Jokavuotinen "jouluharha"

Olen syntynyt päivää ennen joulua, jouluaaton aattona. Tunnustaudun olevani sydänjuuriani myöten jouluihminen, tosin se ei näy toiminnoissani mitenkään erityisemmällä tavalla. Ihailen jossain määrin niitä ihmisiä, jotka pystyvät omistautumaan jouluvalmisteluihin ja tekemään siitä ns. täydellisen joulun, Tiedostan, että se oma joulu on ihan yhtä hyvä, vaikka siihen ei kuulukaan monen viikon valmisteluja ja aaton rekiajelua.

Lapsuudenkodissani äitini loihti meille yltäkylläisen joulupöydän ja minä sain vähän isompana koristella kotia omilla askarteluillani. Rakastin kuusenkoristelua ja sitä, että koti valmistautui juhlaan. En muista, että kumpikaan sisaruksistani olisi ollut niin innostunut koristelusta kuin minä. Lapsuudenkodissani olen kokenut, että se on todellakin ollut meidän lasten juhla, jossa isoveli on lukenut jouluevankeliumin ja me siskot olemme saaneet tehdä jouluesityksiä. Välillä joulua on vietetty isommalla porukalla sukulaisten kesken ja välillä oman perheen kesken. Jouluuni kuuluu paljon ihania, lämpimiä muistoja, joissa tunnelma on jäänyt parhaiten mieleen.

Aikuisena nautin yhä edelleen joulunajan esteettisestä puolesta ja ruokapuoli jää sen sijaan minun osaltani vähemmälle huomiolle. Joka vuosi heittäydyn mukaan aikakauslehtien luomaan jouluilluusioon ja haaveilen tekeväni yhtä jos toistakin jouluvalmisteluja. Itsetehdyt joulukalenterit ja muut askartelut saavat minut innostumaan joka vuosi ja yhtä monta kertaa huomaan joulun jälkeen varsinaisen toteutuksen jääneen olemattomaksi. Minulle joulufiilistely on kuitenkin tärkeätä ja tässä iässä olen jo hyväksynyt sen, että "jouluharhani" kuuluu asiaan. Joka vuosi. 

Olen jo monta vuotta aloittanut jouluvalmistelut (ne vähäiset) marraskuun lopulla, sillä haluan nauttia joulun tunnelmasta jo hyvissä ajoin ennen joulua. Ensimmäiset joulutortut on leivottu isänpäivänä ja piparit leivotaan perinteisesti itsenäisyyspäivänä. Kodin koristelu noudatan vähemmän on enemmän-linjaa ja joulukuusi tuodaan sisälle muutama päivä ennen joulua. Jouluruokien reseptejä olen jo alustavasti silmäillyt ja tänä(kin) vuonna yritän tehdä jotain uutta kokeilua, jos ei muuten niin ainakin jälkiruoan osalta. Joululahjojen hankinta jää perinteisesti viimeisille viikoille, joista yritän selviytyä hyvin suunnitelluilla lahjalistoilla ja "täsmäostoksin". Tänä vuonna oman haasteen tuo pitkäksi venyvät työpäivät, mutta yritän selviytyä lahjarumbasta kunnialla.

Meidän perheen joulumme on muotoutunut vuosien saatossa moneen kertaan; kahden aikuisen ja uusperheen joulusta lapsi perheen jouluksi ja nyt vähitellen aikuistuvan lapsen myötä joulunvietto on jälleen hieman toisenlaista. Tietyt jouluperinteet kuuluvat edelleen jouluumme, mutta elämäntilanteiden myötä niissä tapahtuu väkisinkin muutoksia. Toistaiseksi olemme halunneet viettää kotijoulua, mutta ehkäpä joskus tulevaisuudessa vietämme joulua muualla. Toivon, että en ole aiheuttanut lapselleni mielikuvaa joulustressistä ja -kiireestä tai jonkinlaisesta joulusuorittamisesta. Rakastan perinteitä ja toivon, että olen pystynyt luomaan omalle lapselleni jonkinlaisia joulutraditioita, jossa kiireen ja lahjojen sijaan korostuisi rauhoittuminen, hiljentyminen ja yhdessäolo. 

Tänään vietämme ensimmäistä adventtia ja joulun odotus voi alkaa. Haen ensimmäiset joulukoristeet esille ja taidanpa laitaa joululaulut soimaan...

Hyvää 1. adventtia!

Kakun toinen olomuoto

Keittiössä en ole kummoinenkaan kokki tai leipuri, mutta siitä huolimatta innostun aina silloin tällöin kokeilemaan jotain uutta. Etenkin leivonnassa haluan testata erilaisia reseptejä ja niissä menestyminen on hyvinkin vaihtelevaa. Niin tälläkin kertaa...

