Karanteenia ja eristystä

Kulunut viikko on mennyt tiiviisti kotona pysyen. Teinimme on ollut koronan takia eristyksessä ja me vanhemmat altistumisen takia karanteenissa.

Meillä teini on sairastanut tautia hyvin vähillä oireilla, sillä hänellä oli muutaman päivän pientä yskää ja tukkoista oloa. Siinä kaikki. Me vanhemmat kävimme tiistaina koronatesteissä ja sieltä tuli negatiiviset testitulokset. Karanteenimme ei suinkaan päättynyt siihen, vaan jatkuu edelleen eristyksen päättymiseen asti. Tuntuu vähän hassulta elää karanteenissa, kun kaikki me voimme hyvin, mutta samaan hengen vetoon totean, että ymmärrän tämän varokeinona, sillä poikamme koronavirus oli juuri tuota helposti tarttuvaa Delta-muunnosta. Nopean tiedottamisen (ja reagoinnin takia) jatkoaltistumisia ei tullut ja kohta pääsemme takaisin ns. normaaliin arkeen

Karanteenissa ei meillä ole ollut oikeastaan muuta haastetta kuin kaupassa käynti ja silloinkin olemme saaneet apua lähisukulaisilta. Pojan koulun aloitus valitettavasti siirtyi ja hän pääsee aloittamaan lukuvuoden vasta ensi viikolla. Hänellä olen havainnut tylsistymisen merkkejä, koska hän ei voi tavata kavereitaan, mutta onneksi PlayStationin pelimaailma tuo pientä lohtua tähän puutteeseen. Pojalla opiskelu on ollut hieman hankalaa, koska hän ei ole saanut vielä kaikkia kirjoja, mutta uskoisin, että mitään suurempaa oppimisvajetta ei ole päässyt syntymään. Mies on päässyt myös purkamaan tylsistymistään käymällä yksikseen kyyhkysjahdissa ja mökillä, joten tästä jaksosta taidamme selvitä suhteellisen tervejärkisinä kaikki - yhden kokemuksen rikkaampana.

Minun onneni oli, että aloitin tällä viikolla Stailaus ja tuotekuvaus- opinnot, jotka ovat pitäneet minut sopivan kiireisenä ja ajatukset muualla. Olen osallistunut etänä kahteen koko päivän kestävään luentoon ja päivien välissä olen työstänyt tehtäviä ja ottanut niihin liittyviä valokuvia, joten mielekästä tekemistä on ollut koko ajan. Osa tämän postauksen valokuvista on jo opiskelujeni tuotoksia. Olen nauttinut siitä, että olen voinut rauhassa keskittyä opintoihini, vaikka samaan hengen vetoon täytyy todeta, että kaikesta huolimatta tällainen "rajoitettu elämä" tuntuu kummalliselta. En voi lähteä käymään kaupassa tai kaupungilla hoitamassa asioita, en voi käydä tervehtimässä äiti-mummia tai olla muutenkaan kontaktissa muihin ihmisiin. Sitä yrittää välttää ihmisiä ulkonakin ja pitää turvavälejä...ja olla vain kotona.

Tämä koronaepisodi päätyy lauantaina ja koska teini sairasti koronan, ei rokotuskaan ole hänen kohdallaan akuutti asia. Tässä kohtaa uskallan ilmeisesti huokaista jo helpotuksesta. Onneksi.

Epäonnen viikko

Aina ei mene kyllä ihan putkeen. Tähän viikkoon on mahtunut kaksi vähän epämieluisaa ja stressiäkin aiheuttanutta tapahtumaa...

Alkuviikolla selvisi, että teinimme oli altistunut koronatartunnalle, joten tiedossa oli karanteenia ja suunnitelmien muutosta. Hyvää tässä on ollut vain se, että tieto mahdollisesta altistumisesta ja varmistus siitä tuli nopeasti, jolloin jatkotartuntoja ei päässyt syntymään. Harmittavaista on ollut taas se, että hän ei päässyt aloittamaan koulun lukuvuotta heti eikä myöskään jääkiekkoharjoituksiin. Perjantain koronatesti oli sitten positiivinen, joten karanteeni sai lisää jatkoa ja myös minut ja isäntä asetettiin karanteeniin. 

