sunnuntai 24. toukokuuta 2020

Suunnitelmia kesälle


Otsikko voi olla hieman harhaanjohtava, sillä tämän kertaisessa postauksessa ei ole suinkaan kysymys lomareissuista, vaan sivutoimestani sisustussuunnittelijana. Keväällä minulla on ollut  pieniä sisustusneuvontoja mukavasti ja kesä näyttää menevän vähän samoissa merkeissä.






Tänä keväänä yhteydenottoja on tullut juuri sopivasti ja ne ovat olleet tämän erikoisen kevään aikana hyvinkin tervetulleilta. Mitään kovin työlästä projektia en ole voinut ottaa vastaan, mutta olen päässyt tekemään hyvin erilaisia sisustusneuvontoja. Viime viikolla kävin kartoituskäynnillä 70-luvun rivitalokohteessa, jossa asiakkaat haluaisivat hieman apuja ainakin eteisen ja olohuoneen sisustamiseen. En ole ehtinyt lähettämään heille vielä tarjousta, mutta toteutuessaan se olisi hyvin mielekäs projekti. Tämä kohde olisi vaihteeksi sisustussuunnittelua, joka vaatii vähän enemmän työstämistä ja se sopisi oikein hyvin kesäprojektiksi.
 
 
 
 
 

Toinen kesäprojekti tulee tapahtumaan meidän omalla mökillämme, jossa tullaan käymään yli 20-vuotta vanhoja pintoja läpi. Seinät ja lattiat tulevat saamaan uuden käsittelyn ja näillä näkymin värimaailmakin muuttuu vähän. Lisäksi päivitetään muutamia huonekaluja ja tekstiilejä. Tänä viikonloppuna piirsin pohjakuvan puhtaaksi ja hahmottelin keittiö toimintoja uusiksi. Tila ei mahdollista kovinkaan paljon muutoksia, mutta kaappitilaa tullaa lisäämään  ja yleisilmettä muuttamaan.






 
Keittiön kanssa käymme vielä pientä sisäistä vääntöä siitä, kuinka massiivista muutosta ryhdytään tekemään. Alkuinnostuksen jälkeen taidamme kuitenkin toteuttaa uudistuksen hieman pienemmällä budjetilla.Yritän käyttää kekseliäisyyttäni (=ammattitaitoani?) ja hyödyntää ainakin osan olemassa olevista rungoista. Keittiön kaappeja vähän muokataan ja muutama uusi joudutaan ostamaan lisää.  Liesituuletin, tasot, ovet, vetimet uusitaan, pistokkeita ja valaistusta lisätään. Uskomme , että selviämme projektista omin voimin sähkötöitä lukuun ottamatta. Remontin yhteydessä tulee tehtyä perusteellisempaa inventaariota kaapeissa, joihin on vuosien saatossa kerääntynyt paljon turhaa tavaraa. Tämän remontin/uudistuksen jälkeen uskoisin, että pärjäämme taas hyvin seuraavat 20 vuotta.
 
 
 
Että tällaisia suunnitelmia...
 
 
 
 
 
 
 

torstai 21. toukokuuta 2020

Surkeuden maksimointia???!


En ole koskaan ollut "himourheilija", mutta ihmisenä olen ollut liikkuvaista sorttia. Keski-iän myötä oma hyvinvointi on tullut tärkeämmäksi. Minun kohdallani kyse ei ole niinkään painonhallinnasta,  vaan kokonaisvaltaisemmasta hyvästä olosta ja itsestä huolehtimisesta. Silloin tällöin tulee pysähdyksiä ja yritän tehdä jonkinlaista ryhtiliikettä.




 
En ole koskaan tupakoinut ja alkoholin kulutus on todella vähäistä, melkeinpä olematonta. Minun suurin paheeni ja heikkouteni on karkki/sokerit. Pystyn pitämään karkkilakkoa aika hyvinkin, viimeisin taisi kestää 1 1/2 vuotta, mutta sitten tulee taas repsahdettua ja karkkia/sokeria tulee syötyä ihan mahdottomia määriä. Tänä keväänä, juuri ennen korona-ajan alkua aloitin karkkilakkoni, jälleen kerran. Jäätelöä, pullaa yms. saan syödä, mutta niidenkin syöminen on pysynyt kohtuudessa. Karkkilakkoni koki pienen takapakin kuluneella viikolla, kun työpaikan kahvihuoneella oli karkkiastia ja kuinka ollakaan käteni kävi siellä ja laitoin kaksi karkkia suuhun. Huomasin vahingon käyneen, kun oli puraissut niitä ja hetken mietin, mitä teen. Päätin syödä ne hyvällä omallatunnolla sen enempää tuntematta huonoa omatuntoa. Ja hyvältä maistui!
 
