Niinhän siinä kävi, että työelämä imaisi minut hetkessä mukaansa ja se on sen jälkeen pitänytkin aika hyvin otteessa. Mielenkiintoista tässä on ollut se, että tunneskaalassani on ollut hyvin sekalaisia tuntemuksia; epätoivosta innostukseen...
Edellisestä täysin uudesta työelämärupeamasta on sentään kulunut yli kaksikymmentä vuotta, kun siirryin varhaiskasvatuksesta opetuksen puolelle. Nyt muutos on ollut saman suuntainen, tosin 20 vuodessa maailma on muuttunut melkoisesti. Koulutusjärjestelmämme tietoteknisine sovelluksineen on muuttanut opetusta ja sen sisältöä - ja minä olen vanhentunut siinä mukana. Tässä kohtaa voin todeta, että "kyllä se vanhakin koira oppii uusia temppuja", mutta vauhti on vain vähän hidasta.
Olen ollut nyt kaksi viikkoa uudessa työssäni 2. asteen oppilaitoksessa ja onpa tehnyt hyvää nähdä tämänkin puoli. Opettajan toimenkuva on jokseenkin erilainen ammatillisessa koulutuksessa kuin peruskoulussa, sillä kirjaamista tehdään melkoisesti ja koko "systeemi" on erilainen. Pikaisella aikataululla minun on pitänyt omaksua paljon uusia käytänteitä ja valehtelematta sen "tuhannen" erilaista sovellusta, joiden logiikan ymmärtäminen ja sisäistäminen on ollut haasteellista. Joka päivä olen kuitenkin oppinut jotain ja kokenut hetkittäin onnistumisen kokemuksia, mutta sen jälkeen tilalle on tullut ainakin pari uutta juttua lisää. Pääkoppa on ollut melkoisen kuormituksen alla ja välillä olen vaipunut lähes epätoivon partaalle.
Lukuvuoden alussa työtä ja tehtävää on riittänyt kotiin tuomisenakin ja tätä joudun tekemään vielä hetken aikaa. Alkuhärdellin jälkeen työtaakka tulee rauhoittumaan, mutta toistaiseksi viikkotuntimäärä on ollut vielä melkoinen. Vaikka uudet asiat ovat tuntuneet haastavilta, työkaverit ovat olleet todella mahtavia. He ovat auttaneet, kannustaneet ja tukeneet minua koko ajan ja muutenkin olen sopeutunut työyhteisöön omasta mielestäni hyvin. Tässä on joutunut opettelemaan kärsivällisyyttä siihen, ettei todellakaan osaa eikä hallitse kaikkea. Hyvät työkaverit ja ennen kaikkea mukavat nuoret kääntävät nämä epätoivon hetket roimasti plussan puolelle. Työ on tuntunut kaikesta kaoottisuudesta huolimatta todella mukavalta.
Jos nyt kuulostan epätoivoiselta, sitä en kuitenkaan ole, vaan enemmänkin innostunut ja optimistinen. Yritän heikkona hetkinä muistuttaa itseäni "ettei elefanttiakaan syödä kokonaisena, vaan pieninä paloina"... sillä näinhän se on. Hiljaa hyvä tulee.
Muistan kun kolmekymppisenä opiskelin uuteen ammattiin ja juttelin yhden opettajani kanssa (joka oli minua vain pari vuotta vanhempi), että meidän pitää jo siinä iässä poistaa turhaa tietoa pään kovalevyltä, että sinne mahtuu paljon uutta oppia. Ilmeisesti tuolloin onnistuin kiitettävästi :)
VastaaPoistaHitaasti hyvää tulee, se on varma juttu. Tsemppiä opehommiin Satu <3
Minun rasitteenani on poisoppia vanhoja käytäntöjä ja antaa tilaa uusille. Päivä päivältä huomaan kuitenkin edistyväni ja asioista on alkanut tulla rutiinia. Kyllä tämä tästä...😊
PoistaTsemppiä uuteen ja muista, että lopussa kiitos seisoo! Oppiminen voi olla hitaampaa mutta ihan varmasti pikku askelin ne uudet jutut tarttuvat päähän ja kohta ne ovat jo rutiinia. Muista levätä ja nukkua riittävästi sillä unella on merkitystä erityisesti opittavan mieleen tallentumisessa. Sinä pärjäät kyllä <3
VastaaPoistaKiitos! Alkukasoksen jälkeen asiat löytävät uomiinsa ja on titta, että levolla on iso merkitys. Olen tällä hetkellä muutenkin "rajapyykillä", sillä uuden työn myötä yritän opetella tekemään tätä hieman eri tavalla - eli todellakin rajaamaan sitä työn määrää. Nykyisessä työssäni se voisi jopa onnistua...
Poista