Toinen epäonninen asia liittyy luottokorttiini. Käytän luottokorttiani todella harvoin ja huomasin sen tiliotteelta, että heinäkuussa ja elokuun alussa oli tehty (pieni) luottokorttiosto Lontoossa! Tietääkseni en ole käynyt siellä. Ei siinä muu auttanut kuin sulkea siltä istumalta pankkikortti, tehdä rikosilmoitus ja sen pohjalta vielä oikaisuvaatimus. Tähän toimenpiteeseen sai kulutettua yhden aamupäivän ja melkein sain menetettyä mielenrauhanikin. Saman hengen vetoon todettakoon kuitenkin, että sain erittäin hyvää (=rauhoittavaa) palvelua pankista ja rahallinen menetys on alle 20 euroa.

Mielenkiintoista tässä luottokorttiasiassa on ollut se, että en ole netin kautta maksanut mitään luottokortillani, mutta silti tietoihini on jotenkin päästy. Pankista kertoivat, että tällaiset huijausyritykset ovat kovin yleisiä ja tässäkin kohtaa tiliveloitus oli hyvin pieni summa, joka ei siis ponnahda erityisemmin silmiin tiliotteita katsoessa. Onni onnettomuudessa ostokset olivat pieniä ja vaikka tili olisi tyhjennettykin kokonaan, ei tekijä olisi kovinkaan paljoa rikastunut. Joku tai jotkut ovat kuitenkin päässeet minun henkilökohtaisiin tietoihini ja sehän tässä eniten harmittaa, koen että yksityisyyttäni on loukattu. Asia on nyt hoidettu ja (toivottavasti) pois päiväjärjestyksestä, mutta piti tällainenkin sitten kokea.

Vastoinkäymiset kuuluvat elämään ja tällä kertaa niitä tuli tällainen rypäs. Elämä on nyt hetken aikaa kodin seinien sisäpuolella ja ajoittain varmaan vähän tylsää, mutta "ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin".  Alkavalla viikolla pääsen aloittamaan Stailaus ja valokuvaus- opinnot ja minun onnekseni se toteutetaan täysin etänä, joten minun ei tarvitse tehdä sen enempää erityisjärjestelyjä. Toivotaan, että me muut pysymme terveinä ja näiden epäonnisten tapahtumien jälkeen olisi taas rauhallisempaa. Peukut pystyyn!

Huolien määrä vakio...?

Sanonta:  "Pienet lapset, pienet murheet. Isot lapset, isot murheet" taitaa pitää paikkansa. Uskoisin, että aika moni äideistä voi allekirjoittaa tämän.

Kun ikää karttuu (sekä äidillä että lapsella) huolien laatu vain vähän muuttuu. Vauva-iässä meillä huolta aiheuttivat mm. korvakierre, nukkumiseen ja syömiseen tai yleensä kehitykseen liittyvät asiat. Päiväkodin tai koulun aloitus oli myös ihan oma juttunsa. Huolena on ollut mm. miten lapsi pärjää ryhmässä, onko hänellä kavereita, mitä jos häntä kiusataan tai jos hän onkin kiusaaja.

Kun lapsi tulee vanhemmaksi teini-iässä harrastusten ja kavereiden tärkeys alkaa näkyä enemmän ja samassa suhteessa koulunkäynti kiinnostaa vähemmän. Meidän vanhempien auktoriteettia  kyseenalaistetaan, nuori alkaa irtaantua kodistaan ja itsenäistymään. Meillä teini aloittaa tällä viikolla peruskoulun viimeisen luokan ja juuri hankittu mopo odottaa hetkeä jolloin teoriakoe olisi suoritettuna ja ajolupa taskussa. Tästähän tämä huolien määrä sen kuin vain kasvaa.

