Asennekysymys

Kulunut työviikko oli melkoista hädelliä ja arjesta selviytymistä. Tiimimme työntekijät ovat olleet poissa enenmmän tai vähemmän flunssan takia. Jokainen heistä on odottanut (negatiivisia) koronatestin tuloksia oikeaoppisesti kotona. Meillä koulussa arjen täytyy kuitenkin pyöriä tavalla taikka toisella ja siksi suunnitelmat menivät tällä viikolla useampaankin kerran uusiksi.

Kun viime sunnuntaina sain jo pari ilmoitusta poissaoloista, lamaannuin hetkeksi, mutta vain hetkeksi. Päätin heti, että en aio menettää yöuniani, sillä asioiden on tapana ratketa, tavalla taikka toisella. Töihin menin aikaisemmin järjestelemään tulevaa päivää ja samoissa merkeissä menikin koko viikko. Sain apuja muiden luokkien henkilökunnasta sillä seurauksella, että viikon aikana olen saanut peredyttää aika monta ihmistä luokkamme toimintaan ja oppilaisiin hyvin pikaisella ohjeistuksella. Onneksi luokassamme on tällä hetkellä erittäin hyvä opiskelija, joka on ollut korvaamaton apu minulle. Kouluarki on kaikesta huolimatta sujunut jopa hyvin, vaikka ei ihan suunnitelmien mukaan ole mentykään. 

Eniten kulunut viikko opetti minulle, että tällaisten "vastoinkäymisten" kohtaaminen ja niistä selviytyminen on aika pitkälti myös asennekysysmys. Olisin voinut lamaannuksissani ruveta kauhistelemaan ja surkuttelemaan tilannetta, mutta sen sijaan päätin, että tästä viikosta selviämme. Isoin asia minulle oli ehkä se, että arkeen piti tehdä myönnytyksiä ja kompromisseja eikä ihan kaikkiin tavoitteisiin päästy, mutta mitä siitä. Tämähän on vain (korona)elämää ja sen mukaan eletään. Tilanteelle emme mitään voi. Ehkä jo viime kevään "työrumba" on opettanut minut suhteuttamaan asioita oikeisiin mittasuhteisiin ja olen oppinut elämään enemmän päivä kerrallaan. Tällä kokemuksella tiedän jo, että en jää yksin ja työyhteisössämme autetaan muita. Oli ihana huomata, miten työkaverit kyselivät pitkin viikkoa, miten luokassamme sujuu.  Välittäminen ja auttamisen halu lämmitti kiireisen arjen keskellä ehkä kaikkein eniten.

Kieltämättä olin viikon aikana työpäivien jälkeen todella väsynyt, mutta yllätyksekseni sain itseni muutaman kerran kävelylenkille sohvalla löhöämisen sijaan..Nämä postauksen kuvat ovat yhdeltä reissulta. Väsyneenä en ihan joka päivä ansainnut paras äiti/vaimo-palkintoa, mutta eipä ollut suurempia yhteentörmäyksiäkään. Jokaiseen työpäivään piti latautua 110% ja vaikka viikko oli hieman "survival-tyyppinen", sain nukuttua yöni hyvin enkä kokenut että stressitasoni olisi kohonnut mitenkään merkittävästi. Niinpä perjantaina minulla oli jo ihan "voittajafiilis".

Vallitseva pandemiatilanne vaikuttaa arkeemme vielä pitkään ja siksi en jaksa surkutella tilannetta. Voi olla, että mennyt viikkoa on vain "alkusoittoa" (ja hyvää harjoitusta) tulevaan - josta emme vielä mitään tiedä. Tämän kanssa pitää vain elää...

TEE SE ITSE - PROJEKTI teemalla "nyhjää tyhjästä"

Tämä postaus piti julkaista jo kauan aikaa sitten, mutta se jäi loman jälkeisen arjen jalkoihin. Kesällä aloitettu mökin pintaremontti saatiin valmiiksi ja sen jälkimainingeissa innostuin tekemään muutaman tee se itse-jutun. Tässä niistä yksi.

