perjantai 26. marraskuuta 2021

Joulun odotusta

Yleensä olen jouluvalmistelut tai ainakin koristelut aloittanut jo hyvissä ajoin marraskuun puolella. Tänä vuonna olen joutunut tekemään poikkeuksen ja joulunodotus pääsee alkamaan vasta sen jälkeen, kun saan muutamat asiat pois päiväjärjestyksestä.





Syksyllä alkaneet erinäiset opinnot ovat pitäneet minut viime aikoina kiireisenä ja sitä kestää tuonne puoleen väliin joulukuuta asti. Tässä on nyt muutaman viikon sisällä pidetty sisustuspäivystystä ja tulevana sunnuntaina osallistun joulumessuille. Koti on tällä hetkellä hyrskyn myrskyn ja erityisesti työhuoneeni, johon on kerääntynyt sekä messutavaraa, että stailaus ja tuotekuvaus opintoihin liittyvää rekvisiittaa. Olen päättänyt, että kun saan nuo valokuvausopinnot suoritettua, teen työhuoneessa perusteellisen (joulu)siivouksen, joten minun täytyy vielä hetken aikaa kestää epäjärjestystä.





Jouluvalmisteluita teen tuttuun tapaan vähitellen ja siinä mielessä noudatan jokavuotisia perinteitä, että joululahjahankinnat tulen tekemään viime tipassa. Onneksi ostettavien joululahjojen määrä on vuosien saatossa vähentynyt, mutta operaatio on kuitenkin sellainen, että siihen saa varata muutaman ostospäivän. Tästä "rumbasta" selviää hyvin laaditulla ostoslistalla ja muutamalla glögitauolla. Kodin joulukoristelussa olen noudattanut viime vuosina aika minimalistista tyyliä. Pääkoriste on tietenkin joulukuusi ja sen pitää olla ehdottomasti aito. Verhoihin laitan valonauhaa, sillä en ole moneen vuoteen laittanut enää mitään jouluvaloa ikkunaan. Meidän joulukoti viimeistellään vielä joulukukilla ja muutamalla perinteisellä joulukoristeella. Varsinainen joulusiivous tehdään viimeisellä viikolla ja saunan pesu jää viimeiseksi eräänlaiseksi rituaalinomaiseksi tavaksi päättämään jouluvalmistelut, jonka jälkeen voi alkaa nauttia joulunvietosta.





Joulunodotus alkaa meidän perheessämme perinteisesti pikkujoulusta, jota vietämme aina "virallisena" pikkujouluviikonloppuna. Pieni tekokuusi koristellaan, käydään saunassa, syödään jotain pientä naposteltavaa ja katsotaan TV:ta ohjelmia. Jokaiselle perheenjäsenelle on vielä pieni paketti kuusen alla odottamassa. Hyvin pienimuotoinen juhla, mutta etenkin meidän lapsellemme tästä on tullut tärkeä jouluperinne, jota ei voi vain ohittaa.





Itsenäisyyspäivänä meillä on tapana leipoa joulupiparit ja ennen joulua miehelle tulee tehtyä muutama erä joulutorttuja, sillä meidän perheestä hän on ainut, joka niitä syö. Jouluruokien suhteen meillä mennään hyvin MEILLE perinteiseen tyyliin eli joulupöydässämme ei ole kinkkua vaan riistaa. Muutama laatikkoruoka ja lihapataa pitää olla, mutta muuten joulupöytämme on aika maltillinen. Laatikot ostan valmiina kaupasta, joita saatan vähän muokata. Jälkiruoaksi yritän tehdä jonkun uuden kokeilun, mutta tämänkään asian kanssa en ole kovin tiukkapipoinen.




Joka vuosi suunnittelen, että tekisin kaikenlaisia askarteluja ja osallistuisin erilaisiin joulutapahtumiin, mutta hyvin harvoin (jos koskaan) nämä ovat toteutuneet. Jouluvalmistelut eivät mene minulla yleensä  "hössötyksen" puolelle, mutta jouluihmisenä toivoisin joskus pystyväni ihan oikeasti nauttimaan/hiljentymään siitä. Tällä hetkellä se tuntuu olevan vain hetkittäistä pysähtymistä kuvastaen ehkä nykyistä maailmanmenoa muutenkin.


Kaikesta huolimatta -  mukavaa joulunodotusta ja 1. adventtia kaikille!



  

sunnuntai 21. marraskuuta 2021

Tätä samaa rataa

 ...tai siltä nyt ainakin tuntuu. Opiskelu ja perhe-elämä määrittelee elämän ja arjen rytmiä. Toisinaan tuntuu, että eihän tässä tapahdu mitään ihmeellistä, mutta se tuntuu just nyt NIIN hyvältä!




