tiistai 28. huhtikuuta 2020

Kaiken tämän keskellä

Arjen epänormaalin keskellä elämä jatkuu. Kaikista rajoituksista huolimatta pääsimme viime viikonloppuna juhlimaan miehen syntymäpäiviä...






Alkuperäisen suunnitelman mukaan mies ei ollut järjestämässä mitään juhlia, vaan meidän oli tarkoitus lähteä jonnekin reissuun. Matkakohdetta ei saatu päätettyä ja matkan varaus siirtyi ja siirtyi. Korona varmisti asian lopullisesti ja syntymäpäiväreissu siirtyi (todellakin) hamaan tulevaisuuteen. Mies halusi kuitenkin juhlistaa syntymäpäiviä ja ne päätettiin pitää ihan omalla porukalla meidän mökillämme. Onneksi meitä juhlijoita oli alle 10 (siis 9), joten ketään ei tarvinnut jättää edes ulkopuolelle. Mökkimme oli toiminut viimeksi juhlapaikkana lapsemme 1-vuotissyntymäpäivänä 13 vuotta sitten, joten nyt oli vallan mainio syy järjestää juhlat siellä.






Juhliminen aloitettiin lauantaina hyvissä ajoin. Suuntasimme mökille aamupäivällä ja ryhdyimme heti perille päästyämme valmistelemaan juhlaa.
 Mökin tuvassa teimme muutamia huonekalujärjestelyjä, jotta mahduimme kaikki ison pirttipöydän ääreen. Pöytä katettiin juhlan kunniaksi metsäisellä teemalla ja valmisteluihin osallistuivat kaikki muut, paitsi ei syntymäpäiväsankari.


 




Juhlat aloitettiin onnittelumaljoilla, jonka jälkeen pääsimme ruokailemaan. Ruoan tekemisessä auttoi se, että olimme jo etukäteen jakaneet, kuka tekee mitäkin. Osa tarjoilusta oli myös esivalmisteltu kotona, joten näin vältyimme suuremmilta ruuhkilta pienessä keittiössä. Alkuruoaksi oli kantarellikeittoa ja chiabatta-leipää, pääruokana oli lohkoperunoita ja ulkotulella paistettua paahtopaistia, sieni-ja yrttikastiketta sekä kasviksia. Herkullista ja hyvää ruokaa...


 




Jälkiruoaksi oli miniän ja lapsenlapsen tekemä hieno kakku, joka oli juhlan teeman mukainen. Lisäksi juhlapöydässä oli vielä miniän leipomaa suussa sulavaa porkkanakakkua. Kaiken juhlinnan lomassa isännän vanhin poika piti puheen ja annoimme syntymäpäiväsankarille lahjoja. Kakkukahvien jälkeen keräännyimme vielä katsomaan PowerPoint-esitystä, jossa käytiin valokuvien avulla läpi isännän elämänvaiheita jokaisella vuosikymmenellä. Kerrottavaa riitti ja kaikki me paikallaolijat kuuntelimme suurella mielenkiinnolla asioita syntymäpäiväsankarin elämästä.
 





Virallisen osuuden jälkeen aloitimme lämmittämään saunaa ja loppuilta meni mukavasti saunoessa ja nuotion äärellä istuessa. Seuraavana päivänä jatkettiin aloittamalla aamu brunssilla, jonka jälkeen tälläydyttiin vielä kerran juhlavaatteisiin. Viralliset juhlakuvat olivat jääneet edellisen päivän juhlahumussa ottamatta ja onneksi tilanne ehdittiin vielä jollain tavalla korjaamaan.


 

 
 

Syntymäpäiväsankari oli juhliinsa enemmän kuin tyytyväinen. Koska juhlaväkeä oli vähän, juhlista tuli myös hyvin tunteikkaat ja lämpimät, olihan läsnä vain ne tärkeimmät ja läheisimmät ihmiset. Nähtäväksi jää, aikooko isäntä juhlistaa merkkipäiväänsä vielä isomminkin, mutta tyytyväisin mielin hän siirtyi seuraavalle vuosikymmenelle. Juhlien pitäminen kaiken tämän keskellä todellakin kannatti!



Seuraavaksi suunnitelmissa on viettää mökillä vappua...ja samalla porukalla.

