torstai 2. huhtikuuta 2020

Arjen uusi epänormaali


Tässä sitä mennään. Päivä kerrallaan. Koronauutisia seuraten, hetkessä eläen. Toivoen parasta ja peläten pahinta...







Olen huomannut, että tavallisten asioiden ja päivittäisten rutiinien ylläpitäminen auttaa nykyisen arjen hallinnassa. Koska epätietoisuus tulevasta velloo koko ajan taustalla, on se elämän sisältö ja merkitys löydettävä täältä kotoa ja arjesta. Arjesta, joka on kaikkea muuta kuin normaalia. Aloitan aamut ajoissa oli sitten (etä)arki tai pyhä ja teen päivän aikana milloin mitäkin. Etätyöpäivinä tunnit kuluvat nopeasti ja päiviin tulee kuin huomaamatta paljon työtunteja. Viikonloppuihin, joissa ei nyt ole sitä perinteistä ohjelmaa (=jääkiekkoa), olen onnistunut samaan sisältöä muualta eli täältä kotoa.



 




En ole koskaan erityisemmin nauttinut kotitöistä, mutta nyt niiden tekeminen tuntuu jopa miellyttävältä. Ruoan laittaminen, vaatteiden pyykkääminen, puhtaan pyykin viikkaaminen, kodin siivous ja esim. pihan haravointi on niin konkreettista ja näkyvää, että se palkitsee. Tunnen, että teen jotain hyödyllistä ja merkityksellistä. Voi olla asennemuutokseen vaikuttaa myös se, että minulla on enemmän aikaa suoriutua niistä, kun elämänrytmi on hidastunut.
Oli niin tai näin, kotiaskareista on tullut minun "arjen pelastajia".









Erityisopettajan roolissa etätyö ei tunnu oikein sopivan minulle. Riittämättömyyden tunne on jatkuvaa ja huomaan kaipaavani sitä perinteistä luokkatyöskentelyä, jossa kohtaan oppilaan päivittäin ja voin olla seuraamassa hänen edistymistään läheltä. Kun saan oppilailtani (siis heidän vanhemmiltaan) videotervehdyksiä, sydämeni pakahtuu ilosta heidän onnistumisistaan, mutta samalla koen haikeutta. Asioiden jakaminen ei tunnu samalta, kun ei ole siinä tilanteessa fyysisesti läsnä. Jos minulla on vaikeata tämän asian kanssa, niin miten vaikeata se voikaan olla pienelle ihmiselle, joka ei näe kavereitaan tai tuttuja aikuisia pitkään aikaan...







 
Kun olosuhteiden pakosta sosiaaliset kontaktit ovat vähentyneet minimiin, huomaa kaipaavansa kaikkea siihen kuuluvaa. Kaipaan työkavereitani, ystäviäni ja "jääkiekkoäitejä". Sitä, että voi lähteä kaupungille "shoppailukierrokselle" (mistä en yleensä osta mitään) tai kahville. Kaipaan pikaisia käyntejä äiti-mummin luona, jolloin olemme voineet vaihtaa kuulumiset ja halata häntä lähtiessäni. Sillä vaikka kuinka on "SOME" ja puhelimet, fyysistä läheisyyttä ei korvaa mikään.
 


 


 
 
Huomaan, että tänne blogiin kirjoittamisesta on tullut minulle jonkinlainen apuväline käsitellä nykyistä tilannetta. En (toivottavasti) ole vajonnut synkkyyteen, mutta jotenkin koen, että minun on vain kirjoitettava tuntemuksiani tänne. Vaikka kirjoittaminen ei ole vahvinta aluettani, koen, että se on minun tapani ja keinoni jäsentää ajatuksiani. Se on minulle yksi tapa, kotitöiden lisäksi, selviytyä tästä arjen uudesta epänormaalista.
 

 
 
Mitä selviytymiskeinoja sinulla on?
 
 
 
 
 
 
 


perjantai 27. maaliskuuta 2020

Korona-arki


Kohta on kaksi viikkoa eletty tätä uutta arkea eikä ainakaan vielä voi sanoa, että tähän olisi jotenkin kauhean hyvin tottunut. Epätietoisuuden kanssa osaa elää vaihtelevasti; välillä vähän ahdistaa ja välillä jaksaa ajatella positiivisesti...