Mietin jo viikolla hieman blogini aihetta ja huomasin, että eihän tässä oikeastaan ole mitään kirjoittamisen aihetta, kun elämä on tätä opiskelun värittämää ja muukin elämä on suhteellisen tasaista. Melkein olisi voinut kopioida viime kertaisen kirjoituksen uudestaan. Tähän samaan hengenvetoon täytyy todeta, että elämäni ei suinkaan tunnu tylsältä vaan pikemminkin hyvältä. Elämän aikana oppinut arvostamaan sitä, että se tavallinen arki on ihan parasta. Ja marraskuukin on ihan ok, vaikka pimeys tuntuu toisinaan vievän kaiken energian meistä.






Kävin viime viikolla 9. luokkalaisten vanhemmille suunnatussa illassa, jossa kerrottiin toisen asteen opinnoista ja opiskelumahdollisuuksista. Meidän perheessä teinillä kaikki on vielä auki. Lukio taitaa olla se ykkösvaihtoehto, mutta ammatilliset opinnotkaan ei ole poissuljettu. Lukuhaluja pitäisi teinille löytyä jostain (roppakaupalla) lisää, jos meinaa pärjätä lukiossa edes joten kuten, joten siksi kävin kuuntelemassa muita vaihtoehtoja. Ammatillinen koulutus on uudistunut vuosien aikana niin paljon, että sen koulutustarjonta ja erityisesti jatkokoulutusmahdollisuudet laittoivat ainakin minut miettimään asiaa ihan uudelta kantilta. Tässä on vielä muutama kuukausi  (ja muutama huonosti nukuttu yö) aikaa miettiä asiaa ennen kevään yhteishakua. Minä taidan olla se, jota tämä asia "rassaa" eniten ja silti kaikki järjestyy varmasti.






Kuluneen syksyn aikana olen saanut hyvän muistutuksen siitä, miten pieniä ne meikäläisen murheet kuitenkin ovat ja miten kaikki voi muuttua  - hyvinkin nopeasti. Erään ystäväni perheessä elämä keskittyi viimeisten kahden kuukauden ajaksi sairaalaan oman teinin vakavan sairastumisen takia. Välillä on ollut hyvinkin kriittisiä tilanteita, mutta onneksi kaikki on nyt jo paremmin ja siellä on päästy kotiin toipumaan. Tieto kotiutumisesta toi minulle helpotuksen kyyneleet... ja taisinpa lähettää muutaman kiitoksen sanan yläilmoille. Pidämme monia asioita itsestäänselvyyksinä ja kun niitä horjutetaan, laittaa se usein katsomaan elämää toisesta näkökulmasta. 






Niin, että vaikka tämä marraskuu välillä voi pistää mielen matalaksi, niin yritetään löytää niitä positiivisiakin asioita. Vaikka se elämä tuntuu toisinaan tylsältä ja tasaisen harmaalta, niin siinä on paljon hyvää. Vaikka sitä joskus erehtyy murehtimaan (yleensä pienistä) asioita, niin muistetaan iloita myös niitä pienistä ilon aiheista. Niitä on ympärillämme paljon...jos vain pysähdymme huomaamaan.


Iloa ja valon pisaroita meille kaikille!








 

torstai 11. marraskuuta 2021

Marraskuun pimeydessä

Kesäajan päättymisen jälkeen päivien lyhyys ja marraskuun pimeys on jollain tavalla tullut "päin kasvoja". Onneksi tässä kuussa on ollut välillä aurinkoisia päiviä, mutta erityisesti tuo päivänvalon lyhyys tuntuu meikäläisessä hieman alavireisenä mielialana.




Kuten jo muutama postaus sitten jo mainitsin, opiskelussa minulla on nyt menoissa työelämäjakso. Saan suorittaa sen omassa yrityksessäni ja tarkoituksena on panostaa enemmän liiketoiminnan kehittämiseen ja ennen kaikkea markkinointiin. Yritän hyödyntää markkinoinnissa sosiaalisen median eri kanavia tehokkaammin ja tuoda yritykselleni näkyvyyttä järjestämällä vielä ennen joulua muutaman päivän sisustuspäivystyksen Tiian Mellanen LKV- toimistolla. Lisäksi olen ilmoittautunut näytteilleasettajaksi Syksyn helmet- joulutapahtumaan (28.11.2021), joten onneksi lähiviikkoina on paljon kaikkea kivaa suunnittelemista ja järjestämistä. Sen tuomalla energialla jaksan tämä pimeimmänkin ajanjakson.





Huomaan, että vähitellen alan oppia elämään tätä arkeani toisella tavalla. Herään edelleen joka aamu hyvissä ajoin ja suunnittelen päivän (tai päivien) ohjelmaa tilanteen/kalenterin mukaan. Osaan iltaisin vähän paremmin irrottautua arjen menoista ja pystyn rentoutumaan tuntematta siitä sen enempää huonoa omatuntoa. Olen ilmeisesti tehnyt liian niin kauan töitä sellaisella turbulenssilla, että siitä vähitellen poisoppiminen on vaatinut näin pitkän ajan. Ja samaan hengenvetoon tunnustan, että prosessi on edelleen kesken.






