Turistina omassa kotikaupungissa

Matkailu avartaa ja jopa niinkin lähellä kuin omassa kotikaupungissa. Pitsiviikon päätteeksi lähdimme eilen koko perheen voimin tutustumaan Vanhaan Raumaan. Mielenkiinnon kohteena oli pihakirppikset ja Kanaalin ympäristöön sijoitettu Kansainväliset Suurmarkkinat. Pihakirppistelyn lomassa tuli pistäydyttyä myös sellaisissa kohteissa, joissa en ole ennen käynytkään. Tässä melkoinen kuvakooste reissustamme...

 

 

Vanhan Rauma yhdistys toimii aktiivisesti ja Pitsiviikon pihakirppis ja avoimet pihat on ihana tapa päästä kurkistamaan, miten täällä ihan oikeasti asutaan. Jotkut asukkaat ovat todella perehtyneitä korjausrakentamiseen ja vanhan säilyttämiseen. Kauniitta pihoja on vaikka kuinka paljon. Tässä pihapiirissä oli yksi pihatalo pyhitetty kokonaan kotimuseoksi.

 

 

 

Tällainen aikamatkailu on todella mukava ja mielenkiintoinen tapa perehtyä menneeseen aikaan.

Tässä kohteessa meidän lapsella herätti suurta ihmetystä ulkohuussi, jossa oli peräti neljä aukkoa tärkeille "istunnoille".

Kaikenlaista vanhaa tavaraa oli kerätty näytille todella autenttisesti ja kauniisti.

 

 

 

 

 

Piipahdimme myös puhelinmuseossa, jossa alan harrastaja oli kerännyt piharakennukseensa melkoisen kokoelman erilaisia puhelimia.

Tämän museon olemassaolosta olen ollut tietoinen, mutta nyt kävin vasta ensimmäistä kertaa tutustumassa paikkaan...

 

 

 

 

 

Puhelinkoppi oli meidän lapsen eräs ihmetyksen kohde, puhumattakaan lankapuhelimista.

Melkoisen ihmetyksen aiheutti myös ensimmäinen kannettava puhelin, joka painoi todella paljon.

 

 

 

Kokoelma oli todellakin suuri ja puhelimien historiaan oli perehdytty antaumuksella.

Pienistä infolapuista oli mielenkiintoista lukea "telehistoriaa".

 

 

 

 

Kävelyreissulla poikkesimme korjausrakentamiskeskus Tammelassa, jossa en myöskään ole aikaisemmin vieraillut.

 

 

 

 

Kokonainen talo (ja pihatalo) on pyhitetty vanhojen talojen korjausrakentamiselle.

Ymmärtääkseni täältä saa apua ja neuvoa omiin kunnostusprojekteihin ja tällä järjestetään myös kursseja..

Huoneissa oli esillä erilaisia tapettimalleja ja esim. kakluunin toimintaa oli hienosti havainnollistettu.

 

 

 

Vanhan Rauman talot on kaikki nimetty ja tällä oli esillä myös niiden  metallikylttejä.

 

 

 

Kuten kuvasta voi huomata, sää oli mitä parhain tällaiselle päivälle.

Kirpputoreja jäi katsomatta vaikka kuinka monta, sillä mukanamme olleet poika ja hänen kaverinsa halusivat mennä markkinoille.

 Vanha Rauma ei ehkä vielä tarjoa heille sellaisia elämyksiä ja kiinnostuksen kohteita kuin meille vanhemmille.

 

 

Matkalla markkinoille pistäydyimme vielä muutamilla pihoilla ja bongailin kännykälläni mukavia kuvauskohteita.

Tämäkin pyörä olisi ollut myytävänä...

 

 

 

 

 

Vanhan Rauman tunnelmaa on vaikea kuvailla... se täytyy kokea.

En yhtään ihmettele, että täällä asuvat tuntevat asuvan kuin maalla, mutta kuitenkin keskellä kaupunkia.

Kun pihaportit sulkeutuvat, pihapiireissä on hyvin rauhallista ja hiljaista.

 

 

 

 

Ehdimme kiertämään avoimilla pihoilla vain murto-osassa. Katsottavaa olisi ollut taatusti koko päiväksi.

Tunnelma oli ihanan  leppoisaa, kun ihmiset vaeltelivat kaduilla ja kujilla kauniissa kesäsäässä. 

Kaiken tämän idyllin keskellä voin jälleen ylpeänä todeta kotikaupungistani:

 

 

"Kyll Raum o ain Raum".

 

 

 

Karkkisyöpön uusi elämä?

