lauantai 9. toukokuuta 2020

Erään etätyöpäivän lopputulos


Etätyössä arjen kotityöt sujuvat kätevästi siinä sivussa. Käynti kaupassa tai pyykkikoneen tyhjennys tuo mukavaa tauotusta ja vaihtelua työpöydän ääressä istumiseen. Etätyössä piilee kuitenkin varjopuolensa, sillä kun pitäisi ryhtyä tekemään työläämpää projektia, keksitkin itsellesi ihan jotain muuta puuhaa. Näin kävi minulle...



 
 
Olin ajatellut, että saisin perjantaina vähän aloitettua iltapäivällä oppilaiden lukuvuoden arviointeja. Pitkitin aloitusta oikeastaan koko päivän. Keksin erilaista sijaistoimintaa ja sain vielä oivallisen ajatuksen ryhtyä tekemään viikkosiivousta eli imurointia. Aloitin pojan huoneesta, jossa tein jo hieman perusteellisempaa siivousta. Muissa huoneissa homma eteni vielä mukavasti imuroinnilla, mutta olohuoneen kohdalla viikkosiivous vähän levähti.







Suhteellisen pienessä ja vaikeasti kalustettavissa olevassa olohuoneessamme halusin kokeilla tilaa ilman sohvapöytää. Tämä lähtöajatus aiheutti lumipalloefektin eli aloin tehdä melkoista huonekalurallia. Kyytiä sai sekä sarjapöytä, viherkasvit ja sohvan rahi. Televisiotaso televisioineen on niin iso, että se sai jäädä vielä paikoilleen. Mallailin tilaa ja mahdollisia vaihtoehtoja. Siirtelin huonekaluja sujuvasti muutaman tunnin ajan. Samalla tuli imuroitua kaikki nurkat ja sohva, tuuletettua koristetyynyt ja torkkupeitto ja tehtyä muutamia kalustekokeiluja vaihtelevalla menestyksellä.
 
 



 
 

Lopputuloksena sohva kääntyi toisin päin ja olohuoneen pöytä jäi (!) tai oikeastaan se sai kaverikseen vielä pikkupöydän. Kokeilin vielä rahin postamista kokonaan, mutta sekin palasi paikoilleen sohvan jatkeeksi. Huonekalusijoittelu ei ole ideaaliratkaisu ja huonekalujen eriparisuus vähän häiritsee minua tällä hetkellä, mutta tämä saa nyt kelvata.  Siivousrumbani päättyi vasta illemmalla eikä arviointityön aloittaminen (eikä iltalenkki) tuntunut enää houkuttelevalta. Niinpä palkitsin itseni saunalla, sohvalöhöilyllä ja juustonaksu-pussilla. Tässä kohtaa päti oikein hyvin sanonta: "Lopussa kiitos seisoo"...
 
 
 
tai ehkä sittenkin: "Minkä taakseen jättää sen edestään löytää"
eli tänään tiedossa arviointien tekemistä...
 
 
 
 
 
 
 
 
 



6 kommenttia:

  1. Kiva uusi muutos :) Kevät ja lisääntynyt valo herättelee monen "pesänrakennusvietin".
    Toisaalta tunnistan myös omasta toiminnastani tuon, että joskus "se ei pakollinen" puuha
    vie mukanaan ja to do -listalla oleva työ jää tekemättä. Tuttua täälläkin päässä.
    Tsemppiä arviointeihin tänään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Paras olo tulee siitä, kun saa siivottua oikein kunnolla. Tässä menee nyt muutama viikko sellaisessa haipakassa, etten todennäköisesti ehdi tai edes jaksa siivota. Ja arvoinnit 4/7 tehtynä tämän päivän osalta suunnitellusti. Nyt voi jo hengähtää... :)

      Poista
  2. Joskus on hyvä laittaa hyrskyn myrskyn huushollissa ja saa uutta ilmettä.
    Ihanaa äitienpäivän viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Sisustusmuutokselle ei ollut kyllä tarvetta, mutta kun innostuin, niin eihän mua pysäyttänyt enää mikään. Nyt on hyvä mieli.
      Oikein hyvää huomista äitienpäivää sinne Espanjaan!<3

      Poista
  3. Miksi joidenkin asioiden aloittaminen on niin hitsin vaikeaa? Minä olen mestari keksimään sijaistoimintoja :)
    Kivalta näyttää teidän olkkarissa!
    Ihanaa äitienpäiväviikonloppua sinulle Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, mutta kun ne epämiellyttävät tai työläät asiat on tehtynä, olo helpottaa kummasti...
      Hyvää huomista äitienpäivää sinulle!<3

      Poista