 
 



keskiviikko 22. huhtikuuta 2020

Keväisiä bongauksia ja parempaa mieltä


Edellisessä postuksessa minua taisi vaivat hieman alavireinen mieliala, mutta onneksi se alkaa olla suurin piirtein selätettynä. Keväisen aurinkoiset päivät ja etäarjen tasoittuminen alkavat vaikuttaa vähitellen...ja hyvä niin.





Olen tehnyt eräänlaisen ryhtiliikkeen ja pyrkinyt tekemään työpäivistäni lyhyempiä. Pakotan sulkemaan tietokoneeni hyvissä ajoin ja yritän tehdä kotona jotain muuta yleishyödyllistä, sillä nämä etäopettajan työt eivät näköjään tekemällä lopu. Päivittäistä liikuntaa olen pyrkinyt lisäämään pitkillä kävelylenkeillä ja ehkä innostun tästä jossain vaiheessa virittelemään juoksuharrastustakin. Kaikkihan me sen tiedämme, että liikunta tekee hyvää mielelle, kun vaan jaksaa lähteä liikkeelle.
 
 
 



Minulla kävelylenkkien tavoitteena on ollut, että ne olisivat yli tunnin lenkkejä ja kävelytempo pysyisi suhteellisen nopeana. Ajattelen, että siirtyminen "juoksumoodin" olisi näin ehkä helpompaa. Välillä tulee (tietenkin) pakollisia pysähdyksiä, kun täytyy ottaa valokuvia tienvarsilla kasvavista kevään kukista tai jään kuuntelemaan lintujen kevätkonserttia. Yhdellä kävelyreissulla bongasin jo valkovuokkoja. Ihanaa!
 
 
 




Mukavana vastapainona päivittäiselle opettajan työlle ovat olleet myös sisustusneuvontakäynnit muutaman asiakkaan luona. Viime aikoina toimeksiantojen kohteena on ollut yksi 60-luvun talo sekä vanhasta kanalasta tehty kesämökki. Molemmat ihania ja mielenkiintoisia projekteja, joissa olen saanut tuntenut olevani hyödyksi auttaessani asiakkaita heidän sisustusongelmissaan. Jos metsässä kävely, valokuvaus ja liikunta toimivat minulla eräänlaisina terapioina, ei nämä sisustushommatkaan tunnu mitenkään vastahakoisilta. Pikemminkin päinvastoin.
 
 
 
Ehkä tämä korona-arjen epämääräisyydessä vellominen aiheutti minulle pienen "kevätnotkahduksen".
 Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että olen löytämässä vähitellen kadoksissa ollutta energiaani...onneksi.
 
 


 

torstai 16. huhtikuuta 2020

Valoa ja varjoja...


Olen huomannut, että meikäläisen korona-arjessa alkaa näkyä pientä väsymisen merkkiä. Tasapainottelu etä- ja lähiopettajana sujuu jollain tavalla, mutta välillä mieliala käy hieman miinuksen puolella.





Pääsiäinen tuli vietettyä osittain mökillä ja miten mukavaa vaihtelua se olikaan. Loma tuli juuri sopivaan aikaan, sillä tunnistin itsessäni jo jonkinasteisia uupumisen merkkejä. Työtahti ja uuden etätyön haasteissa jaksoin juuri ja juuri pinnistellä lomaan asti. Mökillä meillä oli myös miehen vanhimmat lapset perheineen, joten ohjelmaa oli riittävästi. Huomasin siellä ollessani, että olisin ehkä kaivannut hieman enemmän omissa oloissa olemista ja onneksi siellä oli mahdollista päästä käymään metsässä "tuulettumassa".








Vaikka olen sosiaalinen luonne, en jaksa aina olla seurallinen. Tulee hetkiä, jolloin kaipaan selvästi myös yksinoloa.
Tällöin muutun hiljaiseksi ja jopa hieman syrjäänvetäytyväksi. Mökillä päätin lähteä pienelle metsäkävelylle kameran kanssa ja nautiskella siellä olostani.
Kuuntelin tuulen huminaa, linnun lauluja ja etsiskelin keväisiä kuvauskohteita. Mitä parasta luontoterapiaa!
 
