torstai 16. syyskuuta 2021

Istumalihakset koetuksella

Nyt kun opiskelut ovat lähteneet täydellä höyryllä eteenpäin, huomaan, että istumatyö ei oikein sovi minulle...



Omassa työssäni erityisluokanopettajan työni on ollut aina aika liikkuvaista. Työasennot vaihtuvat päivän aikana useasti ja liikkeellä tulee oltua yllättävän paljon. Sellaista perinteistä pöydän ääressä istumista on todella vähän, joka tosin johtuu myös minun tavastani tehdä työtä. En ole koskaan laskenut askelia, mutta veikkaanpa että 10 000 askelsuositus tulisi työpäivän aikana suhteellisen helposti täyteen. Toisin on nyt.





Etäopiskelupäivinä istun hyvin tiiviisti tietokoneen ääressä joko TEAMS:iin osallistuen tai kirjallisia töitä tehden. Meillä on jonkun verran kirjallisuutta luettavana, joten senkin puolesta tulee istuttua, tosin silloin sohvalla röhnäten. Olen ajatellut kokeilla jonkun kirjan kuuntelemista, sillä silloin voisin lähteä vaikkapa lenkille tai kuunnella autossa matkalla opiskelupaikakunnalle. Taukoja meillä tietenkin on, mutta se ei suinkaan riitä sellaisenaan ylläpitämään päivittäistä liikunnan tarvetta. Lähiopetuspäivinä autossa tulee istuttua lisäksi kaksi tuntia päivässä, joten meikäläinen kaipaa sen jälkeen jo ihan rehellistä raitista ulkoilmaa. 






Lieveilmiönä tästä liikkumisen vähentymisestä, minulla on oikean pakaran ja alaselän kohdalla pientä vaivaa, joka ei oikeastaan lievene venyttelemällä vaan kävelemällä. Staattinen istumatyö ja hieman huono työtuoli eivät ole ainakaan auttaneet asiaan. Siksipä minun tulee opiskeluni aikana kiinnittää entistä enemmän huomiota päivittäiseen liikuntaan. Vasta nyt huomaan, että olenkin hyötyliikkujana ollut aika aktiivinen ja ongelmaa on tullut siinä vaiheessa, kun liikkuminen on vähentynyt...tai oikeastaan työskentelytapa on muuttunut. Hyvän työergonomian, työn rytmityksen ja tauottamisen sekä liikunnan merkitystä ei voi todellakaan vähätellä.





Yritä opiskeluarjessani vaihdella työasentoja mahdollisuuksien mukaan, mutta harkitsen vakavasti sähköpöydän ja paremman työtuolin hankkimista. Liikunnan lisääminen täytyy ottaa omana haasteena myös tarkasteluun, sillä pienikin vaiva pitkittyessään alkaa vähitellen rassaamaan mieltä. Ehkä tässä tilanteessa olisi perusteita jopa taukojumpalle, joka pitäisi sisällä jotain muuta kuin matka jääkaapille/kahvinkeittimelle ja takaisin...


(Liikunnan)iloa päivääsi!





lauantai 11. syyskuuta 2021

Välimaastossa

Minulla on ensimmäinen opiskeluviikko takana ja kieltämättä tässä on ollut vähän totuttelemista. Minulla menee kahdet eri opinnot päällekkäin tämän vuoden loppuun asti, joten nyt on täytynyt aikatauluttaa arkea lähiopetuksen ja etäopetuksen kesken. Opiskelurytmini on kieltämättä vähän hakusessa. En koe olevani täystyöllistetty, mutta opiskelija-arki on vähän erilaista kuin töissä oleminen.




Opintoni täydentävät toisiaan mielestäni aika hyvin. Nykyajan opintopolku ja henkilökohtaistamiset tekevät opiskelusta mielekästä, ainakin näin aikuisopiskelijan näkökulmasta katsottuna. Pystyn suunnittelemaan opinnot sellaisiksi, että ne palvelisivat yrittäjyyttäni mahdollisimman hyvin. Ajatuksena on ollut, että pystyisin panostamaan opiskelujeni lomassa tehokkaammin yritykseeni; mainontaan, palvelumuotoiluun ja asiakashankintaan. Yritän hyödyntää opiskelun ja yrittämisen "synergiat" mahdollisimman tehokkaasti, mutta sen lopputuloksesta en tässä kohtaa ole ihan varma. 




Tällä hetkellä tuntuu, että haahuilen jossain epämääräisessä välimaastossa tai suunta on vähän hukassa. Ehkä olenkin vain malttamaton; haluaisin nähdä pitemmälle tai ihan sinne perille asti, ennen kuin olen päässyt kunnolla edes matkalle. Tällaiselle ikuiselle "varmistelijalle" välimaastossa haahuilu tuntuu jopa vähän ahdistavalta. Tiedostan, että minun pitäisi malttaa vain mieleni, keskittyä olennaiseen ja nauttia tästä (opiskelu)matkasta, sillä senhän takia minä tähän ryhdyin. Opiskelu tuntuu kivalta ja mielenkiintoiselta, mutta onko tunteeni taustalla pieni pelko siitä, että se ei täytäkään kaikkia odotuksiani. Vai epätietoisuus, mitä teen opiskelujen jälkeen? En osaa sanoa, enkä tiedä - ainakaan vielä. 






