Kotihiiren sesonkiaikaa

Syksyn edetessä ja päivänvalon vähentyessä minussa on havaittavissa kotihiiren ominaisuuksia. Pimenevät illat antavat "luvan" hitaampaan elämään ja kotoiluun.

Rakastan hämyistä tunnelmaa ja siksi kynttilöiden polttaminen on jo alkanut. Ilmojen viiletessä kotimme puuhella ja takka lämpiävät joka päivä. Villasukkalaatikon sisältö on otettu käyttöön ja kesävaatteet on siirretty odottamaan seuraavaa sesonkia. 

Olen aina rakastanut vuodenaikojen vaihtelua ja iän myötä niiden jokaisen tarkoitus on muuttunut merkityksellisemmäksi. Kun keväällä kevätaurinko herättelee meidät horroksesta ja kesä on jollain tasolla aktiivisempaa aikaa, syksy saa meidät rauhoittumaan ja siirtymään jonkinlaiseen horrostilaan. Talvella vireystaso on ehkä alimmillaan tai ainakin toisenlainen kuin kesällä. Näinhän luonto toimii ja samaa pätee meihin ihmisiinkin.

Syksy on tällä hetkellä parhaimmillaan. Luonto tarjoaa väriterapiaa ennen kuin se vaipuu pimeyteen ja harmauteen. Jokaisella meillä on omat keinot selviytyä pimeimmästä ajanjaksosta. Minulla se kotihiirenä olemista ja yleistä tunnelmointia. Voi olla, että tänä syksynä aloitan jonkun villasukkaprojektin, mutta minulle tärkeämpää on se, että voin rauhassa möllötellä sohvannurkassa ja poltella kynttilöitä - talvea ja joulua odotellessa....

Miten sinä selviydyt syksystä ja talvesta? 

Opintovuoden viimeiset vedot

Syyskuun alussa sain visualisti-opintoni päätökseen ja sen jälkeen minulla on ollut jäljellä enää yhden "ylimääräisen" palvelumuotoiluopintojen suorittaminen. Olen työstänyt sitä oikeastaan koko kesän ja viikonloppuna sain laadittua näyttöön vaadittavat dokumentit kasaan.

Viimeisenä opintona minulla on ollut asiakaskokemuksen kehittäminen ja palvelumuotoilu tutkinnon osa, jonka laajuus on 60 osp. Kyseessä on ollut jokseenkin laaja opintokokonaisuus, sillä visualisti-opintojen ohessa suorittamani muut tutkinnon osat ovat olleet kaikki laajuudeltaan 15 osp. Prosessi on ollut melko pitkä, koska se on vaatinut välillä konkreettista työstämistä tietokoneella ja välillä asioiden pohtimista ja kypsyttelyä. Nyt se on kuitenkin tehtynä, tosin vielä lähettämistä ja arviointikeskustelua vailla.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan minun piti olla opintovapaalla vuoden loppuun asti, mutta elokuussa alkaneet uudet työkuviot laittoivat opiskeluaikatauluni uusiksi. Tässä on ollut kieltämättä monenlaista painetta, kun on yrittänyt saada viimeisimmät opiskelut suoritettua pois alta ja samalla selviytyä uudesta työstä. Nyt alkaa kuitenkin helpottamaan ja viikoissa alkaa olla enemmän vapaa-aikaa. Aikamoiseen prässiin sitä on tullut itsensä vuoden aikana laitettua, mutta paljon se on myös antanut.

Tiedän olevani määrätietoinen (tietyissä asioissa) enkä luovuta ihan helpolla. Stressinsietokykyni on ollut ajoittain koetuksella ja välillä olen epäillyt sen kestävyyttä, mutta onneksi olen nyt (melkein) maalissa. Blogiskirjoituksistakin huomaa, että viimeisempään vuoteen ei ole paljon ylimääräistä mahtunut. Toivotaan, että opintojen päättymisen myötä blogin sisältö muuttuisi jälleen hieman monipuolisemmaksi. Elämään voisi mahtua välillä jotain muutakin kuin vain työtä, perhe-elämää ja opiskelua - tai ainakin hieman toisenlaisella painotuksella.

"Tää ystävyys ei raukene..."

Minulla ystävyyttä ei mitata määrässä vaan laadussa. Olen harrastanut aikoinani partiota ja sen  kautta luodut ystävyyssuhteet ovat kestäneet tähän päivään asti.

