sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Kirjahylly vanhoista puulaatikoista


Viime aikoina en ole kovinkaan paljon ehtinyt sisustamaan, mutta nyt ajattelin jakaa teidän kanssanne kivan sisutusvinkin tai oikeastaan DIY-jutun. Toteutin  tämän kirjahyllyn yhdessä stailauskohteessa ja lopputulos oli mielestäni kiva.





 
Olin jonkin aikaa sitten ostanut kolme vanhaa omenalaatikkoa työkaveriltani.
Alkuperäisenä tarkoituksena oli, että kiinnittäisin ne jossain vaiheessa seinähyllyksi meillä kotona.
Seinälle nämä eivät ole vielä ehtineet, mutta sain ajatuksen käyttää niitä eräässä stailauskohteessa.
Pinosin laatikot vain päällekkäin, jonka jälkeen somistin sen kirjahyllyksi. Tosi helppo juttu toteuttaa.
 
 
 




Koska asuntojen stailauksissa huonekalujen tulee olla suhteellisen kevyitä, oli tämä kolmen laatikon kirjahylly oivallinen ratkaisu. Laatikoiden kantaminen ei ollut raskasta ja  niiden kokoaminen tapahtui nopeasti. Kaiken lisäksi lopputulos on vielä hieman persoonallinen, ei ihan designia... eikä tusinatavaraa.
 
 
 
 
 
 
 
 
Vanhoja puulaatikoita voi joku onnekas löytää vielä kirpputoreilta tai sitten voi tuunata uusia laatikoita esim. kalkkimaalilla maalaten.
Laatikoita en kiinnittänyt mitenkään toisiinsa, mutta jos tällaisen toteuttaisi kotona, tulisi osat kiinnittää toisiinsa ja varmuuden vuoksi vielä seinäänkin.
Vaikka meillä kotona sisustustyyli on hieman toisenlainen, minua kiehtoo tällaisten vanhojen tavaroiden yhdistäminen muuhun sisustukseen.
Tietynlainen rouheus ja kerroksellisuus tekee sisustuksesta omaperäisen ja yllättävän.
Puulaatikkoviritelmäni todistaa, että tavaroille voi keksiä uusia käyttötarkoituksia...
 
 
 
ja lopputulos voi yllättää positiivisesti.
 
 
 
 
 
 
 

4 kommenttia:

  1. Hauska idea! Vanhat puulaatikot ovat ihania. Itselläni on muutama ja minulla on myös vanha limsakoris täynnä niitä korkillisia pullojakin. Pitäisi hakea se kellarista taas esille. Kivaa sunnuntaita Satu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli sellainen ex tempore juttu, kun laatikot pyöri kotona tiellä, enkä saanut niitä seinälle. Vanhoissa puukoreissa on vaan jotain hienoa...:)
      Oikein mukavaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  2. Tämä on tosi hauska ja toimiva idea. Itse pidän tosi paljon kaikista vanhoista laatikoista ja meiltä niitä löytyykin kotoa useampia. Mies on rakennellut jämäpuista myös itse laatikoista ja niistä on tehnyt esimerkiksi meille yöpöydät. Kivaa sunnuntai-iltaa sinulle, Satu ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin minustakin. Näitä tosiaankin voi tehdä ihan itsekin ja käyttötarkoituksiakin on monia. Laatikko taipuu moneksi :D

      Poista