Liiketoiminnan ammattitutkintoni pitäisi olla tehtynä ensi syksynä ja siihen mennessä ehdin näkemään ja kokemaan vaikka mitä. Uskon, että tuleva HOKS-keskustelu ja toisen opinnon päättyminen jouluna selkiyttävät tuntemuksiani vähitellen. Tämän ikäisenä voisin opetella kehittämään ainakin vähän enemmän maltillisuutta.



Huomenna on kuitenkin uusi päivä...ja uudet mahdollisuudet.









sunnuntai 5. syyskuuta 2021

Matkalla ollaan...

Olen elänyt viime vuosina hyvin aikataulutettua ja kiireistä elämää. Välillä sen tempo on itseänikin hirvittänyt ja ihan aina en ole ollut varma olenko edes ollut oikein "kartalla". Se meidän kaikkien tuntema Arjen Oravanpyörä osaa pitää aika hyvin otteessa, niin että välttämättä itse ei edes tunnista, miten sen vauhti vain kiihtyy kiihtymistään.



Aika moni teistä jo tietääkin, että hyppäsin tänä syksynä tästä oravanpyörästä (ainakin hetkellisesti) pois ja hain elämääni vaihteeksi toisenlaista sisältöä. Elokuussa aloittamani opinnot ovat tuntuneet melkeinpä "taivaan lahjalta", sillä olen nauttinut melko kiireettömästä arjesta, jossa opiskelut rytmittävät juuri sopivasti aikataulujani kaiken muun elämän lomassa. Olen jo pitemmän aikaan halunnut hidastaa elämääni ja näin on todellakin tapahtunut. Ainakin vähän.






Hitaamman elämän tavoittelu tarkoittaa minun kohdallani sitä, että minulle on jäänyt aikaa muuhunkin kuin "elämän/arjen suorittamiseen" ja työn tekemiseen. Olen alkanut tietoisemmin ottamaan aikaa itselleni. En kanna huonoa omatuntoa siitä, jos joku päivä menee "harakoille" (yleensä lauantai ja/tai sunnuntai), sillä tiedän tarvitsevani myös sitä. Muutos jatkuvasti hääräävästä "Duracell-pupusta" vähän hitaammaksi on ollut vain positiivista. Edelleen asioita kasautuu hetkittäin, mutta hallitsen niitä paremmin, koska niitä ei ole niin paljon. On ollut aika pysäyttävää tunnustaa, että stressinsietokykyni ei ole ollutkaan niin hyvä kuin olen luullut - vai onko pitkään jatkunut stressitila vain alentanut sitä...?




Alkavan viikon tiistaina elämääni tulee lisää uusia kuvioita, kun aloitan visualisti-opintoni. Minulla ei ole ihan selvää, mihin olen ryhtymässä, mutta se ei pelota. Pikemminkin päinvastoin! Olen utelias ja innokas näkemään, mitä seuraava vuosi tuo tullessaan. Tavoitteenani on suorittaa liiketoiminnan ammattitutkinto, josta yritän ottaa kaiken hyödyn. Tällaiselle pitkän linjan kasvatustieteilijälle (ja kehäraakille) kaupallinen ala on jokseenkin vierasta, joten haasteita tulee matkan varrella olemaan  varmasti.



Edessäni on vertauskuvallisesti silta, jonka yli minun on mentävä. En tiedä, mitä sen toisella puolella odottaa, mutta se ei haittaa. Olen valmiina seikkailuun!



torstai 2. syyskuuta 2021

Oppiiko vanha koira uusia temppuja?

Täällä blogimaailmassa viime aikaiset postaukset pyörivät melko tiiviisti opiskelun ympärillä. Pahoittelut melko yksipuolisista jutun aiheista, mutta sitähän minun elämän tällä hetkellä suurimmaksi osaksi on; opiskelua ja valokuvaamista.





Teams-opetusta ei ole enää kovinkaan montaa kertaa, mutta sen jälkeen pitäisi alkaa suunnitella omaa näyttöä. Opiskelujen edetessä ole todennut, että tämä koulutus ei olekaan ihan "läpihuuto"-juttu, vaan opittavaa ja harjoiteltavaa on paljon. Olen harjoitellut sekä kännykällä että järjestelmäkameralla kuvaamista ja näytössä pitäisi näyttää se oma osaamisensa. Mitä pitemmälle näistä kuvausasioita on tullut opiskeltua, sitä vähemmän tunnun sitä osaavan.





Kuvausharjoituksia tulee joka viikko tehtäväksi ja niihin liittyy yksi tai useampi uusi asia. Viimeiset kaksi kertaa on perehdytty järjestelmäkameran tekniseen puoleen ja jossain kohtaa meikäläisellä on puskenut jo vähän tuskaa ja hikeä. Kuvausaiheet ja visiot syntyvät minulta aika luontevasti ja helposti. Kuvien stailaus on jo ihan oma juttunsa, joka on myös luovaa ja kivaa. Kuvausrekvisiittani on tosin aika puutteellinen, joten niissä saa käyttää ongelmaratkaisua ja luovuutta ihan kiitettävästi. Se varsinainen  kuvaaminen on  ollut ehdottomasti haastavinta tässä opiskelussa, vaikka kuvauskokemusta on vuosien varrella kertynytkin.





