keskiviikko 9. kesäkuuta 2021

Lomasuorittamisesta

Minulla on tapana tehdä listoja kaiken maailman asioista: kauppa-, tehtävä- ja asialistoja. Sillä on sellainen seuraamus, että elämäni on yleensä aikamoista suorittamista eikä lomat taida tehdä poikkeusta. Kesäloman to do-listaa en ole tehnyt (vielä), mutta taisin kirjoittaa samasta teemasta jo blogipostauksen, joten alitajunnassa nakuttaa jo...



Samaan hengen vetoon yritän malttaa mieleni ja olla vähemmän suorittamatta, nauttia kesälomasta, hiljentää tekemisen tahtia ja ihan olla vain. Viime kesä meni jokseenkin mökkiremonttia tehdessä ja tänä vuonna pitäisi vähän jatkaa sitä. Sen lisäksi meillä on heinäkuun lopulla pojan rippijuhlat, jonka juhlapaikan päätimme ulkoistaa ravintolassa pidettäväksi, mutta joka kuitenkin vaatii pientä suunnittelua. Hyvin helposti alan aikatauluttamaan tekemisiäni ja silloin niistä tulee minulle suorittamista - ja vähän stressiäkin. 




Lomiini kertyy helposti niitä asioita, joita omassa arjessa en ehdi (tai jaksa) tehdä. Meillä on ollut tapana lähteä jonnekin matkalle heti kesäkuun alussa, mutta koronan takia se on jäänyt viimeisen kahden vuoden aikana tekemättä. Tällainen lomanaloitus on toiminut meikäläisellä erityisen hyvänä irtiottona, sillä silloin tulee tehtyä totaalinollaus. Tänä kesänä yhteinen lomareissu jää muutenkin haaveeksi, sillä pojan ensimmäinen kesätyö ja jääkiekkoharjoitukset rytmittävät myös minun loma-arkeani melkein koko kesäkuun ajan. 




Ihan kokonaan tekemättä en osaa kuitenkaan olla ja päivät näyttävät täyttyvän kaikenlaisesta puuhastelusta. Näin somessa seuraavan tekstin, jossa kiteytyy mielestäni hyvin kesäloman perimmäinen tarkoitus.


KESÄLOMA

on ihmiselle annettu, että tarkkaan miettisi, 

mitä kaikkea pitää sen aikana tehdä 

ja jättäisi sen sitten tekemättä.

- Roope Lipasti



Mahtaisinkohan pystyä tähän? Epäilen.

Ihanaa kesäkuun jatkoja kaikille...





lauantai 5. kesäkuuta 2021

189 päivää

Se on nyt sitten paketissa. Koulujen lukuvuosi 2020-21...ja perään tulee melkoisen syvä helpotuksen huokaus! 189 päivään mahtuu kaikenlaista koronaepidemian sävyttämää hetkeä. Se on vaikuttanut merkittävästi sekä työhön että jokapäiväiseen elämään. 




Erikoisen lukuvuoden jälkeen tuntee, miten omat voimavarat on melkoisen loppuun kulutetut. Vuoden aikana on oppinut nauttimaan enemmän hetkistä, joustamaan ja ennen kaikkea selviytymään. 189 päivää on pesty ja desinfioitu käsiä ahkerasti yhdessä oppilaiden kanssa, yritetty pitää turvavälejä ja (niitä pahuksen) maskeja, porrastaa ruokailuja ja välitunteja sekä välttää ylimääräisiä kontakteja milloin missäkin koronan leviämis- tai kiihtymisvaiheessa. Korona on aiheuttanut enemmän ja vähemmän pelonsekaisia tunnelmia, erityisesti tartuntojen ja altistumisten sävyttämänä keväänä. Samalla, kun on yrittänyt pitää oppilailla yllä turvallisuuden tunnetta, on sisällä saattanut jyllätä epävarmuutta, toivottomuutta ja ihan puhdasta väsymistä tähän kaikkeen koronaan liittyvään. Välillä on halunnut ummistaa silmät ja korvat kaikelta tältä...ja toivoa, että tämä painajainen jo loppuisi.




Loman nyt alkaessa nautin siitä, että minun ei välttämättä tarvitse pukea maskia enää koko päiväksi. Töihin minun on ollut pakko mennä ja koska koulussa olen ollut päivittäin (väkisinkin) tekemisissä lukuisten ihmisten kanssa, on muut kohtaamiset jääneet minulta minimiin. Vuoden aikana olen vähentänyt tietoisesti työpäivän jälkeisiä ylimääräisiä ihmiskontakteja ja elämä on keskittynyt enemmän kotiympyröihin. Nyt nautin siitä, että voin valita jääväni kotiin vapaaehtoisesti ja säädellä menemisiäni tilanteen mukaan. Nykyinen koronatilanne näyttää onneksi vähitellen helpottavan ja  paluu ns. normaalimpaan elämään on alkamassa. Pandemia on jättänyt meihin kuitenkin jälkensä ja tästä kaikesta toipumiseen menee vielä tovi. 




Tänä vuonna jään lomalle enemmän kuin mielelläni, sillä loman jälkeen (syyskuussa) aloitan opiskelut.  Kaiken tämän (korona)kokemuksen jälkeen ratkaisu tuntuu nyt erityisen hyvältä. Työssäni erityisluokanopettajana laitan itseni likoon ihan joka päivä. Pienten oppilaiden kanssa täytyy olla läsnä 110 %  ja vaikka työ on palkitsevaa, on se myös kuluttavaa. Leikkisästi olen todennut joskus olevani eräänlainen ohjelmatoimisto tai tapahtumantuottaja ja tämä pitää osittain myös paikkansa. Opiskelujen alkaessa saan hengähdystauon ja kunnon irtioton omasta työstäni ja tilalle jotain muuta sisältöä. Nyt on minun vuoroni olla se "saava osapuoli".





Ehkä nyt voin jo vähän höllätä. Tiedän jo kokemuksesta, että minulla menee muutama viikko nollatessa asioita. Sen verran täytyy tulevalla viikolla käydä vielä töissä, että palautan työpuhelimen, tietokoneen ja avaimet. Yhden päivän olen ajatellut pyhittää työpapereiden selvittämiseen ja omien tavaroiden kasaamiseen. Sen jälkeen laskeudun vähitellen lomamoodiin...

 


Olotilani kiteytyy tällä hetkellä tuttuun sanontaan: "väsynyt, mutta onnellinen". 189 päivän jälkeen pääsimme maaliin.







sunnuntai 30. toukokuuta 2021

Kesän tuntua...

Toukokuun viimeiset päivät ovat käsillä ja kohta pääsemme nauttimaan kesästä. Kävin tänään tekemässä pienen katselukierroksen paikallisessa taimimyymälässä ja fiilistelemässä tunnelmia...





Monen vuoden hiljaiselon jälkeen, olen ajatellut tänä vuonna satsata kotimme puutarhaan. Isäntä ja hänen tyttärensä huseeraavat nyt jo toista kesää mökillä hyötypuutarhaa, joten nyt voisi olla sopiva hetki päivittää myös kotipihaa. Ne meidän vähäiset istutusalueet ovat päässeet vuosien saatossa rönsyilemään ja pihanurmikon reunat vaativat pientä fiksaamista.






En ole koskaan välittänyt perennapenkeistä, vaan suosin enemmän ruukkuistutuksia. Kukkavalinnoissa olen aika uskollinen pelargonioiden ja samettiruusujen kannattaja, mutta toisinaan yritän kokeilla myös muitakin. Minulla on myös pieni yrttilaatikko, jossa voisin yrittää pitää tänä kesänä joitakin yrttejä hengissä ja ehkä laitan maissiakin kasvamaa. 





Pihan terassin reunoille olen istuttanut aikoinaan syreeniä, humalaa, viiniköynnöstä ja muutaman koristepensaan. Nämä istutukset vaativat vähän radikaalimpia muutoksia, sillä osa joutaa kokonaan pois ja tilalle täytyy ostaa jotain uutta. Olen miettinyt jonkinlaisten kärhöjen istuttamista, mutta mitään lopullista päätöstä en ole tehnyt. Terassikalusteet kaipaisivat myös uudistamista, mutta sen aika ei taida olla tänä(kään) kesänä. Kyseiset kalusteet ovat saaneet jo ainakin viisi vuotta jatkoaikaa, sillä en ole osannut päättää minkälaisia kalusteita haluaisin.





Puutarhurina en ole kummoinenkaan viherpeukalo ja siksi olen halunnut tehdä pihastamme suhteellisen  helppohoitoisen. Nurmikkoaluetta meillä on jonkin verran, mutta en koe sen ylläpitoa mitenkään työlääksi. Yritän (muistaa) lannoittaa sitä joka kevät ja kasvukautena se vaatii noin kerran viikossa leikkausta. Ruukkuistutuksilla saan pihaan sopivasti kaivattua väriä ja vaihtelua. Pihallamme majailee lisäksi myös yksi venetraileri, peräkärry, iso halkopino ja muutama kappale jääkiekkomaaleja. Niitä on ollut mahdotonta maisemoida eikä periaate "mitä ei voi hävittää, korosta sitä" oikein toimi tässä kohtaa, joten niiden läsnäolo on pitänyt vain hyväksyä. Epäilen suuresti, että meidän pihamme ei pärjäisi "Kaunis piha"-kilpailussa...



Tämän kesän puutarhasuunnitelmat ja siihen liittyvä "to do-lista" on suurin piirtein valmiina. Olen ajatellut, että aloitan perusparannuksen melko pian loman alettua ja jos hyvin käy, kaikki pitäisi olla tehtynä ennen juhannusta. Jos jotain jää tekemättä, siirrän sen suosiolla hamaan tulevaisuuteen. Suorituspainetta tai stressiä en suostu tästä ottamaan. Kunhan tästä pääsisi aloittamaan ensin sitä lomaa...TJ6





lauantai 22. toukokuuta 2021

Pään nollausta

Töissä eletään nyt melkoisen kiireisiä aikoja. Työtahtini on ollut jokseenkin tiivistä, kun meillä on ollut henkilökuntavajausta. "Tukka putkella" on saanut mennä jo jonkin aikaa ja työpäivä on jatkunut vielä sen jälkeen, kun lapset ovat lähteneet koulusta. Olen pyrkinyt kuitenkin jossain määrin rajaamaan ja kohtuullistamaan työpäiväni pituutta (vaihtelevalla menestyksellä). Siihen hyvänä ratkaisuna minulle ovat toimineet erityisesti kävelylenkit.




Kun lähtee ulkoilemaan ja reippaalle kävelylle, siinä pääsee irti sekä päässä pyörivistä työasioista että kotitöistä. Kävelylenkeillä ajatukset pyörivät vapaammin ja mieli virkistyy. Kun liikkuu ja katsoo maailmaa hieman toisin silmin, saa niihin päivän asioihin vähän etäisyyttä ja ihan jotain muuta mietittävää. Toisinaan innostun valokuvaamaan ja se tuo mukavaa ekstraa liikuntasuoritukseen. Olen huomannut, että valokuvaus toimii minulla eräänlaisena "mindfulness- harjoituksena", jolloin keskityn vain siinä hetkessä olemiseen ja "pää tyhjenee".





Tällä viikolla vein lapsen jääkiekkotreeneihin ja päätin, että teen samalla kunnon kävelylenkin läheisellä pururadalla. Ensimmäisellä kierroksella kävelytahtini oli reipas, mutta toisella kierroksella maltoin pysähtyä jo kuvailemaan luonnon yksityiskohtia. Kahden kierroksen jälkeen kuvia oli kertynyt puhelimeen ihan mukavasti ja kilometrejäkin taisi tulla lähemmäs seitsemän. Tulipahan ulkoiltua, käveltyä ja kerättyä annoksen uusia voimavaroja seuraavaan päivään. Tämän postauksen kuvat ovat kyseisen kävelylenkin saldoa...




