sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Hotellin esittelyä


Ajattelin kertoa ja esitellä hotellimme kuvien muodossa. Tiedossa taas melkoine pläjäys kuvia. Koittakaa jaksaa...







Hotellimme oli nimeltään Iolida Village ja se oli luokiteltu neljän tähden hotelliksi. Se ei näyttänyt kadulle päin mitenkään kummoiselta, mutta sisältä se oli erittäin viihtyisä. Ei niin perinteisen hotellimainen lainkaan, mihin olen aikaisemmin tottunut.







Sama rakennus iltavalaistuksessa. Tässä rakennuksessa sijaitsi vain hotellin vastaanotto ja toimistotilat. Talon takana alkoi varsinainen hotellialue...
 



 
 
Hotellialue muistutti enemmänkin pientä kylää. Huoneistot sijaitsivat kahdessa kerroksessa ja jokainen talo oli vähän erilainen.
 



 
 

Kulkureitit oli päällystetty kivetyksillä ja alueella oli myös paljon nurmikkoaluetta. Jokaisella asunnolla oli joko parveke tai oma ns. maaterassi.




 


Hotelli alue oli myös melko pieni eli se oli helppo meikäläisenkin ("suuntavaistoihmeen") hahmottaa.




 
 

Kuten jo aikaisemmassa postauksessa kirjoitin, allasalueita oli kolme erillistä. Kaksi sijaitsi huoneistojen välittömässä läheisyydessä ja tämä kuvan vesiliukumäki/lastenallasalue oli hotellialueen laidassa omana erillisenä allasosastona..






Altaissa oli syvyyttä ihan reippaasti (150 cm) eli ihan pienillä lapsilla ei ollut ilman kellukkeita mitään asiaa näihin isompiin altaisiin. Vesi ei myöskään ollut lämmitettyä, mutta kylläkin tähän aikaa vuodesta jo ihan uimakelpoista (n. 20 asteista)...paitsi ei minulle!







Hotellialueella sijaitsi myös leikkihuone pienille lapsille ja vähän isommille pelihuone tai pikemminkin tila, sillä tässä oli vain katos. Kaikki tämn paikan laitteet olivat maksullisia ja viikon aikana näihin laitteisiin taisi meiltäkin mennä erinnäinen summa rahaa. Kaiken lisäksi tämä sijaitsi aivan meidän huoneistomme vieressä eli sinne oli helppo vain pistäytyä...
 
 
 



Vastaanottotila oli tyylikäs. Tällä alueella toimi myös maksuton WiFi-yhteys ja iltaisin sohvilla istuskeli melkoinen määrä netin käyttäjiä sulassa sovussa.






Ja olihan siellä meidän miehetkin :D
 
 




Meidän huoneistomme oli ensimmäisen kerroksen kaksio, pienellä maaterassilla/parvekkeella varustettuna. Kalustus oli tälläistä melko simppeliä tyyliä.
 
 


 


Täällä oli myös pieni tupakeittiö astioineen ja keittiökoneineen. Muutamana iltana laitoimmekin iltapalaa itsellemme. Lähellä oli paikallinen "SALE", josta sai ostettua välttämättömimmät ruoat. Tässä samaisessa huoneessa meidän perheen nuorimmainen myös nukkui. Ja kuten kuvasta näkyy, oli meillä ihan riittävästi tilaa levitellä tavaroita.
 
 
 



Kylpyhuone ei ollut suuren suuri, mutta meidän porukalle riittävä. Pienestä kylpyammeesta ehdimme nauttia muutamana iltana.
 
 
 



Ja sitten vielä muutamat kuvat hotellialueesta iltavalaistuksessa. Tässä siis meidän "lähialtaamme".
 
 






Tässä rakennuksessa oli "baari" ja täällä järjestettiin ohjelmaa hotellin pienelle ja isolle väelle sekä päivisin että iltaisin. Kuvaa ottaessa täällä oli menossa jonkin sortin tanssikurssi. Meidän isäntä ei uskaltanut tulla lähellekään kyseistä tapahtumaan, vaan luikahti kiireesti hotellihuoneeseemme.
 
 
 


Yleinen siisteys oli erinomaista ja joka ilta aurinkotuolit ja -varjot järjestettiin ojennukseen odottamaan seuraavaa päivää.







Ja tässä vielä iltavalaistuskuva hieman eri vinkkelistä kuvattuna.
 
 
 



Kaiken kaikkiaan oikein hyvä neljän tähden hotelli. Hotelli oli varmastikin jo tähän aikaa vuodesta melko täynnä, mutta se ei mitenkään näkynyt alueella. Iltaisin ohjelmat loppuivat klo 22.00 aikoihin ja muutenkin hotellissa oli rauhallista. Palvelu oli ystävällistä ja mm. aamupala oli riittävän monipuolinen. Tällä kokemuksella voisin kyllä suositella kyseistä hotellia kaikille lapsiperheille.
 
 
 
Että tälläinen hotelli oli meidän väliaikainen kotimme viikon aikana. Ei yhtään hullumpi?
 
 
 
 
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti