Tätä samaa rataa

 ...tai siltä nyt ainakin tuntuu. Opiskelu ja perhe-elämä määrittelee elämän ja arjen rytmiä. Toisinaan tuntuu, että eihän tässä tapahdu mitään ihmeellistä, mutta se tuntuu just nyt NIIN hyvältä!

Mietin jo viikolla hieman blogini aihetta ja huomasin, että eihän tässä oikeastaan ole mitään kirjoittamisen aihetta, kun elämä on tätä opiskelun värittämää ja muukin elämä on suhteellisen tasaista. Melkein olisi voinut kopioida viime kertaisen kirjoituksen uudestaan. Tähän samaan hengenvetoon täytyy todeta, että elämäni ei suinkaan tunnu tylsältä vaan pikemminkin hyvältä. Elämän aikana oppinut arvostamaan sitä, että se tavallinen arki on ihan parasta. Ja marraskuukin on ihan ok, vaikka pimeys tuntuu toisinaan vievän kaiken energian meistä.

Kävin viime viikolla 9. luokkalaisten vanhemmille suunnatussa illassa, jossa kerrottiin toisen asteen opinnoista ja opiskelumahdollisuuksista. Meidän perheessä teinillä kaikki on vielä auki. Lukio taitaa olla se ykkösvaihtoehto, mutta ammatilliset opinnotkaan ei ole poissuljettu. Lukuhaluja pitäisi teinille löytyä jostain (roppakaupalla) lisää, jos meinaa pärjätä lukiossa edes joten kuten, joten siksi kävin kuuntelemassa muita vaihtoehtoja. Ammatillinen koulutus on uudistunut vuosien aikana niin paljon, että sen koulutustarjonta ja erityisesti jatkokoulutusmahdollisuudet laittoivat ainakin minut miettimään asiaa ihan uudelta kantilta. Tässä on vielä muutama kuukausi  (ja muutama huonosti nukuttu yö) aikaa miettiä asiaa ennen kevään yhteishakua. Minä taidan olla se, jota tämä asia "rassaa" eniten ja silti kaikki järjestyy varmasti.

Kuluneen syksyn aikana olen saanut hyvän muistutuksen siitä, miten pieniä ne meikäläisen murheet kuitenkin ovat ja miten kaikki voi muuttua  - hyvinkin nopeasti. Erään ystäväni perheessä elämä keskittyi viimeisten kahden kuukauden ajaksi sairaalaan oman teinin vakavan sairastumisen takia. Välillä on ollut hyvinkin kriittisiä tilanteita, mutta onneksi kaikki on nyt jo paremmin ja siellä on päästy kotiin toipumaan. Tieto kotiutumisesta toi minulle helpotuksen kyyneleet... ja taisinpa lähettää muutaman kiitoksen sanan yläilmoille. Pidämme monia asioita itsestäänselvyyksinä ja kun niitä horjutetaan, laittaa se usein katsomaan elämää toisesta näkökulmasta. 

Niin, että vaikka tämä marraskuu välillä voi pistää mielen matalaksi, niin yritetään löytää niitä positiivisiakin asioita. Vaikka se elämä tuntuu toisinaan tylsältä ja tasaisen harmaalta, niin siinä on paljon hyvää. Vaikka sitä joskus erehtyy murehtimaan (yleensä pienistä) asioita, niin muistetaan iloita myös niitä pienistä ilon aiheista. Niitä on ympärillämme paljon...jos vain pysähdymme huomaamaan.

Iloa ja valon pisaroita meille kaikille!