Lapsuudessa ja nuoruudessa partion parissa vietetyt ajat sisältävät lukuisan määrän huikeita muistoja. Tulihan sen parissa vietettyä useampi vuosi; monta arki-iltaa ja viikonloppua, leiriä, vaellusta ja jopa yksi ulkomaanmatkakin. Se on ennen kaikkea luonut koko elämän kestäneitä ystävyyssuhteita.

Lauantaina partiolippukunta Karimo järjesti vanhoille jäsenilleen "muistelo"-tapahtuman Kuuskarin saaressa. Paikalle oli kerääntynyt n. 50 naisen joukko ja jälleennäkemisen riemu oli tunteikasta ja äänekästä. Esittelykierroksella meitä "ikipartiolaisia" oli jokaiselta vuosikymmeneltä, jopa 40-luvulta lähtien. Oli hieno huomata, miten partioaate on kulkenut meidän jokaisen elämässämme mukana, tavalla taikka toisella. Uskallan väittää, että se on ollut edesauttamassa myös monen ammatinvalintaa opetuksen, kasvatuksen ja terveydenhoidon alalle. Partiosta olemme saaneet takuulla hyvät "eväät" elämälle.

Ilta kului jutustelun, syömisen ja kahvittelun merkeissä. Joillakin oli mukana vanhoja partioesineitä tai valokuvakansioita, mutta minun mielestäni ehdottomasti sykähdyttävin hetki oli, kun lauloimme yhdessä meidän lippikuntamme oman Karimon iltalaulun. Vaikka joukossa oli hyvin eri-ikäisi partiolaisia, laulu yhdisti meidät yhdeksi partiosiskojen joukoksi. Tällä perinteikkäällä laululla on taatusti meillä jokaisella paikka sydämessä...

Vaikka en ole ollut enää vuosikymmeniin ollut partiotoiminnassa aktiivisesti mukana ja mukavuudenhalu pidättelee minut turvallisesti kaupunkioloissa, muistot saavat minut toisinaan kaipaamaan eräelämään ja luonnon helmaan. Ehkä sain sytytettyä kuitenkin pienen kipinän, sillä illan  päätteeksi huomasin liittyneeni Karimon Kafftratteihin. Tähän porukkaan kuuluu vanhoja lippukuntamme jäseniä ja ymmärtääkseni he kokoontuvat epäsäännöllisen säännöllisesti. Tapaamisissa tehdään erilaisia juttuja mm. melontaretkiä ja  elvytetään muutenkin partiotaitoja. Ans kattoo, mitä tästä vielä seuraa. Joudunko uusimaan olemattoman retkeilyvarusteeni perinpohjin...?

Viikonlopun kohtaamisista voimaantuneena oli tänää hyvä aloittaa uusi viikko...ja ehkä uusi (vanha)  harrastus.

Pientä juhlan aihetta

Kiireisen työsyksyn keskellä sain päätökseen viime vuonna aloittamani opintoni. Posti toi viime viikolla kirjatun kirjeen ja sieltä paljastui tutkintotodistus. Nyt olen ihan virallisesti suorittanut liiketoiminnan ammattitutkinnon, myynnin ja markkinointiviestinnän osaamisalan - ja olen siis visualisti.

Viime syksynä aloittamani opinnot SASKY koulutuskuntayhtymä, Huittisten ammatti-ja yrittäjäopistossa hieman venahtivat, mutta se ei tässä kohtaa vähennä tutkinnon suorittamisen arvoa. 150 osp tuli suoritettua ja sen oheen liitetyt opinnot Salon seudun ammattiopistossa ovat yhtä tutkinnon osaa suorittamista vaille tehtynä. Kieltämättä nämä Salon lisäopinnot teettivät hieman päänvaivaa, mutta ne myös täydensivät visualisti-opintojani erittäin hyvin. Koska osa opinnoista liittyi liiketoiminnan ammattitutkinnon sijaan taideteollisuusalan perustutkinnon osiin, sain hieman toisenlaista ja täydentävää näkökulmaa visualistin työhön.

Yksi etappi (ja ammattinimike) on jälleen saavutettu ja viime viikonloppuna pysähdyttiin hetkeksi juhlistamaan sitä oman perheen voimin, onnittelumaljoja kilistellen. Tunnustan samalla, että olen miettinyt jo hieman uusiakin opiskelukuvioita, mutta niiden aika ei ole kuitenkaan vielä. Tämän hetken  työ vaatii panostamista, eikä vapaa-ajasta taida tällä hetkellä löytyä sopivaa rakoa opiskelulle. Sen tiedän, että opiskelu ei kuitenkaan jää tähän. Hengähdän hetken ja myhäilen tyytyväisenä saavutustani. Minä tein sen!