Arki uusiksi

Tammikuu etenee huimaa vauhtia ja kohta tämäkin kuukausi on enää muisto vain. Niin kuin jo aikaisemmassa postauksessa kirjoitin arki lähti pyörimään heti täysillä ja siihen perusarkeen on tullut vielä lisää uusia kuvioita...

Ennen joulua iäkkään äitimme kunto huononi sen verran, että hän joutui sairaalahoitoon, ensin Poriin Satakunnan keskussairaalaan  ja n. viikon päästä hän pääsi kotikuntaansa sairaalaan Raumalle, jossa hän on saanut tarvitsemaansa hoitoa. Tilanne on muuttunut sen verran paremmaksi, että viikolla hänet siirrettiin jo kotisairaanhoidon piiriin ja tällä hetkellä hän on takaisin kotona.

Asia on meille lähiomaisille sen verran uutta, että tässä menee hetken aikaa, ennen kuin saamme asia sisäistettyä arkeemme. Kotipalvelusta käydään äitiämme katsomassa kolme kertaa päivässä ja kotisairaanhoidosta käydään nyt aluksi kaksi kertaa viikossa tekemässä tarvittavat kontrollit ja lääkeannostukset. Tämän lisäksi lääkäri tekee kotikäyntejä tarpeen mukaan. Tilanne ja tarpeet voivat muuttua nopeastikin, mutta näillä kuvioilla toivomme selviävämme mahdollisimman pitkään.

Tämän hetkisen kokemuksen mukaan kotisairaanhoito tuntuu sopivan tilanteeseen hyvin ja parasta on se, että äitimme pääsee tarvittaessa kotisairaanhoidon kautta myös suoraan sairaalaan. Meitä helpottaa myös se, että kotisairaanhoito päivystää 24/7 eli heihin voi olla yhteydessä milloin vain. Kotiutuminen ja alkujärjestelyt ovat vaatineet jonkin verran selvitystyötä ja veljeni on toiminut tässä "pääpromoottorina"; hän on hoitanut monet käytännön asiat ja tiedottanut koko ajan meitä siskoja tilanteesta. 

Vaikka äitimme hoito on ns. hyvissä käsissä, käyn hänen luonaan niin paljon kuin mahdollista. Meistä sisaruksista kaksi asuu täällä Raumalla, joten periaatteessa pystymme käymään äitimme luona päivittäin, omien aikataulujemme puitteissa. Kalenteri-ihmisenä  olen  jo vuosia suunnitellut ja hahmotellut sunnuntaisin mm. tulevan viikon tapahtumat, kotityöt ja kaupassakäynnit. Mies on peesannut ja osallistunut arkirumbaan, miten omilta kiireiltään ehtii. En ollut ihan vielä ajatellut (ja valmistautunut) siihen, että lapsiperheen ruuhkavuodet ovat vaihtumassa nyt hieman toisenlaiseksi. 

Niin se elämä vain muuttaa muotoaan...

Arkista aherrusta ja uusia ajattelumalleja

Loman jälkeinen arki on alkanut ja taas mennään enemmän tai vähemmän aikataulujen armoilla. Kahden viikon joululoma tuntui olevan riittävän pitkä palautumiseen, vaikka ei se työhön palaaminen taida kenellekään olla helppoa.

Arjen työpäivät pitkine työmatkoineen ovat tehneet pientä painetta löytää itselle vapaa-ajastani aikaa huolehtia omasta hyvinvoinnista. Olin viime syksynä ajatellut, että ehtisin arjessa kuntoilemaan edes hieman, mutta tämä on jäänyt vain haaveeksi. Viimeisessä olkapään fysioterapiassa keskustelin liikunnan tarpeestani ja arjen haasteista. Sain sieltä tervehtyneen olkapääni lisäksi ohjeita tai oikeastaan ajattelumalleja, miten ratkaista aikatauluongelmaani. Vähäinenkin liikunta on hyväksi.

Olen ollut aina huono asettamaan uudenvuoden lupauksia, mutta sen sijaan ajattelin fysioterapeutin ohjeita noudattaen asettaa liikunnan suhteen sellaisen tavoitteen, jonka voisin ihan oikeasti saavuttaa. Koska arkeni on edelleen hyvin aikataulutettua, lähden tavoittelemaan 2-3 kävelylenkin/liikuntasuorituksen tekemistä viikossa. Kaikki ylimenevä on vain plussaa. Arjessa liikuntasuorituksen tekeminen on osoittautunut hankalaksi, mutta ei kuitenkaan mahdottomaksi. Olen kokenut, että kävely ja ulkoilu on minulle välttämätöntä, koska teen "siistiä sisätyötä" ja istun päivittäin n. 1 t 30 minuuttia autossa. Olkapään ja istuinlihaksen vaivat olen tulkinnut syy ja seuraussuhteeksi liikkumattomuudestani ja siihen, että opiskelun ja uuden työn myötä elämäntavoissani on tapahtunut suuri muutos aikaisempaan. Päätetyö ja istuminen eivät sovi minulle ja koska liikunta on vähentynyt kohdaltani oleellisesti, se on tuonut myös erinäisiä vaivoja.

Postaukseen liittyvät kuvat liittyvät myös ajattelumalliini. Olen ollut karkkilakossa yli vuoden ja jouluisin olen antanut itselleni luvan syödä suklaata, niin kauan kuin joulusuklaa- ja karkkivarastoa riittää. Nyt karkkikipossa on vain muutama makeinen jäljellä ja tämän jälkeen karkkilakossa palataan taas tiukkaan ehdottomuuteen. Koska sokerinhimossani en tunne kohtuullisuutta, minun kohdallani on parempi tietynlainen ehdottomuus. Minun on helpompi olla tiukkana karkkilakossani, sillä liikuntaan liittyvä 2-3 kertaa viikossa liittyvä ajattelumalli ei ole sovellettavissa tähän heikkouteen. Minun on suhteellisen helppo asettaa itseni ruotuun karkkilakon suhteen eikä minun tarvitse tehdä suurta "uhrausta" sen vuoksi.

Lomalla ehdin saamaa kävelykärpäsestä hyvin kiinni ja nyt vasta arjen alkaessa todellinen tahtotilani mitataan. Tiedän jo etukäteen, että alkanut työviikko on haasteellinen, mutta parhaani teen. Suunnitelmallisena ja päämäärätietoisena ihmisenä tavoitteeni pitäisi olla helppoa, mutta katsotaan, miten tässä käy. 

Tsemppiä meille kaikille uusiin tavoitteisiin, oli ne sitten suuria tai pieniä!