Mökin päivityksessä oli alunperin suunnitelmissa poistaa tupakeittiön astiakkaappi. Toisin kuitenkin kävi. Astiakaappi saikin jäädä, mutta se sai luvan vähän uudistua. Kaapiston päälikansi ja vetimet olivat siniset, mutta päätin freesata ulkoasua. Kansi sai päällee valkoista maalia ja nupit lähtivät vaihtoon. Minulla on selvä mielikuva minkälaiset vetimet kaappiin haluan, joten väliaikaiseksi ratkaisuksi päätin askarrella ne juuttinarusta.

Pyörittelin juuttinarua sormissani ja yksi vaihtoehto olisi vaatinut lisäreikien tekemistä. Lopuksi päädyin kokeilemaan yksinkertaisen solmun/ lenkin tekemistä. Alkuperäinen tarkoitus oli, että naru olisi tehnyt lenkin ja solmu olisi tullut oven sisäpuolelle. Reikä oli kuitenkin niin pieni, että jouduin luopumaan siitäkin ajatuksesta. Niinpä hyödynsin vanhan vetimen ruuveja ja asensin solmun (ja lenkin) pinta-asennettuna. Kovin paljon vetämistä se ei kestä, mutta astiakkaappi on nyt vähemmällä käytöllä kuin aikaisemmin, joten väliaikaisena ratkaisuna toimii oikein hyvin.

Ja tässä vielä kuvat tuunatusta astiaakaapista ennen ja jälkeen. Muutos ei ollut suuren suuri, mutta minulle riittävä. Tällaisten tee se itse- juttujen tekeminen on niin palkitsevaa. Varsinkin silloin, kun täytyy käyttää hieman luovuutta ja ongelmaratkaisua. Jokseenkin hätäisenä ihmisenä vedinongelma piti ratkaista heti ja olemassa olevista materiaaleista, "nyhjää tyhjästä"-teemalla. Astiakaapin uudistaminen jäi vielä vähän kesken, sillä uusien vetimien lisäksi suunnittelin yhden hyllyn vaihtamista lasihyllyksi ja jonkinlaisen valon asentamista sisäpuolelle. Vaikka kaapiston freesaus jäi vähän kesken, kelpaa tämä minulle oikein hyvin.

Tälä hetkellä arki ja työ verottaa sen verran jaksamista, joten luovuuspuuskat saavat olla nyt vähän aikaa taka-alalla. Töissä on alkamassa perinteinen syksyn palaverisuma, josta ajattelin selviytyä asioiden priorisoinnilla ja keskittymällä olennaisiin. 

Tästä syystä myös blogijulkaisuja voi tulla harvemmin, mutta olkaahan kuulolla...

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

Jäähyväiset kesälle...

Tänä viikonloppuna vietimme Venetsialaisia eli kesäkauden päättymistä yhden yön reissulla omalla mökillä. Sen enempää emme yltyneet juhlimaan, mutta sauna ja hieman tuhdimpi iltaruoka juhlistivat kesän loppua. Ennen saunaa ehdin kävelemään metsässä ottamassa vähän kuvia ja fiilistelemässä kesän viimeisimpiä hetkiä. Hieman haikein mielin muistelen mennyttä kesää...

Kulunut kesä on ollut koronatilanteen takia hyvin poikkeuksellinen, mutta siitä huolimatta se on ollut hyvä, ehkäpä jopa ainutkertainen. Olemme saaneet olla pitkästä aikaa paljon mökillä ja samalla tuli toteutettua monen vuoden suunnitelma mökkiremontista. Kesäkuun alku meni vielä kevään työrupeamasta toipumisessa, mutta juhannuksen jälkeen laitoimme miehen kanssa jo hihat heilumaan. Kuukauden päivät uusimme pintoja ja saimme sunnitellut työt tehdyksi. Ja vaikka urakka oli iso, ehdimme nauttia myös lomapäivistä. Mitään sen erityisempää emme kesälle suunnitelleet ja ehkäpä juuri sen vuoksi se tuntui onnistuneelta.