Työn kuormittaessa joudun tekemään todella paljon töitä itseni kanssa, jotta lopetan niiden tekemisen jossain kohtaa päivää. Liian usein jatkan työpäivääni vielä kotona tai käytän osan viikonlopusta töiden tekemiseen. Olen pyrkinyt pyhittämään viikonloput levolle, mutta tällä hetkellä työtehtäviä (ne arvioinnit!) on sen verran, että aika täytyy ottaa myös viikonlopusta. Viikolla ei oikein jaksa työpäivän jälkeen enää puristaa mitään "korkealentoista", joten tänä(kin) viikonloppuna teen töitä...ja pyrin myös ulkoilemaan. Multitaskauksen mestarina saatan suorittaa samalla myös pyykin pesua ja kevyttä kotisiivousta.


Nyt kuitenkin toivottelen kaikille hyvää viikonloppua!



sunnuntai 16. toukokuuta 2021

ETSINTÄKUULUTUS

Nyt olisi hakusessa sellaista kuntoilukipinää. Mahtaakohan löytyä mistään? Minulla se on ollut jo pidemmän aikaa hukassa...



Olen koko kuluneen kevään aikana haikaillut ja miettinyt, mistä löytäisin motivaatiota kunnonkohennukseen. Liikun kyllä jonkin verran, mutta en riittävästi. Vaikka olen aikatauluihmisiä, kuntoiluun ei tunnu riittävän aikaa. Olen melkoista mestariainesta keksimään jos jonkinlaista (teko)syytä ja aivan liian usein laitan sen kiireen tai väsymyksen piikkiin. Tosiasioitahan nekin ovat, mutta enemmän tässä on kyseessä päättäväisyydestä ja konkreettisesti liikkeelle lähtemisestä.




Haaveilen juoksutreenien ja jonkinlaisen lihaskunnon yhdistämisestä, mutta en tunnustaudu innokkaaksi sali-ihmiseksi. Kävely on minulle mieluinen liikuntamuoto ja sitä olen tehnyt aina, mutta ikääntymisen myötä pitäisi alkaa hakemaan myös lihaskuntoa. Olen jopa miettinyt, että käyttäisin tässä kohtaa jonkinlaista personal traineria, joka auttaisi minut alkuun, tsemppaisi heikkona hetkenä  ja sitouttaisi minut liikkumaan säännöllisemmin. Samalla hän voisi vilkaista myös ruokailutottumuksiani ja tehdä niissäkin pientä korjausta/tarkennusta. En tavoittele mitään suurta elämäntapamuutosta vaan pikemminkin ryhtiliikettä.




Liikunnan harrastajana olen hyvin toisaikainen. Pystyn tekemään kotijumppaa yksin, kun motivaatio on kohdillaan, mutta aivan yhtä helposti pystyn myös luistamaan siitä. En kaipaa ryhmäliikuntatunteja, vaan haluan liikkua silloin kun minulle parhaiten sopii. Koska en tavoittele varsinaisesti painonpudotusta, uskoisin, että oma tavoitteeni olisi kuitenkin kohtuullista saavuttaa. Jos sivutuotteena meikäläisessä tapahtuu kiinteytymistä, se on vain positiivista ekstraa. Luulenpa, että suurin muutos pitääkin tapahtua tuolla korvieni välissä.





Olen nyt hautonut asiaa jo useamman kuukauden viikon ja selaillut paikallisten liikuntapaikkojen tarjontaa. Olen aloittanut pitkien kävelylenkkien tekemisen ja tunnustellut olotilojani. Mitään paikkaa ei särje tai kolota ainakaan vielä, joten ehkä uskaltaisin aloittaa tekemään myös juoksulenkkejä. Voisin hyödyntää myös ulkoliikuntapaikkojen kuntoiluvälineitä ja treenata silloin, kun perheen teinikin käy omissa jääkiekkotreeneissä.  Kesäloman alkaessa luulisin, että minulla on enemmän aikaa panostaa liikunnan harrastamiseen, mutta katsotaan miten tässä käy. Jatkanko elämää edelleen sohvaperunana vai kuoriutuuko minusta vielä (h)ikiliikkuja...



lauantai 8. toukokuuta 2021

PERUSHÄRDELLIÄ... JA YLPEYTTÄ!

 Toukokuu tuo tullessaan melkoista härdelliä töihin eikä tänäkään vuonna siinä ole tullut poikkeusta...




Samalla kun kuluvaa lukuvuotta pistetään vähitellen pakettiin, koulumaailmassa suunnitellaan myös tulevaa; mietitään uusia opetusryhmiä, henkilökunnan sijoittumista ja pidetään tiedonsiirtopalavereja. Jokaisella opettajalla oppilasarvioinnit ovat juuri nyt enemmän tai vähemmän työn alla. Äitienpäivätekemiset ja kevätjuhlat tuovat vielä oman lisänsä koulu-/työpäiviin. Tänä(kään) keväänä koronatilanne ei mahdollista perinteisiä luokkaretkiä eikä kevätjuhlia, joten nyt ideoidaan jälleen luovasti. Tämän postauksen kuvissa näkyvät päivittäiset tarpeelliset työvälineeni (puhelin, pussukka, avaimet ja kommunikaatioviuhka/-passi), joita kannan mukanani joka päivä. Kieltämättä tässä kohtaa lukuvuotta ne näyttävät jo nuhrautuneita ja käytössä kuluneita, vähän niin kuin niiden kantajakin, mutta samalla ne kertovat myös koulussa eletystä elämästä. 


 



Päivät ovat tällä hetkellä jokseenkin työntäytteisiä ja huomaan, että stressitasoni on hieman koholla. Nukun aika huonosti (heräilen monta kertaa yössä) ja aamulla herään hyvissä ajoin ennen kellon soittoa. Olen jonkinasteisessa ylivirittyneessä tilassa, sillä kaikesta huolimatta en tunne erityistä väsymystä. Energiatasoni ovat jopa yllättävänkin hyvät. Mihinkään ylimääräiseen luovuuspuuskaan ei kuitenkaan löydy enää aikaa eikä rahkeita ja nämä viimeiset viikonloput pyrin rauhoittamaan lepoon. Edessä siintävä kesäloma auttaa tässä kohdassa jaksamaan. Eihän tässä ole enää kuin neljä viikkoa jäljellä.