Tämän viikon tehtävänä oli miettiä, miten voi hyödyntää liikkeen kuvaamista oman yrityksen kuvissa. Niiden pohjalta tein kuvaussuunnitelman ja harjoittelin asian kuvaamista eli kameran suljinajan käyttämistä. Keskipäivän aurinkoinen sää piti hyödyntää nopealla aikataululla, sillä pilvisellä säällä luonnonvalon hyödyntäminen meillä kotona on jokseenkin hankalaa. Kuvia tuli otettua runsaasti, joista suurin osa oli huonoja -  tai todella huonoja. Uusien taitojen oppiminen ja sisäistäminen vaatii paljon harjoittelua, joten yrityksen ja erehdyksen kautta mennään eteenpäin. Epätoivon ja turhautumisen keskellä tulee onneksi välillä pieniä onnistumisiakin. Ja ihmeellistä kyllä, "vanha koira oppii uusia temppuja", kunhan vain motivaatiota on riittävästi...


Huomenna on jälleen uusi päivä ja (ehkä) uusia kuvausharjoituksia.




torstai 26. elokuuta 2021

Opiskeluun hurahtanut

Aloitin Stailaus ja tuotekuvausopintoni viime viikolla ja tunnen olevani innostunut kuin pieni lapsi.

 



Opiskelu toteutetaan kokonaan etänä, joten osallistuminen koulutukseen onnistuu ihan mistä maailmankolkasta vain. Koulutukseen osallistuvat kokoontuvat TEAMS:ssa ja jokaisen tapaamisen jälkeen saamme useita tehtäviä, joita työstämme välipäivien aikana. Omaksuttavaa on ollut paljon ja jotta ehdin tekemään kaikki tehtävät hyvin, minun on pitänyt tehdä jonkinlaista aikataulutusta. Tehtävät ovat olleet monin tavoin hyödyllisiä ja heti ensimmäisen päivän jälkeen meidän piti tuottaa jo jotain valokuvamateriaalia. Opiskelu on tähän mennessä ollut erittäin mielenkiintoista ja tehokasta. Vaikka olen kuvannut jokseenkin paljon, kriittisyys omia valokuvia kohtaan on  kasvanut ja olen hyvin nöyränä oppiakseni uusia asioita.




Koulutus kuuluu osana taideteollisuusalan perustutkintoa, jossa tutkinnon osa suoritetaan näyttämällä vaadittu osaaminen käytännössä. Tähän koulutukseen valitut opiskelijat ovat (lähes) kaikki yrittäjiä ja lähtökohtana on ollut, että pystyisimme hyödyntämään koulutusta yrityksessämme. Meille jokaiselle on  tehty oma HOKS eli tavoitteet, jotta saamme opiskelusta mahdollisimman hyvän hyödyn. Kouluttajamme on ehdottomasti alan ammattilainen ja hänen pitämä HOKS-keskustelu antoi minulle vielä enemmän innostusta asiaan. 




Haluaisin tällä hetkellä opiskella lukuisia sisustamiseen ja visuaaliseen alaan liittyviä asioita, mutta syyskuussa alkava koulutukseni vuoksi pyrin malttamaan innostustani. HOKS-keskustelussa laadimme vähän suuntaviivoja tulevaan ja tulen täydentämään opintojani sitä mukaan kun, elämä ja opiskelu antaa siihen myöden. Koen, että syvennän sekä nykyistä ammattitaitoani sisustussuunnittelijana että alkavaa visualistin opintojani. Stailaus ja tuotekuvaus- opinnot selkiyttävät myös yrittäjäpolkuani, jossa tuntuu olevan tällä hetkellä vähän liian paljon sivupolkuja. 






Koska näiden opintojen keskiössä on tuotekuvaaminen, kotimme muuttuu aina välillä  valokuvausstudioksi. Olo- ja ruokahuoneessa on kaunista luonnonvaloa, jota haluan hyödyntää valokuvissani. Näissä tiloissa on hetkittäin melkoista tavarakaaosta haaliessani kuvausrekvisiittaa ja tehdessäni sommitelmia. Kuvausjärjestelyn tekeminen ja valokuvaaminen on ihanan luovaa. Opiskelumotivaationi on 110 %  ja nautin ihan joka hetkestä. Tuntuu hyvältä olla innostunut ja inspiroitunut, oppia uusia asioita ja ennen kaikkea haastaa itsensä. Tuskin pysyn housuissani...



Arkeni ei tällä hetkellä ihan niin hektistä ja aikataulutettua kuin aikaisemmin. Pystyn jonkun verran itse säätelemään elämisen tahtia ja se on tehnyt minulle hyvää. Stressitasoni on laskenut huomattavasti ja koen, että sen myötä elämänlaatuni on parantunut. Vaikka opiskeluni teettää työtä ja välillä "harmaita hiuksia", on se tuonut sekä arkeeni että elämääni pelkästään positiivista muutosta. Sadepäivätkään eivät saa mieltäni matalaksi...


Tsemppiä kaikille loppu viikkoon!






perjantai 20. elokuuta 2021

Karanteenia ja eristystä

Kulunut viikko on mennyt tiiviisti kotona pysyen. Teinimme on ollut koronan takia eristyksessä ja me vanhemmat altistumisen takia karanteenissa.