Tiedän, että en voi suojella lastani elämältä ja jokaisen täytyy löytää paikkansa yhteiskunnassa. Jokainen meistä toivoo lapsellensa sitä parasta, vaikka tiedämme, että elämä saattaa kohdella toisinaan rankemmallakin kädellä. Edessä on vielä opiskelua, kesätyöpaikkojen hakua,  todennäköisesti autokoulun ja armeijan käyminen, muuttaminen pois kotoa, valmistumista ammattiin, seurustelusuhteen aloittamista, parisuhdeongelmia, sydänsuruja ja mahdollisia terveyshuolia, kilpailua työpaikasta sekä kasa isoja ja pieniä pettymyksiä. Olemmeko antaneet kotona lapselle riittävät eväät ja selviytymiskeinot vai ajautuuko hän elämässä tuuliajolle ilman haaveita ja unelmia?  Yöuniani en ole (vielä) menettänyt, mutta oman teinin kasvaessa, tätä tulee pohtineeksi enemmän. 

Niin se taitaa olla, että meillä vanhemmilla huolien määrä lapsesta taitaa olla vakio. Sen kanssa täytyy vain osata elää ja uskoa siihen, että oma lapsi pärjää. Yrityksen ja erehdyksen kautta tässä itse kukin on mennyt elämässä eteenpäin. Kukin omalla tyylillään...

Rippijuhlatunnelmia

Tämän kesän kohokohta meidän perheessä oli ehdottomasti poikamme rippijuhlat heinäkuun viimeisenä päivänä. Olen blogissani aikaisemmin kirjoitellut jo hieman juhlavalmisteluista, mutta tässä vielä kooste varsinaisesta juhlapäivästä.

Koronatilanteen takia konfirmaatiotilaisuus oli järjestetty niin, että ryhmä oli jaettu puoliksi. Kirkkoon tulevien läheisten määrä oli myös rajoitettu kuuteen henkilöön. Kirkossa istumapaikat oli laitettu joka toiselle riville ja kaikille oli annettu vielä maskisuositus, joten koronarajoitukset oli tässä tilanteessa otettu mielestäni hyvin huomioon. Pieni konfirmoitavien ryhmä takasi myös sen, että kirkossa näkyvyys oli hyvä ja konfirmaatio toimituksena oli alle tunnissa ohi. Koska kaikki eivät päässeet osallistumaan tilaisuuteen, seurakunta striimasi sen myös YouTuben välityksellä. 

Konfirmaatiotilaisuus oli arvokas ja oli liikuttavaa seurata, miten vakavia (ja hyvin käyttäytyviä) nuoret olivat. Eniten taisin olla hämmästynyt siitä, että minua ei itkettänyt tilaisuudessa, vaikka liikuttunut olinkin. Koska ryhmiä oli kaksi, yhteiskuva hoidettiin tilaisuuksien välissä, jonka jälkeen meillä oli pieni tauko ennen varsinaisen juhlan alkamista. Olimme varanneet Ravintola Sydvestistä juhlapaikan klo 13.00 ja kirkkotilaisuuden jälkeen perheen miehet lähtivät käymään kotona ja minä lähdin koristelemaan juhlapaikkaa. 

Juhlapaikassa pöydät oli aseteltu kahteen riviin ja niihin oli laitettu valkoiset pöytäliinat ja kangasservietit. Minun tehtäväksi jäi enää kukkien asettelu pöydille, muutamien lapsuusmuistojen ja valokuvien esille laittaminen. Kirkon ja juhlan välissä minulla oli n. tunti aikaa ja se riitti hyvin juhlapaikan koristeluun. Meidän pienelle vierasjoukolle (23 vierasta) paikka oli erinomainen ja sisustukseltaan sopivan rouhea ja asiallinen.

Halusimme tarjota vieraille perinteisen buffet-pöydän sijaan valmiit annokset ja ruokalistamme oli hyvin yksinkertainen: alkumaljat, alkusalaatti Ravintola Sydvestin omalla leivällä, pääruokana oli peuraa ja varhaisperunoita lisukkeineen ja jälkiruoaksi kakkukahvit. Pöytiin tarjoilu toi mielestäni lisää arvokkuutta, vaikka ei nämä mitkään "pönötysjuhlat" olleetkaan. Juhlat sujuivat oikein hyvin, mutta yllättävän nopeasti. Olimme varanneet juhlapaikan kolmeksi tunniksi ja n. kahden tunnin jälkeen vieraat alkoivat vähitellen poistua. Meille jäi hyvin aikaa korjata juhlarekvisiitta pois ennen seuraavaa  juhlaa. Kävimme viemässä tavarat kotiin, sillä juhlapäivän päätteeksi meillä oli vielä sovittuna perhekuvaus ja rippikuvaus kirkolla.

Kuvaajaksi oli valinnut luottovalokuvaajani Elli Halosen ja hän hoiti homman rautaisella ammattitaidolla. Ensin otettiin muutama perhekuva, jonka jälkeen meidät vanhemmat lähettiin autolle, jotta Elli pääsi ottamaan rauhassa kuvia teinistämme. Jotain otoksia sain nähtäväksi jo samana iltana ja oli ilo huomata, miten hän oli saanut jopa poikamme nauramaan kuvissa. Kuvissa näkyy myös se, miten lapsemme on muuttunut nuoreksi. Lapsen pyöreys on kadonnut ja koko olemus muuttunut astetta aikuisemmaksi - ja niinhän sen pitää mennäkin.

Juhlat ovat nyt onnellisesti takanapäin, jonka hetket säilyvät muistoina lukuisissa valokuvissa. Välitän näin blogini kautta vielä isot kiitokset kaikille juhliin osallistuneille. Olitte jakamassa kansamme hienoa päivää nuoren ja myös meidän vanhempien elämässä. Yksi poikamme tämän hetkisen elämän suurista tapahtumista ja etapeista on nyt saavutettuna. 

 Seuraavaksi katseet kohti tulevaa - ja viimeistä peruskouluvuotta. Onnea ja kaikkea hyvää, rakas poikamme, kulkemallasi tiellä! "Elämä on päämäärien saavuttamista, olkoon se myös sinulle toiveiden täyttymistä."

Pömpeliä pystyyn

Meidän mökillämme on tarkoitus jossain vaiheessa laajentaa vierasmökkiämme rakennusluvan sallimissa puitteissa. Nykyisin siinä on varasto, joka on tarkoitus ottaa hyötykäyttöön ja muutaman neliön laajennuksella saamme tarvittavia lisäneliöitä. Varaston poistaminen aiheutti sen, että meidän piti tänä kesänä aloittaa uuden varaston rakentaminen.

Varasto rakennetaan ns. kevytrakenteisena ja osittain sen käyttötarkoitus on vielä vähän auki. Todennäköisesti 1/3 tulee olemaan varastoa ja 2/3 jotain muuta. Alun perin siihen piti tulla puuvarastoa, mutta nyt olemme heitelleet ideoita kesähuoneesta kesäkeittiöön. Voi olla, että isommasta osasta tulee ajan hengen mukaan "muuntojoustava" tila eli sen käyttö mukautuu tarpeen mukaan. Todennäköisesti talvella se on varasto ja kesällä jotain muuta.

Minä olen ollut rakentamisessa melkein alusta alkaen mukana ja sen rakentaminen on edennyt mukavasti. Rakennusprojektimme alkoi tietenkin perustuksista. Rungon pystyttämisen teimme mieheni kanssa yhteistyössä ja tämä rakennusvaihe on mielestäni hauskin osuus, kun varaston ulkomitat alkavat muotoutua. Tämän jälkeen mies pääsi  asentamaan peltikattoa, jossa hyödynsimme jo saaressa valmiina olevia peltejä. Koska rakennamme saareen, yritämme hyödyntää täällä olevaa materiaalia niin paljon kuin mahdollista, mutta väkisinkin jotain täytyy myös ostaa ja kuljettaa tänne. Kuljettamisessa on aina omat haasteensa, joten kaikki se olemassa oleva, mitä voidaan käyttää, hyödynnetään.

On ollut mukava olla tässä rakennusprojektissa mukana. Mieheni osaa rakentaa ja minullakin pysyy vasara jollain tavalla kädessä. Vaikka en ihan timpuri olekaan, osaan kuitenkin pitää rullamitan päästä kiinni tai katsoa vatupassilla suoruuksia. Yhdessä tekeminen on ollut erittäin mielenkiintoista ja perhesopu on säilynyt erinomaisesti. Tällä hetkellä menossa on seinien ulkoverhouksen kiinnittäminen eli lautojen naulaamista seiniin. Minä sain kunnian naulata yhteen päätyseinään laudat ja sain tuhrattua siihen melkein kokonaisen päivän. Ihan priimaa jälkeä ei tullut, mutta niinhän sitä sanotaan, että "harjoittelu tekee mestarin".

Meillä alkaa olla täällä mökillä sen verran rakennelmia, että niille täytyy antaa jo nimiä. Rakentamisen alkumetreillä aloimme kutsua tätä Pömpeliksi ja todennäköisesti se tulee sellaisena myös pysymään. Koska Pömpelin käyttötarkoitus on vielä hieman hakusessa, taitaa nimitys olla enemmän kuin kohdillaan. Olen nauttinut eniten siitä, kun olen päässyt konkreettisesti tekemään käsillä... ja ehdottomasti parasta tässä kaikessa on ollut miehen kanssa yhdessä tekeminen!

Rakentamiseen tuli minun osaltani nyt taukoa, sillä teinimme rippileiri päättyy huomenna ja hänellä jatkuvat kesätauon jälkeen myös jääkiekkoharjoitukset. Pieniä kesäloman loppumisen merkkejä on jo selvästi havaittavissa...

Kesä(loma)päivitystä

Heinäkuun puoliväli on jo ylitetty ja kesäloman vietto jatkuu vielä muutaman viikon. Lomaviikot ovat menneet tähän mennessä leppoisasti ja heinäkuun viimeisenä päivänä juhlistamme vielä teinpoikamme konfirmaatiota. Se on myös ehdottomasti tämän kesän kohokohta ja jonkinlainen päätepiste, jonka jälkeen mieli alkaa väkisinkin suunnata syksyyn...

Juhlajärjestelyt alkavat olla suurin piirtein tehtynä ja nyt tehdään enää viimeisiä viilauksia. Kakku on päätetty ja tilattu, valokuvaajan kanssa sovitellaan vielä aikataulua ja juhlapaikan viimeistely jää varsinaiseen konfirmaatiopäivään. Olen niin tyytyväinen, kun päätimme ulkoistaa juhlat ja siitä huolimatta olen päässyt suunnittelemaan niitä ihan riittävästi. Suorituspaineita ei ole ollut ja aikaa on jäänyt enemmän lomailuun.

Mökillä olen päässyt olemaan vaihtelevasti, mutta kuitenkin riittävästi. Mieheni aloitti siellä "pienen" rakennusprojektin, jonka lopputuloksesta emme ole vielä ihan varmoja. Lähtötilanne oli se, että meidän oli tarkoitus rakentaa sinne kevytrakenteinen puu- ja työkaluvarasto. Rakennustöiden edetessä aloimme kuitenkin miettiä, voisiko sitä käyttää mahdollisesti muuhunkin tarkoitukseen, esim. katettuna grillaus-ja ruokailupaikkana, jolloin sen etuosa jätettäisiinkin kokonaan auki. Vielä emme ole lopullista päätöstä tehneet, joten suunnitelmat voivat muuttua moneen kertaankin...

Meillä teini lähti tällä viikolla rippileirille melkein suoraan Ahvenanmaan venereissulta saavuttuaan. Me vanhemmat olemme saaneet nyt tuntumaa uudenlaisesta elämäntilanteesta, kun taloudessa on ollut jonkin aikaa yksi ihminen vähemmän. Kieltämättä olotila on vähän hämmentävä; ei mitään elämän suurempaa tunneryöppyä tai draamaa kuitenkaan, mutta ehkä vähän haikeaa. Tällaista elämää meillä on lähivuosien aikana tiedossa enenevässä määrin - ja se vain kuuluu elämään.

Tämä "toinen koronakesä" on ollut jokseenkin samankaltainen kuin vuosi sitten. Kotona ja mökillä oleminen on riittänyt minulle oikein hyvin enkä ole kaipaillut erityisesti mihinkään. Jätin suosiolla jopa asuntomessut väliin. Edelleen vietän jokseenkin "anti-sosiaalista" elämää, jossa poikkeuksena on ollut tuo venereissumme Ahvenanmaalle. Lomatekemistä ja -puuhastelua on riittänyt sopivasti ja oma kuntoiluprojektini on edelleen hyvällä mallilla. Tänä kesänä olen ollut armollisempi itseäni kohtaan ja pystynyt olemaan vähemmän suorittamatta. Kieltämättä olen joutunut tekemään asian suhteen paljon töitä tuolla omien korvien välissä, mutta se on myös kannattanut. Loma on tuntunut todellakin lomalta ja onneksi se jatkuu vielä muutaman viikon ajan. Mikäs sen mukavampaa...

Nautitaan kesästä!

P.S Tämän postauksen kuvat ovat Vanhan Rauman Pihakirppis-tapahtumasta, joka kestää 25.päivään asti. Kannattaa tulla vähän kauempaankin ihastelemaan vanhaa puutalomiljöötä ja sen tunnelmallisia pihoja. Samalla voit tehdä myös hyviä kirppislöytöjä.

  

Yllätysreissulla

Meidän teinipoikamme lähti viime viikonloppuna isoveljensä perheen mukana venereissulle Ahvenanmaalle. Isäntä sai ajatuksen, että lähdemme omalla veneellä tekemään pojallemme pientä syntymäpäiväyllätystä ja porhallamme tapaamaan häntä ja muutakin matkaseuruetta. En ehtinyt asiaa edes oikein miettimäänkin, kun huomasin jo pakkaavani suhteellisen pikaisella aikataululla tavaroita kasaan.

Tiedossa oli jonkinasteinen extreme-reissu, sillä olimme matkalla ns. avoveneellä ja yöpyminen tapahtui teltassa. Minun edellisestä telttayöpymisestä oli kulunutkin jo yli 20 vuotta, joten asiaan kuuluvien retkeilyvarusteiden päivittäminen oli enemmän kuin aiheellista. Onneksi suurin osa varusteista löytyi kotoa, eikä tällä kerralla tarvinnut ostaa (vielä) rinkkaa tai vaelluskenkiä. Sääennuste lupaili pelkästään hellesäätä, joten varusteet olivat jokseenkin vähäiset ja yllätysreissumme pääsi alkamaan.

Lähdimme matkaan maanantaina iltapäivällä. Venematkassa oikaistiin sen verran, että ajoimme veneemme trailerin kanssa ensin Kustaviin. Laskimme sen siellä mereen ja lähdimme vesiä pitkin kohti Ahvenanmaata. Ensimmäisenä määränpäänä oli Lappoon saari, jossa kävimme sen verran pysähtymässä, että kävimme syömässä suhteellisen tuhdin iltapalan. Sen jälkeen jatkoimme matkaa ja etsimme lähisaaresta ensimmäisen yöpymispaikan. Se löytyikin nopeasti ja suoritimme suhteellisen pikaisen leiriytymisen. Tarkoituksena oli nukkua taivasalla, mutta ilta-auringon laskiessa hyttysten määrä lisääntyi sen verran, että päädyimme laittamaan teltan pystyyn. Loppuyö sujui suhteellisen rauhallisesti teltassa nukkuen.

