torstai 26. elokuuta 2021

Opiskeluun hurahtanut

Aloitin Stailaus ja tuotekuvausopintoni viime viikolla ja tunnen olevani innostunut kuin pieni lapsi.

 



Opiskelu toteutetaan kokonaan etänä, joten osallistuminen koulutukseen onnistuu ihan mistä maailmankolkasta vain. Koulutukseen osallistuvat kokoontuvat TEAMS:ssa ja jokaisen tapaamisen jälkeen saamme useita tehtäviä, joita työstämme välipäivien aikana. Omaksuttavaa on ollut paljon ja jotta ehdin tekemään kaikki tehtävät hyvin, minun on pitänyt tehdä jonkinlaista aikataulutusta. Tehtävät ovat olleet monin tavoin hyödyllisiä ja heti ensimmäisen päivän jälkeen meidän piti tuottaa jo jotain valokuvamateriaalia. Opiskelu on tähän mennessä ollut erittäin mielenkiintoista ja tehokasta. Vaikka olen kuvannut jokseenkin paljon, kriittisyys omia valokuvia kohtaan on  kasvanut ja olen hyvin nöyränä oppiakseni uusia asioita.




Koulutus kuuluu osana taideteollisuusalan perustutkintoa, jossa tutkinnon osa suoritetaan näyttämällä vaadittu osaaminen käytännössä. Tähän koulutukseen valitut opiskelijat ovat (lähes) kaikki yrittäjiä ja lähtökohtana on ollut, että pystyisimme hyödyntämään koulutusta yrityksessämme. Meille jokaiselle on  tehty oma HOKS eli tavoitteet, jotta saamme opiskelusta mahdollisimman hyvän hyödyn. Kouluttajamme on ehdottomasti alan ammattilainen ja hänen pitämä HOKS-keskustelu antoi minulle vielä enemmän innostusta asiaan. 




Haluaisin tällä hetkellä opiskella lukuisia sisustamiseen ja visuaaliseen alaan liittyviä asioita, mutta syyskuussa alkava koulutukseni vuoksi pyrin malttamaan innostustani. HOKS-keskustelussa laadimme vähän suuntaviivoja tulevaan ja tulen täydentämään opintojani sitä mukaan kun, elämä ja opiskelu antaa siihen myöden. Koen, että syvennän sekä nykyistä ammattitaitoani sisustussuunnittelijana että alkavaa visualistin opintojani. Stailaus ja tuotekuvaus- opinnot selkiyttävät myös yrittäjäpolkuani, jossa tuntuu olevan tällä hetkellä vähän liian paljon sivupolkuja. 






Koska näiden opintojen keskiössä on tuotekuvaaminen, kotimme muuttuu aina välillä  valokuvausstudioksi. Olo- ja ruokahuoneessa on kaunista luonnonvaloa, jota haluan hyödyntää valokuvissani. Näissä tiloissa on hetkittäin melkoista tavarakaaosta haaliessani kuvausrekvisiittaa ja tehdessäni sommitelmia. Kuvausjärjestelyn tekeminen ja valokuvaaminen on ihanan luovaa. Opiskelumotivaationi on 110 %  ja nautin ihan joka hetkestä. Tuntuu hyvältä olla innostunut ja inspiroitunut, oppia uusia asioita ja ennen kaikkea haastaa itsensä. Tuskin pysyn housuissani...



Arkeni ei tällä hetkellä ihan niin hektistä ja aikataulutettua kuin aikaisemmin. Pystyn jonkun verran itse säätelemään elämisen tahtia ja se on tehnyt minulle hyvää. Stressitasoni on laskenut huomattavasti ja koen, että sen myötä elämänlaatuni on parantunut. Vaikka opiskeluni teettää työtä ja välillä "harmaita hiuksia", on se tuonut sekä arkeeni että elämääni pelkästään positiivista muutosta. Sadepäivätkään eivät saa mieltäni matalaksi...


Tsemppiä kaikille loppu viikkoon!






perjantai 20. elokuuta 2021

Karanteenia ja eristystä

Kulunut viikko on mennyt tiiviisti kotona pysyen. Teinimme on ollut koronan takia eristyksessä ja me vanhemmat altistumisen takia karanteenissa.