Olin päättänyt tarjota isänpäivänä miehelleni aamubrunssin ja sen lisäksi leipoa isänpäiväkakun uudella reseptillä. Olin bongannut jonkin aikaa sitten brasilialaisen porkkanakakkuohjeen ja päätin kokeilla sitä. Kakkuvuoan valinnassa otin tietoisen riskin "meni syteen tai saveen"-ajatuksella. Taikina onnistui vielä  ihan hyvin, mutta jo paistovaiheessa tuli pientä ongelmaa, joka todennäköisesti johtui kakkuvuoan hieman epätyypillisestä muodosta. Pidentyneen paistoajan jälkeen kakku irtosi vuoasta huonosti ja kakkupohja mureni epämääräiseksi "kasaksi". 

Lopputulos ei ollut todellakaan sitä mitä olin lähtenyt hakemaan. Kakusta ei saanut tekemälläkään perinteisen näköistä, mutta en halunnut heittää hyvin paistunutta kakkupohjaa poiskaan. Hetken aikaa pyörittelin päässäni erilaisia vaihtoehtoja. Lopuksi päädyin laittamaan kakun tarjolle hieman toisessa olomuodossa tekemällä kakun juomalasiin, Pappilan hätävara-tyylisesti.

Paloittelin ja murustelin kakkupohjan juomalaseihin, jonka jälkeen lisäsin annoksiin kakun reseptin mukaisen suklaakastikkeen. Alkuperäisessä ohjeessa kakkua ei koristeltu erityisemmin, mutta tässä kohtaa päätin olla luova ja hieman rönsyillä. Koska kakku tarjoiltiin nyt annosmaisesti lasista, päätin täräyttää päälle vähän kermavaahtoa ja koristelusuklaata. Lisää ilmettä sain vielä viimeistelemällä annokset aamubrunssilla jääneillä marjoilla.
Muunneltu brasilialainen porkkanakakku à la Satu oli valmis.

Isänpäiväkahvituksessa kakkukupposet maistuivat erinomaisilta eikä kakun hieman toisenlainen olomuoto vaikuttanut menekkiin. Hävikkiä jäi kahden kupin verran ja nekin katosivat jääkaapista muutaman päivän sisällä. Alun pienoinen epäonnistuminen taisi sittenkin kääntyä luovan ongelmaratkaisun myötä voitoksi. 

Vaikuttaa vahvasti siltä, että joulun lähestyessä leipomiskokeiluni heräilee jälleen, jota ei edes hetkittäiset epäonnistumisetkaan lannista.
Toiveikkaana ja ennakkoluulottomasti kohti seuraavaa leivontakertaa...

Marraskuun alun mietteitä

Edellisenä viikonloppuna siirryttiin talviaikaan ja sen myötä marraskuu jysähti pimeydellä arkeen  kertaheitolla. On tässä positiivisemmallakin ihmisellä hieman asenneongelmaa, miten löytää puhtia arkeen. Työmatkat pidentävät päivää, joten päivänvaloa ehtii näkemään melko vähän.

Vuoden pimeimpänä ajanjaksona viikonlopuista on tullut minulle merkityksellisiä. Pyrin entistä enemmän antamaan aikaa rentoutumiselle ja omalle puuhastelulle. Tiettyjen rutiinien (=kotityöt) tekeminen kuuluu nykyisin viikonloppuun, mutta muuten pyrin tekemään ja olemaan omien fiiliksien mukaan - hiljentämään tahtia ja kuuntelemaan itseäni.

Tunnistan, että uusi työ on vienyt aika paljon voimavarojani ja olen nykyisin armollisempi itseäni kohtaan. Omien työtapojen löytyminen on vienyt paljon aikaa ja uusien esiin tulevien asioiden omaksuminen kuormittaa hetkittäin. Niitä tulee edelleen lähes viikottain. Kaikesta huolimatta työ tuntuu erittäin mielekkäältä, koska se on niin erilaista kuin aikaisempi työni. Se on tuonut opettajan työhöni paljon uutta sisältöä ja näkökulmaa, vaikka se "perustyö" siellä pohjalla onkin.

Viikonloppuisin minulla on alkanut olla enemmän vapaa-aikaa ja se on tuntunut mukavalta muutokselta. Kodin laittaminen on jäänyt pitkäksi aikaa viikkosiivouksen tasolle, mutta nyt huomaan, että minulla riittää enemmän energiaa myös hieman luovempaan ajatteluun. Lähestyvä joulun aika herättelee hetkittäin askarteluinnostustani, vaikka vielä ne ovat ideankeräystasolla muhimassa. Kodin tunnelmassa eletään nyt välivaihetta; hämärähyssytellään ja poltellaan kynttilöitä.

Koska emme voi mitään marraskuun pimeydelle ja lohduttomuudelle,
tehkäämme siitä omalla asenteellamme kuitenkin edes jollain tasolla siedettävämpi.