Meillä teini on sairastanut tautia hyvin vähillä oireilla, sillä hänellä oli muutaman päivän pientä yskää ja tukkoista oloa. Siinä kaikki. Me vanhemmat kävimme tiistaina koronatesteissä ja sieltä tuli negatiiviset testitulokset. Karanteenimme ei suinkaan päättynyt siihen, vaan jatkuu edelleen eristyksen päättymiseen asti. Tuntuu vähän hassulta elää karanteenissa, kun kaikki me voimme hyvin, mutta samaan hengen vetoon totean, että ymmärrän tämän varokeinona, sillä poikamme koronavirus oli juuri tuota helposti tarttuvaa Delta-muunnosta. Nopean tiedottamisen (ja reagoinnin takia) jatkoaltistumisia ei tullut ja kohta pääsemme takaisin ns. normaaliin arkeen






Karanteenissa ei meillä ole ollut oikeastaan muuta haastetta kuin kaupassa käynti ja silloinkin olemme saaneet apua lähisukulaisilta. Pojan koulun aloitus valitettavasti siirtyi ja hän pääsee aloittamaan lukuvuoden vasta ensi viikolla. Hänellä olen havainnut tylsistymisen merkkejä, koska hän ei voi tavata kavereitaan, mutta onneksi PlayStationin pelimaailma tuo pientä lohtua tähän puutteeseen. Pojalla opiskelu on ollut hieman hankalaa, koska hän ei ole saanut vielä kaikkia kirjoja, mutta uskoisin, että mitään suurempaa oppimisvajetta ei ole päässyt syntymään. Mies on päässyt myös purkamaan tylsistymistään käymällä yksikseen kyyhkysjahdissa ja mökillä, joten tästä jaksosta taidamme selvitä suhteellisen tervejärkisinä kaikki - yhden kokemuksen rikkaampana.






Minun onneni oli, että aloitin tällä viikolla Stailaus ja tuotekuvaus- opinnot, jotka ovat pitäneet minut sopivan kiireisenä ja ajatukset muualla. Olen osallistunut etänä kahteen koko päivän kestävään luentoon ja päivien välissä olen työstänyt tehtäviä ja ottanut niihin liittyviä valokuvia, joten mielekästä tekemistä on ollut koko ajan. Osa tämän postauksen valokuvista on jo opiskelujeni tuotoksia. Olen nauttinut siitä, että olen voinut rauhassa keskittyä opintoihini, vaikka samaan hengen vetoon täytyy todeta, että kaikesta huolimatta tällainen "rajoitettu elämä" tuntuu kummalliselta. En voi lähteä käymään kaupassa tai kaupungilla hoitamassa asioita, en voi käydä tervehtimässä äiti-mummia tai olla muutenkaan kontaktissa muihin ihmisiin. Sitä yrittää välttää ihmisiä ulkonakin ja pitää turvavälejä...ja olla vain kotona.





Tämä koronaepisodi päätyy lauantaina ja koska teini sairasti koronan, ei rokotuskaan ole hänen kohdallaan akuutti asia. Tässä kohtaa uskallan ilmeisesti huokaista jo helpotuksesta. Onneksi.



sunnuntai 15. elokuuta 2021

Epäonnen viikko

Aina ei mene kyllä ihan putkeen. Tähän viikkoon on mahtunut kaksi vähän epämieluisaa ja stressiäkin aiheuttanutta tapahtumaa...



Alkuviikolla selvisi, että teinimme oli altistunut koronatartunnalle, joten tiedossa oli karanteenia ja suunnitelmien muutosta. Hyvää tässä on ollut vain se, että tieto mahdollisesta altistumisesta ja varmistus siitä tuli nopeasti, jolloin jatkotartuntoja ei päässyt syntymään. Harmittavaista on ollut taas se, että hän ei päässyt aloittamaan koulun lukuvuotta heti eikä myöskään jääkiekkoharjoituksiin. Perjantain koronatesti oli sitten positiivinen, joten karanteeni sai lisää jatkoa ja myös minut ja isäntä asetettiin karanteeniin. 





Toinen epäonninen asia liittyy luottokorttiini. Käytän luottokorttiani todella harvoin ja huomasin sen tiliotteelta, että heinäkuussa ja elokuun alussa oli tehty (pieni) luottokorttiosto Lontoossa! Tietääkseni en ole käynyt siellä. Ei siinä muu auttanut kuin sulkea siltä istumalta pankkikortti, tehdä rikosilmoitus ja sen pohjalta vielä oikaisuvaatimus. Tähän toimenpiteeseen sai kulutettua yhden aamupäivän ja melkein sain menetettyä mielenrauhanikin. Saman hengen vetoon todettakoon kuitenkin, että sain erittäin hyvää (=rauhoittavaa) palvelua pankista ja rahallinen menetys on alle 20 euroa.






Mielenkiintoista tässä luottokorttiasiassa on ollut se, että en ole netin kautta maksanut mitään luottokortillani, mutta silti tietoihini on jotenkin päästy. Pankista kertoivat, että tällaiset huijausyritykset ovat kovin yleisiä ja tässäkin kohtaa tiliveloitus oli hyvin pieni summa, joka ei siis ponnahda erityisemmin silmiin tiliotteita katsoessa. Onni onnettomuudessa ostokset olivat pieniä ja vaikka tili olisi tyhjennettykin kokonaan, ei tekijä olisi kovinkaan paljoa rikastunut. Joku tai jotkut ovat kuitenkin päässeet minun henkilökohtaisiin tietoihini ja sehän tässä eniten harmittaa, koen että yksityisyyttäni on loukattu. Asia on nyt hoidettu ja (toivottavasti) pois päiväjärjestyksestä, mutta piti tällainenkin sitten kokea.