 





Noin kuukausi sitten päätin aloittaa myös lenkkeilyn. Viime vuoden kesällä pääsin jo hyvää juoksukuntoon, mutta loka-marraskuussa tuli "totaalistoppi". Talvi meni satunnaisia kävelylenkkejä tehden, mutta juoksemassa en käynyt ollenkaan. Huhtikuussa päätin aloittaa vähän määrätietoisemman liikkumisen ja aloitin rauhallisesti tekemällä pitempiä kävelylenkkejä ja totuttelemalla kroppaa taas liikunnan ihmeelliseen maailmaan. Vähitellen aloin myös juosta ja tällä hetkellä teen viikossa  n. 2-3 juoksulenkkiä ja 3-4 kävelylenkkiä, omia tuntemuksia kuunnellen. Olen pyrkinyt tekemään työmatkat myös kävellen ja lisäämään muutenkin arkiliikuntaa.




 


Vallitsevassa korona-arjessa päätöksissä on ollut suhteellisen helppo pysyä. Karkkilakossa tulee välillä niitä "heikkoja hetkiä", mutta sokerinhimo menee aika nopeasti ohi. Lenkkeily on alkanut tuntumaan mukavalta, jopa välttämättömältä. En huomaa olotilassani mitään suuria muutoksia, mutta silti olen päättänyt jatkaa näin. Vaikka elämä on koronan takia  rajoitetumpaa, en koe, että nykytilanteessa tämä olisi "surkeuden maksimointia", vaan pikemminkin päinvastoin. Liikunnasta (siitä vähäisestäkin) tulee hyvä olo ja se auttaa kummasti jaksamaan - kaiken tämän muun surkeuden keskellä...
 
 

sunnuntai 17. toukokuuta 2020

Kohti kesää ja kesälomaa...


Kevät tuntuu etenevän tänä vuonna hitaasti. Luonnossa kevään merkit ovat näkyvissä, mutta koleat säät tuntuvat pitkittävän luonnon heräämistä. Pitkän (omituisen) talvijakson jälkeen kevät tuntuu pitävän meitä jonkinlaisessa jännityksessä. Odotamme lämpimiä kevätpäiviä edelleen saapuvaksi... ja kohta pitäisi olla jo kesä!




 
 
Töitä olisi jäljellä enää kaksi viikkoa. Viime viikolla palasimme kouluun "sorvin ääreen" ja siellä mennään päivä kerrallaan käsiä pesten ja ylimääräisiä kontakteja vältellen. Jokaisen päivän jälkeen huokaisemme helpotuksesta, sillä uusien toimintatapojen sisäistämiseen menee oma aikansa. Lapset eivät ole kuitenkaan muuttuneet. Heidän suhtautumisensa tähän uuteen arkeen on ihailtavaa. He nauttivat "tässä ja nyt"- elämästä ja kavereista. Heidän positiivisuutensa auttaa jaksamaan ja luo myös toivoa tulevaan. Kyllä me tästä selviämme - yhdessä!







Tällä hetkellä olotilaani taitaa kuvata parhaiten, että sinnittelen. Lasken päiviä kesäloman alkuun ja yritän sinnitellä lukuvuoden viimeiseen päivään asti. Kulunut kouluvuosi on ollut kaikin puolin vaativa ja nyt tuntuu siltä, että viimeisten viikkojen aikana ei oikein meinaa löytyä enää "paukkuja". Onneksi työkaverit ja työyhteisö antavat puhtia ja energiaa silloin, kun ei meinaa oikein jaksaa. Viimeiset oppilaiden arvioinnit sain tehtyä viikonlopun aikana ja yksi urakka on saatu päätöksen, mutta on tässä vielä kuitenkin "rääpimistä". Uudenlainen kouluarki tekee päivistä haasteellisia ja ainakin minä koen, että en voi "löysäillä". Oppitunnit ja toimintaa tulee suunnitella edelleen niissä puitteissa kuin se on mahdollista, hieman "säveltäen ja soveltaen".
 