Olen melkoinen karkkisyöppö. Pidän erityisesti salmiakista ja suklaasta, enkä muunkaan karkin suhteen ole kovin nirso. Juhannuksen jälkeen päätin ottaa (jälleen) itseäni niskasta kiinni ja vähentää karkin syömistä. Oikein kunnolla ja tosissaan, mutta hieman erilaisella lähestymistavalla...

Karkkilakkoon en usko, sillä kaikki ääripään "totaalikiellot" eivät päde meikäläisellä.

Siksipä päätin, että syön karkkia vain silloin tällöin ja vähän kerrallaan. Minun kohdallani  tämä tarkoittaa sitä, että SAAN siis syödä karkkia (tai tarkemmin sanottuna KARKIN ehkä kerran viikossa), mutta juhannuksen jälkeen en ole syönyt kuin kaksi karkkia.

Vuosien aikana olen vähentänyt sokerin käyttöä vaiheittain.

Kahvista sokeri on jäänyt jo pois (aikaisemmin kolme teelusikallista kuppia kohden!) ja nyt kokeillaan karkin vähentämistä.

Suurimassa karkkihimotuksessani olen syönyt ahkerasti xylitol-purkkaa, välillä leuat kipeinä.  

Jäätelö ja pulla eivät ole kieltolistallani, sillä ne kuuluvat kategoriassani jälkiruokiin.

Jonkun mielestä tämä voi olla huijausta, mutta näiden herkkujen syöminen ei ole kuitenkaan lisääntynyt.

 

 

Sokerin vähentämisessä uskon tällaiseen "lievään karkkilakkoon".

Oikein heikkona hetkenä voin ottaa esim. yhden suklaapalan, mutta sen jälkeen täytyykin löytyä selkärankaa, ettei sorru enää toiseen...ja kolmanteen.

Nyt toivon, että tämä lievennetty versio tepsisi vähän pitempään kuin muutaman kuukauden. Hieman sallivampi rajoite voisi toimia tai jopa onnistua. Tämä sokeriton elämänvaihe on kestänyt tässä vaiheessa sen verran pitkään, että tätä ei edes oikein ajattele. Ehkä tästä on tulossa jo elämäntapa...ehkä. ;)

 

 

 

 

 

 

Se valmistui sittenkin!!!

Viime syksynä (lokakuussa) aloittamani jättineulosprojektini oli pitkään tauolla. Alkuinnostuksen jälkeen sen tekeminen lopahti totaalisesti. Talven aikana tein peittoa aina silloin tällöin, mutta työn edistyminen on jostain syystä ollut todella hidasta ja tuskaista,

Keskeneräiset työt aiheuttavat, ainakin minussa, pientä stressiä. Oli kysymys sitten töihin tai harrastuksiin liittyvistä asioista.

Jättineulospeittoni muistutti minua lähes joka päivä keskeneräisyydestään, mutta silti en vain saanut ryhdyttyä toimeen.

Työläimmäksi koin kuteiden leikkaamisen, vaikka sekin oli sellaista helppoa tekemistä.

Tässä projektissa se nyt vain tökki... ja vähän kaikki muukin.

 

 

Nyt peitto on kuitenkin vihdoin ja viimein valmis, melkein kymmenen kuukauden jälkeen, ja olen lopputulokseen ihan tyytyväinen.

 En nyt ole ihastuksesta haltioissani, mutta se  kelpaa minulle ensimmäiseksi (ja todennäköisesti myös viimeiseksi) versioksi.

Vielä pitäisi jaksaa viimeistellä (höyrystää/silittää) peitto, jotta se olisi siistimmän näköinen.

Uhrasin peiton valmiiksi saattamiseen yhden kauniin ja aurinkoisen sunnuntaipäivän.

Lapsellani oli edellisenä päivänä tullut todella kipeä noidannuoli niskaan, joten jämähdin muutamaksi päiväksi hänen seuralaiseksi.  

Samalla, kun viihdytin toipilasta kotona, hyödynsin aikaani ja väkersin peiton valmiiksi.

 

 

 

 

 

 

Ja siinä se nyt sitten on. Ikuisuusprojektini, jonka kuvittelin valmistuvan muutamassa illassa.

 

 

 

"Lopussa kiitos seisoo"...ja sitten kohti seuraavia (keskeneräisiä) projekteja!

 

 

 

Keittiöihmeen kasvissosekeitto

On vähän hassua, että tällainen "keittiöihme" kirjoittaa lyhyen ajan sisällä jo toisen ruokaan liittyvä postauksen. Ruokablogia tästä ei ole tulossa, mutta meikäläinen haluaa jakaa tämän onnistumisen ilon teidän kanssanne. Ehkä joku teistä saa tästä jopa ruokavinkin...

