Sanonta: "Pienet lapset, pienet murheet. Isot lapset, isot murheet" taitaa pitää paikkansa. Uskoisin, että aika moni äideistä voi allekirjoittaa tämän.
Kun ikää karttuu (sekä äidillä että lapsella) huolien laatu vain vähän muuttuu. Vauva-iässä meillä huolta aiheuttivat mm. korvakierre, nukkumiseen ja syömiseen tai yleensä kehitykseen liittyvät asiat. Päiväkodin tai koulun aloitus oli myös ihan oma juttunsa. Huolena on ollut mm. miten lapsi pärjää ryhmässä, onko hänellä kavereita, mitä jos häntä kiusataan tai jos hän onkin kiusaaja.
Kun lapsi tulee vanhemmaksi teini-iässä harrastusten ja kavereiden tärkeys alkaa näkyä enemmän ja samassa suhteessa koulunkäynti kiinnostaa vähemmän. Meidän vanhempien auktoriteettia kyseenalaistetaan, nuori alkaa irtaantua kodistaan ja itsenäistymään. Meillä teini aloittaa tällä viikolla peruskoulun viimeisen luokan ja juuri hankittu mopo odottaa hetkeä jolloin teoriakoe olisi suoritettuna ja ajolupa taskussa. Tästähän tämä huolien määrä sen kuin vain kasvaa.
Tiedän, että en voi suojella lastani elämältä ja jokaisen täytyy löytää paikkansa yhteiskunnassa. Jokainen meistä toivoo lapsellensa sitä parasta, vaikka tiedämme, että elämä saattaa kohdella toisinaan rankemmallakin kädellä. Edessä on vielä opiskelua, kesätyöpaikkojen hakua, todennäköisesti autokoulun ja armeijan käyminen, muuttaminen pois kotoa, valmistumista ammattiin, seurustelusuhteen aloittamista, parisuhdeongelmia, sydänsuruja ja mahdollisia terveyshuolia, kilpailua työpaikasta sekä kasa isoja ja pieniä pettymyksiä. Olemmeko antaneet kotona lapselle riittävät eväät ja selviytymiskeinot vai ajautuuko hän elämässä tuuliajolle ilman haaveita ja unelmia? Yöuniani en ole (vielä) menettänyt, mutta oman teinin kasvaessa, tätä tulee pohtineeksi enemmän.
Niin se taitaa olla, että meillä vanhemmilla huolien määrä lapsesta taitaa olla vakio. Sen kanssa täytyy vain osata elää ja uskoa siihen, että oma lapsi pärjää. Yrityksen ja erehdyksen kautta tässä itse kukin on mennyt elämässä eteenpäin. Kukin omalla tyylillään...
On kyllä vähän vaatinut tahdonvoimaa, että en ole sanonut kaikkia mielipiteitäni alkuvuodesta aikuisen ikään päässeelle pojalle :) Välillä kun tietää jo kokemuksesta, että tuo homma ei toimi, mutta pitää vaan antaa toisen itse kokeilla ja oppia omista erehdyksistään. Vanhemmuus on hirmuisen ihanaa, mutta hiton vaikeaa samaan aikaan. Ihanaa viikkoa sinulle Satu <3
VastaaPoistaVaatii kyllä hermoja, ettei puutu oman aikuisen lapsen elämään. Eri asia tietenkin, jos pyydetään apua tai neuvoa. Oma äitini ei ole koskaan puuttunut meidän elämäämme, mutta olemme saaneet kuitenkin kaiken tuen. Olen ajatellut, että yritän toimia samalla tavoin...tsemppiä meille kaikille vanhemmille! Ja mukavaa viikkoa sinulle! ♡
PoistaOma käsitykseni on, että on vakio määrä. Aiheet muuttuu, mutta määrä ei oikeasti ;)
VastaaPoistaNäin se taitaa olla...ja toisinaan tulee huolien sumaa ja sitten on taas vähän rauhallisempaa... ;)
Poista