 
 
 
 

 
 

Koska työrintamalla etäopettajuus jatkuu näillä näkymin toukokuun puolelle, on tätä erilaista arkea vain jaksettava sinnitellä eteenpäin.
Meikäläisen arkea (ja vähän vapaa-aikaakin) kuormittaa lähes koko ajan mielessä pyörivät työasiat. Kovin paljon ylimääräistä ei tähän nykyiseen elämään jaksa mahduttaa, varsinkin kun tietää, että toukokuun työrupeamana on tiedossa vielä oppilaiden lukuvuoden arvioinnit. Kevään tulosta en ole oikein edes huomannut (tai jaksanut) innostua. Energiat ovat selvästi nyt jossain muualla.
 
 
 


 
Yritän pitää positiivista asennetta yllä, vaikka välillä tekee vähän tiukkaa. Kun olen väsynyt (tai ottaa muuten vaan päähän), en huomaa sanoa sitä välttämättä ääneen ja se purkautuu läheisiin ei-niin-toivotulla käyttäytymisellä. Yleisen "kettuilun" välistä voi toisen ihmisen olla hieman hankala havaita käyttäytymiseni todellisen syytä...varsinkaan, kun en sitä itsekään aina (heti) ymmärrä.
 
 
 
Mutta paistaa se päivä risukasaankin, siitä olen aivan varma...
 
 


keskiviikko 8. huhtikuuta 2020

Päivä (etä)opettajana


Nyt kun korona-arki jatkuu ainakin toukokuun puolelle, ajattelin vähän aukaista teille minkälaisiksi minun (etä)työpäiväni ovat muovautuneet. Vaihtelua päivissä on jonkin verran, mutta seuraavassa  tiistaipäivän sisältöä viime viikolta.





  • Kello on soittamassa 6.45. Voin nukkua vähän pidempään, kun aamutoimiin ja työmatkaan ei mene ihan niin paljon aikaa kuin yleensä. En vetkuttele, vaan olen valmiina jo hyvissä ajoin ennen klo 8.00. Normitöissä opetus alkaisi klo 8.30, mutta minulla on tullut tavaksi aloittaa työ vähän aikaisemmin. Aamulla katson Wilma-viestit ja vastaan niihin. Samalla vilkaisen myös sähköpostin ja aamulla tulleet WhatsApp-viestit eri ryhmistä (työhön liittyviä taitaa olla 4 erilaista ryhmää). Tänään viestittely on ollut vielä rauhallista.

  • Sitten aloitan varsinaisen etätyöni. Laitan oppilaille (tai siis heidän vanhemmilleen) heti aamulla jakoon Wilma-viestiä päivän ohjelmasta ja tehtävistä. Lisään vielä erinnäisiä määriä opetusvideoita ja muita linkkejä WhatsAppin kautta.. Luokassani on sekä esiopetuksessa olevia että ykkösluokkalaisia ja taitotasoltaan  he ovat myös erilaisia, joten tekemisissä ja ohjeistuksissa olen pyrkinyt ottamaan jokaisen yksilölliset tarpeet huomioon (meidän ammattisanastossa tätä kutsutaan eriyttämiseksi).




 

  • Ennen huomisen päivän suunnittelua ja uusien opetusvideoiden tekemistä vastaan yhteen tutkimukseen, joka koskee nykyistä koronatilannetta ja etäopetuksen toteutumista omassa työssäni. Teen sen Facebookissa ja aikaa se vie n. 15 minuuttia. Sen jälkeen ryhdyn työstämään seuraavan päivän opetusvideoita (4kpl), jonka olen suunnitellut esiopetuksessa oleville.

  • Opetusvideoita varten haen tarvittavaa materiaalia kodistani, teen jonkinlaisen käsikirjoituksen opetusvideoiden sisällöstä ja videoin sen. Tänään teen erilaisia motorisia tehtäviä, joita esiopetuksessa olevat oppilaani voivat harjoitella (saksilla leikkaamista, pienten tavaroiden siirtelyä astiasta toiseen erilaisia välineitä apuna käyttäen, pinsettiotteen harjoittelua ja kynätehtävän) Katson videot vielä läpi ja teen tarvittavat korjaukset ja videoin uudestaan yhden kohdan.