Isännän ollessa reissussa innostuin viikonloppuna tekemään pitkästä aikaa kasvisosekeittoa.

Varsinaista ohjetta minulla ei tähän ollut ja kävin pikaisesti silmäilemässä googlen ehdottamia vaihtoehtoja.

Halusin varmistaa, ettei menisi ns. ihan metsään...

 

 

 

Päätin, että teen sosekeittoni perunasta, porkkanasta, lantusta, kukkakaalista ja sipulista eli mitä sattui jääkaapissa olemaan.

Pilkoin vähän kaikkia keittoaineksia silmämääräisesti ja laitoin kattilaan kiehumaan kasvisliemikuution kanssa.

 

Kun kasvikset olivat kypsiä, kaadoin hieman keitinvettä pois ja soseutin keitokseni.

Laitoin vasta tässä vaiheessa mukaan persiljaa, aimo annoksen Olympia -juustoa, lorauksen kermaa ja suolaa.

Täytyy todeta, että sulatejuusto on ollut monessa kohtaa minun ruoanlaittoni pelastus

...ja siksi sitä on aina meidän jääkaapissamme.

 

Kieltämättä nämä meikäläisen kokkailut ovat hieman jännittäviä ja lisäjännitystä tulee siitä, kun ei ole mitään ohjetta. Kasvisosekeittoni valmistui suhteellisen nopeasti ja lopputulos oli erinomainen. Kasvisten syöjänä minulla olisi paljonkin parannettavaa, mutta kasvisosekeitto maistuu taatusti. Herkutteluni lomassa mietin, että voisihan tätä tehdä useamminkin - useammin kuin kerran vuodessa!

Uskallanko toivoa?

Seuraavasta asiasta en ole ihan varma. Suomen kesä on tänä vuonna ollut sitä mitä se nyt on ollut. Suhteellisen surkea. Kulunut viikko on ollut täällä päin Suomea viileähkö ja (onneksi) vähäsateinen. Tänä viikonloppuna ja alku viikolla saamme sääennustuksen mukaan nauttia jälleen auringonpaisteesta ja lämpimästä kelistä. Ja juuri kun saamme nauttia vähän kesäisimmistä säistä, uskaltaisin toivoa kuitenkin muutamaa sateista päivää. Sopivassa suhteessa...

 

 

 

Kuluneella viikolla sain tehtyä syksyn opiskeluun liittyviä etätehtäviä jo hyvään malliin.

Muutamia hienosäätöjä täytyy vielä tehdä, mutta ne työläimmät ja hankalimmat osiot on tehtynä.

Etätehtävien lisäksi minulle on kertynyt muutamia juttuja, joita minun pitäisi valmistella tulevaa asuntostailausta varten.

Asunnon stailausprojekti ajoittuu vasta elo-syyskuun vaihteeseen, mutta tiedän jo nyt, että elokuu tulee olemaan joka tavalla kiireinen.

En malttaisi tuhlata yhtään aurinkoista tai lämmintä päivää sisällä olemiseen, siksi jokunen sadepäivä olisi aina välillä tervetullutta.

Vielä pitäisi toivoa, että sateisena päivänä löytyisi (lisä)motivaatiota näihin sisähommiin, ettei päivät mene vain "möllöttämiseen".


Nämä asiat eivät aina välttämättä tunnu kohtaavan...


 

 

 

  Lomaviikkoja ei ole enää montaa jäljellä ja kohta iskee paniikki. Mites tässä pääsee taas siihen normaali arkeen kiinni? 

 

 

Saiskos ol kaffet...?

Keväällä Vallilan mallistoon tuli Rauma-printillä painettuja verhoja, tyynynpäällisiä ja lakanoita. Tuoteperheeseen tuli kesän alussa vielä pöytätabletit ja nämä ihanat kahvikupit...

 

 

Olin jo aikaisemmin ostanut meille verhokankaan ja viime viikolla Prismasta lähti mukaani näitä mukeja.

En yksinkertaisesti voinut vain vastustaa...

 

 

 

 

 

 

Mukit ovat reilun kokoiset ja väritykseltään raikkaat, ei ihan tyypillistä meidän kodin värimaailmaa.

Kupit eivät tule käyttöön meille (ainakaan vielä), vaan päätyvät stailattavaan asuntoon rekvisiitaksi.

