maanantai 13. maaliskuuta 2017

Ajatuksia lapsen harrastamisesta


Kuulun niihin ihmisiin, jotka ovat lapsesta asti harrastanut jotain. Nuorena kalenterini täyttyi kaikenlaisesta aktiviteetista. Pisimpään harrastin partiota, joka säilyi harrastuksena, tai pitäisi varmaan sanoa jo elämäntapana, aikuisikään asti. Partion lisäksi on tullut kokeiltua paljon muitakin lajeja uimahypyistä kuorolauluun ja kilpatanssiin ja on vaikea kuvitella, etten harrastaisi mitään.







Oman lapsen kasvun myöstä tätä harrastamisasiaa on pitänyt pohtia taas uudestaan. Aivan pienenä kävin hänen kanssaan "vain" vauvamuskarissa. Kun hän siirtyi päiväkotiin, koin ettei hän tarvitse muita harrastuksia, sillä siellä saa harrastaa virikkeellistä toimintaa ihan riittävästi päivän aikana. Ensimmäinen virallinen harrastus oli 4-vuotiaana ja se oli jalkapallo. Sitä harrastettiin vain kesäisin vaihtelevalla menestyksellä. Seuraava harrastuksen kipinä tuli 5-vuotiaana, kun poika ilmoitti, että hän haluaa aloittaa jääkiekon. En enää tarkalleen muista, miten sain hänelle puhuttua vielä vuoden lisäaikaa, mutta jääkiekon hän aloitti " vasta" 6-vuotiaana, jolloin hän ilmoitti meille vanhemmille, että on sen aika. Me vanhemmat olimme ajatelleet, että hän olisi aloittanut painin, judon, suunnistamisen tai jonkun kädentaitoja kehittävän harrastuksen. Ei siinä kuitenkaan suostuttelut enää auttaneet, kun poika oli asiansa jo päättänyt ja tällä tiellä olemme edelleen. Kesäisin poikamme harrastaa nappulaliigassa edelleen jalkapalloa ja talvella jääkiekkoa ikäkausijoukkueessa.






Lapseni kuuluu myös koulunsa musiikkikerhoon, jossa hän on ollut jo muutaman vuoden. Kerho kokoontuu kerran viikossa n. tunnin ajan, joten mistään suuresta voimanponnistuksesta ei ole kysymys. Olin joskus haaveillut, että hän soittaisi jotain (meillä on kotona piano), mutta se ei vain ole ollut hänen juttunsa. Nyt tuossa musiikkikerhossa hän on päässyt soittamaan Djembe-rumpua ja innostus soittamiseen ja musiikin harrastamiseen on saanut aivan uutta potkua. 




Meidän perheessä harrastaminen on luonnollista. Se on kuulunut osana meidän vanhempien nuoruuteen ja siksi sitä pitää myös jonkinlaisena itsestäänselvyytenä myös oman lapsen kohdalla. Kaikenlaisia ajatuksia ja toiveita on ollut, mutta lapsi on kuitenkin saanut päättää harrastuksensa itse. Meidän vanhempien vastuulle on jäänyt tarjota lapselle erilaisia vaihtoehtoja ja tukea lasta hänen päätöksissään.  Meidän lapselle sopii nämä muutamat tarkkaan, lapsensa itse valitsemat harrastukset ja näillä ollaan pärjätty. Hänelle jää aikaa vielä niille kaverisuhteille, jotka eivät harrasta samoja asioita kuin hän. Mielestäni tärkeätä tämäkin.

Koska lapsemme on meidän ainokaisemme, olen vain iloinen, että hän on valinnut näitä joukkueharrastuksia. Yhdessä oleminen ja kokeminen on niin opettavaista, oli kysymyksessä sitten urheilu tai kuorolaulu. Harrastuksien kautta hän kokee ryhmässä olemista, erilaisia tunnetiloja epäonnistumisesta onnistumiseen. Näiden harrastuksien myötä lapsemme on saanut uusia kaverisuhteita ja tärkeitä eväitä elämään. Harrastaa voi niin monella tavalla ja siksi toivoisinkin, että jokaisella lapsella olisi oikeus ja mahdollisuus harrastaa jotain itselle tärkeätä.




Mitä mieltä te olette lapsen harrastamisesta?
 
 
 




8 kommenttia:

  1. Jos harrastusinto on lapsessa, lapsi saa harrastaa. Itse olen lasten antanut päättää mitä harrastavat.
    Ihanaa viikkoa Satu ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä. Ketään ei voi "pakottaa" harrastamaan eikä harrastusten ole tarkoitus olla myöskään meidän vanhempien toteutumattomien haaveiden täyttämistä. Lasta kuunnelleen ja häntä tukien...;)
      Oikein keväistä viikkoa sinullekin!

      Poista
  2. JOs lapsi haluaa harrastaa niin siitä vaan. Meillä poika pelaa jääkiekkoa kilpatasolla ja kyllähän se on vienyt koko perheen mukana, en voi edes kuvitella enää elämää ilman kiekkoa :D
    Kesäisin on käynyt pelaa vielä jalkapalloa lätkäporukalla koostetulla jengillä, joten urheilu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On totta, että jotkut lapset eivät halua aktiivisesti harrastaa...ja mikä lukeutuu vielä harrastamiseen.
      Meillä tuosta jääkiekosta on tulossa vähitellen elämäntapa. Silti vielä mennään ns. kausi kerrallaan ja lapsen innostuksen mukaan. Liikuntaa suosittelisin jollain tasolla ihan jokaiselle meistä!

      Poista
  3. Samanlaisia ajatuksia. Mielestäni on tärkeää, että lapsi harrastaa omasta halustaan jotakin, oli se sitten vaikka postimerkkien keräily. Harrastaminen ja johonkin kuuluminen opettaa kuitenkin monenlaisia taitoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasta kuunnellen meillä yritetään harrastaa. Oma lapseni on ns. "yhden lajin mies" ja se sopii hänelle. Kaverisuhteet ja kotona oleminen ovat myös tärkeitä ja liiallinen harrastusten aiheuttama aikatauluttaminen ei sovi hänelle. Maailma on harrastuksia täynnä!!!

      Poista
  4. Mielestäni on tärkeää että jokaisella on jokin harrastus josta pitää. Niin, ja että saa itse valita harrastuksensa, eikä lapsen harrastus ole mikään vanhemman haaveen toteuttamista. Tätäkin kun valitettavasti näkee.:(
    Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä kanssasi. Keväisiä päiviä sinulle!

      Poista