sunnuntai 31. heinäkuuta 2022

Uusiin tuuliin...ja seikkailuun!

Viimeiset lomapäivät ovat kuluneet Rauman Pitsiviikon tapahtumissa ja miettiessä vähän tulevaa. Huomenna se sitten alkaa - yhden lukuvuoden kestävä uusi opetustyö Porin Winnovassa... 



Tässä on koko kesä mennyt enemmän tai vähemmän asiaa sulatellessa, vaikka olen ihan tietoisesti yrittänyt olla miettimättä sitä sen enempää. Valehtelisin, jos sanoisin, että minua ei jännitä. Eniten taidan jännittää sitä, että saan opiskelijat perehdytettyä opettamaani oppiaineisiin riittävästi ja ennen kaikkea motivoitumaan opiskelusta. Oletan, että opiskelijat tulevat tarvitsemaan vaihtelevasti ohjausta ja tukea opinnoissaan, toisinaan jopa arjessa ja elämän hallinnassa. Toivottavasti osaan kuunnella heitä  riittävästi, auttaa ja olla läsnä.




Mielenkiintoista tässä uuden työrupeamana aloittamisessa on se, että olen toisaalta aika levollisin mielin ja toisaalta taas jännittynyt. Minulta puuttuu 2. asteen koulutuksen opettajakokemus, mutta opettamista en varsinaisesti osaa oikein jännittää. Olettaisin pedagogisten ja didaktisten menetelmien olevan yli 20 vuoden kokemuksella meikäläisellä ainakin jotenkin hallinnassa. Teknisten opetusvälineiden kanssa voi olla toisinaan pientä säätöä, mutta enköhän selviä niistäkin. Ehkä eniten stressaan tai otan paineita vastuuopettajan tehtävistä, sillä nimensä mukaisesti olen vastuussa opiskelijoistani ja heidän opintojensa edistymisestä. Onneksi työyhteisössä on kokenutta ja asiantuntevaa porukkaa ja tiedän, että heiltä saan tarvittaessa apua ja tukea.




Suhtaudun alkavaan työhön jonkinlaisena "seikkailuna". En ole pystynyt kovinkaan paljon suunnittelemaan tulevaa ja siksi opettelen ottamaan vastaan sen mitä tulee. Ehkä tässä kohtaa viimeistään on myös hyvä opetella tekemään opettajan työtä uudella tavalla ja ennen kaikkea työn rajaamista. Koska kuulun nyt ns. vuosityöajan piiriin, minulle maksetaan palkkaa pidettyjen tuntien lisäksi myös suunnittelusta, palavereista yms. ja tämä on minun opettajahistoriassani aivan uusi kokemus.



Kuva: @elli.halonen

Tuleva vuosi ei tule varmasti olemaan helppo, mutta uskon että tämän kokemuksen jälkeen minulle selkiytyy, miten haluan opettajaurani jatkuvan - vai jatkuuko se lainkaan. Opintovapaani laittoi ajatteluani ja arvomaailmaani hieman uusiksi, jälleen kerran. Toivotaan, että tuleva "seikkailuvuoteni" sujuisi myötäisissä tuulissa karikkoja vältellen ja perillä olisin monta kokemusta rikkaampana. Ja ehkä matkalla mukaan tarttuu jotain muutakin...

Näillä mietteillä lähden alkavaan viikkoon. Ymmärrätte varmaan, jos blogissani on hetken aikaa hieman hiljaisempaa, sillä suuntaan energiani nyt arkeen ja uuteen työhön.


Ihanaa alkavaa elokuuta kaikille! 

2 kommenttia:

  1. Ihania hetkiä uuteen arkeen ja mukavaa elokuuta sinulle Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! alku näyttää kovin hektiseltä, mutta ehkä tämä tästä rauhoittuu...<3

      Poista