 

 

 

Meillä täällä Raumalla vietetään perinteistä Pitsiviikkoa 22.-29.7.  ja nyt kannattaisi tulla käymään täällä vähän kauempaakin. Viikon aikana ohjelmassa on mm. pihakirpputoria Vanhassa Raumassa, Pitsimissin valintaa ja Mustan Pitsin yötä, taidenäyttelyjä ja museoita, erilaisia  työpajoja ja omaa ohjelmaa myös lapsiperheille. Samaan aikaan täällä on vielä Kansainväliset suurmarkkinat (26.-29.7.), joten nyt olisi katseltavaa ja ihmeteltävää enemmänkin.

Rauma on siitä harvinainen paikka, että meillä on kaksi Unescon maailmanperintökohdetta: Vanha Rauma ja Sammallahdenmäki. Vanhassa Raumassa on paljon ihania kahviloita ja ruokapaikkoja, sisustus- ja vaateliikkeitä sekä tietenkin kaunista vanhojen talojen arkkitehtuuria. Merelle pääsee halutessaan tutustumaan (Kuuskajaskari, Kylmäpihlajan majakka ja Reksaari) ja Poroholman leirintäalue sijaistee aivan ihastuttavalla paikalla meren äärellä. Pitsiviikon tapahtumista ja Raumasta voit lukea lisää täältä.

 

 

 

Tervetuloa Raumalle ja varo, voit vaikka "Rakastua Raumaan"...!!!

 

 

 

 

"Härkää sarvista kiinni"

Ei se nyt auta. Aloitettava se vain on...

Syksyllä alkavien sisustusartesaaniopintoihin liittyvät etätehtävät kummittelevat pöydälläni ja odottavat työhön ryhtymistä.  

Olen asetellut tehtävät jo kauniisti nippuihin, jotta rupeama tuntuisi mielekkäämmältä.

Paine tehtävien aloittamiseen kasvaa sitä mukaa, kun lomapäivät vähenevät.


 

 

Ensimmäisenä tehtävälistalla on oman esteettisen kartan tekeminen.

Kuvien leikkaamisen aloitin jo jonkin aikaa sitten selailemalla vanhoja sisustuslehtiä.
Kuvia löytyi melkoinen määrä ja tähän lopulliseen työhön kuvia piti karsia oikein kunnolla. 

Samalla tuli työstettyä omaa esteettistä maailmaansa ja ajatuksia siitä.

Mielenkiitoinen prosessi, sanoisin.

 

 

 

Kokosin ja liimasin kuviani A3 kokoiseen kartonkipohjaan.

Täydellisyyteen pyrkijänä sain kulutettua sommitteluun liian paljon aikaa.

Yritän selvitä näistä kaikista neljästä etätehtävistä nopeasti ja siinä onkin meikäläiselle tavoitetta kerrassaan;

oppia tekemään tehtävät niin, että vähän vähempikin riittäisi...



Ja seuraavaksi materiaalioppia.

 

Tehtävien tekeminen on siis jo käynnistynyt. Ei mitenkään tehokkaalla tavalla, mutta kuitenkin.

 

 

 

 

Koekeittiössä jälleen

Minä olen tunnettu siitä, että ruoanlaitto- ja leipomistaitoni ovat suhteellisen heikot. Perusruokaa pyörittelen sujuvasti ja vuosien varrella leipomiskokemuksia on tullut vaihtelevalla menestyksellä. Pojan syntymäpäivän kunniaksi ajattelin kokeilla juustokakun tekemistä, jossa ei tarvittaisi lainkaan uunia....

Koekaniineiksi joutuivat tietenkin rakkaat sukulaiset.

Tämä tuntuu toistuvan joka vuosi jossain määrin, sillä pojan syntymäpäivät kirvoittavat kokeilemaan jotain uutta.

Ja ainakin toistaiseksi sukulaiset ovat pysyneet hengissä, leipomuksistani huolimatta.

 

 

Koska päivälle oli luvattu lämmintä säätä, tämä jäädytetty juustokakku tuntui erinomaisen hyvältä vaihtoehdolta.

Meillä ei perinteinen kakku oikein maistu, joten siitäkin syystä tämä kakku sopisi kahvipöytään vallan mainiosti.

Kakun lisäksi juhlissa tarjoiltiin makean nälkään sankarin lemppareita eli kinuskimunkkeja, jäätelöä ja suolaisia piirakoita.

 

 

Reseptin poimin maku.fi sivuilta ja kakun tekeminen oli helppoa...tai onnistui ainakin meikäläiseltä.

Suurin vaiva taisi olla keittiön jälkisiivoamisessa, sillä olen erittäin hyvä levittäytymään koko keittiöön  kippoineni ja kappoineni.

