kevätaurinko herättelee meidät horroksesta ja kesä on jollain tasolla aktiivisempaa aikaa, syksy saa meidät rauhoittumaan ja siirtymään jonkinlaiseen horrostilaan. Talvella vireystaso on ehkä alimmillaan tai ainakin toisenlainen kuin kesällä. Näinhän luonto toimii ja samaa pätee meihin ihmisiinkin.



Syksy on tällä hetkellä parhaimmillaan. Luonto tarjoaa väriterapiaa ennen kuin se vaipuu pimeyteen ja harmauteen. Jokaisella meillä on omat keinot selviytyä pimeimmästä ajanjaksosta. Minulla se kotihiirenä olemista ja yleistä tunnelmointia. Voi olla, että tänä syksynä aloitan jonkun villasukkaprojektin, mutta minulle tärkeämpää on se, että voin rauhassa möllötellä sohvannurkassa ja poltella kynttilöitä - talvea ja joulua odotellessa....


Miten sinä selviydyt syksystä ja talvesta? 



sunnuntai 18. syyskuuta 2022

Opintovuoden viimeiset vedot

Syyskuun alussa sain visualisti-opintoni päätökseen ja sen jälkeen minulla on ollut jäljellä enää yhden "ylimääräisen" palvelumuotoiluopintojen suorittaminen. Olen työstänyt sitä oikeastaan koko kesän ja viikonloppuna sain laadittua näyttöön vaadittavat dokumentit kasaan.


Viimeisenä opintona minulla on ollut asiakaskokemuksen kehittäminen ja palvelumuotoilu tutkinnon osa, jonka laajuus on 60 osp. Kyseessä on ollut jokseenkin laaja opintokokonaisuus, sillä visualisti-opintojen ohessa suorittamani muut tutkinnon osat ovat olleet kaikki laajuudeltaan 15 osp. Prosessi on ollut melko pitkä, koska se on vaatinut välillä konkreettista työstämistä tietokoneella ja välillä asioiden pohtimista ja kypsyttelyä. Nyt se on kuitenkin tehtynä, tosin vielä lähettämistä ja arviointikeskustelua vailla.



Alkuperäisen suunnitelman mukaan minun piti olla opintovapaalla vuoden loppuun asti, mutta elokuussa alkaneet uudet työkuviot laittoivat opiskeluaikatauluni uusiksi. Tässä on ollut kieltämättä monenlaista painetta, kun on yrittänyt saada viimeisimmät opiskelut suoritettua pois alta ja samalla selviytyä uudesta työstä. Nyt alkaa kuitenkin helpottamaan ja viikoissa alkaa olla enemmän vapaa-aikaa. Aikamoiseen prässiin sitä on tullut itsensä vuoden aikana laitettua, mutta paljon se on myös antanut.





Tiedän olevani määrätietoinen (tietyissä asioissa) enkä luovuta ihan helpolla. Stressinsietokykyni on ollut ajoittain koetuksella ja välillä olen epäillyt sen kestävyyttä, mutta onneksi olen nyt (melkein) maalissa. Blogiskirjoituksistakin huomaa, että viimeisempään vuoteen ei ole paljon ylimääräistä mahtunut. Toivotaan, että opintojen päättymisen myötä blogin sisältö muuttuisi jälleen hieman monipuolisemmaksi. Elämään voisi mahtua välillä jotain muutakin kuin vain työtä, perhe-elämää ja opiskelua - tai ainakin hieman toisenlaisella painotuksella.



maanantai 12. syyskuuta 2022

"Tää ystävyys ei raukene..."


Minulla ystävyyttä ei mitata määrässä vaan laadussa. Olen harrastanut aikoinani partiota ja sen  kautta luodut ystävyyssuhteet ovat kestäneet tähän päivään asti.




Lapsuudessa ja nuoruudessa partion parissa vietetyt ajat sisältävät lukuisan määrän huikeita muistoja. Tulihan sen parissa vietettyä useampi vuosi; monta arki-iltaa ja viikonloppua, leiriä, vaellusta ja jopa yksi ulkomaanmatkakin. Se on ennen kaikkea luonut koko elämän kestäneitä ystävyyssuhteita.




Lauantaina partiolippukunta Karimo järjesti vanhoille jäsenilleen "muistelo"-tapahtuman Kuuskarin saaressa. Paikalle oli kerääntynyt n. 50 naisen joukko ja jälleennäkemisen riemu oli tunteikasta ja äänekästä. Esittelykierroksella meitä "ikipartiolaisia" oli jokaiselta vuosikymmeneltä, jopa 40-luvulta lähtien. Oli hieno huomata, miten partioaate on kulkenut meidän jokaisen elämässämme mukana, tavalla taikka toisella. Uskallan väittää, että se on ollut edesauttamassa myös monen ammatinvalintaa opetuksen, kasvatuksen ja terveydenhoidon alalle. Partiosta olemme saaneet takuulla hyvät "eväät" elämälle.