 
Tarkoitukseni ei suinkaan jäädä surkuttelemaan, sillä aika kulkee eteenpäin. Päivät ja viikot kuluvat ja tiedän, että kohta pääsen ansaitulle lomalle.
 Luonnollisesti lomaa odottaa aina innolla tulevaksi, mutta tänä vuonna sillä on painoarvoa enemmän kuin koskaan aikaisemmin - ainakin minulle.
 
 
 
Hieman väsyneissä tunnelmissa toivotelen kaikille tsemppiä alkavaan viikkoon!
 
 
 
 
 
 



keskiviikko 13. toukokuuta 2020

Ristiriitaisissa tunnelmissa


Huomenna se sitten alkaa. Palaamme lähiopetukseen, mutta hyvin mielenkiintoisiin kuvioihin. Olen iloinen siitä, että pääsen näkemään oppilaitani ja työkavereitani, mutta samalla suhtaudun tulevaan hieman pelonsekaisin tuntein...






Siitä asti, kun kouluopetus muuttui (minulla osittain) etäopetukseen, olen muuttanut myös omaa toimintatapaani. Olen pyrkinyt vähentämään ylimääräisiä kontakteja ja kiinnittänyt huomiota erityisesti käsihygieniaan. Kaupoissa olen käynyt vain välttämättömien asioiden takia. Kaiken ylimääräisen olen karsinut minimiin. Kotona ja mökillä on tullut vietettyä aikaa lähimpien ihmisten kanssa enemmän kuin koskaan ja se on tuntunut hyvältä. Pojan harrastusmenojen loppuminen ja kaikki muukin on rauhoittanut arkea, vaikka etätyö aiheuttikin meikäläiselle aluksi melkoisesti työtä.
Tässä arjen epänormaalissa alkoi vähitellen löytyä jonkinlaista rutiinia, kunnes taas...
 
 
 
 
 
 
 
Tässä tilanteessa minua eniten ehkä pelottaa (ja vähän ahdistaakin) se, että altistan itseni pakostakin lukuisiin ihmiskontakteihin huomattavasti enemmän kuin pitkiin aikoihin. Sama pätee myös lapseeni, joka aloittaa koulun samaan aikaan kuin minä työni. Täällä Satakunnassa tautitilanne on ilmeisen rauhallinen, mutta väkisinkin sitä miettii, miten tässä oikein mahtaa käydä. Kahdessa viikossa tilanne voi muuttua oleellisesti.
 
 
 
 
 
 
 
Erilaisten rajoitusten vuoksi koulutyö ei tule olemaan mitenkään normaalia. Työskentelen isossa koulussa ja siellä toimiminen asettaa meille jokaiselle paljon haastetta. Välitunnit ja ruokailu on porrastettu ja kontaktien määrää yritetään pitää niin vähäisenä kuin se monen sadan oppilaan koulussa on mahdollista. Kaikessa koulun toiminnassa ja tuntisuunnitelmissa pyritään huomioimaan korkea hygieniatasoa, mikä on jokseenkin haasteellista pienten koululaisten (ja minulla erityisoppilaiden) keskuudessa. Sanoisinko, että tiedossa on melkoista "kevätsirkusta", jossa oma terveys voi vaarantua. Siksi minulta löytyy ymmärrystä niille perheille, jotka ovat päättäneet olla laittamatta lapsiansa kouluun lukukauden viimeisiksi päiviksi.
 
 
 

 
 
 
Se, miten kouluarki lähtee sujumaan, minulla ei ole vielä kokemusta. Haluaisin vain, että viimeiset kouluviikot menisivät nopeasti ohi (ja pysyisimme terveinä!), jotta pääsemme viettämään ansaittua kesälomaa ja "vähäkontaktista" arkea. Tiedän, että elämää täytyy yrittää normalisoida vähitellen, mutta haluan, että se tapahtuu ainakin jollain tavalla minun "määräämälläni" tahdilla. Ehkä tulevat päivät valmistelevat meitä sinne kesäloman jälkeiseen aikaan, sillä syksyn tautitilanteesta ei meillä kenelläkään ole tietoa...
 