Meillä päin Suomea myös kesän sää oli suosiollinen. Lämmintä oli ihan riittävästi ja olipa kesässä muutama sateisempikin jakso, mutta juuri sopivasti. Mökillä ollessa luonto on enemmän lähellä ja ehkä siitä syystä säätilojen vaihtelua tuli seurattua enemmän. Meillä päin on tyypillistä, että täällä tulee aina; enemmän tai vähemmän, mutta tänä kesänä saimme nauttia myös tyynestä säästä. Hitaat aamukahvit tyynessä mökkirannassa olivat ehdottomasti kesän luksusta.

Jos kuvailisin yhdellä sanalla meidän kesäämme, se olisi varmasti: Y H D E S S Ä O L O. Olemme viettäneet paljon aikaa sekä perheen, että lähisuvun kesken. Mökkimme on ollut se paikka, joka on koonnut meidät yhteen ja se on tuntunut erityisen hyvältä. Tämä poikkeustilanne (kaikessa kamaluudessaan) on tuonut elämäämme myös paljon hyvää. Olemme pystyneet keskittymään niihin asioihin, jotka ovat meille tärkeitä. Ylimääräinen kiire ja hötkyily on jäänyt vähemmälle ja tilalle on tullut hetkessä elämistä.

Alkavaa syksyä odotan nyt mielenkiinnolla. Työt ovat lähteneet käyntiin mukavasti  ja ainakin vielä koen olevani "hyvässä sielun ja ruumiin voimissa". Korona on läsnä  koko ajan, mutta sen kanssa on oppinut jo elämään. Se "uusi arki" on asettunut uomiinsa ja tämän tilanteen kanssa meidän on vain elettävä. Siihen mihin kesä näyttää päättyvän, siitä syksy näyttää jatkuvan...

Kiitos erityiselle kesälle!

Toivotaan, että syksy olisi meille lempeä...

"Ei huono..."

 

Ensimmäisen työviikon voisi kiteyttää tuohon otsikossa olevaan Jorma Uotisen tutuksi tekemään lausahdukseen. Tunnustettakoon nyt tässä, että maanantaina töihin lähtiessäni ajatukset olivat hieman sekalaiset, odottavat ja jopa jännittyneet. 

Hyvässä muistissa oli vielä viime syksyn uuden koulun aloitusrumba sekä lukuvuoden päättänyt koronahässäkkä. Ilmeiseti kesäloma oli kuitenkin tehnyt tehtävänsä, sillä kulunut viikko on sujunut osaltani jopa levollisissa merkeissä. Työpäivät ovat olleet vielä vähän pitkiä, mutta uskon sen tasoittuvan, kun saamme kouluarjen taas kunnolla käyntiin. Säätämistä on vielä melkoisesti, koska koronaan liittyvät varotoimet (käsienpesu ja turvavälit) ovat tehneet kouluarjesta hieman erilaisen ja se on vaikuttanut esim. lukujärjestyksiin ja koulussa olevien tilojen käyttöön. Joustavina ja soputuvina ihmisinä koulun henkilökunta on kuitenkin ottanut tämä "uuden arjen" hienosti haltuun. Koska emme voi tilanteelle mitään, on asian kanssa opittava vain elämään. Edelleen.

Omassa luokassa (ja tiimissä) jatkamme oikeastaan siitä, mihin keväällä jäimme. Muutoksia on ollut vähän ja se on ollut yksi syy siihen, miksi töiden alkaminen on tuntunut vähän helpommalta. Kouluarki luokassamme solahti melko nopeasti uomiinsa ja luokassamma on positiivista tekemisen meininkiä. Poissaoloja tulee olemaan sekä oppilaiden että henkilökunnan osalta varmastikin enemmän (on jo ollut tässä vaiheessa), mutta se on nykytilanteessa vain hyväksyttävä. Pitkän tähtäimen suunnitelmien sijaan opettelen nyt tekemään töitä päivä kerrallaan ottamatta sen enempää siitä stressiä. Suurin muutos täytyykin tapahtua tuolla korvien välissä...