Ilta kului jutustelun, syömisen ja kahvittelun merkeissä. Joillakin oli mukana vanhoja partioesineitä tai valokuvakansioita, mutta minun mielestäni ehdottomasti sykähdyttävin hetki oli, kun lauloimme yhdessä meidän lippikuntamme oman Karimon iltalaulun. Vaikka joukossa oli hyvin eri-ikäisi partiolaisia, laulu yhdisti meidät yhdeksi partiosiskojen joukoksi. Tällä perinteikkäällä laululla on taatusti meillä jokaisella paikka sydämessä...



Vaikka en ole ollut enää vuosikymmeniin ollut partiotoiminnassa aktiivisesti mukana ja mukavuudenhalu pidättelee minut turvallisesti kaupunkioloissa, muistot saavat minut toisinaan kaipaamaan eräelämään ja luonnon helmaan. Ehkä sain sytytettyä kuitenkin pienen kipinän, sillä illan  päätteeksi huomasin liittyneeni Karimon Kafftratteihin. Tähän porukkaan kuuluu vanhoja lippukuntamme jäseniä ja ymmärtääkseni he kokoontuvat epäsäännöllisen säännöllisesti. Tapaamisissa tehdään erilaisia juttuja mm. melontaretkiä ja  elvytetään muutenkin partiotaitoja. Ans kattoo, mitä tästä vielä seuraa. Joudunko uusimaan olemattoman retkeilyvarusteeni perinpohjin...?


Viikonlopun kohtaamisista voimaantuneena oli tänää hyvä aloittaa uusi viikko...ja ehkä uusi (vanha)  harrastus.







tiistai 6. syyskuuta 2022

Pientä juhlan aihetta

Kiireisen työsyksyn keskellä sain päätökseen viime vuonna aloittamani opintoni. Posti toi viime viikolla kirjatun kirjeen ja sieltä paljastui tutkintotodistus. Nyt olen ihan virallisesti suorittanut liiketoiminnan ammattitutkinnon, myynnin ja markkinointiviestinnän osaamisalan - ja olen siis visualisti.



Viime syksynä aloittamani opinnot SASKY koulutuskuntayhtymä, Huittisten ammatti-ja yrittäjäopistossa hieman venahtivat, mutta se ei tässä kohtaa vähennä tutkinnon suorittamisen arvoa. 150 osp tuli suoritettua ja sen oheen liitetyt opinnot Salon seudun ammattiopistossa ovat yhtä tutkinnon osaa suorittamista vaille tehtynä. Kieltämättä nämä Salon lisäopinnot teettivät hieman päänvaivaa, mutta ne myös täydensivät visualisti-opintojani erittäin hyvin. Koska osa opinnoista liittyi liiketoiminnan ammattitutkinnon sijaan taideteollisuusalan perustutkinnon osiin, sain hieman toisenlaista ja täydentävää näkökulmaa visualistin työhön.




Yksi etappi (ja ammattinimike) on jälleen saavutettu ja viime viikonloppuna pysähdyttiin hetkeksi juhlistamaan sitä oman perheen voimin, onnittelumaljoja kilistellen. Tunnustan samalla, että olen miettinyt jo hieman uusiakin opiskelukuvioita, mutta niiden aika ei ole kuitenkaan vielä. Tämän hetken  työ vaatii panostamista, eikä vapaa-ajasta taida tällä hetkellä löytyä sopivaa rakoa opiskelulle. Sen tiedän, että opiskelu ei kuitenkaan jää tähän. Hengähdän hetken ja myhäilen tyytyväisenä saavutustani. Minä tein sen!



sunnuntai 21. elokuuta 2022

Tämän hetken merkkipaaluja

Edellisessä postauksessa kirjoitin uusista työkuvioista ja sen hetkisistä tunnelmista. Edelleen uutta asiaa tulee omaksuttavaksi lähes päivittäin, mutta nähtävillä on myös tasaantumisen ja rauhoittumisen merkkejä. Ja on tässä saavutettu yksi merkkipaalukin...



Elokuun alkuun kerääntyi työnaloituksen lisäksi muutakin painetta, sillä olin ajattelut saattaa visuaistiopintoni valmiiksi samassa hötäkässä. Onneksi olin työstänyt kahta viimeistä näyttöäni jo kesän aikana, joten jäljelle jäi enää asioiden kokoaminen ja viimeistely. Käytin siihen yhden viikonlopun ja sen jälkeen päätin lähettää näytöt arvioitavaksi, tuli mitä tuli. Kesä oli opiskelujen osalta työtäytteinen ja tiiviin opiskeluvuoden jälkeen aloin nähdä jo pieniä väsymisen merkkejä. Päätin tehdä näytöt vähän vaatimattomammalla vaatimustasolla ja siksi  "ihan hyvä"-suoritus piti tässä kohdassa riittää.



Viime viikolla minulla oli näyttöjen arvioinnit ja molemmat menivät hyväksytysti läpi. Näytöissä oli pieniä puutteita, mutta ne eivät onneksi vaikuttaneet lopputulokseen. Runsaan tunnin arviointikeskustelun jälkeen sain vihdoin huokaista helpotuksesta. Vuoden opiskelumaratonin  jälkeen sain opintoni päätökseen ja nyt olen VISUALISTI. Olotila on vielä hieman epätodellinen, mutta uskon, että valmistuminen konkretisoituu "todelliseksi",  kun tutkintotodistus tulee muutaman viikon sisällä postissa kotiin.




Vuoden opintovapaa on ollut joka tavalla positiivinen kokemus, koska sain keskittyä opiskeluun täysipäiväisesti. Otin opintovapaasta kaiken hyödyn irti minkä kykenin. Visualisti-opintojeni (150 osp) lisäksi tein erilaisia tutkinnonosia Salon seudun ammattiopistossa, mm. stailaus-ja tuotekuvausopinnot (15 osp), visuaalinen myyntityö (15 osp) ja sisällön tuottaminen digitaaliseen ympäristöön (15 osp) eli yhteensä 195 osaamispistettä ja kuusi näyttöä. Vielä kun saan syksyn aikana tehtyä asiakaskokemuksen kehittäminen ja palvelumuotoiluopinnot (60 osp) valmiiksi, luulen että taidan pitää pienen tauon opiskeluissa. Näin taaksepäin katsottuna vuosi oli kuitenkin melkoinen rypistys.


Opiskelu antoi minulle paljon enemmän, mitä uskalsin toivoa - tai edes kuvitella. Se antoi minulle paljon uutta osaamista, jota pystyn hyödyntämään esim. uudessa työssäni. Ennen kaikkea se antoi uskoa omaan itseeni - ja paljon uutta ajateltavaa. Opiskelun päättymisen jälkimainingeissa joudun väkisinkin pohtimaan tulevaisuutta. Prosessi on lähtenyt liikkeelle jo kauan aikaa sitten ja edessä on monien asioiden punnitsemista...



Mihin tämä kaikki päätyy, sitä en vielä tiedä, mutta sen tiedän, että tämä matka kannatti tehdä.










perjantai 12. elokuuta 2022

Elokuun alun päivitystä

Niinhän siinä kävi, että työelämä imaisi minut hetkessä mukaansa ja se on sen jälkeen pitänytkin aika hyvin otteessa. Mielenkiintoista tässä on ollut se, että tunneskaalassani on ollut hyvin sekalaisia tuntemuksia; epätoivosta innostukseen...



Edellisestä täysin uudesta työelämärupeamasta on sentään kulunut yli kaksikymmentä vuotta, kun siirryin varhaiskasvatuksesta opetuksen puolelle. Nyt muutos on ollut saman suuntainen, tosin  20 vuodessa maailma on muuttunut melkoisesti. Koulutusjärjestelmämme tietoteknisine sovelluksineen on muuttanut opetusta ja sen sisältöä -  ja minä olen vanhentunut siinä mukana. Tässä kohtaa voin todeta, että "kyllä se vanhakin koira oppii uusia temppuja", mutta vauhti on vain vähän hidasta.



Olen ollut nyt kaksi viikkoa uudessa työssäni 2. asteen oppilaitoksessa ja onpa tehnyt hyvää nähdä tämänkin puoli. Opettajan toimenkuva on jokseenkin erilainen ammatillisessa koulutuksessa kuin peruskoulussa, sillä kirjaamista tehdään melkoisesti ja koko "systeemi" on erilainen. Pikaisella aikataululla minun on pitänyt omaksua paljon uusia käytänteitä ja valehtelematta sen "tuhannen" erilaista sovellusta, joiden logiikan ymmärtäminen ja sisäistäminen on ollut haasteellista. Joka päivä olen  kuitenkin oppinut jotain ja kokenut hetkittäin onnistumisen kokemuksia, mutta sen jälkeen tilalle on tullut ainakin pari uutta juttua lisää. Pääkoppa on ollut melkoisen kuormituksen alla ja välillä olen vaipunut lähes epätoivon partaalle.



