AJATUKSIA KULUNEELTA VIIKOLTA

Olen saanut opiskelurytmini vihdoinkin jollain tavalla kuulumaan arkeeni. Vähän aikaa se näköjään otti, mutta nyt tuntuu siltä, että tähän on tottunut.

Opiskeluni on monimuoto-opiskelua, joka tarkoittaa sekä lähi- että itsenäistä opiskelua. Tällä viikolla on ollut kaksi lähiopetuspäivää, jotka ovat tarkoittaneet aikaisempaa aamuherätystä ja autossa istumista. Nykyään kuljen kimppakyydissä, joten matka taittuu huomattavasti mukavammin, tosin yksinlaulamiset autossa ovat saaneet jäädä toistaiseksi  tauolle.

Etäopiskelussa meillä on aina kerran viikossa ns. tiimipäivä, jolloin kokoonnumme omassa tiimissä tekemään sille viikolle annettua tehtävää. Koska asumme eri paikkakunnilla, kokoonnumme TEAMsin avulla ja ainakin toistaiseksi työskentelymme on sujunut mallikkaasti. Torstai on meidän vakiopäivämme ja silloin työstämme aihetta n. 2-3 tuntia suhteellisen tehokkaasti. Muina etäpäivinä luemme alan kirjallisuutta ja teemme niihin liittyviä tehtäviä. Siihenkin on alkanut tulla jo rutiinia.

Tällä viikolla minulla oli myös stailaus ja tuotekuvausopintoihini liittyen ohjauskerta, jossa keskustelin opettajani kanssa mieltäni askarruttavista asioista. Lisäksi sovimme näyttöni ajankohdan joulukuulle. Tunnin keskustelussa sain ajatuksilleni tukea ja jonkinlaisia askelmerkkejäkin, miten etenen. Keskustelu lähenteli jo jonkinlaista opinto-ohjausta, sillä se sisälsi paljon henkilökohtaisten tavoitteiden pohtimista ja vinkkejä yrittäjyyteeni. Ohjauskeskustelun jälkeen olin hetken jonkinlaisessa flow-tilassa, sellaisessa  hyvänolontunteessa, että asiat löytävät uomiinsa. Ehkä myös usko omiin ajatuksiini sai tukea ja vahvistusta. Ohjauskeskustelun päätteeksi opintoihini lisättiin vielä muutamia uusia tutkinnon osia, joten opiskelut jatkuvat hyvinkin tiiviinä myös keväällä.

Kalenteri-ihmisenä minun on pitänyt tehdä itselleni lukujärjestys ihan sinne jouluun asti. Siihen olen merkannut sekä visualisti- että stailaus ja tuotekuvausopintoihini liittyvät asiat melko tarkkaan, jotta pystyn tekemään joulukuun näyttöni. Kalenteriin on täytynyt tehdä tilaa valokuvausharjoituksiin ja varsinaisen näytön tekemiseen. Vaikka olen täysipäiväinen opiskelija, olen yrittänyt jättää kalenteriin myös tyhjiä päiviä. Muuten pyrin noudattamaan "lukujärjestystäni", mutta, koska muutokset ovat enemmän kuin mahdollisia, suhtaudun sen noudattamiseen armollisesti.

Viikonloput olen pyrkinyt pyhittämään opiskeluista (=lukemisesta ja kirjoittamisesta) vapaaksi, mutta valokuvaan aina silloin tällöin, koska se on niin luovaa ja mukavaa vastapainoa kaikkeen muuhun tekemiseen. Pojan jääkiekkoharrastus vie viikonlopusta vielä pienen osan, mutta nyt huomaan, että minulle on jäänyt viikonloppuun enemmän aikaa kuin ennen. Pojan kotipeleissä olen usein toimitsijana ja niin tänä viikonloppunakin. Sunnuntaina ajattelin tehdä vähän kuvausharjoituksia, mutta niistäkään en aio ottaa mitään paineita. 