Meillä teini on sairastanut tautia hyvin vähillä oireilla, sillä hänellä oli muutaman päivän pientä yskää ja tukkoista oloa. Siinä kaikki. Me vanhemmat kävimme tiistaina koronatesteissä ja sieltä tuli negatiiviset testitulokset. Karanteenimme ei suinkaan päättynyt siihen, vaan jatkuu edelleen eristyksen päättymiseen asti. Tuntuu vähän hassulta elää karanteenissa, kun kaikki me voimme hyvin, mutta samaan hengen vetoon totean, että ymmärrän tämän varokeinona, sillä poikamme koronavirus oli juuri tuota helposti tarttuvaa Delta-muunnosta. Nopean tiedottamisen (ja reagoinnin takia) jatkoaltistumisia ei tullut ja kohta pääsemme takaisin ns. normaaliin arkeen






Karanteenissa ei meillä ole ollut oikeastaan muuta haastetta kuin kaupassa käynti ja silloinkin olemme saaneet apua lähisukulaisilta. Pojan koulun aloitus valitettavasti siirtyi ja hän pääsee aloittamaan lukuvuoden vasta ensi viikolla. Hänellä olen havainnut tylsistymisen merkkejä, koska hän ei voi tavata kavereitaan, mutta onneksi PlayStationin pelimaailma tuo pientä lohtua tähän puutteeseen. Pojalla opiskelu on ollut hieman hankalaa, koska hän ei ole saanut vielä kaikkia kirjoja, mutta uskoisin, että mitään suurempaa oppimisvajetta ei ole päässyt syntymään. Mies on päässyt myös purkamaan tylsistymistään käymällä yksikseen kyyhkysjahdissa ja mökillä, joten tästä jaksosta taidamme selvitä suhteellisen tervejärkisinä kaikki - yhden kokemuksen rikkaampana.






Minun onneni oli, että aloitin tällä viikolla Stailaus ja tuotekuvaus- opinnot, jotka ovat pitäneet minut sopivan kiireisenä ja ajatukset muualla. Olen osallistunut etänä kahteen koko päivän kestävään luentoon ja päivien välissä olen työstänyt tehtäviä ja ottanut niihin liittyviä valokuvia, joten mielekästä tekemistä on ollut koko ajan. Osa tämän postauksen valokuvista on jo opiskelujeni tuotoksia. Olen nauttinut siitä, että olen voinut rauhassa keskittyä opintoihini, vaikka samaan hengen vetoon täytyy todeta, että kaikesta huolimatta tällainen "rajoitettu elämä" tuntuu kummalliselta. En voi lähteä käymään kaupassa tai kaupungilla hoitamassa asioita, en voi käydä tervehtimässä äiti-mummia tai olla muutenkaan kontaktissa muihin ihmisiin. Sitä yrittää välttää ihmisiä ulkonakin ja pitää turvavälejä...ja olla vain kotona.





Tämä koronaepisodi päätyy lauantaina ja koska teini sairasti koronan, ei rokotuskaan ole hänen kohdallaan akuutti asia. Tässä kohtaa uskallan ilmeisesti huokaista jo helpotuksesta. Onneksi.



sunnuntai 15. elokuuta 2021

Epäonnen viikko

Aina ei mene kyllä ihan putkeen. Tähän viikkoon on mahtunut kaksi vähän epämieluisaa ja stressiäkin aiheuttanutta tapahtumaa...



Alkuviikolla selvisi, että teinimme oli altistunut koronatartunnalle, joten tiedossa oli karanteenia ja suunnitelmien muutosta. Hyvää tässä on ollut vain se, että tieto mahdollisesta altistumisesta ja varmistus siitä tuli nopeasti, jolloin jatkotartuntoja ei päässyt syntymään. Harmittavaista on ollut taas se, että hän ei päässyt aloittamaan koulun lukuvuotta heti eikä myöskään jääkiekkoharjoituksiin. Perjantain koronatesti oli sitten positiivinen, joten karanteeni sai lisää jatkoa ja myös minut ja isäntä asetettiin karanteeniin. 





Toinen epäonninen asia liittyy luottokorttiini. Käytän luottokorttiani todella harvoin ja huomasin sen tiliotteelta, että heinäkuussa ja elokuun alussa oli tehty (pieni) luottokorttiosto Lontoossa! Tietääkseni en ole käynyt siellä. Ei siinä muu auttanut kuin sulkea siltä istumalta pankkikortti, tehdä rikosilmoitus ja sen pohjalta vielä oikaisuvaatimus. Tähän toimenpiteeseen sai kulutettua yhden aamupäivän ja melkein sain menetettyä mielenrauhanikin. Saman hengen vetoon todettakoon kuitenkin, että sain erittäin hyvää (=rauhoittavaa) palvelua pankista ja rahallinen menetys on alle 20 euroa.