Vastoinkäymiset kuuluvat elämään ja tällä kertaa niitä tuli tällainen rypäs. Elämä on nyt hetken aikaa kodin seinien sisäpuolella ja ajoittain varmaan vähän tylsää, mutta "ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin".  Alkavalla viikolla pääsen aloittamaan Stailaus ja valokuvaus- opinnot ja minun onnekseni se toteutetaan täysin etänä, joten minun ei tarvitse tehdä sen enempää erityisjärjestelyjä. Toivotaan, että me muut pysymme terveinä ja näiden epäonnisten tapahtumien jälkeen olisi taas rauhallisempaa. Peukut pystyyn!




sunnuntai 8. elokuuta 2021

Huolien määrä vakio...?

Sanonta:  "Pienet lapset, pienet murheet. Isot lapset, isot murheet" taitaa pitää paikkansa. Uskoisin, että aika moni äideistä voi allekirjoittaa tämän.




Kun ikää karttuu (sekä äidillä että lapsella) huolien laatu vain vähän muuttuu. Vauva-iässä meillä huolta aiheuttivat mm. korvakierre, nukkumiseen ja syömiseen tai yleensä kehitykseen liittyvät asiat. Päiväkodin tai koulun aloitus oli myös ihan oma juttunsa. Huolena on ollut mm. miten lapsi pärjää ryhmässä, onko hänellä kavereita, mitä jos häntä kiusataan tai jos hän onkin kiusaaja.





Kun lapsi tulee vanhemmaksi teini-iässä harrastusten ja kavereiden tärkeys alkaa näkyä enemmän ja samassa suhteessa koulunkäynti kiinnostaa vähemmän. Meidän vanhempien auktoriteettia  kyseenalaistetaan, nuori alkaa irtaantua kodistaan ja itsenäistymään. Meillä teini aloittaa tällä viikolla peruskoulun viimeisen luokan ja juuri hankittu mopo odottaa hetkeä jolloin teoriakoe olisi suoritettuna ja ajolupa taskussa. Tästähän tämä huolien määrä sen kuin vain kasvaa.





Tiedän, että en voi suojella lastani elämältä ja jokaisen täytyy löytää paikkansa yhteiskunnassa. Jokainen meistä toivoo lapsellensa sitä parasta, vaikka tiedämme, että elämä saattaa kohdella toisinaan rankemmallakin kädellä. Edessä on vielä opiskelua, kesätyöpaikkojen hakua,  todennäköisesti autokoulun ja armeijan käyminen, muuttaminen pois kotoa, valmistumista ammattiin, seurustelusuhteen aloittamista, parisuhdeongelmia, sydänsuruja ja mahdollisia terveyshuolia, kilpailua työpaikasta sekä kasa isoja ja pieniä pettymyksiä. Olemmeko antaneet kotona lapselle riittävät eväät ja selviytymiskeinot vai ajautuuko hän elämässä tuuliajolle ilman haaveita ja unelmia?  Yöuniani en ole (vielä) menettänyt, mutta oman teinin kasvaessa, tätä tulee pohtineeksi enemmän. 




Niin se taitaa olla, että meillä vanhemmilla huolien määrä lapsesta taitaa olla vakio. Sen kanssa täytyy vain osata elää ja uskoa siihen, että oma lapsi pärjää. Yrityksen ja erehdyksen kautta tässä itse kukin on mennyt elämässä eteenpäin. Kukin omalla tyylillään...




maanantai 2. elokuuta 2021

Rippijuhlatunnelmia

Tämän kesän kohokohta meidän perheessä oli ehdottomasti poikamme rippijuhlat heinäkuun viimeisenä päivänä. Olen blogissani aikaisemmin kirjoitellut jo hieman juhlavalmisteluista, mutta tässä vielä kooste varsinaisesta juhlapäivästä.




Koronatilanteen takia konfirmaatiotilaisuus oli järjestetty niin, että ryhmä oli jaettu puoliksi. Kirkkoon tulevien läheisten määrä oli myös rajoitettu kuuteen henkilöön. Kirkossa istumapaikat oli laitettu joka toiselle riville ja kaikille oli annettu vielä maskisuositus, joten koronarajoitukset oli tässä tilanteessa otettu mielestäni hyvin huomioon. Pieni konfirmoitavien ryhmä takasi myös sen, että kirkossa näkyvyys oli hyvä ja konfirmaatio toimituksena oli alle tunnissa ohi. Koska kaikki eivät päässeet osallistumaan tilaisuuteen, seurakunta striimasi sen myös YouTuben välityksellä. 





Konfirmaatiotilaisuus oli arvokas ja oli liikuttavaa seurata, miten vakavia (ja hyvin käyttäytyviä) nuoret olivat. Eniten taisin olla hämmästynyt siitä, että minua ei itkettänyt tilaisuudessa, vaikka liikuttunut olinkin. Koska ryhmiä oli kaksi, yhteiskuva hoidettiin tilaisuuksien välissä, jonka jälkeen meillä oli pieni tauko ennen varsinaisen juhlan alkamista. Olimme varanneet Ravintola Sydvestistä juhlapaikan klo 13.00 ja kirkkotilaisuuden jälkeen perheen miehet lähtivät käymään kotona ja minä lähdin koristelemaan juhlapaikkaa. 