 
 
Nyt kuitenkin  kohti uutta korona-arkea ja yritetään pysyä terveinä!
 
 
 
 
 
 

lauantai 9. toukokuuta 2020

Erään etätyöpäivän lopputulos


Etätyössä arjen kotityöt sujuvat kätevästi siinä sivussa. Käynti kaupassa tai pyykkikoneen tyhjennys tuo mukavaa tauotusta ja vaihtelua työpöydän ääressä istumiseen. Etätyössä piilee kuitenkin varjopuolensa, sillä kun pitäisi ryhtyä tekemään työläämpää projektia, keksitkin itsellesi ihan jotain muuta puuhaa. Näin kävi minulle...



 
 
Olin ajatellut, että saisin perjantaina vähän aloitettua iltapäivällä oppilaiden lukuvuoden arviointeja. Pitkitin aloitusta oikeastaan koko päivän. Keksin erilaista sijaistoimintaa ja sain vielä oivallisen ajatuksen ryhtyä tekemään viikkosiivousta eli imurointia. Aloitin pojan huoneesta, jossa tein jo hieman perusteellisempaa siivousta. Muissa huoneissa homma eteni vielä mukavasti imuroinnilla, mutta olohuoneen kohdalla viikkosiivous vähän levähti.







Suhteellisen pienessä ja vaikeasti kalustettavissa olevassa olohuoneessamme halusin kokeilla tilaa ilman sohvapöytää. Tämä lähtöajatus aiheutti lumipalloefektin eli aloin tehdä melkoista huonekalurallia. Kyytiä sai sekä sarjapöytä, viherkasvit ja sohvan rahi. Televisiotaso televisioineen on niin iso, että se sai jäädä vielä paikoilleen. Mallailin tilaa ja mahdollisia vaihtoehtoja. Siirtelin huonekaluja sujuvasti muutaman tunnin ajan. Samalla tuli imuroitua kaikki nurkat ja sohva, tuuletettua koristetyynyt ja torkkupeitto ja tehtyä muutamia kalustekokeiluja vaihtelevalla menestyksellä.
 
 



 
 

Lopputuloksena sohva kääntyi toisin päin ja olohuoneen pöytä jäi (!) tai oikeastaan se sai kaverikseen vielä pikkupöydän. Kokeilin vielä rahin postamista kokonaan, mutta sekin palasi paikoilleen sohvan jatkeeksi. Huonekalusijoittelu ei ole ideaaliratkaisu ja huonekalujen eriparisuus vähän häiritsee minua tällä hetkellä, mutta tämä saa nyt kelvata.  Siivousrumbani päättyi vasta illemmalla eikä arviointityön aloittaminen (eikä iltalenkki) tuntunut enää houkuttelevalta. Niinpä palkitsin itseni saunalla, sohvalöhöilyllä ja juustonaksu-pussilla. Tässä kohtaa päti oikein hyvin sanonta: "Lopussa kiitos seisoo"...
 
 
 
tai ehkä sittenkin: "Minkä taakseen jättää sen edestään löytää"
eli tänään tiedossa arviointien tekemistä...
 
 
 
 
 
 
 
 
 



keskiviikko 6. toukokuuta 2020

"Nyhjää tyhjästä"- ruokaa...


Kun viikonloppuna palasin mökkireissulta kotiin, oli kodin ruokavarastot hyvin pienet. En viitsinyt lähteä heti käymään myöskään kaupassa, joten oli keksittävä itselle ruoka niistä aineksista, mitä kaapeista löytyi...





Riistaliha ja pasta olisi ollut ns. helppo vaihtoehto, sillä niitä meillä on aina tarjolla, mutta tällä kertaa mieleni teki keittoa.
Ensin ajattelin tehdä kasvissosekeiton, mutta jääkaapissa ei ollut kuin muutama peruna. Ihan sellaista kasviskeittoa en kuitenkaan halunnut.
Onneksi mies kerää syksyisin pakastimeen kantarelleja, joten nopean jääkaappi-inventaarion jälkeen päätin tehdä kantarellikeiton.
 