Tiistaiaamuna, joka oli siis poikamme syntymäpäivä, nautimme aamukahvit trangialla keittäen ja fiilistellen huikeaa säätä ja maisemaa. Tämän jälkeen laitoimme leirin kasaan ja matkamme jatkui kohti Sottungan saarta, jossa yllätyksen oli tarkoitus tapahtua. Punoimme merimatkan aikana hieman yllätyksen juonta ja pääsimme rantautumaan huomaamattomasti Sottungan vierasvenesatamaan ja siirtymään sen ainoaan ravintolaan. Järjestelimme siellä pöytiä ja onnittelumaljoja, jonka jälkeen jäimme odottelemaan seuruetta saapuvaksi. Yllätys oli melkoinen, kun poikamme hoksasi, että me olimme yhtäkkiä ilmestyneet paikalle. Juhlistimme 15-vuotiasta poikaamme yhdessä isolla porukalla ja tunnelma oli leppoisa, varmasti jopa ikimuistoinen. Vietimme lopun päivän saarella ja illemmalla siirryimme telttailemaan miehen kanssa vierasvenesataman hälystä rauhallisempaa lähisaareen. Leiripaikka ei ollut tällä kertaa ihan optimaalinen, sillä yhteysaluksien ja ruotsinlaivojen peräaallot tekivät alkuyöstä pientä kiusaa, vaikka olimme yrittäneet ottaa tämän huomioon leiripaikkamme valinnassa. Muutaman narunkiristyksen jälkeen saimme nukuttua suhteellisen hyvin...tai ainakin mies nukkui ;)

Seuraavana aamuna kävimme vielä tervehtimässä poikaamme ja muuta matkaseuruetta. Tankkasimme veneemme ja suuntasimme miehen kanssa paluumatkalle, kun taas poikamme lähti kohti Rödhamnia. Venematkamme taittui edelleen melkein tuulettomassa ja aurinkoisessa säässä. Päätimme jäädä vielä yhdeksi yöksi telttamajoitukseen ja löysimme suojaisen leiripaikan Levernäsin saaren suojasta. Telttapaikkamme osoittautui vallan mainioksi, vaikka sen alusta ei ihan "vatupassinsuora" ollutkaan. Taisin tällä reissulla nukkua parhaiten juurikin tänä viimeisenä yönä.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja niin myös meidän veneretkemme. Heräsimme torstaiaamuna jostain syystä melkein "kukon laulun aikaan". Aamutoimien jälkeen purimme leirimme vielä viimeisen kerran ja suuntasimme veneen keulan kohti lähtösatamaamme Hakkenpään vierasvenesatamaa. Merimatka taittui nopeasti ja n. kahden tunnin päästä olimme tulleet perille. Kolmen päivän saaristoseikkailumme oli päättynyt. 

Reissumme oli monella tapaa todellakin yllätysreissu, sillä perinteisesti olen todella huono lähtemään lyhyellä varoitusajalla mihinkään. En oikein tiennyt, mihin olin lähdössä, mutta sain moninkertaisesti takaisin, mitä matkasta odotin. Oli kiva huomata, että vanhat partiotaitoni eivät olleet tyystin kadonneet, vaan pystyin sopeutumaan leiriolosuhteisiin suhteellisen kivuttomasti. Lisäksi saimme nauttia uskomattoman hienosta Ahvenanmaan saaristosta sekä tuulettomista ja helteisistä päivistä. Ja mikä parasta, saimme kokea elämysreissun yhdessä mieheni kanssa ja järjestää lapsellemme ainutkertaisen syntymäpäiväyllätyksen.

Suurin kiitos kuuluu aviomiehelleni tästä ainutlaatuisesta "kerran elämässä"-kokemuksesta!