Kakku valmistui nopeasti ja se sai mennä tekeytymään pakkaseen.
 

Tässä loppuun vielä kakun ohje. Jos vaikka joku muukin innostuisi kokeilemaan.

Koristelussa korvasin hedelmät mansikoilla ja suklaarouheella.

 

 

  PAKASTETTU JUUSTOKAKKU

Ainekset:

10 annosta

175 g Digestive-keksejä 

80 g voita

1 1/2 rkl sokeria

 

Täyte:

600 g tuorejuustoa (maustamatonta, rasvaa yli 20%)

2 dl sokeria

1/4 tl suolaa

2 rkl sitruunamehua

2 dl kuohukermaa

Koristelu:

2 kpl luumuja

1 kpl granaattiomenaa (siemenet)

1 kpl omenaa (punakuorinen)

2 dl viinirypäleitä (tummia)

  Tee näin:   

Murskaa keksit hienoksi monitoimikoneessa. Sekoita joukkoon sulatettu voi ja sokeri. Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan (Ø 20 cm) pohjalle.
Painele keksimuru tiiviisti pohjalle. Nosta vuoka jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.

 

Vatkaa huoneenlämpöinen tuorejuusto, sokeri ja suola kuohkeaksi muutaman minuutin ajan. Sekoita lopuksi joukkoon sitruunamehu.Vatkaa kerma vaahdoksi toisessa kulhossa.
Sekoita tuorejuustoseoksen joukkoon kermavaahto muutamassa osassa, aluksi sähkövatkaimella ja lopuksi isolla nuolijalla käännellen. Kaada täyte keksipohjan päälle.
Napauta vuokaa pari kertaa varovasti pöytää vasten ilmakuplien poistamiseksi.

 

Nosta kakku peitettynä pakastimeen tasaiselle alustalle. Anna jähmettyä vähintään 4 tuntia tai seuraavaan päivään.

 

Nosta kakku sulamaan 30 minuuttia ennen tarjoilua. Irrota vuoan reuna ja siirrä kakku tarjoilulautaselle. Koristele kakun pinta lohkotuilla hedelmillä...




Kakku onnistui ehkäpä yli odotusten.
Se oli juuri sopivan kylmä ja raikas vaihtoehto lämpimänä päivänä perinteisen kakun sijaan.

Suosittelen!!!

 

 

 

 

Lomaharha

Meillä opettajilla on monien mielestä kadehdittavan pitkät kesäloma, sellaiset ruhtinaalliset kymmen viikkoa. Ja on kyllä totta, että se on pitkä... ja oikein sopiva. Ehdottomasti tämän ammatin hyviä puolia.

Sitä luulisi, että kymmenessä viikossa ehtisi tehdä vaikka mitä, mutta meikäläisen kohdalla tämä on ainakin harhakäsitys.
Tekemättömien töiden lista on tällä hetkellä lähes yhtä pitkä kuin loman alussakin...jos nyt lomaa kuuluu niihin tehtäviin käyttääkään.


 

Lomaharhassani kuvittelen aina tekeväni yhtä sun toista, mutta totuus on toisenlainen.
Kesäkuussa olin lapseni kanssa miniristeilyllä ja vietimme neljä päivää juhannusta mökillä.
Olemme ehtineet tekemään Maarianhaminaan pyöräretken ja myös stailausprojektini on vienyt osan kesäloma-ajastani.
Muuten tämä loma on mennyt pääosin kotona "hengaillessa". En tiedä onko minulla huono omatunto tästä aikaansaamattomuudesta vai olenko peräti tyytyväinen tähän. Joskus tuntuu, että jos olisi lyhemmät lomat, sitä käyttäisi lomansakin "tehokkaammin", mitä sitten ikinä tarkoittaneekaan. Tai sitten ei.

 

Tosiasia on se, että  opettajienkin kesälomat päättyvät ja viimeisten viikkojen lomapaniikki iskee aina jossain vaiheessa, ihan vain sen loppumisesta. Minulle sai taisi iskeä nyt. Se on kuitenkin varmaa, että tänä kesänä olen nauttinut lomastani eikä nuo tekemättömät työtkään näytä meikäläisen mielenrauhaa paljoakaan hetkauttavan. Jos sitä olisi vaikka tähän ikään mennessä oppinut ottamaan jo vähän rennommin...ainakin kesälomalla.