Juhlapaikassa pöydät oli aseteltu kahteen riviin ja niihin oli laitettu valkoiset pöytäliinat ja kangasservietit. Minun tehtäväksi jäi enää kukkien asettelu pöydille, muutamien lapsuusmuistojen ja valokuvien esille laittaminen. Kirkon ja juhlan välissä minulla oli n. tunti aikaa ja se riitti hyvin juhlapaikan koristeluun. Meidän pienelle vierasjoukolle (23 vierasta) paikka oli erinomainen ja sisustukseltaan sopivan rouhea ja asiallinen.








Halusimme tarjota vieraille perinteisen buffet-pöydän sijaan valmiit annokset ja ruokalistamme oli hyvin yksinkertainen: alkumaljat, alkusalaatti Ravintola Sydvestin omalla leivällä, pääruokana oli peuraa ja varhaisperunoita lisukkeineen ja jälkiruoaksi kakkukahvit. Pöytiin tarjoilu toi mielestäni lisää arvokkuutta, vaikka ei nämä mitkään "pönötysjuhlat" olleetkaan. Juhlat sujuivat oikein hyvin, mutta yllättävän nopeasti. Olimme varanneet juhlapaikan kolmeksi tunniksi ja n. kahden tunnin jälkeen vieraat alkoivat vähitellen poistua. Meille jäi hyvin aikaa korjata juhlarekvisiitta pois ennen seuraavaa  juhlaa. Kävimme viemässä tavarat kotiin, sillä juhlapäivän päätteeksi meillä oli vielä sovittuna perhekuvaus ja rippikuvaus kirkolla.




Kuvaajaksi oli valinnut luottovalokuvaajani Elli Halosen ja hän hoiti homman rautaisella ammattitaidolla. Ensin otettiin muutama perhekuva, jonka jälkeen meidät vanhemmat lähettiin autolle, jotta Elli pääsi ottamaan rauhassa kuvia teinistämme. Jotain otoksia sain nähtäväksi jo samana iltana ja oli ilo huomata, miten hän oli saanut jopa poikamme nauramaan kuvissa. Kuvissa näkyy myös se, miten lapsemme on muuttunut nuoreksi. Lapsen pyöreys on kadonnut ja koko olemus muuttunut astetta aikuisemmaksi - ja niinhän sen pitää mennäkin.





Juhlat ovat nyt onnellisesti takanapäin, jonka hetket säilyvät muistoina lukuisissa valokuvissa. Välitän näin blogini kautta vielä isot kiitokset kaikille juhliin osallistuneille. Olitte jakamassa kansamme hienoa päivää nuoren ja myös meidän vanhempien elämässä. Yksi poikamme tämän hetkisen elämän suurista tapahtumista ja etapeista on nyt saavutettuna. 


 Seuraavaksi katseet kohti tulevaa - ja viimeistä peruskouluvuotta. Onnea ja kaikkea hyvää, rakas poikamme, kulkemallasi tiellä! "Elämä on päämäärien saavuttamista, olkoon se myös sinulle toiveiden täyttymistä."









maanantai 26. heinäkuuta 2021

Pömpeliä pystyyn

Meidän mökillämme on tarkoitus jossain vaiheessa laajentaa vierasmökkiämme rakennusluvan sallimissa puitteissa. Nykyisin siinä on varasto, joka on tarkoitus ottaa hyötykäyttöön ja muutaman neliön laajennuksella saamme tarvittavia lisäneliöitä. Varaston poistaminen aiheutti sen, että meidän piti tänä kesänä aloittaa uuden varaston rakentaminen.





Varasto rakennetaan ns. kevytrakenteisena ja osittain sen käyttötarkoitus on vielä vähän auki. Todennäköisesti 1/3 tulee olemaan varastoa ja 2/3 jotain muuta. Alun perin siihen piti tulla puuvarastoa, mutta nyt olemme heitelleet ideoita kesähuoneesta kesäkeittiöön. Voi olla, että isommasta osasta tulee ajan hengen mukaan "muuntojoustava" tila eli sen käyttö mukautuu tarpeen mukaan. Todennäköisesti talvella se on varasto ja kesällä jotain muuta.





Minä olen ollut rakentamisessa melkein alusta alkaen mukana ja sen rakentaminen on edennyt mukavasti. Rakennusprojektimme alkoi tietenkin perustuksista. Rungon pystyttämisen teimme mieheni kanssa yhteistyössä ja tämä rakennusvaihe on mielestäni hauskin osuus, kun varaston ulkomitat alkavat muotoutua. Tämän jälkeen mies pääsi  asentamaan peltikattoa, jossa hyödynsimme jo saaressa valmiina olevia peltejä. Koska rakennamme saareen, yritämme hyödyntää täällä olevaa materiaalia niin paljon kuin mahdollista, mutta väkisinkin jotain täytyy myös ostaa ja kuljettaa tänne. Kuljettamisessa on aina omat haasteensa, joten kaikki se olemassa oleva, mitä voidaan käyttää, hyödynnetään.




On ollut mukava olla tässä rakennusprojektissa mukana. Mieheni osaa rakentaa ja minullakin pysyy vasara jollain tavalla kädessä. Vaikka en ihan timpuri olekaan, osaan kuitenkin pitää rullamitan päästä kiinni tai katsoa vatupassilla suoruuksia. Yhdessä tekeminen on ollut erittäin mielenkiintoista ja perhesopu on säilynyt erinomaisesti. Tällä hetkellä menossa on seinien ulkoverhouksen kiinnittäminen eli lautojen naulaamista seiniin. Minä sain kunnian naulata yhteen päätyseinään laudat ja sain tuhrattua siihen melkein kokonaisen päivän. Ihan priimaa jälkeä ei tullut, mutta niinhän sitä sanotaan, että "harjoittelu tekee mestarin".