On ihana huomata, että elämästäni on tullut stressittömämpää. Se ei tunnu niin hektiseltä, vaikka tekemistä onkin... ja tämä muutos on ollut vain positiivista. Elämä on just hyvä näin.

Istumalihakset koetuksella

Nyt kun opiskelut ovat lähteneet täydellä höyryllä eteenpäin, huomaan, että istumatyö ei oikein sovi minulle...

Omassa työssäni erityisluokanopettajan työni on ollut aina aika liikkuvaista. Työasennot vaihtuvat päivän aikana useasti ja liikkeellä tulee oltua yllättävän paljon. Sellaista perinteistä pöydän ääressä istumista on todella vähän, joka tosin johtuu myös minun tavastani tehdä työtä. En ole koskaan laskenut askelia, mutta veikkaanpa että 10 000 askelsuositus tulisi työpäivän aikana suhteellisen helposti täyteen. Toisin on nyt.

Etäopiskelupäivinä istun hyvin tiiviisti tietokoneen ääressä joko TEAMS:iin osallistuen tai kirjallisia töitä tehden. Meillä on jonkun verran kirjallisuutta luettavana, joten senkin puolesta tulee istuttua, tosin silloin sohvalla röhnäten. Olen ajatellut kokeilla jonkun kirjan kuuntelemista, sillä silloin voisin lähteä vaikkapa lenkille tai kuunnella autossa matkalla opiskelupaikakunnalle. Taukoja meillä tietenkin on, mutta se ei suinkaan riitä sellaisenaan ylläpitämään päivittäistä liikunnan tarvetta. Lähiopetuspäivinä autossa tulee istuttua lisäksi kaksi tuntia päivässä, joten meikäläinen kaipaa sen jälkeen jo ihan rehellistä raitista ulkoilmaa. 

Lieveilmiönä tästä liikkumisen vähentymisestä, minulla on oikean pakaran ja alaselän kohdalla pientä vaivaa, joka ei oikeastaan lievene venyttelemällä vaan kävelemällä. Staattinen istumatyö ja hieman huono työtuoli eivät ole ainakaan auttaneet asiaan. Siksipä minun tulee opiskeluni aikana kiinnittää entistä enemmän huomiota päivittäiseen liikuntaan. Vasta nyt huomaan, että olenkin hyötyliikkujana ollut aika aktiivinen ja ongelmaa on tullut siinä vaiheessa, kun liikkuminen on vähentynyt...tai oikeastaan työskentelytapa on muuttunut. Hyvän työergonomian, työn rytmityksen ja tauottamisen sekä liikunnan merkitystä ei voi todellakaan vähätellä.

Yritä opiskeluarjessani vaihdella työasentoja mahdollisuuksien mukaan, mutta harkitsen vakavasti sähköpöydän ja paremman työtuolin hankkimista. Liikunnan lisääminen täytyy ottaa omana haasteena myös tarkasteluun, sillä pienikin vaiva pitkittyessään alkaa vähitellen rassaamaan mieltä. Ehkä tässä tilanteessa olisi perusteita jopa taukojumpalle, joka pitäisi sisällä jotain muuta kuin matka jääkaapille/kahvinkeittimelle ja takaisin...

(Liikunnan)iloa päivääsi!

Välimaastossa

Minulla on ensimmäinen opiskeluviikko takana ja kieltämättä tässä on ollut vähän totuttelemista. Minulla menee kahdet eri opinnot päällekkäin tämän vuoden loppuun asti, joten nyt on täytynyt aikatauluttaa arkea lähiopetuksen ja etäopetuksen kesken. Opiskelurytmini on kieltämättä vähän hakusessa. En koe olevani täystyöllistetty, mutta opiskelija-arki on vähän erilaista kuin töissä oleminen.