Kun koulut suljettiin, siirryin minä myös uuteen rooliin etäopettajaksi. Tällä viikolla olen käynyt fyysisesti työpaikalla töissä kolme kertaa ja kaksi päivää olen tehnyt työtä etänä kotoa käsin. Kieltämättä haastetta on ollut ja työpäiville on tullut ihan reilusti pituutta, sillä omassa luokassani osa opiskelee kotona ja osa koulussa. Se taas vaatii tietynlaista asioiden tasapainottelua ja tosiasioiden hyväksymistä. Minun pienet erityisoppilaani eivät ole itsenäisiä opiskelijoita ja tarvitsevat rinnalleen aikuisen vielä vahvasti auttamaan ja ohjaamaan oppimista. En ole kuitenkaan halunnut kuormittaa vanhempia ylenmääräisesti tämän kaiken epätietoisuuden keskellä ja siksi olen yrittänyt löytää jonkinlaisen kultaisen keskitien. Tässä vaiheessa lukuvuotta voin hieman jo henkäistä, sillä sitä on kuitenkin takana jo 3/4 eli paljon on ehditty harjoittelemaan ja oppimaan.








Kotona arki on hidastunut todella paljon. Pojan jääkiekkoharrastukseen kuskaaminen loppui kuin seinään ja vähitellen kaikki muukin sosiaalinen elämä. Nyt ollaan aika tiukasti kotona ja etsitään se elämän sisältö täältä neljän seinän sisäpuolelta. Se on ollut jopa yllättävän helppoa ja vaivatonta johtuen varmasti siitä, että meidän perhe on muutenkin aika tiiviisti yhdessä. Ehkä eniten harmittaa pojan sosiaalisen elämän (kaverisuhteiden) väheneminen, mutta sosiaalinen media (ja "hyvä-paha"  Playstation) saa korvat nyt sen puutteen. Hidastuneen elämärytmin olen huomannut, että stressitasoni on jossain määrin vähentynyt.Työkuvioiden uusiutuminen ja jatkuvat muutokset luovat hieman työpaineita, mutta iltojen pyhittäminen "vain" kotoiluun on tehnyt hyvää.
Voisin väittää, että unenlaatuni on muuttunut ja nukun jälleen paremmin kuin ennen koronaa edeltävää aikaa.
 


 

 
 
Nykyisessä korona-arjessa olen sopinut veljeni kanssa, että hoidamme äiti-mummin kaupassakäynnit tilanteen mukaan.
Kun on tottunut käymään hänen luonaan suhteellisen säännöllisesti, on tämä nykyinen tilanne hyvinkin kummallinen. Saatamme soitella nyt useammin kuin yleensä, mutta ruokakassin jättäminen ulko-ovelle tuntuu niin ristiriitaiselta; minulle tärkeä ihminen on niin lähellä, mutta niin kaukana...ja silti tiedän, että tämä on meidän kaikkien parhaaksi. Aktiivisesti liikkuvalle äidilleni tilanne on vaatinut myös sopeutumista, mutta luulenpa, että hänen sukupolvensa on sotien aikaan kestänyt paljon pahempaakin kurjuutta.

 
'
 


 
 
 
Vaikka korona määrittää meidän tämän hetkistä elämää enemmän kuin kukaan meistä saattoi kuvitellakaan, jaksan ajatella asioista vielä positiivisesti. En halua alkaa pelätä tai kantaa huolta huomisesta, kun se elämä on kuitenkin tässä ja nyt.Tämän hetkiset asiat ovat niin suuria, että ei tällainen pieni ihminen pysty niitä oikein edes ymmärtämään saatikka vaikuttamaan niihin. Pandemian seuraukset tulevat vaikuttamaan pitkäkestoisesti meidän jokaiseen elämään, mutta uskon myös, että yhteisen kokemuksen myötä tästä selvitään myös yhdessä, toinen toistamme tukien...
 
 
Näissä tunnelmissa toivottelen oikein hyvää viikonloppua!
 
 
 
 
P.S. Ja tämän blogipostauksen kuvat ovat ihan arkisesta työhuoneestani
  


 
 
 

perjantai 20. maaliskuuta 2020

ELÄMÄ ON


Tässä on nyt tämän viikon totuteltu uuteen arkeen. Alku viikko meni epätietoisuudessa ja jopa vähän pelonsekaisissa tunnelmissa, mutta alkuhämmennyksen jälkeen tilanne on jollain tasolla rauhoittumassa...tai sitten on vain tottumassa tähän kaikkeen epävarmuuteen, kun huomisesta ei tiedä, mitä se tuo tullessaan.