Meillä alkaa olla täällä mökillä sen verran rakennelmia, että niille täytyy antaa jo nimiä. Rakentamisen alkumetreillä aloimme kutsua tätä Pömpeliksi ja todennäköisesti se tulee sellaisena myös pysymään. Koska Pömpelin käyttötarkoitus on vielä hieman hakusessa, taitaa nimitys olla enemmän kuin kohdillaan. Olen nauttinut eniten siitä, kun olen päässyt konkreettisesti tekemään käsillä... ja ehdottomasti parasta tässä kaikessa on ollut miehen kanssa yhdessä tekeminen!


Rakentamiseen tuli minun osaltani nyt taukoa, sillä teinimme rippileiri päättyy huomenna ja hänellä jatkuvat kesätauon jälkeen myös jääkiekkoharjoitukset. Pieniä kesäloman loppumisen merkkejä on jo selvästi havaittavissa...












torstai 22. heinäkuuta 2021

Kesä(loma)päivitystä

Heinäkuun puoliväli on jo ylitetty ja kesäloman vietto jatkuu vielä muutaman viikon. Lomaviikot ovat menneet tähän mennessä leppoisasti ja heinäkuun viimeisenä päivänä juhlistamme vielä teinpoikamme konfirmaatiota. Se on myös ehdottomasti tämän kesän kohokohta ja jonkinlainen päätepiste, jonka jälkeen mieli alkaa väkisinkin suunnata syksyyn...




Juhlajärjestelyt alkavat olla suurin piirtein tehtynä ja nyt tehdään enää viimeisiä viilauksia. Kakku on päätetty ja tilattu, valokuvaajan kanssa sovitellaan vielä aikataulua ja juhlapaikan viimeistely jää varsinaiseen konfirmaatiopäivään. Olen niin tyytyväinen, kun päätimme ulkoistaa juhlat ja siitä huolimatta olen päässyt suunnittelemaan niitä ihan riittävästi. Suorituspaineita ei ole ollut ja aikaa on jäänyt enemmän lomailuun.





Mökillä olen päässyt olemaan vaihtelevasti, mutta kuitenkin riittävästi. Mieheni aloitti siellä "pienen" rakennusprojektin, jonka lopputuloksesta emme ole vielä ihan varmoja. Lähtötilanne oli se, että meidän oli tarkoitus rakentaa sinne kevytrakenteinen puu- ja työkaluvarasto. Rakennustöiden edetessä aloimme kuitenkin miettiä, voisiko sitä käyttää mahdollisesti muuhunkin tarkoitukseen, esim. katettuna grillaus-ja ruokailupaikkana, jolloin sen etuosa jätettäisiinkin kokonaan auki. Vielä emme ole lopullista päätöstä tehneet, joten suunnitelmat voivat muuttua moneen kertaankin...





Meillä teini lähti tällä viikolla rippileirille melkein suoraan Ahvenanmaan venereissulta saavuttuaan. Me vanhemmat olemme saaneet nyt tuntumaa uudenlaisesta elämäntilanteesta, kun taloudessa on ollut jonkin aikaa yksi ihminen vähemmän. Kieltämättä olotila on vähän hämmentävä; ei mitään elämän suurempaa tunneryöppyä tai draamaa kuitenkaan, mutta ehkä vähän haikeaa. Tällaista elämää meillä on lähivuosien aikana tiedossa enenevässä määrin - ja se vain kuuluu elämään.





Tämä "toinen koronakesä" on ollut jokseenkin samankaltainen kuin vuosi sitten. Kotona ja mökillä oleminen on riittänyt minulle oikein hyvin enkä ole kaipaillut erityisesti mihinkään. Jätin suosiolla jopa asuntomessut väliin. Edelleen vietän jokseenkin "anti-sosiaalista" elämää, jossa poikkeuksena on ollut tuo venereissumme Ahvenanmaalle. Lomatekemistä ja -puuhastelua on riittänyt sopivasti ja oma kuntoiluprojektini on edelleen hyvällä mallilla. Tänä kesänä olen ollut armollisempi itseäni kohtaan ja pystynyt olemaan vähemmän suorittamatta. Kieltämättä olen joutunut tekemään asian suhteen paljon töitä tuolla omien korvien välissä, mutta se on myös kannattanut. Loma on tuntunut todellakin lomalta ja onneksi se jatkuu vielä muutaman viikon ajan. Mikäs sen mukavampaa...


Nautitaan kesästä!


P.S Tämän postauksen kuvat ovat Vanhan Rauman Pihakirppis-tapahtumasta, joka kestää 25.päivään asti. Kannattaa tulla vähän kauempaankin ihastelemaan vanhaa puutalomiljöötä ja sen tunnelmallisia pihoja. Samalla voit tehdä myös hyviä kirppislöytöjä.











  

perjantai 16. heinäkuuta 2021

Yllätysreissulla

Meidän teinipoikamme lähti viime viikonloppuna isoveljensä perheen mukana venereissulle Ahvenanmaalle. Isäntä sai ajatuksen, että lähdemme omalla veneellä tekemään pojallemme pientä syntymäpäiväyllätystä ja porhallamme tapaamaan häntä ja muutakin matkaseuruetta. En ehtinyt asiaa edes oikein miettimäänkin, kun huomasin jo pakkaavani suhteellisen pikaisella aikataululla tavaroita kasaan.