Opintoni täydentävät toisiaan mielestäni aika hyvin. Nykyajan opintopolku ja henkilökohtaistamiset tekevät opiskelusta mielekästä, ainakin näin aikuisopiskelijan näkökulmasta katsottuna. Pystyn suunnittelemaan opinnot sellaisiksi, että ne palvelisivat yrittäjyyttäni mahdollisimman hyvin. Ajatuksena on ollut, että pystyisin panostamaan opiskelujeni lomassa tehokkaammin yritykseeni; mainontaan, palvelumuotoiluun ja asiakashankintaan. Yritän hyödyntää opiskelun ja yrittämisen "synergiat" mahdollisimman tehokkaasti, mutta sen lopputuloksesta en tässä kohtaa ole ihan varma. 

Tällä hetkellä tuntuu, että haahuilen jossain epämääräisessä välimaastossa tai suunta on vähän hukassa. Ehkä olenkin vain malttamaton; haluaisin nähdä pitemmälle tai ihan sinne perille asti, ennen kuin olen päässyt kunnolla edes matkalle. Tällaiselle ikuiselle "varmistelijalle" välimaastossa haahuilu tuntuu jopa vähän ahdistavalta. Tiedostan, että minun pitäisi malttaa vain mieleni, keskittyä olennaiseen ja nauttia tästä (opiskelu)matkasta, sillä senhän takia minä tähän ryhdyin. Opiskelu tuntuu kivalta ja mielenkiintoiselta, mutta onko tunteeni taustalla pieni pelko siitä, että se ei täytäkään kaikkia odotuksiani. Vai epätietoisuus, mitä teen opiskelujen jälkeen? En osaa sanoa, enkä tiedä - ainakaan vielä. 

Liiketoiminnan ammattitutkintoni pitäisi olla tehtynä ensi syksynä ja siihen mennessä ehdin näkemään ja kokemaan vaikka mitä. Uskon, että tuleva HOKS-keskustelu ja toisen opinnon päättyminen jouluna selkiyttävät tuntemuksiani vähitellen. Tämän ikäisenä voisin opetella kehittämään ainakin vähän enemmän maltillisuutta.

Huomenna on kuitenkin uusi päivä...ja uudet mahdollisuudet.

Matkalla ollaan...

Olen elänyt viime vuosina hyvin aikataulutettua ja kiireistä elämää. Välillä sen tempo on itseänikin hirvittänyt ja ihan aina en ole ollut varma olenko edes ollut oikein "kartalla". Se meidän kaikkien tuntema Arjen Oravanpyörä osaa pitää aika hyvin otteessa, niin että välttämättä itse ei edes tunnista, miten sen vauhti vain kiihtyy kiihtymistään.

Aika moni teistä jo tietääkin, että hyppäsin tänä syksynä tästä oravanpyörästä (ainakin hetkellisesti) pois ja hain elämääni vaihteeksi toisenlaista sisältöä. Elokuussa aloittamani opinnot ovat tuntuneet melkeinpä "taivaan lahjalta", sillä olen nauttinut melko kiireettömästä arjesta, jossa opiskelut rytmittävät juuri sopivasti aikataulujani kaiken muun elämän lomassa. Olen jo pitemmän aikaan halunnut hidastaa elämääni ja näin on todellakin tapahtunut. Ainakin vähän.

Hitaamman elämän tavoittelu tarkoittaa minun kohdallani sitä, että minulle on jäänyt aikaa muuhunkin kuin "elämän/arjen suorittamiseen" ja työn tekemiseen. Olen alkanut tietoisemmin ottamaan aikaa itselleni. En kanna huonoa omatuntoa siitä, jos joku päivä menee "harakoille" (yleensä lauantai ja/tai sunnuntai), sillä tiedän tarvitsevani myös sitä. Muutos jatkuvasti hääräävästä "Duracell-pupusta" vähän hitaammaksi on ollut vain positiivista. Edelleen asioita kasautuu hetkittäin, mutta hallitsen niitä paremmin, koska niitä ei ole niin paljon. On ollut aika pysäyttävää tunnustaa, että stressinsietokykyni ei ole ollutkaan niin hyvä kuin olen luullut - vai onko pitkään jatkunut stressitila vain alentanut sitä...?