Joskus aikoinaan taisin päivitellä (ja toivoa), että voi, kun itsekin saisi tehdä joskus etätöitä. Olin siinä luulossa, että erityisluokanopettajalle tällaista "nakkia" ei koskaan tulisi - ja kuinka väärässä olinkaan! Tämä viikko on mennyt enemmän ja vähemmän koulun rutiineja hoitaessa sekä koulussa lähiopettajana että ns. etäopettajana. Ihan helppoa se ei ole ollut, mutta tässä jo ihan alkumetreillä olen huomannut, että tässä onkin jotain ihan uutta ja inspiroivaa, kun pohtii ja miettii oppilaille mielekästä tekemistä koteihin. Lisähaastetta tuo omien oppilaiden ikä ja taitotaso, joten kyllä tässä saa pistää luovuuden liikkeelle oikein kunnolla. Ensi viikolla minä teen sekä lähi- että etäopettajan töitä, jonka jälkeen jään (ainakin näillä tiedoilla) kokonaan etäopettajaksi. Asiassa on ollut paljon sulatettavaa, sillä minun on pitänyt hyväksyä se tosiasia, että minun luokkaani (ja oppilaita) opettaa "vieras" joukko muita erityisluokanopettajia ja koulunkäynnin ohjaajia. Se, mitä suunnittelin vielä viikko sitten tekeväni omien oppilaiden kanssa tänä keväänä, ei välttämättä toteudukaan ja näin se vain on.

 






Jälkikasvu jäi keskiviikkona myös etäopiskelijaksi kotiin. Yläkouluikäiselle etäopiskelu on jokseenkin vierasta ja tehtävien aikatauluttaminen vaatii vielä pientä viilausta, mutta ihan mukavasti tuo nuori tuntuu suoriutuvan annetuista tehtävistä. Tällä viikolla hänellä on tehtynä jo yksi koekin. Etäopiskelu vaatii oppilaalta hieman toisenlaista näkökulmaa, sillä nyt ei tehdä ainoastaan kotitehtäviä, vaan hankitaan tietoa ja toivottavasti opitaan myös jotain uutta. Mietin vain, että tulevien viikkojen aikana nämä korona-aikaiset pienet ja isot etäopiskelijat tulevat saamaan melko hyvät etäopiskelijan taidot, joita voi hyödyntää myös tulevaisuudessa myöhemmissä opinnoissa. Varjopuolena kuitenkin se, että oppimistulokset ovat taatusti epätasaisemmat kuin perinteisessä lähiopetuksessa. Tilanteelle ei kuitenkaan voi mitään ja tiedän, että opettajat tekevät parhaansa.
 







 
Elämä on tällä hetkellä rauhoittunut pääsääntöisesti tänne omien seinien sisälle. En ole käynyt juuriaan missään ns. ihmisten ilmoilla. Äiti-mummin kuulumiset on hoidettu puhelimella ja olemme sopineet, että ruokavarastoja täydennetään hänelle tarpeen mukaan. Yrittäjänä olen kuitenkin huolissani paikallisten yrittäjien selviämisestä ja olenkin ajatellut, että tulevien viikkojen aikana yritän panostaa myös heidän auttamiseen. Minun yritykseni ei tähän korona-epidemiaan kaadu, sillä elinkeinoni ei ole tällä hetkellä sen toiminnasta riippuvainen, mutta monen muun yrityksen toiminta voi olla vaakalaudalla. 









Kukaan meistä ei tiedä minkälaisia ja kuinka pitkiä taloudellisia seuraamuksia tästä kaikesta seuraa, mutta meidän täytyy uskoa, että tästä selvitään. Minulla 90-luvun lama on vielä erittäin hyvässä muistissa (ja siitäkin selvittiin) ja vaikka nykyinen tilanne on lähtökohdiltaan hieman toisenlainen, haluan uskoa että kaikki kääntyy parhain päin. Toivo paremmasta (ja koronattomasta) huomisesta ei saa sammua.
Pidetään huolta toisistamme ja yritetään pysyä terveinä...siinäpä tavoitteita meille kaikille!




