sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Erään tarinan päätös...


Vaikka olen yrittänyt "varjella" lastani tältä tiedolta mahdollisimman pitkään, tiesin, että jossain vaiheessa tämä asia on kohdattava. Olen ollut jo pari vuotta hieman varuillani, miten kohdata tämä totuuden hetki, kun se ihan oikeasti tulee eteen. Nimittäin se, että joulupukkia tai tonttuja ei ole olemassa...




 
 
 
Meillä vietetään marraskuun lopulla pikkujouluja joka vuosi oman perheen parissa. 
Tuolloin  koristelemme pienen tekokuusen ja saunan jälkeen kuusen alle on salaperäisesti ilmestynyt pienet lahjat.
Tässä muutama ilta sitten poika alkoi kyselemään asiasta tarkemmin ja hän epäili vahvasti, että me laitamme ne lahjat sinne.
Mieheni ja minä tunsimme totuuden koittaneen...
 
 
 
 
 
 
 
Oli tullut aika kertoa lapselle totuus tästä maagisesta tarinasta, johon miljoonat pienet lapset ympäri maailmaa uskovat.
Olin jollain tavalla pelännyt lapseni reaktiota, sillä tiedän tapauksen, jossa lapsi suuttui totaalisesti vanhemmilleen asian valjettua.
Tämän lapsen mielestä vanhemmat olivat vuosia valehdelleet hänelle asiasta, jonka kaikki tiesivät, paitsi ei hän.
Ehkä pelkäsin vähän samaa reaktiota, mutta toisin kävi. Onneksi.
 
 
 
 
 
 
 
Lapseni on ollut tässä joulupukkiasiassa pitkään hyväuskoinen  ja nyt tunnen sydämessäni jopa pientä haikeutta.
Miten monta vuotta olemme saaneetkaan kokea yhdessä tämän joulun ihanan salaisuuden ja -jännityksen ja nyt se taika on rauennut. Lapsellani on jo muutaman vuoden ollut omia epäilyksiä asiasta, osin varmaan sosiaalisesta paineesta johtuen, mutta silti minulla ei ole ollut sydäntä kertoa asioiden oikeaa laitaa, ennen kuin nyt. Ja nytkin halusin kertoa sen niin "pehmeästi" kuin mahdollista, kuitenkin totuudessa pysyen. Luotin siihen, että kymmenen vuotias pystyi kohtaamaan tämän asian jo (ehkä) paremmin.
 
 
 
 
En tiedä onko oloni yhtään helpottunut, sillä samalla minusta tuntuu, että lapseni siirtyy koko ajan kauemmaksi lapsuuden "kulta-ajoista". Olo oli keskustelun jälkeen vähän haikea. Meidän joulusalaisuuttamme täytyy kuitenkin edelleen pitää yllä, sillä suvun nuorimmat uskovat vielä täysin joulupukkiin. Tähän salaisuuden pitämiseen oli poikakin helppo houkutella mukaan, sillä tietäähän hän nyt enemmän kuin nuo nuoremmat. Illan joulupukki-keskustelun päätteeksi poika oli sitä mieltä, että joulupukki voisi tulla meille aattona. Siitäkin huolimatta, että se on vain se "tilauspukki".
 
 
 
 
 
 

10 kommenttia:

  1. Muistan itse miten tajusin, että joulupukki onkin meidän perhetuttu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika moni tuntuu muistavan tämän "karmaisevan" totuuden" paljastumisen. meikäläisellä ei ole muistikuvia moisesta...ehkä uskon vieläkin...;)

      Poista
  2. Muistan vastaavan keskustelun parin vuoden takaa. Vaikka koululaiset asian todellisuuden tietävätkin, on tuo jännitys ja odotus ollut parina vuonna (aattona) silti niin ihanaa sekä aitoa. Jos sittenkin se pukki on olemassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon samaan, ettei joulun jännitys katoa mihinkään ja joulussa itsessään tärkeintä on se tunnelma. Uskon, että se säilyy pitempään, oli pukkia tai ei...;)

      Poista
  3. Hui, tuollaiseenkin pitää jossain kohtaa siis varautua. Toivottavasti meillä menee tarina muutaman vuoden vielä täydestä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän, että lapseni oivasi asian vasta melko myöhään (on siis kymmenen vuotta)eli oikeastaan vasta nyt. Epäilyksiä on varmasti ollut, mutta se lapsen usko on pitänyt kiinni pidempään. Asian paljastuminen kävi kuitenkin suhteellisen iisisti, lapsen ihmettelystä...Toivotaan, että joulun salaiuus säilyisi jokaisella lapsella mahdollisimman pitkään <3

      Poista
  4. Ja minä muistan joulun, jolloin näin isän tuovan lahjapussin ulko-oven taakse auton takakontista. Hän oletti minun olevan äidin kanssa keittiössä, mutta olinkin ikkunassa kurkkimassa. Siinä oli surua kerrakseen jouluaattona. Taisin olla ekaluokalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain tällaista kömmähdystä minäkin olen pelännyt tapahtuvan, mutta onneksi asia selvisi lapselle vähän niin kuin itsestään. Itselläni ei ole omakohtaista muistoa siitä, miten joulupukkiasia valkeni minulle. Ilmeisesti siihen ei liity mitään "traumaattista" kokemusta...

      Poista
  5. Joulupukista luopuminen on kova juttu...onneksi lapsen usko on kestänyt näin kauan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on...ja minusta se totuuden selviäminen täytyisi hoitaa hienovaraisesti, sillä särkyyhän siinä yksi lapsuuden ajan iso illuusio...

      Poista