Alkavan viikon tiistaina elämääni tulee lisää uusia kuvioita, kun aloitan visualisti-opintoni. Minulla ei ole ihan selvää, mihin olen ryhtymässä, mutta se ei pelota. Pikemminkin päinvastoin! Olen utelias ja innokas näkemään, mitä seuraava vuosi tuo tullessaan. Tavoitteenani on suorittaa liiketoiminnan ammattitutkinto, josta yritän ottaa kaiken hyödyn. Tällaiselle pitkän linjan kasvatustieteilijälle (ja kehäraakille) kaupallinen ala on jokseenkin vierasta, joten haasteita tulee matkan varrella olemaan  varmasti.

Edessäni on vertauskuvallisesti silta, jonka yli minun on mentävä. En tiedä, mitä sen toisella puolella odottaa, mutta se ei haittaa. Olen valmiina seikkailuun!

Oppiiko vanha koira uusia temppuja?

Täällä blogimaailmassa viime aikaiset postaukset pyörivät melko tiiviisti opiskelun ympärillä. Pahoittelut melko yksipuolisista jutun aiheista, mutta sitähän minun elämän tällä hetkellä suurimmaksi osaksi on; opiskelua ja valokuvaamista.

Teams-opetusta ei ole enää kovinkaan montaa kertaa, mutta sen jälkeen pitäisi alkaa suunnitella omaa näyttöä. Opiskelujen edetessä ole todennut, että tämä koulutus ei olekaan ihan "läpihuuto"-juttu, vaan opittavaa ja harjoiteltavaa on paljon. Olen harjoitellut sekä kännykällä että järjestelmäkameralla kuvaamista ja näytössä pitäisi näyttää se oma osaamisensa. Mitä pitemmälle näistä kuvausasioita on tullut opiskeltua, sitä vähemmän tunnun sitä osaavan.

Kuvausharjoituksia tulee joka viikko tehtäväksi ja niihin liittyy yksi tai useampi uusi asia. Viimeiset kaksi kertaa on perehdytty järjestelmäkameran tekniseen puoleen ja jossain kohtaa meikäläisellä on puskenut jo vähän tuskaa ja hikeä. Kuvausaiheet ja visiot syntyvät minulta aika luontevasti ja helposti. Kuvien stailaus on jo ihan oma juttunsa, joka on myös luovaa ja kivaa. Kuvausrekvisiittani on tosin aika puutteellinen, joten niissä saa käyttää ongelmaratkaisua ja luovuutta ihan kiitettävästi. Se varsinainen  kuvaaminen on  ollut ehdottomasti haastavinta tässä opiskelussa, vaikka kuvauskokemusta on vuosien varrella kertynytkin.

Tämän viikon tehtävänä oli miettiä, miten voi hyödyntää liikkeen kuvaamista oman yrityksen kuvissa. Niiden pohjalta tein kuvaussuunnitelman ja harjoittelin asian kuvaamista eli kameran suljinajan käyttämistä. Keskipäivän aurinkoinen sää piti hyödyntää nopealla aikataululla, sillä pilvisellä säällä luonnonvalon hyödyntäminen meillä kotona on jokseenkin hankalaa. Kuvia tuli otettua runsaasti, joista suurin osa oli huonoja -  tai todella huonoja. Uusien taitojen oppiminen ja sisäistäminen vaatii paljon harjoittelua, joten yrityksen ja erehdyksen kautta mennään eteenpäin. Epätoivon ja turhautumisen keskellä tulee onneksi välillä pieniä onnistumisiakin. Ja ihmeellistä kyllä, "vanha koira oppii uusia temppuja", kunhan vain motivaatiota on riittävästi...

Huomenna on jälleen uusi päivä ja (ehkä) uusia kuvausharjoituksia.