 
 




Sipulia oli sen verran, että se riitti mainiosti keiton mausteeksi.
Paistoin sipulin ja pienen määrän kantarelleja kattilassa niin kauan aikaa, että ylimääräinen neste oli haihtunut pois.
Lisäsin joukkoon jauhoja ja kuumaa kasvislientä. Lopuksi lisäsin vielä sulatejuustopurkinjämät ja lorauksen kermaa. Ruokani oli valmis.






 
Lähetin miehelle vielä kuvan annoksesta ja kiitin häntä viime syksyn kerätyistä sienistä. Kantarellikeitto oli maittavaa ja sitä oli juuri riittävästi yhdelle ihmiselle.
Jos meidän jälkikasvumme olisi ollut kotona, olisi pitänyt keksiä jotain muuta syötävää, mutta tällä kertaa "nyhjää tyhjästä"- ruoka onnistui sienistä.
Onni on asustaa metsämiehen kanssa...ainakin silloin tällöin. :)
 
 
 
 





sunnuntai 3. toukokuuta 2020

Pinnistystä ja puristusta...


Koulujen lukuvuosi alkaa olla lopuillaan ja on tässä ollutkin melkoinen ajanjakso takana. Muutama viikko pitäisi vielä jaksaa ja sitten sekä oppilaat että opettajat pääsevät ansaitulle kesälomalle.






Tähän lukuvuoteen on mahtunut paljon asioita, jotka ovat koetelleet omaa joustamista ja paineensietokykyä.
Pelkästään uuden koulun aloittaminen ja siihen liittyvien asioiden läpikäyminen ei ole ollut prosessina ihan kevyimmästä päästä.
Lisää väriä kouluarkeen toi viime syksyn lakot, jotka näin jälkikäteen ajateltuna (korona-arjessa) tuntuvat jopa mitättömiltä asioilta.
Asia on ollut tärkeä ja on edelleen, mutta nykyinen tilanne mittasuhteiltaan on kuitenkin aivan eri luokkaa.
 
 
 




Uuden koulun sisäänajo on ollut mielenkiintoinen ja raskas prosessi. Asia, jonka tavallaan tiesi, mutta jonka työmäärään ei pystynyt varautumaan.
Juuri kun alkoi tuntua, että kouluarki alkaa jollain tavalla sujua, astui kuvioon korona-pandemia. Se sekoitti pakan kertaheitolla ja oikein kunnolla.
Lähiopettajuus vaihtui etäopettajuudeksi ja hyvin nopeassa tahdissa piti omaksua uusia toimintatapoja tehdä työtä. Aluksi työpäivät olivat todella pitkiä ja uuden arjen opettelu vaati jälleen melkoista stressinsietoa. On ollut mielenkiintoista huomata, että uusien asioiden opettelu on ollut samalla sekä työlästä että innostavaa. Opettajan työhän on joutunut (ja saanut) etsiä ihan uusia ulottuvuuksia. Kaikessa erilaisuudessaan ja haasteellisuudessaan työ on ollut myös todella motivoivaa.
 
 
 



Kun etäopettajana olemisessa ja arjessa alkoi olla jonkinlaista tasapainoa, hallitus teki viime viikolla päätöksen, että koulut avataan 14. toukokuuta lähtien.
Tieto ei tullut oikeastaan yllätyksenä, mutta epätietoisuus tulevasta aiheutti (jälleen) meikäläisessä pienen ahdistuksen tunteen. Koska emme ole saaneet vielä tarkempia ohjeita, mielessä pyörii paljon kysymyksiä kouluarjen sujumisesta. Normaalia se ei tule missään tapauksessa olemaan, mutta eiköhän siitäkin selvitä.
Voi olla, että seuraava lukukausi alkaa samoilla kuvioilla, joten olkoon nämä muutamat päivät jonkinlaista koeponnistusta myös mahdolliseen tulevaan syksyyn.
 
 
 
Joten kääritään hihat vielä kerran ja puristetaan tämä(kin) lukuvuosi pakettiin.
Monta kokemusta rikkaampana.
 
 
 
Tsemppiä kaikille toukokuuhun!