Olen erityisen tyytyväinen siihen, että kuluneella viikolla olen pystynyt ylläpitämään arkiliikuntaa. Olen joka aamu mennyt töihin kävellen ja sen lisäksi olen tehnyt iltaisin juoku-tai käveylenkkejä. Loman jälkeinen arki on väsyttänyt, mutta siitä huolimatta olen saanut itseni vielä liikkeelle. Osa syy tähän aktiivisuuteen selittyy aivan loistavilla sääolosuhteilla. Koko viime viikon lämmin ja aurinkoinen sää on vielä hemmotellut meitä. Alitajuntaan on kuitenkin  hiipinyt pieni häivähdys haikeutta, sillä syksyn merkkejä on jo aistittavissa.

Tänä viikonloppuna meillä tuli vähän ohjelmanmuutosta ja ajattelin hyödyntää sen tekemällä kotitöitä. Kuulostaa ehkä tylsältä, mutta silloin kun on hyvä vire päällä, täytyy toimia. Samalla taidan tehdä pientä huonekaluvalssia teini huoneessa...

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Päivä kerrallaan

 

Viime viikolla minulla oli jo kaksipäiväinen työviikko ja paluu loman jälkeiseen arkeen on alkanut. Huomenna arki ryöpsähtää oikein kunnolla käyntiin, kun viimeinenkin lomalainen (=teini) lähtee kouluun...

Molemmat viime viikon työpäivät venahtivat pitkiksi, mutta osittain vähän pakon sanelemana. Oli paljon sellaisia asioita, jotka vaativat selvitystä ja suunnittelua ennen kuin koulutyö voi alkaa, joten tämä myönnytys oli itselle vain tehtävä. Niin kuin monena vuonna aikaisemminkin tavoitteenani on jatkossa tehdä työpäivistä kohtuullisia. Koska teen työtäni todella suunnitellusti ja aikataulullisesti, on minun korkea aika tehdä tähän muutos. Tiedostan, että työni on välillä urakkaluonteista, mutta se olen minä joka viime kädessä vastaan työni rajaamisesta, ei kukaan muu.

 

Pyrin pyhittämään viikonlopun itselleni ja perheelleni; rentoutuen, lepäillen ja ladaten akkuja. Alkava arki on minulle se haasteellisempi juttu, sillä koronan myötä yritän opetella  elämään nyt päivän kerrallaan. No joo, vähän huomistakin ennakoiden, mutta se, että en stressaisi liian paljon tulevasta. Se, miten suoriudun työstäni on vain riitettävä - ennen kaikkea minulle. Olen jo useamman vuoden kirjoittanut täällä blogissani samasta asiasta ja lähes joka kerta ennen lukuvuoden alkua. Päätöksessä pysyminen on aina ollut vaikeaa, koska se on myös luonnekysysmys eikä "kilttityttö-syndrooma" auta asiaa. Tiedostan ongelmani, mutta "työkalut" suunnan muutokseen ovat vähäiset. En kuitenkaan vaivu epätoivoon, vaan yritän tehdä tietoisemmin asiaan muutosta. Tulevat viikot näyttävät, pystynkö tekemään ryhtiliikettä vai vaivunko samaan oravanpyörään kuin aina ennenkin.

Toivotaan parasta...ja mennään edelleen päivä kerrallaan!

ja vinkkejä otetaan oikein mielellään vastaan...

Sormukset sormessani

Pidän timanteista, koruista ja "blig-blingistä. Vaihtelen koruja mielelläni ja erityisesti juhlapäivinä minusta on mukava viimeistellä juhla-asu kauniilla koruilla. Korutyylini on aika selkeä tai klassinen ja arjessa käytän vain muutamia koruja.Vasemmassa kädessä olevat sormukset ovat minulle todella tärkeitä ja käytän niitä sekä arjessa että juhlassa.