Toukokuinen perushärdelli toistuu säännöllisesti ja onneksi tilanne on hetkellistä. Koronan sävyttämä lukuvuosi on ollut meille kaikille raskas, mutta toisaalta siihen on jollain tavalla myös tottunut. "Uuteen normaalin" on ollut sopeutuminen, halusimme tai emme. Tuskinpa kukaan meistä olisi uskonut, että uuden koulumme käynnistyessä, syksyllä 2019, meidät pusketaan vielä koronaprässistäkin läpi ja näin on vain käynyt. Lukuvuoden viimeisten viikkojen huvetessa voimme olla vain ylpeitä itsestämme ja todeta, että me selvisimme siitä - yhdessä!


Rentouttavaa viikonloppua ja erityisesti hyvää äitienpäivää kaikille äideille!




sunnuntai 2. toukokuuta 2021

Huhtikuun kooste

Tähän postaukseen tein lyhyen koosteen kuluneesta kuukaudesta. Vaikka tuntuu siltä, että omassa elämässä ei oikein tapahdu mitään, näissä koosteissa huomaa, että kaikkea on tullut tehtyä ja touhuttua. Vuodenaikojen vaihtuminen näkyy blogipostauksien kuvissa, sillä talven jälkeen näkyy taas väriä ja elämää - kevättä parhaimmillaan. 




* Huhtikuuna alussa innostuin vaihtamaan viherkasvien mullat ja samalla tuli kokeiltua herneiden kasvattamista hyvällä menestyksellä.

* Lämpimät säät houkuttelivat myös pihatöihin. Nurmikko tuli haravoitua ja tein kesän varalle pientä pihasuunnitelmaa.

* Vietimme pääsiäistä kotona hyvin rauhallisissa merkeissä. Muutaman päivän loma tuntui tässä kohtaa oikein tervetulleelta. 

* Kotona tuli pestyä osa kodin ikkunoista. Kiitos tästä kuuluu meidän teinille, sillä hän on tehnyt huhtikuussa kotitaloustehtäviä kiitettävästi.

* Kevätauringon paistaessa ja päivien pidentyessä huomasin olevani energisempi ja saan enemmän aikaiseksi. Työmatkakävely on kuitenkin ollut huhtikuussa jokseenkin vaihtelevaa.





* Huhtikuun lopulla sain tietää, että syksyn opiskelupaikkani oli varmistunut. Suunnitelma seuraavaksi vuodeksi on selvä ja jos kaikki käy hyvin, syksyllä 2022 minulla pitäisi olla visualistin tutkinto suoritettuna. Jään päivätyöstäni opintovapaalle ja täysipäiväiseksi opiskelijaksi.

* Meillä mies vanheni yhdellä vuodella ja juhlistimme sitä pienesti perheen parissa. Tällä kertaa teinimme teki herkullisen täytekakun.

* Minusta tuli isotäti, kun siskoni vanhin lapsi sai pojan. <3

* Huhtikuun lämpimät kelit vaihtuivat loppukuusta suhteellisen koleaan säähän. Vaihdatutin kesärenkaat (tietenkin) juuri ennen kylmien kelien palaamista. Onneksi säästyimme isommalta takatalvelta. Kotona palasimme takaisin takan lämmitykseen ja se näyttää jatkuvan edelleen...



Ja nyt onkin jo toukokuu. Se aloitettiin vapun vietolla mökillä ja siellä tuli tehtyä samalla puutalkoita. Tästä alkaa meikäläisellä (taas) vähän tiiviimpi työjakso, sillä oppilaiden arvioinnit tulee olla tehtynä muutaman viikon päästä. Työn ohessa tiedossa on vielä muutama palaveri ja valmistautumista vuoden poissaoloon. Väkisinkin jotain jää loman alkuun hoidettavaksi, mutta nyt keskityn kuitenkin jäljellä oleviin viiteen työviikkoon. Vähiin käy.


Touhukasta toukokuuta siis!








keskiviikko 28. huhtikuuta 2021

Hei, meillä leivotaan!

Meidän teinillä on valinnaisaineena kotitaloutta ja kotona suoritettavien tehtävien myötä, meillä on tänä keväänä leivottu useammin kuin ehkä koskaan aikaisemmin. Kovin innokkaasti ei teini leipomista ehdota, vaan ideointipuoli jää minulle. Poika leipoo ihan kiitettävästi ja minää häärään muuten vaan neuvonantajana taustalla. Ajatuksena meillä on ollut se, että joka kerta olisi jotain uutta leivottavaa. Viime viikolla bongasin paikallislehdestä hyvän ja helpon focaccia-leivän ohjeen, jonka ajattelin jakaa myös täällä blogissani.





F O C A C C I A

8,5 dl vehnäjauhoja

2,5 tl suolaa

11 g kuivahiivaa (1 pss)

1/4 dl oliiviöljyä

3,5 dl kylmää vettä

Lisäksi oliiviöljyä, timjaminlehtiä, rosmariininoksia ja sormisuolaa

Sekoita jauhot, suola, hiiva ja oliiviöljy kulhossa. Lisää kylmä vesi vähitellen taikinaan. Sekoita pari minuuttia. Taikina saa jäädä hyvin kosteaksi. Vaivaa taikinaa 18 minuuttia, kunnes siitä tulee venyvää. Anna taikinan levätä kulhossa puoli tuntia.

Sivele uunivuoka oliiviöljyllä. Painele taikina vuoan pohjalle. Nypi timjamista ja rosmariinista lehtiä ja painele ne taikinaan sormin. Sivele pintaan kevyesti oliiviöljyä.

Anna nousta liinalla peitettynä kaksinkertaiseksi. Siihen menee noin tunti. Pirskota pintaan vielä oliiviöljyä ja ripottele päälle sormisuolaa. Paista 215 asteessa uunissa noin 20 minuuttia.

