Stailiamo

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Ultima Thule


Viimeisimmässä Deko- lehdessä esiteltiin Tapio Wirkkalan yksi tunnetuin lasisarja: Ultima Thule  Meidänkin "lasikaapista" löytyy vähän osia kyseisestä sarjasta, siksipä esittelen sen täällä blogissani. Kuvat eivät valitettavasti yllä aivan studiokuvien tasolle ;)



 

Tänä vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta Tapio Wirkkalan syntymästä. Lasisarjan nimi tarkoittaa äärimmäistä pohjoista ja sen on usein ajateltu viittaavan Skandinavian niemimaahan.(Näin luki lehdessä).
 
 
 
 

 
Tapio Wirkkala suunnitteli sarjan alun perin Finnairin Helsinki- New York reittilennolle 1969. Lentomatkailijat ihastuivat tähän sarjaan ja niinpä se pääsi myös Iittalan myyntivalikoimiin koko kansan ostettavaksi. Onneksi.


 



Lasin ulkomuoto jakaa mielipiteitä puoleen jos toiseen ja muistan jostain lapsuudestani, etten pitänyt näistä ollenkaan. Olivat mielestäni liian "röpölöiset" ja jotenkin kolhot (ainakin lapsen käteen).
Aika on kuitenkin tehnyt tehtävänsä ja nykyisin pidän näistä todella paljon.






Meillä on pieni määrää kyseistä lasia (tullut aikoinaan tähän talouteen isännän mukana!) ja usein katamme juhlavamman ruokapöydän juuri näillä laseilla. Nyt haluaisin kasvattaa kokoelmaamme muutamalla lasilla, joten taidanpa ottaa tästä uuden keräilykohteen...
 
 
 

Meidän taloudessa tunnettua suomalaista desingia on melko vähän. Muutama huonekalu ja koriste -esine;  perinteistä Iittalaa, Marimekkoa ja Alvar Aaltoa...niin ja tietenkin tätä Wirkkalaa. Pitäisiköhän alkaa keräillä suomalaista muotoilua enemmänkin ja vaikka vähän uudempien suunnittelijoiden tuotantoa? Harkitaan.


Tänään lähden pojan, parhaan ystäväni J:n ja hänen tyttärensä kanssa viettämään hiihtolomapäivää Porin Puuvillaan. Taidanpa vielä ottaa kamerani mukaan...






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti