sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Syyspäivitystä


Vihdoinkin ehdin tekemään kotona pientä sisustuksen syyspäivitystä. Olin jo jonkin aikaa sitten ostanut uusia sisustustekstiilejä kotiin, mutta sopivan ajankohdan löytyminen vaihto-operaatioon sai hieman odottaa...




 
 
Syksyn tullen halusin hieman lisätä keltaista väriä, sillä sitähän meillä oli jo ennestään...
Siivosin jo valmiiksi perjantaina päivänä, joten lauantaina pääsin heti toteuttamaan varsinaista tekstiilien vaihtoa.
Muutamalla uudella tyynynpäälisellä ja pyöreällä tabletilla olohuoneeseen tuli kivasti syksyn väriä.
Facebookissa pöytä saikin hauskaa huomiota, sillä nyt siitä tulee (syystäkin) paistettu muna mieleen.
Ehkä tähän täytyy tehdä vielä pientä muutosta. Jos vaikka pöytä menisi vielä vaihtoon...?
 
 
 
 
 
 
Pentikistä ostamassani tyynynpäällisessä on keltaisen eri sävyjä, joten uudet tekstiilit oli helppo sävyttää jo olemassa oleviin.
Keltainen on harmaan kanssa mielestäni erittäin kaunis yhdistelmä ja vaikka harmaa on "tylsä väri", se on tosi hyvä tausta monelle värille.
 
 
 
 
 

Nyt nautiskelen tästä väriloistosta sisätiloissa. Pienellä muutoksella koti päivittyi astetta syksyisemmäksi.
Loppu kesällä tilaamamme (keltainen) nojatuoli on saapunut huonekaluliikkeeseen, mutta emme ole ehtineet hakemaan sitä vielä kotiin.
Varovaisen toiveikkaana uskallan sanoa, että tuoli viimeistelee sisustuksemme...
 
 
 
 
Ennen nojatuolin saapumista fiilistelen näissä (keltaisissa) tunnelmissa.
 
 
 

8 kommenttia:

  1. Keltainen piristikin ihanasti teidän olohuonetta. Pistä joku maljakko tuohon tabletin päälle niin eipä näytä enää kananmunalta ja säästyt uuden pöydän ostamiseltakin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Väriä tuli hieman enemmän ja tuohon pöydälle laitan todennäköisesti jotain pientä, sillä sohvalta katsomme TV:tä eikä tuohon voi laittaa mitään korkeaa...tai sitten saan hyvän syyn ostaa meille uuden pöydän...;)

      Poista
  2. Keltainen piristää mukavasti ja sopii harmaaseen syksyyn. Tänään oli jokin poikkeus, mutta noin yleensä. :) Jään odottelemaan teidän uutta tuolia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keltainen on minun "voimavärini", mutta tässäkin kohtaa täytyy olla jo hieman varovainen, ettei sitä tule liikaa. Katostaan, kun tuoli tulee meille, mitä tapahtuu tyynyille...;)

      Poista
  3. Keltainen piristää varmasti pimenevissä syysilloissa! Keltainen tuoli taitaa olla piste i:n päälle, jäädään odottelemaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun lemppariväri ja jonkun inhokki...näin se vaan menee. Tuolia odottelen minäkin... ;)

      Poista
  4. Keltainen väri sopii hyvin. Se vain piristää kummasti näin syksylläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä väriasiat ovat myös makuasioita, jollekin tämä voi olla myös kauhistus. Tarvitsen aika ajoin pientä "värikylpyä" ja tämä keltainen kuuluu ehdottomasti siihen.
      Kiva, kun kävit kommentoimassa!

      Poista