keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Eräänlainen ihmiskoe


Suvussamme esiintyy jonkin verran migreeniä ja minulla se alkoi vaivata joskus vähän yli kaksikymppisenä. Minulla kohtaus on suhteellisen lievä (ainakin omasta mielestäni), sillä päänsärky pysyy melko siedettävänä särkylääkkeen kanssa. Pahoinvointia tai puutumista minulla ei ole ollut koskaan. Tyypillisempää minulle on, näköhäiriön lisäksi, väsyminen ja pään "asentoarkuus", jossa naurahtaminen tai nopeat pään liikkeet tuntuvat kovana jomotuksena. Kohtaukseen auttaa parhaiten lepo ja muutaman tunnin nukkuminen.






Olen jo pitemmän aikaa syönyt omega3:sta, magnesiumia ja D-vitamiinia pillereinä, sillä olen ajatellut niiden vaikuttavan/ehkäisevän ikääntymiseen liittyviä vaivoja. Omalla isälläni oli aikoinaan migreeniä ja hän sai vähän yli kuusikymppisenä lievän aivoinfarktin. Sen lisäksi hän oli käynyt läpi sydämen ohitusleikkauksen, joten riskiryhmään kuuluminen on enemmän kuin todennäköistä.
 
 
 




Otan pilleriannokseni aina aamuisin ja tässä keväällä kävi niin, että unohdin ottaa päiväannokseni useampana aamuna peräti kahden viikon ajan. Sillä seurauksena, että yhden viikon sisällä minulla oli kaksi lievää migreenikohtausta.
 
 





Tämän jälkeen ryhdistäydyin jälleen aamun lisäravinteiden ottamisessa ja kuinka ollakaan, migreeni on pysytellyt poissa. 
Mietin syy-seuraussuhdetta ja jostain alitajunnasta muistan lukeneeni magnesiumin ja migreenin yhteydestä. Eräänä iltana istuin tietokoneella ja googletin magnesiumista lisää tietoa. Hämmästykseni oli suuri, sillä monissa kirjoituksissa ja tutkimuksissa oli todettu, että magnesium auttaa migreenin ehkäisyssä. Tähän minun on helppo yhtyä, sillä omakohtainen ihmiskokeeni todisti väitteen paikkansa pitäväksi. Tai tähän haluan uskoa...







Minun tekisi mieleni testata tätä asiaa vielä uudestaan, mutta migreenin tahallinen aiheuttaminen ei tunnu kovinkaan houkuttelevalta. Haluan uskoa siihen, että magnesiumin käyttäminen on auttanut pitämään migreenin loitolla tai ainakin harventanut sitä. 
 



Mahtaakohan minulla olla muita "kohtalontovereita", jotka ovat saaneet magnesiumista tai jostain muusta lisäravinteesta apua migreeniin? Olisi mielenkiintoista kuulla kokemuksianne. Minä jatkan magnesiumin popsimista ja toivon, että migreeni pysyisi tällä konstilla poissa.


P.S Ja tämä ei ole mikään maksettu mainos, vaan ihan omakohtainen kokemus, jonka halusin jakaa kanssanne.











4 kommenttia:

  1. Täytyykin testata noita lisäravinteita, jospa itsekin saisi apua niistä migreeniin. Kiitos vinkkauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löysin useammankin artikkelin juuri magnesiumin käytöstä ja sen vaikutuksesta migreeniin. Minulla se on ainakin toiminut, joten kannattaa kokeilla!

      Poista
  2. Minäkin popsin magnesiumia ja kuule, kyllä se auttaa migreeniin. Itse olen kärsinyt migreenistä yläaste ikäisestä lähtien. Minulla säryn lisäksi tulee näköhäiriöitä ja pahoinvointia.

    VastaaPoista