Olen huomannut, että meikäläisen korona-arjessa alkaa näkyä pientä väsymisen merkkiä. Tasapainottelu etä- ja lähiopettajana sujuu jollain tavalla, mutta välillä mieliala käy hieman miinuksen puolella.
Pääsiäinen tuli vietettyä osittain mökillä ja miten mukavaa vaihtelua se olikaan. Loma tuli juuri sopivaan aikaan, sillä tunnistin itsessäni jo jonkinasteisia uupumisen merkkejä. Työtahti ja uuden etätyön haasteissa jaksoin juuri ja juuri pinnistellä lomaan asti. Mökillä meillä oli myös miehen vanhimmat lapset perheineen, joten ohjelmaa oli riittävästi. Huomasin siellä ollessani, että olisin ehkä kaivannut hieman enemmän omissa oloissa olemista ja onneksi siellä oli mahdollista päästä käymään metsässä "tuulettumassa".
Vaikka olen sosiaalinen luonne, en jaksa aina olla seurallinen. Tulee hetkiä, jolloin kaipaan selvästi myös yksinoloa.
Tällöin muutun hiljaiseksi ja jopa hieman syrjäänvetäytyväksi. Mökillä päätin lähteä pienelle metsäkävelylle kameran kanssa ja nautiskella siellä olostani.
Kuuntelin tuulen huminaa, linnun lauluja ja etsiskelin keväisiä kuvauskohteita. Mitä parasta luontoterapiaa!
Koska työrintamalla etäopettajuus jatkuu näillä näkymin toukokuun puolelle, on tätä erilaista arkea vain jaksettava sinnitellä eteenpäin.
Meikäläisen arkea (ja vähän vapaa-aikaakin) kuormittaa lähes koko ajan mielessä pyörivät työasiat. Kovin paljon ylimääräistä ei tähän nykyiseen elämään jaksa mahduttaa, varsinkin kun tietää, että toukokuun työrupeamana on tiedossa vielä oppilaiden lukuvuoden arvioinnit. Kevään tulosta en ole oikein edes huomannut (tai jaksanut) innostua. Energiat ovat selvästi nyt jossain muualla.
Yritän pitää positiivista asennetta yllä, vaikka välillä tekee vähän tiukkaa. Kun olen väsynyt (tai ottaa muuten vaan päähän), en huomaa sanoa sitä välttämättä ääneen ja se purkautuu läheisiin ei-niin-toivotulla käyttäytymisellä. Yleisen "kettuilun" välistä voi toisen ihmisen olla hieman hankala havaita käyttäytymiseni todellisen syytä...varsinkaan, kun en sitä itsekään aina (heti) ymmärrä.
Mutta paistaa se päivä risukasaankin, siitä olen aivan varma...
Minä olen itsessäni huomannut sellaisen eron nuoruuden vuosiin, että väsyn helpommin ihmisten seurassa. Tein sellaisen testin, jossa katsottiin, että oletko introvertti, ekstrovertti vai jotain siltä väliltä. En jotenkin yllättynyt omasta tuloksestani, että olin 75% introvertti :)
VastaaPoistaTunnistan olevani myös molempia. En ole koskaan viihtynyt isoissa massoissa, mutta silti koen olevani sosiaalinen. Olen puhelias ja ulospäinsuuntautunut, mutta tosiaankin, vähän vanhempana enemmän ja enemmän mielummin omissa oloissani. Töissä saa olla ihan riittävästi äänessä ja esillä, ettei siksi enää vapaa-ajalla jaksa hakeutua sosiaalisiin tilanteisiin. Myös työn nollaaminen tuntuu vaativan pitemmän ajan...ehkä se on ikääntymistä ;)
PoistaKyllä tämä korona-arki ajoittain vie voimia - kirjoittelinkin juuri blogiini omasta korona-arjestani.
VastaaPoistaTsemppihalit sinne<3
Kiitos tsemppihaleista! <3
Poista