Kulunut viikko on vienyt niin paljon energiaa, että viikonloppu menee toipuessa kaikesta säätämisestä.
Miesväki lähti viikonlopuksi mökille ja minä jäin suosiolla tänne kaupunkiin. Suunnitelmia ei ole, mutta eiköhän se täällä kotona mene
- nykyisen suosituksen mukaan. Hyvää viikonloppua kaikille!





 

lauantai 14. maaliskuuta 2020

Asiat tärkeysjärjestykseen


Maailmalla ja meillä jylläävä Korona-virus on vaikuttamassa elämäämme enenevässä määrin. Uutisten pääaiheena on viruksen leviämisen ja sairastuneiden tilastointi ja me (toistaiseksi) terveet yritämme säilyttää mielenrauhan. Näin ison asian äärellä joudumme kutenkin pysähtymään ja miettimään asioita uudemman kerran...




 
 

Koska työskentelen lasten parissa koulussa, on minun tehtäväni olla lietsomatta sen suurempaa paniikkia, lehdet ja some tuntuvat tekevät sitä ihan riittävästi. Ainakin toistaiseksi koulut pysyvät auki ja pyrimme tarjoamaan lapsille "henkistä turvaa" jatkamalla normiarkea, jossa kuitenkin käsienpesun tärkeyteen on kiinnitetty erityistä huomiota. Erilaisia rajoituksia on tullut, mutta koulutyö sinänsä jatkunee, ainakin toistaiseksi.








Kukaan meistä ei tiedä, miten Korona-pandemian vaikutukset tulevat vaikuttamaan elämäämme. Se jo tiedetään, että lama iskee Suomeen ja todennäköisesti moneen muuhunkin maahan. Vaikutukset tulevat olemaan mittavat ja näin yrittäjänä olen huolissani yritysten tulevaisuudesta. Uhkakuvat konkurssiaallosta vähän pelottavat, sillä 90-luvun laman eläneenä muistikuvat ovat liiankin hyvin mielessä. Lähipiirissäni on paljon yrittäjiä ja tiedän, että epävarmuus kannattavuudesta ja tulevaisuudesta jäytää monen yrittäjän mieltä. Hyvin lyhyessä ajassa tilanne on muuttunut oleellisesti ja nyt jos koskaan tarvitaan "yhteen hiileen puhaltamista", jotta tästä selvitään.
 
 
 




Meidän perhe-elämän arjessa tilanteen muuttuminen aiheutti sen, että pojan jääkiekkoharrastus loppui kuin seinään. Harjoitukset, kauden viimeiset pelit ja huhtikuun oma turnaus peruttiin eikä seuraavasta harjoituksesta ole mitään tietoa. Nyt kalenterista vapautui melkoinen määrä omaa aikaa käytettäväksi ja sehän se tässä ihmeellistä onkin. Ei suinkaan huono asia, mutta on tässä totuttelemista, kun viimeiset kahdeksan vuotta jääkiekko on määritellyt perheemme aikataulua enemmän tai vähemmän. Ehkä tämä on hyvä harjoitusta myös tulevaan, jos (ja kun) lapsen jääkiekkoharrastus ihan oikeastikin päättyy aikanaan.
Ja ehkä tämä on melkoisen mitätön asia vähän isompien asioiden äärellä...
 
 
 
 
 
 
 

Elämä rauhoittui muutenkin kerta heitolla ja kodista on tullut meikäläiselle jonkinlainen turvapaikka. En ole kuitenkaan ajatellut linnoittautua (ainakaan vielä) kotiin. Olen tietoisesti välttänyt isoja ihmismääriä ja siksi en ole käynyt suurissa marketeissa. Tosin en ole ennenkään suosinut suuria kauppoja, joten tilanne ei ole siinä suhteessa kovinkaan erilainen. Ruokaa olen ostanut sellaisen normaalimäärän enkä ole erityisesti hamstrannut kotiin mitään ylimääräistä. Kotona oleminen tuntuu tällä hetkellä hyvältä, sillä läheisten ihmisten läsnäolo ja yhdessä oleminen tuntuu arvokkaammalta asialta kuin mikään muu.