Vasemmassa nimettömässä pidän (tietenkin) vihkisormustani, jota koristaa yksi timantti. Se on muisto tärkeästä päivästä 20 vuoden takaa ja kivetön, sileä sormus on huomen-lahjani mieheltäni, sillä emme ole koskaan olleet kihloissa, mutta halusin silloin kuitenkin kaksi sormusta nimettömääni. Valkokultaiset sormukset olivat silloin valintamme ja olisi edelleen, sillä olen nuoruudesta lähtien pitänyt hopeisia koruja ja valkokulta käy hyvin yhteen niiden kanssa. Tänä vuonna halusin juhlan kunniaksi jälleen rodinoida sormuksemme ja nyt ne kiiltelevät kuin uudet.

Nimettömään on vuosien saatossa  tullut vielä yksi sormus lisää, joka on eräänlainen yhdistelmäsormus. Mieheni kävi vuosia sitten Etelä-Afrikassa ja toi minulle "tuliaiseksi"sieltä ison timantin. Aikoinaan eräästä hääpäivälahjaksi saamani timanttisormuksesta oli pudonnut yksi timannti ja halusin yhdistää nämä asiat toisiinsa. Niinpä teetätin uuden sormuksen ja lopputulos on mielestäni todella kaunis. Sormuksen nimesin  "Afrikan tähdeksi"...tietenkin.

Leveän sormuksen, jossa on 12 timanttia, sain lahjaksi ensimmäisenä äitienpäivänä. Mieheni joutui työmatkalle Firentzeen, joten ensimmäisen äitienpäivän vietin ilman häntä. Timattisormus oli kuitenkin erittäin hyvä"lohdutus" siihen tilanteeseen. Edelleen mies osaa yllättää silloin tällöin erilaisilla huomionosoituksillaan, eikä ne ole aina edes koruja. 

Kaikkii sormuksiin liittyy siis joku minulle merkittävä tapahtuma tai asia. Ne symboloivat minulle kaikkea sitä, mitä minä pidän elämässäni tärkeänä ja joista olen kiitollinen; parisuhde, avioliitto, perhe ja äitiys. Ja näiden kaikkien sormusten paikka on ehdottomasti vasemman käden sormissa, sillä silloin ne ovat lähinnä sydäntäni ja kulkevat mukanani - aina.

Myrskylyhdyn uusi elämä

Mökkiremontin yhteydessä on tullut käytyä vuosien varrella kerääntyneitä tavaroita läpi. Aika paljon olen pistänyt tavaraa pois ja kiertoon. Muutama esine on saanut jäädä ja jotain on vähän tuunattu. Tässä niistä yksi.

 

 Aikoinaan mökille ostettu myrskylyhty taisi olla jo alunperin vähän sekunda, sillä sen säiliö vuosi emmekä ole uskaltaneet sitä käyttää sen jälkeen. 

Koska tämä on kooltaan aika näyttävä, se sai jäädä meille koristeeksi. Vuosien aikana tuunasin myrskylyhtyä laittamalla sen sisälle valosarjan, mutta siitä huolimatta se jäi unohduksiin mökin tupakeittiötä kierttävälle hyllylle. 

Tämän kesän remontin yhteydessä hylly poistettiin ja tässä kohtaa piti jälleen pohtia, mikä on sen kohtalo. 

Edelleenkään en halunut luopua siitä ja päätin antaa sille uuden tehtävän mökin pukuhuoneen tunnelman luojana.

Tuonne pukuhuoneeseen se sopiikin oikein hyvin merikorttitaulun kaveriksi.

Myrskylyhty sai vielä kerran uuden mahdollisuuden ja jotenkin tuntuu siltä, että nyt se taitaa olla ihan oikeassa paikassa. 

Toivotaan, että pääsen vielä nauttimaan tästä(kin), sillä loma lähenee loppuaan ja syksyn edetessä mökillä käynnit harvenevat ainakin minulla. 

Nauttikaamme kuitenkin loppukesän ihanista hetkistä.

Tunnelmallisia elokuun iltoja kaikille!