     
 


  • Seuraavaksi katson sähköpostiani, jossa on mm. viesti erityisopettajaksi valmistuvalta opiskelijalta. Hänen harjoittelujaksonsa luokassamme keskeytyi koronatilanteen takia ja nyt hän suorittaa lopun harjoittelustaan etänä. Arvioin hänen tuntisuunnitelmiaan ja lähetän hänelle kommentit (ja tsempit) sähköpostilla. Opiskelijan arviointiin ja palautteeseen menee n. 45 minuuttia. Tämän jälkeen autan omaa lastani kuvaamataidon tehtävässä, jonka aiheena on suunnitella tuolin pienoismalli. On hieman haasteellistaa auttaa murkkuikäistä, jolla opiskelumotivaatio kuvaamataidossa on puhdas 0. Pääsemme kuitenkin jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen ja kuvaamataidon työ pääsee edes vähän alkuun. Palautuspäivä/ dokumentointi on perjantaina. Huoh!

  • Aamupäivä on  mennyt nopeasti. Huomaan, että kahvitauko on jäänyt pitämättä. Seuraavaksi menen tekemään ruokaa, joka onneksi on jo osittain tehtynä. Tämän päivän ensimmäinen tauko on ruokatauko, jonka aikana käyn laittamassa myös pyykkejä pesukoneeseen. Tehokkuus ennen kaikkea. Ruokailun jälkeen vilkaisen kelloa ja totean, että tähän aikaan työpäiväni oppilaiden kanssa koululla olisi tehtynä...siis normaalisti.

     




  • Ruokatauon jälkeen jatkan lähipäivien ja -tuntien suunnittelua. Käyn hakemassa ideoita Pinterestin ihmeellisestä maailmasta. Silmäilen oppikirjoja ja mietin niihin liittyviä  asioita. Pohdin, miten käsittelen tulevia aiheita; niiden konkretisointia ja mahdollisten videoiden tai linkkien hyödyntämistä. Välillä tuntuu, että olen eräänlainen ohjelmatoimisto. Koska oppilaani ovat vielä pieniä (esi-ja alkuopetuksen) ja erityisen tuen oppilaita, oikeanlaisten tehtävien löytämisessä on enemmän tai vähemmän haastetta. Onneksi internetistä saa paljon vinkkejä eikä ihan jokaista "pyörää" tarvitse keksiä. Todettakoon kuitenkin, että tähän ideoiden haalimiseen saan kulutettua aivan liian paljon aikaa...

  • Iltapäivällä alan saada oppilaiden vanhemmilta viestejä ja kuvia päivän tehtävistä. Minulla on tapana  kommentoida jokaiselle joko kirjoittamalla tai lähettämällä videon/ääniviestin. Samalla oppilaat saavat palautetta ja näen, mitä he ovat tehneet. Koska vanhemmat ovat täystyöllistettyjä, en ole kovinkaan "tiukka pipoínen" tehtävien suorittamisesta. Sain kuitenkin viestiä, että yhdellä oppilaalla kotiin lähetetyt tehtävät alkaa olla loppumassa, joten huomenna täytyy käydä koululla hakemassa ja monistamassa lisää materiaalia....

  • Uudessa etäopettajan roolissa pyrin rajaamaan työpäivieni pituutta. Käyn kahvitauolla (!)keittiössä ja sen jälkeen alan lopettelemaan työpäivääni n. klo 14.30. Tänään pysytyn lopettamaan suhteellisen ajoissa. Silmäilen seuraavan päivien asiat (suunnitelmat vihossa) vielä kertaalleen ja siivoan/järjestän työpöytäni. Saan vielä WA-viestiä muutamasta ryhmästä. Luen, kuittaan ja kommentoin niihin lyhyesti. Ai niin, ne pyykit ovat vieläkin koneessa, joten käyn ripustamassa ne kuivumaan. Päivän päätteeksi päätän lähteä vielä kävelylenkille ja luonnostella tämän blogipostauksen myöhemmin julkaistavaksi. Tiedän, että illalla sohvalla istuessani, selailen Facebookia ja sieltä tulevia linkkejä. Etäopettajana en saa "opettajamoodia" oikein katkeamaan, mutta minkäs ihminen luonteelleen voi. Onneksi kohta on kuitenkin neljän päivän pääsiäisloma, joka katkaisee mukavasti tämän ensimmäisen poikkeustila-jakson. 