Tällä viikolla pääsin näkemään työkavereitani koulumaailmasta, kun yhdelle työkaverilleni oli järjestetty "yllätysläksiäiset". Miten ihanaa oli nähdä työkavereita pitkästä aikaa, vaihtaa kuulumisia, nauraa ja vähän itkeä tihruttaakin. Koin tapaamisen jopa voimaannuttavana, sillä yhteistapaamiset ovat olleet (olosuhteiden pakosta) niin harvassa. Työkaverini, jonka läksiäisiä vietimme, teki kesän lopulla rohkean päätöksen ja irtisanoutui vakituisesta työsuhteesta. Nyt hän elää päivä kerrallaan ja suunnittele tulevaa avoimin mielin. Miten hienoa oli nähdä hänessä jonkinlaista levollisuutta ja varmuutta oikean päätöksen tekemisestä. Taisin olla hieman jopa kateellinen.






Marraskuun pimeyden selättämiseen on nyt kaikki keinot sallittu. Surkuttelun sijaan nauttikaamme hämärähyssystä, sillä ei aikaakaan, kun jälleen huomaamme valon voittavan pimeyden...





torstai 4. marraskuuta 2021

Oi aikoja, oi tapoja!

Osittain olosuhteiden pakosta, minun on täytynyt viime vuosien aikana perehtyä enemmänkin sosiaalisen median ja digitalisaation ihmeelliseen maailmaan. Instagram-tili minulla on ollut pisimpään ja taisin joskus vannoa, että Facebookiin en liity koskaan. Vähän on täytynyt periaatteista luopua, sillä yrityksen näkyvyyden takia liityin Facebookiin (hyvä tekosyy) jo useampi vuosi sitten ja somessa tulee seikkailtua päivittäin.




Erilaiset sosiaalisen media kanavat ja sovellukset ovat enemmän tai vähemmän tuttuja ja niiden valikoima on nykyisin jo melkoinen. Snapchatin ja TicTocin olen jättänyt suosiolla (vielä) rauhaan ja Reels:it saa odottaa parempia aikoja. Facebook:n ja Instagaramin julkaisut sekä tarinat/storiet sopivat toistaiseksi minulle. Twiittaamaan en ole ajatellut ryhtyä ollenkaan, mutta Linkdln:iin olen luonut jonkinmoisen tilin, mutta sen käyttämisessä olen aivan alkutekijöissä.






Minulla on Faceboookissa ja Instagramissa sekä henkilökohtainen että yritykseni tili, joten some:ssa tulee oltua päivän aikana väkisinkin. Olen nykyisin aktiivisempi julkaisemaan asioita tarinoiden puolella kuin tekemään varsinaisia julkaisuja. Yrityksen Instagram-julkaisuja yritän päivittää suhteellisen tiheästi, joten kuva-aiheita ja tekstejä tulee mietittyä lähes päivittäin. Sen lisäksi seuraan (tietenkin) ja kommentoin lukuisten ihmisten tilejä, joten on selvää, että kyse on myös melkoisesta aikasyöpöstä. Täytynee todeta, että viimeisien vuosien aikana tällaisen keski-ikäisenkin on täytynyt ottaa melkoisen määrä erilaisia some-/digitaitoja haltuun. Sekä hyvässä että pahassa.




Kaiken tämän some- ja digiviidakon keskellä yritän vielä päivittää sekä henkilökohtaista (Satuelämää) että yritykseni (Stailiamo's) blogia ja Pinterest-tiliä. "Kirsikkana kakun päällä" viestittelen päivittäin sähköpostilla sekä WhatsAppissa erilaisissa ryhmissä ja opiskelutkin hoituu osittain etänä Teams:issa. Sitä vaan tässä mietin, että on tämä aika hullunkurista touhua. Kännykkä kulkee mukana lähes joka paikkaan (meidän teinillä jopa vessaan!) ja kun siinä on vielä kaikki oleellinen mukana, sähköposteista kameraan ja koronapassiin, pitää nämä digitaaliset härpäkkeet meidät "otteessa" aika tiukasti. Meidän teinillä se näyttää kasvaneen jo käteen kiinni. Mitähän sitä ennen somea tehtiinkään? Käsitöitä? Katsottiin TV:sta ohjelmia tai oltiin muuten vaan yhdessä perheen kanssa? 


Tähän on tultu ja mihin tämä vielä johtaakaan? Viime viikon Facebookin uutisointi metaversumiin siirtymisestä aiheutti lievästi sanottuna epäuskoisuutta...huh, huh... 


P.S Voi olla tekstissä olevat someen liittyvät sanat eivät ole kirjoitusasultaan tai sisällöltään ihan oikein, mutta suotakoon se tällaiselle reilusti keski-ikäistyneelle, ei ihan täysin asiaan vihkiytyneelle "some-seniorille".