tiistai 10. marraskuuta 2015

Peuraa pöydässä


Isänpäivänä söimme tietenkin riistaa. Meillä isäntä haluaa perinteisesti häärätä keittiössä ja valmistaa vähän parempaa ruokaa "seurakunnalleen". Isänpäivänä pöydässä oli kauriin satulaa  ja hirven jauhelihasta tehtyjä lihapullia. Ja koska ruokamme oli riistalihasta tehtyä, oli pöytäkoristeemmekin aiheen mukainen...





Perinteisen kukka-asetelman sijaan, teinkin pienen metsäisen asetelman sammaleesta ja näistä eläinhahmoista.
Idea lähti oikeastaan isännältä, sillä Turussa ollessamme bongasimme Stockmannin joulukoristeista nämä suloiset eläimet.
 





 
Asetelmassa käytin lisäksi Ikeasta aikoinani hankkimaani suorakaiteenmuotoista lautasta ja kahta Kivi-tuikkukippoa.
Aika helppo idea toteuttaa...



 
 
Nuo kaksi pienempää peuraa (tai kaurista = bambia) ovat oikeastaan joulukoristeita.
Niiden selässä oli ripustusnauhat, mutta ruuvasin ne  (ainakin toistaiseksi) irti.



 
 

Tämä eläinasetelma oli siitä hyvä, että se ei vienyt liikaa tilaa ruokapöydästä.
 





Oli vaihteeksi kiva koristella ruokapöytää hieman erilaisella asetelmalla.
Ja mikä parasta, idea oli yksinkertainen, toteutus helppo ja lopputulos erinomainen.
 
 
 
 

Katsotaan miten täällä tulevina päivinä tämä blogini päivittyy. Tietokoneeni on jo pitempään ollut ns. kriittisessä tilassa ja nyt päätin viedä koneen huoltoon. Samalla reissulla ajattelin käydä ostamassa itselleni uuden puhelimen, koska vanha puhelimeni alkaa olla suorituskykynsä äärirajoilla, eikä sekään enää oikein pelitä. Tekniikan kanssa siis ongelmia, joten todennäköisesti se näkyy myös jollain tavalla täällä blogini puolella. Onneksi minulla on toimiva tabletti, mutta sen kanssa bloggaaminen on minulle hieman hankalaa. Toivotaan , että tekniikka ongelmat helpottuvat ja pääsen ns. normaalitilaan mahdollisimman pian...




8 kommenttia:

  1. Onpa ihastuttava asetelma.
    Tsemppiä tekniikka ongelmien ratkaisuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan. Vähän tämä vaatii totuttelua, mutta eiköhän tämä tästä...

      Poista
  2. Toivottavasti saat pian koneet kuntoon ja käyttöön. Ja, kaunis kattaus teillä ollut isänpäivänä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maanantaiksi lupasivat koneen, jos yli päätänsä saavat sen kuntoon. Peukut pystyyn!!!!

      Poista
  3. Ihana kattaus! Nuo metsäneläimet on kivoja.

    VastaaPoista
  4. Parasra tässä oli se, että se oli helppo ja nopea toteuttaa... :)

    VastaaPoista
  5. Voi miten ihania bambeja!!! Oletko ostanut nämä nyt suloisuudet nyt tämän vuoden Stockan valikoimista vai jo aiemmin?
    Ihana kattaus ja metsäneläimet kruunasivat sen.
    Minulla on ollut myös ongelma koneen kanssa viime aikoina joten ymmärrän tuskasi. Toivotaan, että saat sen kuntoon. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostettiin nämä Turun Stocalta n. kolme viikkoa sitten. Nuo kaksi pienintä ovat kyllä ripustettavia joulukoristeita, mutta otin ne ripustuslenkit pois. Poro- ja peurajuttuja näkyy nyt melko paljon kaikissa paikoissa. Idean saa vapaasti lainata ja hyödyntää...:)

      Poista