 
Sellainen (hyvä) päivä tänään. Ei muuta kuin uusilla ajatuksilla ja ideoilla seuraavaan päivään!




 

torstai 2. huhtikuuta 2020

Arjen uusi epänormaali


Tässä sitä mennään. Päivä kerrallaan. Koronauutisia seuraten, hetkessä eläen. Toivoen parasta ja peläten pahinta...







Olen huomannut, että tavallisten asioiden ja päivittäisten rutiinien ylläpitäminen auttaa nykyisen arjen hallinnassa. Koska epätietoisuus tulevasta velloo koko ajan taustalla, on se elämän sisältö ja merkitys löydettävä täältä kotoa ja arjesta. Arjesta, joka on kaikkea muuta kuin normaalia. Aloitan aamut ajoissa oli sitten (etä)arki tai pyhä ja teen päivän aikana milloin mitäkin. Etätyöpäivinä tunnit kuluvat nopeasti ja päiviin tulee kuin huomaamatta paljon työtunteja. Viikonloppuihin, joissa ei nyt ole sitä perinteistä ohjelmaa (=jääkiekkoa), olen onnistunut samaan sisältöä muualta eli täältä kotoa.



 




En ole koskaan erityisemmin nauttinut kotitöistä, mutta nyt niiden tekeminen tuntuu jopa miellyttävältä. Ruoan laittaminen, vaatteiden pyykkääminen, puhtaan pyykin viikkaaminen, kodin siivous ja esim. pihan haravointi on niin konkreettista ja näkyvää, että se palkitsee. Tunnen, että teen jotain hyödyllistä ja merkityksellistä. Voi olla asennemuutokseen vaikuttaa myös se, että minulla on enemmän aikaa suoriutua niistä, kun elämänrytmi on hidastunut.
Oli niin tai näin, kotiaskareista on tullut minun "arjen pelastajia".









Erityisopettajan roolissa etätyö ei tunnu oikein sopivan minulle. Riittämättömyyden tunne on jatkuvaa ja huomaan kaipaavani sitä perinteistä luokkatyöskentelyä, jossa kohtaan oppilaan päivittäin ja voin olla seuraamassa hänen edistymistään läheltä. Kun saan oppilailtani (siis heidän vanhemmiltaan) videotervehdyksiä, sydämeni pakahtuu ilosta heidän onnistumisistaan, mutta samalla koen haikeutta. Asioiden jakaminen ei tunnu samalta, kun ei ole siinä tilanteessa fyysisesti läsnä. Jos minulla on vaikeata tämän asian kanssa, niin miten vaikeata se voikaan olla pienelle ihmiselle, joka ei näe kavereitaan tai tuttuja aikuisia pitkään aikaan...







 
Kun olosuhteiden pakosta sosiaaliset kontaktit ovat vähentyneet minimiin, huomaa kaipaavansa kaikkea siihen kuuluvaa. Kaipaan työkavereitani, ystäviäni ja "jääkiekkoäitejä". Sitä, että voi lähteä kaupungille "shoppailukierrokselle" (mistä en yleensä osta mitään) tai kahville. Kaipaan pikaisia käyntejä äiti-mummin luona, jolloin olemme voineet vaihtaa kuulumiset ja halata häntä lähtiessäni. Sillä vaikka kuinka on "SOME" ja puhelimet, fyysistä läheisyyttä ei korvaa mikään.
 


 


 
 
Huomaan, että tänne blogiin kirjoittamisesta on tullut minulle jonkinlainen apuväline käsitellä nykyistä tilannetta. En (toivottavasti) ole vajonnut synkkyyteen, mutta jotenkin koen, että minun on vain kirjoitettava tuntemuksiani tänne. Vaikka kirjoittaminen ei ole vahvinta aluettani, koen, että se on minun tapani ja keinoni jäsentää ajatuksiani. Se on minulle yksi tapa, kotitöiden lisäksi, selviytyä tästä arjen uudesta epänormaalista.
 

 
 
Mitä selviytymiskeinoja sinulla on?