Merkittävä päivä

Tämä päivä on minulle erityisen merkityksellinen. Tasan yksitoista vuotta sitten minusta tuli äiti maailman ihanimmalle poikalapselle. Monet lukijoistani tietävätkin, että tulin äidiksi puoli vuotta ennen maagista 40- vuoden rajapyykkiä. Ensisynnyttäjäksi minulle oli siis kertynyt jo ikää ihan kiitettävästi.

Muistan, kun muutamat tutut joskus "kauhistelivat" tilannettani, miten näin vanha selviytyy äitiyden ensimmäisistä vuosista tai miltä lapsesta tuntuu, kun lapsi on kaksikymmentä ja äiti "eläkeläinen". Ensimmäiseen väittämään voi sanoa, että jaksoin vauvavuodet erinomaisesti. Raskausaikana olin varmasti elämäni parhaimmassa kunnossa, raskauteni ja synnytykseni sujuivat normaalisti. Pienen lapsen kanssa olin todennäköisesti yhtä "normiväsynyt" kuin kaikki muutkin äidit, joten voin näiden yhdentoista vuoden jälkeen selvinneeni lapsivuosista hyvin, iästäni huolimatta. Olihan minulla sentään mieskin apuna. Minulle lapsen syntymä ja äidiksi tuleminen on ollut elämäni hienoin kokemus...ja todellakin lahja!

 

Mitä tulee tuohon toiseen väittämään vanhoista vanhemmista, siihen on ehkä aikaista vielä sanoa mitään. Voi olla, että lapseni joskus häpeää meitä (ja ihan varmasti ainakin murrosiässä!), mutta sille asialle me emme voi mitään. Onneksi minä olen suhteellisen nuorekas ja terve viisikymppinen eikä tuo isäntäkään aivan "elämää nähneeltä" näytä. Ja voisihan sitä asiat lapsella hullumminkin olla...

Silloin aikoinaan nuo kommentit tuntuivat hieman loukkaavilta, vaikka pohjimmiltani ymmärsinkin, mitä niillä tarkoitettiin. On varmasti ihan totta, että lapsi/lapset on hyvä hankkia nuorella iällä, mutta tämä elämä ei vain meillä kaikilla mene aina suunnitelmien tai ns."normaalin" mukaan. Uskon vahvasti, että näin oli tarkoitus tapahtua ja tästä olen myös joka päivä erittäin kiitollinen. Yksitoista vuotta sitten elämäni muuttui ihanalla tavalla, josta päivääkään en vaihtaisi pois.

 

 

Vähän tämä ajan kuluminen kuitenkin hirvittää, sillä tiedän, että lapsemme on "lainaa vain".

Tänään juhlistamme päivänsankaria pienimuotoisesti oman perheen kesken. Aamu aloitettiin jo hieman juhlavammin. Aamupala oli katettuna hieman fiinimmin ja sen kruunasi lapsemme lempiherkku, berliininmunkki. Sunnuntaina meille tulee sukulaisia kahvittelemaan, joten loppu viikko mennään enemmän tai vähemmän juhlatunnelmissa ja juhlia valmistaessa.




P.S.  Koska miehelläni on kaksi (jo aikuista) lasta edellisestä avioliitosta, ei meidän yhteistä lastamme ole kutsuttu perinteisesti iltatähdeksi vaan, kaikella rakkaudella,  jälkiuunilimpuksi! :)

Harjoittelua

Viime keväänä ostin kameraani uuden valovoimaisemman objektiivin. Siinä on ns. kiinteä polttoväli eli se ei ole zoomattavissa. Koko kevään ajatuksena oli harjoitella kuvien ottamista, mutta muut kiireet tekivät harjoittelusta satunnaista.

 

Pitkän tauon jälkeen otin kamerani jälleen esille ja lähdin kävelykierrokselle Vanhaan Raumaan.

Kuvauskohteena se on erinomainen, sillä kuvattavaa löytyy joka puolelta, kauniita yksityiskohtia ja puutalomiljöötä.

Valokuvausharjoitteluun laitoin vielä lisähaastetta, sillä otin automaattisäädön pois ja lähdin kokeilemaan kameran aukon säätöjä.

Samalla lähdin noin tunnin mittaiselle kävelylenkille. Aurinkoinen sää ei valokuvauksen kannalta ollut hyvä juttu, mutta kävelyn kannalta taas ehdotonta plussaa.

Kuvauskohteet valitsin nopeasti ja sattumanvaraisesti. 

Olin melko varma, että lopputulos ei olisi kovinkaan ihmeellinen, mutta kotona yllätyin suhteellisen onnistuneista kuvista.

Kelpuutin niistä muutaman tähän postaukseen ilman sen suurempaa kuvankäsittelyä.

