sunnuntai 29. joulukuuta 2019

Työn alla...


Meikäläisen joululoma on runsaan kahden viikon pituinen ja töihin menen vasta loppiaisen jälkeen. Hyvin levänneen kolmen joulupyhän jälkeen innostuin suunnittelemaan jo tulevan kevään juttuja...






Olin lupautunut pitämään Rauman kansalaisopistolla viiden sisustusteemallisen luennon, joiden runkoa olen työstänyt jo aikaisemmin.
Nyt piti istua koneen ääreen ja alkaa tehdä niihin myös sisältöä. Minulla on arkistojen kätköissä jo aika paljon materiaalia eri teemoille, mutta näihin kevään uusiin sisustusteemoihin joudun (tai saan) hakea tietoa internetistä ja erilaisista lehtiartikkeleista. Tavoitteena on, että suunnittelen ja valmistan luennot tämän loman aikana, sillä tiedän, että kevät on jälleen ruuhkaista.
 
 
 






Aiheet näihin teemailtoihin ovat seuraavat:


  1. Sisustusvinkkejä kevätkotiin


      Luodaan katsaus kevään sisustustrendeihin ja annetaan vinkkejä
viihtyisän kodin luomiseen.
     Lisäksi annetaan neuvoja, miten valita kotiin oikeanlainen kaluste,
matto tai kodin tekstiilejä.
 

 2. Ajankohtaiset teemat sisustuksessa

       * Ekologinen sisustaminen ja
      * Aistiesteetön sisustaminen
* Älykoti

      Illan aikana perehdytään näihin teemoihin ja mitä ne tarkoittavat
sisustuksen näkökulmasta.
 

 3. Kodin säilytys - ikuinen ongelma?

      Asiaa kodin säilytyksestä,
tavaroiden karsimisesta ja
sisustusratkaisuista.
 

 4. Juhlan aika - vinkkejä juhlien järjestämiseen

      Pieni tietopaketti juhlien järjestämisestä,
kodin stailaamisesta ja kattauksista.
 

 5. Katseet ulos - pihalle ja parvekkeelle!

      Katsaus kevään ja kesän trendeihin sekä
vinkkejä terassin ja parvekkeen sisustamiseen










Työstän luennot PowerPoint-esityksinä ja tekstin lisäksi haen niihin myös kuvia.
Vuosien varrella olen ottanut paljon sisustuskuvia ja kuvamateriaalia on kertynyt jo sen verran, että pystyn hyödyntämään niitä hyvin.
Sen lisäksi käytän myös jonkin verran Pixapayn ilmaista kuvia. Luentojen tekeminen on erittäin mukavaa ja mielenkiintoista...sekä aikaa vievää.
Uppoudun näiden tekemiseen niin innostuneena, että välillä unohdan jopa ajan kulun.
 
 
 
 
 
 
 
Loman aikana minun  pitäisi tehdä myös yritykseni kirjanpito valmiiksi, mutta se ei juuri nyt houkuttele.
Ja pari muutakin juttua odottelee tekijää, mutta tehdään hauskimmat tärkeimmät jutut ensin!
 Meillä lomailu jatkuu ja se tuntuu NIIN hyvältä...

 
 
 
 
 
 
 
 
 

8 kommenttia:

  1. Kuulostaapa kivalta kurssilta - ihan kiinnostus heräsi:) Loman ihanuutta on juuri tuollainen oman innostuksen mukaan toimiminen ja flown löytyminen<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on siis viisi iltaa, saa tulla kaikkiin tai vain siihen mikä kiinnostaa. Näiden suunnittelu on niin kivaa, ettei se tunnu työltä laisinkaan!!! Ja onneksi ehdin tässä lomailemaankin :)

      Poista
  2. Tosi kivoja aiheita sinun luennoille on tulossa.
    Kivaa sunnuntaita sinulle Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä valikoitui aika helposti. Minulle on tässä vuosien aikana kerääntynyt kaikenlaisia aiheita sisustuksen teemoihin liittyen... ja lisää tuntuu löytyvän :)
      Mukavaa alkavaa viikkoa...niin ja vuoden vaihdetta! :)

      Poista
  3. Olet ollut ahkera nyt lomalla. Minä en ole oikein saanut mitään aikaiseksi. Olen vain ollut ja katsonut hyviä leffoja. Opetustyössä on pakko ottaa lomalla rennosti. Uutta lahjaani olen testannut, kun pukki toi leipäkoneen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin, että kolmen päivän pyhät ja hyvä kirja auttoivat irrottautumaan kunnolla työstä. Rento oleilu on minunkin mieleen, mutta olen myös sellainen "puuhastelija", jolla täytyy olla välillä jotain tekemistä...
      Oikein mukavaa vuoden viimeisiä päivä sinulle!

      Poista
  4. Kivoja aiheita tulossa luennoille! Olisi kiva olla kuulemassa.
    Hyvää uutta vuotta 2020 ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Osa luennoista on minullekin uusia, joten niiden työstämiseen menee paljon aikaa. Aiheet ovat minustakin mielenkiintoisia ja toivottavasti osallistujia tulisi paljon...
      Hyvää uutta vuotta myös sinulle! <3

      Poista