sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

Vierailulla Lönnströmin kotimuseolla


Opettajan työssä pääsen välillä viemään oppilaita mielenkiintoisiin retkikohteisiin. Kuluneella viikolla vierailimme Rafael ja Teresia Lönnströmin kotimuseolla, täällä Raumalla. Kotimuseo sijaitsee n 150 metrin päässä kotitalostamme, mutta täällä olen vieraillut vain muutamia kertoja. Retkikohteena se on mielenkiintoinen, sillä koti on pyritty säilyttämään mahdollisimman autenttisessa muodossa.






 Alakerrassa on lukuisa huoneita, joissa on nähtävillä  Teresia Lönnströmin sisustustyyliä. 
Hänen intohimona on ollut kerätä taidetta ja sitä löytyykin jokaisesta huoneesta runsaasti.
Sisustuksesta löytyy paljon hienoja yksityiskohtia ja erityisesti taiteen suuri määrä saa ihastumaan.
 Vitriineissä ja sivupöydillä on pieniä taide- ja koriste-esineitä taidokkaasti aseteltuina. 
 
 
 



Sisustustyyli on melko runsasta, mutta kuitenkin arvokkaan tyylikästä.
Huoneissa kierrellessä yksityiskohtien määrä on huikeaa.
 
 

 
 



Vierailumme aikana saimme kuulla lyhyen historiikin talon ja sen asukkaiden historiasta.
 Teresia Lönnsröm piti mielellään juhlia ja iso ruokasali tarjosi hyvät puitteet niiden järjestämiseen.







Kotimuseosta löytyy monenlaista sisutuksen tyylisuuntaa.
Alakerrassa on hieman hienostuneempaa, yläkerran aulatilassa ja makuuhuoneessa on hieman maltillisempaa.










Yläkerrassa on tunnelmallinen makuuhuone, jossa Teresian vankkumaton tyylitaju jatkuu
 
 
 
 
 
 
 
Jos on kiinnostunut elämänkerrallisista asioista, on tämä Lönnströmin kotimuseo erinomainen vierailukohde.
Täällä voi aistia menneiden aikojen tunnelmaa, ripauksen varakkaan parsikunnan elämää, jossa Teresia eli vielä pitkään leskenä.
Tällaiselle sisustusnälkäiselle miljöö tarjoaa myös erinomaisen katsauksen tyylihistoriaan.
 
 
 
Oli hieno huomata, miten pienet oppilaamme vaikuttuivat hienosta ympäristöstä. He jaksoivat kuunnella opasta ja esittää myös hyviä kysymyksiä. Yläkerran mustavalkoinen televisio ja 70-luvun lankapuhelin herättivät heissä kummastusta. Erityisesti talossa oleva "sisäkön kutsukello" ja portaikossa esillä oleva aserivistö jäivät monen oppilaan mieleen. Tällä museokäynnillä saimme kokea myös palan oman paikkakuntamme historiaa. Uudemmassa siivessä pääsimme vielä tekemään aiheeseen liittyvän väritystehtävän ja kokeilemaan virtuaalilaseja. Totesimme kaikki, että vierailukohde sopii ehdottomasti kaikille, "vauvasta vaariin" ja suosittelen sitä vierailukohteeksi sekä turisteille että  meille raumalaisille.
 
 
 
 

6 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen koti ja tuo sisustuksen tyyli on tosiaan runsas.Antiikkia on itsekin tullut sisustuksessa käytettyä, mutta ei enää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsottavaa olisi useammaksikin tunniksi. Kotimuseossa tehdään tarvittaessa opastettuja kierroksia, jolloin siitä saa myös enemmän irti. talon historia on todellakin mielenkiintoinen...

      Poista
  2. Mielenkiintoisen näköinen paikka. Tuonne sitten seuraavalla Rauma reissulla :)
    Kävin kotimuseo Marelassa syksyllä 2016 ja Rauman reissulta syntyi postaustakin silloin
    https://styleheaven-marjorie.blogspot.com/2016/09/lumoava-vanha-rauma.html
    Ehkä ensi kesänä uudelleen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan lukeneeni nuo sinun postauksesi ja todellakin tämä on hyvä retkikohde. Voin lähteä kaveriksi, jos joskus käyt täällä Raumalla ;)

      Poista
  3. Tuo Lönnströmin kotimuseo on kyllä hieno paikka. Liian harvoin tosin tulee käytyä kotikaupungin nähtävyyksissä.
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Häpeäkseni on todettava, että vaikka museo on tässä aivan minun vieressä, on siellä tultu käytyä aivan liian harvoin. Onhan tuolla myös vaihtuva taidenäyttely, joten on siellä aina välillä uuttakin katsottavaa. Pelkästään kotimuseosta löytyy yksityiskohtia ihasteltavaksi useammaksikin vierailukerraksi.

      Oikein mukavaa viikkoa sinnekin! Tässähän tämä menee sutjakkaasti eteenpäin :D

      Poista