Mielenkiintoista tässä luottokorttiasiassa on ollut se, että en ole netin kautta maksanut mitään luottokortillani, mutta silti tietoihini on jotenkin päästy. Pankista kertoivat, että tällaiset huijausyritykset ovat kovin yleisiä ja tässäkin kohtaa tiliveloitus oli hyvin pieni summa, joka ei siis ponnahda erityisemmin silmiin tiliotteita katsoessa. Onni onnettomuudessa ostokset olivat pieniä ja vaikka tili olisi tyhjennettykin kokonaan, ei tekijä olisi kovinkaan paljoa rikastunut. Joku tai jotkut ovat kuitenkin päässeet minun henkilökohtaisiin tietoihini ja sehän tässä eniten harmittaa, koen että yksityisyyttäni on loukattu. Asia on nyt hoidettu ja (toivottavasti) pois päiväjärjestyksestä, mutta piti tällainenkin sitten kokea.




Vastoinkäymiset kuuluvat elämään ja tällä kertaa niitä tuli tällainen rypäs. Elämä on nyt hetken aikaa kodin seinien sisäpuolella ja ajoittain varmaan vähän tylsää, mutta "ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin".  Alkavalla viikolla pääsen aloittamaan Stailaus ja valokuvaus- opinnot ja minun onnekseni se toteutetaan täysin etänä, joten minun ei tarvitse tehdä sen enempää erityisjärjestelyjä. Toivotaan, että me muut pysymme terveinä ja näiden epäonnisten tapahtumien jälkeen olisi taas rauhallisempaa. Peukut pystyyn!




sunnuntai 8. elokuuta 2021

Huolien määrä vakio...?

Sanonta:  "Pienet lapset, pienet murheet. Isot lapset, isot murheet" taitaa pitää paikkansa. Uskoisin, että aika moni äideistä voi allekirjoittaa tämän.




Kun ikää karttuu (sekä äidillä että lapsella) huolien laatu vain vähän muuttuu. Vauva-iässä meillä huolta aiheuttivat mm. korvakierre, nukkumiseen ja syömiseen tai yleensä kehitykseen liittyvät asiat. Päiväkodin tai koulun aloitus oli myös ihan oma juttunsa. Huolena on ollut mm. miten lapsi pärjää ryhmässä, onko hänellä kavereita, mitä jos häntä kiusataan tai jos hän onkin kiusaaja.





Kun lapsi tulee vanhemmaksi teini-iässä harrastusten ja kavereiden tärkeys alkaa näkyä enemmän ja samassa suhteessa koulunkäynti kiinnostaa vähemmän. Meidän vanhempien auktoriteettia  kyseenalaistetaan, nuori alkaa irtaantua kodistaan ja itsenäistymään. Meillä teini aloittaa tällä viikolla peruskoulun viimeisen luokan ja juuri hankittu mopo odottaa hetkeä jolloin teoriakoe olisi suoritettuna ja ajolupa taskussa. Tästähän tämä huolien määrä sen kuin vain kasvaa.





Tiedän, että en voi suojella lastani elämältä ja jokaisen täytyy löytää paikkansa yhteiskunnassa. Jokainen meistä toivoo lapsellensa sitä parasta, vaikka tiedämme, että elämä saattaa kohdella toisinaan rankemmallakin kädellä. Edessä on vielä opiskelua, kesätyöpaikkojen hakua,  todennäköisesti autokoulun ja armeijan käyminen, muuttaminen pois kotoa, valmistumista ammattiin, seurustelusuhteen aloittamista, parisuhdeongelmia, sydänsuruja ja mahdollisia terveyshuolia, kilpailua työpaikasta sekä kasa isoja ja pieniä pettymyksiä. Olemmeko antaneet kotona lapselle riittävät eväät ja selviytymiskeinot vai ajautuuko hän elämässä tuuliajolle ilman haaveita ja unelmia?  Yöuniani en ole (vielä) menettänyt, mutta oman teinin kasvaessa, tätä tulee pohtineeksi enemmän. 




Niin se taitaa olla, että meillä vanhemmilla huolien määrä lapsesta taitaa olla vakio. Sen kanssa täytyy vain osata elää ja uskoa siihen, että oma lapsi pärjää. Yrityksen ja erehdyksen kautta tässä itse kukin on mennyt elämässä eteenpäin. Kukin omalla tyylillään...




maanantai 2. elokuuta 2021

Rippijuhlatunnelmia

Tämän kesän kohokohta meidän perheessä oli ehdottomasti poikamme rippijuhlat heinäkuun viimeisenä päivänä. Olen blogissani aikaisemmin kirjoitellut jo hieman juhlavalmisteluista, mutta tässä vielä kooste varsinaisesta juhlapäivästä.