Vaikka epävarmuus tulevaisuudesta kalvaa hieman tuolla mielen sopukoissa, pyrin nauttimaan jokaisesta hetkestä ja ajattelemaan positiivisesti.
Korona-virus koskettaa taatusti meitä kaikkia, tavalla taikka toisella... ja uskon vahvasti, että yhdessä tästä myös selvitään!





sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

FLOWER POWER


Niin se vain on, että kevät tulee väkisinkin. Pidentyneet päivät ja valoisa aika antaa kummasti lisäenergiaa ja potkua elämään. Tuntuu kuin alkaisi heräillä jonkinlaisesta horrostilasta....





Kotona sisustelu on jäänyt kiireisen ja jaksamisen/saamattomuuden jalkoihin. Näin keväällä kodin sisustusta on alkanut katsoa jälleen "uusin silmin".
Hyvä ja halpa sisustusvinkki on ostaa lähikaupasta nippu sesongin kukkia ja laittaa ne näkyvälle paikalle.
Hyvä alku kodin pienelle sisustuspäivitykselle.


 




Meillä viherkasvit ovat vuosien varrella vähentyneet (=kuolleet), joten niiden suhteen olen myös ajatellut ryhdistäytyä.
Mullanvaihtamisen sijaan ajattelinkin investoida kokonaan uusien kasvien hankintaan ja freesata yleistä ilmettä.
Haluaisin kotiin jonkun uuden ison viherkasvin ja muutaman pienemmän tuomaan eloa.

 
 
 
 
 
 
 Olohuoneessamme on isot ikkunat ja jotenkin tila tuntuu kaipaavan enemmän vehreyttä.
Samaan syssyyn taidan päivittää vähän sisustustekstiilejäkin. Keltainen on ollut minulle kevään (kesto)väri jo pitemmän aikaan.
Tänäkään vuonna en aio poiketa siitä ja luulenpa, että samalla värillä menee vielä kesä ja syksykin. Huomaan, että pieni sisustusinnostus alkaa heräillä...




Tämän virtuaalisen kukkakimpun myötä toivotan oikein hyvää naistenpäivää kaikille meille naisille!


 
 
 

keskiviikko 4. maaliskuuta 2020

Suuremman luokan "nukkekotileikkiä"


Sisutuspalvelua tarjoavan yritykseni S T A I L A M O:n yksi palvelun muoto on asuntojen stailaaminen. Viime viikonloppuna ahersin myytäväksi tulevan kolmion parissa ja tässä vähän kuvia kohteesta ja ajatuksia stailaamisesta projektina.




 
 

Stailaamisen tarkoituksena on välittää hyvää ensivaikutelmaa asunnosta. Siksi ei ole ihan yhden tekevää, millaiselta asunnosta otetut kuvat ovat tai miltä siellä näyttää varsinaisessa asuntonäytössä. Kalusteiden avulla asiakkaan on helpompi hahmottaa huoneiden mittasuhteita ja se antaa myös pientä osviittaa asunnon käyttötarkoituksesta, sen sijaan kuin se olisi tyhjä. Ihminen alkaa hyvin helposti luomaa omia mielikuvia asunnon tarjoamista mahdollisuuksista ja myös sen epäkohdista ja sitä kautta se saattaa helpottaa myös ostopäätöksen tekemistä. Siksi stailaaminen kannattaa ehdottomasti!








Stailaaminen projektina on suhteellisen nopeaa kalustamisen suunnittelua, tavaroiden haalimista varastoista tai uuden hankkimista sekä puhtaasti fyysistä tavaroiden kantamista. Minulla on tapana miettiä asunnolle joku teema tai tarina, jonka pohjalta teen stailauksen. Tässä kohteessa stailasin asunnon viitteellisesti  kolmihenkiselle perheelle. Stailausvarastoni on nykyään huvennut melko pieneksi, sillä osa tavaroista on jo eräässä kaksiossa, joten tällä kertaa jouduin/sain täydentää varastoani myös muutamilla uusilla kalusteilla.
 
 
 
 



 
Koska teen stailauksen pääsääntöisesti yksin, menee siihen minulta myös aikaa. Kokemuksen myötä olen oppinut pakkaamaan tavaroita isoihin kasseihin huoneittain. Kalusteiden tulee olla suhteellisen pieniä ja yhdisteltävissä olevia, jotta niistä saa hyviä kalustekokonaisuuksia. Mattojen tulee olla kevyitä, vaikka olisivat kooltaan isoja. Mieheni auttaa minua suurimmissa kalusteissa, mutta muuten roudaan kaikki tavarat ihan itse. Kekseliäisyyttä ja ongelmaratkaisua joutuu käyttämään lähes aina ja se tässä hommassa onkin se hauskin työ.Tässä stailauskohteessa halusin keittiöön vähän väriä, joten ripustin verhoiksi pöytäliinan ja  olohuoneeseen asettelin vanhoja omenalaatikoita eräänlaiseksi TV- tasoksi.
 
