perjantai 13. marraskuuta 2015

Apulaiset


Tämän viikon keksiviikkona oli meidän vuoro kustua koolle "Hömppis-porukka" eli meidä äiti-lapsi - ryhmämme. Olin ajatellut tarjota illalla glögiä, pipareita ja joulutorttuja. Niinpä leivoin tämän kauden ensimmäiset joulutortut, tosin oma leipominen jäi vähemmälle...





Minulla oli kaverina kaksi todella tehokasta ja taitavaa apulaista,
poika ja hänen isoveljensä vanhin lapsi.





Tältä kaksikolta joulutorttujen tekeminen onnistui oikein rivakasti
ja minun ei tarvinnut kuin hieman ohjeistaa heitä sakaroiden taittelussa.
 




Ja lopputulos oli näin kaunis.
Joulutortut maistuivat "hömppisläisille" ja toinen apulaisista sai viedä maistiaisia kotiinkin.



Täällä joulufiilistelyä on jo aloiteltu. Poika kirjoitti vielä joulupukille kirjeen, joka oli salaperäisesti kadonnut yön aikana ulko-oven rappusilta. Tontut taitavat olla jo liikkeellä...




Pieni jälkikirjoitus:
 
Ja todettakoon tähän lopuksi, että tietokone korjattiin suht siedettävään hintaan ja blogien kirjoittaminen ja kuvien käsittely onnistuu jälleen läppärillä. Tosin nyt ilmeni uusi "ongelma"....jostain syystä Picasa ei suostu tuomaan kuvia bloggeriin tällä koneellani, mutta läppärillä kylläkin. Voihan PER**** !Eihän tämä tietotekniikka nyt voi olla niin yksinkertaista, että kaikki toimisi laakista. Sehän olisi jo ihme! Eilen illalla pähkäilin asiaa vielä koneella ja tajusin kokeilla selaimen vaihtoa Chromesta Internet Exploreriin...ja se auttoi. Nyt tää pelittää, kun selaimet puhuvat samaa "kieltä"...JEE...TYÖVOITTO! Tosin tässä loppu tekstissä pitäsisi olla tasainen reuna, mutta eihän se ole... Menköön hieman taiteellisesti vinossa :)
 
 
 
 
 


4 kommenttia:

  1. Hei Satu! Onpa herkullisen näköisiä joulutorttuja. Reippaita ja osaavia nuo apulaiset. Maistuis kyllä mullekin, kun nyt on päiväkahvin aika. Vihdoinkin ehdin tänne sinun satuelämääsi. Olemme mukana samassa blogiyhteisössä.
    Ja vielä tuosta tietokoneesta. Minä taistelin saman ongelman kanssa omallani. Internet Explorer ei pelittänyt valokuvissa. Vaihdoin eilen Firefoxiin ja se pelittää, happy me.
    Hyppään lukijaksi ja samlla toivottelen hyvää viikonloppua! terv. Tuula / Tuula's life

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kuinka kiva, kun löysit tänne. Olen vieraillut myös blogissasi epäsäännöllisen säännöllisesti. Mukava saada uusia blogiystäviä!
      Nuo tietokoneet ovat kyllä viho viimeisiä aparaatteja, ainakin silloin , kun eivät toimin. Hyvä, kun sait koneesi kuntoon. Tämäkin toimii (toistaiseksi) hyvin. Oikein mukavia viikonlopun päiviä sinnekin!

      Poista
  2. Oi miten ihania jouluisia herkkuja. On siellä ollut taitavia leipureita.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli siitä mielenkiintoinen leivontahetki, että minun ei oikeastaan tarvinnut tehdä mitään muuta kuin paistaa tortut uunissa. Olenkohan koskaan tehnyt torttuja näin helposti. Apulaiseni olivat todella taitavia ja nopeita! Täällä vähän harmaata keliä, mutta se selätetä lämpimällä glögillä ja pipareilla...
      Rentouttavaa viikonloppua sinulle!

      Poista