Posta focaccia paistamisen jälkeen vuoasta ja jäähdytä ritilän päällä.





Leipä ei ole mitenkään nopeasti valmistuvaa, sillä taikinaa nostetaan useampaankin kertaan. Ja kuten yleensä meillä on tapana, leivonnassa piti tällä(kin) kertaa soveltaa, sillä ohjeessa oli käytetty oliiviöljyä ja  meiltä löytyi kaapista vain rapsiöljyä. Yrttien kohdalla piti myös vähän mukailla, sillä meillä oli tuoretta rosmariinia, mutta timjamia vain kuivemmassa muodossa. Todennäköisesti oliiviöljystä olisi tullut enemmän makua, mutta tällaisena sovellettunakin versiona se oli erinomaista.






Tässä kuussa meillä on leivottu enemmänkin. Viime aikoina poika on tehnyt myös kuivakakun ja tällä viikolla täytekakun. Leipomukset on tarkoituksella valittu suhteellisen helpoiksi, sillä haluan, että pojalle tulisi onnistumisen iloa ja ennen kaikkea "matala kynnys" leipomisen aloittamiseen. Ei meillä vielä kovin innokasta jauhopeukalo-teiniä ole, mutta toivotaan, että joskus myöhemmin. Pääasia on, että hän tekee edes jotain... ja saa mallin siitä, että aina ei tarvitse ostaa kaikkea valmiina kaupasta.



Focaccia-leipä onnistui ja todennäköisesti tätä tehdään meillä jatkossakin, sillä ei ole tuoreen ja itseleivotun leivän voittanutta. Kannattaa kokeilla!











  

lauantai 24. huhtikuuta 2021

Nyt se on varmaa

Olen kirjoittanut opiskelusuunnitelmistani jo aikaisemminkin täällä blogissani ja pyöritellyt päässäni muutamaakin vaihtoehtoa. Pitkällisen pohdinnan jälkeen hain maaliskuussa suorittamaan liiketoiminnan ammattitutkintoa. Tällä viikolla sain varmistuksen, että ensi syksynä lähden jälleen opiskelemaan...




Koulutus kestää noin vuoden ja painotusala on myynnin ja markkinointiviestinnän osaamisala, visualisti. Opiskelu toteutetaan monimuotokoulutuksena, joka koostuu lähiopetuspäivistä, pienryhmätyöskentelystä, etä- ja verkkotehtävistä sekä työssäoppimisjaksoista. Koulutusalana hyppään "kohti tuntematonta", sillä markkinointi ja kaupallinen ala on minulle (kasvatustieteilijälle) todellakin uutta. Olen kuitenkin ajatellut, että voisin hyödyntää tulevia visualistin koulutuksen oppeja ja yhdistää niitä omassa sisustusalana yrityksessäni. 




Tutkinto perustuu näyttötutkintojen suorittamiseen, joten tiedossa on jälleen mielenkiintoisia aikoja, kun saan haastaa itseni oikein kunnolla. Koen olevani tällä hetkellä jopa etuoikeutettu, koska minulla on mahdollisuus päästä opiskelemaan minua kiinnostavaa alaa. Haluan tarttua tähän tilaisuuteen, sillä elämäntilanteeni ja aikuiskoulutustukijärjestelmä mahdollistaa sen. Voin olla täysipäiväinen opiskelija ja keskittyä vain siihen, vaikka en ihan tarkalleen tiedä, mihin olen ryhtymässä. Mutta olen ennenkin tainnut todeta, että "se ei pelaa, joka pelkää". 




Opiskeluni mahdollistaa myös eräänlaisen sapattivuoden pitämisen erityisluokanopettajani työstäni. Edellisestä opiskelujaksosta tulee kuluneeksi nyt keväällä kolme vuotta ja viisi vuotta vuorotteluvapaastani. Iän myötä huomaan tarvitsevani näitä "irtiottoja" saadakseni hieman etäisyyttä omaan työhöni. Huomaan väsyväni tässä monenlaisessa työelämän turbulenssissa helpommin  ja yli vuoden kestänyt koronatilanne ei ole ainakaan helpottanut sitä. Pieni tauko taitaa tulla nyt juuri oikeaan kohtaan...


 Kouluissa lukuvuosi menee tänä vuonna jonkin matkaa kesäkuun puolelle, enemmän ja vähemmän koronatilanteen ehdoilla, mutta onneksi "tunnelin päässä on havaittavissa jo valoa". Tässä on muutamia viikkoja vielä työtä ja ne mennään loppuun asti täysillä. Ja vaikka kevätkelit ottivat hetkellisesti pientä takapakkia, en anna sen vaikuttaa olotilaani. Just nyt kaikki on hyvin. 




lauantai 17. huhtikuuta 2021

Päässä pyöriviä ajatuksia

Ihmisenä olen omasta mielestäni melkoisen pohdiskelevaa tyyppiä. Tuonne pääkoppaan mahtuu pyörimään yllättävän paljon asioita "maan ja taivaan" välillä. Osa niistä aiheuttaa tyytyväisyyttä ja iloa, osa huolta ja murhetta.






Huomaan, että minussa on samoja huolinkaisen piirteitä kuin omalla äidillänikin, tosin hän taitaa olla tässä asiassa  "suurmestareiden suurmestari". Kestohuoli meillä taitaa olla läheisten elämä ja hyvinvointi, mutta sen lisäksi osaamme kantaa huolta monesta muustakin asiasta. Minut elämä pitää vielä sen verran kiireisenä, että kovin suuria huolia en ehdi kerralla kantamaan, mutta kieltämättä aika monen turhankin asian takia saatan menettää yöuneni tai ainakin nukkua huonosti. Toisinaan tämä huoli-ominaisuus on kieltämättä vähän rasittava piirre, mutta tiedostan sen myös. Tunne-ihmisenä realiteetit saattavat välillä unohtua ja huoli kasvaa mittasuhteiltaan (kohtuuttoman) suureksi. Onneksi vieressä peesaa realisti-mies, joka tuo elämään toisenlaista näkemystä ja sopivaa vastapainoa.