 
 
 
 

 
Vaikka tähän projektin läpiviemiseen meni reilusti tunteja ja nappasi viikonlopun vapaa-ajasta ison osan, koin tämän työn erittäin mukavaksi vastapainoksi omalle "palkkatyölle". Kun stailausprojektin saa valmiiksi, tuntee (yleensä) suurta tyytyväisyyttä lopputuloksesta ja niin kävi nytkin. Lapsena suosikkileikkejäni oli nukkekodilla leikkiminen ja nyt aikuisena olen saanut jatkaa sitä, vain hieman isommassa mittakaavassa...ja on tämä vaan NIIN kivaa!!!
 
 
 
 

  





lauantai 29. helmikuuta 2020

Ajatuksia kevään kynnyksellä...


Hieman erikoisen talvikauden jälkeen odotan mielenkiinnolla tulevaa kevättä. Talvea ei meille tullut ainakaan talvella ja tuntuu, että ekstrapitkästä syksystä siirrytään suoraan kevääseen.Tätä kirjoittaessani ulkona on pakkasta ja aamulla satoi hiljakseen lunta...







Pitkään jatkunut pimeä ja harmaa ajanjakso on väkisinkin syönyt omaa jaksamista ja työkuviot ovat jatkuneet kiireisinä. 
On pitänyt opetella rajaamaan omaa ajankäyttöä oikein kunnolla; konkreettista rajanvetoa työn ja vapaa-ajan välillä. 
Olen merkinnyt kalenteriin selvästi työasiat, jotka täytyy tehdä sillä viikolla ja ilokseni olen huomannut, että systeemi toimii.
Suurimman osan opettajan työhön liittyvistä asioista pyrin nyt tekemään työpaikallani, vaikka jotain on ollut pakko tehdä kotonakin.
Olen tehnyt myös  itselleni "työajan", jota pyrin noudattamaan...vaihtelevasti.




 



Vapaa-ajan arvo ja sen sisältö on noussut hyvin merkittäväksi tekijäksi.
Viikonloppuisin pyrin tekemään asioita, jotka saavat minut irti työhön liittyvistä asioista.
Pojan jääkiekkoharrastus ja siihen liittyvät pelimatkat ovat oikein hyviä pieniä irtiottoja vähän kaikesta.
Myös yrittäjyys on osoittautunut minulle jonkinlaiseksi terapiaksi, sopivaksi vastapainoksi muuhun elämään. 
Tällä hetkellä viimeistelen  kansalaisopistolla maaliskuun alussa alkavaa viiden kerran sisustusteemallista luentosarjaa.
Lisäksi työnalla on yhden asunnon myyntistailaus ja muutama sisustusneuvonta. Mukavia töitä, joihin on ihana paneutua.
Sisustussuunnittelijan työ on kuitenkin sivutoimista ja enkä osaa oikein ottaa siitä edes stressiä.
 
 


 



Olen opetellut myös rentoutumaan, olemaan tekemättä mitään - edes pienen hetken.
En tunne enää huonoa omatuntoa, jos viikolla istahdan sohvalle katomaan TV:tä pitemmäksikin aikaa tai luen rauhassa sisustuslehteä.
Kotitöistä en ole enää pitkään aikaan ottanut suorituspainetta ja silti meillä on ihan siistiä. Asiat, joka minun on tarvinnut tietoisesti opetella.
 Lisäksi kävely ja valokuvaaminen ovat osoittautuneet minulle oikein hyväksi tavaksi rentoutua; eräänlaista "mindfullnesia".
 
 
 
 
 
 
 
Näillä ajatuksilla kevät voisi minun puolestani tulla. Pidentyneet päivät ja auringonvalo ovat ihmeellisiä energian lähteitä.
Kevätsuunnitelmia ei varsinaisesti ole, mutta yritän ylläpitää tätä pientä "elämäntaparemonttiani".
Yritän olla kasaamatta töitä, suunnitella ja priorisoida asioita ja ennen kaikkea kuunnella itseäni.
 
 
 
Tervetuloa kevät ja maaliskuu!