Jospa saisin tästä jälleen uutta pontta valokuvaamiseen.

Tullakseen paremmaksi täytyy vain harjoitella, yrityksen ja erehdyksen kautta oppien...

 

 

ja päteehän tämä sama viisaus elämässä muutenkin.

 

 

 

 

Pyöräretkellä

Kuluneella viikolla teimme pyöräretken Ahvenanmaalle, tarkemmin sanottuna Maarianhaminaan....

Pakkasimme autoon vähäiset retkeilykamppeet ja polkupyörät. Mukaan otimme poikamme kaverin, jolla takasimme jälkikasvumme viihtyvyyden. Menimme ensin autolla Turkuun ja jätimme sen satamaan. Pyörillä laivaan meneminen oli jo sinällään hauska kokemus, varsinkin pojan kaverille, jolle laivareissu oli vielä ensimmäinen laatujaan. Laivalla lapset saivat hyvin kulutettua aikansa pelisaleissa ja -koneissa, meille aikuisille viiden ja puolen tunnin laivamatka oli ehkä tylsempi. Varsinkin, kun bingossakaan ei tullut voittoja... ;)

 

 

 

 

Perillä Maarianhaminassa olimme päivällä ja noin runsaan kilometrin pyöräilymatkan päässä oli Gröna Udden, viihtyisä ja rauhallinen leirintäalue, alle kilometrin päässä keskustasta. Majoituimme pieneen mökkiin kolmeksi yöksi ja sieltä käsin teimme pyöräilypyrähdyksiä Maarianhaminan kaupunkiin. Lapsilla oli tekemistä jo leirintäalueella, sillä siellä oli hyvä uimaranta, minigolfkenttä ja pomppulinna. Eipä siinä muuta oikein tarvittukaan.

 

 

Koska pyöräilyvarustuksemme oli osittain hieman puutteellista (toisella pojalla oli BMX temppupyörä, jonka takarengas oli kulunut melkein puhki...), keskityimme pieniin pyöräilymatkoihin. Totesimme pyörän olevan erinomainen kulkuväline pienessä Maarianhamina kaupungissa. Tarkoituksenamme oli käydä myös yhdessä museokohteessa, Pommernin laivalla, mutta harmiksemme se oli remontissa. Ahvenanmaalla olisi ollut mielenkiintoisia retkikohteita paljonkin, mutta tällä kertaa meillä oli tyytyminen "lähimatkailuun".

 

 

 

 

 

Kävimme yhtenä päivänä syömässä hyvät pizzat Niska-nimisessä ravintolassa.

Paikkana mielenkiintoinen; näkemisen ja kokemisen arvoinen... ja pizzatkin olivat vielä hyviä. Voimme suositella!

Mielestäni jokaiseen matkaan täytyy ujuttaa aina paikallishistoriaa, edes yhden museokäynnin verran. 

Ruokapaikan vieressä oli pieni museo, joka kertoi ahvenanmaalaisesta venerakentamisen historiasta.

Ei ehkä ihan houkuttelevin retkikohde lapsille, mutta tulipahan se historia-annos saatua, kun Pommerniin ei päästy.

 

 

Koska lähtökohtamme reissulle oli olla liikenteessä vain pyörillä, jäi "kunnon" retkeily tällä porukalla näin aikuisen näkökulmasta vähän vähäiseksi. Tämän retken päälimäisenä tarkoituksena oli avartaa maailmaa kotimaassa, antaa lapsille (ja miksei aikuisillekin) uusia kokemuksia ja elämyksiä, nauttia yhdessäolosta ja lomasta sekä virittää pojissa pientä retkeilykipinää.  En olisi ollenkaan ihmeissäni, jos nämä mukana olleet kaverukset innostuisivat joskus vielä lähtemään Ahvenanmaalle keskenään, ehkä hieman paremmalla (pyörä)varustuksella...

 

 

Pyöräretkemme onnistui erinomaisesti. Sään haltijat olivat siinä mielessä puolellamme, että emme saaneet sadetta niskaamme, tosin emme nauttineet myöskään hellepäivistä. Käyttämättä jääneet tavarat luonnehtivat hyvin reissuamme. En tarvinnut matkalle pakattua yhtä hellepaitaa, aurinkovoidetta, hyttysmyrkkyä, järjestelmäkameraa (kaikki kuvat kännykällä), pyörän kumin korjaussettiä... enkä fööniä!