Stressinsietokykyni ei ole sieltä parhaimmasta päästä, mutta vuosien varrella olen pystynyt kehittymään sen hallinnassa. Työni luonteen vuoksi työmäärä ruuhkautuu kausittain ja silloin olen yrittänyt priorisoida asioita päässäni. Väsyneenä ja stressaantuneena en ole niitä helpompia ihmisiä lähipiirissäni, mutta aika hyvin tunnistan nykyisin stressitilani enkä sorru tiuskimaan tunnetilojani heille, ainakaan niin helposti kuin vuosia sitten. Olen opetellut sanoittamaan ja kertomaan tunteistani paremmin, jotta läheisten olisi (ehkä) helpompi ymmärtää minua tai jopa ottaa se huomioon. Tiuskittua tulee vieläkin ja toisinaan "kuppi mene nurin", mutta ehkä iän (ja elämänkokemuksen) myötä temperamenttini säröt ovat hieman jo hioutuneet  ja pyöristyneet.








Samaan hengenvetoon voin todeta, että murrosikäisen kanssa eläminen on mielenkiintoista. Meillä kotona elää suht rauhallinen teini, mutta toisinaan tilanteet haastavat tällaisen "ammattikasvattajankin". Kunnianhimoisena äitinä minun on vaikea ymmärtää/hyväksyä, että lapseni menee sieltä mistä "aita on matalin". En voi käydä koulua hänen puolestaan, mutta samalla haluisin auttaa ja tukea häntä. Koulun käyminen ja opiskelu ei ehkä kuulu siihen nuoren TOP 10 juuri tällä hetkellä, sillä onhan elämässä paljon muuta kiinnostavampaa. Monissa asioissa huomaan kyseenalaistavani omia ajatuksiani.  Tässä kasvatustehtävässä lapsi/nuori kasvattaa myös meitä vanhempia. Kesällä meillä on tiedossa yksi elämän tärkeistä "riiteistä", kun lapsi menee rippikouluun ja siirtyy jollain tasolla uuteen elämänvaiheeseen. En haikaile sitä aikaa, että lapseni olisi vielä pieni, enkä kipuile sitä, että lapseni kasvaa isoksi, sillä näin sen elämän kuuluu vain mennä.







Tässä kohtaa kevättä ajatukset alkavat siirtyä väkisinkin koulujen viimeisiin viikkoihin. Tiedossa on vielä ne kuuluisat viimeiset (7 viikon) puristukset, jonka jälkeen koittaa pitkä ja ansaittu kesäloma. Minulle tämä kevät on erilainen, sillä jään vuodeksi opintovapaalle. Ratkaisuni on herättänyt kaksijakoisia ajatuksia. Toisaalta olen helpottunut tekemästäni päätöksestäni ja toisaalta olen vähän murheellinen. Työni on henkisesti raskasta ja välivuosi tekee tässä kohtaa minulle oikein hyvää. Samalla kuitenkin suren sitä, että luokkani ja lähitiimini hajoaa. On todennäköistä, että tällä nykyisellä porukalla emme tule enää tekemään töitä yhdessä. Oppilaita siirtyy ylemmille luokille ja osa jatkaa. Luopuminen 2-3 vuoden yhteisistä kokemuksista on minulle aina pienimuotoisen kriisin paikka ja tämä toistuu tasaisesti muutaman vuoden välein. Sen kanssa on oppinut elämään, mutta se tekee erityisesti viimeisenä työpäivänä olon haikeaksi. Onneksi nenäliinapaketilla selvitään tästäkin...


Tässä varmaan päällimmäiset tuntoni tällä hetkellä. Vähän on sekalaisia ajatuksia (ja paljon muitakin), mutta näistä tunnelmista siirrytään viettämään nyt viikonloppua. Samalla tyhjennetään päätä -  ja saadaan taas uutta mietittävää... ;)




sunnuntai 11. huhtikuuta 2021

Kevätkylvöjä

En ole kovinkaan kummoinen viherpeukalo, mutta aika ajoin innostun kasvatusprojekteista. Tänä vuonna sain kylvettyä pääsiäisruohot menestyksekkäästi ja siinä samalla halusin kokeilla myös herneiden kasvatusta, lähinnä versojen takia...





Liotin herneitä vuorokauden vedessä, jonka jälkeen laitoin ne kahteen eri astiaan itämään. Kotoa löysin jonkun pussinpohjalta riittävästi multaa ja istutusastiaksi kävi vanha alumiininen kakkuvuoka. Keittiön ikkunan edessä on taso, jossa ne saavat nyt rauhassa kasvaa ja rehottaa. Alussa mietin, onko multamäärä liian vähäinen, mutta muutaman päivän jälkeen huoleni osoittautui vääräksi, sillä mullan seassa alkoi näkyä jo itämistä.





Herneenversojen kasvaminen on ollut nopeaa ja tällä hetkellä niitä kasvaa yli meidän tarpeiden. Kahdesta kasvatusastiasta olisi ilmeisesti yksikin riittänyt. Nyt yritämme käyttää versoja vähän joka paikassa ja välillä tulee napsittua niitä suoraan suuhunkin. Herneiden kasvatuksen lisäksi ostin kaupasta vielä pienet ruukut rosmariinia ja basilikaa, ja nekin näyttävät voivan ihan hyvin hoidossani.






Meillä isäntä on laittanut myös muutamia taimia kasvamaan ja esikasvatuksen jälkeen ne siirtyvät meidän mökille. Viime vuonna saimme nauttia mm. oman maan salaateista ja perunoista. Tänä vuonna kokeillaan niiden lisäksi jotain uuttakin. Minä kuitenkin pitäydyn toistaiseksi näissä pienimuotoisissa viljelyksissä -  ja niiden hengissä pitämisessä. Maissin kasvatus lähtee seuraavaksi kokeiluun ja toivotaan, että niistä saadaan lähinnä koristekasveja terassille. Ja voi olla, että laitan kodin pihalla olevaan kasvatuslaatikkoon vielä muutaman valmiin "purkkiyrtin" kasvamaan. 