Lukuvuoden alussa työtä ja tehtävää on riittänyt kotiin tuomisenakin ja tätä joudun tekemään vielä hetken aikaa. Alkuhärdellin jälkeen työtaakka tulee rauhoittumaan, mutta toistaiseksi viikkotuntimäärä on ollut vielä melkoinen. Vaikka uudet asiat ovat tuntuneet haastavilta, työkaverit ovat olleet todella mahtavia. He ovat auttaneet, kannustaneet ja tukeneet minua koko ajan ja muutenkin olen sopeutunut työyhteisöön omasta mielestäni hyvin. Tässä on joutunut opettelemaan kärsivällisyyttä siihen, ettei todellakaan osaa eikä hallitse kaikkea. Hyvät työkaverit ja ennen kaikkea mukavat nuoret kääntävät nämä epätoivon hetket roimasti plussan puolelle. Työ on tuntunut kaikesta kaoottisuudesta huolimatta todella mukavalta.


Jos nyt kuulostan epätoivoiselta, sitä en kuitenkaan ole, vaan enemmänkin innostunut ja optimistinen.  Yritän heikkona hetkinä muistuttaa itseäni "ettei elefanttiakaan syödä kokonaisena, vaan pieninä paloina"... sillä näinhän se on. Hiljaa hyvä tulee.








sunnuntai 31. heinäkuuta 2022

Uusiin tuuliin...ja seikkailuun!

Viimeiset lomapäivät ovat kuluneet Rauman Pitsiviikon tapahtumissa ja miettiessä vähän tulevaa. Huomenna se sitten alkaa - yhden lukuvuoden kestävä uusi opetustyö Porin Winnovassa... 



Tässä on koko kesä mennyt enemmän tai vähemmän asiaa sulatellessa, vaikka olen ihan tietoisesti yrittänyt olla miettimättä sitä sen enempää. Valehtelisin, jos sanoisin, että minua ei jännitä. Eniten taidan jännittää sitä, että saan opiskelijat perehdytettyä opettamaani oppiaineisiin riittävästi ja ennen kaikkea motivoitumaan opiskelusta. Oletan, että opiskelijat tulevat tarvitsemaan vaihtelevasti ohjausta ja tukea opinnoissaan, toisinaan jopa arjessa ja elämän hallinnassa. Toivottavasti osaan kuunnella heitä  riittävästi, auttaa ja olla läsnä.




Mielenkiintoista tässä uuden työrupeamana aloittamisessa on se, että olen toisaalta aika levollisin mielin ja toisaalta taas jännittynyt. Minulta puuttuu 2. asteen koulutuksen opettajakokemus, mutta opettamista en varsinaisesti osaa oikein jännittää. Olettaisin pedagogisten ja didaktisten menetelmien olevan yli 20 vuoden kokemuksella meikäläisellä ainakin jotenkin hallinnassa. Teknisten opetusvälineiden kanssa voi olla toisinaan pientä säätöä, mutta enköhän selviä niistäkin. Ehkä eniten stressaan tai otan paineita vastuuopettajan tehtävistä, sillä nimensä mukaisesti olen vastuussa opiskelijoistani ja heidän opintojensa edistymisestä. Onneksi työyhteisössä on kokenutta ja asiantuntevaa porukkaa ja tiedän, että heiltä saan tarvittaessa apua ja tukea.




Suhtaudun alkavaan työhön jonkinlaisena "seikkailuna". En ole pystynyt kovinkaan paljon suunnittelemaan tulevaa ja siksi opettelen ottamaan vastaan sen mitä tulee. Ehkä tässä kohtaa viimeistään on myös hyvä opetella tekemään opettajan työtä uudella tavalla ja ennen kaikkea työn rajaamista. Koska kuulun nyt ns. vuosityöajan piiriin, minulle maksetaan palkkaa pidettyjen tuntien lisäksi myös suunnittelusta, palavereista yms. ja tämä on minun opettajahistoriassani aivan uusi kokemus.



Kuva: @elli.halonen

Tuleva vuosi ei tule varmasti olemaan helppo, mutta uskon että tämän kokemuksen jälkeen minulle selkiytyy, miten haluan opettajaurani jatkuvan - vai jatkuuko se lainkaan. Opintovapaani laittoi ajatteluani ja arvomaailmaani hieman uusiksi, jälleen kerran. Toivotaan, että tuleva "seikkailuvuoteni" sujuisi myötäisissä tuulissa karikkoja vältellen ja perillä olisin monta kokemusta rikkaampana. Ja ehkä matkalla mukaan tarttuu jotain muutakin...

Näillä mietteillä lähden alkavaan viikkoon. Ymmärrätte varmaan, jos blogissani on hetken aikaa hieman hiljaisempaa, sillä suuntaan energiani nyt arkeen ja uuteen työhön.


Ihanaa alkavaa elokuuta kaikille!