Koronatilanteen takia konfirmaatiotilaisuus oli järjestetty niin, että ryhmä oli jaettu puoliksi. Kirkkoon tulevien läheisten määrä oli myös rajoitettu kuuteen henkilöön. Kirkossa istumapaikat oli laitettu joka toiselle riville ja kaikille oli annettu vielä maskisuositus, joten koronarajoitukset oli tässä tilanteessa otettu mielestäni hyvin huomioon. Pieni konfirmoitavien ryhmä takasi myös sen, että kirkossa näkyvyys oli hyvä ja konfirmaatio toimituksena oli alle tunnissa ohi. Koska kaikki eivät päässeet osallistumaan tilaisuuteen, seurakunta striimasi sen myös YouTuben välityksellä. 





Konfirmaatiotilaisuus oli arvokas ja oli liikuttavaa seurata, miten vakavia (ja hyvin käyttäytyviä) nuoret olivat. Eniten taisin olla hämmästynyt siitä, että minua ei itkettänyt tilaisuudessa, vaikka liikuttunut olinkin. Koska ryhmiä oli kaksi, yhteiskuva hoidettiin tilaisuuksien välissä, jonka jälkeen meillä oli pieni tauko ennen varsinaisen juhlan alkamista. Olimme varanneet Ravintola Sydvestistä juhlapaikan klo 13.00 ja kirkkotilaisuuden jälkeen perheen miehet lähtivät käymään kotona ja minä lähdin koristelemaan juhlapaikkaa. 









Juhlapaikassa pöydät oli aseteltu kahteen riviin ja niihin oli laitettu valkoiset pöytäliinat ja kangasservietit. Minun tehtäväksi jäi enää kukkien asettelu pöydille, muutamien lapsuusmuistojen ja valokuvien esille laittaminen. Kirkon ja juhlan välissä minulla oli n. tunti aikaa ja se riitti hyvin juhlapaikan koristeluun. Meidän pienelle vierasjoukolle (23 vierasta) paikka oli erinomainen ja sisustukseltaan sopivan rouhea ja asiallinen.








Halusimme tarjota vieraille perinteisen buffet-pöydän sijaan valmiit annokset ja ruokalistamme oli hyvin yksinkertainen: alkumaljat, alkusalaatti Ravintola Sydvestin omalla leivällä, pääruokana oli peuraa ja varhaisperunoita lisukkeineen ja jälkiruoaksi kakkukahvit. Pöytiin tarjoilu toi mielestäni lisää arvokkuutta, vaikka ei nämä mitkään "pönötysjuhlat" olleetkaan. Juhlat sujuivat oikein hyvin, mutta yllättävän nopeasti. Olimme varanneet juhlapaikan kolmeksi tunniksi ja n. kahden tunnin jälkeen vieraat alkoivat vähitellen poistua. Meille jäi hyvin aikaa korjata juhlarekvisiitta pois ennen seuraavaa  juhlaa. Kävimme viemässä tavarat kotiin, sillä juhlapäivän päätteeksi meillä oli vielä sovittuna perhekuvaus ja rippikuvaus kirkolla.




Kuvaajaksi oli valinnut luottovalokuvaajani Elli Halosen ja hän hoiti homman rautaisella ammattitaidolla. Ensin otettiin muutama perhekuva, jonka jälkeen meidät vanhemmat lähettiin autolle, jotta Elli pääsi ottamaan rauhassa kuvia teinistämme. Jotain otoksia sain nähtäväksi jo samana iltana ja oli ilo huomata, miten hän oli saanut jopa poikamme nauramaan kuvissa. Kuvissa näkyy myös se, miten lapsemme on muuttunut nuoreksi. Lapsen pyöreys on kadonnut ja koko olemus muuttunut astetta aikuisemmaksi - ja niinhän sen pitää mennäkin.





Juhlat ovat nyt onnellisesti takanapäin, jonka hetket säilyvät muistoina lukuisissa valokuvissa. Välitän näin blogini kautta vielä isot kiitokset kaikille juhliin osallistuneille. Olitte jakamassa kansamme hienoa päivää nuoren ja myös meidän vanhempien elämässä. Yksi poikamme tämän hetkisen elämän suurista tapahtumista ja etapeista on nyt saavutettuna. 


 Seuraavaksi katseet kohti tulevaa - ja viimeistä peruskouluvuotta. Onnea ja kaikkea hyvää, rakas poikamme, kulkemallasi tiellä! "Elämä on päämäärien saavuttamista, olkoon se myös sinulle toiveiden täyttymistä."