Olen havaitsevani meikäläisessä jopa pientä innostusta asiaan...



keskiviikko 7. huhtikuuta 2021

Tauluprojektini

Olen harrastanut valokuvausta suunnilleen saman verran kuin blogin kirjoittamista. Joskus lukioikäisenä kävin kurssin, jossa otimme valokuvia (oikein filmirullalle) ja kehitimme niitä pimiössä ihan itse. Valokuvaaminen kiinnosti jo silloin nuorempana, mutta harrastaminen jäi moneksi vuodeksi kokonaan unholaan.




Nykyajan digitekniikka on mahdollistanut sen, että kuvaaminen on ns. helpompaa, kun epäonnistuneet kuvat voi vain poistaa ja lisäksi kuvien käsittely onnistuu ihan kotikonsteinkin. Bloggaamisen myötä innostuin  jälleen valokuvaharrastuksesta ja tällä hetkellä valokuvaan hyvin kausiluonteisesti. Vuosia sitten ostin "minijärkkärin" ja vähitellen ostin runkoon  vielä muutaman objektiivin. Ne ovat riittäneet minun kuvaustarpeeseen vallan mainiosti ja nyt täytyy tunnustaa, että nykyisin kuvaan pääosin kännykän kameralla...valitettavasti. 






Välillä innostun kuvaamaan enemmänkin ja minulle mieluisimmat kuvauskohteet löydän ehdottomasti luonnosta ja sieltä löytyvistä yksityiskohdista. Tässä postauksessa näkyvät valokuvat kuvasin muutama vuosi sitten järjestyskameralla meidän mökin metsästä. Tein niistä suurennoksia ja sen jälkeen viimeistely jäi "puolitiehen". Löysin niihin sopivat kehykset, mutta tulostusten kuvakoko oli sen verran poikkeava, ettei niihin sopinutkaan enää standardikokoiset paspartout. Muutama vuosi ehti kulua ennen kuin sain vietyä tämän projektin loppuun.




Nyt valokuvasuurennokset ovat vihdoinkin kehyksissä; kaksi isoa ja kolme vähän pienempää. Mielestäni näistä tuli hienot, vaikka ne eivät olekaan ammattivalokuvaajan tasoisia otoksia. Täytyy samaan hengen vetoon todeta, että sekä kehyksillä että paspiksilla on merkittävä vaikutus myös lopputulokseen. Näissä kuvissa halusin ehdottomasti käyttää mustia kehyksiä ja valkoista paspista, sillä tämä yhdistelmä korostaa kuvissa olevaa vihreyttä.  





Nyt sitten ihmettelen ja pyörittelen täällä kotona tauluja ja mietin, mihin ne sijoittaisin. Parhaiten ne tulisivat eduksi tauluryhmänä, mutta meiltä kotoa ei löydy niin isoa seinäpintaa, mitä se ympärilleen vaatisi. Niinpä tyydyin hajasijoittamaan taulut väliaikaisesti ympäri taloa ja niitä katsoessani mietin,  miten kivasti ne tuovat eloa ja väriä sisustukseen. Voisin jopa sanoa, että luonto tuli sisälle.


Mikäs on teidän tuomionne? Hitti vai huti?





sunnuntai 28. maaliskuuta 2021

Kohti pääsiäistä

Meillä pääsiäisen valmistelut ovat jouluun verrattuna maltillisemmat, mutta siitä huolimatta lähestyvä juhla näkyy kodissa. Pääsäisruohot laitettiin kasvamaan hyvissä ajoin ja niiden vihreydestä on nautittu jo viikon päivät. Huomaan, että talvikauden jälkeen pääsiäinen tuo sisustukseen myös kaivattua väriä...





Perinteisesti  haen varastosta vuosien varrella lapsen askartelemat virpomisoksat esille ja ne saavat kunniapaikan ruokahuoneemme lipaston päältä. Muutama pääsiäisaiheinen koriste ja pääsiäisruoho riittävät minulle tuomaan lähestyvän juhlan tuntua. Vaikka pääsiäisen sanoma ei meillä erityisemmin korostu, pidän kuitenkin tärkeänä sitä, että se näkyy meillä koristeluna ja hieman parempana ruokana.





Pääsiäisen pyhien ruokamenu on ainakin osittain selvä, sillä löysin lehdestä hyvän ja helpon reseptin. Olen alustavasti osallistuttanut myös perheemme teinin tähän mukaan, sillä samalla hänellä tulee tehtyä kotitalouden tehtäviä. Pääsiäisen pyhinä on mukava kattaa pöytä kauniiksi ja laittaa vähän parempaa ruokaa jälkiruokineen. Koen, että yhdessä tekeminen ja "juhlistaminen" on osa meidän perheen pääsiäisperinnettä, pienimuotoista, mutta tärkeätä. Haluan, että se on muutakin kuin vain neljän päivän loma.




Pääsiäisen ja kevään lähestyminen näkyy myös kukkakaupoissa. Kävin viikonloppuna äitini kanssa taimimyymälässä pienellä ostoskierroksella. Kauniiden asetelmien ja erilaisten istutusten kirjo oli  mieltä piristävää katseltavaa. Valikoima oli niin houkutteleva ja laaja, että ei sieltä voinut lähteä tyhjin käsin kotiin. Luulenpa, että pääsiäiseksi ostan vielä jonkun kauniin kukkakimpun ruokapöydän koristeeksi...


Muutaman päivän loma tuo pienen ja kaivatun hengähdystauon. Seuraavat kaksi viikkoa ovat lyhyempiä ja se tuo kieltämättä myös mukavaa vaihtelua tähän hektiseen työarkeen. Varsinaisia lomasuunnitelmia ei ole ja se tuntuu tässä kohtaa oikein hyvältä.

Hyvää palmusunnuntaita ja hiljaista viikkoa!


sunnuntai 21. maaliskuuta 2021

Pitäisikö kokeilla...?