 

 

Ja niin kuin yleensä todetaan, matkailun jälkeen on kiva palata jälleen kotiin. Reissusta jäi itselle pieni mielenkiinto lähteä kiertämään vielä (joskus) saariston rengasreittiä, koska Ahvenanmaasta jäi paljon näkemättä. Tämä reissu osoitti, että pyöräillen se onnistuisi vallan mainiosti. Ehkä saamme yllytettyä poikammekin vielä mukaan...

 

 

 

Ajatuskarttoja sisustuksesta

Sisustuspolkuni alkumetreiltä lähtien minulle on tullut oma tapani tehdä tätä sisustustyötä. Suunnittelun alkuvaiheessa laitan asioita ja ideoita spontaanisti paperille ja aika pian alan muodostamaan niistä kuvallista ajatuskarttaa. Haen kuvainspiraatioita lehdistä ja netistä (se ihana Pinterest), jonka jälkeen alan koota yksittäisistä asioita/huonekaluista kokonaisuuksia.

Uusimmassa stailausprojektissani sisustuksen lähtökohtana olisi pienessä määrin paikallisuus eli raumalaisuus.
Koska asunnon pintoihin ei voi vaikuttaa, tulee asunnon tunnelma luoda kalusteilla, tekstiileillä ja pienesineillä 

Olin jo keväällä ihastunut Vallilan uuteen Rauma-aiheeseen kankaaseen ja lähdin muokkaamaan sisustusta sen ympärille.

Työstän näitä ihan tavallisella Powerpoint ohjelmalla, jossa ajatuskarttoja voi muokata näppärästi.
Näiden tekeminen ja huoneiston tyylin löytyminen alkoi hahmottua nopeasti.
 

 

 

 

Ajatuskarttojen avulla minun on helppo tehdä tarvittavat kalustehankinnat ja niiden avulla myös asiakas hahmottaa sisustuksen tyylin helpommin. Nämä kartat eivät suinkaan ole lopullisia ja ne ovat joiltain osin muuttuneetkin, mutta ne antavat osviittaa siihen, miltä yleisilmeen pitäisi näyttää. Ajatuskartasta puuttuvat ne yksityiskohdat, joilla teen asunnosta "persoonallisemman". Stailauskohde viimeistellään muutamilla Rauma-aiheisilla tauluilla ja erilaisilla pienillä sisustuselementeillä. Näiden karttojen lisäksi teen asunnon pohjakuvaan kaluste-ehdotelman, josta selviää kalusteiden sijoittelu.

 

 

Olen hehkutellut täällä blogissani useammin kuin kerran, miten kivaa työtä tämä sisustuksen suunnittelu on.

Tämä on mukavaa vastapainoa omalle päätyölleni ja näin loma-ajan "puhdetyöksi" oikein sopiva.

 

 

 

 

Pientä extremeä tiedossa

Meidän kesälomamme meinasi jäädä tänä vuonna kokonaan ilman perheen yhteistä kesälomamatkaa. Onneksi tuo mieheni keksii meille kaikenlaista pientä extremeä. Viime kesältä on muistoissa vielä matkailuautolla tehty huikea reissu Nordkappiin. Tänä kesänä lähdemme pyöräretkelle Ahvenanmaalle...

 

(Kuva Pixapaysta)

Meillä ei näitä reissuja kovin pitkään mietitä ja suunnitella, joten isäntä ehti jo varata laivamatkan ja majoituksen.
Suunnitelmissa on, että jätämme auton satamaan ja  menemme laivalla/pyörillä suoraan Maarianhaminaan.
Sieltä käsin teemme pieniä pyöräretkiä lähistölle.

 

 

 (Kuva Pixapaysta)

 

Ekstremeä matkasta tekee sen, että otamme kaksi kohta 11-vuotiasta poikaa (meidän poikamme ja hänen kaverinsa) mukaan.
Sen lisäksi matkavarustus tulee olemaan melko minimaalinen, sillä niiden tulee mahtua selkäreppuihin.
Pyöräilemme ihan tavallisilla pyörillä ja pyörävarustuksilla, joten "pyörähifistelemään" emme tässä kohtaa ryhdy.
Mukaan täytynee kuitenkin ottaa muutama renkaanpaikkaussetti, varmuuden vuoksi...

Matkamme on kolmen yön reissu ja yövymme leirintäalueen mökissä. Tekemistä suunnittelemme vähän säiden ja mielitekojemme mukaan. Tiedossa on taatusti mukavaa retkeilyä ja se alkaa varmasti jo satamassa, kun menemme pyörillämme laivan ruumaan.

Kyllä elämässä pitää olla extremeä ja seikkailua. Pientä ja suurta...sopivassa suhteessa.