Tiedossa oli jonkinasteinen extreme-reissu, sillä olimme matkalla ns. avoveneellä ja yöpyminen tapahtui teltassa. Minun edellisestä telttayöpymisestä oli kulunutkin jo yli 20 vuotta, joten asiaan kuuluvien retkeilyvarusteiden päivittäminen oli enemmän kuin aiheellista. Onneksi suurin osa varusteista löytyi kotoa, eikä tällä kerralla tarvinnut ostaa (vielä) rinkkaa tai vaelluskenkiä. Sääennuste lupaili pelkästään hellesäätä, joten varusteet olivat jokseenkin vähäiset ja yllätysreissumme pääsi alkamaan.




Lähdimme matkaan maanantaina iltapäivällä. Venematkassa oikaistiin sen verran, että ajoimme veneemme trailerin kanssa ensin Kustaviin. Laskimme sen siellä mereen ja lähdimme vesiä pitkin kohti Ahvenanmaata. Ensimmäisenä määränpäänä oli Lappoon saari, jossa kävimme sen verran pysähtymässä, että kävimme syömässä suhteellisen tuhdin iltapalan. Sen jälkeen jatkoimme matkaa ja etsimme lähisaaresta ensimmäisen yöpymispaikan. Se löytyikin nopeasti ja suoritimme suhteellisen pikaisen leiriytymisen. Tarkoituksena oli nukkua taivasalla, mutta ilta-auringon laskiessa hyttysten määrä lisääntyi sen verran, että päädyimme laittamaan teltan pystyyn. Loppuyö sujui suhteellisen rauhallisesti teltassa nukkuen.





Tiistaiaamuna, joka oli siis poikamme syntymäpäivä, nautimme aamukahvit trangialla keittäen ja fiilistellen huikeaa säätä ja maisemaa. Tämän jälkeen laitoimme leirin kasaan ja matkamme jatkui kohti Sottungan saarta, jossa yllätyksen oli tarkoitus tapahtua. Punoimme merimatkan aikana hieman yllätyksen juonta ja pääsimme rantautumaan huomaamattomasti Sottungan vierasvenesatamaan ja siirtymään sen ainoaan ravintolaan. Järjestelimme siellä pöytiä ja onnittelumaljoja, jonka jälkeen jäimme odottelemaan seuruetta saapuvaksi. Yllätys oli melkoinen, kun poikamme hoksasi, että me olimme yhtäkkiä ilmestyneet paikalle. Juhlistimme 15-vuotiasta poikaamme yhdessä isolla porukalla ja tunnelma oli leppoisa, varmasti jopa ikimuistoinen. Vietimme lopun päivän saarella ja illemmalla siirryimme telttailemaan miehen kanssa vierasvenesataman hälystä rauhallisempaa lähisaareen. Leiripaikka ei ollut tällä kertaa ihan optimaalinen, sillä yhteysaluksien ja ruotsinlaivojen peräaallot tekivät alkuyöstä pientä kiusaa, vaikka olimme yrittäneet ottaa tämän huomioon leiripaikkamme valinnassa. Muutaman narunkiristyksen jälkeen saimme nukuttua suhteellisen hyvin...tai ainakin mies nukkui ;)





Seuraavana aamuna kävimme vielä tervehtimässä poikaamme ja muuta matkaseuruetta. Tankkasimme veneemme ja suuntasimme miehen kanssa paluumatkalle, kun taas poikamme lähti kohti Rödhamnia. Venematkamme taittui edelleen melkein tuulettomassa ja aurinkoisessa säässä. Päätimme jäädä vielä yhdeksi yöksi telttamajoitukseen ja löysimme suojaisen leiripaikan Levernäsin saaren suojasta. Telttapaikkamme osoittautui vallan mainioksi, vaikka sen alusta ei ihan "vatupassinsuora" ollutkaan. Taisin tällä reissulla nukkua parhaiten juurikin tänä viimeisenä yönä.





Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja niin myös meidän veneretkemme. Heräsimme torstaiaamuna jostain syystä melkein "kukon laulun aikaan". Aamutoimien jälkeen purimme leirimme vielä viimeisen kerran ja suuntasimme veneen keulan kohti lähtösatamaamme Hakkenpään vierasvenesatamaa. Merimatka taittui nopeasti ja n. kahden tunnin päästä olimme tulleet perille. Kolmen päivän saaristoseikkailumme oli päättynyt. 





Reissumme oli monella tapaa todellakin yllätysreissu, sillä perinteisesti olen todella huono lähtemään lyhyellä varoitusajalla mihinkään. En oikein tiennyt, mihin olin lähdössä, mutta sain moninkertaisesti takaisin, mitä matkasta odotin. Oli kiva huomata, että vanhat partiotaitoni eivät olleet tyystin kadonneet, vaan pystyin sopeutumaan leiriolosuhteisiin suhteellisen kivuttomasti. Lisäksi saimme nauttia uskomattoman hienosta Ahvenanmaan saaristosta sekä tuulettomista ja helteisistä päivistä. Ja mikä parasta, saimme kokea elämysreissun yhdessä mieheni kanssa ja järjestää lapsellemme ainutkertaisen syntymäpäiväyllätyksen.



Suurin kiitos kuuluu aviomiehelleni tästä ainutlaatuisesta "kerran elämässä"-kokemuksesta!