Koronakurjimuksen keskellä huomaan hakevani tähän, jokseenkin pieneksi rajoittuneeseen, elämään vähän toisenlaista sisältöä. Viime viikonloppuna vaihdoin viherkasveista mullat ja innostuin laittamaan jo pääsiäisruohon kasvamaan. Sillä seurauksella, että nyt ne rehottavat komeasti ja toivon niiden kestävän pääsiäiseen asti...





En tunnustaudu viherpeukaloksi, mutta aina silloin tällöin ostan kotiin jonkin viherkasvin tai innostun kokeilemaan jotain some-villitystä. Viimeisin kokeiluni taitaa olla muutaman vuoden takaiset  ämpäriperunat, joista ei kuitenkaan tullut huikeaa kasvutarinaa. Kodin viherkasvien kohdalla mene(s)tys on ollut  hyvinkin vaihtelevaa. Viime viikonlopun istuttamani rairuohon myötä ajattelin tänä keväänä kokeilla ainakin herneen ja maissiin viljelyä. Tarkoituksenani ei ole kasvattaa niitä satotoiveita ajatellen, vaan enemmänkin salaatinlisukkeeksi ja "kukkapurkin täytteeksi". Maissin kasvattaminen taitaa olla just nyt se "some-trendi" ja lähtee ainakin minulla kokeiluun. Ja jos oikein innostun, voisin kokeilla vielä sinapinsiemeniä tai vihanneskrassia...






Meillä mies ja hänen vanhin lapsensa ovat innostuneet viljelemään mökillä, joka on ollut myös heidän yhteinen projektinsa. Viime kesän kokemukseen pohjautuen suurimmat linjaukset tulevalle kesälle on ilmeisesti jo tehtynä ja sen seurauksena mökille on tulossa ainakin kasvihuone. Kasvimaalle tehdään perusparannusta ja viljelyvalikoimaa mietitään ahkerasti. Mökkisaaressamme elävät peurat ja kauriit pääsivät viime kesänä myös osallisiksi kasvimaan antimista, joten pientä säätöä täytyy tehdä vielä kasvimaan aitauksenkin suhteen. Kevät etenee sen verran hitaasti, että kasvatustouhuihin ei ole päästy, mutta toivotaan, että kuukauden päästä tilanne olisi jo toinen.




Minun on helppo uskoa, että pienviljely, puutarhan hoito ja yleensäkin kasvien kasvattaminen voi olla terapeuttista. Viime keväänä  viljelybuumi tulee todennäköisesti saamaan jatkoa tänäkin vuonna ja jos aikoo hankkia taimia, niiden kanssa tulee olla ilmeisesti ajoissa liikkeellä. Minä olen ajatellut  pitäytyä ruukkuviljelyssä ja valita kasvivalikoimaan ns. helppoja kasveja. Tällä hetkellä minua kiinnostaa lähinnä yrttien viljely, sillä se tuntuu pienimuotoisesti toteutettuna minun jutultani. Siinä ei ole liian suuria kasvatushaasteita, kun ostaa valmiita taimia...eikä myöskään massiivisia satomenetyksiä. 


Taidanpa tästä lähteä laittamaan herneitä likoamaan...





sunnuntai 14. maaliskuuta 2021

Elämän pienet ilot

Korona-arkea on eletty kohta vuoden päivät. Vuoteen on mahtunut monenlaista. Tilanteessa on eletty hyvin aaltoilevia hetkiä; ensin epätietoisuudessa eläen ja vähitellen siihen sopeutuen. Tässä koronamaratonissa matka on ollut pitkä ja maaliviiva siintää jossain edessäpäin. Välillä vallitseva tilanne on painanut mielen matalaksi ja välillä sen olemassaolon on (melkein) unohtanut...





Koska tilanne on se mikä se on, ja meidän elämänmenomme on määräytynyt sen mukaan, täytyy ne pienet ilot löytää sieltä arjesta. Tämä vuosi, jos mikä, on opettanut (ehkä jo vähän kliseisestikin) ottamaan enemmän hetkestä kiinni, nauttimaan asioita ja huomaaman ne pienet hyvät. Pitkään jatkunut epätietoisuus ja epävarmuus ei voi olla vaikuttamatta meihin jokaiseen. Vaikka minä saan käydä säännöllisesti töissä ja pitää ns. normielämästä kiinni,  huomaan toisinaan itsessäni passivoitumista ja väsymistä tähän tilanteeseen. On päiviä, kun en halua kuunnella yhtään koronauutista ja eilen oli viimeksi sellainen päivä. 





Olin jo pitkä aikaa miettinyt kodin viherkasvien mullanvaihtoa ja nyt oli sopiva hetki upottaa sormet multaan ja unohtaa maailman murheet. Kävin ostamassa multaa ja muita tykötarpeita, jotta pääsin aloittamaan "viherterapiani". Vaikka minulla ei kovin montaa viherkasvia ole, sain kulutettua multaukseen (ja jälkisiivoukseen) useamman tunnin. Muutaman kasvin kohdalla vaihdoin myös ruukkuja ja innostuin laittamaan vielä pääsiäisruohoakin kasvamaan.




Projektin päätteeksi siivosin vielä kodin ja yhdistelin viikon varrella kotiutuneita kukkakimppuja yhdeksi isommaksi. Monet eri kukat ja värit tekivät kimpusta ihanaa "sekameteliä"(tai coctailia) ja samalla se toi raikkaan tuulahduksen keväästä. Tyytyväisenä päivän saldosta kävin vielä illemmalla saunassa ja katsoin vain sellaisia ohjelmia, jotka toivat minulle hyvää mieltä. En ollut tietoisesti lähtenyt tekemään "koronatonta päivää", mutta ilmeisesti alitajuntani teki tässä kohtaa sen ja ohjasi toimintaani.





 Ja mikä oli päivän opetus minulle? Se, että toisinaan tekee hyvää uppoutua johonkin itselle tärkeään tai mielekkääseen tekemiseen ja unohtaa maailman murheet, edes hetkeksi. Se voi olla vaikka liikkumista luonnossa, musiikin kuuntelua, lukemista tai käsillä tekemistä. Jotain itselle merkityksellistä, josta tulee hyvä ja tyytyväinen olo. Just niitä elämän pieniä iloja!